Kiitoksia tsemppaamisesta,auttaa kyllä. Tiedän että tein oikein,vanhempani antoivat palautteen ettei heihin tarvihe pitää yhteyttä,että näin. Veli soitti,mutta yhteydenpito jatkuu häneen.

kahdenpojanäiti tsemppiä. Osaan kuvitella miltä tuntuu,tiedän miltä tuntuu läheisen hoitoon meno... ja meno ainakin täällä vielä jatkuu. Toivottavasti teillä tapahtuu käänne parempaan.

Eteenpäin ryömitään! Vaaka näytti tänään 99.2, miinusta on viikossa tullut 200g. Olen taas pikku pudotukseen tyytyväinen, sillä söin koko viikon vapaasti. Alkuviikosta söin tukevasti, mutta viikonloppua kohden tultaessa kevyet vaihtoehdot ja hedelmillä herkuttelu alkoivat taas tuntua ihan hyviltä ideoilta. Treenillisesti viikko oli reipas, siihen puoleen olen oikein tyytyväinen.

Vähän viikon energiaa kului myös syvällisten miettimiseen. Tajusin, että minun pitää ottaa seuraavaksi haasteeksi laihdutusurakassa itsensä hemmottelu. Olen tässäkin asiassa petrannut paljon viime vuosina, mutta tehtävää on yhä. Tietyllä tasolla ruoka on (ollut) minulle keskeinen mielihyvän lähde, vaikka varsinaiset ahmimiskohtaukset ovat vähentyneet ja kohtuullistuneet paljon. Vaikka tavallaan tiedän että parasta huolenpitoa itsestä on syödä enimmäkseen terveellisesti, pieneen herkutteluun/ ruualla palkitsemiseen/ itsensä piristämiseen on mukamas aina aikaa ja varaa. Muut keinot hemmotella itseä olen leimannut mielessäni hyvin herkästi turhuudeksi/liian aikaavieviksi/tuhlaukseksi. Eli sitten käytännössä ei kuitenkaan ole jäänyt muita keinoja lelliä itseä arjen keskellä kuin jonkin hyvän syöminen. Ei ihme että ajatus laihduttamisesta on tuntunut tympeältä ja ilottomalta, kun herkuttelun eli keskeisen mielihyvän lähteen tilalle ei ole tullut mitään. Tämä on taas yksi asia mikä minun täytyy muuttaa. Muuten tuskin jaksan laihduttaa niin kauan kuin pitää tai ylipäätään syödä niin ettei paino ala nousemaan.

Mutta, tämä on siis sellainen asia missä en ole ollut kovin kekseliäs. Joten kysynkin nyt teiltä: miten hemmottelette itseänne? Miten haluaisitte hemmotella itseänne?

-200g tälläkin viikolla. En valita,herkuttelua on sisältynyt aika paljon, mutta kyllä mää perusruodussa pysyn ja se riittää. Kun suunta on alaspäin niin teen sen herkuttelunkin näköjään kohtuudella

Hemmottelua: Mää hemmottelen itteäni pt-tapaamisilla toisinaan, välillä kampaajakäynnillä....Joskus annan luvan ostaa itelleni uuden vaatteen.. Ja joskus tietty herkuilla!

Täällä aletaan vasta päästä kevään tilanteeseen, ei oikein tahdo vieläkään sujua, liian löysin rantein mennään ja motivaatio hakusessa..

Viime vuoden lopulla, olin miettinyt itselleni tarkat hemmotteluohjeet: kampaajaa, kylpylälomaa, hierontaa, ripsihuoltoa tms..

Eilen rankan remontointiviikonlopun jälkeen , hemmottelin sitten itseäni puolikkaalla pizzalla sekä suklaajäätelöllä. Opetuksena oli todella kipeä vatsa toivottavasti pysyy mielessä pitkään

Mun mielestä, toi hieronta on paras hemmottelukeino!

