Mulla on yks keino, joka aina välillä tehoo omiin mielitekoihin. Jos tekee hulluna mieli vaikka sipsejä, niin kuvittelen mielessäni sipsipussin täynnä meheviä, ihania, rapeita sipsejä ja oikein herkuttelen ajatuksella. Sit ku mieliteko on oikein vahva, niin kuvittelen mielessäni, että joku oksentaa sinne sipsipussiin. Sit ku ihanat sipsit on haisevan, valuvan, kökkäreisen oksennukse peitossa, niin ei paljon tee mieli niitä..
Toisessa mielikuvassa houkuttelevat herkut on rasvanpoistossa tulevan ihran peitossa. Oon joskus telkkarissa nähny sitä keltasta ihraa, jota ihmisestä tulee ja oli kuulkaa ällöttävää!
Että tämmösiä keinoja mulla

Ensimmäinen askel olisi varmaan, ettei ottaisi sen suurempaa stressiä tuosta yhdestä "pimahduksesta". Niitä joskus käy, mutta jos ne ovat harvassa ja kalorit eivät huitele tuhansissa, ei niillä ole mitään väliä elämäntapamuutoksen kannalta.

Jos pimahduksia sen sijaan tulee usein, niin että ne todella häiritsevät elämää ja nostavat kalorit liian korkealle, pitää tutkia tarkasti mistä on kyse. Yleensä silloin ei saa tarpeeksi tarvitsemaansa ruuasta ja keho huutaa ravintoaineita, oli ne sitten missä muodossa tahansa, laittaen ahmimispimahduksen päälle. Usein vika on myös ihan siellä pääkopassa, elämäntapamuutokseen kuuluu myös joskus rankkakin itsetutkiskelu, eli häiritsevät ja usein tapahtuvat kohtaukset kielivät siitä, ettei omaa suhdettaan ruokaan ole käynyt kunnolla läpi.

Ennaltaehkäisy on tietysti paras keino, sitä mitä ei ole ulottuvilla on vähän vaikea ahmia..

Mutta ihan ekaks, relax vaan ja anna olla. Mietitään tätä uudestaan sitten jos kohtaukset alkavet uusiutua!

Ensinnäkin älä sure, et ole yksin vaikeuksinesi. Jos se yhtään lohduttaa. Minulla on ainakin ihan vääristynyt suhde ruokaan, omaan kroppaan ja itseeni yleensä vaikka olen jo keski-ikäinen ja kiloja on hirvittävä määrä. Olen vuosikausia "täyttänyt" tuntemaani tyhjyyttä täyttämällä vatsaani ihan fyysisesti. Ja kun en ole mitään koskaan oksentanut, niin hirmuisestihan siitä kiloja on karttunut. Lopulta se ahmiminen ei edes tuottanut iloa, sitä piti vaan tunkea naamaan kaksin käsin.

Itse koitan harjoitella nyt ns. täsmäsyömistä. Olen suunnitellut päivän ruokailut etukäteen noin suurinpiirtein näppituntumalla ja levittänyt ne moneksi kunnolliseksi ateriaksi pitkin päivää. Ja kun on aika syödä, niin minä syön. Täsmäsyöminen on yleensä hyvä ase ahmimista vastaan.

Tein myös uudenvuodenlupauksen ja -päätöksen, että pidän itsestäni parempaa huolta kuin ennen ja arvostan itseäni enemmän. Se on ollut minulle aina suuri ongelma, kun lapsuudenperheessäni kaikki olivat minua lyhyempiä (jopa isä) ja hoikkia ja kauniita. Itse olen hyvin pitkä nainen. Teen tämän kaiken, että minulla itsellä olisi parempi olo, että saisin sellaisia vaatteita kuin haluan, että voisin huoleti liikkua ihmisten keskellä pelkäämättä ivasanoja... Koskaan minusta ei tule pientä sievää ja hyvin hoikkaa barbie-nukkea. Mutta olen päättänyt, että minusta tulee läskitiinun sijaan uhkea, muhkea ja upea nainen, hot mama.

PS: Rakas idolini Dr Phil sanoo, että päätöksen pitäminen ei ole itsekurista kiinni vaan siihen tarvitaan hyvä suunnitelma. Se pitää konkretisoida, aikatauluttaa, siivota ympäristö sille mahdolliseksi ja sitten ruveta toteuttamaan. Itsekuri tulee ja menee, suunnitelmat pitävät.

Jos mulla on kaapissa jotain tollasta mangojuustokakkua, niin tulee mullekkin sen kakun "lopettamiseksi" ahmimiskohtaus. Kun kakku on ohi palataan arkeen, ylivoimasia herkkuja vaan ei voi mun kaapeissa kokoajan olla, mutta esim. pakkasessa voi, poissa silmistä, pois mielestä.

