Vasta postissa tulossa oleva kirja, Venäjän oppositiojohtajalta Gary Gasparovilta, shakkinerolta, kolmi ja puolsataasivuinen Winter is coming, se kertoo kohtalokkaasta Vladimir Putinin politiikasta.

Minä yritin tuota Knausgårdia aloitella talvella. Jotenkin alkoi ahistaa jo ekoilla kymmenillä sivuilla. En oikein osannut päättää, miksi, mutta jätin kuitenkin kesken. Voi olla, että suomannoksen kieli tökki, tai sitten vain keski-ikäisenä itseään etsivänä naisena en jaksanut kiinnostua Knausgårdin sielunmaisemasta.

Pitkästä aikaa olen lukenut Stephen Kingiä. Duma Key loppusuoralla, 22.11.63 odottamassa. Katsoin tv-sarjasta eka jakson ja totesin, että tämä varmaan on (vielä) parempi luettuna.

Paksut kirjat usein helppolukuisempia kuin kaposet, vieraat kielet hidastavat lukemista, niiden ollessa kyseessä tämä yhtälö, että paksut kirjat helpompia ja joutuisempia lukea ei päde. Nostaisin kuitenkin kesähattua, jos joku olisi lukenut Knausgårdin kirjasarjan alkukielellä, en tiedä kuitenkaan onko se vanhanaikaista, käännösten tasohan on kohentunut, ja kannattaako kuluttaa kuukausi kirjaan alkukielellä lukien, kun suomennoksesta saisi saman irti viikossa, kaikkeahan ei ole kuitenkaan suomennettu, vaativampi lukija ei välttämättä halua lukea alkukielellä, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei aina ole.

Mullakin alkava kaihi, vaikeuttaa lukemista lisää tulevan iän myötä, ennen otti kirjasarjoja, jotka paksuja, kun lukemisen nälkä oli suuri, Ilja Ehrenburgin elämänkerta, tai muistelmat oli yksi moniosainen kirja, joka varmaan harvinaisempi lainattava. Joistakin kirjoista ei tahdo päästä irti, kuten Robert Musilin suurromaanista Der Mann ohne Eigensaften, kun sen sain saksaksi luettua, tuhatsivuinen romaani, ja luettuani Aus dem Nachlassin (jälkeenjääneet kirjoitukset), jotka yhtä laajat kuin romaani, huomasin, että sydämeni oli jäänyt romaanin mobiilimaisten rakenteiden lumoihin, aloin lukea sitä toiseen kertaan, ja palaan usein kirjan pariin, etsien netistä arvosteluita, youtubista ohjelmia siitä, ja myös Musilin karuistakin elämänkertatiedoista olen kiinnostunut.

Raamattu latinaksi on melkein jokapäiväinen tuttavuus, kokonaisena Vulgatana, ja uusi testamentti erillispainoksena, oli vielä vähän aikaa sitten Septuagintakin lukemisen alla, mutta tämä kreikankielinen vanha testamentti osoittautui lopulta liian vaikeaksi, erillispainoksena mulla kreikankielinen uusi testamentti, mutta sekin nyt kesannolla, palaan kreikan kieleen myöhemmin, mutta latinaa hallitsee jo sen verran hyvin raamatun kielenä, että se palkitsee enemmän.

Leevi lehdon käännöstä James Joycen Ulysseksestä suosittelen, vaikka hidaslukuinen viitteineen, ja onhan kirjasta Pentti Saarikoskenkin suomennos, englanninkielisenä pokkarina James Joycen Ulysses maksoi mulle 15 euroa ja lähetyskulut, ehkä koko kirjaa ei englanniksi kannata heti alkaa lukemaan, mutta esim. Mollyn monologi, noin 50-sivuinen osa kirjan lopussa, voisi kiinnostaa luettavaksi alkukielellä.

Lyhyesti Nietzschestä. Ensin kun lukee Nietzscheä tekee yhteyksiä natseihin, tätä alan asiantuntijat sitten toppuuttelevat, mutta ainakin omissa arvioinneissani yhteys näyttää selvältä. Zarathustrassa on myös pseudosymblismia, ja vaaralliselta kuulostavaa tulevan natsistisen ideologian suorasanaista ylistystä. Ehkä runous on Zarathustrassa vain valhepuku. Sodan ylistäminen, säälin halveksiminen, Jumalan, kenties myös tuntemamme hyvän, kuoppaaminen, ovat ikävän tuttuja Hitlerin vaistopohjaisesta ajattelusta.

Mestari Eino Leinon 'Tuonelan joutsen' ei pettänyt odotuksia, tämä näytelmä sisältää paljon tasoltaan parasta Eino Leinon runoutta. Tämä näytelmä ensimmäinen neljästä Leinon kalevalaisesta näytelmästä, jotka on koottu kirjaksi. Muita 'Sota valosta', 'Väinämöisen kosinta' ja 'Karjalan kuningas'. Ehkä näistä jälkimmäisistä myöhemmin.

Mutta palaan tähän 'Tuonelan joutseneen', vahvasti symbolistiseen näytelmään, jossa Lemminkäisen elämänvalinnat seuraavat Suomen kansallisen kulttuurin, ja yleisemminkin Suomen valtion, etsoa. Sudenkorentojen laulu seuraa näytelmässä vähän varioiden. Tässä sen alkusäteet.

Miekkonen, ken
saa uinahtaa.
Onnellinen,
ken rauhan saa.
Keveä on keijua
Tuonelan mailla,
leuto on leijua
vaivoja vailla.
Tuoni on taistojen,
toivon pää,
Tuoni on vaistojen,
viettien jää.
Kultasiipiset
karkelemaan.
Multasiipiset
multahan maan.

