Moi mimmit! Mnun mökilläni ollaan, voi että taas sitä tavaramäärää, mikä roudattiin Justuksen , saaresta pois. Siivosin talon huolella, sillä ensi viikonloppuna siellä ovat Justuksen pojan perhe ystävineen, neljä aikuista ja seitsemän poikaa. 

Kun päästiin lopulta minun mökilleni, Iker karjui riemuissaan, teki nurtsilla kunniakierroksia ja rojahti sitten petiinsä (kiitos edelleen Kipan siipan) ja nukkui vuorokauden ympäri. Sitten se levitti lelulaatikostaan kaikki lelut ympäriinsä, vaati ruokaa ja suukotteli meidät molemmat. Ilmeisesti oli ilahtunut mökille tulosta. Naapuri kutsui tervehtimään suloista mäyräkoiran pentuaan, jota Ikerkin olisi halunnut haistella, mutta koiran emo nosti sellaisen äläkän, että Iker järkyttyneenä luikki omille portaille ihmettelemään. Pentu taas säikähti emonsa räyhäämistä ja pissi syliini. Pennun isäntä nolostui ja jouduin vakuuttelemaan, että on mulla omiakin pentuja ollut ja onpa joskus ollut ihan samanlainen, pitkäkarvainen kaniinimäyriskin.

Tiekokous on lauantaina ja siellä tulee esiin yksi mehevä riita, joten eilen mökilläni lappasi porukkaa lobbaamassa, miten mun pitäisi äänestää. Yksi kertoi yhtä ja toinen toista, joten katsoin parhaimmaksi soittaa ensin riidan toiselle osapuolelle ja sitten toiselle, jotta sain jonkinlaisen käsityksen asiasta. Täytyy tehdä valtakirja, kun olen serkkutapaamisessa tuolloin. Riidan saa näköjään aikaiseksi ihan mistä tahansa, jos sellaisesta tykkää. 

Eilen pesin kolme koneellista pyykkiä, kun Justuksen mökillä sitä ei voi tehdä. Lakanat liehuivat narulla, kuuntelin puhelimessa paatoksella papattavaa sydämistynyttä mökkiläistä ja näin, että alkaa sataa. Hampaita kiristellen totesin, että siellä kastuvat nyt lakanat, en voinut keskeyttää, koska kokemuksesta tiedän, että tämä mies olisi loukkaantunut verisesti. Ymmärrän kumpaakin riitapukaria, joten ehkä "unohdan" sen valtakirjan tekemisen?

Veluxin mies on parhaillaan asentamassa uutta kattoikkunaa rikkoutuneen tilalle. Ei noussut autosta, kun Iker ryntäsi tervehtimään. Otin koiran viereeni ja mies kertoi kahden susikoiran häntä purreen. Justus tuumasi, että onneksi tämä ei olekaan susikoira, vaan saksanpaimen. Miestä nauratti, että ehkä se sitten voi tervehtiä ja pian hän jo rapsutti Ikeriä korvan takaa. Iksu olisi hyvä harjoituskoira kaikille koirakammoisille. Vaan huomenna sen isäntäväki palaa Espanjasta ja meidän on kai annettava se heille takaisin.

Leikkasin eilen ruohon ja katselin samalla, miten parissa viikossa rikkaruohot yrittävät vallata joka paikan. Mökkiystävä on käynyt kastelemassa ruukkukukkaset ja sai kiitokseksi mansikoita, joita ostimme maatilalta kilokaupalla, osa on jo pakkasessa.

Ompas täällä hiljaista.
Toivottavasti ette ole läkähtyneet tähän helteeseen.

Minä kadun saamattomuuttani kun jäi keväällä ilmalämpöpumppu hankkimatta.
Nyt on turha edes kysellä asentajia, sillä heillä kuuluu olevan kädet täynnä töitä pitkälle syksyyn.

On minulla muutakin kaduttavaa. En ole oppinut harjoittelusta huolimatta kieltäytymään vapaaehtoistöistä. Nytkin voisin viettää hellepäiviä etämiehen mökillä, mutta jouduin palaamaan aamupäivällä kuumaan kotiin valmistelemaan illan kokousta ja hoitelemaan muita järjestöjuttuja.

