Mietin Minttu_84 mistä nämä ajatukset kumpuavat. Itsellänikin takana se 20 kiloa ja viimeiset kuukaudet menty keskivauhtia -1 kg/kk. Aika hidasta on. Mutta ehkä juuri siitä olen oppinut jotain. Tiedän milloin ja millä määrällä paino nousee (= joulu, työ- ja lomamatkat), ja toisaalta tiedän miten laskee eli kun taas pääsee merkkailemaan tänne. Ja kyllä tässä kohtaa saa olla tyytyväinenkin jo pudotuksesta, ei näitä kiloja enää takaisin oteta.

Liikuntaa olen harrastanut joskus paljonkin, mutta nyt olen ottanut sen vain hyvän olon kannalta, juossut jonakin iltana 15 min, joogannut tai nostanut "kotipunttia" 5 min toisena. En ole ottanut liikunnasta minkäänlaista buustia tähän vaan opetellut ruokailun mikä sitten ennen kyllä retuperällä olikin. Sen tiedän varmasti, että jos pääsen normirytmiin niin se 700g kyllä irtoaa viikossa. Eikä silloinkaan tarvitse nälkää nähdä. Jossain välissä se on-off-ajatusmaailma vain jäi ja aloin hakemaan tasapainoa. Nyt sitä tasapainoa alkaa olemaan enemmän ja enemmän ja kituuttaminen ja yritys on jäänyt, samoin myös repsahdukset. Edelleen tiedän, että niitäkin tulee, mutta olo on luottavainen jo suurimman osasta aikaa

Huomenta!
Olipas eilen hieno päivä suomalaisilla Sotsissa!
No niin. Kaikista yskistä, nuhista ja muista vastoinkäymisistä huolimatta lähdemme mökille tänään. Eli viikkopunnituksen saldo jää +100g, ei auttanut vaikka kuinka keekoilin vaakan päällä, ei menny alaspäin
EN siirrä tickeriä taaksepäin vaan olkoon tämä mulle muistutus, kun mökillä hiilarit huhuilevat mun nimeäni...

Palailen sunnuntaina, sit uusi viikko ja uudet kujeet

Voe perä, ei tämä suju nyt yhtään. Eilen olis ollut tilaisuus käydä lenkillä, mutta kävinkö? No en, vaan kaivauduin peiton alle lukemaan kirjaa. Eli siis täysin Liza Marklundin vika! Jotenkin eilinen oli muutenkin tosi hankala päivä siitä eteenpäin kun tulin kotiin. Ärsytti koko perhe enkä jaksanut yhtään olla sosiaalinen. Tällaista tää on kyllä aina kun on menkat alkamassa... Mutta tapahtui eilen jotain mukavaakin: sain varmistettua kesäduunin

Ai niin, ja eilen ilmoittauduin ihan ex tempore yhteen kansalaisopiston järjestämään jumppaan, joka alkaa tossa huhtikuun alussa.

Tänään pääsen kattelemaan itselleni niitä uusia monoja, toivottavasti löytyy hyvät ni päästäis ekaluokkalaisen kanssa huomenna kokeilemaan miltä meno maistuu. Tuskalliselta tietenkin, senhän mä jo tiedän valmiiksi, mutta...

Syömiset menee ihan harakoille, kun en jostain syystä ole tänne niitä pariin päivään merkkaillut. Jotenkin sitä kai kuvitteli jo suunnilleen tietävänsä, kuinka paljon mitäkin pitää syödä että ne pallukat vihertäis. PYH! Tässä mitään tiedä . Eli paluu ruotuun siis.

Tervehdys kaikille,

joulutauko lähti "hieman" lapasesta, venyi lähes 3kk pituseksi... muutamalla lenkillä viikossa menty ja otekin pikkuhiljaa ruokailussa lähti pois radalta.. tilalle tuli epäsäännöllisyys ja napostelu... jännä kuinka vanhoihin, huonohin tapoihin olikin niin helppo luisua lähes huomaamatta yli vuoden onnistuneen projektin jälkeenkin...
vaa'alla en tohtinut käydä aikoihin, kun turvotus alkoi tuntua housun napeissa ja uudet, pienemmän minän paidatkin alkoivat "kutistua kuivurissa"... nooh oli otettava sunnuntaina itseään niskasta kiinni ja astuttava totuuden mittarille... 88kg!!! viimeeksi ennen joulua se oli 83,3kg jolloin pudotettuja kiloja oli jo 31,6. Kyllä kirpaisi!
Miten ihminen voikaan olla näin pölöjä ja heikko houkutuksille?

