Kiitos terveisistä Tiinuliinulle ja Lyytille😁.
Ihan varmasti tuleekin teidän snautserista vielä kelpo koira, kun saa ihan yksityisopetustakin.
Ja minusta on hyvä, että energiaa löytyy ja tiettyä luonnettakin.

Tuosta koirakoulusta minulla on kokemusta vain labbiksemme kanssa. Tämän kanssa ei ole tullut käytyä. Täytyy kyllä myöntää, että olen varmaan tehnyt kaikki muutkin virheet, joita minua on ohjeistettu välttämään.

Lässytän ja paapon, kehun ja palkitsen väärin enkä pidä eroa siinä, kumpi saa ensimmäisenä ruoan vaikka kuulemma pitäisi tulla arvojärjestyksessä ihmisen jälkeen, ettei ala röyhkeäksi ym.

Tämän koiran kohdalla se pehmeä ote, on ollut onnistunut valinta päätellen siitä, miten helppo ja tottelevainen hänestä on tullut. Pentuna oikeastaan jo oli nähtävissä, että mitä enemmän kielsi, sitä aktiivisempi oli niitä pahojaan tekemään No, tosin saatan olla hieman puolueellinen😍

Tunnelmalliselta tuntui lukea, kuinka Kivikasa riipii pölyt katosta ja seiniltä. Luudalla? Mä en ole edes tullut ajatelleeksi, että katto voisi olla pölyinen. Sen sijaan telkkaritason takaa lattialta löytyi upeita pölypalleroita, kun jouduin nostamaan telkun pois, että sain digiboxin irrotettua. Lupasin nimittäin Kipalle sen boxin, mutta ei se sopinutkaan heille. Siippansa lahjoitti sen jollekin tarvitsijalle, eikä mun tarvinnut viedä elektroniikkaromuihin. Meillä oli Kipan kanssa meidän autohallissa treffit, kun hän ei suostunut tulemaan sisälle.

Eilen olin bisneslounaalla nostalgisessa ravintola Elitessä, vieläpä Tauno Palon nimikkopöydässä. Pankkini oli kutsunut ja kun heitä oli kaksi naista, pyysin tyttäreni mukaan. Piti jutella raha-asioista ja luotan tyttäreni ymmärrykseen niissä paremmin kuin omaani. Pian oli bisnekset puhuttu ja nauru raikui, kun päivitettiin kuulumisia. Toisen näistä naisista kanssa oltiin kerran Haikon kartanossa ja otettiin mm. suklaahieronnat. Tyttären piti parin tunnin päästä lähteä, kun hänen irtisanoutunut kollegansa oli tullut käymään Sanomataloon ja tytär halusi tavata miehen, ennen kuin tämä kokonaan poistuu kuvioista.

Justus oli huomannut, että hänen suosikkiravintolassaan oli tänään maksaa tarjolla, joten piti lähteä keskustaan. Ensin mentiin Fredalle, jossa mun suosikkiputiikissa oli Black Friday -tarjouksena juuri sellainen punainen mekko, jollaista olin miettinyt jouluaatoksi. Vaan mitä kummaa, mekko näytti mun vyötärömakkarat ällöttävällä tavalla ja kun tuttu myyjä totesi järkytykseni, kertoi mekon olevan tarjouksessa juuri epäonnistuneen leikkauksen takia. Löytyi kuitenkin A-linjainen, yksinkertainen, mutta viininpunainen mekko, mutta kun se armeliaasti piilotti kaikki muhkurat, ostin sen. Ehkä sen väri on jopa mukavampi joulun jälkeen.

Bulevardilta Justus kävi ostamassa erikoiskaupasta jotain ihme soosia, jota ei saa mistään muualta. Stockalta löydettiin hänelle mustat, turkisvuoriset nahkahanskikkaat. Oli tarpeeksi iso koko 12, kun miehen kädet ovat kuin pesäpalloräpylät. Vielä yhdestä liikkeestä löytyi parille bonuslapsenlapselle joululahjat, ne kun pitää viedä jo sunnuntaina puurojuhliin.

Huomista odotan, koska silloin pääsen käyttämään yhden synttärilahjakorttini - puolentoista tunnin hieronnan! Ja lauantaina toisen lahjakortin, panimovierailun ja olut-tastingin Stadin Panimolle. Tämän lahjakortin sain yhdeltä veljeltäni, joka mainiosti tietää, että juon ehkä kerran kuussa lasillisen olutta saunan jälkeen, mutta varmaankin sellainen tasting olisi hänelle itselleen onnen täyttymys. Justukselle onneksi on!

