Kiitos Ihanaiset vertaistuesta ja neuvoista,

ongelman ydin on siinä, että meidän yhteiset rakkaat harrastuksemme ovat nyt Koronan takia tauolla 😡. 30 v ollaan jo yksissä oltu joten tunnetaan toisemme niin hyvin, että jatkamme toisen aloittamaa lausetta, isäntä kylläkin viimeksi jouluna pääsi minut yllättämään pariinkin kertaan, ei siis ihan luutuneita olla. Kovin älyllisiä ihmisiä ei kumpikaan meistä ole joten kaivataan enempi äksöniä 😁. Mökille kun päästään siellä on taas projekteja, tekemistä olis täälläkin mutta ei niin kivoja kuin mökillä. Hyvin meillä asiat ovat, on ehyt katto pään päällä, lämpöä ja ruokaa, puhdasta vettä tulee hanasta, sähköä töpselistä ja eläkekin tupsahtaa tilille säännöllisesti. Joskus mietin miten naiset ovat sodan keskellä jossain Syyriassa tuhon keskellä sisällissodan kestäessä vuosikausia ja minä marisen, kun on tylsää.

Eilen oltiin toisen kerran hiihtämässä, ihana ilma. Sukset lipsuivat jo tasaisellakin mutta sitkeästi suksittiin. Yhtä asiaa ihmettelen, minne talitintit ovat kadonneet? Aurinko paistoi mutta tinttien laulua ei kuulunut, ei ole kuulunut tänä vuonna kertaakaan eikä niitä ole pahemmin näkynytkään. Rusakot ovat palanneet meidän pihallemme. Makuupaikkoja on useampia, yksi terassin kupeessa, toinen pienen nyppylän päällä ja kolmas ilmalämpöpumpun ulkoyksikön edessä. Eilen yksi rusakko säikähti, kun vedin iltasella verhot makkarin ikkunan eteen, ei kauas viitsinyt mennä vaan tunki itsensä sireenipensaaseen 😊.

Rikoin pesukoneen 😤, tungin sinne 120 cm petarin päällisen. Kone suoriutui urakasta mutta ei enää suostu linkoamaan. Eilen vielä pyöritti rumpua mutta tänään ei sitäkään. Pesukone on reippaasti yli 10v vanha, isäntä haluaa sitä vielä roplata mutta on tainnut moottori simahtaa. Kantsiis pikkasen miettiä ennenkuin tekee ......

Ollaan positiivisia ja pysytään terveinä! Ootte ihania 😘

Tervehdys 😊

Taisimme viime kerralla kirjoittaessani olla samanaikaisesti Kivikasan kanssa täällä kirjoittamassa. Ihania yhdessäolon hetkiä teille, kun Muru tulee luoksenne. 

Pakkaset on kyllä kireitä. Eilen rakas siippani oli aamupäivällä lumikenkäkävelyllä järven jäällä - minä en sinne yrittänytkään, kun pakkasen lisäksi tuuli eikä aurinkokaan lämmittänyt yhtään. 

Minä tein kävelylenkin auratuilla teillä 😄. Jo oli helppoa tuo meno. Muuten eilen kului taas aikaa puhelimessa äidin asioiden kanssa tuntitolkulla. Onneksi olen eläkkeellä, että voin niitä hoitaa. Isälle oli soitettu, että äiti on lähettty silmäklinikalle - isä ei tiennyt, oliko kyseessä Lohjan silmäpoli vai Helsingissä oleva Silmäklinikka. Lopulta selvisi, että oli Helsingissä. Terveyskeskuksen vuodeosastolta sanottiin minulle, kun tuota paikka selvittelin, että äidillä olisi kuulokoje ollut korvassaan. Kun vihdoin sain yhteyden Silmäklinikan päivystykseen, niin puhuin jo sinne äidin kuulokojeesta ja kerroin, että ei kuule
 mitään ilman sitä. Siinä vaiheessa oli vielä odottamassa pääsyä lääkärin luokse - vaikka kello oli varmaan melkein kuusi illasta. 

