IL, mansikat ovat terveellisiä, joskin ne pissattavat, mikä tietenkin loppujen lopuksi on hyvä asia sekin! Kuinka usein te oikein rakennuksianne maalaatte, kun tuntuu siltä, että aina on suti kädessä jossain. Ei silti, kun siivosimme kuistia, katselin rakennuksen valkoisia puuosia ja ne olisivat kyllä pesun tarpeessa ja sen jälkeen selviää vasta, pitääkö jotain maalatakin. 

Kävimme tänään ostamassa sellaisen ryppyisen puutarhaletkun, joka oikenee kolminkertaiseksi vedenpaineesta. Sellainen on helpompi säilyttää kuin 30 metrinen letku eikä se edes maksanut paljoa. Puuilossa se oli jonkinlaisessa tarjouksessa 19.90 e.

Näköjään vakuutusyhtiö on taas kunnostautunut maksujen välttelyssä. Ottaen huomioon kaatumisesta syntynyt epätavallisen suuri vaurio, joka vaati huomattavasti enemmän työtä kuin esim. meirämmiähen murtunut reisiluun pää ja siihen leikattu täydellinen keinonivel, niin kyllähän siinä syntyy pidempi kuntouttamisjaksokin puhumattakaan pitkästä sairaalassaoloajasta. Meirämmiähelle maksettiin ihan kaikki syntyneet kulut aina tavallisia takseja ja kela-taksia myöten sekä vielä erillinen korvaus kivusta ja särystä!

Tänään oli viimeinen lippujen lunastuspäivä ensi perjantain kesäteatteriesitykseen Komediateatterissa. Siellä menee englantilainen farssi Yksi mies ja kaksi pomoa ja meillä on liput ensimmäisen rivin keskellä. Odotan mielenkiinnolla heidän uutta katsomoaan, sillä siellä oli aikaisemmin vain puiset penkit ilman selkänojia ja istuminen alkoi loppua kohden aina rasittaa selkää. Nyt siellä on kuulemma ihka oikeat selkänojalliset istuimet, joten mikäs siellä sitten on nauraa!

Zappasta puheenollen, me olemme katselleet Elisa Viihteen Viaplaystä kanadalaista tv-sarjaa Poliisikoira Rex. Olen joskus vuosia sitten nähnyt itävaltalais-italialaisen samannimisen sarjan, joka ilmeisesti perustuu samaan pohjatarinaan. Tämä kanadalainen sarja on mukavan kevyt ja ihmisnäyttelijätkin ovat symppiksiä, joten mielikseen sitä katselee. Rexiä "näyttelee" koira nimeltään Diesel vom Burgimwald ja se on harvinaisen ilmeikäs otus!

Nyt täytyy mennä laittamaan murua rinnan alle, joten toivotan (jälleen) mukavaa viikonloppua kaikille 🙂

 
Suupaltti, jaksamista sinulle ja voimia surra rakasta miestäsi juuri niin kuin sinusta tuntuu. Kukaan toinen ei oikeastaan voi neuvoa miten pitäisi surra tai kuinka kauan. Sinä löydät oman tapasi. Ystävien kanssa jutteleminen, läheisten seura, ehkä joku terapeutti tai sururyhmä, sinä löydät itsellesi juuri oikeanlaista tukea kunhan rauhassa kuulostelet, millaista tukea kaipaat.

Minä olin 34-vuotias, kun ensimmäinen mieheni, tyttäreni isä, äkillisesti kuoli auto-onnettomuudessa. Aamulla, kun lähdin töihin sanoin hänelle hei ja seuraavana aamuna poliisi tuli kertomaan, että hän on kuollut, auto oli ajanut ulos tieltä.

Meidän avioliittomme ei ollut kovin onnellinen, mutta silti sen päättyminen noin traagisesti oli kova paikka. Reilusti yli 40 vuotta sitten moni asia oli erilaista kuin nykyisin. Onneksi asuin Helsingissä. Siellä ei niin kovasti ehditty miettiä miten nuori leski elämäänsä elää miehensä kuoleman jälkeen.

Raskainta oli vastailla pienen, alle kouluikäisen, tyttäreni satoihin kysymyksiin. Vaikka mieheni ja minun välit olivat viileät, oli isä tyttärelleni maailman rakkain ihminen ja se olikin suurin syy siihen, että emme olleet eronneet.