Tosin mökillä oli sinilevä vallannut lahden emmekä päässeet jäähdyttelemään järveen lauantai-illan jälkeen. Toivottavasti levä katoaa pian.

Tuntuu kuin kolotukset jalassa, olkapäässä ja kädessä pahenvat sitä mukaa kun lämpömittari kipuaa ylöspäin. Liikkuminen helpottaa olkapääkipua, mutta enhän minä jaksa 24h touhuta.
Kävin viime viikolla lääkärissä josta sain labra- ja fyssarilähetteet. Labra-arvot olivat ok mutta fysioterapiaan en ole vielä varannut aikaa. Lääkeaineallergian takia suun kautta otettavien lääkkeiden vähäiset vaihtoehdot hankaloittavat kolotusten hoitoa. 
Yöunet ovat jääneet lyhyiksi hikoilun ja kipujen takia.

Etämies tulee luokseni huomenna ja keskiviikkona menemme eläkeläisten järjestämiin päivätansseihin piiiiitkästä aikaa. Minulla on sielläkin hommia, mutta eiköhän siellä ehdi muutaman tanssin vetäistä, mikäli kipeä jalka suostuu yhteistyöhön. Kyllä onkin tanssijalkaa kutkuttanut pitkään.

Ensi viikolla lähdemme eläkeryhmän kanssa Kuopioon kahden päivän reissulle. Käydään kesäteatterissakin.

Nyt täytyy rientää roudaustalkoisiin ja sieltä suoraan kokoukseen.

Hyvää viikon jatkoa.

Aurinkoista heinäkuuta!

Nyt on taas kerran vaikea käsittää, mitä miesten päässä liikkuu, jos siellä nyt ylipäätään liikkuu yhtään mikään! Meirämmiäs lähti ostamaan - yllätys, yllätys - kaljaa. Meille oli viime viikosta jäänyt yksi valmiskeitto, joten pyysin häntä tuomaan toisen, että sitten on molemmilla omansa. Kirjoitin lapulle Juustoportin savuporo-juustokeitto ja annoin lisäohjeeksi, että ellei sitä ole, niin tuo vaikka Saarioisten kanakeitto tai katkarapukeitto. Sanoin sitten vielä, että käytännössä voit tuoda mitä keittoa tahansa paitsi ei sellaisia kirkasliemisiä huljukeittoja. Palattuaan hän kertoi, ettei ollut löytänyt Juustoportin keittoja, mutta ei hätiä mitiä, hän oli tuonut meille valmiit poronkäristysateriat 😲 Kysyin häneltä (hyvin rauhallisesti), jotta mikä ohjeistuksestani oli jäänyt epäselväksi, kun olin sanonut, että mikä tahansa keitto käy paitsi ne huljukeitot! Mutta kun olin kirjoittanut lapulle sen hemmetin Juustoportin keiton, niin kaikki muu oli pyyhkiytynyt päästä pois. Ja tarkoitus oli ostaa nimenomaan keittoa, kun sitä olemme jo pitkään syöneet joka toinen päivä. Muuta ruokaa meillä kyllä on käytännössä koko viikoksi. Täytynee alkaa ensi viikosta lähteä mukaan kauppaan, kun ostosten teko tuntuu olevan kovin hankalaa. Kalja kyllä, pkl, löytyy, vaikka se olisi piilotettu kauimmaiseen nurkkaan kaikkien muiden tavaroiden taakse 🙄

Edellinen kerta, kun ihmettelin noita miesten päänsisäisiä liikkeitä oli se, kun meirämmiähen piti ostaa itselleen Heinixiä. Hän on tanakasti allerginen koivun siitepölylle, joskin hän lienee altistunut muillekin, kun kesäisin yleensä riittää niiskuttelua ja silmien hieromista koivun kukinnan lakattuakin. No, lääkäri on kirjoittanut hänelle Heinixistä oikein reseptinkin, jolla hän saa kerralla 100 kappaleen laatikon. Hän siis kävi apteekissa ja tullessaan ulos hänellä oli 30 kappaleen laatikko kädessään. Kun ihmettelin asiaa, hän kertoi kysyneensä Heinixiä farmaseutilta, joka oli ystävällisesti kertonut, että se on reseptivapaa lääke ja ohjannut herran oikealle hyllylle. Olin siis etukäteen selittänyt, että ota jonotuslappu reseptilääkkeiden puolelle ja anna siellä farmaseutille kela-korttisi jne. Tämä oli siis vaikka kuinka mones kerta, kun hän haki reseptilääkkeitä apteekista - myös Heinixiä. Luonnollisesti kerroin hänelle hänen tyhmyytensä asteen ja totesin vielä, että hän olisi saanut 100 kappaleen laatikon vähän päälle kuudella eurolla, kun hän nyt oli maksanut 30 kappaleesta liki 10 euroa. Se ei kuulemma vienyt häntä konkurssiin - huoh!