Heipat, tämä arkeen ja järkevämpiin ruokailutapoihin paluu onkin hankalampaa kuin luulin... useampi viikko reissussa, syöty miten sattuu ja herkuteltukin (välillä siis ihan överit) ja pahin on ollut kyllä se, että herkuttelupäivien jälkeen ei ole paino noussut, joten on ollut helppo antaa itselle lupa toiseenkin herkkupäivään ja vielä kolmanteen jne... ja nyt kaikki sokerin ja tärkkelyksen huonot haittavaikutukset ovat huipussaan!!!
"nälkä" (lue mieliteot) on koko ajan ja tekis mieli käydä kaapilla hakemassa jotain "pientä" suupalaa (ruokatuliaiset matkoilta on mun lempparijuttuja) aaargh
lenkille lähtökään ei suju ihan normaaliin tapaan, on muka niin kauheen kylmä...(miten sitä muka viimetalven räntäsateessa oli niin helppo lähteä sauvomaan?)
Nyt kyllä kaikki tsemppi on paikallaan kun normaalipainoon on enää just ja just alle 10kg matkaa!!! Ja lomallekin lähdin lukemista 73,5kg ja nyt 71,1kg eli teoriassa kaikki hyvin... eli ei sais mopo lähteä karkuun, mutta tahmeeta on
Vinkkejä kadotetun motivaation metsästykseen?
(vanhat +40kg ja rapiat päälle kuvat on jo katseltu...)

Täällähän on hurjia juttuja tällä välin ollut

Tsemppiä kaikille, rankat jutut elämässä vaikuttaa ainakin mulla myös tosi paljon syömiseen ja painoon. Toivottavasti helpottaa ja löydätte oikean rytmin ja suunnan!

Itselläni oli hyviä uutisia: -1kg viime toukokuusta. Otetaan huomioon, että välissä on 2 kk:n kesäloma jolloin ei vähempää olisi voinut tarkkailu kiinnostaa! Nyt pitäisi voittaa tuo armoton vaa'an pelko, nytkään en olisi käynyt, mutta terveydenhoitaja pakotti. Toisaalta se osoitti myös sitä, että vaa'alla voi joskus olla myös hyviä uutisia.

Laiska taustailija täällä! Ihan hirveästi tsemppiä läheisten ongelmien kanssa taisteleville! Onneksi heillä on teidän laisianne läheisiä, jotka välittävät

Täällä paino junnaa, nyt pitäisi saada tehtyä joku kunnon repäisy Viikon päästä operaatio "uusi elämä" täyttää vuoden saapas nähdä mikä saadaan vuoden tulokseski

Kuntosali-harjoittelun pääsen pian aloittamaan, kun meille avataan uusi EasyFit, Jessjess!!! Meikäläiselläkin on vihdoin varaa käydä salilla

Ihana ilma, jos vaikka sais aikaiseks lenkille tänään

Viikko on taas puolessa välissä. Ihan mukava, tasainen viikko näyttäisi olevan tulossa. Kuukauden turvotusviikkohan tämä tietysti on, mutta sen asian pitäisi olla korjaantumaan päin maanantain punnitukseen mennessä.

Katselin tuota Kiloklubihistoriaani.16.10. on vuosipäiväni täällä. Siihen mennessä haluaisin painaa alle 97.4, että olisi vähän tullut edistystä kesäkilojen jälkeen. Ei kuulosta isolta tavoitteelta, mutta toisaalta painoni on pudonnut hitaasti, joten ei se ihan "itsestäänkään" varmaan toteudu.
Elokuussa paino putosi vain pari kiloa. Toisaalta alkukuussa oli vielä hellettä ja terveysongelmia. Pääasia kuitenkin on, että palasin sen kirotun satasen alle! Ja kunto on noussut tietysti kohisten nyt kun on taas päässyt kiinni säntilliseen treeniin.

Kiitokset kaikille hemmotteluvinkeistä!

Rosina Minä koitan ajatella huonoina päivinä, että voitavansa on vain pakko tehdä joka päivä, oli motivaatiota tai ei. Toisaalta, enempää kuin voitavansa ei voi tehdä.
Tärkeintä ehkä on, että olen huomannut että joka päivä voi tehdä jotakin. Oli tilanne miten kehno hyvänsä, vaikka makaisi päreinä sohvan pohjalla tyhjäksi syöty lohtukonvehtirasia kädessä, voi tehdä jotakin.
Parasta on, jos voi syödä hyvin ja liikkua suunnitellusti.
Jos ei voi tehdä molempia, niin ehkä kuitenkin jompaa kumpaa.
Jos ei voi tehdä molempia täysillä, voi ehkä kuitenkin tehdä vähäsen. Kävellä sata metriä tai jättää toisen suklaalevyn syömättä.
Jos ruokailu- ja liikuntapuolella menee huonosti, voi ehkä tehdä jotakin motivaation eteen: lukea jonkin hyvän artikkelin, osallistua keskusteluun täällä foorumilla, tavata muita laihduttajia, miettiä ratkaisuja haasteisiin, etsiä kokeilemisen arvoisia reseptejä. Kaikesta tällaisestakin on paljon hyötyä!