” Tunteeko isi minut sitten, kun minä kuolen?” - Totta kai tuntee, vastasin.
”- Mutta entä, jos minä kuolen vasta vanhana mummuna?” -Kyllä hän sinut aina tuntee? ” Mutta, jos ei tunnekaan?” - Hänen sydämensä alkaa hymyillä, kun hän näkee sinut, siitä hän sinut tuntee.” - Aha, no hyvä sitten.

Ja hetken kuluttua uudet kysymykset: Miten isi meni taivaaseen? Eihän hän osaa lentää? ” No hänen sielunsa meni sinne. - ”Mikä on sielu?” Se mikä sai isin nauramaan, pörröttämään sinun tukkaasi, kantamaan sinua olkapäillään. Se mikä sai isin lukemaan sinulle iltasatuja, viemään sinut metsään kuuntelemaan lintujen laulua… ” Aha, vastasi lapsi ja jatkoi leikkejään, kunnes taas alkoi uusi kysymysten sarja.

Hautajaiset saivat pienen tytön aivan ymmälle. Istuimme etupenkissä, edessä arkku, jossa lapsi tiesi isän olevan. Yht´äkkiä hän rynnisti kesken kaiken alttarille. Pappi oli hyvä ystävämme. Hän otti lasta kädestä, näytti minulle, että pysy vain siellä penkissä, ja kesken siunauspuheensa kysyi levollisesti lapselta: Mikä on hätänä? Lapsi sanoi kuuluvalla äänellä: - ”Minä luulen, että isi yrittää huutaa arkusta, ettei hän ole kuollut.” Pappi ei hämmentynyt vaan sanoi: -” Kuunnellaan.” Ja niin sitten lähes kaksi metrinen pappi ja valkoisessa puvussaan pikkuinen tyttö, käsi kädessä kuuntelivat arkun jokaista seinämää ja kun mitään ei kuulunut, pappi otti lapsen syliinsä, toi hänet minun vierelleni ja jatkoi hautaan siunaamista.

En oikein tiedä miksi kerroin tämän. Ehkä siksi, että kuolema koskettaa niin eri tavoin eri vaiheessa eläviä ihmisiä. Jokaisen suru on ainutkertainen, erilainen. Jokainen kyynel ja jokainen kaipaus on ihan omannäköisensä.

En olisi kuoleman jälkeisinä päivinä ikinä uskonut, että elämäni voisi joskus vielä olla huoletonta ja onnellista. Nyt kun tästä toisesta avioliitostani on kulunut lähes päivälleen 40 vuotta voin vain hellästi muistella joskus noita menneitä aikoja.

Minä sain uuden mahdollisuuden elää onnellisessa avioliitossa. Mieheni adoptoi tyttäreni ja lapseni sai elämäänsä hyvän, rakastavan isän, lapsenlapseni ihanan papan. Olen kertonut tyttärelleni paljon tarinoita vuosista, joita hän ei edes kunnolla muista. Rakkaudesta, jolla hänen biologinen isänsä häntä kasvatti. Samoin lapsenlapset tietävät tuosta kuolleesta papasta monia hyviä asioita.

Elämä on täynnä yllätyksiä. Joskus kipeitä, sellaisia jotka sattuvat melkein liikaa. Joskus niin hyviä, että tietää, ettei ikinä niitä ole ansainnut. Kaiken keskellä olen sen oppinut, että rakkauden hinta on kuolema. Mitä enemmän rakastaa sitä kovemmin kuolema satuttaa. Mutta ikinä en jättäisi rakastamatta siksi, että pelkäisin eron kipua.

Onnellisia hetkiä itse kunkin elämään.

Jumbojetin kirjoitus toi taas kerran kyyneleet silmiini. Mikä taito sinulla onkaan kuvata tapahtumia.

Mieleeni tuli bonuslastenlasten kanssa käymäni keskustelu 20 vuotta sitten mieheni kuoleman jälkeen. Olin mökillä viiden 4 - 8 vuotiaan kanssa. Papasta juteltiin usein ja sanoin, että hän suojelee teitä kaikkia ja seuraa taivaasta teitä, missä tahansa liikuttekin.