Lopulta illalla äidin terveyskeskuksen vuodeosastolta soitettiin. Olivat juuri saaneet tiedon, että äiti jää osastolle yöksi - silmänpainearvot olivat tosi korkealla. Hoitaja kyllä arvasi, että haluan vielä itse soittaa silmäklinikalle.

Soitin - vaihteessa ei näkynyt vielä, että äitiä olisi siirretty osastolle. Näin ollen ainoa vaihtoehto minulle, oli soittaa päivystykseen ja jäädä odottamaan... Odotin noin 1h 15 min, sitten nappasin siippani puhelimen, jolla soitin uudestaan vaihteen numeroon. Nyt jo näkyi, millä osastolla äitini oli... ja sain numeron sinne. Ilman kahta puhelinta tätä hommaa ei olisi hoidettu..... Oli oikein mukava ja tehokkaan tuntuinen yökkö, jonka kanssa puhuin ja varmistelin äidin vaipanvaihtoja ja syömisiä.... ja kuulokojetta... En kyllä paljoa nukkunut viime yönä. Tänään aamusta kohtalaisen myöhään soitin Silmäklinikan osastolle ja kuulin, että äitiä ollaan siirtämässä toiseen paikkaan glaukooma-yksikköön. Taas tuli puhetta kuulokojeesta ja siitä, että kukaan ei ollut löytänyt sitä mistään... Sitten soitin äidin terveyskeskuksen vuodeosastolle, että ottaisivat yhteyttä äitiä  kuljettaneeseen yksikköön, jos kuulokoje olisikin tippunut sinne (uusi ja kallis - mutta sekään ei ole mitään siihen verrattuna, että äiti ei kuule ilman laitetta). Onneksi oli puhelimessa nyt sellainen hoitaja, joka tajusi mennä katsomaan vielä äidin yöpöydältä.... Sanoi ensin, että tässä on kuulokojeen kotelo - ja kotelon sisällä itse kuulokoje. Huh, onneksi ei ollut hävinnyt. Lopulta sain soiton sieltä glaukoomaosastolta, että äiti viedään takaisin terveyskeskuksen vuodeosastolle ja perjantaina on kontrolli. Äidillä on värikalvon tulehdus ja tämä glaukooma epäily. Nyt alkuillasta soittaessani terv,keskuksen vuodeosastolle, hoitajalla oli sattumalta tietoa tästä "iriitistä". On kuulemma autoimmuunisairaus ja voi uusia milloin tahansa, kun on kerran ollut ja nostattaa silmänpaineita. On vaan ollut ihan kauhean paha olo äidin puolesta, kun ajattelen, että ei ole kuullut mitään ja tässä tilanteessa on vielä pelännyt varmasti sokeutuvansa (muistan edellisen kerran), lisäksi on ollut täysin vieraassa ympäristössä ja vieraiden ihmisten ympäröiminä. Kyllä ottaa koville. Jos olisi sairas, mutta läheiset voisivat käydä katsomassa, paijata kättä ja poskea, halata - kosketus on niin tärkeää. 

Äiti on nyt takaisin "vakiopaikallaan", kunnes saa pysyvän paikan ympärivuorokautisen hoidon osastolla jossain. Kuuden aikoihin - ennen iltatoimia - yritin saada puheyhteyden äitiin. Nyt oli kateissa puhelimen ja kuulokkeen väliin tuleva bluetuuttikappale. Hoitaja etsi eikä löytänyt. Sitten soitti melko pian ja se löytyi äidin sängystä. Emme saaneet yhteyttä kunnolla toimimaan.  puhuin muutaman sanan niin, että mikrofoni oli päällä. Ehdotin myöhemmin tekstarilla, jos hoitaja voisi laittaa sekä puhelimen että bluetuutin latautumaan. Äiti ei kuullut kunnolla. Luuli, että puhelimessa on meidän poikamme.... Ehkä jonkun pitäisi huomenna vaihtaa patterit kuulokojeeseenkin.

