MIe tiedän tuon tunteen. Poden sitä itse.

Aloitin vuoden vaihteessa treenaamaan cooperia varten, jo ulos juoksemaan meno oli katastrofaalinen ajatus (kävelyitä olin harrastanut ennenkin). Minä siellä puhkun ja puhisen punaisena ja hikisenä possuna (juuri kuten sinäkin ) ja ihmiset tuijottaa.

Miesystäväni avustuksella sitten sain kuin sainkin aloitettua juoksun ja se sujui yllättävän vaivattomasti, mutta edelleen en kunnolla kykene treenaamaan lihaskuntoa lenkkipolun varrella olevilla lihaskuntolaitteilla jos siellä on muita ja lopetan välittömästi jos joku menee ohi. Ylämäkijuoksua en myöskään tee jos joku sattuu näkemään.

Yritän kuitenkin koko ajan. Yritän pitää niitä viisaita sanoja mielessäni,joita ihana ukkoseni sanoi. "mieti ketä varten treenaat - itseäsi vai niitä jotka (muka) tuijottavat sinua. Jos teet sen vain muille, jätä koko paska."

On teillä ongelmat! Oikeesti, ette ole edes kunnolla lihavia! Minä lähdin 117 kg:sta ja 156 cm:n vartalossa totisesti olen ollut todella lihava ja vieläkin olen. Vielä on viitisen kiloa, kunnes pääsen sairaalloisesta ylipainosta sinne vaikean ylipainon puolelle. Silti minä olen lihavimpanakin aikana uskaltanut käydä uimahallissa ja aloitin myös kuntosalilla käynnin heti tuolla ylimmällä painolla. En ole kovinkaan paljon huomannut, että ihmiset tuijottaisi.

Jumppaan meno ensimmäistä kertaa lähes pariinkymmeneen vuoteen oli kovan kynnyksen takana. Mutta kun päätin mennä, niin menin. Ja en jaksanut tehdä ihan kaikkea enkä varmaan osannutkaan. Mutta olen käynyt jo kolme kertaa.

OIkeesti. jos ihminen on treenatakseen salilla, ei hän voi keskittyä toisiin ihmisiin. Pitää keskittyä omaan suoritukseen. Rohkeasti vaan!

Sama täällä! Siksi enne juoksinkin ulkona vain ja ainoastaan aamulla kun oli vielä pimeää eikä hirveästi ihmisiä

Salilla käydessäni minun oli pakko vilkuilla kaikkia vuorotellen josko joku katsoi minua, mutta he taisivat luulla että minä katselen heitä.... Enkä kehdannut kertaakaan mennä niiden 'lihasvoima' laitteiden puolelle... häpesin niin itseäni.

pysyttelin useimmiten vain salin takana crosstrainerilla taikka stepperillä. No en kauaa jaksanut siellä sitten käydä loppujen lopuksi..

Nyt treenaan kotona ja täällä ainakin saa olla rauhassa

Sssannas, hyvät sanat mieheltäsi, täytyy pitää noi mielessä

Anneli66, kuka on kunnolla lihava ?

Sekö, jolla on painoa eniten vai se, jolla se muutaman kilon ylipaino aiheuttaa isoimmat ongelmat pään sisällä ?

Olen huomannut, että voi olla yhtä työlästä pudottaa 5 kiloa kuin 50 kiloa, ja murheet ja ilot on aivan yhteiset. Samoin pelot ja ennakkoluulot.

Minusta on ihana, kun tällä foorumilla voi oikeasti asettaa minkä kysymyksen vaan ja saada hyviä vastauksia ja niistä punnita ja ottaa käyttöön itselleen sopivamman.

Kiitos ja anteeksi taas, ja tsemppiä Buffille !!!

Jos on 5 kg ylipainoa, niin eihän sitä kukaan edes huomaa. MInusta monilla ihmisillä on omasta kehonkuvastaan ihan väärä käsitys. Esim. minulla on ollut, koska en ole näyttänyt NIIN lihavalta, mitä olen ollut. Omissa silmissäni. Kyllä olen itseäni hävennyt, mutta en liikuntatilanteissa. Kumma kyllä.

