Tänään on sydämeni kyyneliä täynnä. Niin isoja, että melkein tuntuu kuin tukehtuisin. Pilvet peittävät auringon. Lumi ei kimalla. Puut ovat vain puita eivät satukirjojen kauniita lumiveistoksia. Toisen ystävän vakava sairaus ja toisen kuolema ovat hipaisseet elämääni.

Hyvä ystäväni, pitkäaikainen työtoverini on saattohoidossa. Eilen hän lähetti minulle yksinkertaisen viestin: ” En jaksa enää. Kiitos sinulle”. Ei muuta. Samana päivänä sain helsinkiläiseltä hautaustoimistolta kirjeen , jossa kerrottiin, että rakas ystäväni ,nuoruusvuosilta asti läheinen ,oli kuollut. Hän, yksineläjä, oli jättänyt ohjeet ilmoittaa minulle kuolemastaan. Vielä syyskuussa sain häneltä lyhyen tekstiviestin: ” En jaksa enää pitää yhteyttä. On aika päästää irti. Tomografian tulokset vakavia.”Puheluihini ja viesteihini hän ei enää vastannut. 3.12. hän oli kuollut, hautajaiset oli pidetty omaisten läsnäollessa viime lauantaina.

Surun keskelle tulevat muistot. Istuimme puutalon toisessa kerroksessa, jossa ensimmäinen oma kotini oli. Kirjoitimme runoja. Kumpikin sai valmiiksi hienon runokokoelman ja lähetimme ne kustantajalle. Kummankaan teosta ei julkaistu. Minun teokseni nimi oli: ”Suudelma huultesi ohi.” Nuoruuden hulluttelua, ihanaa uskoa omiin kykyihin. Peräksiantamatonta yrittämistä ja uskoa siihen, että vielä me valloitamme maailman. Yritelmästäni on jäljellä ainakin yksi runo, jonka jaan kanssanne (niin kömpelö kuin se onkin)

Ota kädestäni kiinni.
Lämmitä sitä.
Päästä irti vasta sitten
kun uskallan katsoa silmiisi,
koskettaa poskeasi ja sanoa:
Tunnen sinut.
Vasta sitten, kun uskallan
antaa suudelman huultesi ohi.

Viimeisen kolmen vuoden aikana on kuollut neljä ystävääni, joista kaikki olin tuntenut yli 50 vuotta. Nuoruuden ystäviä, opiskelukavereita, ihmisiä joiden kanssa olin jakanut elämäni pient ja suuret asiat. Havahdun siihen, että yhä vähemmän on enää elossa niitä, joiden kanssa iltaa istuessa saattaa huudahtaa aina välillä: - Hei, muistatko silloin, kun...

Joka päivä teemme uusia muistoja. Annamme muistoja niille, jotka jäävät elämään vuosiksi meidän jäkeemme. Joskus tulevina vuosina he sanovat: - Muistatko silloin, kun äiti, mummu, ystävä....

On yritettävä pitää huolta siitä, että nuo muistot lämmittävät, kannattelevat, vahvistavat itsetuntoa, antavat elämälle suuntaa eivät satuta eivätkä tunnu ikäviltä muistoilta.

Kummallista miten terapeuttista oli tästä kaikesta kirjoittaa. Kiitos, että jaoitte tämän hetken kanssani, te minulle tuntemattomat ja samalla kuitenkin läheiset kaverit. Huomenna on uusi päivä ja vielä tänäänkin on mahdollisuus iloita kaikesta siitä mitä minulla on, ei vain surra sitä minkä olen menettänyt. Ja suruunkin liittyy syvä kiitollisuus kuten Mennan Nalle Puh lainauksessa todettiin. Se oli erinomainen. Kiitos Menna siitä.

Lämmin osanotto sinulle, Jumbojet!

Kirjoitit niin kauniisti ystävästäsi, että sitä lukiessa kyynelet tulivat silmiin. Ja kumma kun runokokoelmaa ei julkaistu; tuo runo ainakin on hyvin kaunis ja syvällinen.

