Suupaltti, ihan näin mielessäni ne kalaset torkkumassa laiturin rappusilla! Sinä kirjoitat elävästi luonnosta ja ilmiöistä,kiitos!
Ja Menna, syntyperäisenä kotkalaisena vaelsin kanssasi Sapokassa ja Langinkoskella!

Kävin tänään fysioterapeutilla, joka ihmetteli, miten hyvin käsivarren haava on parantumassa, ei mitään tulehdusta. Mustelma on iso ja joku lihas käsivarressa, toinen lapaluiden välissä ja oikeanpuoleinen niska ovat vähän venähtäneet rytäkässä, mutta niitäkin hellästi hierottiin.

Eilen pesin viimeisen maton tältä kesältä. Painepesurilla ja vasemmalla kädellä, puhdasta tuli. Pääosin olen kyllä laiskotellut lukien. Hyvä kirja voittaa mennen tullen kaiken muun touhuamisen!

Hyvää viikonloppua kaikille!

Vettä sataa - ihanaa! Veneen perälippuakaan en ole nähnyt noin suorassa koko kesänä - navakka länsituuli on tehnyt siitä juuri sellaisen kuin Suomen lippu esiintyy lasten piirroksissa.

Läppäritelevisio suoltaa jotain urheilukilpailua jostain ja mä käyn WhatsApp/FB-keskustelua teinineitosen, hänen äitinsä ja Suomen-matkaa suunnittelevan Amerikan-grannyn kanssa.

Kodinraivausurakkaa ei ole vielä tehty loppuun, mutta katsoimme ansainneemme pari vapaapäivää, joten lähdimme eilen merelle. Ja kuulkaa niin edistynyttä on toi moderni tietotekniikka, että jokin Facebookin liitännäisohjelma toivotti minut eilen tervetulleeksi Jyväskylään, vaikka olin juuri astunut erään espoolaisen pikkusaaren venelaiturille. En kuitenkaan innostunut sovelluksen ehdottelemista nähtävyyksistä, vaan olen tämän päivää vain laiskotellut, lueskellut ja ihaillut merta sekä ulkoa että sisältä (vesi on nyt noin 18-asteista, eli melkoinen ero kahden viikon takaiseen +24 C).

Sateen ropinassa on kiva kallistua syksyyn. Kalenteri alkaa näyttää turvallisen täydeltä: on kuoroharkkaa, kävelyfestivaalia ja ennen elokuun loppua muutaman päivän matkakin. Työhommiakin olen sinne sekaan sullonut, ja merkintöjen kirjon täydentävät isoäiti-iltapäivät. Marraskuuksi on varattu kunnonkohotusmatka paikkakunnalle, jossa jalkakäytävät eivät ole jäisiä (vaikka mistäpä tätä ilmastonmuutoksen kehitystä tietää).

Mikähän siinä on, että tykkään syksystä? Se taitaa edelleen tuoksua uusilta koulukirjoilta, puustapudonneilta omenilta ja isossa padassa kiehuvilta sekasieniltä? Mulle syksy kuulostaa niiltä parilta vanhalta iskelmältä jotka ylistävät syksyn ihanuutta ja joita en ole vielä opetellut soittamaan vaikka keyboard on seisonut olohuoneen nurkassa jo jonkin aikaa.

Oisko tämä syksy vihdoin soittoharjoittelun aikaa? Vai panostanko pelkkään vesijuoksuun?

Mitäs te muut meinaatte syksyn tullen puuhata?

Viikonloppuja!

PS. Kiva kun IL:n käsi paranee - paranispa Karmalen kurkkukin. Mennan matkakertomus oli melkein kuin olis mennyt itse, vaikka en Kotkasta tunnekaan kuin Sapokanlahden satama-alueen ja Vellamon. Ja hyvä kun kävin uimassa ennen Suupaltin päivityksen lukemista, ehkä mä en olis sen jälkeen mereen mennytkään täkäläisiltä laiturin rappusilta. Mikään ei kai takaa, etteivätkö kalat helteen raukaisemina kävisi välillä pikku päikkäreille?