Anteeksi vuodatus. Ottaa koville. Tänään kävelin auringon paisteessa onnellisena järvenjäällä rakkaan siippani tekemiä polkuja pitkin - olin onnellinen ja kiitollinen. Sitten tuli mieleen taas äiti - vähän väliä - ja väkisinkin itku silmään. Tuolla pakkasella kyyneleet jäätyvät nopeasti. Saa nähdä, mitä on edessä itse kullakin. Isäni on kymmenestä lapsesta nuorin ja enää ainut elossa oleva. Kaksi nuorita hänen jälkeensä ovat lähteneet ns. saappaat jalassa. Kyllä se tuntuu kiitolliselta tavalta tänä päivänä, vaikka tietty yllätyksenä läheisille on tosi raskasta. 

Siippani tänään totesi, että missähän äiti olisi ja miten hänen asiansa olisivat, jos minä en olisi puhunut (ja kirjoittanut) asiasta eteenpäin ja kysellyt ja kysellyt. Ei pitäisi olla vanhusten kohtelu siitä kiinni, kenellä on sitkeitä apujoukkoja. Tietty tämä koronatilanne kärjistyy nyt kaikkeen.

Voimia itse kullekin tulevaan viikkoon. Tulirumpu, toivottavasti löydätte vielä yhteyden miehesi kanssa. Jos molemmat yhdessä haluavat ja panostavat, niin varmasti voi olla toivoa. Ymmärrän kyllä, että elämäntilanteenne ovat kovin erilaisia. Joskushan olette kuitenkin rakastuneet - jos löytäisi jotain sieltä alkuajoilta. 

Menna, veikkaan kyllä, että äkkiä sinulle tulisi ikävä teirän miestä, jos kokkia ei talossa olisi. 🤣

JJ, kyllä oli taas niin ihanaa sanottavaa sinulla 🥰

Tiinuliinu, osa hukasta kirjoittamastasi tuli itsellenikin mieleen. Ihanaa, että teillä juttu riittää - vaikka en muuta olisi odottanutkaan. 😊

Suupaltti, älä vielä menetä toivoasi. Sinulla tuntuu olevan yhtä puuhakas mies kuin monilla meistä. 

Ihanaa viikon jatketta kaikille. Alan iltapalan laittoon. Nälkäinen mies voi olla kiukkuinen 🤣

Iltaa täältä suklaakeksitehtaasta😄 
Ja kiitos Jumbojet, Tiinuliinu ja Kipa, kyllä pikku Murua odotan innolla ja huomenna hän tulee🥰
Voimia sinulle Kipa kun huoli vanhemmista on kova. Minulla on jäljellä vain ikävä... 

Kävin tänään hiihtämässä kun pakkanen hellitti alle oman pakkasrajani eli oli vain -8. Olikin hyvä keli hiihtää ja eipä siellä montaa minun lisäkseni ollut, joten ei niitä ohittajiakaan sitten ollut liikaa 😃 Ihanaa kun on jo niin valoisaa. Ja on tää niin ylellistä suorastaan kun saa keskellä päivää hiihdellä. On se vaan mukavaa olla eläkkeellä. 

Sain ystävältä suklaakeksireseptin, jota piti kokeilla. Tein taikinan eilen illalla ja sen olisi voinut leipoa hetken lepäämisen jälkeen, mutta päätin antaa taikinan levätä koko yön. Se oli virhe. Taikina oli niin kovaa, että mietin laitanko koko köntin uuniin kerralla... No, pyörittelin sitä lämpimäksi ja sain jotenkin tehtyä pötkylöitä viimein. Seuraavalla kerralla tiedän, että leivon saman tien eikä mitään lepoja😂 Hyvän makuisia kyllä ovat. Vielä pitäisi kastaa keksien päät sulaan suklaaseen ja halutessa pyöräyttä nonparelleissakin. Jopas sitten on makeita. Nuorempi tyttäreni oli pyytänyt reseptiä ystävältäni  kun muisti, että aina lapsena tykkäsi noista kovasti. Ajattelin sitten itsekin pyytää reseptin ja yllättää tyttärenkin sitten kun joskus taas tavattais. Nyt maistiaisia saa pojan perhe paitsi pikku 'Murulle' ei vielä anneta 😍

Siivouskin on melkein lopussa. Pikkuhiljaa olen siivoillut. Olohuoneen matto on vielä yön yli ulkona. Harjasin sitä tänään lumessa, toivottavasti pölypunkit sai huutia. 