Olin viime viikolla vaatekutsuilla ja siellä eräällä naisella oli erittäin vääristynyt kehonkuva. Hänellä oli ehkä se 5 kg ylipainoa, eli ei siis minun kannaltani katsoen ollenkaan ja hän sanoi, ettei voi kokeilla tätä eikä tätä kun on niin läski. Hei haloo!

Mutta miten siihen kehonkuvaan voi vaikuttaa? Miten 5 kg ylipainoinen oppisi näkemään itsensä normaalina? Tai 50 kg ylipainoinen itsensä lihavana?

tiistaina, 21. elokuuta 2012 klo 19:39 anneli66 kirjoitti::
Jos on 5 kg ylipainoa, niin eihän sitä kukaan edes huomaa.

Olin viime viikolla vaatekutsuilla ja siellä eräällä naisella oli erittäin vääristynyt kehonkuva. Hänellä oli ehkä se 5 kg ylipainoa, eli ei siis minun kannaltani katsoen ollenkaan ja hän sanoi, ettei voi kokeilla tätä eikä tätä kun on niin läski.

Minulla on juurikin tuo 5kg ylipainoa (eli 5kg, jotta olisin korkeimmassa "sallitussa" painossa pituuteeni nahden) mutta en todellakaan nayta niin "pienelta" vaan olen yha laski. Joten ymmarran hyvin tuon "eraan naisen" ajattelutapaa, minakin valtan useita vaatteita makkaramahani takia ja tiettyja alaosia hyllyvien reisien vuoksi. No onneksi olen aloittanut kuntoilun toivottavasti tahan tulee pian muutos.

Uskoisin, etta ihmisiakin on erilaisia vaikka kaikilla olisi 5kg ylipainoa. Jotkut saattavat olla kiinteita, kauniita, mutta en mina...

Komppaan tässä kyllä Annelia. Jos ei 5 kg:n ylipainon takia kehtaa käydä salilla tai uimahallissa, kannattaisi varmaan jutella esim. ravitsemusterapeutin tai psykologin kanssa omasta kehonkuvastaan. Enkä tarkoita tätä nyt mitenkään ilkeilynä, kävin itse viime kevään ja kuluneen kesän aikana ravitsemusterapeutin luona useamman kerran puhumassa omasta vääristyneestä kehonkuvastani ja suhtaudun nyt todella suureen ylipainooni ihan toisella tavalla kuin ennen käyntejä; en vähätellen, mutta en myöskään samalla tavalla häveten kuin aikaisemmin.

Itse ajattelen aina salilla, jos joku tuntuu tuijottelevan pidempään, että joo-o, yllätys yllätys, ei me kaikki punkerot olla sohvalla makaavia mässyköitä ja painan menemään entistä kovempaa

Aluksi, kun aloin käymään salilla, oli minulla samoja pelkoja. Mutta nyt käyn treenaamassa monta kertaa viikossa ja olen "osa kalustoa". Vaikka välillä erityisen turvonneena päivänä olen tavallista tietoisempi ulkonäöstäni... vaan kukapa vatsastani välittäisi...

Kun joku tulee ovesta sisään tai ulos, tai liikkuu koneelta toiselle, katsahdan helposti sinne päin. Se on kai luonnollista. Joskus tulee katsottua pitempäänkin - tai useampaan kertaan - jotakuta. Tällöin usein se on vaatteiden inspiroimaa. Tsekkailen kivoja treenausvaatteita, ja mietin sopisiko minullekin. Etsin aina uusia nättejä ja sopivasti peittäviä vaatteita.

Tuosta punaisena hikoilemisesta. Täytyy myöntää, että jos joku on huomattavan punainen naamastaan, niin kyllä katse sinne kääntyy. Voi olla niin, että huolestun henkilön puolesta. Sillä aina kun näen itseni salin peiliseinistä ja naamani loistaa oikein punaisena, niin tiedän aloittaneeni liian lujaa.