Olen katsellut jo pitkään päätäni sillä silmällä, että tarvitsen kipeästi permanentin. Edellisestä onkin jo normaalia enemmän aikaa. Meirämmiäskin alkaa kompastella etutukkaansa, joten täytyy huomenna soittaa ja varata meille aika. Kampaajani ehtii hyvin leikata meirämmiähen hiukset sillä välillä, kun minä istun permisrullat päässä. Toivottavasti hän ei ole lähtenyt lomalle.

On se sitten jännää, miten sitä on tottunut tähän mitään tekemättömään olotilaan! Etenkin nyt, kun on näin kuuma, paikallaan oleminen tuntuu erinomaisen fiksulta. Saattaa kyllä käydä niin, että mikäli palaamme syksyllä rakkaan kuntosalimme aktivoivaan ilmapiiriin, joudumme himmailemaan samalla tavalla kuin silloin, kun olimme vasta-alkajia. Muistan kuinka ohjaajamme neuvoi crosstrainer-tunnin alussa, että ensimmäisillä kerroilla 15 minuuttia on sopiva aikamäärä laitteella. Mietin halveksivaan sävyyn itsekseni, että pyh 15 minuuttia, kyllä jaksan pidempäänkin. Vartin kuluttua kapusin suosiolla alas vastuksettoman laitteeni polkimilta ja kävelin tutisevin jaloin istumaan aulan sohvalle 😆

Pihanurmikko alkaa olla kulottuneen näköinen, mutta me emme ole koskaan tuhlanneet vettä sen kastelemiseen. Kyllä sinne saisi vettä uppoamaan melkoisia määriä, jos sellaiseen ryhtyisi. Kukkia kyllä kastelemme eikä niitä nyt paljoa olekaan, kun emme saaneet orvokkeja amppeleihin. Nurmikko kyllä kasvaa kuivuudesta huolimatta, mutta sitä ei passaa kovin lyhyeksi leikata, sillä sitten se kuivuu totaalisti ja seurauksena on vain pölypilviä! Emme ole myöskään saaneet laitetuksi puutarhakeinuun pehmusteita, kun ensin piti odottaa siitepölykauden loppumista ja nyt siellä ei jaksa kuitenkaan istua. Eivätpähän linnut ainakaan kaki niille, joten ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin 😉

Leppoisaa heinäkuun alkua kaikille. Älkää polttako nahkaanne 🙂

Tervehdys 🥰

Juu, hiljaista on täällä ollut. 

Menna, meillä on iso lasitettu terassi - ainoastaan sisääntulo on ilman lasituksia. Sittenkin terassille eksyy lintuja. Terassi on myös todella korkea. Rakas siippani "madalsi" isääntuloa rakentamalla yläosaan kauniin puusta tehdyn ristikon. Siinä on roikkunut kolme cd-levyä, mutta ei ole estänyt lintujen tuloa. Minä jo vaadin, että ostamme siihen sellaisen hyttysrimpsujutun, vaikka ei aukkoa kokonaan peittäisikään. Sen voisi hyvin päivällä laittaa sivuun ja sitten laittaa yöksi tai kauppa- ja kaupunkireissujen yhteydessä taas pitää edessä. Alhallta  ja sivuista jäisi tyhjää, mutta varmasti vaikuttaisi lintujen tuloon. Harmitti kyllä eilen, kun oli edellisyönä käynyt lintu terassilla. Se oli syönyt mustikoita.... jälkiä ei saa pois - muuten lähtee puunsuoja-aine mukana. Sohva oli onneksi tällä kertaa säästynyt. Rakas siippani kiinnitti nyt sisääntuloaukkoon leuanvetosysteemit, jotka olivat ennen autokatoksessa eikä niitä tullut juuri käytettyä. Ehkä ja toivottavasti tuokin vähän hillitsisi lintujen tuloa terassille. Lentävät helposti siihen, kun toisessa päädyssä lasit, niin että luulevat pääsevänsä läpi. On sinne useampi lintu pökrännytkin, kun on tullut sellaisella vauhdilla laseja päin. On jo useita vuosia siitä, kun yksin olessani terassin nurkassa kökötti haukka. Olin aiemmin kuullut tömäyksen ja näin samalla hetkellä kun pikkulinnut lensivät kovalla vauhdilla ohi. Lopulta (otettuani tietty ensin valokuvan) pukeuduin kaiken suojaavaan asuun, jos haukka hyökkäisi kimppuuni, kun menin ikkunoita aukomaan. Sain sen ulos ja selvisin vahingoittumattomana minäkin. Yhden kerran samaisessa nurkassa oli pöllön poikanen.

