Minulla onnistuu ahmimattomuus vain silloin, kun kieltäydyn siitä ensimmäisestäkin palasta. Jos otan yhden, otan kaikki (paitsi jossain kylässä tietty). Itsekurihan näissä asioissa ei toimi, tulee vaan pahemmin repsahdettua. En kieltäydy herkuista sen takia kun "en voi", vaan sen takia koska niistä tulee fyysisesti paha olo. Tietty hankalempaa jos ei tule paha olo kuin henkisesti ahmimisen jälkeen. Vaikuttaahan toi ahmiminen silleen henkisestikin, että tulee morkkis siitä kun meni syömään jotain ihan kökköä, ja se myös näkyy ulkoisesti (turvottaa pallomahaksi asti, ja naama tulee täyteen finnejä).

Joillakin saattaa toimia kohtuus kaikessa -periaate. Joillakin taas on parempi kieltäytyä kokonaan, kuin kiusata itseään jatkuvasti. Esim. itse en edes muista koko karkkien olemassaoloa tai makeiden herkkujen, ellei joku siitä minulle muistuta/tarjoa tai suorastaan tuputa, siihen asti en edes niitä kaipaa. Tosin nyt kun olen karpannut vähän kauemmin, tuo kohtuus alkaa toimia paljon paremmin, kunhan se kohtuus rajoittuu korkeintaan pariin kertaan kuukaudessa. Muuten jää sokeriaddiktio päälle.

Harmittaa niin paljon, useampana päivänä, kuten tänäänkin, pisteet täyttyivät lähes kokonaan jo lounaalla, kun ahmiminen iski päälle. Söin näkkäriä 8 palasta, täysi olo tulee vasta jälkikäteen. Jos en ole tyytyväinen itseeni ja päivän aikana tehtyihin suorituksiin, alan ahmia. Olen työstänyt tätä asiaa, mutta sitä työstämistä tuntuu olevan aika paljon

PIM PIM PIM

Terve, kohtalotoverit.

Ahmija-iita kertoo hyviä uutisia:

-25kg!

Olen saanut tunne-tyhjyys-ahmimisiani kuntoon SYÖMÄLLÄ .

Minulta puuttuu päästä off-nappula eli kylläisyyden tunne tulee vasta viimeisellä junalla. Olen luullut, ettei minua voi korjata, vaan olen tuomittu ahmimishäiriöiseksi nyt ja aina. Kaikki konstit on 30 v. laihdutushistorian aikana varmasti koetettu, erikoislääkäreistä ja noin 20 Painonvartija-aloituskerrasta alkaen. Tiukka dietti vetää minut syömishäiriöön tai nuorena jopa oksenteluun. Kaikki kiellot on minulta kielletty

Onneksi kasvoin aikuiseksi ja aloitin pienten askelten elämänmuutoksen n vuosi sitten. Ehdin käyttää myös Reductilia pienen hetken ennen myyntiluvan peruuttamista. Oli ihanaa olla muutaman kuukauden ajan ns. normaalisyöjä!

Hoksasin syömisen yhteyden aivoihin.

Koska en saa enää tukea lääkkeestä, olen aloittanut "aivoruuan" syömisen: vihreät kasvikset, proteiinit, pähkinät...

Entinen suurherkkuni vehnä on nyt jäähyllä. Mielikuvissani ajattelen, että vehnä ja sokeri ovat myrkkyä aivoilleni. Tiettyjen välittäjäaineiden puute sai elimistöni aiemmin karjumalla vaatimaan nopeiden hiilareiden tankkausta, mikä vain pahensi ahmimiskierrettä.

Jos huvittaa, tutkikaapa vaikka netistä aivojen välittäjäaineiden ja ravinnon välistä yhteyttä.

