Upeaa, Muori, olet saanut tosi hyvin pudotettua painoa, ja ihanaa, että terveytesi on muutenkin kohentunut! Polvi- ja silmäleikkauksia saat siis vielä odotella, mutta ehkä pääset niihin nopeammin kuin on arveltu.

Kipa, voi Kipa, mitä lohduttavaa osaisin sano sinulle tuon äitisi sairauden vuoksi! Omat kipusi ovat kuitenkin sen verran hellittäneet, että pystyt kävelylenkeille Siippasi kanssa ja nautit siellä mökillä talven ihmemaasta.

Lämmin kiitos Jumbojetille vuoden empaattisimmista kirjoituksista. (sydän)

IL:n kirjoituksia on aina yhtä hauska lukea. Olette ihana "nuoripari"!

Tiinuliinu on ehdottomasti aktiivisimpia ja humoristisimpia kirjoittajia. Olet uskomaton nörttimartta, joka onnistuu innostamaan tällaista vähän tumpelompaakin emäntää kokeiluihin. Taidanpa ottaa osaa ehdottamaasi virtuaalikävelyyn. Epäilen tosin, että kännykkäni ei mittaa matkoja niin pitkiksi kuin olettaisin. Onko se liian piilossa povitaskussa?

Kivikasa, kaikkihan me täällä iloitsemme ensimmäisestä lapsenlapsestasi! Toivottavasti sydämestäsi ei tarkemmissa tutkimuksissa löydy pahempaa vikaa. Toivon, että se on vain onnesta syrjällään.

Menna, kirjoitat aina hyvin ja järkevän vakuuttavasti. On melkein ikävä sinua. Katsoin myös tuon Wienin filharmonikkojen uuden vuoden konsertin. Elämys ei ollut sama ilman innostunutta yleisöä. Burgenlandin maisemakavalkadi ja siinä esiintyneet pienet muusikkokokoonpanot olivat melkeinpä ohjelman parasta antia.

Japena, Mustikkaposki, Merelle ja muut. Vaikka en nyt yksilöidysti kommentoi kirjoituksianne, tunnutte kuitenkin läheisiltä.

Tämä foorumi on ollut minun laiselleni introvertille ihana portti sosiaaliseen kanssakäymiseen. Vuosien varrella eläkkeelle jäätyäni ja muuttojen vuoksi olen viime aikoina kadottanut monia sosiaalisia kontakteja. Nyt olen aika yksin (lähiperheitä lukuunottamatta). Pikku hiljaa aloin ystävystyä kuorokavereideni kanssa, mutta kun sekin toiminta nyt koronan vuoksi keskeytyi, ei ole ketään, jonka kanssa voisin lähteä vaikkapa kävelylle.

Tiinuliinu alusti keskusteluaiheen. Mikä on tehnyt minut onnelliseksi kuluneena vuonna? 1) Terveys, ehdottomasti. Pientä iän tuomaa kremppaa on, muttei niistä kannata valittaa. Myös iäkkäämpi mieheni on ollut terve. (Nyt se satunnainen överikuntoilija innostui polkemaan kuntopyörää liian pitkään liian kovilla vastuksilla, joten nivelside ärtyi). 2) Olen kävellyt aivan hurjasti ja sen myötä ottanut kotiseutuni haltuun ja uskaltautunut metsään vaativahkolle kuntoradalle ja jäänyt siihen melkein koukkuun. 3) Vanhuskaranteenin aikana poikamme huolehti kaupassakäynneistä, joten tiedän nyt, että meistä huolehditaan. 4) Lapset ja miniä viihtyvät uusissa työpaikoissaan ja töitä riittää. 5) Lastenlapset ovat suuri ilon aihe kaikkina aikoina. Vanhin aloitti syksyllä lukion.

Ei viime vuosi ollut meille kovinkaan poikkeava muutoin kuin että ei päässyt matkustamaan ulkomaille. Ehkä sekin aika vielä tulee, ja toivottavasti olemme silloin vielä riittävän hyväkuntoisia.

Sain pojalta joululahjaksi 4 kk Netflixiä ja nyt olen katsonut urakalla Crown'ia (sarja kertoo brittihovin historiasta).

Oikein hyvää alkanutta vuotta teille kaikille!

Vaikka kuinka paljon kirjoituksia teiltä, kun tänään vihdoin jaksoin koneelle. Muorille isot onnittelut onnistuneesta painonpudotuksesta ja kaikile muille kiitos viesteistänne, kaikki luettu ajatuksella. En osaa niin yksityiskohtaisesti kommentoida kuin Kipa.