Mustikkaposki, kyllä pitää myöntää, että olet huono kieltäytymään vapaaehtoisista hommista 🤣 Toivottavasti kipusi helpottavat. Tunnen sielujen sympatiaa, kun kärvistelen täällä kovien kipujen kourissa ja lääkemäärä on sellainen, että enempää ei voi enää ottaa. Torstaina kauppapäivän yhteydessä taas lääkäriin.... vaikka sekin tuntuu jo ihan toivottomalta. 

IL, kyllä olitte sitkeitä, kun jaksoitte keksiä ohjelmaa kolmelle pojalle näillä helteillä. Minusta tuntuu, että kaikki energia menee hengissä säilymiseen. 

Muori soitteli eilen ja pyysi kertomaan terveisiä. Lukee kyllä suurennuslasin kanssa kirjoituksiamme, mutta on silmien vuoksi niin vaikeaa kirjoittaa itse. 

Me kävimme juhannuksen jälkeisenä maanantaina (eilen tuli siis viikko) pk-seudulla. Ensin ajoimme täältä suoraan katsomaan äitiä ja sieltä kotiin. Söimme, siivosin isäni ostamia mansikoita ja sitten menimme ottamaan toiset rokotuspiikit. Sieltä ajoimme kaupan kautta suoraan takaisin tänne maanpäälliseen paratiisiimme. Kaupunkikodissa oli lämpöä noin 30 astetta ja kylppärissä vielä vähän enemmän. En todellakaan olisi pystynyt nukkumaan siellä. Koville otti kyllä kropan päälle niin monen tunnin autossa istuminen. Vasen polveni (jonka satutin maaliskuun lopussa) oli kuin tulessa sellaisen istumisen jälkeen ja on edelleen. Tänään ehkä hiukan parempi. Sen sijaan olkapäät ovat aivan romuna, joten tekeminen (minkä tahansa) on vaikeaa. Ja minulle on ihan ylivaikeaa olla tekemättä jotain, joka häiritsee. Esim. perennapenkissä olevat kukkineet kukat, jotka kuivuvat paikoilleen. Eilen tein hommaa ehkä kymmenen minuuttia ja sekin oli liikaa. Yhtenä päivänä jopa puolituntia tai vähän enemmän. Sen jälkeen olo oli kuin olisi jyrän alle jäänyt.

Kortisonipillereiden tuoma painonlisäys on tosi sitkeästi kiinni. Tuntuu ihan mahdottomalta päästä niistä kiloista eroon. Nyt sitten aloin pitämään KK:n ruokapäiväkirjaa. Kävelemään en voi tuollaisella helteellä lähteä. Varmaan vähintään pyörtyisin. Olen nyt sitten eilen ja toissapäivänä harrastanut hetken vesijuoksua (tai pikemminkin vesikävelyä😂 ) . Järviveden lämpö eilen oli 25 astetta. Korkeimmillaan kävi 27 asteessa. 

En tiedä, onko pihamme koskaan ollut yhtä kuiva. Täällä satoi viimeksi ennen juhannusta, kun oli se myrsky ja sähkökatkos. Silloin tuli kahtena päivänä yhteensä 10 milliä. Epätoivoisesti yritämme kastella ainakin marjapensaita ja osaa perennoista. Iso osa kyllä tulee kuivumaan, mutta sille ei voi mitään.