Nyt pitäis valmistella miehelle jotain iltapalaa kun tulee kohta töistä. 🙂

Mukavaa illan jatkoa jokaiselle.

PS. Vielä piti sanoa, että mun kaminointi on ehtinyt Liminkaan asti 😄 Eli ei kovin kummosesti, mutta laahustaen mennään. 

Hei Ihanaiset,

Kipa, virtuaali voimahalaus sinulle, ei mikään ihme, että äitisi ja isäsikin tilanne saa kyyneleet silmiisi. Sitkeästi ajat äitisi asioita jotka hyvinvointiyhteiskunnassa pitäisi hoitua viran puolesta, hoitavia käsiä vaan on liian vähän juhlapuheista huolimatta. Eikä meillä Kipa suurempaa kriisiä parisuhteessa ole, tämä on tätä normaalia "kausi vaihtelua" 😤😊 johon korona-aika tuo omat haasteensa. Aamulla taas naurettiin vedet silmissä.

Menna, minäkin tykkäsin Ivalo sarjasta, Venla tyttö oli ihan hellyttävä, kuulemma Tamperelainen. Janne Katajalla kanssa hyvä roolisuoritus. Naiset nyt loistavat aina 😁. Sarja vaan loppui minusta pahasti kesken, toinen kausi on kuulemma tekeillä. Minä olen niitä jotka ahmivat sarjoja monta jaksoa kerrallaan, pysyn paremmin juonessa mukana. Telkusta jos tulee jakso kerran viikossa pitää pinnistellä mitä edellisessä jaksossa tapahtuikaan ja joskus tarkistaa mihin ed. jakso loppui.

Vähän jo huolestuttaa tämä meidän muistamattomuus. Minulta hukkuvat sanat esim. joku aika sitten en millään saanut päähäni sanaa hiilihappojää, kun isäntä ihmetteli miten rokotteita kuljetetaan -70C asteessa. Yritin epätoivoisesti selittää, että samassa aineessa johon säilötään munasoluja ja siittiöitä, isäntä oli ihan 🙄. Poppana sana oli kanssa pari päivää kadoksissa ja joskus katoaa hetkeksi useamminkin käytetyt sanat. Isäntä taas sotkee veljiensä, poikansa ja veljenpoikiensa nimet keskenään. Minä muistan paremmin hänen serkkujensa nimet, kesällä toisen veljen vaimon nimi oli hukassa minun nimeni on vielä toistaiseksi muistissa. Minä unohdan heti mitä olen ollut tekemässä, kun käännän sille selkäni. Pyykit saattavat olla koneessa monta tuntia pesun loppumisen jälkeen mitä ei ole ennen koskaan tapahtunut. Munakello pitäisi virittämään joka asiasta ☹️. Kellon pitäisi roikkua kaulassa, että sen hälytyksen sitten kuulisin. Hoh-hoijakkaa, vanhuus on ihanaa.

Luonto-osio: Naapurin rouva oli yläkerran ikkunasta nähnyt päivällä kun kettu juosta jolkotti heidän kuusiaitansa vierustaa. Minäkin olen kerran nähnyt ketun livenä ihan läheltä. Kesä aamuisin usein jäin työmatkalla bussista pois muutamaa pysäkkiä aiemmin ja kävelin kevyenliikenteen väylää pienen metsikön poikki niin kerra kettu tuli minua vastaan. Se ei ollut näkevinään vaan käveli muina miehinä toista puolta väylää, minäkin yritin olla sitä tuijottamatta mitä nyt silmäkulmista varovasti vilkuilin. Jonkin matkan päästä kummatkin käännyimme taaksemme vilkaisemaan ☺️. Kettu oli kyllä aika surkean näköinen, laiha ja luihu häntäinen.

Upea ilma taas, aurinko paistaa ja lumi kimmeltää, liian kylmä hiihtolenkkiin mutta happihyppelylle pitää kuitenkin mennä. Kotijumppaa en saa millään aikaiseksi. Isäntä roplaa pesukonetta 😘, tuntee itsensä tärkeäksi.