Minulla on ollut (ja vähän vieläkin) joku mahanpoltejuttu. Tytär diagnosoi oireista kyseltyään, että sappivaivoilta kuulostaa. Ei ole ennen sellainen vaivannut, mutta vältän nyt rasvaista ruokaa ja lopetan sen vähäisenkin viininlipittelyn, mistä olen näinä päivinä nauttinut.

Tyttären perhe on käynyt tänään Benidormissa koronatesteissä, siellä 120,-/hlö. Tytär oli eilen lähtenyt vävyn kanssa kiipeilemään vuorille, olivat eksyneet reitiltä ja joutuneet aika pahaan paikkaan. Vävy tottuneena kiipeilijänä tietenkin selvisi kolhuitta, mutta tyttärellä kämmenet ja sääret verinaarmuilla ja vaatteet riekaleina, kun ote oli livennut ja oli pudonnut pari metriä. Itku oli tullut ja melkein avioero, kun vävyparka sai syyn niskoilleen eksymisestä. Itse asiassa myöhemmin selvisi, että kartta app'issa oli vääränlainen tieto.

Saksan Frau on taas sairaalassa ja asiat tosi huonolla tolalla. Sai puhelimessa sanottua sekavalla äänellä, että on tullut hulluksi, mitään tarkempaa tietoa en onnistunut saamaan, kun lopetti puhelun. Onneksi on kuitenkin sairaalassa eikä viru kaatuneena kotonaan.

Kävimme mökkiystäväni ja Ikerin kanssa lenkillä ja päivitettiin kuulumisia. Miehellä on todettu Alzheimer ja lääkitys on aloitettu, mutta muutoksia elämään on tiedossa.

Mä muuten olen tehnyt yhden uudenvuodenpäätöksen: yritän roikkua puhelimessa vähemmän kuin ennen. Minusta alkoi tuntua, että våhän väliä on tarkistettava, onko facessa uusia juttuja. Kyselin Justukselta, mitä mieltä hän on, mutta hänen mielestään voin selata kännyä niin paljon kuin tahdon. Mutta itsestäni tuntuu, että ehtii niitä uutisia harvemminkin tarkistaa.

Justus lähti kauppaan. Tutki ensin reseptejä, joissa on mahdollisimman vähän rasvaa ja mausteita, ettei mahdollinen sappivikani hermostuisi.

Lupsakkaa loppiaisaattoa!

Jollen ole aiemmin onnitellut Muoria painonpudotuksen takia, niin teen sen nyt. Onneksi olkoon – kyllä olet kova mimmi! Varmasti pääset vielä eroon noista kivuistasikin, leikkaushan lähenee.

Mitä kipuihin tulee, niin sappivaivoilta nuo IL:n oireet minustakin kuulostavat. Just puhuttiin puhelimessa ja puhistiin kun päivän koronavirustiedotustilaisuudet eivät varsinaisesti minkäänlaista uutta tietoa tuoneet.

Pk-seudullahan nykyrajoitukset jatkuvat tammikuun loppuun; mä olin ehtinyt jo eilen ihmetellä ääneen, miksi museot ovat kiinni mutta baarit auki. Mun mielestä pitäisi olla päinvastoin. Käsittääkseni museoissa ei halailla eikä pussailla tuntemattomia ihmisiä? Minä en ainakaan, mitenkäs te muut? Baareissa sen sijaan puoliltaöin… no en ole tosin tänä talvena käynyt tilannetta toteamassa mutta sikäli kuin se on säilynyt entisellään viime vuosikymmenet (ja miksei olisi?) niin saattaa sieltä tartunnan saadakin.

Mutta enpäs nyt ala pelotella, vaan valmistaudun kuusenpurkuun ja muihin perinteisiin loppiaisajan askareisiin. ”Hätäkö tässä, matalassa kaivossa”, sanoo savolainen sananparsikin. Oivallista loppuviikkoa kaikille!

PS. Voih - jaksamista teille jotka huolestuneina seuraatte läheisten sairastamista. Siis lähinnä tarkoitin Kipaa ja äitiään sekä IL:ää ja Frauta. Olikohan muitakin vielä?

PS2. IL, olet kyllä ihan oikeassa todetessasi että Facebook vie kyllä melkoisesti aikaa. Aikasyöppöjä ovat muutkin sosiaalisen median sovellukset. Josta tulikin mieleen kysäistä, että mitäs kaikkia somekanavia te seuraattekaan - tämän ihanan Iloklubin ohella?