Mutta kauniisti kirjoitit myös siitä, mikä on meidänikäisten (ja käsittääkseni ihan kenen tahansa) tehtävä tässä ajassa: luoda hyviä, positiivisia muistoja niille, jotka jälkeemme jäävät.

Jaksamista, virtuaaliystävä! Jonakin päivänä aurinko tulee esiin. Sekä maisemassa että mielenmaisemassa.

Lämmin osanottoni Jumbojetille .

Lämmin osanottoni Jumbojet

Silmät kyynelistä kosteina lähetän minäkin osanottoni Jumbojet Sinulle. Annoit taas kerran paljon ajattelemisen aihetta elämästä, ystävyydestä, rakkaudesta... Kiitos.

Hei Ihanaiset,

vielä luukadosta, minua hirvittää se, että jos joudun/pääsen lonkkanivelleillaukseen niin sitä ei voida tehdä jos reisiluu on kovin hauras ja sen vuoksi istun sitten pyörätuolisssa. Minulla lonkat, polvien lisäksi, särkevät aina silloin tällöin. Jumppa ei niitä juurikaan kipeytä mutta mäkisessä maastossa sauvakävely kylläkin . Minä lopetin maidon juonnin n. 17 vuotiaana, kun siitä jäi paha maku suuhun , piimää pystyin pitkään juomaan, oli jo valmiiksi happamen makuista . Nykyään juon sitä laktoosittomana. Lisäksi nuorena dieetit olivat aina kamalia kitukuureja jotka söivät lihasta ja varmaan luustoakin. Luurankostaan kannattaa pitää huolta ja olkaa onnellisia jos teillä on vahvat luut, niitä ei joka kaupasta saakkaan!

Menna, vuoden vanha luumu-rusinasoppa on kyllä huippu, vai ymmärsinkö väärin. Me syömme leikkeitä -50% viikonkin yli viimeisen käyttöpäivän emmekä ole saaneet mitään vatsavaivoja. Usein ruuat jäähtyvät liedellä tai uunissa yön yli ja aamulla laitetaan jääkaappiin, hyvin toimii .
Tänään oltiin pitkästä aikaa sauvakävelemässä, oli rankkaa kun tarvottiin joko lumimuhjussa tai sitten luistinradoiksi autaruilla väylillä. Olen kaivannut sellaista disney lumisadetta jossa isoja hiutaleita leijailee taivaan täydeltä hiljakseen maahan ja tänään ikkunasta katsottuna näytti ihan siltä mutta, kun päästiin ulos lunta tulikin viistoon naamalle ja osa pisteli ikävästi. Nyt muuten tulee isoa hiutaletta, pitääköhän lähteä pihalle seisomaan .

Lämmin osanottoni Jumbojetille. Kirjoitit jälleen niin kauniisti ystävyydestä. Virtuaalihalaus ja sydän.

JJ, on todella surullista menettää ystäviä, ikätovereita, joiden kuolema tavallaan aina luo rajoja omallekin elämälle. Onneksi ikääntyessä yleensä vanhat asiat muistaa parhaiten, joten nuoruusaikojen ystävät sekä heihin liittyvät nuoruusmuistot säilyvät mielessä pisimpään.

Suupaltti, ymmärsit aivan oikein, keitto todella on vuoden vanhaa ja Valio jopa väittää, ettei siinä ole säilöntäaineita! Ainoita tuotteita, joita olen heittänyt pois, ovat olleet sellaiset, jotka on joskus tullut ostaneeksi, mutta niistä ei olekaan pitänyt. Sitten ne ovat roikkuneet jääkaapissa piiiiitkään, kunnes jonkin siivouksen yhteydessä raaskii lopulta heittää ne pois. Viimeisin oli Lidlistä ostettu hummus, jonka eräs ystäväni suostutteli ostamaan, mutta joka parin yrityksen jälkeen jäi kaappiin kuivumaan. Hummus ei ole minun juttuni! Onneksi teen harvoin impulssiostoksia, joten poisheitettävääkään ei juuri synny.