Lahjakorttilahjat ovat ihania! Mulla on vielä kasapäin kauneushoitoloita ja muuta hauskaa kevään varalle, kuinkahan siloposkinen minusta vielä tuleekaan?

IL En luudalla ripsunut seiniä enkä kattoa. Moppiin laitoin sen vaahtomuovilevyn ja siihen viritin minältä saatuja pehmoisia harsoja. Niitä sitten vaihtelin välillä ja mukavasti meni. Ennen tosiaan kotonani seinät ja katot ripsuttiin havuluudalla. Siis tuoreet havut, en muista, oliko mäntyä vai kuusta, sidottiin luudan varteen. No ennen vanhaan ainakin oli hämähäkin seittejä ym. joten ainakin jouluksi ja juhannukseksi tämä homma tehtiin. 

Kivikasa, se havuntuoksu mulle tuli jostain muistin syövereistä, kun Savon mummoni sillä lailla puhdisteli.

Mä ostin eilen painopeiton. Tykkäsin ennen niistä painavista, silkkisistä täkeistä, joita ei enää saa. Meidän mökin tulipalossa v. 2000 menivät viimeisetkin, suvun mummoilta kerätyt täkit. En tiedä, johtuiko eilisestä hieronnasta vai painopeitosta, mutta nukuin yhteen menoon neljä tuntia ja vessankin jälkeen nukahdin saman tien. Nyt pitää ehtiä Jyskin tarjouksesta ostamaan mökille samanlainen. Justus kyllä ilmoitti mieluusti olevansa mun painopeittona, mutta onhan aika iso ero seitsemällä ja lähes sadalla kilolla!

Eilen hieman häkellyin, kun se hierontapaikka olikin budda-keskus ja hieroja muistutti sumopainijaa nutturakampauksineen. Hän oli erikoistunut lihasten, nivelten ja kai luidenkin manipuloimiseen ja manipuloi minua sitten puolitoista tuntia. Muuten hyvä, mutta halusi avautua korona-ajan vaikeuksista ja tyttöystävän kaipuustaan, kun morsio on japanilainen ja jäi koronan alkaessa Japaniin. Mä niin nauttisin vaan makoilla ihan hiljaa, mutta oli pakko ynähdellä jotain vastaukseksi ja siitä nuori mies vaan innostui. Joskus mä mietin, mikä ihme minussa saa monet ihmiset avautumaan elämästään, enkä enää paljon uskalla kysyä, mitä kuuluu. Kun niin usein sitä vastausta tulee sitten puoli tuntia.

Nyt on lähdettävä hakemaan Justukselle uutta valaisinta ruokapöydän päälle. Entinen oli aikanaan sisustussuunnittelijan valitsema, mutta vanhuuttaan on haljennut yhdestä kohtaa. Uutta on etsitty vaikka mistä. Justus onnistui tilaamaan valmistajalta täsmälleen samanlaisen ja on nyt onnellinen, kun ei tule muutoksia. Olenhan kai kertonut, että koriste-esineiden paikkoja ei saa muutella, kun ne on kerran paikkansa löytäneet. Enkä mä voi alkaa toisen kotona määräämään, ei hänkään tee sitä minun kotonani. Vaan kun joku huolisi sen cross-trainerin makuuhuoneesta, siitä Justuskin kai jo pystyisi luopumaan!

Hola!
Joulusiivouksia ja juhlamekkoja ja tonttulakkeja… rouvathan ovat vauhdissa. No joo, adventtiaika tässä on alussa, ja taisi jollakulla olla jo leipomuksetkin mielessä?

Toki joulu joutuu tännekin ja ihan kohta, illan pimennyttyä, mennään vilkaisemaan Fuengirolan virallista jouluseimeä. Sillä on kokoa noin 3 x 3 x 3 metriä, ja Raamatussa mainittujen tapahtumien lisäksi se kuvailee espanjalaista elämänmenoa. Toisin sanoen kamelien ja roomalaisten verollepanijoiden seassa seikkailee vihanneskauppiaita ja flamencotanssijattaria, ja saattaapa sieltä bongata myös tyypin nimeltä caganer eli kakkaaja. Se tekee justiinsa sitä mitä nimikin sanoo, ja etenkin Kataloniassa se on tapana piilottaa johonkin seimiasetelman nurkkaan niin kotona, koulussa kuin kirkossakin. Kuulemma caganer-hahmo uusiutuu vuosittain, ja sillä saattaa olla jonkin espanjalaisen julkisuuden henkilön piirteet, mutta mä ressukka kun en tunne edes suomalaisjulkkiksia niin en kyllä arvaa sanoa asiasta tämän enempää.