Hyvää Loppiaisaattoa jokaiselle.
Ja Muorille onnittelut painonpudotuksesta. Itselläni ei ole mennyt paino mihinkään suuntaan taas viikkoihin, mutta ei sentään jouluna tullut mitään lisääkään. Siihen olen tyytyväinen.
Ja voimia kaikille, jotka läheisistä olette huolissanne sairauden tai muun syyn takia.
Pikselille kiitos onnen toivotuksista

Uuden vuoden tienoon olin pojan perheen luona ja tulin eilen kotiin. Voi että rakastan sitä pientä nyyttiä. Hän jo selvästi tekee hymyä eikä vain ilmeile vatsanväänteille. Niin ainakin mummu uskoo kun hänelle jutellessa selvästi kuuntelee ja väläyttää pikku hymyä. Apua, silmät kostuu ja ikävä iskee.

Ompeluhommiakin sain miniän toiveina. Yritän ommella pienelle juhlamekon nimiäispäivään. Ostimme miniän kanssa eilen yhdessä kankaat ja nyt olen tekemässä harjoituskappaletta vanhasta verhosta En uskalla leikata varsinaista kangasta ennen kuin nään, millainen siitä oikein pitäis tulla. Ostin kaavatkin, joten en ihan omasta päästä tee niinku entinen poika linnunpönttöä
Pari yöpukuakin teen kun kuulemma on niin kiva se, jonka tein joulun aikaan. Ihanaa, että kelpaa mun tekemät. Olen nimittäin aika aloittelija vaatteiden ompelussa.... Mutta yritystä on ja se on kivaa puuhaa.

En ole käynyt joulun jälkeen ruokakaupassa kuin kerran viime torstaina kun vein vähän tuliaisia pojan perheelle. Nyt syön vain kaikkea mitä kaapeista ja pakasteesta löytyy. Tänään tein paahdettuja kasviksia. Perunoita, palsternakkoja ja porkkanoita. Ja kyllä oli hyviä. Taidan tehdä lopuista huomenna saman satsin ja jotain proteiiniakin pitäis kaivaa pakasteesta.

Pakkasta oli tänä aamuna -14 ja aurinko paistoi päivemmällä. Tosin oli niin matalalla, ettei sitä juuri näkynyt. Puunlatvat silti aurinko kultasi kauniisti sinistä taivasta vasten. Valoon päin on ihana mennä. Nyt olisi täällä luntakin niin paljon, että ehkä ladut ovat jo olemassa. Näin kylmällä en kyllä laduille lähde.
Tänä iltana on viimeiset PEF-mittaukset ja to vien sitten lukemat terveyskeskukseen. Yritän kysellä siitä sydämen rasitustestistäkin. Haluaisin kovasti, että sydän tutkittaisiin pikimmiten. Verenpaine heittelee ja syke on välillä korkealla. En tiedä, onko vain pelkoa ja stressiä vai mikä. Yleensä minulla ei ole ollut verenpainetta vaan lukemat on olleet jotain 125/75/80. Nyt meinaa yläpaine olla 140-150 ja alapaine yli 80 ja usein yli 90.

No nyt menen vähän ompelemaan sitä testimekkoa. Mukavaa illan jatkoa.

Ihania ompeluhetkiä Kivikasa.
Minäkään en ole ommellut mitään tosi pitkään aikaan. Odotan että laihdun(voi mennä aikaa) ja sitten väsään itselleni jonkun vaatteen?
Voipi olla toiveajattelua?

Mun paino ei noussut paljoa jouluna, mutta sitten eka päivä kun vaa'alle pomppasin niin johan olikin noussut.
104,8 kg mutta tänään jo 104,2 kg. Alaspäin nyt vaan, kiitos!

Meillä ei kovin paljoa lunta ole. Paikoin liukasta ja nyt pakkasta. Päivällä oli -7.

Iltoja

Mikä siinä on, että vaikka mä ruokin koiran, leikin, lääkitsen, teen makkararatoja ja rapsutan, se vietävän piski palvoo Justusta? Tottelee jo pelkkää kuiskaustakin ja iloitsee liioitellusti jälleennäkemisestä, kun Justus tulee suihkusta. Ikeriä vielä arveluttaa mennä pimeässä pissalle, jos jossain paukahtaa. Niinpä satuin näkemään, kun Justus pissasi ojan penkalle ja selittää koiralle, että katsos, ei tässä mitään tarvitse hätäillä, hänkin uskaltaa. Ja niin nosti koira koipea ja lorotteli.

Ikerin perhe on tänään lähdössä kotiin, testit odotetusti negatiiviset ja paperit kunnossa. Saapuvat vasta yöllä, joten viemme Iksun vasta huomenna kotiin. Sitten on taas totuteltava hiljaisuuteen, kun kukaan ei rapsuttele huoneissa, ei kiehnää pohkessa, kun jääkaapin ovi avautuu.

