Heips täältäkin.
En ole saanut aikaan yhtään mitään järkevää kun vaan päivystän, että milloin siellä miniä lähtee synnyttämään. Poika vaan lähettää ihania kuvia ja videoita pikku murusten touhuista ja minä täällä ikävöin. Torstai-iltana olivat pystyttäneet teltan pihalle ja poika nukkui siellä pienten kanssa. Olivat olleet innoissaan ja kumpikin nukahti nopeasti makuupusseissaan. Kysyin, että eikö ollut kylmä, mutta vanhempi tyttö oli kuulemma yöllä vähentänyt vaatetta kun oli ollut niin kuuma😄 Tänään tuli video nuoremmasta tylleröstä. Oli isänsä kanssa jossakin rannalla ja kertoi kuinka tykkää valaista, kaloista ja ahvenista. Ja lisäksi delfiineistä kun ne eivät yleensä "puje". 🥰 Hän on kyllä niin suloinen ja mietiskelee paljon. 
No, kai se vauva kohta syntyy niin saadaan hakea tylleröt muutamaksi päiväksi tänne. 
Katselin tuossa kangasvarastoani ja pitäisi ommella jotain kun ilmoittauduin joulumyyjäisiin. Ei vaan oikein pääse käyntiin. Ihan saamaton olo. 
Tänä aamuna oli vähän pakkasta ja maa kuurassa. Olisi kyllä ihan raikas sää käydä vähän lenkillä ennen ruuan laittoa. Lakananoiden vaihtokin olis menossa, petivaatteet ovat ulkona virkistymässä. 
Ehkä ensin ulos ja sitten ruuan kimppuun. 
Mukavaa viikonloppua kaikille. 

Ihanaa, oli paljon kuulumisia teiltä!

Meillä on ollut kaikenlaista ohjelmaa. Lunastettiin lahjakortit Taikatemppeliin, jossa taikuri lumosi meidät tunnin ohjelmallaan. Hän kyllä kertoi aluksi, että kaikki mitä näette, on valetta ja kaikki mitä hän juttelee, on totta. Kannatti käydä.

Lauantaina juhlittiin Abin 20-vuotispäivää. Tytär oli tilannut humidorin mallisen kakun, jonka edessä oli jopa tuhkakuppi sikareineen. Kaikki syötävää. Abi harrastaa sikareita silloin tällöin, joten kakutkin vaihtuneet jalkapalloista ja junista nyt tällaiseen. Vävy piti esikoiselleen niin koskettavan puheen, ettei sitä voinut liikuttumatta kuunnella. Oli hauskaa tavata toisia isovanhempia, kummeja ja pojan kavereita.

Sunnuntaina teimme Justuksen tyttären perheen kanssa viiden tunnin ostosristeilyn Tallinnaan. Söimme a la cartessa ja aloin kysellä matkan järjestäneeltä tyttäreltä, että mitäs me ollaan velkaa. Tämä on isänpäivälahja, hän sanoi, johon minä, että enhän minä ole sinun isäsi. Niin mutta sä huolehdit mun isästä, vastasi tytär ja taas minä liikuttumaan.

Japenan tavoin minäkin vein kaksi laatikollista joulukoristeita Kierrätyskeskukseen, pakko jostain luopua. 

Nyt tultiin kaupunkikotiin hieman ehostamaan Justuksen kotia. Hänen poikansa perhe asuu neljännessä kerroksessa ilman hissiä. Poika haluaa järjestää ystävilleen lauantaina pienet kutsut, paras ystävä on pyörätuolissa, joten lainaavat Justuksen kotia.

Jatkuvat sateet ja pimeys masentavat. Käymme silti joka päivä sinnikkäästi kävelyllä, onhan sateenvarjot keksitty.

Tervehdys pitkästä aikaa. 

Ihan ensiksi tahdon kiittää teitä kirjoituksistanne. Niitä on aina niin mukavaa lukea. 