Kipa, upeaa, että olet jaksanut niin sitkeästi valvoa äitisi asioita! Kyllä yksinäinen vanhus on aika avuton, kun terveys alkaa pettää. Systeemin tarkoitus on tietenkin hyvä, mutta sen inhimillisyyttä ei pystytä ottamaan huomioon.

Meilläkin korona-aika alkaa koetella parisuhdetta. Tai lähemmin se koettelee minun hermojani. Siisteys ja järjestys ovat tae mieleni tyyneydelle, ja nyt sitä on vaikea pitää yllä, kun ollaan koko ajan yhdessä ja toinen levittää tavaroitaan joka huoneeseen. Mies on myös yhä aktiivinen ja "työpuheluita" tulee ja niitä soitetaan pitkin päivää ja kovaan ääneen, koska kuulokojeessa on aina jotain pielessä. Kaipaisin välillä omaa rauhaa. Ennen lumen tuloa sitä sai metsälenkiltä, mutta nyt metsätiet ovat muuttuneet leveiksi latualueiksi (2 rataa perinteisille hiihtäjille ja keskellä n. 3 m luistelijoille). Sunnuntaina jouduin lenkilläni kävelemään n. 500 m luisteluhiihtorataa, koska en halunnut kääntyä takaisin jo useamman kilometrin taivallettuani. Onneksi en kohdannut laturaivoa. Omakotialueella kävely ei tyhjennä päätä kovin tehokkaasti. Minun täytyisi saada olla välillä yksin, mutta nyt mies ei ole käynyt maallakaan kuin joskus ennen joulua.

Miniä on ollut tällä viikolla karanteenissa. Vantaan koulusta saatu altistus. Koronatesti hänellä onneksi negatiivinen, mutta vielä täytyy viikon lopulla mennä toiseen testiin ennen kuin voi mennä takaisin työhön. 

Lumen tultua rusakot ovat hävinneet tontilta, mutta alanaapurin tuuhean tuija-aidan juuristossa rinteessä eleli pieni citykani. Runsaiden lumisateiden jälkeen se oli käynyt syömässä portailtani callunat, joten se alkoi olla hätää kärsimässä. Laitoimme pensasaidan lähelle porkkanan ja näimme pimeällä, miten kani kävi ottamassa sen ja paikalle ilmestyi vielä toinenkin kani. Tappeluhan siitä tuli, joten heitimme toisenkin porkkanan. Sunnuntaina ylänaapurin nuori rouva tuli tuohduksissaan pauhaamaan ovelle, miten kanit levittävät kirppuja ja täitä, kaivavat käytäviä talon perustusten alle sekä levittävät tauteja ("katso vaikka internetistä"). Nämä citykanit eivät kyllä mitään kaiva, korkeintaan itsensä kokoisen pienen kuopan hiekkarinteeseen (nähty on). Tällä populaatiolla (2) tuskin noista muistakaan haitoista on vaaraa. Mitä lisääntymiseen tulee, niin paikalliset ketut ja harakat pitävät kyllä huolen, etteivät mahdolliset poikaset ehdi kasvaa (nähty sekin). Koomisinta on, että mies on ollut tutkimuslaitoksessa alan asiantuntija, minkä hän sitten teki tiettäväksi. 

Seuraavana aamuna rouva tarttui ensi kertaa kolaan ja puhdisti pihan yöllä sataneesta vähäisestä lumesta. Minä menetin tietysti yöuneni pahan mielen vuoksi, vaikka eihän tuo nyt oikeastaan ollut mitään vakavaa. Tälllainen jää kuitenkin hiertämään naapurisuhdetta. Mies on oikein mukava, mutta minusta on koko ajan tuntunut, että rouva suhtautuu meihin jotenkin alentuvasti ja tuli nyt valistamaan höppäniä vanhuksia.

Moi mimmit! Suupaltti, on mullakin joskus joku sana tai nimi kadoksissa ja löytyy sitten aikanaan. En mä aio siitä vielä huolestua, kun sanoja mun suusta pulppuaa muutenkin niin, ettei muutaman katoaminen haittaa.