- no miten pappa voi nähdä meidät, kun toi asuu Vantaalla ja mä Espoossa?

- katsopa mitä näet tästä mökin olohuoneesta. Ja sitten jos menet yläkertaan ja kurkistat tuolta viidestä metristä, niin näet paljon enemmän.

- miten se ehtii suojelemaan meitä eri paikkoihin?

johon kuusivuotias varmana tiedostaan:
- no sillä on turbomoottori selässä ja silleen se lennähtää hups hups paikasta toiseen.

Sain valtavasti lohtua noista lastenlapsista. Puuhastelin paljon heidän kanssaan ja se yhdessäolo varmaan vaikutti siihen, että ollaan läheisiä edelleen.

Menna, mökeillä riittää aina kunnostamista ja maalaamista. Viime kesänä maalattiin Justuksen lasten kanssa talkoilla saunarakennusta. Arkkitehti oli suuressa viisaudessaan määrännyt rakennuksen käsiteltäväksi jollain aineella, jonka piti vuosien saatossa saada rakennus näyttämään kelohonkaiselta. Kaikki olivat jo ihan kyllästyneitä kirjaviin seiniin, joista ei kelohonka tullut hyvälläkään mielikuvituksella mieleen. 

Minä otin tehtäväkseni maalata paksuista rimoista tehdyt 3x3 metriset ristikot, jotka peittävät pukuhuoneen, pesuhuoneen ja löylyhuoneen lattiasta kattoon olevia ikkunoita. Vaan en tajunnut, että niissä on neljä pintaa ja ihan kamalasti sudittavaa. Yksi sellainen iso ristikko on vielä maalaamatta ja mun tahdilla siinä on yli viikon homma.

Ja mun mökillä leikkimökin terassin kaiteet kaipaavat maalia. Justus uusi muutamia lahoja lautoja siitä viime kesänä. Terassi (n. 100 m2) on pestävä ja huoltosudittava. Saattaa jäädä ensi kesään.

Mutta tänään sataa ja voimme lueskella rauhassa. Olemme seuranneet ke-pe Avalta tulevaa ohjelmaa "Unelma-asunto auringon alta" ja katseltiin aamupäivällä väliin jääneitä jaksoja. Jos ostaisimme asunnon Espanjasta, meillä olisi jo toivelista valmiina! Kamalaa kuitenkin todeta, ettei me enää tässä iässä ehkä tehdä niin isoja päätöksiä. No lotto on vetämässä kummallakin!

Zappa se ehti kaivaa telkkarin kaukosäätimen puutarhaan. Siinä oli perheellä etsimistä, ennen kuin aarre löytyi. Koira myös sisustaa pientä puutarhaa omilla kumiporsaillaan, niitä löytyy milloin minkäkin palmun alta nätisti katselemassa!

Merelle, muuten muistit koirajutun suurin piirtein, mutta se raahasi ison patjansa tyttären sänkyyn ja retkahti muka nukkumaan. Ja oli siis totellut käskyä ”nuku omalla patjallasi”. Ja samalla pääsi laumansa viereen isoon sänkyyn. 

Hauskaa sunnuntaita! Missäs mimmit oikein luuraa, marjametsissä vai mattopyykillä, kun ei täällä ole mitään kuulumisia?

Meillä oli eilen varsinainen talkoopäivä Justuksen saaressa ja olen vieläkin niin iloinen, että ihan hykerryttää. Pääasiana oli vanhan huussin tyhjennys ja uuden asentaminen. Koska vanhin lapsenlapsi on tulossa ensi viikonlopuksi kolmen tytön ja kuuden pojan kanssa neljäksi päiväksi saareen, hänen intresseissään oli tämä huussiasia. Joten hän kantoi reippaasti ja nenää nyrpistelemättä isänsä kanssa vanhan jälkikompostoitumaan. Justuksella se olisi kestänyt tuntikausia, kun jaksaisi vain ämpärillisen kerrallaan ja kapeaa, kivistä polkua jyrkkää rinnettä alas.