Malagan jouluvalot, jotka ovat ennakkotietojen mukaan taas ennennäkemättömän komeat, jäävät tänä vuonna näkemättä.Ne syttyvät ihan just nyt, mutta avajaistungokseen ei haluttu lähteä, ja kun huomiseksikin on ennusteltu melkoista ruuhkaa niin tyydytään ihailemaan näitä oman kaupungin valoja. Niitäkin on vähintään riittävästi.

Myös joulutähtiä on kaupungilla ihan tolkuton määrä eli jokseenkin jokaisessa kukkapenkissä. Parhaat asetelmat oli tänä vuonna tehty Los Bolichesin liikenneympyrän keskinurmikolle.

Eilen tehtiin semmoinen seitsemän kilometrin vuoristovaellus. Nyt otetaan loppupäivät iisimmin; maanantainahan meidän kotimatka jo alkaakin. Seuraava päivitys tulee siis stadista, jossa ajattelen ensitöikseni pistää piparkakkutaikinan muhimaan. Siitä tulee selvästi parempi kun saa vuorokauden lepäillä jääkaapissa.

Iloista pikkujoulua, jos ja kun joku sellaista viettää!

Mietin, mihin katosivat lasten laulut ja leikit. Mihin keltaiset taivaan tähdet. Salaisuudet, joita kuiskailimme, kun ilta muuttui yöksi. Kätesi, joka oli niin vahva, että uskalsin käteni kädessäsi mitä vain. Me kaksi, yhdessä.

Juuri nyt tuntuu, etten jaksa oikein mitään. En pitää kiinni toivosta, joka on elämäni vahvimpia peruskiviä. En vastata puhelimeen. En kirjoittaa viestejä. En kunnolla edes halata kaikkein rakkaimpiani. Enkä varmasti jaksa edes ajatella, että pitäisi imuroida, pestä lattiat, ehkä leipoakin jotain. Hyvä kun muistan viedä roskat ulos.

Mieheni joutui taas sairaalaan toissa päivänä. Koko viikonloppu oli niin hyvä. Katsoimme jalkapaloa. Istuimme ihan lähekkäin. Suunnittelimme, että parin päivän päästä pääsemme yhdessä ulos kävelemään pienelle lenkille.

Maanantai aamuna lähdin kauppaan ja kun tulin sieltä mieheni oli nukkumassa. - ” Onko sulla paha olo? kysyin. - Ei ole, et nyt soita minnekään, hän vastasi. Siitä tiesin, että jotain oli taas pielessä. Annoin hänen kuitenkin olla. Menin toiseen huoneeseen opiskelemaan hieman kieliä. Minun terapiaani, kun en oikein muutakaan jaksa.

Keittiöstä alkoi kuulua kolinaa. Syöksyin sinne. Mieheni horjui veitsi kädessä hellan edessä. Hellalla oli kiehuva kattila. Ehdin juuri ja juuri työntää tuolin hänen alleen ennen kuin hän olisi kaatunut. Otin veitsen pois. Siirsin kattilan kauemmaksi. - Mitä hemmettiä sä oot tekemässä! huusin pelästyneenä. - Teen kalasoppaa, hän vastasi ja horjui tuolilla. Sain hänet jotenkin rollaattorin avulla sohvalle pitkäkseen ja ilmoitin soittavani päivystykseen. Hän alkoi huutaa: - Et varmasti soita. Mä en lähde taas sairaalaan. Jos sä soitat, mä en anna sitä ikinä sulle anteeksi! Ja minä huusin takaisin, kiroilin ja karjuin: - Sä oot kuin pikku kakara. Mä en jaksa sun kanssasi. Haluatko sä kuolla tähän!

Sitten rauhoituin. Katsoin tuota rakasta, pelästynyttä, uupunutta miestä. Silitin hänen tukkaansa. Pidin tiukasti kädestä kiinni ja sanoin: - ”Näethän sä kulta, ettei asiat ole hyvin. Lepää hetki siinä ja minä mittaan sun kuumeesi ja verenpaineen. Päätetään sitten mitä teemme.” Kuumetta oli paljon. Pulssi korkealla. Soitin 112 ja sieltä lähetettiin ambulanssi.