Tästä kuin antiikin kuoron tapaisesta taustalaulusta käy ilmi, että näytelmä kertoo yleisemminkin Leinon runouden syvärakenteesta.

Mutta päähenkilö, Lemminkäinen sortuu Tuonelan joutsenen ammunnassaan, hän kuolee, Lemminkäisen äiti ei herätä poikaansa, saa sanoiksi tuskansa seuraavin säkein.

"Maailma kiisti mun kuopuksein
äityen parmahilta.
Kiitos Ahti, kun palasit taas -
myöhä jo onkin ilta.

Nämä kaksi runoterveistä Leinolta halusin välittää, ne ovat useissa antologioissakin, mutta yhteydestään erotettuina ne jäävät osittain ymmärtämättä. Näytelmä kauttaaltaankin kielellisesti nautittava.

Eino Leino 'Suuri runokirja'.

En tiedä onko tässä koosteessa jotain erikoista, onhan vähän niinkin, että Leinon taso laskee sitä myöten, kun antologia käy laajemmaksi. Tähän Suureen runokirjaan on jo tullut mukaan keskentasoisia runoja varsinkin myöhäistuotannosta, nämä toisaalta arvokkaita dokumentteja Leinosta ajalta kun olemme hänet unohtaneet.

Laajin kooste luonnollisesti kaksiosoinen Kootut runot, mutta siitä Matti Klinge esimerkiksi sanoi, että sitä ei kukaan enää lue vakavissaan, tarkoitti, että se sisältää ala-arvoisia runoja, en yhdy Klingen näkemyksiin, vaikka tutkin hänen suuresti arvostamaansa Koskenniemeä, minulle Eino Leinon Kootut runot kuin hyväkalainen järvi, josta aina vetää jotain esiin, ymmärrän kuitenkin Klingenkin näkemystä. Pentti Saarikoskikin viittasi siihen, että osalla Leinon tuotannosta on enää dokumentin arvo, viitasi erikoisesti romaaneihin.

Muita koosteita ovat esim. 'Laulun lapsi', ' Elämän koreus' ja 'Laulun lahja', nämä niitä, joita pidän hyvinä, antikvariaattien yleishausta voi tutustua melko edullisiin runokoosteisiin, jotka vähän kaikki suositeltavia sijoituksia, niitä on kaiken paksuisia. Yksittäisiä runokirjoja ei aina löydä, mutta löytyy esim. Juhana herttuan ja Catarina Jagellonican lauluja, jossa runomittojen mestarointia,Leino kävi tämän kirjan metriikasta keskusteluja erään runoustieteen professorin kanssa. Caterina Jagellonica on tässä Aino Kallas, Juhana herttua itse Eino Leino.

Tutkiskelen Leinoa, koska hänen panoksensa täytyy ottaa aina huomioon, Koskenniemeä tutkiessa joutuu hänen eri puoliaan vertaamaan tämän vastaaviin, kuten poliittista suuntautumista, Nietzschen vaikutusta ja kansallisrunoilijan asemaa, tähän kun on Martti Häikiö asettanut Koskenniemeä, lähinnä 30-luvulla, Kare taas Leinoa, moni Runebergia, mutta kuten Matti Klinge on todennut, tämä on lähinnä poliittinen kysymys.

Oi vitsit, tämä Merellen* viimeinen vinkki Sujata Masseusta herätti todella kiinnostuksen! Pitääpä pengastaa käsiini. Ja kun kerta on sarja, niin voisi koittaa etsiä tapahtumajärjestyksessä.

Tämän sunnuntain Hesarissa oli Sunnuntaisivuilla kiinnostava aukeaman pitkä artikkeli. 'Onko maailma tullut hulluksi, vai onko se aina ollut hullu?' Veto on Tommi Niemisen. Siinä vähän ajattelun historiaa maailmantapahtumien hahmotuksen suhteen, nykypäivää, sen analyysiä, ja johtopäätöksiäkin, aika haastava aihe, mutta mielestäni Nieminen selviää urakasta hyvin tyylipistein.

Jos lukuhaluja vielä on, voisi sunnuntaisivuilta lukea myös Asta Lepän esseen 'Kamppailu syyllisyyttä vastaan', se keskiluokan vieraantumisesta siitä arkitodellisuudesta, mitä kuvasivat vielä jonkin aikaa sitten työläiskirjailijat.

Merelle kirjoitti tuosta onko vähävaraisella varaa syödä kasviksia tms.

Aihetta käsiteltiin radioohjelmasarjan ensimmäisessä jaksossa https://areena.yle.fi/1-3503906.

Siinä on vahvaa viestintää puoltamaan terveellisen ruuan saantia pienemmillä rahoilla. Muistan myös jonkun tv-kokin painottaneen sitä, että tottahan ruoka on kallista, jos kalaa ei osaa tehdä kuin valmiista fileestä ja tulee aina ostaneeksi kaikki erikoismausteet reseptin mukaan soveltamisen sijaan tai jos ostaa aina tuoreyrtit kaupasta.

Silti kaipaisin jonkun kuluttajaekonomistin&ravitsemustieteilijän tekemää laskuharjoitusta missä arvioidaan/todistetaan miten yksinelävä/perhe voi syödä tervellisesti ja edullisesti, kun hieman opiskelee muitakin kalaruokia kuin "siikafile" ja tehokkaasti suunnittelee ruokia vuodenkierrossa satokausiajattelun mukaisesti.