Maikki Pauliina Hienoa että vaa'alla oli sinulle hyviä uutisia! -1kg toukokuusta on kelpo tulos, itselläni on vielä vähän matkaa siihen että voin sanoa saman.

Ja kiitos kaikille hemmotteluvinkeistä! Pistän ne korvan taakse. En vielä oikein tiedä, paljonko minulla on laittaa rahaa hemmotteluun. Jotain kuitenkin luulisi olevan, sillä ei se suklaakaan ihan ilmaista ole!

Sitten vaan nokka kohti loppuviikkoa. Tähtäimessä hyvä viikko jonka päätteeksi näkisin mielelläni 98-alkuisen vaa'an lukeman.

Terve ystävät!

Käynti kiinalaisen lääketieden edustajalla veti mieli matalaksi. Tässä nyt vähän aikaa sulatellut koko asiaa. Tuli ilmi että minun kroppani on ajettu ihan loppuun. Että näin jo vuosia, vuosia. Hoitajan suusta lipsui spontaanisti kommentti, että ”onpa työmaata” ja että ”tilanne oli pahempi kuin mitä hän oli odottanut”….
Kiinalaisessa lääketiedessä puhutaan paljon yin ja yang tasapainosta. Olen lukenut paljon siitä kun jompikumpi on liian vahva tai liian heikko. Minun kohdallani molemmat ovat nyt sitten ihan loppuun vedetyt. Ja vielä kaiken päälliseksi, minun elimistöni ei kykene hyödyntämään hyvällä tavalla sitä mitä syön.
Samalla en ymmärrä miksi tuomio tuntui niin kamalalta. Tiesinhän minä että olen väsynyt. Järkyttävän väsynyt, olen ollut niin pitkään kun vaan muistan. Ja minullahan on aina nälkä. Sekin on teillekin tullut täällä selväksi.
Kai se sitten tuntuu niin rankalta, kun tiedän että minulla on edessä todella kova syksy. Kun on vaan selviytettävä. Tässä kun lyhyessä ajassa on vaan pakko repäistä maisterintyötä. Vaikka ei jaksaisi. Vaikka en millään jaksaisi taistella aikaa vastaan, ja tietoisesti tehdä alisuoritusta. Ja samalla olen tuskaisen tietoinen siitä, etten välttämättä onnistu ollenkaan. Että voimat ja aika kerta kaikkea voi loppua kesken. Ja mitä sitten? Järkyttävää itsearvostuksen menettäminen.
Noh, nyt sitten jatkan siellä ja pyrin noudattamaan ohjeita todella tarkasti. Eikai Qi voi tästä kuin nousta….

Nooh, vaikka tämä nyt on ollut minulle raskasta, niin ei ole läheskään yhtä pahaa kuin useammalla muilla täällä. Kovasti tsemppi KahdenPojanÄiti86 ja Lotta5. On se vaan niin inhottavaa kun sivusta joutuu seuraamaan kun joku rakas ihminen kärsii, ilman että itse voi tehdä asialle mitään…. tai just se, että on ainut joka toimii ja oikeasti saa oikean avun hankittua, mutta on sitten se paskiainen.
Aah, molemmat tilanteet niin tuttuja, niin tuttuja.

Sisu3, miksi et ole pystynyt syömään? Vieläkö niitä hammasjuttuja vaivaa, vai uusi työ vie kaikki voimat? Vai onko jotain muuta? *Voimahali*

T Tavis, Mukava kuulla että työ on tuottanut tulosta.
Voi jos kaikki ihmiset tietäisivät että maailmassa on muitakin vaihtoehtoja kuin kipulääkkeitä ja leikkauksia. Ja ainakin että niitä kokeillaan oikeasti, ennen kun joutuu leikkauspöydälle. Niin ja vaatihan se määrätietoisuutta, sitoutumista ja luottoa prosessiin. Useimmiten kun fysioterapeuttisin keinon lähdetään työstämään oiretilaa, niin tehdään noin 3kk töitä, ennen kun tiedetään jos se auttaa. Usein vielä niin että alkuun tuotetaan enemmän kipua jne.
Hineoa huomata että olet sinnikkäästi tehnyt töitä!