Nyt hän makaa sairaalassa. Hänelle on annettu verihiutaleita, antibiootti menee suoraan suoneen. Istuin eilen hänen luonaan, pyysimme toisiltamme anteeksi. Hän sitä, että oli ollut niin jääräpäinen ja minä sitä että huusin hänelle. Olisin halunnut ottaa hänet syliini ja kantaa kotiin. Vilkutin ovelta kun lähdin. Sydän kyyneliä tulvillaan.

Taas on uusi päivä. Taas odotamme mitä lääkäri sanoo. Lähden kohta hänen luokseen. Kerron hänelle eilisistä futismatseista. Kysyn mitä kirjoja hän haluaa joululahjaksi. Unohdamme sairauden. Kuoleman pelon. Iloitsemme siitä, että hän saa hyvää hoitoa. Että hän elää. Kerään pieniä toivon kipinöitä sydämeeni, että jaksan välittää hänelle toivoa. Uskoa siihen, että me saamme vielä elää yhdessä joitakin hyviä vuosia. Ja että meillä on joka tapauksessa tämä hetki.

Adventti on iloisen odotuksen aikaa. Kyllä minä sittenkin näen tähdet taivaalla. Tontut ikkunoiden takana ja lasten leikit. Ne vain olivat hetkeksi sumun takana. Ja kyllä minä pidän kiinni toivosta enkä päästä siitä irti, en varmasti.

Onnellista adventin aikaa itse kullekin.

Voimia, Jumbojet, PALJON VOIMIA! Sekä sulle että miehellesi. Olet ajatuksissa. Kyllä ne tähdet siellä taivaalla ovat ja kulkua valaisevat.

Ja joulu tulee, taatusti tulee vaikka roskia ei olisikaan viety. Olennaista on juuri nyt tuo miehesi toipuminen ja se, että jaksat hänen tukenaan. Me täällä tuemme puolestamme sinua. 

Mä askartelen joulukalenteria, jolla ajattelen ilahduttaa FB- ja Twitter-kavereita. Kotiin on palattu, jouluverhot vaihdettu, piparkakkutaikinan tarvikkeet hankittu. Koiran mielestä on koko ajan niin pimeää, ettei juuri kannata sängystä nousta.

Voi Jumbojet❤️ Halauksia ja isosti voimia sinulle! Silmät kyynelissä luin kuulumisiasi. Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin ja pääsette yhdessä taas odottamaan joulua ja nauttimaan toistenne läsnäolosta. 🙏🏻

Minä kävin siellä lääkärillä ja hän kävi kyllä tarkkaan kaikki asiani läpi. Lähtiessä kiitinkin häntä kun ei kiirehtinyt mitenkään, vaikka ajat oli myöhässä. Sydäntäni tarkkaillaan nyt ja yhtä lääkettä otan nyt sitten päivittäin kun tähän asti on ollut vaan tarvittaessa. Paineet on alentuneet ja syke pysynyt alhaalla. Tosin molemmat minulle harvinaisen alhaalla, joten kysyin tänään, että pitäisikö lääke vaikka puolittaa. Käskettiin nyt kolme viikkoa mennä ohjeen mukaan ja merkitä paineet paperille. Sitten lääkäri miettii lääkitystä ehkä uudelleen. Olo on ihan hyvä. Varsinaisia verenpainelääkkeitä ei määrätty kun paineet enimmäkseen ovat ihan hyviä, vain noita sydämen iltavillejä... Ei katsonut aiheelliseksi ultarata sydäntä, vaikka kysyin. Siitä olin vähän pettynyt. No, katotaan nyt sitten. 

Kohta lähden pilatekseen. Taitaakin olla syyslukukauden viimeinen. Onneksi vesijumppa sentään jatkuu jouluviikolle. 

Leppoisaa Adventin aikaa jokaiselle. 

Tervehdys pitkästä aikaa. 

JJ kovasti voimia sinulle ja miehellesi. Ajattelin tekstiäsi lukiessa, että jos miehesi jaksaisi katsoa fudista, niin sitähän voi katsoa myös kännykästä tai padilta. Tietty, jos on kovasti väsynyt, niin ehkä ei jaksa katsoa, vaikka kuinka olisi innostunut fudiksesta. Onneksi jaksat kaiken jälkeen pitää toivosta kiinni. Onneksi näet tähdet taivaalla ja tontut ikkunan takaa. Pidä vaan toivosta lujasti kiinni. En varmasti osaa kuvitellakaan tunteitasi. Omat murheet ja kivut tuntuvat mitättömiltä tuon rinnalla ja ylipäätään tässä ajassa. Edelleen ristin käteni puolestanne.