Hei,

ei ole itsekurista kiinni tämä asia vaan syömisen parantamisesta. Katsopa tätä

/foorumi/Painonhallinta-11/Makeann%C3%A4lk%C3%A4-2328/0/#link-48414

mutta jos olen syönyt päivällä muuten normaalisti eikä ole ollut näläntunnetta. Sitten vain kakku oli siinä, ja PIM kaikki muut viisaat neuvot hävisi päästä ja oli vain pakko syödä.

mutta tuolla linkissä oli hyviä vinkkejä,kiitos!

lauantaina, 16. tammikuuta 2010 klo 11:41 nnasu kirjoitti::
mutta jos olen syönyt päivällä muuten normaalisti eikä ole ollut näläntunnetta. Sitten vain kakku oli siinä, ja PIM kaikki muut viisaat neuvot hävisi päästä ja oli vain pakko syödä.

mutta tuolla linkissä oli hyviä vinkkejä,kiitos!

Mä teen aina silloin tällöin juustokakkuja ja nyt joulunakin kysyin jo etukäteen, että voinko antaa jouluaattona vieraille juustokakun mukaan, kun tunnen itseni liian hyvin, että juustokakku olisi hävinnyt pikkuhiljaa pala palalta enkä viitsi niin hyvää kaveria kuin itseäni kiusata ainakaan kovin usein. Edellisen kerran kun tein juustokakkua ennen joulua niin kysyin etukäteen, että voinko tuoda loput juustokakusta teille, kun vieraani ovat käyneet. Sain luvan ja en koe yhtään huonoa omaatunota, kun syöjä on sellainen langanlaiha nuorimies, joka liikkuu hirveesti ja on itsekuriltaan sellainen, että ei osta koskaan herkkuja itselleen, paitsi ainoastaan joskus juhlahetkinä ja kylässä käydessään, mikäli tarjotaan.

torstaina, 14. tammikuuta 2010 klo 19:17 Olma kirjoitti::
Mulla on yks keino, joka aina välillä tehoo omiin mielitekoihin. Jos tekee hulluna mieli vaikka sipsejä, niin kuvittelen mielessäni sipsipussin täynnä meheviä, ihania, rapeita sipsejä ja oikein herkuttelen ajatuksella. Sit ku mieliteko on oikein vahva, niin kuvittelen mielessäni, että joku oksentaa sinne sipsipussiin. Sit ku ihanat sipsit on haisevan, valuvan, kökkäreisen oksennukse peitossa, niin ei paljon tee mieli niitä..
Toisessa mielikuvassa houkuttelevat herkut on rasvanpoistossa tulevan ihran peitossa. Oon joskus telkkarissa nähny sitä keltasta ihraa, jota ihmisestä tulee ja oli kuulkaa ällöttävää!
Että tämmösiä keinoja mulla

Tämä kuulostaa NIIN omistuiselta tavalta, että taidanpa ottaa heti testaukseen. Koko päivän on mielessäni kummitellut joululta jäänyt suklaapussi.... katotaan kummitteleeko kauaa

Mielikuvaharjoittelu on kyllä hyvä keino torjua ahmimista! Itse mietin pahinta mahdollista oksettavaa ällöoloa mikä seuraa jos ahmin. Tsemppaan itseäni, ettei minua ihan oikeasti tee näitä mieli, se on vain hetken mielijohde joka menee ohi hetken päästä. Pakotan itseni ajattelemaan, että yksi pala riitti ja olen nyt täysin tyytyväinen! Sitten äkkiä jotain muuta tekemistä tilalle

torstaina, 14. tammikuuta 2010 klo 20:00 Hinni Miironen kirjoitti::
Olen vuosikausia "täyttänyt" tuntemaani tyhjyyttä täyttämällä vatsaani ihan fyysisesti. .

Tähän surulliseen tosiasiaan alan minäkin havahtua. Ruoka on ollut ainut asia johon olen voinut luottaa. Syöminen ei myöskään minulle ole ollut pelkkä nautinto vaan päinvastoin tapa rangaista itseäni, laiminlyödä hyvinvointiani, olkapäällä on istunut todella veemäinen versio minusta joka kehottaa syömään kun en muutakaan osaa, enkä muunlaista nautintoa (kuten rakkautta tai hyväksyntää) ansaitse.
Koko tähän syömisen psyykkiseen puoleen alan vasta nyt havahtua. Muutaman viime vuoden aikana olen käsitellyt muita raskaita ja isoja teemoja elämässäni, etten kyllä yhtään ihmettele että tämä ruokapuoli tulee vasta nyt, tuntuu vaan hassulta huomata kuinka iso osa syöminen minua on, ja kuinka monenlaisia asioita olen yrittänyt ruualla korvata.

Itsearvostus on minullakin se mitä opettelen kaikilla elämänalueilla, ja kiloklubi on kyllä yksi hyvä työkalu siinä!

Mitä tuohon ahmimiseen tulee, ensinnäkän minä en vielä kutsuisi parin kakkupalasen syöntiä ahmimiseksi (ymmärrän kyllä että se saattaa tuntua siltä), vaan lähinnä äkilliseksi mieliteoksi. Ongelma varmaan onkin juuri enemmän siinä millaisia tunteita tuollainen mieliteko aiheuttaa, kuin siinä mitä se tekee kaloreissa esim. viikon tai kuukauden sisällä. Minulla tuollaisen mieliteon jälkeen kyse on tunnepuolella siitä että tunnen menettäväni hallinnan ja luovuttavani sen takaisin ruualle, sitten iskee epävarmuus ja epäonnistumisen pelko. Itseään kannattaa aina välillä katsoa siitä käsivarrenmitan päästä ja muistaa osata nauraakin itselleen