Hienosti moni saa miinuslukemia aikaan. Itse taistelen vielä sen kanssa että pääsen edes tasaiseen rytmiin ja mahdollisesti en enää hanki lisää plussakiloja. Taas taistelen niitten ajatusten kanssa, etten jaksaisi ollenkaan miettiä paino-asioita nyt syksyllä. Ja kun jouluna toivottavasti valmistuu ja arki rullaa normaalisti voisi taas jatkaa. Mutta en haluaisi sitäkään....
Odotan kovasti sellaista kuukautta ettei joka viikonloppua on 1-2 juhlat.
Kiitos kovasti pikkumanaatti järkevistä kirjoituksistasi missä pääpaino on hyvinvoinnissa kokonaisuutena. On auttanut minua nyt kovasti keskittymään siihen mikä kuitenkin on tärkeintä. Ja samalla pitää realiteetit mielessä, ja muistaa juuri sitä mitä kirjoitit ”…enempää kuin voitavansa ei voi tehdä.” Miten se välillä on niin vaikeata hyväksyä

Pikkumanaatti, minä hemmottelen itseäni vähän koko ajan. Juuri kosmeettisilla hoidoilla, säännöllisellä kampaamo käynneillä, vaatteilla, koruilla jne.
Uusi piristävä kynsilakka voi olla yhtä tehokasta kuin suklaan syöminen + että ei pysty syömään tai valmistaa mitään syötävää kun lakat kuivuu…. Minulla ainakin toimii.
Kun puhuttiin aiemmin vaatteista jne niin minua piristää se, että tiedän että yritän ainakin pitää itsestäni ns huolta ja tehdä itsestäni pikkasen parempi versio. Että on ikään kuin sallittua pyntätä ja huolta itseään, vaikka ei kauneimmasta päästä olekaan. Jossain vaiheessa pelkäsin kovasti että se voisi olla kauniille ihmiselle naurun paikka. Että on jotenkin iroonista ja tyhmä että joku ruma/läski ihminen edes yrittää...
Nyt osaan nähdä tämän asian hemmotteluna. Että hemmottelen itseäni kun pidän itsestäni huolta. Pukeudun ajatuksella jne. Yhtä lailla, kun teen terveellisiä valintoja, tai valitsen esim joku luomu-periaatteella tuotettu ruoka-aine versus tehotuotettu. Tai raivaan kalenterista tilaa ja lompakosta rahaa siihen, että käyn ohjatussa treeneissä, ja vielä yksilötunnilla. Koen vahvasti että tässä hemmottelen itseäni. Vielä tämän prosessin alussa annoin työpäivät venyä kohtuuttomasti, vaikka tekikin sen etten päässyt treeneihin. Työt menivat aina oman hyvinvointini edellä. Enä näin ei käy!

Se että nykyään olen oppinut kuuntelemaan kehuja kehuina (en enää tulkitse niitä vittuiluna tai etten kuule niitä ollenkaan, niin kuin oli ennen) on myös yksi tapa miten ikään kuin hemmottelen itseäni nykyään. Samaan kategoriaan menee se, että kovasti yritän uskoa siihen kun mies kehuu kauniina ja haluttavana. Idioottihan minä olen, jos minä siinä väitän vastaan ja kyseenalaistan hänen sanoja tai järki.

Vaikka nämä kehut jne onkin enemmän sielun hemmottelua, niin hyvää tekee, ja minusta menee vähän samaan kategoriaan, kun voi nauttia siitä että kropassa tapahtuu positiivisia muutoksia. Ikään kuin sallin itseäni nauttimaan jo niistä pienistä muutoksista, vaikka kaukaa tavoitteesta vielä olenkin. Pidän mielessäni, että tämä on jo parempi tilanne kuin lähtötilanne. Pidän lähtötilanne mielessä, niin psyyken kuin fyysiikan kannalta.
En ole pakko päästä kokonaan maaliin ennen kun voin olla onnellinen muutoksista. Tätä pitää sallita itselleen. Tai ainakin minulle ei ole tullut automaattisesti. Kun aina ennen keskityin siihen mitä oli huonosti jne.