Kipan kanssa puhelimessakin jo käsiteltiin näitä hänen äitinsä asioita, yritän lähettää Kipalle unihiekkaa, että saisi nukutuksi.

Mehän nautimme edelleen toisistamme Justuksen kanssa, istutaan kainalossa telkkaria katsellessa ja nukahdetaan käsi kädessä, unikoneen takia en voi oikein kainalossa olla. Kerronpa teille, miten yritin tänään piristää suhdettamme ja millaisen vastaanoton se sai:

Siivosin vintistä tavaraa kirppikselle. Löysin roolivaatelaukun, jonka antimista bonuslapsenlapset ja kiljukaulat ovat paljon nauttineet aikanaan. Siellä on prinssin ja prinsessan vaatteita, koruja, peruukkeja. Niinpä löysin yhden tyttäreni jossain naamiaisissa käyttämän peruukin, pitkät mustat hiukset, jotka kiinnitetään pannalla ja kammalla. Laitoin sen päähäni, kävelin lanteita heilutellen Justuksen luo ja lausuin kehräävällä äänellä, että leikittäiskö jotain roolileikkiä? Tänä tuijotti minua ja vastasi, että sä näytät ihan vanhalta horolta. Kun kikatukseltani pystyin puhumaan, lisäsin  että löytyy myös kokoparta ja viikset (ajattelin Justuksellekin rooliasua), niin tämä sanoo, että no mikset sä pukenut niitäkin?

Joten meillä ei sitten leikitty roolileikkejä. Minä sanoin, että painu siitä keittiöön ruoanlaittoon mies ja minä menen vinttiin lopettelemaan hommiani!

Kipa. sinulla riittää hoitamista äitisi asioissa. Tietty ongelmia syntyy, kun joudutaan käyttämään eri sairaaloissa eikä kuulolaitteista sun muista aina pystytä olemaan selvillä. Varmaan helpottaa siinä vaiheessa, kun hän pääsee vakituiseen hoitopaikkaan.
 
Yksin viihtyvänä, vaikkakaan en erakkona, on vaikeaa sanoa, mitä kaipaisin, jos olisin yksin. Mitä tulee ruoanlaittoon, niin se on kummallisesti alkanut siirtyä minun kontolleni. Tänään viimeksi ihmettelin, miten tästä on alkanut tulla niin hankalaa. Meillä oli niinkin yksinkertaista ruokaa kuin lohimedaljongit keitinperunoiden kanssa. Perunoiden kuoriminen on aina kuulunut minun hommiini ja yleensä siinä vaiheessa, kun perunat alkavat kiehua, ilmoitan nyt olevan 25 minuuttia aikaa ja meirämmiäs on ajoittanut paistamisen siihen sopivasti. Nyt munakello pirisi totuttuun tapaan perunoiden kiehuttua kypsiksi eikä hän ollut edes aloittanut kalan paistamista! Hän kuulemma oletti, että kello pirisi hänelle aloitusmerkiksi 😲  No, sepä oli vallan uusi tulkinta vanhasta tottumuksesta, mutta onneksi kiinteät perunat eivät pane pahakseen vähän pidempääkään keittoaikaa.
 
Suupaltti, tuo pyykkien unohtuminen koneeseen on minullekin sangen tuttu juttu. Laitan yleensä puhelimestani ajastimen puoleentoista tuntiin, minkä koneellisen peseminen kestää ja sen jälkeen laitan vielä pari lisähuuhtelua. Yleensä jätän uusintahuuhteluiden ajaksi kodinhoitohuoneen oven auki, jota kuulen paremmin, kun linkous loppuu, mutta useammankin kerran meirämmiäs on laittanut oven kiinni ja niin pyykit ovat sitten lojuneet koneessa tuntikausia. Kurjinta on ison pyykin kanssa, kun kuivatan sen rumpukuivaajassa, joka pitää aika kovaa ääntä. En usko sen kuuluvan naapuriin, mutten kovin myöhään enää sitä käyntiin laita. Niinpä pyykki on saanut odottaa sitten aamuun saakka, jolloin teen sille vielä nopean huuhtelun ja laitan sitten vasta kuivaajaan.