Koronatilanteen heikkeneminen harmittaa kovasti. Mielestäni vapautuksia rajoilla ym. olisi pitänyt tehdä vasta sen jälkeen, kun suuri osa väestöstämme olisi saanut kaksi piikkiä (delta varientin vuoksi). Mutta meillä on vapaus olla mitä mieltä tahansa. 

Tänään illalla tulee jännittävä jalkapallomatsi. En ole kaikkia otteluita katsonut (onneksi meillä on täällä työhuoneessa toinen tv, niin ei tule kinaa kanavista), mutta ison osan kuitenkin. 

Nyt on lopetettava. Läppäri on työhuoneessa ja olen seisovillani sen ääressä. Polvet huutavat apua. Toisaalta, kun pidin sitä pöydän ääressä ja istuin, en meinannut millään päästä ylös. Eli vähemmän läppärin ääressä olemista. 

Kohta pulahdan viilentävään veteen. Toivotan mukavaa viikon jatketta kaikille <3 

Mustikkaposki, yritä opetella sanomaan EI. Sinulle, Kipalle ja muillekin toivon kipujen hellittämistä. Menna, pitäisikö sun saada meiränmies lääkäriin, jos kyse onkin oikeasta, alkavasta muistisairaudesta. Mökkiystävän miehellä on ollut muistivaikeuksia, pää kuvattiin, ei ole Alzheimeria, mutta hän syö jotain aivoja puhdistavaa lääkettä ja on kuin ennen vanhaan.

Me veimme Ikerin perjantaina kotiinsa ja jälleennäkemisen riemu oli valtava. Tytär oli tilannus kiinalaisesta ruoat, katseltiin samalla futista ja vaihdettiin kuulumisia. Ensimmäisen kerran ikinä, kun olimme lähdössä, Iker ei pyrkinytkään mukaan, vaan meni piiloon Juniorin kirjoituspöydän alle. Se sai varmaan ikuiset trauman Justuksen saaresta, kun sattui kaksi kamalaa ukkosmyrskyä ja lääkärikeikkakin ja pari putoamista järveen. Vaan kun eilen käväistiin tyttären luona, koira oli jo terhakkaana hyppäämässä autoon mukaan.

Lauantaina matkattiin Hattulaan sisareni luo serkkutapaamiseen. Voi että oli hauskaa, kuusi koiraa vipelsi jaloissa, 12 serkkua tai puolisoa vaihtoi kuulumisia nauru raikui. Yksi serkuista oli teetättänyt DNA-testin ja voi hurjaa, on löytynyt yksi serkku ja yksi sisarpuoli. Hän on jo tavannutkin näistä toisen ja oli kuulemma merkillisen tuttua ja rentoa.

Kipa, ymmärrän, ettei huvittanut jäädä kaupunkiin yöksi. Me jouduimme yöpymään pari yötä ja se oli kyllä aika kamalaa. Justuksen koti on huputettu, raksatelineet ikkunoiden edessä, ikkunat muovitettu, ei voi tuulettaa. Mun kotiin paistaa aurinko aamusta neljään iltapäivällä, parvekelasit auki ja lämpötila yli 40.  Eilen oli kynsihoito ja kampaaja. Kampaajalla istui toisessa tuolissa yllättäen tuttu nainen, jota en ole nähnyt lähes kymmeneen vuoteen. Hän oli oppaana, kun olin Mustanmeren risteilyllä. Silloinen matkakumppanipariskunta halusi mennä yhdeksältä nukkumaan, joten istuimme tämän oppaan kanssa nautiskelemassa virvokkeita ja kävimmepä harjoittelemassa uhkapelejäkin laivan kasinossa! Voi että oli hauska päivittää kuulumisia, sovimme seuraavan kampaamokäynnin samalle päivälle ja päätimme mennä sen jälkeen johonkin istuskelemaan.

Tänään olen imuronut mökiltä Ikerin karvat pois. Ja pessyt kasvojani vähän väliä, kun suolainen hiki valuu silmiin. Justus imuroi autoa. Kuivuneita kukkia pitäisi minunkin leikellä pois, mutta ehkä jätän sen huomiselle. Lohjanjärvi on matala ja ranta likainen ja ehkä sinileväinenkin, joten veteen en mene, käyn suihkussa monta kertaa päivässä. Torstaina taas Justuksen saareen, tulee viikonloppuvieraita ja pitäisi miettiä kauppalistaa.