Aina ei vaan onnistu niin hyvin. Joskus just toisen ihmisen vaikutus voi olla niin iso ja negatiivinen ettei näistä pysty pitämään kiinni, vaikka kuinka yrittää. Joskus vaan itsellä on niin heikko päivä, että vaikka toinen henkilö ei edes ole ylimielin tai mitenkään puutu tilanteeseen, niin itse lähtee armottomasti vertailemaan (kuten minulla aiemmin alkuviikon pilatesryhmässä ).
Toisaalta siitäkin saa jollain lailla voimaa, kun taas joutuu ryömimään itseinhossa ja saa todella kovan muistutuksen siitä kuinka destruktiivista se on. Taas sitten lisää motivaatiota työstää omaa suhtautumista itseensä. Lisää motivaatiota kehittää tyyni ja terve itsetunto. Tajuaa, että on vielä työstettävää ja opittavaa. Tajuaa ettei vielä ole siinä,missä haluaa, psyykkisesti siis.

Minttu_84. HIIT treeni on kovaa! Mutta saa kyllä endorfiinit mukavasti liikkeelle.
Omien tuki- ja liikuntaelin vaivojen takia en moiseen (ainakaan tässä vaiheessa… jo-o, pieni toiveen sävy tässä on mukana ) pysty. Mutta kun luin siitä että sinä olit sellaisen nyt sitoutunut, palasi mieleen että hei, vastoinkäymisestä huolimatta – olihan minullakin viime viikolla sellainen ihana onnellinen hetki. mitä kaiken lisäksi liittyi HIIT-sessioon.
Yksilötunnilla ohjaaja halusi teettää minulle kunnon HIIT-session, siis testinä. Eli hän halusi katsoa jos ns pilates-opit on iskostunut jo niin hyvin, että vaikka teen kovalla tempolla hallinta säilyy. Että hallinta on hallussa, vaikka ei jää aikaa viilata alkuasentoja eikä tupla varmistaa keskivartalohallintaa eikä lapatukijne jne.
Ja läpäisin siis testin (kovasti hikisenä) mutta vihreällä kortilla. On se vaan niin ihanaa kun kova ja sinnikäs työ palkitaan. Että pikkuhiljaa saa enemmän ja enemmän takaisin sitä kontrollia, ja ettei ehkä sittenkään tarvitse loppuelämää elää vaurioiden ehdolla. Että minä sittenkin voin tehdä mitä haluan.

Samalla tuli ilmi että minun hermovammaiset jalkaterät ovat alkaneet venymään – hyppäsin siinä HIIT sessiossa suoraan miesten punnerrus-asentoon (vuosi sitten vaatisi kovasti jalkojen asettelua jne) ja pääsin heti punnertamaan – ilman että ensiksi asetin ja pakotin jalat oikeaan asentoon. Aah, mitä ihana havahdus.

Olipa surullista lukea että sinä Sapfo jätät ryhmän. Minusta, meillä on sellainen ryhmä ettei tarvitse vaihtaa toiseen, vaikka tietty kilomäärä on pudotettu. Että tänne saa jäädä harjoittelemaan sitä painonhallintaa ja muuta elämänmuutoksia. Saa olla täällä vaikka kaikki onnistuu mallikkaasti. Saa olla täällä vaikka tulee painoa lisää. Saa tulla takaisin, vaikka kaikki olisi mennyt pieleen jne jne
Ja jos nyt ollaan todella kriittisiä, niin sitten minun ei saisi olla täällä sitten ollenkaan. Alunperinkin kun minun tavoite on aika lailla siinä 20-25kg laihtumisessa. Ja todennäköisesti en tule siihenkään pääsemään. Voi olla että teen sovinto itseni ja kilojeni kanssa jo ennen sitä ….. Että pienempikin painonpudotus ja sen hallintaa saa riittää…. vaikka sitä 30kg olisi tiputettavaa…..
Hmmm, on niin surullista kun ihmisiä jää ”taistelusta pois”. Kovaa työtä tämä on, ja minä tulen roikkumaan täällä ikuisuuden varmaan. Niin paljon on opittavaa…

Kiitos gourmand sanoista. Viime viikko oli vaikein. Ite olen ollu 1,5vko töissä ja tuntuu,että on väsyny ettei usko kukaan. Kävin työterveyshuollossa keskustelemassa,työterveyshoitaja ehdotti että kävisin työpsykologilla juttelemassa asioista. Ens vkolla aika.