Tämän urotyön jälkeen nuorenmiehen annettiin mennä laiturille jatkamaan opiskelujaan. Hän aikoo kirjoittaa syksyllä psykologian ja englannin. Oli koko perjantain meidän mökillä lukemassa, kun oma perhe "häiritsee omalla mökillä". Istui terassilla ja minä vein säännöllisin väliajoin juotavaa ja suklaata.

Justuksen poika ja miniä alkoivat pestä ikkunoita, joita tässä lasitalossa riittää. Osa ikkunoista jäi odottamaan sitä, että poika palauttaa lainaamansa tikkaat. Täällähän koneet ja tavarat ovat yhteiskäytössä, joten ne yleensä ovat aina siellä väärässä paikassa, kun niitä tarvitsee.

Vävy alkoi paistaa muikkuja muurinpohjapannulla ja tytär keitti perunoita ja kattoi nätisti terassille. Justus kuljeskeli myhäillen ympäriinsä, neuvoi  kahta nuorempaa poikaa, jotka halusivat korjata bensaperämoottoria (mehän käytämme sähköistä soutuveneessä).

Ja mitäs minä tein? Keinuttelin kiikkustuolissa ja tunsin olevani kuin Niskavuoren Heta. Tai kyllä mä välillä laskeuduin lattialle ja rapsuttelin koiraa, joka muuten tykkäsi myös kauheasti muikuista.

Aterialla otettiin tillivodkasnapsit yhteisen aherruksen kunniaksi. Jälkiruoaksi olin paistanut nettiohjeella Maisemakahvilan raparperipiirakkaa pellillisen, lisäsin tosin mansikoita ja koristelin mustikoilla, lisänä vaniljavaahtoa. Vävy hoiti tiskit ja me naiset (tytär ja miniä) saatiin rupatella rauhassa.

Pojan perhe lähti yöpymään omalle mökilleen. Nuorin lapsenlapsi (13) halusi tulla mun kanssa saunaan. Välillä pulahdettiin uimaan. Hän jutteli lauteilla omia asioitaan ja olin tosi otettu. Hän sanoi, että yleensä muut eivät ymmärrä hänen puheitaan eivätkä jaksa kiinnostua. Sanoin, että enhän minäkään sun kaikkia sanoja tajua. Joo, mutta sä kysyt, mitä se tarkoittaa ja sä kuuntelet. Hän pyysi, että koputtaisin aamulla hänen huoneensa oveen, jos lähden aamu-uinnille.

Yöllä poikaparka säikähti, kun oli kaivannut korkeampaa päänsijaa ja työntänyt toilettilaukkunsa tyynyt alle. Vaan pian havahtui hurjaan surinaan ja luuli ampiaisten hyökkäävän. Vaan se olikin hänen sähköhammasharjansa siellä tyynyn alla!

Aamulla kopautin oven ikkunaan sovitusti ja pian uiskenneltiin järvessä. Lupasin pitää pojalle simmarien narulle ripustuskurssin, kun hän heittää uikkarinsa aina myttynä narulle. Justus oli kiehauttanut kahvit ja pian istuttiin koko porukka aamiaispöydässä. Nyt miehet touhuavat ilmanvaihtoputkea huussiin ja pian pääsen sisustamaan sitä!

Tänään tehdään iso kasa paellaa. Voi miten onnellinen mä olen, tämä meidän kesäkolhoosi toimii luontevasti. Äsken sovittiin, että tänään on päikkäripäivä, kun eilen ei ehditty ja valvottiin kolmeen.
Voi ei, nyt nuorimies tuli känny kädessä kuunteluttamaan mulle kansanradiota, jossa 75-vuotias seitsemän lapsen äiti kertoo, ettei ikinä ole saanut orgasmia. Poika seurasi reaktiotani, enkä mä voinut olla purskahtamatta nauruun, mutta sitten meille itse asiassa sukeutui kunnon keskustelu. Sanoin, että jos jotain asioita ihmettelet etkä saa muualta, voit aina kysyä minulta. Mä olen jo niin vanha, että aina joku vastaus keksitään.

Keskiviikkoon asti kolhoosi toimii, sitten me siirrymme mun mökille. Tyttären perhe lähti tänään viiden päivän kotimatkalle. Espanjassa on niin kuuma, ettei oikein voi olla kuin ilmastoiduissa huoneissa ja uima-altaan vesikin on jotain 35 astetta.