Pakkanen on mennyt pyllylleen ja nyt odotellaan ennustettua "karmeaa lumimyräkkää". Ei se viimeksikään täällä mikään varsinainen myräkkä ollut, vaikka lunta aika paljon tulikin. Kurjinta tässä on se, että kun lumi tulee märemmäksi ja jos sitten pakastaa, niin keli muuttuu todella liukkaaksi. Sitten sitä mennään taas pingviiniaskelin varpaat harallaan. Kaunis mielikuva

Jännittää, josko auto lähtisi käyntiin. Eilen se ei vielä lähtenyt. Meirämmiäs tilasi huollon ensi viikolle ja olisi suotavaa saada auto liikkeelle, ettei tarvitse tilata hinausta! Jos auto lähtee liikkeelle, teemme huollon neuvon mukaisesti tunnin ajelun, jotta akku kunnolla latautuu ja käymme sitten ostamassa meirämmiähelle kaljaa. Hän onkin joutunut olemaan ilman kaksi päivää, mikä minun mielestäni on pelkästään hyvä asia

Muuten emme aio kauppaan mennä, kun tein verkosta tilauksen huomiselle aamupäivälle. Tarkoitus oli saada tilaus jo tänään, mutten saanut virheellisesti merkityn osoitteen vuoksi tilausta läpi. Kyselin asiakaspalvelusta syytä ja kuulemma talon numero pitää olla omalla rivillään ja rappu sekä asunto seuraavalla Olen aikoinaan antanut osoitteen järjestelmään siten kuin se oli pyydettykin, mutta ilmeisesti tässä välissä on ollut jokin ohjelmistopäivitys, jossa osoitteen merkintä on muutettu. Eihän tuollaistakaan voi mitenkään ymmärtää, kun homma on aikaisemmin onnistunut hyvin. No, vastaisuudessa osaan tarkistaa yhteystiedot aika-ajoin.

Mukavaa pikkulauantain jatkoa kaikille

Jumbojet, olen kovin pahoillani surullisista uutisistasi. Sinä osaat pukea sanoiksi tunteet, joita minäkin parhaillaan tunnen.

Fraun kuoleman jälkeen olen saanut kolme suruviestiä, joista juuri äsken viimeisimmän. Eilen kuulin ystävästäni, joka oli naimisissa parhaan lapsuudenystäväni kanssa. Tämä kuoli jo 40-vuotiaana ja mies oli uusissa naimisissa. Tänä aamuna sitten se syvästi koskettava viesti tuli naapuristani, jonka kanssa oltiin aika usein tekemisissä. Muutettiin taloon yhtäaikaa 14 vuotta sitten. Hän oli löytynyt nukkumasta rauhallisen näköisenä, joten lähtötavasta voi kai olla kiitollinen.

Pääni on ihan sumuinen ja tuntuu kamalalta joka päivä sytyttää kynttilä jonkun poislähteneen muistoksi.

Olin eilisestäkin viestistä jo sen verran allapäin, että keksimällä keksittiin jotain piristävää. Otettiin potkukelkka ja mentiin laskemaan mäkeä. Ja illalla vietettiin nimipäiviä, joskaan eilisen nimeä ei meistä kummallakaan sellaisenaan ole. Parasta lähteä nytkin ulkoilemaan, jos raitis ilma poistaisi alkavan migreenin.

Vaan saisi nämä suruviestit jo loppua.

Autoista vielä. Täällä etelän pakkasilla kotikadun varrella seisoi pari päivää uusi sähköauto. Ei kuulema lähtenyt käyntiin. Meidän automme oli määräaikaishuollossa, joten mies lainasi ajokortti-ikää odottelevan pojanpojan autokatoksessa seisovaa, isotädiltä perittyä 14-vuotiasta VW Poloa. Niin vain lähti käyntiin!