Tiinuliinu tervetuloa kotimaahan. Oli varmasti ihana saada nauttia lämmöstä. Kiva lukea juttuja Lyytistä ja sen kehitysestä. Meitähän on täällä monia koiraihmisiä. Valvoin taas viime yönä neljästä lähtien ja jossain vaiheessa otin kännykän esiin ja laitoin lukutelineeseen. En yleensä mene kännystä naamakirjaan, paitsi silloin, jos laitan joskus harvoin kuvia sinne. Viime yönä tein poikkeuksen. Kiitos joulukalenterista. 

Karpalo minullakin on kokemusta koirarakkaudesta. Kyse on hauvavauvasta, joka oli silloin kaupunkikodissa meillä hoidossa. Toista vastaavaa kohtaamista en ole havainnut eikä myöskään toisen osapuolen taluttaja mies, joka myös ulkoilutti tyttärensä uroskoiraa. Tuli vähän liian myöhään tuo varoitus "älkää liukastuko". Kerron siitä myöhemmin.

Menna hyvä tuuri sinulla, että olet tehnyt vaikutuksen renkaanvaihtajaan, että saitte hyvissä ajoin talvimenopelit autoon. Viime aikoina on minusta kovasti uutisoitu vakavista liikenneonnettomuuksista. 

Japenan painon kehitystä on upeaa seurata. Luin naamakirjasta teidän koirasta. Luopuminen on  kovaa. 

Kivikasa toivottavasti selvisit flunssasta niin, että Murunen perheineen pääsi teille. En minä kyllä seiniä enkä kattoa yleensä siivoa, vaikka minulla varmaan siivousneuroosi onkin. Kylppäristä kyllä seiniä pitää välillä pestä ja veskistä. Hyvä, että pääsit lääkärille. Toivottavasti lääke auttaa. 

IL, Kipa ei uskaltanut sen vuoksi tulla sisään, kun olimme keskiviikkona menossa vanhempieni kotiin, jonne äitini tuotiin invataxilla. Puuhaa kaupunkipätkällä oli joka päiväksi, keskiviikon jälkeen tapasimme päivittäin jonkun tai joitakin. Toki tiistaina oli ystäväpariskunta meillä glögillä. Eivät juuri liiku ihmisten ilmoilla ja ajattelin, että jos korona olisi heiltä tulossa, niin en ainakaan ehtisi vielä keskiviikkona sitä vanhemmilleni tartuttaa. Mehän puhuimmekin kerran puhelimessa, kun mainitsit tuosta painopeitosta. Toivottavasti sait mökillekin sellaisen. Muistan ne vanhat painavat täkit. Meillä oli lapsuuden kodissa niitä ja yhdessä vaiheessa oli täälläkin. Siitä on kyllä jo aikaa. Ihanaa lukea ja kuulla Zappasta. Palveluihin liittyvät lahjakortit ovat mainioita lahjoja.

Suupaltti , toivottavasti teillä tilanne isännän kohdalla olisi vähän parantunut. On tuo terveys sellainen lahja, että siitä pitää olla kiitollinen. Äidilläni on sellainen vihko, johon on kerännyt mietteitä ja värssyjä. Otin sen jo edellisellä kerralla itselleni tänne, niin lähetän äidin puhelimeen siitä whatsappilla kuvia, joista hoitajat sitten voivat lukea niitä hänelle. Yksi meni jotenkin näin: Älä sure sitä, mitä sinulta puuttuu, vaan iloitse siitä, mitä sinulla on. Yritän ajatella tätä myös omien terveysongelmien yhteydessä. Voimia edelleen sinne. Oli se hauska loppu sinun tekstissäsi "oletko sinä täälläkin". Hyvä, että jaksaa vielä jollekin asialle nauraa.