Moikkelis.
Eilen kotiuduttiin reissusta ja olin kyllä valmis kotiutumaan. Reilu kaksi viikkoa poissa oli ehkä minulle vähän liikaa. Tuli nähtyä niin paljon kaikenlaista, että ei meinaa sisäistää edes missäs oikein tuli käytyä  Matka meni kuitenkin hyvin, säät oli vaihtelevat, mutta ihan lämmintä kuitenkin. Ei juuri tarvinnut fleeseä kummempaa kylmimmilläkään ilmoilla. Sadettakin saatiin välillä. En jaksa mitään kertomusta rustata, mutta jos kiinnnostaa, instagramista voi muutamia kuvia katsella: @tilikkunoita

Pyykkiä olen eilen ja tänään pessyt ja onneksi ehdin eilise pyykit saada ulkona kuivaksi. Nyt välillä satelee,  mutta koska on  tuulista, vein tänäänkin pyykkiä ulos. 
Pitäisi valmistautua nuorison saapumiseen huomenna. Imuroin ainakin huushollin, että on edes tullessa suht siistiä. Kun he pelmahtavat tähän, on kaikki hyrskyn myrskyn tuota pikaa 😄 Varsinkin kun pikkuisten kamat levitetään ympäriinsä. Mutta se on ihanaa mylläkkää. Minulla on niin ikävä pieniä. Videopuhelu sentään meillä oli reissumme aikanakin ja kuvia ja videoita olen saanut heistä tasaiseen tahtiin. Nuorempi tytär miehensä kanssa tulee vasta torstai-iltana, mutta muut jo huomenna. 
Mansikat pitäisi tilata, jos vielä jostain saisin. En lähde poimimaan, selkäni ei tykkää siitä. Meillä oli vähän tarkoitus porukalla mennä mansikkatilalle poimimaan, mutta säät näyttää sellaiselta, ettei taida onnistua. Murunen haluaisi mansikkamaalle. Onneksi meillä on pikku pläntti pihalla metsämansikkaa ja niitä näyttää tulevan nyt ensi kertaa runsaasti, joten hän saa sieltä ainakin poimisen iloa. 

Vanhempi tytär sanoi, että hän haluaa grillata pullaa ja vaahtokarkkeja. Sanoin, että mistäs pullat? Hän siihen:Eikö pakasteessa olekaan? 😄 No, on tietysti, halusin vain vähän hämmästyttää häntä. Tosin hän siihen heti sanoi, että voitais kyllä leipoa yhdessä. Miniä innostui kun Murunen pääsisi leipoaan ja hän syömään taikinaa. 😅 Voi että, odotan niin tätä loppu viikkoa kun saadaan olla kaikki yhdessä. Ja tiedän, ettei mun tartte stressata millään kun aina porukalla suunnitellaan ja tehdään ruuat ym. 

Ihana naapurini hoiteli meidän kukkaset reissun aikana. Olipa kerännyt postitkin ja kastellut jopa kasvimaata, vaikka sanoin, että se voi olla oman onnensa nojassa. Vein äsken hänelle tuliaiset ja lahjakortin. Hänen pikku tyttärelleen toin muutamia vaatteita. Tyttö on vajaa kaksi ja tykkää kuulemma jo kovasti vaatteista. 😍 Onni on ihana naapuri! Ei ole kyllä valittamista muissakaan naapureissa.
Ystäväni poika oli käynyt leikkaamassa nurmikon, joten kun tuli kotiin, kaikki oli kuin lähtiessä. Sai jatkaa vaan elämää niin ku missään ei olisi ollutkaan.

Nyt taas puuhiin. En ole ehtinyt juurikaan vielä lukea palstan juttuja, mutta luen vähitellen. Tämä viikko menee kuitenkin leikkien ja laulaen. 🥰

Jäsenyytenikin loppui reissun aikana, mutta en taida liittyä ainakaan vielä. Näyttä sentään, että tänne palstalle pääsee lukemaan ja kirjoittamaan. 

Foorumilla on ollut aika hiljaista viime aikoina. Onneksi IL on jaksanut kirjoitella ja kertoa mm. ihanista mökki talkoista. Ihanaa kuulla, että olette saaneet apua jälkipolvilta! Ja hauskaakin teillä kaikilla tuntui olleen!