Koettakaa mimmit kestää kuumuudessa!

Olen terve, mutta tylsistynyt. Mies voi paremmin, mutta liikkuminen ei ole hääppöistä, ja hän turhautuu, kun ei voi tehdä mitään, mitä pitäisi. Minä turhaudun, kun emme käy missään. Valitin sitä yhtenä päivänä, ja hän ehdotti, että menisimme Viikkiin perkaamaan auringonkukka-koeviljelmää. En tarkoittanut ihan sitä, kun halusin mennä jonnekin, varsinkin kun lämpötila oli 30 asteen korvilla.

Menin sitten yksin kaupungille ja kiersin Kaivopuiston. Edes meri ei tuonut vilvoitusta helteeseen. Kruunasin retken Cafe Carousellen lähellä valtavalla annoksella Suomen jäätelötehtaan (Maggi) rommikrokanttijäätelöä, ja käveltyäni takaisin keskustaan maistui mocca jäälatte. Jalkoihin oli helteessä tullut kolme rakkoa, vaikka minulla oli aiemmin hyviksi osoittautuneet tennarit jaloissa.

Eilen halusin jälleen pois kotinurkista. Tein vuotuisen nostalgiaretken lapsuuteni maisemiin Taka-Töölöön ja Hietaniemen hautausmaalle. Koko Hietaniemen katu oli kaivettu ylös, enkä löytänyt bussipysäkkiä, joten kävelin rantaa ja hautausmaan reunaa seuraten Ruoholahteen, sieltä metrolla Rautatieasemalle ja lähijunalla Leppävaaraan. Kävin noutamassa Sellon Suomalaisesta tilaamani pokkarit kesälukemiseksi ja ehdin vielä samalla lipulla bussille. Kotona olo oli uupunut, mutta kilometrejä oli kertynyt vain 8.

Pojan perhe oli Juhannuksena Joensuun lähellä sukumökillä, mutta tulivat pyhien jälkeen sieltä pois ja lähtivät lauantaina Etelä-Pohjanmaalle, samoin tyttären perhe. Minä yritän täällä pitää kasveja hengissä. Miniällä on upeita valkoisia terassihortensioita, joiden hän toivoisi säilyvän Peijulin elokuisiin rippijuhliin. Nyt ne ovat meidän (avo)terassillamme lähihoidossa.

Lintuja vierailee lasitetulla terassilla meilläkin, mutta ne ovat löytäneet itse pois. Viime viikolla, kun miniä tuli tuomaan meille mustikkapiirakkaa, oli terassillamme palokärki, joka säikähti, mutta osasi heti avoimesta raosta ulos. Jo muutaman illan olemme seuranneet yksinäistä citykania, joka syö makuultaan ahnaasti apilaa (nurmikko taitaa kuivettua, vain apila kukoistaa) ja vetäytyy sitten talon nurkalle lepäämään. Eilen illalla se oli tullut lasiterassin sisäpuolelle, mutta pelästyi miestäni ja loikki naapurin terassin sohvan alle. Liekö sama yksilö, jolle syötimme talvella porkkanaa. Tämän kanin lisäksi iso rusakko loikkii joskus pihan poikki. 

Alkukesästä ihmettelimme aivan outoa lintua, joka napsi matoja nurmikoltamme. Lintukirja paljasti, että kyseessä oli sepelrastas, harvinainen muuttolintu, joka pesii Lapin jyrkillä tunturiseinämillä erityisesti Kilpisjärven ympäristössä ja Utsjoella. Oli kai vasta menossa pohjoiseen. Hieno kokemus nähdä sellainen harvinaisuus.

Jotenkin näihin helteisiin on alkanut tottua. Mitään fyysistä ei juuri jaksa tehdä. Eteläisten maiden tapa viettää siestaa ja seurustella myöhään iltaan on järkevää. Kunpa vain yöt olisivat viileämpiä! 

Toivon kivuista kärsiville paranemisia ja helpotusta, erityisesti Kipalle, jolla vaivoja taitaa olla eniten. Onneksi saat nauttia ihanista puitteista siellä mökillä ja pulahtaa välillä viileään veteen saamaan hetkellistä helpotusta. 

Hienoa, että joku sentään tuntee itsensä terveeksi.