Tiskikone pesee koneellista tunti neljäkymmentä minuuttia ja laitan senkin aina ajastukseen, sillä koneen lopetusääni on niin korkea vingunta, etten sitä tinnitukseni läpi kuule, varsinkaan jos katselemme televisiota. Kun kello hälyttää, tassuttelen keittiöön ja yleensä muutaman sekunnin päästä kone vinkuu. Silloin tiskit ovat vielä kuumia ja kosteus haihtuu nopeasti pois luukun avattuani. Jos sitä vastoin en kuule lopetusta ja pääsen avaamaan luukun vasta pidemmän ajan päästä, astiat ovat sen verran jo jäähtyneet, ettei kosteus kovin hyvin haihdu ja esim. laseihin jää pisarajälkiä. Suosittelen siis sinullekin, Suupaltti, kylmän viileästi munakellon käyttöön ottoa 😉
 
Harvemmin tv-sarjoissa on niin tärkeää muistaa, mitä edellisessä jaksossa on tapahtunut. Ivalo kuitenkin oli selkeästi jatkuvajuoninen, joten katsoimme sen Areenasta jakso per päivä. Sitä vastoin esim. sellaisista sarjoista kuten Hiljainen todistaja, jossa tarina on aina kahden jakson pituinen ja jaksot tulevat viikon välein, jätämme talletukseen ensimmäisen jakson odottamaan ja katsomme sitten molemmat jaksot peräkkäin viikon päästä. Sarja kyllä näkyy Areenassa, mutta julkaistaan vain jakso kerrallaan. Kaksi saman sarjan tunnin mittaista jaksoa on ihan maksimi, mitä jaksamme katsoa kerrallaan!

Teidän talitintit ovat varmaan täällä meillä, kun rasvapötköllä käy semmoinenkin vilske ja auringonkukansiemenetkin tekevät kauppansa. Niinä harvoina kertoina, kun olen ulkona käynyt, en ole minäkään tinttien kuullut laulavan, mutta ehkä tämä on vielä hieman liian aikaista. Riiustelu varmaan alkaa tuossa helmi-maaliskuun vaihteessa 😃

Merelle, minä olen rehellisesti sanoen melko väsynyt katsomaan enää toisesta maailmansodasta, natseista, Neuvostoliitosta tai DDR:stä kertovia sarjoja/dokumentteja. Kaikki on jo kaluttu puhki sen verran hyvin, ettei historiallisesti minua kiinnostavia "uusia" dokumenttiaiheita juurikaan esiin tule enkä ole enää aikoihin törmännyt noita aiheita sivuaviin tv-sarjoihin, joita pitäisin katsomisen arvoisina. Esim. paljon kehuttua Babylon Berliiniä en jaksanut katsoa ensimmäistä kauttakaan ihan loppuun saakka (on tosin vielä tallessa boxilla) ja nyt siellä taitaa olla menossa jo kolmas kausi! Lohnt nicht!
 
Englannista tulleen paketin ihmeelliset seikkailut saivat nyt päätöksen. Tosin en ole vielä pakettia saanut, mutta ainakin tullisotku on (kai!?) selvitetty. Käytännössä minun olisi pitänyt tehdä tulliselvitys tullin verkkosivulla, mutta koska olin saanut tullin asiakaspalvelusta väärää informaatiota, niin tullitarkastaja, jonka kanssa kävin tiukkasävyistä sähköpostikeskustelua, vapautti pakettini postin jakeluun. Heillä on kuulemma säännöt muuttuneet vuosi sitten ja siitä huolimatta asiakaspalvelu antoi väärää tietoa. Tullitarkastaja pahoitteli sitä syvästi! Sitä paitsi tullattavan arvon raja on 45 euroa eikä 22 euroa, kuten luki postilta saamassani saapumisilmoituksesta, joten ei todella oikea käsi tiedä, mitä vasen tekee 🙄
 
Lienee aika vetäytyä orrelle, joten hyvää yötä kanaseni ja pirteää pakkastorstaita kaikille. Meillä mittari näyttää paraikaa –19 astetta 🥶

Hei taas Ihanaiset,

IL, 😂🤣 olisin kyllä halunnut nähdä sinut pitkätukkaisen, lantiosta keikuttavana lumoojattarena! Justuksella on kyllä lehmän hermot.