Ennen aina kommentoin kirjoituksianne, mutta nyt aika mahdotonta, kun taidan kirjoitella tänne keskimäärin kerran kuussa. Tässä välissä oli lyhyt kirjoitukseni, joka koski Pikselin miniän rintasyöpää. Voin nyt vain kuvitella, miten odottavan aika on pitkä, kun hoitopolku ei etene. Mutta edelleen, kuten täällä on todettu, Suomessa on loistohoito, kunhan siihen vaan nyt pikaisesti pääsisi. Minkä ikäinen miniäsi on?

Toivon, että kirjoitukseni ei katoa mihinkään pilveen... ei ehkä aivan lyhyt tule olemaan. Katsoin, että edellinen kirjoitukseni olisi ollut 20.0. sitä edellinen 18.8. ja sitä edellinen 8.7. Voi olla, että välistä jäi jotain. 

Vointini on tällä hetkellä onneksi parempi. Tosin edelleen olisi helpompi sanoa, mihin ei koske kuin luetella, mihin sattuu. Oikean käden puutumisen syykään ei ole vielä selvinnyt. Edelleen pähkäillään mm. rannekanavan ahtauman mahdollisuutta... Vähän vaikeaa itse uskoa tuohon, mutta uskon, jos se pystytään jotenkin osoittamaan.

Vasemman polven loukkasin kesällä, kun kuljin siippani liian suurilla crokseilla kesäkeittiön ja talon väliä. Omaa laiskuuttani, kun en vaivautunut riisumaan villasukkia, niin että omani olisivat mahtuneet. Siinä on sekä sisäsivusiteessä että ulkosivusiteessä revähdys/repeämä ja on ajoittain niin mahdottoman kipeä ja turpoaa ihan kauhean isoksi. En siis kaatunut, mutta jalka meni polulla välillä vähän vinksin vonksin, kun kiireessä liian suurilla "kengillä" kuljin. Oppia ikä kaikki - luulisi. 
Oikeaan olkapäähän sain parisen viikkoa sitten taas ultraääniohjatusti kortisonipiikin (ja pitää olla tietty merkki, että auttaa kunnolla) suoraan nivelkapselin sisään. Vaikka käsi puutuukin, niin nyt sillä pystyy paremmin touhuamaan ja sehän saa minun mielialani heti nousemaan. 

Selkä on tsökö, eikä sille voida näillä näkymin edes leikkauksessa tehdä mitään. Nyt odotan uutta petaria, olen odottanut jo kolme ja puoli viikkoa ja kärsivällisyys alkaa mennä. Piikkimatto on päivittäin kyllä käytössäni. 

Meillä oli hiukan pidennetty isänpäiväviikonloppu kaupungissa. Lähdimme täältä perjantaina ja tulimme takaisin isänpäivän jälkeisenä tiistaina. Pikkumiestä näimme joka päivä. Isänpäivä oli ihana, kun oli neljä sukupolvea yhdessä saman ruokapöydän ääressä tyttäremme ja vävyn luona. Isäni täyttää joulukuussa 91 v ja asustaa vielä yksin omakotitalossa. Siippani ja minä haimme hänet aamupäivällä ja kävimme sitten äidin luona hoivakodissa. Isä oli ostanut mansikkakakkua, jota syötti äidille. Päälle tuli vielä hoitajan tuomaa kakkua ja kahvia. Minä sitten syötin tuosta kakusta osan. Äidillä liikkuu silmät ja suu, ei mikään muu. Ruokahalu on edelleen hyvä, mikä ilmeisesti tarkoittaa, että on täällä kanssamme vielä jonkin aikaa. Tunnistaa kyllä läheiset ja katselee mielellään pikkumiehestä valokuvia ja videopätkiä , joita hänelle lähetän.

Äidin luota lähdimme sitten tyttären luokse ja ehdin jopa autella häntä ruuan kanssa. Illasta siippani vei isän kotiin ja minä sain auttaa tyttären keittiössä ja nauttia vielä pikkumiehen seurasta. 

