Minä tuolla stressillä tarkoitin sitä, että joidenkin elämä tuntuu olevan "jatkuvaa stressiä"... Helinä81 tuntui ainakin ymmärtävän mitä hain takaa.

Tuo mistä Carramba puhuu on mielestäni opittua napostelemista. Sen voi kyllä oppia poiskin Carramba halusi neuvoja tähän, joten sanon että liikunta. En tosin tiedä minkä verran C. jo harrastaa, mutta esimerkiksi kuntoiluhetket pe- ja la-iltoina hillitsee kummasti. Ja varsinkin sitä tissuttelua kenellä se sitten onkaan tapana. Eihän siitäkään toki kokonaan tarvitse luopua...

Mulla ainakin on selkeä tunnesyömisongelma. Jos jokin asia ketuttaa tai harmittaa tai surettaa niin heti alkaa tehä mieli jotain makeaa, aikaisemmin kävinkin aina ostamassa sen puolen kilon irttaripussin ja sit oli morkkis koko viikon päällä. Asiaa kyllä jollain tasolla helpottaa kun sen tiedostaa ja ei vaan mene sinne karkkikauppaan. Nälkä aiheuttaa kans makeanhimoa mutta tunnistan nykyään senkin ja syön jotain normaalia. Pahempi on toi tunnesyömisasia, silloin on tosi vaikeeta kävellä karkkikaupan ohi. Olenkin nyt yrittänyt noudattaa tuota kohtuus kaikessa- linjaa, jos tekee mieli niin menen ja ostan sen max 100 grammaa karkkia. Ja viimeksi kun näin tein niin huomasin tyytyväisenä, että kun se kerran oli sallittua ja siitä ei tartte tulla morkkista, niin viimeiset pari karkkia oli jo ihan turhia, ei tehny mieli enää vaan oli karkinhimo tyydytetty. Kyllä niitä repsahduksiakin on tullut sen jälkeen mutta se on sitä opettelua. Niihän se Patrik sanoi että alussa se kohtuun opettelu menee yli ja reippaasti, mutta sen oppii kun jaksaa yrittää. Tsempatkaa vaan niin kyllä se onnistuu!

torstaina, 2. huhtikuuta 2009 klo 12:06 Helinä81 kirjoitti::
Stressiäkin voi hallita.
Elämän suunnittelemista, aikatauluttamista, "ei" -sanomista, avun pyytämistä ja vastaanottamista, vapaa-ajan kirjoittamista kalenteriin ja siitä kiinni pitämistä, rentoutumista, rauhoittumista jne. kaikkea voi harjoitella. Kiire ja stressi eivät ole pakollisia ja kiireen ei ole pakko aiheuttaa stressiä.
Ei ole olemassa elämäntilannetta, jossa olisi pakko stressaantua niin, että olisi syömättä kaksi päivää. Aina on olemassa tie ulos kiireestä ja stressistä, mutta se vaati sen, että uskaltaa myöntää, ettei pärjää yksin ja tarvitsee apua. Loppuu palaminen ei ole kunnia asia, jota kannattaa tavoitella.

Aivan, elämänhallinta on tärkeää nyky-yhteiskunnassa. Nyky-yhteiskunta vaan vaatii mahdottomia ihmiseltä: pitää olla yhtäaikaa aina vain tuotteliaampi työntekijä, mutta silti odotetaan loistavaa äitetyttä ja ruhtinaallisen paljon läsnäoloa niin parisuhteessa kuin lastenkin kanssa.

Tämä yhtälö ei toimi ja siksi moni "masentuu" ja masentuu. Ollessasi masentunut (oikeasti) elämästä on todella vaikea organsoida mitään toimivaa kokonaisuutta, tällöin oman mielenterveyden kannalta painonpudotus on melko pieni asia, vaikka moni kokee sen olevan se maailmaa muuttava kokemus.

Itse lähtisin liikkeelle siitä, että ensin pitää oppia hyväksymään itsensä ja sitten voi siinä samalla laihduttaa. En tarkoita hyväksynnällä "ku mä nyt oon niin lahna ni sama se jos syön joka päivä hampurilaisia" - asennetta vaan sitä, että onnellisuudella ei ole kilohintaa.

Mutta siis priorisoisin asiat näin 1. psyykkinen puoli 2. fyysinen. Harmi vaan että ihminen ei toimi osissa, vaan kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kukaan ei voi nimetä aiheuttaako masennus lihoamisen vai lihoaminen masennuksen.

Stressi, loppuun palaminen ja masennus ovat kolme eri asiaa. Kaikki stressaantuneet eivät pala loppuun, kaikki masentuneet eivät ole loppuun palaneita.
Nyky-yhteiskunta ei odota ihmiseltä mitään. Ihmiset kuvittelevat yhteiskunnan odottavan heiltä kaikenlaista ja siksi vaativat itse itseltään liikaa. Nyky-yhteiskunnalle sopii ihan hyvin, että joku erakoituu keskelle korpea elämään maan antimilla.
Parisuhteessakin voi olla läsnä juuri niin paljon tai vähän, kuin siinä parisuhteessa on sovittu läsnä oltavan. Jotkut asuvat ja työskentelevät yhdessä, toiset tapaavat kerran kuussa.
Lapsia ei tarvitse hankkia, jos niitä ei oikeasti halua ja loppuun ruoskittu työntekijä voi ryhtyä yrittäjäksi. Itsensä loppuu ruoskinut yrittäjä voi sitten katsoa peiliin ja miettiä, joskos se vika olisikin siellä, eikä työnantajassa.

Vaihtoehtoja on, jos niihin uskaltaa tarttua. Kaikkeen ei tarvitse suostua.

^ Allekirjoitan Helinän viestin täysin. Hyvin sanottu krijoitettu.

Nälkä nykyisin, ennen kiire.

Tähän riittää yksi sana: VÄSYMYS.

Hyvin sanottu Helinä. Ihminen saa katsoa itseään peiliin jos syyttää yhteiskuntaa (ketä se oikeasti edes tarkoittaakaan?) oman elämänsä kovista paineista. Kukaan muu kun ihminen itse ei voi vaikuttaa omaan tyytyväisyyteensä, onnellisuuteensa eikä tasapainoisuuteensa. Minulla on otsaa sanoa, koska olen raivannut tieni onnelliseen aikuisen elämään syömishäiriöisen, masentuneen ja ahdistuneen 10 vuotta kestäneen koko nuoruuteni jälkeen.

Tänään tähän on helppo vastata. NÄLKÄ!!!

Kävin tänään tyttären kanssa kaupungilla. Olimme sopineet, että käymme samalla Hesellä. Olisin ottanut katkarapu salaatin. Ystävätär soitti tyttärelle, että hänkin on kaupungilla. Niinpä tytär sanoi äidilleen heipat ja häipyi. Ajattelin, etten viitsi yksin mennä Heselle, vaan käyn ruokaostoksilla ja lähden kotiin.

Tähän asti kaikki oli hyvin. Ostelin ruokia ihan mukana olevan lapun mukaan kunnes pääsin kassalle. Siihen oli tullut uusi jäätelöallas. No mukaan yksi tripla-suklaakuorutettu puikko. Ai, ja tuossa näyttäisi olevan suklaata. Siis yksi levy hihnalle.

Niitä olen nyt tässä mussuttanut. Melkein oksettaa. Voin loput suklaat jo "piiloon", mutta puoli levyä ehti mennä.

Vastaa saman;
NÄLKÄ!