Saksan Frau on jaksanut kirkkaina hetkinään jutella. On edelleen sairaalassa, mutta ei tiedä, mitä hänelle tapahtuu ja mihin häntä ollaan sijoittamassa. Hallusinaatioita ei nyt ole, mutta silti uskoo, että sairaala estää hänen puheluidensa läpimenon. Luulen, että hän ei osaa enää itse soittaa, vastaa kuitenkin. Tunnen itseni niin riittämättömäksi, kun toinen itkee lohduttomasti, pelkää, on kipujakin, vaikka kuinka lääkitään. Tämä helkkarin korona-aika, ilman sitä olisin hänen luonaan. Mutta Saksahan kovensi taas eilen rajoituksia, ei mitään mahdollisuutta lähteä hänen luokseen. Eikä sairaalaan pääsekään.

Ollaan juteltu Justuksen kanssa, että nyt eletään jo sitä ikää, että ystävät sairastelevat kuka mitenkin, poistuvatkin joukostamme. Muistan järkytykseni, kun paras ystäväni kuoli 40-vuotiaana, hänellä oli paha sydänvika, jota tahdistinkaan ei pystynyt korjaamaan. Oli vaikeaa hyväksyä, että oma ystävä jo lähti, siinä tajusi elämän rajallisuuden.

Hieman on alakuloa ilmassa, varmaankin reipas lenkki Ikerin ja Justuksen kanssa auttaa?

Leppeää loppiaista!

Voi miten surullinen tuo Fraun tilanne onkaan! Olla yksinään ja pahasti sairaana - se on tilanne jota ei toivoisi kenellekään. Varsinkaan jos epäilee lähtönsä lähestyvän - silloin moni varmasti näkisi mielellään kaikki rakkaat ympärillään.

Mutta IL - sä olet varmasti tehnyt ihan kaiken sen mitä ystävä voi. Ja olet oikeassa myös siinä, että reipas lenkki tekee hyvää alakulolle (ja myös keuhkoille, sydämelle, nivelille, koko vartalolle). Etuoikeutettuja olemme me, joilla on lisäksi mieluista lenkkiseuraa!

No varsinaisesti tulin tänne iloitsemaan siitä, että Pikseli suunnitteli liittymistä alkaneen vuoden kävelyhaasteeseen. Mullakin puhelin jostain kumman syystä näyttää askelet oikein, mutta matkan väärin. Voit varmaan arvioida päivittäiset kilometrit?

Mä tukeudun UK:hon, jolla tekniikka-intoilijana on ranteessaan urheilukello. Se on toistaiseksi osoittautunut matkamittarina luotettavimmaksi, ja useimmitenhan me mennään yhtämatkaa. Ellei, niin lasken matkan niistä askelista. Ei tää niin metrin (eikä kilometrinkään!) tarkkaa ole, pääasia että liikutaan!

En aio rasittaa teitä kertomalla jatkuvasti kävelyistäni. Nyt tekee kuitenkin mieli todeta, että uudenvuodenpäivänä Hangon rannoilta aloitettu vaellus on edennyt jo Tammisaareen. Arvelen, että ensi talven ensilumien aikaan olisin perillä siellä Utsjoella.

Se varsinainen kävelyketju löytyy täältä KK:n liikuntaosiosta, jos joku haluaa mukaan (kiva olis, jos tulisitte!) tällaisesta osoitteesta (linkki ei taida toimia tässä foorumin sisällä):

Keskustelut > Liikunta > Lisätunti liikunnalle eli virtuaali-Caminolla kotimaassa

Päivänjatkoja - ja viikonkin!

Vastasin kävelyhaasteeseen. Saa nähdä miten mamman käy.

IL:n ja Fraun tilanne on vaikea kun et pääse paikalle tukemaan ystävääsi.
Vastaavia ongelmia olen kuullut myös täällä itäisessä Suomessa.
Muorillahan oli muistaakseni vähän samankaltainen tilanne vaikka ystävä asui Tampereella.
Minun avustamani rouva on tällä hetkellä sairaalassa eikä vastaa puhelimeen. Kuulen sukulaiselta tilanteesta, mutta voimakastahtoisena ihmisenä hän ei millään alistuisi toisten hoidettavaksi, hän häpeää nyt sairauttan ja ehkä siksi on sulkenut puhelimensa tai ehkä ei vaan enää osaa vastata.