Tyttären raskaus on edennyt ihan hyvin. Tosin sama homma kuin ensimmäisellä kerralla, että huono olo jatkuu koko raskauden ajan.... ja pahenee taas raskauden edetessä lähelle loppuaan. Hän syö siihen kehitettyä pahoinvointilääkettä, mutta ei sekään auta. Kunpa nyt säästyisi siltä erikoiselta kutinalta, joka oli tuossa ekassa raskaudessa.

Tyttären luvalla kerron pikkumiehestä. Meillä kaikilla on ollut todella kova huoli ja pelko siitä, mikä ihme hänellä on tuon munuaisvaivan lisäksi. Kesäkuussa hän sai ensimmäisen "velttouskohtauksen". Tytär oli vielä yksin kotona, kun vävy oli työmatkalla ja me täällä Savossa. Itkuhälyttimestä kuuli, että pikkumies huutaa aivan täyttä ja ihan erilaisella äänellä kuin muulloin. Oli siinä vaiheessa ollut yöunilla ja nukkunut tunnin - kaksi. Tytär kun meni ylös pikkumiehen luo ja nosti hänet syliinsä, niin poika oli aivan veltto ja katse omituinen. Hän soitti tietysti heti 112:en ja ambulanssi tuli paikalle. (ps. onneksi olin kopioinnut edes tähän asti. Mietin koko ajan, että pitää kopioida, mutta ajattelin, että  olen ihan lopussa ja kopioin sitten. Niinhän siinä kävi, että teksti katosi, kun osuin sormellani johonkin väärään kohtaan). Ensihoitajat tutkivat pikkumiehen eivätkä siinä vaiheessa huomanneet mitään poikkeavaa. Oli myöhäinen ilta eikä sairaalassa olisi tehty mitään ennen aamua, joten tytär jäi sitten pikkumiehen kanssa kotiin. 

Samanlaiset kohtaukset tulivat heinä- ja elokuussa. Toisena noista olivat täällä ja soitettuaan neuvontaan, heitä suositeltiin lähtemään Mikkelin sairaalaan yöksi. Poika kytkettäisiin ainakin johonkin mittariin. Siinä oli ongelmana vaan se, että lääkärinkierto olisi ollut vasta aamulla ja siinä vaiheessa tyttären ja vävyn piti olla matkalla jo kohti etelää, kun tyttärellä oli tähän toiseen raskauteen liittyvä ultraäänitutkimus. Oli ollut tarkoituksena, että lähtevät aamusta ja tulevat iltapäivästä takaisin. Pikkumies ja hauvavauva olisivat jääneet meidän hoiviimme. Lähtivät lopulta ajamaan yötä myöten kohti etelää ja suoraan sairaalaan. Ei löytynyt sielläkään mitään ja epäiltiin joko epilepsiaa tai affektikohtausta. Saivat kuitenkin lähetteen lasten neurologille ja poika oli sitten magneettikuvissa ja aivosähkökäyrä -tutkimuksissa. Niissä ei löytynyt mitään poikkeavaa. Tutkimukset olivat kyllä vaikeita toteuttaa, kun olivat niin kurjia, että poika huusi aivan täyttä. 