Minulta on mennyt kokonaan ohi, että missä reissussa olit, Kivikasa? Olitteko ehkä Englannissa?

Minun kesäni on sujunut hiljaisissa merkeissä. Hyvä niin, mutta kaipaisin jotain ohjelmaa. Mies ei jaksa eikä tunne tarvetta käydä enää missään. Reissut maalle vanhempien sisarten luo vievät voimavaroja niin, että kotona hän enimmäkseen lepäilee tai puuhastelee jotain pientä. Olen kiitollinen, että hän jaksoi kuitenkin pestä ikkunat! Terassin lasien pesu olisi vielä edessä. Minä viihdytän itseäni kotiaskareiden lomassa käymällä 5-6 km:n kävelylenkeillä lähiluonnossa ja toisinaan pistäydyn kaupungilla museoissa, hautausmaalla, tms. Kuntosali on kesähelteillä jäänyt vähemmälle.

Sunnuntain ulkoilureittini kulki Leppävaaran stadionin lähellä ja saatoin kentän yläpuolella sijaitsevalta polulta seurata miesten 10-ottelun seiväshyppy kisaa melkein kuin aitiopaikalta. Toisella puolella metsäistä mäkeä oli leikkipuisto, joka sattui olemaan aivan autio. Mieleni oli aina tehnyt kokeilla siellä vaijeriliukua, mutta puistossa on yleensä aina ollut ihmisiä. Nyt oli tilaisuuteni koittanut ja istahdin vaijeriin kiinnitetylle pyörylälle ja annoin mennä. Toisessa päässä äkillinen jarrutus pudotti minut istualleni hiekalle. Vilkaisin nolona ympärilleni, mutta ketään ei onneksi ollut näköpiirissä. Sainpas liu'uttua!

Nyt on säpinää odotettavissa. Lähden viikon päästä tyttären perheen kanssa Tallinnaan peräti kolmeksi yöksi. Kerrankin ehtii nähdä sellaisia kohteita, joihin ei ole aiemmilla reissuilla jäänyt aikaa! Eikä tässä kaikki: Syyslomalla lähdemme taas koko klaani (miestäni lukuunottamatta)  reissuun, tällä kertaa Roomaan. Olenhan minä siellä kerran käynyt, mutta kukapa ei Roomaan haluaisi toistekin! Miniän syntymäpäivä osuu niihin aikoihin, joten hän sai valita kohteen.

Kyllä näillä suunnitelmilla taas jaksaa arkea eteenpäin!

Oikein ihanaa kesän jatkoa kaikille!

Moikkelis!

Tampereella ei mitään ihmeempiä ole tapahtunut. Eilen kylläkin kävi kaksi reipasta nuortamiesta isolla pakettiautolla hakemassa jätteisiin menevät kamamme. Kuisti on nyt ihanan tyhjä ja seuraavaksi olisi tarkoitus (vielä tänä kesänä!) pestä kuistin kalusteet ja jos sitä vaikka saisi loppukesäksi pehmusteetkin keinuun. En ihan tarkalleen muista, milloin ne viimeksi olivat paikoillaan. Olisiko ollut toissa tai sitä edeltäneenä kesänä 🙄 Minä joka en yleensä mieti, mitä ihmiset minusta ajattelevat, olen huomannut välillä tuumineeni, olisiko keinunluurankomme herättänyt hämmästelyä ja/tai naureskelua naapureissa. No, mitä väliä!