Mä oon kohta puolitoista kuukautta ollut lähes liikuntakyvytön. Poikaset oli täällä juhannuksesta ja eilen lähtivät ajeleen Pohjanmaalle päin. 
Vaasassa yöpyivät ja tänään bongasin heidät Kokkolassa. Isä on syntyisin Lohtajalta. Käskin katsoa tiettyä tienviittaa. Neuvoin missä mummolani oli. Nämäpäs olikin tulossa eri suunnasta ja ajoivat mökin ohi. Hyvin poika otti tiedon vastaan, vaikka en siltä suunnalta mitään tiennytkään.

Poitsu oli sitten videoinut kun ohi ajoivat. Mökki on kait suvun hallussa? Tuli ihan tippa linssiin kun näin videon.
Vuonna -81 on vaari kuollut ja silloin olen mökin viimeksi nähnyt.

Meillä sato päivällä pitkästä aikaa ihan pikkusen, ukkosen säestämänä. 
Just alkoi uus ukkoskuuro ja sadettakin. Tosi kuuma huhuh.
Tosin olen sängyssä pötkölläni. Koko kesä meni piloille tuon selkäni takia.
Mut ei voi mitään.

Hyviä vointeja kaikille.

Moi,
ja terveiset ulapalta! Tai oikeastaan just nyt ei olla ulapalla: pikku purtemme kelluu parhaillaan Aurajoessa. Styyrpuurin puolelta (veneen oikea laita) näkyy tuomiokirkon torni ja paapuurin puolelta (veneen vasen laita) näkyisi Turun linna, jollei joki tekisi jonkinmoista mutkaa.

Miten tähän on tultu? Näköjään olen viimeksi kirjoitellut vähän ennen juhannusta. Sen jälkeen onkin sitten vietetty ns. kuljeskelevaa elämää eli seilattu Suomenlahtea pitkin länteen Hangon, Hiittisten, Jurmon, Korppoon ja Nauvon kautta Aurajoen kaupunkiin, josta lähipäivinä, ehkä jo huomenna, käännytään paluumatkalle.

Hellettä on tietysti täälläkin, joskin merellä sitä on ehkä hieman helpompi sietää. Mutta zerococista, vichyä ja jääkaapissa viilennettyä vettä kuluu runsaasti. Sääret ovat ruskettuneet, samoin käsivarret, vaikka suurimmalla mahdollisella suojakertoimella varustettua aurinkovoidetta käytetään runsaasti joka aamu.

Hulppeiden maisemien lisäksi on nähty mukavia ihmisiä. Yhdessä saaressa vanha pariskunta pyörittää vierasvenesatamaa kuten on tehnyt jo vuosikymmenet. Talvisin rouva neuloo villasukkia ja hänen ystävättärensä tekee pipoja. Molempia myydään rantapuodissa, josta saa kaikkea jäätelöstä kärpäsmyrkkyyn, hopeakoruista polttoaineisiin.

Toisessa saaressa satamayrittäjänä on kalastajasukuun kuuluva mies, joka asuu perheineen vuoden ympäri ulkosaariston uloimmalla laidalla kuten hänen esi-isänsä ovat tehneet jo usean vuosisadan ajan. Jäi kysymättä, miten ja missä perheen kaksi lasta käyvät koulua, kun mantereelle on merimatkaa 60 km ja lähimpään saareen, jossa on ala-asteen koulu, 20 km.

Entäs sitten ne vierasvenesatamien kesäpojat ja -tytöt, jotka lähestyvän veneen nähdessään hurauttavat kumiveneellä vastaan ja neuvovat vapaan paikan pitkän laiturin sivussa tai juoksevat ottamaan köysistä kiinni, jotta keulassa seisovan naisen ei tarvitse hypätä laiturille vaan hän voi vain keskittyä ojentelemaan narunpäitä ja vastaamaan tervetulotoivotuksiin, jotka täälläpäin yleensä lausutaan varmuuden vuoksi sekä suomeksi että ruotsiksi.

Kanssaveneilijätkin ovat yleensä kivoja. Vierassatamien puheenaiheet vain tahtovat olla yksipuolisia: Mistä tulette? Minne olette menossa? Teilläpä vasta hieno vanha vene! No niinpä on teilläkin!