Me olimme noin puolitoista viikkoa kaupunkikodissa. Pisin aika, jonka olemme siellä olleet sitten koronan alun. Keskiviikkona ennen meidän perjantain lähtöä täältä, onnistuin taas kerran loukkaamaan itseni. Olin ollut aamulla mahalaukun tähystyksessä sairaalassa ja sitten odotuksen jälkeen (olin saanut suoneen rauhoittavaa lääkettä) menimme vielä kauppoihin. Tänne palatessamme minulla oli aivan kauhea pissahätä. Siippani ajaa lumettomina aikoina auton aivan talon taakse, että on lyhyempi matka kantaa tavarat ja tarvittaessa vähän letkutella autoa puhtaaksi. Siinä vieressä on huussi, jonne ryntäsin suoraan autosta. Ei tarvinnut avaimia kaivaa eikä hauvavauvaa tervehtiä, kun olisi varmaan tullut pissat mulla housuun. Auton lämpömittari näytti 0:n ja -yhden välillä. Tullessani huussin portaita alas meinasin liukastua. Ei ollut lunta, niin en osannut varoa märkiä puuportaita. Onnekseni siippani oli laittanut yhteen kohtaan kaiteen noin kuukautta aiemmin. Anelin sitä jo viime talvena. Refleksit toimivat hyvin ja nappasin kaiteesta kiinni. Sitten huusin aivan kamalasti. Olkapäähän tai hauislihakseen tuli aivan mieletön kipu. Ensimmäisenä tuli mieleen, että menikö olkapää taas sijoiltaan. Siippani säikähti, kun kuuli huutoni - kanteli ostoksia autosta sisälle. Vielä minä pöljä yritin ottaa sellaisen pikkuharjan terassilla, kun kynnysmatolla oli roskia. Eihän siitä tullut mitään. Kädellä en onnistunut edes pumppupullosta saippuaa painamaan enkä saamaan ovenkahvasta ovea auki. Kun olin todennut peilin edessä, että olkapää ei ole mennyt sijoiltaan, niin yritin vasemmalla kädellä saada jääkaappitavarat kylmään. Siipallani oli kiire saada hakemansa siianpoikaset järveen. Haki ne sillä aikaa, kun olin siellä sairaalassa. Sen jälkeen minä vaan olla möllötin kylmägeelipussin kanssa sohvalla ja katselin tallennettuja ohjelmia. Tosin kaukosäädintä piti käyttää vasemmalla kädellä. Kyllä mua harmitti. Piikit olivat jo olleet kahdella kävelylenkillä, mutta ei nyt tietysti, kun sairaalasta ja kaupoilta tulimme. Ja mun lenkkareiden pohjat ovat aika tasaisiksi kuluneet. En ole löytänyt uusia samanmerkkisiä, jotka olisivat vähän lämpöisemmät kuin ihan kesäkäytössä. Mietin, miten saan pakattua perjantaiksi kaikki tavarat ja jättikasat pyykkiä ja miten ihmeessä onnistun pyykinpesussa kaupunkikodissa. Oli mulla vielä tarkoitus imuroida sen kauppareissun jälkeen. Rakas siippani sitten imuroi silloin.

Perjantaina lähdimme ajamaan kohti pk-seutua. Kylillä piti vielä mun ja hauvavauvan odotella, kun siippani halusi osallistua ylimääräiseen kalastuskunnan kokoukseen. Ely-keskus yrittää yhdistää pieneksi pirstoutuneita kalastuskuntia yhteen. Pääsimme lopulta lähtemään ja ajoimme pimeässä koko matkan. Ensin veimme hauvavauvan kotiinsa ja puoli ysin jälkeen olimme vasta kotona. Puuhaa oli paljon. Siippani oli saanut ohjeet, kuinka onnistuisi saamaan kotona olevan tv:n "vaihtumaan" kaapelilla toimivaksi, kun ennen oli antenni ja luulimme jo, että pitää ostaa uusi tv. 

Pyykkejä pesin ekana iltana kaksi koneellista... Söimme illallisen puolen yön aikoihin. Ehkä kahden aikoihin menimme nukkumaan.... Pyykinpesu jatkui seuraavana päivänä ja lauantaina kävimme myös sitten "heti" äitiä tervehtimässä siellä hoivakodissa. Sunnuntaina ei ollut muuta ohjelmaa kuin pyykinpesua ja kävelylenkki. Maanantaina menin sitten vanhaan "Pohjola-sairaalaan", vaikka osasin kyllä sanoa diagnosin kädestäni itsekin. Hauislihaksen pitkä jänne oli mennyt poikki.... Varoilta on lähete magneettiin, jos käsi siitä maanantaista vielä noin neljän viikon päästä on kipeä. Lääkärireissun jälkeen tapasimme IL: siellä heidän parkkihallissaan. Ohjelmaa oli tosiaan joka päivälle. Sunnuntaina 27.11. juhlimme tyttären ja vävyn luona isänpäivää aivan mahtavan herkullieslla aterialla. Poikamme kyydissämme ja "opetti" siipalleni Mackin käyttöä, (kun on aikomus ostaa ystävältään sellainen käytettynä). Sillä aikaa minä kiertelin itselleni tuntemattomassa Tokmannissa ja Rustassa reilun tunnin ennen kuin menimme tyttären luo. Tytär soitti vielä edellisenä iltana hädissään minulle ja itki puhelimessa. Hauvavauva oli saanut rajuimman epilepsiakohtauksen kuin koskaan aiemmin. Mukana kulkee sydänlääkkeiden lisäksi sellainen ruisku, jossa on rauhoittavaa ainetta. Olen aina pelännyt, että saisi niin rajun kohtauksen meillä ollessaan, että lääkettä pitäisi käyttää. Onneksi ei ole saanut. Tytär oli siinä vaiheessa kuitenkin onnistunut saada ruiskun peräsuoleen ja pelkäsi kovasti miten onnistuu hommasta yksin (pelkäsi sitä, että ei osu, kun koira sätki niin paljon tai että antaa sitä liikaa), kun vävy ei ollut kotona. Ruiskeen annettuaan soitti vävylle, joka lähti heti kohti kotia. Meiltäkin ajaa tyttären luo melkein 15 minuutissa, jos olisi ollut tarve. Helpotus oli nähdä koira sunnuntaina niin normaalina. Tytär silloin lauantai-iltana pelkäsi, että se kuolee syliinsä. Täyttää joulukuussa 10 v. 