Saivat luvan lähteä sitten Ranskan matkalle, jonne lähtivät syyskuun alussa. Siellä ei ollut onneksi kohtauksia ja heillä oli mukava reissu, kun oli 7 pariskuntaa ja iso liuta lapsia. Matkalta palattuaan kolmen päivän päästä pikkumies sai taas kohtauksen. Tässä vaiheessa heillä oli jo "suora yhteys" lasten neurologiin. Nyt sitten neuvottiin hankkimaan kamera, josta näkyisi, mitä tapahtuu, ennen kuin hän alkaa huutaa aivan hirveää huutoa ja itkua (poikkeaa täysin muusta huudosta) ja näyttää aina tapahtuvat noin tunnin - kahden kuluessa siitä, kun on mennyt yöunille. Ostivat onneksi kameran heti, seuraava kohtaus tuli viikon sisällä edellisestä ja tällä kertaa kesti noin puoli tuntia. On siis aivan velttona ja silmät ovat omituiset. Ei oikein reagoi mihinkään ja itkee niin sydäntä särkevää itkua. Tällä kertaa hänet kiidätettiin hälytysajossa ULSiin, jossa oli sisällä kaksi päivää. Kameran kuvaamana näkyi, miten oli ressukka yrittänyt itkeä ja huutaa ennen kuin mitään kuului itkuhälyyttimestä. Mutta ei tullut ääntä ja siinä näkyi selvästi, että hän ei saanut henkeä. Eipä ihme, jos sen jälkeen sitten itkee niin kauheasti eikä huuto meinaa millään loppua. Kuvamateriaalissa ei näkynyt mitään kouristuksiin viittaavaa (epäilty epilepsia) tai muutakaan siihen viittaavaa. 

Saivat sitten kiireisen lähetteen laajaan unipolygrafiatutkimukseen. Heille luvattiin ensimmäinen peruutusaika. Taisi mennä alle kolme viikkoa, kun sinne pääsivät. Oli letkua ja piuhaa ja hattua ja vaikka mitä. Osa tutkimuksista oli jo päivällä, kun sairaalaan oli pitänyt mennä heti aamupäivällä. Tytär sitten jäi yöksi sinne. Olikin kauhea yö. Viestittelimme tyttären kanssa pitkin yötä. Poika itki ja huusi kovin eikä tytär saanut ottaa häntä edes syliinsä, kun oli niitä piuhoja joka puolella. Onneksi tuli sitten yksi neljän tunnin unijakso. Se oli ymmärtääkseni edellytys, että tutkimus voitiin katsoa onnistuneeksi. Siinä ei tietenkään ollut mitään ihmeellistä sen nukkumisjakson aikana. Happisaturaatio laski kyllä jossain vaiheessa, mutta se oli kovan itkun ja huudon aikana.

Seuraavana päivänä tapasivat lasten keuhkolääkärin. Ei voitu tässäkään vaiheessa antaa mitään diagnosia. Ei myöskään sulkea pois epilepsiaa eikä affektikohtausta. Nyt tuon sairalayön jälkeen on sitten kahden kuukauden ajan mitattava happisaturaatiota öisin. Isovarpaaseen teipataan piuha, joka sitten pinnojen välistä tulee laitteeseen, johon tieto kerätään. Ei ole tullut hälyytyksiä happisaturaation laskemisesta.  Vävyllä on teoria noille kohtauksille ja minä kyllä alan uskoa siihen. Lääkärit eivät ole oikein uskoneet. Kerron sitten joskus, kun/jos syy löytyy.

Olemme eläneet pelossa ja olleet aivan kauhean huolestuneita. Nyt ei voi muuta kuin odottaa. 

Pikkumiehellä oli jo 1-vuotis synttärikemut ja juhlat olivat hauskat. Eilen hän kävi ekan kerran parturissa ja näyttää nyt oikeastaan jo ihan pikkupojalta. Hiusten leikkuu "vanhensi" paljon. Videopuheluita käymme yleensä päivittäin, kun olemme täällä Savossa. 

Pikkumies on niin rakas. Hän on aurinkomme, kuumme ja tähtemme. Olemme niin kiitollisia, että saamme olla juuri hänen isovanhempiaan. Hänen naurunsa on niin mukaansa tempaavaa. Kaupungissa ollessamme tapaamme häntä yleensä joka päivä. Sydän on täynnä rakkautta, kiitollisuutta ja onnea. 

Toivotan mukavaa viikonloppua kaikille. Yritän kirjoittaa vähän tiuhemmin - jospa tekstit jäisivät hiukan lyhyemmiksi. 🥰

Kipa, ovatpa todella pelottavia nuo pojan kohtaukset, toivottavasti löytyy syy ja lääkitys. 
Ja kohta hän on jo isoveli...