Tavallaan maalaisjärjellä tiedossa mitä pitää syödä, mutta on ainakin minulle helpompaa noudatta terveellistä ruokavaliota, kun ajattelen tekeväni omille aivoilleni palveluksen...No, minulla on nyt varmaan vaan sopiva aika elämässä tälle muutokselle, mutta olo on virkeä ja hyvä. Enää 50kg pudotettavana...

Myös itselläni on se paha tapa, että jos kotona on runsaasti jotakin hyvää, se katoaa suihini aika nopeasti, kun on aloittanut maistelun. Eli minun pitäisi välttää muun muassa kokonaisten suklaalevyjen ostamista. Esimerkiksi toissapäivänä kävin kaupassa ja ostin neljä suklaapatukkaa, kun ne olivat tarjouksessa sillä määrällä. Olin syönyt jo yhden aikaisemmin päivällä, minkä olisi pitänyt olla ehdottomasti sen päivän riittävä herkkumäärä. Mutta kun teki mieli suklaata (taisi olla vielä ruoan jälkeen, en ihan tarkkaan muista, oliko esimerkikis lounaan syöminen jäänyt vähän myöhään). Söin yhden ja ajattelin säästää muut seuraaville päiville. Söin silti vielä kaksi siitä huolimatta samana iltana. Yksi neljästä patukasta jäi seuraavaan päivään. Eikä ole ainoa esimerkki samantapaisesta käytöksestä. Kai se on jokin opittu tapa. Yritän tästä lähtien aina pitää mielessäni, että suklaata en saisi ostaa kuin sen yhden patukan kerrallaan.

Lisäksi joskus huomaan itsessäni myös sen, että tavallista ruokaa tulee syötyä aivan liikaa, jos se on hyvää. Tuntuu, että se yksi lautasellinen ei vain tuo riittävää kylläisyydentunnetta, vaan että vatsan olisi oltava oikeasti täynnä, jotta olo olisi "hyvä" (vaikka sitten se yleensä menee yli). Ehkä minun pitäisi syödä hieman hitaammin, jotta ehtisin oikein kunnolla todeta, että se yksi lautasellinen oikeasti riittää vatsallekin. Suu valitettavasti söisi vielä lisää.

Olen ollut kiloklubissa jo reilut kaksi vuotta. Olen onnistuneesti pudottanut lähemmäs 30kg, klubin ohjeita noudattamalla.

Sairastan nivelpsoriaasia ja toisinaan tulehdus jyllää kropassani.

Nyt olen yli puoli vuotta junnannut samassa painossa. Tiputettavaa minulla olisi viisi kiloa, jotta olisin normaalipainossa.

Olen aina hämmästellyt ihmisiä, jotka jaksavat hoitaa perheen, työn, liikkunnan ja jopa viettää vapaa-aikaa. Itse olen poissa työelämästä (sairaus vaikuttaa myöskin asiaan), ja juuri ja juuri jaksan päiväni loppuun. Olen jopa kateellinen, vaikka enhän minä tiedä kuin oman mielipiteeni mitä kenenkin elämässä oikeasti tapahtuu.
Olo on kokoajan että PAKKO JAKSAA, muuten lihon.

Nyt olen käynyt 3kk:tta salilla 3x viikossa, sekä hyötyliikunta ja pienet kävelylenkit lisänä.

OLEN IHAN RÄTTIPOIKKIVÄSYNYT. Tunnen syyllisyyttä, koska viime viikko oli ensimmäinen reilun 3kuukauden aikana, kun kävin vain kerran salilla. Niskani ovat olleet äärimmäisen kipeät parin viikon ajan, ja koska en ole unta saanut, niin olen myös väsynyt. Eilen lepäsin koko päivän. Nyt vain mietin salia ja että en ainakaan laihdu jos en sinne salille raahaudu, vaikka väsyneenäkin.. En tiedä saisinko edes mennä, koska niskani ovat jopa kosketusarat ja pää ei käänny kunnolla. (Saattaa olla jopa tulehdus) Kipulääkkeellä saan itseni liikkeelle.