Tervehdys

Kiitos kirjoituksistanne. Menna, sinulla on elävä ja seikkaperäinen kirjoitus Haminan/Kotkan reissultanne. Suupaltti, kuten IL tuossa jo aiemmin mainitsi jotain saman suuntaista, niin sinulla on todella lahja kirjoittaa luonnosta ja luontokappaleista. Tuo kalojen nukkuminen laiturin askelmilla oli aivan uusi juttu . Muuten, yksinkertaiset riistakamerat eivät ole hirveän kalliita. Me hommasimme sellaisen joitakin vuosia sitten. Siihen menee kerrallaan 24 patteria ja kestävät kyllä yllättävän kauan. Sisällä on muistikortti, joka sitten irrotetaan ja tutkitaan erikseen läppärillä. Sellaiset kamerat, jotka lähettävät suoraan kuvaa läppäriin, ovat sitten jo aivan eri hintaluokkaa. Meillähän on valvontakamera, joka lähettää kuvia suoraan sähköpostiin.

Inhoan supeja. Ne ovat röyhkeitä ja käyvät täälläkin (ei pelkästään meillä) ihan pihoilla kakkimassa. Levittävät tauteja ja syövät kaiken mahdollisen. Minähän yritän kasvattaa laatikkoperunoita (ihan vaan muutaman). Yhtenä vuonna laitoin sitten pienen (ihan oikean) perunamaan ja mokomat supikoirat kävivät joka yö kaivamassa juuri kasvaneita perunoita mullan päälle. Eivät kyllä kuulu Suomen luontoon, kuten ei myöskään villiminkit, joita niitäkin täällä on.

Hyviä uutisia IL, että haava on lähtenyt paranemaan niin hyvin.

Karmale, täällä oli vielä eilenkin 30 astetta. Täksi päiväksi luvattu enää vain 25. Tuuli on kovaa ja kasvillisuus kuolee. Kaikkea ei voi eikä ehdi kastella.

Sain ostettua ämpärillisen mustikoita. Laitoin niitä toissapäivänä pakkaseen, mutta jätin sentään jääkaappiin sen verran, että saan tänään tehtyä kesän ensimmäisen ja ainoan mustikkapiirakan.

Muorille (ja tietysti muillekin ) mukavaa kesän jatkoa.

Tiinuliinu, minä kyllä tykkään syksystä. Olemme mielestäni joskus aikanaan täällä keskustelleet vuodenajoista. Syksyisen metsän tuoksu saa jotenkin mielen rahoittumaan. Ehkä siinä on osittain kyse siitä, että tulee mieleen sieniretket äitini kanssa. Ja normisyksyinä minähän viihdyn sienimetsissä ja poimin puolukoita. Tämä vuosi taitaa olla erilainen. Ei ole sateita oikeastaan luvassa reiluun viikkoon juuri lainkaan. Ehkä huomenillalla muutama milli. Onneksi ensi viikoksi sentään luvassa lämpötiloja 20 molemmin puolin. Tuo helle on tosiaan vienyt mehut ihan totaalisesti.

Eilen korjasin talteen ensimmäisen kesäkurpitsani ennen kuin pupujussi ehtisi sen popsia. Yksi niistä pitää piilopaikkanaan puun ja pensaan juurakkoa, jonka luona minulla kasvaa kahdessa isossa laatikossa kesäkurpitsaa. Ihmeen kesyjä ne ovat. Ja niitä on täällä paljon. Joka päivä näen - kerran olivat kaksi kimpassa. Onneksi eivät ole vielä syöneet kukkiani.

Eilen tuli tytär ja vävykokelas, tänään sitten kummityttö. Otin juuri taimenfileitä pakkasesta. Eilen illalla herkuttelimme muikuilla.

Mukavaa kesän ja viikonlopun jatkoa

Jos joku teistä tykkää Abban musiikista, niin suosittelen kakkososaa Mamma Miasta! Kävimme Tiinuliinun kanssa sen tänään katsomassa ja hytkyimme penkeissä musiikin tahtiin. Sehän on vähän kuin oopperaa siinä mielessä, että tenhoavat laulut, juonta ei nimeksikään. Vaan aaaah, Pierce Brosnan on aina ollut heikkouteni ja hänen charmikasta olemustaan sain tillitellä ihastuksissani.