Sen sijaan jos joku vetää kovat treenit niin että hiki lentää, niin voin katsoa ihan ihailevasti!

Yhtä aika pyöreää tyyppiä olen monta kuukautta seurannut silmäkulmastani, sillä on tosi kiva seurata, kun joku aivan silmissä kiinteytyy. Toivottavasti en ole tuijotellut.

Suihku- ja pukuhuonetiloissa tuijottaminen sen sijaan on todella sivistymätöntä! Koosta huolimatta. Ei sopivaa!

Yritän kuten sanottu pukeutua nätisti ja sopivan peittävästi. Niin että on kiva katsella itseään salin peileistä. Se innostaa ihmeesti.

Komppaan tässä kyllä Annelia. Jos ei 5 kg:n ylipainon takia kehtaa käydä salilla tai uimahallissa, kannattaisi varmaan jutella esim. ravitsemusterapeutin tai psykologin kanssa omasta kehonkuvastaan

Käyn ravitsemusterapeutilla, mutta nekin käynnit ovat harvassa. Ja arvatkaapa mitä hän sanoi minulle? Hänen mielestään mun ei tarvitsisi pudottaa painoa ollenkaan, vaikka näkee selvästi ja on jopa papereihinsa kirjoittanut, että mulla on ylipainoa ja painoindeksikin kertoo sen! Oli siis ihan pakko vaan kertoa tämä, kun ravitsemusterapeutti tuli puheeksi.

Joku sanoi täällä, että 5kg laihduttaminen voi olla ihan yhtä vaikeaa kuin esim. 50kg pudottaminen. Olen tässä asiassa samaa mieltä! Jollekin voi lieväkin ylipaino olla suuri ongelma ja häpeä. Riippuu niin ihmisestä yksilönä ja taustoista. Mulle on esim. huomauteltu ja arvosteltu tätä paino asiaa niin kovin, että olen varmasti jo senki takia niin hermostunut - ja kyllä, minusta tuntuu että näytän yhä 10 kg lihavammalta! Vaikka mulla onkin "vain" +5 kg ylipainoa, niin saan silti usein kuulla kuinka mun pitäisi yrittää laihduttaa ja tehdä sitä sun tätä.. Ei se mitään mukavaa ole!

Voin yrittää kokeilla salille menoa, mutta mielestäni on vain niin outoa huhkia siellä hyväkroppaisten ihmisten keskellä.... Enkä mitenkään liioitellut ihmisten tuijottelua... Nimittäin on sellaisiakin tilanteita, joissa ihminen ei käännä katsettaan pois.. (ei edes siinä tilanteessa jos minä huomaan vilkuilut ja katson kyseistä henkilöä suoraan silmiin..)?!!

Mutta jokatapauksessa otan tämän salille menon nyt tavoitteeksi ja katson miten käy.

Heei Buffi, ei ne kaikki muut salilla kävijät ole pelkästään niitä hyväkroppaisia! Onhan siellä (varsinkin tähän aikaan vuodesta) paljon meitä painonpudottajiakin

Kuten jo sanottu, se tuijotus on usein omassa päässään. Jos oikeasti treenaa, ei sitä ehdi muita paljon tuijotella Tuijotatko sinä muita, kun treenaat? Niinpä

Itse tosin syyllistyn ihmisten tuijottamiseen - myös siellä salilla, silloin harvoin kun sinne eksyn. Mutta tuijotan ihmisiä myös kaupassa, bussissa, kahviloissa jne. Mutta en tee sitä ilkeyttäni, olen vain luonnostani utelias ja tarkkailija. Paras tapa viettää rentoa päivää on mennä istumaan kävelykadun varrelle tuijottamaan ihmisiä - äidin peruja. Meistä se on ihanaa ja emme tee sitä ilkeilymielessä. Ihmiset ovat vaan niin hirmuisen mielenkiintoisia, että heidän tarkkailunsa on niin mukavaa. Mutta nyt eksyin vähän aiheesta...