Voi Kipa. Ymmärrän niin huolesi lapsenlapsen asiassa. Toivottavasti kaikki selviää parhain päin. ❤️ Mikään ei ole niin kurjaa kuin pienten lasten sairastaminen puhumattakaan sitten kun ei tiedetä mistä oireet johtuu. 
Lastenlapset on kyllä niin rakkaita. Ei sitä tienny tätä tunnetta ennen kuin vasta heidän synnyttyä. Haluaisi suojella kaikelta kivulta ja pahalta tässä maailmassa. 🙏🏻❤️

Meillä on täällä edelleen päivystys menossa. Miniän laskettuaika oli viime keskiviikkona eikä vieläkään oo tapahtunut mitään. Me haetaan pikkutytöt tänne heti kun kutsu kuuluu. Lähdetään vaikka keskellä yötä ajamaan. Heillä on kyllä varahoitajat, jos käy niin, että emme ehdi perille ennen kuin he lähtevät synnärille. Jännittää  niin, että kumpi sieltä tulee. 
Pikku tytöt niin oottaa, että pääsisivät tänne. Onneksi ovat jo olleet keskenään täällä niin ei sitä asiaa tarvi mun jännittää. Mieskin odottaa heitä niin kovasti. On jo monena päivänä kysynyt, että pitäiskö jo laittaa auto lämmitykseen. 😄
Nyt pitäisi mennä nukkumaan. Viime yönä en jostain syystä saanut unta ennen kuin joskus kolmelta. Ja kahdeksalta jo heräsin. Toivottavasti tänä yönä nukun. 
Mukavaa viikon jatkoa kaikille.

Miten monenlaisissa tunnelmissa täällä itse kukin juuri nyt elää. Kipalla ja Pikselillä on sydämet huolta tulvillaan. Kipan sydämessä pieni lapsi, joka kärsii eikä mitenkään isovanhempana pysty häntä auttamaan. Pikselin ajatuksissa huoli miniästä, joka odottaa saavansa aloittaa syöpähoidot eivätkä läheiset pysty mitenkään niiden aloittamista kiirehtimään. On vain odotettava ja luotettava siihen, että apu löytyy. Odotettava, vaikka tekisi mitä vain, että kaikki sujuisi hyvin ja kipu ja sairaus häipyisivät taivaan tuuliin. Jaksamista teille ja teidän rakkaillenne. 

Ihan eri tunnelmissa on Kivikasa. Uuden lapsenlapsen maailman tulo on lähellä, on tätä kirjoittaessani jo ehkä tapahtunutkin. Jännitystä ja iloa, uuden elämän toivoa.

Minä olen juossut labroissa, eri alan lääkärien juttusilla ja kaiken huippuna ällöttävässä tutkimuksessa Oysissa. Mitenköhän tuota tutkimusta eli ” ulostamisen magneettikuvausta” kuvaisi. No kuvitelkaa makaavanne peppu paljaana kapealla pedillä, nuori mieslääkäri tulee tervehtimään, yritätte iloisesti sanoa päivää ja kuunnella, kun hän kertoo, mitä tulee tapahtumaan. Hän selittää, että peräsuoleeni ( onkohan se peräsuoli) pumpataan jotain ainetta ja sitten minut nostetaan hieman pystynpään asentoon, jossain alapuolellani on joku astia ja hänen käskystään vuoroin pidättelen ”skeidaamista ” ( siis kakkaamista) ja vuoroin ponnistan ja annan mennä.

Ja kun ”skeidaamiset” on ohi, nuori mies astelee luokseni, hymyilee ja toteaa, että kaikki saatiin hyvin kuvatuksi, kiitos vaan. - Eipä mitään, vastaan ja sitten minut autetaan ystävällisesti makuuasennostani turvallisesti lattialle. Eli sellaiseen filmiin pääsin pääosan esittäjäksi näin 78 vuotiaana.