Leffa kesti 2,5 tuntia ja heti, kun valot syttyivät, ryntäsin salista pois ja hissillä yläkertaan - vessaan. Tiinuliinu tuli perässä ja naureskeli arvanneensa, mihin minä vauhdilla lähdin.

Kulttuuriakin iltaamme sisältyi. Kävelimme katsomaan vanhan linja-autoaseman kentälle ilmestyneitä kukkuloita ja outoja pyöreitä kohoumia. Lapset juoksentelivat rakenteiden päällä. Siellä alapuolella valmistellaan Amos Andersenin museota, mielenkiintoista!

Ja mikä hilpeintä, elokuvasta jäi päähän soimaan sekä musiikki (olen tässä laulanut I have a dream - täytynee kaivaa sanat, ne ovat jossakin kuorokansiossani. Koko biisiä en muista ulkoa) että muutamat vuorosanat.

Ajattelin jatkossa käyttää mm. tätä "Hiilarit ovat sielunkumppaneitani".

Niin kai nytkin, tai ainakin illan mittaan. Pistin juuri piirakan uuniin.

PS. Elokuva oli siis tosiaan kakkososa, mutta mielestäni se toimii vaikkei olisi ykköstä nähnytkään. Minä kyllä väitin IL:lle nähneeni siitä teatterisovituksen. (olin siis nähnyt sen ykkösosan). Fiksuna naisena hän antoi mun ennen elokuvaa kehuskella elämykselläni eikä oikaissut. Pikkuhiljaa, teatterin pehmustetulla penkillä, aloin oivaltaa että tämähän on ihan eri tarina...

Jutun opetus: kannattaa lukea leffajulisteesta ja -lipustakin se pienemmällä fontilla painettu teksti. Siinä luki ihan selvästi: Here we come again!

Tuo Mamma Mia pitää käydä katsomassa, jahka nyt saan aikaiseksi.

Olin viikonlopun ystävättäreni luona. Oli kiva rentouttava viikonloppu. Kävimme hänen reilu vuosi sitten yllättäen kuolleen miehen haudalla ja kyynelsilmin muistelemme menneitä.
Ystävättärelle on ihana 3kk vanha labbiksen pentu. Ihana vipeltäjä, hampaat koko ajan kiinni jossain.

Koulutielle laitettu viisi mukeloa. Tosin ensimmäinen lähti ihan hiljakseen klo 5.15 skootterillaan kuudeksi työharjoitteluun.
Oma kello soi 6.15 jolloin menin herättämään seuraavan lähtijän, siitä puolen tunnin välein vielä kolme muutakin.
Mies vei pikkutytön eskariin. Koulukyydeissä epäselvyyksiä, joten oli ollut aika monta kiukkuista vanhempaa koulunpihalla. Kukaan ei myöskään ollut vastassa bussilla tulijoita. Opettajat tulleet pihalle viisi minuuttia yli annetun ajan.

Nautin kyllä kun arki alkaa, ei tarvitse enää toimia kokopäiväisenä ohjelmamestarina ja välienselvittäjänä.

Mukavaa tuulista elokuuta kaikille! Joko tuli entinen ketju loppuun kulutettua, koska näkyy tämä olevan uusiketju?

Näkyy olevan vielä tuttuja kirjoittajia joukossa, hyvä niin. En siis tunne itseäni kovinkaan vieraaksi. vaikka olen lusmuillut teillä tietämättömillä poissa KK:sta

Mitään erikoista ei tänne kuulu. +1,6kg tullut vuoden takaiseen painooni.

Maksoin taas vuodeksi jäsenyyden vuodeksi eteenpäin.

Porskutetaan!!!