Mutta nyt iloisempiin asioihin. Lopetin tänään joulun vieton riisumalla kuusen.
Kannoin sen jalkoineen terassille, mutta melkoinen neulasvana jäi kulkureitille. Imurointi ja huonekalujen siirto entisille paikoille veikin koko aamupäivän.
Hiihtokausi on nyt avattu. Testasin suksia hiihtelemällä 5 km. Sukset vaativat pohjiinsa jäänestoainetta ennen seuraavaa hiihtoa. Lensin kerran vatsalleni yrittäessäni väistöä alamäessä. Nyt oireilee lonkka ja olkapää. Mutta eteenpäin sanoi mummo lumessa.

Juuri pari päivää sitten muistelin meirämmiähelle, milloin olen viimeksi hiihtänyt ja tulin siihen päätelmään, että sen on täytynyt olla ihan 1970-luvun alussa! Pitänee uskoa näin viidenkymmenen vuoden jälkeen, ettei hiihtäminen ehkä ole minun lajini No, minullahan ei mitään lajia olekaan, joten miksi se sitten hiihtokaan olisi! Uiminen/vesijuoksu saattaisi olla kivaa, mutta se on turhan hankalaa, kun pitää riisuuntua, peseytyä, kiskoa uimapuku märkään kroppaan ja sitten uimisen jälkeen sama toisin päin pl. uimapuvun kiskominen märkään kroppaan. Märästä kropasta poiskiskominen on vähän helpompaa. Käveleminen on kaikin puolin helpointa, kunhan saan lähdettyä. Luin Merellen haasteen ja kirjoitinkin sinne vastauksen, jossa totesin, että mikäli olisin aloittanut 1.1.2020 Hangosta kohti Utsjokea, niin puhelimeni tallentamien kilometrien perusteella matka olisi vielä pahasti kesken! Vuoden mittaan oli useita täysin askeleettomiakin päiviä, mikä johtuu siitä, että kotona ollessani puhelin lojuu jossain pöydällä. Meillä on 104,5 neliötä, joten vessassa käynnistäkin syntyy aika monta askelta, joten pitäisiköhän alkaa pitää puhelinta kaulassa, niin ei tulisi kokonaan askeleettomia päiviä

IL, kovin ikävä tuo Fraun tilanne, vaikka se on ollutkin odotettavissa. Se, ettet ole voinut matkustaa hänen luokseen, ei alunperin ollut odotettavissa ja ymmärrettävästi se sinua surettaa. Elämä osaa sitten välillä olla epäreilua!

Ulkona on kiva pikku pakkanen ja vaikka ennusteet lupailevatkin pakkasen jatkuvan koko ensi viikon, niin eihän sitä koskaan varmuudella tiedä, joten taidan sulattaa pakastimen. Samalla tulisi taas käytyä sen sisältö läpi, vaikka tiedän kyllä aika tarkkaan, mitä siellä on. Mitään tosi vanhaa siellä ei ole, paitsi paketti voitaikinaa ja paistovalmiita joulutorttuja, jotka taitavat juontaa aika monen joulun taakse Ja sitten siellä on pussi ikivanhoja mustikoita, jotka ovat meirämmiähen äidin reliikki (hän kuoli v. 1999!). Jokunen vuosi sitten sulatin yhden pienen pussin samaisia mustikoita ja kun pakastuspussi oli vuotanut mehut tiskipöydälle, itse mustikat olivat rusinaakin ruttuisempia ja täysin kuivia! Ajattelin kokeilla viimeisen pussin kanssa niin, että laitan mustikat jäisinä kattilaan kuumaan veteen, jolloin saattaa olla mahdollisuus, että niistä saisi vielä jonkinlaisen keiton. Samahan se on, missä muodossa ne sitten heitetään pois?!

Tein meille eilen ison kattilallisen siskonmakkarakeittoa, joten nyt pääsee helpolla, kun ei tarvitse kuin lämmittää. Ja johan sitä nälkä jo vähän itsestään ilmoitteleekin. Toivotan teille kaikille mukavaa päivän jatkoa

Ai että ihminen voi näissä nykyoloissa olla pienestä onnellinen! Käveltiin UK:n kanssa kotoa keskustaan (vajaat 5 km), puhuttiin USA:n tapahtumista ja kotimaan sisäpolitiikasta (sen mitä nyt tällainen tavallinen kansalainen niistä ymmärtää) ja käytiin ihan oikeassa kahvilassa nauttimassa lattet ja laskiaispullat hillolla ja kermavaahdolla.

Nyt on olo kuin lomaltapalaajalla.

Virkeitä viikonloppupäiviä teillekin!