Vaikka merellä ei mitään tekisikään (paitsi lähtee purjehtii rantautuu syö nukkuu lähtee purjehtii rantautuu), päivät kuluvat yllättävän äkkiä. Mutta mukavaahan täällä on, ja samanlaista kesäisen kepeää oloa toivotan teille kaikille sinne mannermaalle. Ja juu kaikille kipuisille tietysti parempaa vointia!

Huomenet,
Turusta nekin.

Pitää vielä lisätä tuohon eilisiltaiseen viestiin että ei täällä ihan joutilaana olla vaan kävellään aina kun se on mahdollista. Veneessä se ei tietenkään ole kovin suuressa määrin mahdollista, vaikka matkapurjehdus onkin mun osalta eestaas pomppimista. Laitan kahvia, teen voileipiä, haen kiikarit, haen virkkauksen, istahdan hetkeksi, käyn jääkaapista kylmää vettä, etsin kameran... jne noin 4-6 tuntia päivässä.

Satamissa lähdetään liikkeelle jos sää sallii, ja tänä kesänähän se on sallinut, suorastaan suosinut. Eniten liikuttiin Jurmossa, jossa lauantaipäivänä käveltiin uskomattoman upeita kataja- ja kanervanummia halkovilla hiekkateillä ja pyörökivirannoilla 9 kilometriä lähes huomaamatta. Kylläpä paikallisen majatalon karjalanpaisti, jonka kokki kehui pistäneensä uuniin aamuviideltä, maistui moisen lenkin jälkeen! Lämmintä oli nimittäin se mikä yleensäkin, eli reilut 25 astetta. Täällähän tuuli hieman viilentää.

Mutta nyt mennään aamulenkille Aurajoen rannalle. Voikaa hyvin!

Toiveikasta torstaita!

IL, olen miettinyt itse ihan samaa ja puhunut siitä meirämmiähellekin, mutta totuttuun tapaan hän ei katso lääkäriin menoa lainkaan tarpeelliseksi! Muistan vuosien takaa kuinka hänen äitinsä dementia alkoi selkeästi ilmetä. Hän ei niinkään unohdellut asioita, mutta keksi kaikenlaisia kummallisia kotkotuksia, kuten että meirämmiähen paidat eivät olleet hänen, vaan joku oli ne tuonut heidän kaappiinsa. Niinpä meirämmiäs löysi ne kerran töistä kotiin tullessaan rappukäytävästä roikkumassa porraskaiteesta! Rappuun ilmestyi myös muita "tuotuja" esineitä, esim. leivänpaahdin. Hän oli myös kerran nostanut pankista useamman tuhannen markkaa ja heitellyt ne ikkunasta ulos!

Meirämmiäs käytti äitiään useamman kerran mielenterveysyksikössä ja aina hänestä tuntui siltä, että häntä pidettiin alkoholisoituneena aikamiespoikana, joka vain halusi päästä kiinni perintöihin. Syy oli tietenkin se, että lyhyillä käynneillä äiti skarppasi hienosti ja vaikutti ihan selväpäiseltä. Kerran sitten meirämmiäs oli lähdössä kahdeksi viikoksi Rovajärvelle tykistöleirille ja hän kävi puhumassa mielenterveysyksikössä, ettei hän voi jättää äitiään yksin niin pitkäksi aikaa, kun ei koskaan tiennyt, mitä voisi tapahtua. Äiti otettiinkin sisälle jollekin muistisairaiden osastolle ja kun meirämmiäs palasi leiriltä, äiti oli siirretty Kellokoskelle ja sieltä käsin hänelle järjestyi paikka yksityiseen palvelukotiin Tuusulaan. Äidin mielenterveysongelmat olivat käyneet ilmi ympärivuorokautisessa tarkkailussa ja meirämmiähen puheetkin olivat tulleet ihan uuteen valoon.

Meillä ei nyt ole kyse samanlaisista oireista, mutta alttius on kuitenkin olemassa ja minun mielestäni asia olisi hyvä tutkia ennen kuin se pääsee turhan pahaksi. Muistisairauksiin on kehitetty uusia lääkkeitä, joilla eteneminen saadaan hidastumaan enkä todellakaan ymmärrä, miksei meirämmiäs halua asiaa tutkittavaksi. Lienee taas se tuttu pelko!