Kiva kuulla sinusta Islawisla, sinä olet varmaankin seikkaillut koko kesän sillä ihanalla sinisellä lullallasi!
Minä taasen olin tänään seikkailemassa Tiinuliinun ja Ukkokullan purjeveneellä Motskun ja Pikselin kanssa. Poskia kuumottaa vieläkin niin auringonsäteet kuin repäisevän hauskat jutut. Me tytöt vaan nautittiin, kun Ukkokulta hoiti kapteenin hommat ja Tiinuliinu availi skumppaa ja tarjoili pikkupurtavia. Sain minä sentään sulkea ison purjeen suojavetoketjun ja ottaa lipun pois perästä!
Ajoimme moottorilla vajaat kaksi tuntia Suvisaaristoon Ukkokullan entisen työpaikan saareen, jossa nautittiin lounas seisovasta pöydästä. Sitten mentiin suihkutilojen terassille, kun olin tuonut kassillisen mustia vaatteitani Motskulle sovitettavaksi. Tässä vaiheessa Ukkokulta pakeni tuttujen luo laituripalaveriin. Motsku osallistuu tyttärensä promootioon, eikä rouvalla ole mustia vaaatteita. Ohi kulkevia rouvia nauratti, kun Motsku keikisteli täysmustissa ja me toimimme hänen peilinään. Raati arvioi sopivimman yhdistelmän juhlaan. Motskuhan on puoli metriä pidempi kuin minä, mutta niinpä minun lähes pitkä hameeni toimi hyvin kuin myös väljä jakku. Juhlapuseron kanssa Motskulla oli hieman vaikeuksia, mutta minä toimin "kaasona" ja siinä meillä oli hieno rouva valmiina arvokkaaseen juhlaan.

Haettiin Ukkokulta ja lähdettiin kiertämään saarta. Pysähdyimme pelaamaan frisbeegolfia, joka ehkä vaatii meiltä kaikilta lisäharjoittelua. Pikseli heitti päin Tiinuliinua, joka puolestaan heitteli kuusikkoon. Minä sain ketjut kerran kolisemaan, Ukkokulta sai koriinkin. Motsku ei saanut lähellekään ja lähti muka kuvaamaan rantaan. Huono häviäjä.

Sen jälkeen kun olimme juoneet veneessä kahvit ja herkutelleet toscapiiraalla ja käyneet moneen kertaan vessassa, olimme valmiit paluumatkalle. Vihdoin päästiin nostamaan purjeet! Motsku oli elämänsä ensimmälistä kertaa purjeveneessä ja hänen ilmeensä oli sanoin kuvaamattoman onnellinen, kun hän ihmetteli ja katseli kaikkea. Ja oppi, että merikartan valkoinen osa ei ole jäätikköä eikä ruskea Saharan autiomaa. Meistä pikkuisin, Pikseli, kumartui varmuuden vuoksi aina kippuraan, kun isopurje heilahteli puolelta toiselle. Tiinuliinu tarjoili taas kuohuviiniä, hänen leipomaansa fetapiirakkaa ei kukaan jaksanut, mutta otimme sitä itse kukin laukkuihimme "matkaevääksi". Sää oli mitä suotuisin purjehtimiselle, vauhdikkaasti etenimme parhaimmillaan 5.5 solmun nopeudella!

Jutut alkoivat olla niin täynnä erilaisia assosiaatioita, että meillä oli nauruhermot koetuksella. Jossain vaiheessa Ukkokulta ihmetteli, kun ei saanut etupurjetta liikkumaan mihinkään. Todettiin, että Pikseli istui tanakasti fallin päällä (=naru). Muutama moottorivene ohitteli meitä vauhdilla, mutta purjeilla ajaessa isotkaan laineet eivät paljon pelottaneet. Lähestyessämme Helsinkiä komeita surffarimiehiä suhahteli siellä täällä ja kaikille vilkutettiin (kaikki myös vastasivat).

Näimme jännittäviä foiling boatseja (?meniköhän oikein?), joissa pieni yhdenhengen vene kulkee parikymmentä senttiä veden päällä ja pohjasta menee kaksi tankoa/putkea tai mitä lienee mereen. En ollut ikinä tällaista nähnyt ja ne veneet olivat jokseenkin aavemaisen näköisiä. Ne olivat kuin suuria perhosia.

Taas yksi ihana päivä muistojen joukkoon! Kiitos Tiinuliinu ja Ukkokulta!

Viron kielessä on sanonta "hulgassa hubasem, seltsissä segasem". Suomeksi sen kai voisi kääntää ilmauksella että mitä enemmän porukkaa, sitä mukavampi meininki.

Harvemmin jos koskaan meitä Ukkokullan kanssa kaksinpurjehduksella naurattaa niin paljon kuin tänään. Muukin kuin se Pikselin fallin (=purjeen vetonaru) päällä istuminen, jolloin siis Ukkokulta joka kiskoi toista narua veneen toisella laidalla, alkoi epäillä että koko hieno rullapurjesysteemi on epäkunnossa. Ongelma poistui oitis, kun P. nousi seisomaan.

