En ole tavoitteelle palkintoja miettinyt. Kevyempi ja terveempi elämä ainakin Käyn aamuin illoin puntarilla. En voi olla käymättä. Mitä avuksi?

mirriäinen, en pitäisi tuota vaa'alla ravaamista kovin pahana JOS se ei aiheuta stressiä tai paniikkia siitä, että paino putoaa liian hitaasti/nousee tms. Jossain vaiheessa siihen jatkuvaan punnitsemiseen kai kyllästyy Mutta jos tulee liikaa paineita, niin ratkaisisin asian niin, että se vaaka ei ole näkyvissä eikä kovin helposti esiin otettavissa ja tietoisesti rajaisin käyntini vain yhteen kertaan viikossa.

Olin tänään ensimmäistä kertaa koskaan zumbassa. Tykkään lattarimusiikista jumpan taustamusiikkina ja periaatteessa tunti oli kiva, tosin kaikkea sanastoa ja liikesarjoja en tietenkään vielä osannut. Mutta täysillä tuntia kaikkine käsiliikkeineen ja hyppyineen ei kyllä vielä tällä kunnolla kannata painaa, syke menee turhan ylös: mun kannattaa hankkia peruskuntoa toistaiseksi matalatehoisemmalla sykealuella. Eli olkoon mun eka tavoitepalkinto satasen alittamisesta se, että saan hillua enemmän/vapaammin eri liikunnoissa.

muoks: Niin, siis mulle on vaikeaa pysytellä järkirajoissa, kun "oonhan mä ennenkin jaksanut..."

Juu eihän se kirjanpito kaikille ole se tärkein. Pääasia että homma sujuu, olipa metodi mikä tahansa.

Hyvä idea tuo painotavoitteiden saavuttamisesta palkitseminen Pitääkin alkaa pohtimaan, millä sitä itseään hemmottelee sitten, KUN tavoitteet alkaa toteutua. Siis kun, eikä jos

Palkinto = terve, hyvinvoiva, kaunis minä Ei mitään muita palkintoja, musta tuntuu että omaa päätäni ne enemmän häiritsevät kuin motivoivat. En tee tätä elämäntapamuutosta matkan tai uusien vaatteiden tms. vuoksi. Vaan ainoastaan itseni ja terveemmän loppuelämän saavuttamiseksi. Siinä on palkintoa kerrakseen

Elina40 totta, jokaiselle tyylinsä Toisille toiset asiat aiheuttaa vaikeuksia ja repsuja - toisille taas toiset (:

Itelle noi palkinnot ei oo sillain mikään stressin aihe. Enemmän ehkä sellanen, että MINÄ ANSAITSEN hemmottelua KUN saavutan tavoitteeni Lisäksi tollasten ns. isompien hankintojen kuten sykevyön hankkiminen ei oo mulle tällä hetkellä normaalitilassa millään muotoa mahdollista. Mä oon perheellinen opiskelija (joskin valmistun jouluna 2013) ja saan joka kuukausi tasan 270 euroa rahaa tilille. Sillä rahalla ei paljoo tatuointeja tai sykevöitä ostella mutta mies on auliisti luvannut olla prosessissa mukana

siksikin nuo toisille pieneltä tuntuvat palkinnot on mulle erittäin iso asia, koska on vuosia siitä kun olen voinut ostaa itselleni omalla rahalla edes vaatekappaletta saati jotain isompaa! Mutta voitte uskoa, että tuntuu niin hyvältä se, että olen selviytynyt tästä amk opiskelusta hyvin arvosanoin, hienoin arvosteluin ja kunnialla. Opiskelut kestäisi normaalisti 3,5vuotta. Minä valmistun alle 3 vuodessa.

Ja tuosta rahasta puheen ollen. Sellainen pieni nautinto kun kauppaan meneminen ja sieltä terveellisten ruokien ostaminen - vihanneshyllyllä shoppaileminen on mulle sellasta kerran kuussa nautittavaa herkkua. Ei mulla oo rahaa mihinkään - miestä pistän sitten asialle mutta hän on paljon nihkeämpi siellä vihreällä osastolla näissä asioissa. Siksipä siis valmistuminen tarkoittaa minulle myös sitä ruuasta murehtimisen loppumista!

Mä oon aina syöny terveellisesti (vaikkakin tosiaan sokerijutut on tullu isoksi ongelmaksi tässä vuosien varrella sen terveellisen syömisen rinnalla) - vaikka rahasta on ollu pulaa. Se ei oo ollu vaihtoehto, että kalliimmista vihreistä luovuttaisiin. Välillä vaan joutuu vähän priorisoimaan! Terveellisesti syöminen kun on ihan oikeesti kalliimpaa ku sen perus hiilarihutun laittaminen! ja liha on kallista!

Ritan - mukava kuulla että oot löytänyt sellaisen "flown", mun mielestä juuri tuollaista tyyliä Patrik Borg suosittelee, siis rentoa painonhallintaa! Teillä onkin jo iso mies! Meidän tyttö painoi 1,5 v neuvolassa 11 kg ja oli 80 cm pitkä.