Maanantaista lähtien olen palannut pikkuhiljaa (lue rytinällä ) takaisin urheilun pariin; lenkin lisäksi pyörä kaivettu esille, crosstrainerin selästä telvisiota katseltu ja uimahalliinkin päässyt, kuntosalikokeilu kahdeksi kuukaudeksi myös sovittu. Ruokailuihin rytmi, näin alkuun ihan "kello kaulassa" ja ylimääräisille naposteluille tiukka ei!!!
Nesteet herkuttelun/vähäisen liikunnan jäljiltä lähteneet jo tosi kivasti liikkeelle ja aamulla vaaka näyttikin jo hieman paremmalta 86,9kg Toivo ei siis ole kokonaan menetetty!

Mutta nyt, jos koskaan tarvitaan sitä vertaistukea, jotta tuolta romahduksen pohjalta pääsee takaisin jaloilleen... matkaa kuitenkin määränpäähän vielä n.30kg. Tarkoitus olisi rikkoa 60kg:n raja joskus, sillä pituutta kuitenkin on vain 154cm
On hyvä huomata, että ei ole kuitenkaan ainoa, jolla mopo on lähtenyt välillä käsistä ja sivuraiteilla menty jonkin aikaa, mutta sieltä aina kuitenkin on päästy takaisin oikealle polulle. Tämä luo kyllä kovasti uskoa, ettei peli ole kokonaan menetetty!
Tsemppiä ja aurinkoista kevään alkua kaikille!

Todella hienoa Rosina*, että palasit raiteille, ja päätit jatkaa matkaa. Et voi nyt muuta kuin antaa itsellesi anteeksi. Itsemollaamisesta kuin ei synny kuin pahaa mieli ja voimavarat häviävät kuin viemäriin.

Pelottavaa että Rosina* olet jo pari vuotta (muistaakseni…?) tehnyt noin hienoa työtä. Saanko kysyä (kun en nyt mitenkään muista ) että paljonko olet jo kahden viime vuoden aikana harjoitellut sitä oikeaa painonhallintaa? Siis syönyt ja toiminut niin kuin on mahdollista ja järkevää loppu elämää. Siis ilman että se olisi dietti-omaista tai liian yksipuolista ruuan suhteen. Älä ota tätä mitenkään sormella osoittamisella (Koska ei todella ole!), vaan ihan rehellisenä kysymyksenä. Tätä minua kiinnostaa nimittäin todella paljon. Matkaa kun on ikään kuin ihanaa oppimista, ja samalla tuskaisen ahdistavaa. Ja oppimista kun tuntuu olevan niin paljon. Uskoisin että nämä ovat kysymyksiä millä suurin osa meistä tuskailee.

Niin kuin minusta paistoi aikas selkeästikin läpi tossa Minttu_84 sinun aiemmassa postauksessa. Samalla kun sinulla on (syystäkin!!!) aivan mahtavaa olo siitä kun 20kg on lähtenyt, niin olet pelottavan tietoinen siitä kuinka helppoa se olisi palata vanhoihin tuttuihin tapoihin. Miten h*lvettiä löydetään sellaisia kompromisseja ettei sellaiseen olisi enää paluuta?!
Kaikilla meillä on energisempi ja parempi olo. Miksi se yksinään ei riitä ylläpitämään uudet paremmat tottumukset…? P.Borg puhuu toistuvasti siitä, että vuosi ei vielä kerro paljon mitään painonhallinnasta. Että se vuosi on niin lyhyt aikaa. Että mikä tilanne on kolmen vuoden päästä, että se on se mihin pitäisi keskittyä.

Uskon että paljon hallintaa voi löytyä siitä hopeetoffeen oivallukseen liittyen ”laihdutus- ja normaalivaiheen” tasoitteluun. Ja nimenomaan että hyväksytään ettei painonpudotus pidemmän päälle onnistuu suoralla alaspäin menevänä käyränä. Että otettaan taukoja kun siltä tuntuu tai tarvitaan, mutta hallitaan siinä vaiheessa saavutettu paino. Harjoitellaan niitä hyviä oppeja ja rutiineja. Ei siis palataan vanhaan elämään.
Toisaalta, on minun vähän pakkokin uskoa tohon. Itse kun ilmeisesti sitten olen harrastanut tätä hopeetoffeen keksimä ”normaalivahetta” jo 6kk. Ellen uskoisi siihen löisin hanskat tiskiin. On pakko uskoa että kun vaan työstän tätä minun kirottua ylipainoa kokonaisuutena, niin opin jotain tärkeätä, vaikka se muutos/oppiminen ei näkyisikään tällä hetkellä va-alla.
On vaan pakko keskittyä siihen että se tasapinon löytäminen pidemmän päälle tuo tulosta ja terveyttä. Tuntui L68 että olet todella hyväksynyt sen, ettet pääse maaliin kovalla keinolla, vaan tasapinon löytämisellä. Tuntuu että olet todella nyt hyväksynyt sen, ettei tasapinoa on koko ajan, mutta että huomaat sen kuinka paljon enemmän tasapinoa on sinun arjessa, ja sitä kautta jaksat eteenpäin. Minusta todella tärkeä siäistäminen ja oivaltaminen