Eilen kävin vielä Oysissa gynekologisissa tutkimuksissa ja lääkäri kertoi eri kokeiden tuloksista Eikä tässä mitään suuria ongelmia ole. Toistaiseksi pärjään näin ja seurantatutkimus on joskus keväällä tai kesän jälkeen.

Olen aikani kuluksi lukenut erittäin mielenkiintoisen kirjan ” Jumalan synty – Isän ja pojan kätketty historia” (Ville Mäkipelto, Juha Pakkala, Raimo Hakola). Kirja oli ainakin minulle huima sukellus omien totuuksieni ja uskomuksieni tutkailuun. Kirja avaa hämmästyttäviä, tutkimukseen perustuvia näkökulmia Jumalan varhaishistoriaan. Toivoisin, että varsinkin ne ihmiset, jotka perustelevat omia, usein hyvinkin ehdottomia, näkemyksiään Jumalan sanalla ja Raamatun lauseilla, lukisivat tämän kirjan. Kaikki ei välttämättä olekaan ihan niin yksinkertaista kuin luulisi.

Minun omaa uskoani kirja ei mitenkään horjuttanut, mutta antoi valtavan paljon ajattelemista ja rohkeuttakin uskoa juuri niin kuin uskon.

Talvi on kaunis. Lunta on satanut ainakin 10 cm. Puut ovat kuin kauneimmissa maalauksissa. Talvi saa miettimään elämän kulkua. Syntymisen ihmettä ja kuoleman vääjäämättömyyttä. Miten mahdoton yhtälö onkaan se, että mitä rakkaampi ja tärkeämpi joku on minulle, sitä suurempi on tuska ja suru kun hänet menettää.

Iloon sekoittuu aina häivähdys surun mahdollisuutta, onneen tietoisuus siitä, ettei mikään ole ikuista. Ja kuitenkin uskon, että on parempi iloita juuri nyt kuin odottaa sitä milloin on itkun aika. On parempi rakastaa koko sydämellään juuri nyt kuin odottaa milloin on luopumisen aika.

Kiinalainen sananlasku opettaa: ”Surun ja huolen linnut lentävät yli pääsi, sille et mahda mitään, mutta voit estää niitä pesimästä hiuksiisi.”

Monta mukavaa hetkeä tähän päivään, itse kullekin.

JJet, taas niin kaunis kirjoitus.
Sain sen mainitsemasi kirjan lainaan ja etenkin alku oli ihan uutta tietoa vanhoista kulttuureista ja niiden uskonnoista, esim se Ugarit, joka mainitaan.
Itse luen yhä tällaista kirjaa joka täydentää kuvaa.

Joanna Töyräänvuori ja KIrsti Valkama: Historiaan hävinneet. Romahtaneet yhteiskunnat Troijasta Juudaan.
Julkaisija on oppi- ja tietokirjoihin erikoistunut Gaudeamus Painopaikka Tallinna 2025.
Kirjoittajat ovat tutkijoita ja teos on huolellisesti lähdeviittein nootitettu.

Kirja kertoo mm. Syyrian rannikolta v 1928 löydetyn Ugaritin historiasta alueellta löydettyjen lukuisten savitaulujen tietoihin nojaten. Toisen maailmansodan ajan britit, koodinmurtajat, onnistuivat tulkitsemaan tekstejä.
Kirjassa arvellaan, että Waltaria Sinuhea kirjoittaessaan tiesi noista kaivauksista.

Olen jo selvittänyt fiistealaisten kuningaskuntien historian. Jäljellä vielä Juudea ja Israel. Niin vähän tiesin historiasta, että Egyptin, Assyrian ja Babylonian imperiumien ulottuvuudet - heeteistä puhumattakaan - olivat uutisia. Samoin arkeologian tieteenalan laajuus: on tutkijoita jotka ovat erikoistuneet selvittämään vanhoista kerrostumista löytyneiden siementen alkuperän ja tulkitsemaan merkitystä.

Hyvää vointia kaikille, ja kaikkien kaikille kultaisillle lapsenlapsille.