En tunnista enää laiskuutta ja levontarvetta. Pingotan itseni ääripisteeseen. Samaan aikaan ajattelen kuinka paljon muut ihmiset pystyvät tekemään paljon enemmän ja silti ovat pirteitä.

Minulla olisi kaikki valttikortit nauttia elämästäni (niinkuin meillä jokaisella). MIKSI SIIS PINGOTAN.

Jos jollain on ollut tai on tällä hetkellä samoja tuntemuksia tai muuten vain sanansa sanottavana niin kuuntelen mielelläni neuvoja.

Liikunta-osiossa on ketju Kaikki tai ei mitään. Sinun tilanteesi liippaa hyvin läheltä ko. ketjun aloittajan tilannetta, vaikka saattaa lähteä vähän eri taustoista. Ehkäpä siellä olisi sopiva paikka vaihtaa ajatuksia asiasta?

Ja sitten; eihän kukaan meistä liho tai laihdu liikkumalla tai olemalla liikkumatta. Me lihotaan tai laihdutaan sen takia, minkä verran me syödään kulutukseemme nähden - liikunnan avulla voi syödä jonkin verran enemmän ja terveesti liikuttuna olo on ehkä parempi ja virkeämpi ja keho kiinteytyy, mutta laihtua voi ilmankin. Eli siitä liikunnasta on turha ottaa stressiä, jos ei se tunnu maistuvan. Tällöin se lähinnä aiheuttaa ahdistusta ja turhaa stressiä ja pahaa oloa, jotka eivät varmastikaan edesauta pudottamaan niitä viimeisiä kiloja.

Kuuntele kehoasi, anna sen levätä. Kuvaamiesi niskakipujenkaan kanssa salitreeni ei kuulosta hyvältä. Ja toisaalta, liikkumattomuus ei tee sinusta huonompaa tai heikompaa, vaan ihminen on fiksu silloin kun se osaa arvostaa oman kehonsa mielipiteitä ja toiveita asioiden suhteen

En ollut nähnytkään aiemmin koko ketjua. On hieman kyllä tuollainen kaikki tai ei mitään olo. Nyt on maanantai ja olisi taas sali päivä. Olen niin kipeä lihaksista/nivelistä, että pakko jäädä kotiin.

Järki kyllä tietää mikä on oikein ja mikä on väärin, mutta miksi aivot tuottavat morkkista ja vääriä tuntemuksia, silloin kun se EI ole aiheellista. Nyt pitää saada keho ja mieli yhteistyöhön..

Niinhän ne aivot huijaa hamuamaan herkkuja ja roskaruokaa, jos on jättänyt jonkun aterian väliin. Ihmiskeho on kovin mielenkiintoinen ja toivoisin osaavani heijastaa itseeni kaiken oppimani ja kenelle tahansa muulle kertoisin samat asiat mitä kerroitte minulle.

Mun mielestä on parempi liian kova kuri itselle kuin ettei olis kuria ollenkaan.Mut tää on vaan mun mielipide. Muut saa olla erimieltä jos haluavat.

Mulla ainakin on pakko olla kova itsekuri että laihtumista tapahtuu. Jos mä antaisin itteni langeta esim herkkupäiviin, siitä ei seuraa kuin katumusta ja epämukavaa oloa. Ja pelko ettei laihtumista tapahdu.

Näin korona-aikana kuri on tullut ulkopuolelta. Olen karanteenissa ja vanhempani käyvät puolestani ruokakaupassa ja he ostavat vain terveellistä syötävää.
Välillä saan hieman tummaa suklaata ja äidin leipomaa pullaa, ja mysliä syön joka aamu, mutta ei ole mitään karkkipusseja, jätskejä, sidukoita ja jne osteltu. Tai no yhden sain sidukan sain vapuksi.
Normaalia perusruokaa. Niin, ja oikeastaan isoin himo on ollut erilaisiin hedelmiin, ja maustankin maustetun jogurtin viinimarjamehulla by äiti,