Niinpä, mitä kaikkea meidän pitääkään vielä oppia ja oivaltaa ennen kun oikeasti saadaan todellista elämäntapamuutosta aikaan ja painonhallintaa on mahdollista ilman että mietitään paino-asioita joka ikinen päivä loppuelämää. Näin paljon kun nyt terveys ja paino ja syömiset pyörivät mielessä, niin en halua että se on niin siihen asti että kuolen. Haluan oppia niin, etten tarvitse elää x-ylipainoisena.

On niin surullista kun ei ole mikään selkeä oppimäärää mikä pitää käydä läpi ja hallita, ja sitä kautta on sitten ns pätevä. Yritetään oppia ja oivaltamaan mahdollisimman paljon, kun huomataan ettei se riitä (ja tuskaillaan mahdollisesti sen kanssa että sen huomaaminen näkyy taas kerran va-assa ) niin jatketaan oppimisprosessia. Pelottavaa on, että vaikka koen että olen ollut hyvinkin realistinen, kun olen takonut päähäni että matka tulee viemään väkisinkin 2-5 vuotta. Niin jaksanko? Ja riittääkö edes se?

Ja mitä Rosina* sai sinut nyt pienen painonnousun jälkeen palamaan? Niin kuin Fringekin. Ja muut, kuten TheBun sinun tauko ja paluu...? Miksi se tämä kerta onnistui, siis paluu ajoissa, ettei herätään jossain 20kg päästä? Mikä oivallus oli nyt sitten se mikä sai palamaan, mikä aiemmin ei ole ollut siinä palauttamassa raiteelle…? Pikkumanaatti puhui tässä taannoin siitä (en muista nyt ihan tarkkaan, mutta tyylin) että on tajunnut oikeasti sen, ettei ongelma häviää kun itse sulkee silmänsä. Ja mitä näissä oivaltamisessa on just se oikea riittävän syvä oivaltaminen? Onhan sellainen asia aina ollut selvää, silti moni meistä on sulkenut silmämme ja ollut tuskaisen tietoisia siitä ettei siinä hetkessä on ollut voimavaroja tehdä asialle mitään, vaikka kuinka olisi ollut halua….

Minun pitää kuitenkin sanoa että minusta ollaan tässä matkan varrella tehty paljonkin oivalluksia. En vaan tiedä vielä että onko se riittävää, kun katsotaan elämää 5 ja 10 vuotta eteenpäin. Tiedän vain sen, että minä itse en vielä ole valmis.
Minulle tämä vertaistuki on ollut nimenomaan tämän suhteen se tärkein osa. Että olen saanut itse pohdiskella ns ääneen, olen saanut omiin ajatuksiin kuulla muita mielipiteitä ja ajatuksia, olen saanut lukea muitten oivalluksia ja tuskanpurkauksia jne. Olen saanut perspektiiviä ja raameja omaan tuskaani, oivaltamiseen, oppimiseen jne ja olen saanut oppia ikään kuin myös muitten oppimisesta ja kompuroimisesta jne. Mutta kuinka pitkä tää matka onkaan!? Huoh, montako kerta olenkin sen kysymyksen heittänyt ilmaan!! Tuntuu että tänään ei ole kuin kysymysmerkkejä!

Ja näitten kysymysmerkkien jälkeen pieni positiivinen yllätys. Sortumisesta ja mässäilystä huolimatta, sain päivittää tickerini 200g alapäin. Naurettavan vähän taas. Mutta minulle nyt kaikki miinusta on miinusta. Mega jumivaiheessa kun olen, niin jokainen gramma mikä on miinusta on oikeaan suuntaan...

Nauti Herkkupee mökillä!! Ihanaa että pääsette sittenkin lähtemään!

Minulla on koko ajan ollut taka-alalla mielessä että pitäisi palata ruotuun. Kuitenkin en saanut aikaiseksi aloittaa. En käynytkään täällä, koska oli niin huono omatunto repsahduksesta. Ja myönnän että olisi varmaan kateuden vihreä pikkumieskin kurkistanut nurkan takaa, kun muut täällä laihtuu ja minä laiska en saa mitään aikaiseksi.

Ajatus paluusta hiipi vähitellen mieleen kuukausien aikana ja tässä pari viikkoa sitten tuli sitten se lopullinen päätös saada elämä takaisin raiteilleen.