Tämän viikon maanantaina lähdimme aikaisin ajamaan tänne maanpäälliseen paratiisiimme. Meillä oli treffit digiboxin merkeissä matkalla, mikä aikaisti herätystä. Laite oli juuri sellainen, jota olin etsinyt ja toimi hyvin. Maksoin sen vasta jälkikäteen, kun olin saanut testata toimivuutta. Nyt viedään sitten toinen niistä kaupunkikotiin, kun siellä ennen ollut toimi vaan antenniverkossa. Automme (farmari) oli taas tupaten täynnä. Onneksi ruokaa ei tarvinnut paljoa ostaa, kun minulla oli sitten tiistaina aika Mikkelissä silmälääkärille. Samalla sain aikaiseksi edistää passiasiaani ja kävin jättämässä sormenjälkeni poliisiasemalla. Tarvitsen passia ensi toukokuussa, kun nuorilla on vihdoin aikomus "virallistaa" liittonsa. Sen olisi tarkoitus tapahtua Italiassa.

Käsi ei ole vieläkään kunnossa. Nyt sentään uskalsin kirjoittaa näin pitkään tänne. Tapaturmasta on reilut kaksi viikkoa ja ajoittain tuntuu, että ei ole kauhean kipeä. Viime sunnuntaista lähtien olen pystynyt olemaan ilman Tramalia, mutta ysikymppistä arcoxiaa kyllä vielä käytän. Yleensä yritän pysyä kuusikymppisessä. 

Meillä oli verkot heti maanantaina vedessä. Tiistaiaammuna ei ollut lainkaan kalaa ja siippani mielestä tänä vuonna ei enää verkkoja lasketa. Aika kylmää hommaa. Meillä satoi keskiviikkona ja oikeastaan alkoi jo tiistai-iltana, reilut 10 cm lunta. Siipallani on riittänyt siinä hommaa. Ja siivouksessa. Meillä tehtiin eilen ns. joulusiivous ja tänään vielä vähän jatkettiin. Minähän olen aika avuton, imuria onneksi pystyn jo heiluttamaan. Ihanaa, kun oli matot ulkona ja lattiat pesty.

Tänään vielä kylppäri ja vähän pölyjä pois makkarista. Yksi hyllykkö mulla ois vielä järkättävänä makkarissa. 

Täällä on kaunista, kun on niin paljon lunta. Ihanaa, että ei tarvitse lähteä kauppoihin ennen itsenäisyyspäivää. Viimeksi Mikkelistä tullessamme piti vielä pysähtyä kylillä, kun tajusin, että itsenäisyyspäiväksi pitää ostaa skumppaa. Kävin jo Mikkelissä Alkossa mm. synttäripäiväksi viiniä ostamassa, mutta unohdin tuon skumpan. IL: n ja Justuksen kesällä tuomaa aitoa shampanjaa emme raaski kahdestaan avata. Lupaan, että en säilö sitä yhtä kauaa, kun edellistä sinulta saatua pulloa. 

Kyllä itsenäisyyspäivä on tänä vuonna erityisen merkityksellinen ja jokainen osaa varmasti arvostaa sitä entistä enemmän tämän päivän maailmantilanteessa. 