Menna, otetaan munakello käyttöön ei kai tässä muukaan auta. Meillä on näköjään aika samanlainen maku TV ohjelmien suhteen.

Pikseli, kurjaa, kun naapuri oli töykeä. Rehellisyyden nimissä on tunnustettava etten minäkään halua citykaneja tontilleni. Minulla on kyllä ollut käsitys, että kanit kaivelevat pitkiäkin käytäviä maan alle ja ovat siellä turvassa pedoilta. Ainakin ne sikiävät kuin kanit 😄. Söpöjä ne kyllä ovat.

Tänään nähtiin erikoinen sääilmiö, kun ajettiin kauppaan. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta horisontissa kaikki oli usvan tai sumun peitossa. Auringon sivuilla oli pätkät sateenkaarta. Ilmassa oli pakko olla jotain hippuja vaikka ei niitä silmällä erottanut. Talitintin laulunkin viimein kuultiin, mutta äänessä oli vain yksi reviirinsä ilmoittaja. Joskus muinoin, kun vielä kävin töissä niin muistan kuulleeni talitintin laatua jo loppiaisena, olin aina loppiaisen töissä, aamulla pimeän aikaan. Ihmettelin sitä suuresti mutta isänsäkin sen kuuli joten vikaa ei ollut korvissa eikä niiden välissä 😆.

Taidan lähteä turkkia ulkoiluttamaan, ensin pitää kuitenkin laittaa aurinkorasvaa nassuun 😎. Tämä on kyllä turhan kylmä ilma minun makuuni mutta niinkuin Merelle ohjeistaa rynttyyt niskaan ja menoksi. Älkää palelluttako poskianne.

Täällä on välillä ollut -25 pakkasta  ja ihmeellinen sumu, kosteus ikäänkuin jäätyy naamaan kiinni.

Viileää on pääkaupunkiseudullakin! Jäin miettimään, onko Tulirummun tunnuskuvassa jäinen meren aava vaiko Pohjanmaan lakeus. Mä kävin tänään tutustumassa ensin mainittuun; käveltiin Espoon puolella muutama kilometri pitkin merenrantaa ja arvailtiin, arvaisiko jo mennä jäälle. Kyllä siellä kulkijoita oli, eikä nähty kenenkään putoavan.

Meidän koronankestoa on pitänyt yllä se, että on pyritty päivittäin tai ainakin pari kolme kertaa viikossa tekemään jotain virkistävää. Viime perjantain pakkaskahvit IL:n ja Justuksen seurassa lämmittävät vieläkin. Tällä viikolla käveltiin yhtenä päivänä kaupungin keskustaan ihan vain pistäytyäksemme pullakahveilla Sanomatalon kahvilassa ja tänään, kuten sanottu, ajeltiin ensin hyvänlainen lenkki Espoossa rakennusbuumia ällistellen ja lopuksi päädyttiin Kirkkonummen rajalle, rantatielle.

Yllättävän pienet asiat piristävät. Monen viikon ajan olen noutanut kimpun tulppaaneja kotiin kerran viikossa. Tänään pistin elämän risaiseksi ja ostin olohuoneeseen 20 punaista ruusua ja keittiöön parit kevätesikkoruukut. Ihme lienee, ellei mieli ilostu! 

Suunnitteilla on yhtä ja toista, kuten retki maatilapuotiin jauhoja hakemaan (saisi kai niitä naapuriostarin Prismastakin mutta luulen että leipä on parempaa kun sen eteen on nähnyt vähän vaivaa) ja tähtäimessä on myös pari ennenkäymätöntä kahvilaa.

Viikonlopun villitys on vielä keksimättä, mutta ehkä sekin tässä pikkuhiljaa kirkastuu.

Hyvää viikonloppua, kuuskymppiskamut!