Vaa'alla käymättömyys on mulle ehkä ihan hyväkin asia, koska mulla on syömishäiriötaustaa ja siihen liittyi maaninen punnitseminen jatkuvasti. Se oma olo on kuitenkin vaa'an lukemia tärkeämpi. Mutta kyllä jossain vaiheessa täytyy.

Jostain syystä eilisen kalorit nousi himpun vajaaseen 3000. Kumma juttu! Iltasyömiseksihän se taas meni, mutta pistää miettimään että yliarvioinko syömiseni jotenkin ihan täysin, koska olin iltaan mennessä syönyt 2000 kcal ja sain älyttömän pahoinvointikohtauksen, päätä särki, oksetti, tärisytti, pyörrytti ja se helpotti kun söin kunnolla. Ja sitten piti syödä vähän lisää. Toivottavasti mulla ei ole mikään diabetes iskemässä tms. Ei tehnyt mieli merkata niitä syömisiä, mutta olen päättänyt olla rehellinen itselleni. Tuntuu silti että syön melko vähän ja silti kalorit nousee ihan älyttömiin lukemiin. Ei kai ihme, että olen näin iso, sitten?

Ja kävin shoppailemassa eilen ja se vasta oli kurjaa. Vihaan yli kaiken shoppailua ja sovituskoppeja! Kävin 3 kaupassa, sovitin varmaan kymmeniä vaatteita ja tuloksena ostin yhden paidan, kokoa 52 kun ajattelin olevani kokoa 48. Noh, täytyy kyllä nyt todeta että se paita on liian iso, sen huomaan nyt kun laitoin sen päälle "oikeasti". Kaikki vaan näyttää niin kamaltalta mun päällä, eikä mikään istu. Noh, syynä voi toki olla myös "hieman" suuri rintavarustus, ostin nimittäin eilen myös 90G-kokoiset liivit, jotka olivat sitten kupeista ihan liian pienet (minulla on samaa merkkiä olevat 90G-kokoiset liivit, joten ajattelin ettei tarvi sovittaa). Että seuraavaksi täytyy suunnatta liiviliikkeeseen, koska markettien koot loppuivat siihen. Morjens.

Noh, hyvää torstaita joka tapauksessa, pian on viikonloppu!

Pitkän tauon jälkeen taas pääsee kirjottamaan tänne.

Painoa tällähetkellä olisi 10,5kg eli suunta oikea. Pikkuhiljaa vaan tiputtelen niin ei tule mitään stressiä että nyt pitää olla painossa se ja se. Nykyään pääsee niin huonosti tietokoneelle merkkaamaan syömisiään ja kännykkä ei aina ole yhteistyö kykyinen että pääsis laittaa ruokia tonne ylös. Kuitenkin oon huomannu, että ilman merkkailujakin alan tietää paljon on tullu syötyä ja millon alkaa mennä liiallisuuksiin.

Azur, hyvä asenne sulla Tokihan se uusi terveempi elämäntapa on se paras palkinto. Toisaalta.. tässä on jo jonkun aikaa tullut palkittua itsensä ruualla "oli niin raskas kauppareissu että saan syödä suklaan kotimatkalla" "ansaitsen tämän viinerin" "viikonloppuna kokataan jotain tosi hyvää Lue: rasvaista ja epäterveellistä" jne. Tässä mulla on hyvä tilaisuus opetella siihen, ettei se palkinto aina tarvii olla syötävää

Ilta meni eilen aika hyvin. Sorruin ruisleipään.. mut parempi sekin kuin suklaa. Ja huomisen punnitus jännittää nyt jo ihan tosissaan. Hirmunen tsemppi aina päällä nämä muutamat päivät ennen perjantaita, mut riittääkö se.. Jännä juttu muuten, jos vaaka näyttää hyviä lukemia, repsahduksen riski on suurempi. Jos taas lukemat kaipaa parannusta, saan uutta intoa painon pudotukseen. Ja silti toivon niitä hyviä lukemia.. ristiriitasta

Valonkantaja, toi onkin hyvä että matkamittana on lyhtypylvään välit. Oon sillä keinoin joskus kauan sitten aloittanu juoksemisen. Siitä ne välit vaan hiljalleen sitten pitenee

No joo, siis mullahan ei oo tehny hiukkaakaan vaikeeta vetää fasun sininen levy kerralla. Että siihen verrattuna ruisleipä-överit on pientä. Varsinkin kun leivällä oli vain levitettä. Karkinnälkäähän mulla ei oo ollutkaan nyt sen jälkeen ku keho tottui tähän uuteen ruokasysteemiin. Mut leipä.. se on paha houkutin yhä.

Ai niin ja rintaliivi-pulma on mullakin. Hyllyt on väärällään kauniita rintsikoita, joiden ympärysmitta on max 90.. haloo.. ei kaikki isot rinnat ole kirurgin pöydältä. Osalla meistä on sellaset luomusti ja useimmiten myös ympärysmittaa sen mukasesti. Ja kyllä mäkin haluan pukeutua kauniisti, enkä aina johonkin armopulla-keilakasseihin.