Toivotan hyvää viikonloppua ja toista adventtia kaikille. Voimia, terveyttä ja iloa elämäänne. 😇🥰

Olipas täällä paljon luettavaa. Jumbojet, olet mielessäni päivittäin, mikä teillä nyt on tilanne? Ja Kipa, sun pitäisi ehkä asettua istumaan eikä liikkua mihinkään, niin pysyy paikat kunnossa. No ethän sinä siihen pysty!

Justus vei minut keskiviikkona Suomen Kello ja Korumuseo Kruunuun, kun siellä oli Björn Weckströmin korunäyttely. Minulla kun oli tuo henkilökohtainen korumies mukana, sain paljon tietoa korujen teosta ja ihan lumouduin siitä, miten 1960-luvulla suunnitellut korut ovat ihan tätä päivää. Museovahtina oli nuori tyttö ja selvisi, että hän opiskelee gemmologiksi, heillähän riitti Justuksen kanssa vaikka kuinka paljon juttua. Minua aina viehättää ajatus, että Justuksen isoissa kourissa  pysyy atulat, joilla pikkuruisia timantteja käsitellään. Kävimme myös Kalevala Korun tehdasmyymälässä, kun Justus saa joulun alla korut puoleen hintaan. En keksinyt itselleni mitään muuta kuin joulukuusen koristeen, mutta mies houkutteli kuitenkin yhdet korvakorut, joita voi käyttää kolmella eri tavalla.

Sitten mies sanoo, että nyt vien sinut joululounaalle ja minun suustani alkoi jo kuola valua. Olisi pitänyt arvata, että Ikeaan se vie! No se lounas oli ihan syötävä, laatikot hyviä, kinkku ei. Tämä alkaa olla kai jo meidän jouluperinne tämä Ikea! Mukaan tarttui lautasliinoja glögijuhliin ja halpoja jälkiruoka-astioita jouluaatoksi, olen luvannut tehdä glögipannacottaa 16:lle. Ikean vessassa sattui hassu juttu. Vessan ulko-oven avasi rouva, joka oli mielestäni ihan ruotsinkielisen näköinen harmaahapsi ja automaattisesti kiitin ruotsiksi. Rouva innostui ja vastasi ruotsiksi, että "mä tiesin, että sä olet ruotsinkielinen" (mitä mä en ole, mies oli). Kysyin, mistä sen tietää, niin rouva iloisesti, että kuule kyllä ME tunnistetaan toisemme. Minä pelästyin, että kohta se puhuu lisää ja pakenin pömpeliin mutisemalla pakottavasta kiireestä ja hyvää joulua vaan! 

Eilen pyysin Justusta kaivamaan liiteristä kaiken sälän takaa tekokuusen, jonka olin säilönyt kahteen jätesäkkiin ja nyörittänyt tiukasti. Menin itse vinttiin etsimään joulukoristeita ja hupsis, siellähän oli toinen joulukuusi paketissaan. Justus raahasi ison kuusen sisään ja mun oli pakko pyytää, että veisikin sen saman tien takaisin. Se oli risa, koska Iker yhtenä jouluna säikähti raketteja ja ryntäsi kuusta päin, kuusi kaatui, koristeita meni rikki ja melkoinen sotku siitä tuli. Justus ei luonteensa mukaisesti hermostunut ollenkaan, vaan vei kuusipaketin takaisin. Mutta kun illalla korjasin kuumaliimapistoolilla yhtä joulukoristetta ja löysin laatikosta kaksi pistoolia, hän vino hymy huulillaan sanoi, että kannattaisiko tarkistaa ennen uuden ostamista, jos vaikka olisikin jo täällä ennestään.

Kuusi koristeltiin ja kynttilöitä laitettiin tuikkimaan ja vietettiin tunnelmallista iltaa. Jopa niin, että Elviksen ikivanha joululevy sai meidänkin lanteet keinumaan ja tanssimme takan edessä. Justus tutkii nyt ruokalehtiä ja suunnittelee tulevien pyhien ruokia, minä olen päättänyt leipoa kaiken kaupungissa, koska täällä mökillä pörssisähkö on nyt järkyttävän kallista. Mun eläke ei riitä kasvaviin sähkölaskuihin, enkä halua säästöjä käyttää, joten ehkä vien pyykitkin kaupunkiin. Pysymme mökltä pois pakkasilla. 

Ostin muuten painopeiton mökillekin ja nukun makeasti pesässäni, varsinkin kun on oikeasti pimeää eikä autojen ääniä kuulu. Painopeitosta tuli heti mun paras nukkumakaveri!