Meinasin että vaihtaisin nimimerkkiäkin, kun nolotti tämä repsahdus, mutta tulin siihen päätökseen että tulen ihan "omana itsenäni"

Mutta tiivistettynä palaamaan sai se, että ajatus painonhallinnasta ja pudotuksesta on pysynyt mielessä koko ajan repsahduksesta huolimatta.

Juuri noiden kaikkien kysymysten äärellä minä painin nyt kuin sinä Gourmand kirjoitat..Kamalasti pohdittavaa mutta mihinkään ei helppoa vastausta saatika että voisin toteuttaa omassa elämässäni..Toki painonhallinta on kirjoissa helppoa mutta teeppä siitä koko elämänmittainen projekti??En mää halua LAIHDUTTAA koko elämää.Haluaisin vain löytää sen kultaisen keskitien mitä pitkin kulkea. Mun PT sanoikin että se on ihan sama mitä syöt 10% ajasta jos 90% on kunnossa. Mikäli omaa terveelliset elämäntavat niin ruokailun kuin liikunnan suhteen niin tottakai siihen mahtuu herkutteluakin. Mun kroppa ja aivot ei vaan tunnista vielä sanaa KOHTUUS! Saan vieläkin toisinaan sellaisia ahmimiskohtauksia että mietin että täähän on ihan naurettavaa! Ihminen vetää vaaleeta leipää niinku nälkää näkis! Mulla on nyt hyvä olla! Miksi en nauti siitä!!? Tai nautin, mutta miksi en niin paljon että jatkaisin samalla terveellisellä linjalla? mullakin on kyselypäivä...ja aivot tullee kipiäks! Huh ja Aamen!

Olen niin samaa mieltä Gourmandin kanssa tästä vertaistuen tärkeydestä. Ja varsinkin näin vähän pidemmällä matkalla Kiitos teille kaikille

On mielenkiintoinen asia nämä oivallukset ja niistä oppiminen Varmaankin kaikki omat oivallukseni on asioita, joista on puolen vuoden aikana jossain vaiheessa ollut puhe. Joku muu on oivaltanut sen ja kenties oppinut, täällä on keskusteltu. Mutta silti en ole sitä itse oppinut, osannut ottaa omaan elämään. Vaikka tuntunut silloin siltä, että jes, näin se pitää mennä ja näin tehdä. Sitten, kuukausia myöhemmin, lamppu syttyy omassa päässä Heureka, minä oivalsin

Onnea Gourmand miinuksista Mikään miinus ei ole naurettavan vähän.

Minä pääsin täksi aamuksi takaisin tickerini lukemiin. Katsotaan nyt, pääsisinkö huomenna pikkuaskeleen eteenpäin vai pitääkö laittaa pakki päälle

Hei!
Mahtuiskohan tänne teidän ryhmään 29- vuotias koti-äiti ?

Vanhin lapseni on 9-vuotias ja nuorin on 4 kuukautta. Olen kotia jumahtanut sohvaperuna.

Tänään uskallauduin puntarille, monen kuukauden jälkeen ja huonoltahan se näytti...100kg elikkäs 40 kiloa olis puotettavana ihannepainoon, (missä en oo tainnu vielä ikinä käydäkkään. )
Olen ollut koko ikäni jojo laihduttaja, mutta nyt on tehtävä jotaki pysyvää

Teillä monella ryhmäläisellä on aivan HUIKEITA suorituksia takana!!!

Tervetuloa!

Mulla on ongelma: "inhoan" kaupassa käyntiä (ruokien miettimistä), ja muutenkin tuntuu olevan vaikea löytää siihen aikaa. Lisäksi kun käy harvoin, herkkuja tulee ostettua harvemmin. Mutta nyt ongelmaksi meinaa muodostua, että n. kerran viikkoon kaupassa käyden meiltä loppuu kasvikset ja hedelmät kesken! En ehkä oo tajunnut ostaa niitä tarpeeksi, varsinkin kun lapsilla menee ihan hirveästi niitä ( ja välillä ei sitten juuri yhtään). Mutta siis kurkku/ateria ei riitä, tänäänkin tuhottiin _iltapalalla_ paprika, pari tomaattia, puoli pussia porkkanaa ja puoli rasiaa viinirypäleitä. Enemmänkin olis menny, mutta kasvikset loppui kesken... Totesin, että nyt ei oo kuin perunaa jäljellä! Siis hyvä että kelpaa, mutta miten ihmeessä mä opin ostamaan noita tarpeeksi, ettei kompostiin tartteis kuitenkaan heittää?!? Mitä "jemmakasviksia" teillä on porkkanoiden lisäksi, mitkä säilyvät parhaiten? Ja miten usein te käytte kaupassa? Tänään sitte oma kasvispallo jäi punaiselle, n.390g kasvista kun töissäkin oli vähän kehnot salaatit...