Retkisaaremme rannassa tavatut tutut venemiehet katselivat kovin pitkään ja naurusuin seuruettamme. Tai ehkä sittenkin sitä toscapiirakkaa?

Oli meillä aikomus harrastaa kulttuuriakin, mutta aikomukseksi se jäi. Espoossa on avattu saaristomuseo; vanha kalastajatila jossa sen viimeinen asukas, tarmokas vanharouva, sinnitteli ihan yksinään korkeaan ikään asti. Kaverin kertoman mukaan talo ja sitä ympäröivät piharakennukset ovat siinä kunnossa, mihin vanharouva ne jätti 1970-luvulla eli luvassa olisi ollut ainutlaatuinen aikamatka. Valitettavasti se siirtyi seuraavaan suveen.

Kävi nimittäin niin, että Motskun juna pysähtyi aamulla jonnekin tiettömälle taipaleelle (no rautatie siellä sentään oli). Seurasi kiivasta WhatsApp-viestien vaihtoa, ja aikataulu alkoi jo heti aamupäivästä heittää niin paljon, ettei museolle uskallettu mennä. Ehkä jo ensi kesänä saatte raportin ko. kohteesta?

IL oli täysin oikeassa. Viime yönä nukutti niin meren perusteellisesti.

Lähtökohta oli hidasteinen. Junalla on aikataulu, joka ei jousta kuten eläkeläinen toivoisi. 300m:n automatkan jälkeen oikea käsi haroi oikeaa korvaa, joka kyllä oli paikallaan. Siitä vain puuttui keinotekoinen korva. Yritin peruuttaa huuruikkunaista autoa, vasen takapyörä alkoi lonksahtaa. Oja. Jätin auton siihen ja juoksin, siis todella juoksin, 150 m sujui vaan enpä katsonut sekuntikellosta, miten sujui.

Ulkokorva kädessä kaasutin reippaasti, ajoin suurinta sallittua, asemalta löytyi parkkipaikka ja junaan! Ennen Hämeenlinnaa kuului tuhahdus ja klingahdus, kapteeni kertoi, että junan peräpäässä ollut "veturi" ("työntyri?") oli tussahtanut ja että hän menee hetimin tarkistelemaan ja tirkistelemään.

Suomalaiset ystäväni vaunussa eivät osoittaneet ilmeelläänkään isompaa kummastusta tai harmistusta. Mietin, liekö tämä arkipäivää. En ole junan suurkuluttaja.

Puolen tunnin sisään kuului useita vr:n pahoillaolokuulutuksia, mutta kunnioitukseni kapua kohtaan nousi pinnan yli, kun juna alkoi taas liikkua. Kaput eivät ole mitään turhia miehiä, sen tuli päivä muutenkin näyttämään!

Pitkästysoloani mitääntekemättömyydessä helpotti huomattavasti IL:n saatavillaolo. Kävimme mielenkiintoista votsappikeskustelua. Kartoitimme mahdolliset ukkosmyrkyt, IL:n pitsialkkarivaraston, medihelin poikien silmien värit, saarten mustikkatilanteen jne.

Dickersbyn jälkeen tuli Böle, jossa Tiinuliinu ja Pikseli näkyivät pieninä pisteinä, mutta ihan tunnistettavina. Sitä tunnistettavimpina, mitä lähemmäksi toisiamme päädyimme tällaisessa valtaisassa asema- ja rataviidakossa.

Jälleennäkeminen oli riemuisa. Uusi kapu odotti taksikuskin hartaudella tyylikkäässä punaisessa ylävartalon peittävässä purjehdusasussaan.

Valitettavasti nyt on pakko lopettaa, kun uudet seikkailut odottavat.

Runsassanaisena on joskus vaikea päästä alkua pidemmälle. Jos joku lukee että runsassa-naisena, siitä vaan!

Jatkan tarinaa, kunhan tämän päivän kulkureitit on merkitty ikiomaan merikarttaan. Erikoiskääpiöterkut 125 cm -IL:lle !