Olin jätenoudon sivulla luetteloinut tarkasti kuormaan lähtevät kamat ja mukana oli myös pieni pesukone. Se oli alunperin minun kämpästäni ja oli juuri riittävä yhden hengen käyttöön. Käytimme sitä vielä tänne muutettuamme pikkupyykin pesemiseen, kun työsuhdeasuntomme taloyhtiössä oli pesutupa, jossa saimme pestyksi ja kuivatetuksi ison pyykin. Nykyisessä asunnossamme ei sellaista ylellisyyttä ole, joten ostimme pesutornin ja muistini mukaan siirsimme pikkukoneen varastoon. Sitä ei siellä kuitenkaan ollut, joten lienemme antaneet sen pesutornin tuojien matkaan. Minä sitten sujuvasti kompensoin koneen käyttämättömällä kuntopyörällä sekä anopin vanhalla tonninpainoisella ompelukoneella. Meinasin laittaa mukaan myös meirämmiähen sukset, kun hän tuskin enää hiihtämään lähtee, mutta en kuitenkaan sitten viitsinyt. Ne ovat sellaista rojua, jonka saamme kyllä itsekin henkilöautolla viedyksi. Makuuhuoneessa näyttää oudon autiolta, kun vanha televisionrumisko hävisi nurkassa olevan lipaston päältä! Seuraavaksi täytyy valokuvata meidän varastossa toistakymmentä vuotta seisseet polkupyörät ja laittaa ne tori.fi:hin myyntiin tai vaihtoehtoisesti Roskalavalle pois noudettaviksi. Vintillä on kaikenlaista tarpeetonta, mutta niiden alas saaminen saattaa olla työn takana, joten sitä täytyy vielä miettiä.

Pikseli, tuollaiset liukuvaijerit kiinnostaisivat minuakin, vaikka mahtanevatko kestää painoani! Rooman matkastanne tulee varmaan ihana eikä siellä toivottavasti enää ole helteitäkään. Olen itse käynyt Roomassa useita kertoja ja olen aina ollut valmis lähtemään sinne uudestaan, mutta viimeisimmällä kerralla tulin kyllä siihen tulokseen, etten sinne enää lähde kuin korkeintaan omatoimisesti, sillä en jaksa ainakaan sellaista vauhtia, jota oppaamme ylläpiti + pitkiä seisoskeluja museoissa hänen kertoessa toooooosi perusteellisesti kaikkien teosten synnyt syvät. Sinänsä matka oli antoisa ja erinomaisen hyvin järjestetty, mutta kaipa se alkaa meikäläistäkin jo vanhuus painaa 😒 

Täällä vallitsee mitä parhain kesäsää, joka minulla tarkoittaa juurikin tällaista parinkymmenen asteen lämpötilaa ja pientä tuulenvirettä. Sisälläkin lämpö alkaa olla siedettävää, vaikka kosteus on kyllä selkeästi lisääntynyt, joten olen yöllä yhä pyörittänyt kattotuletinta. Ikkunoita ja pihaovea olemme pitäneet auki kaikenpäivää.

Pihaovesta puheen ollen, minua huvitti tiistaina, kun lähdimme kauppaan ja minä tapani mukaan painoin hälytysjärjestelmän päälle ja suljin oven. Takaisin tullessamme ihmettelin, kun näppäimistöllä paloi keltainen valo sellaisessa hälytyskellon kuvassa ja sitten huomasin, että pihaovi oli auki! Ovessa on hälytysanturi, joten se on antanut hälytyksen Sector Alarmin valvomoon, mutta sieltä ei tullut meille päin mitään ilmoitusta. Hälyttimet eivät tietenkään olleet huutaneet, mutta onhan se aika hassua laittaa hälyttimet päälle ja jättää ovi auki! Soitin firman aspaan ja sieltä vahvistettiin hälyytyksen tulleen perille sekä kerrottiin, että näppäimistön valo on syttynyt samalla hetkellä, kun laitoin hälyttimen päälle, joten mikäli olisin vilkaissut sitä ennen kuin menin ulos, olisin sen huomannut. No, tulipahan testatuksi ja seuraavalla kerralla osaan toimia paremmin. Onneksi kukaan ei avonaista ovea ollut huomannut, sillä oletettavasti vakuutusyhtiö olisi vähän nikotellut, mikäli varkaita olisi käynyt 🙄

Täytynee lähteä valmistelemaan päivän ateriaa. Söimme eilen broilerin koipi-reisiä ja siitä jää aina yksi seuraavaksi päiväksi salaattiin. Koipi-reiden siivosin jo eilen rasiaan ja nyt on edessä vielä vihannesten pilkkominen. Onneksi minulla on sellainen paukutin, jolla saan kaiken pienityksi ilman veistä. Salaatinlehdet silppuan sekaan saksilla.

Mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille ja Pikselille antoisaa Tallinnan matkaa 😃

Ei tällä foorumilla näytä tunkua olevan.
Koska minäkään en ole kirjoitellut tänne aikoihin lienee turha kommentoida teidän juttujanne joita olen silloin tällöin vilkaissut,  mutta en nytkään malta lukea uudelleen muistin palauttamiseksi.

Minunkin elämä on ollut jonkin asteista matalalentoa mikä nyt ei ole uutinen kenellekään.
Pari viikkoa sitten reissattiin eläkeläisten porukalla Hämeessä. Lahdessa pistäydyttiin menomatkalla mutta matkan pääkohde oli Hämeenlinna ympäristöineen. Kävimme tutustumassa linnaan, Vankilamuseoon, ja Militaria museoon ja ilta meni kaupungin menoon tutustuen. Aamiaisen jälkeen menimme Aulangolle maisemia ihailemaan. Siellä oli houkuttelevat kuntopolut mutta niiden kiertely täytyi jättää seuraavalle reissulle. Tulihan näkötorniin kiipeämisestä hyvää porrasjumppaa.
Vielä käytiin tutustumassa Iittalan lasimuseoon ja Lepaan kartanoon ja oppilaitoksen toimintaan erittäin verbaalisen oppaan johdolla. Olimme päivän viimeinen opastusryhmä ja juttua tuli niin että luulimme hänen lähtevän mukaamme kun hän seurasi meitä vielä bussillekin tarinoineen. Viininmaistiaisetkin siellä oli ja matkaan tarttui muutama tuliaispullo.
Päivän ehdin olla omalla kylällä ja sitten lähdin toisen ryhmän mukana Kotkaan jossa pääkohteena olivat Sapokan puisto ja Langinkosken keisarillinen kalamaja. Erilaisia tehtaan myymälöitä kierreltiin myös. Etämies odotti minua avukseen remonttihommiin joten heti seuraavana päivänä lähdin neljäksi päiväksi savoon. Siinä taisi olla minun kesämatkani jos savossa pistäytymisiä ei lasketa.

Mustikassa kävin torstaina. Eivät ole mielestäni vielä kunnolla kypsiä joten poimin käsin kypsimpiä kuutisen litraa naapurille. Odottelen loppuviikkoon tai seuraavalle viikolle ennen kuin aloitan kunnolla keruun. Tänään kiertelin metsissä taas tarkastelemassa marjapaikkoja. Mustikkaa löytyi mutta tämänpäiväisilläkin paikoilla oli vielä paljon raakoja mukana joten kun löysin meheviä vattuja niin poimin niitä viisi litraa pakkaseen ja melkoisen määrän suoraan suuhun.
 
Nautin metsässä samoilusta ja tänäänkin mietin vattupuskassa yleviä ajatuksia, harmi vaan kun en osaa niitä sanoiksi muuttaa. Semmoinenkin asia oli mielessä, että on meillä Suomessa hyvä elää kun jokaisella on oikeus kulkea metsissä ja poimia marjoja ja sieniä vapaasti mikä ei kuulemma eteläisemmässä Euroopassa ole mahdollista. Meillä ei ole hirveitä helteitä, ainakaan vielä ja metsäpalotkin saadaan sammumaan ilman isoja vahinkoja. 
Monet positiiviset asiat pidetään itsestään selvyyksinä niin kauan kun ei tule ongelmia. Kun vaan osattaisiin katsoa peiliin ja miettiä ongelman tullessa että mitä minä voin tehdä asian ratkaisemiseksi eikä vaatia joka asiassa kasvotonta yhteiskuntaa hoitamaan asian. 

Hyvää alkavaa viikkoa ystävät. 

Alkava viikko menee kulttuurin parissa. Keskiviikkona alkaa neljän päivän kulttuuritapahtuma omassa kunnassa. Onneksi en ole enää vetovastuussa vaan auttelen eri tapahtumissa tarvittaessa.
Esiintyjiä on reilut parikymmentä ja odotettavissa on mielenkiintoisia konsertteja ja muita tapahtumia. Tällaisen festarin järjestäminen vaatii taiteellisen johtajan ja toiminnanjohtajan lisäksi yli sadan talkoolaisen työpanoksen esivalmisteluineen,  muonituksineen, EA-porukat  ja järjestyksenvalvojat ym. ym.