Vielä. JJ, muistaakseni siinä äsken lukemassasi kirjassa tutkijat loppupuolella lainaavat Wittgensteiniä, joka uskonnosta ja tieteestä puhuessaan sanoi, että ne ovat kuin kaksi rinnakkaista kieltä. Se tulkinta auttaa ainakin minua ymmärtämään ihmisten maailmankuvia.

"Lyhyesti ilmaistuna fideismillä (josta on monia erilaisia muotoja) tarkoitetaan näkemystä, jonka mukaan uskonnollisia näkemyksiä ei voi eikä ole tarkoituskaan arvioida rationaalisesti. Fideismin mukaan uskonnossa ei ole kysymys tosiseikoista, vaan elämän ja todellisuuden merkityksestä. Tämän takia uskonnollisia näkemyksiä ei pidä arvioida järkikriteerein." (Vartija-lehdessä olleen kirjoituksen mukaan siis W oli fideisti, kuten Pascal, Kirkegaard ja William James).
En ole filosofian tuntija, kunhan lainailen muita...🐧

Hola Aurinkorannikolta
ja kiitokset kuulumisista, vaikka varmaan monien muiden lailla huolestuin kun luin Kipan päivitystä. Toivottavasti pikkumiehen oireille löytyy syy, jotta niitä päästään hoitamaan oikealla tavalla. Pikselinkin huolestuneisuuden ymmärrän, mutta uskon että kaikki menee hyvin. Asioilla on tapana järjestyä (niin ainakin äitini väitti).

Kivikasalla puolestaan on ihan viehättävä vaihe menossa! Jumbojetille ja Merellelle lausun kauniit kiitokset kirjavinkeistä. Pitääpä etsiä noita kahta teosta kunhan kotiinpalataan, ellen satu löytämään e-kirjoina Storytelistä. Edellyttäen että saldo riittää. Lukuaikapalvelussa on 100 kuuntelutuntia/kk rajoitus mutta kun mä en kuuntele vaan luen (kännykästä) niin ne muunnetaan jollakin mystisellä kaavalla sivumääräksi. Arvatkaapa onko kiva kun kesken lauseen kännykän näytölle poksahtaa ilmoitus ”saldosi on loppunut. Uusi kausi alkaa 3 päivän kuluttua”. Tää on käynyt mulle jo kaksi kertaa tässä viime kuukausina! Täytynee hankkia jokin rajaton lukuaikapalvelu niin saa selville tarinan loppuratkaisunkin vielä samana iltana…

Lukemisen lisäksi on kävelty, tähystelty lintuja, ja mä olen heiluttanut harjanvartta läheisen puiston keppijumpassa kahdesti viikossa. Painoon tällä yllättäen iskeneellä kuntoiluinnostuksella ei liene vaikutusta, sillä täkäläinen jäätelö on hyvää, pizzat isoja, patongit rapeita eikä juustoissakaan ole moittimista. 

Jumbojetille vielä erikseen kiitokset sydämeenkäyvästä kirjoituksesta.
 
Voikaa kaikki hyvin ja kertokaa kuulumisia! Tai kirjoitelkaa vaikkei mitään kummempia kuuluisikaan!

Kirjoitin pitkähkön kirjoituksen ja kopioin sen välillä, mutta lopulta painoin väärää nappulaa ja teksti katosi: Katsotaan, milloin on resursseja kirjoittaa uutta. 
Kiitos kaunis kaikille kirjoituksistanne, Pikkumiehen kanssa olemme edelleen odottavalla kannalla. Tyttärellä ultra (ylimäirinen ensimmäisen raskauden ilmenneiden seikkojen vuoksi) ja lähdemme lapsen hoitoon, että vävykin pääsee ultraan mukaan.

Suuri sydän kaikille. Suoraan sanoen harmituttaa, että teksti katosi, vaikka vielä varmistin sen parii otteeseen kesken kirjoituksen.

Hyviä vointeja, terveyttä ja hyvää mieltä. <3