Hola Aurinkorannikolta!

Täälläpäs on hiljaista! Ehkä voin syyttää siitä itseänikin; lokakuu on miltei karannut käsistä niin etten ole yhtään kertonut mitä on menossa.
 
Ehkä päällimmäisenä asiana on puolitoista viikkoa sitten puhjennut flunssa, jota esittelin paikallisella lääkäriasemalla muka keuhkoputkentulehduksena. Ehdotusta ei hyväksytty: tauti luokiteltiin tavallista terhakammaksi flunssaksi. Lääkkeeksi sain antihistamiinia ja jotain astmapotilaille tarkoitettua kurkkuun ruiskutettavaa ainetta; molempien tarkoituksena oli kuulemma helpottaa hengittämistä. 

Juu kyllähän mä hengittäisin mutta kun nenä vuotaa ja silmät vuotavat ja välillä melkein pitäis kuivata korvatkin. Suomessa kuitenkin käväisin viikonvaihteessa sellaisen kahden vuorokauden reissun kun osui olemaan työasiaa. Nyt sitten vielä kuukauden verran Espanjan-elämää edessä. Ei tämä sen kummempaa ole kuin Suomessakaan, päiväkävelyt vain pitempiä kuin kotipoluilla. Ja ruoka ehkä vähän vitamiinipitoisempaa, sillä ruokapöydällä on iso hedelmäkulho, johon jommankumman käsi tuon tuostakin osuu. 

Talvi tekee tuloaan Etelä-Espanjaankin, ja hyvä niin sillä viime viikon alkupuolella (juuri kun mun flunssa oli kamalimmillaan ja meillä oli vieraina UK:n veli ja hänen vaimonsa) päivälämpötilat hipoivat useana päivänä kolmeakymmentä. Siis varjossa. Öisinkin tahtoi olla hivenen hikistä, vaikka nukkumaan mennessä jätettiin parvekkeiden (joita on asunnon molemmilla sivuilla) ovet ja kaikki huoneiden väliset ovet auki, jotta ilma edes hiukan vaihtuisi. Tällä viikolla sää on suomalaismakuun siedettävämpää; eilen aamulla herättiin sateen ropinaan mutta iltapäivällä aurinko paistoi jo täydeltä terältä. Nyt taivas on paksussa pilvessä, joten mukava on mustaturkkisen Lyytinkin lähteä aamupäivälenkille. 

Tässä kuussa on snautserin kanssa tassuteltu jo 185 km. Taitaa mennä nippa nappa yli kahdensadan, mikä olisi vuoden ennätys. Pari flunssapäivää ja se kotimaanmatkailu vähensivät lukemia, mutta se ei haittaa. Sen sijaan hieman harmittaa, kun Facebook-kaverit laittavat jokseenkin joka päivä kuvia suppilovahverosaaliistaan eikä täällä ole sensortin metsiä lähimaillakaan. 

Mukavaa syksyä kaikille – sienillä tai ilman!

Kiitos teille kaikille tsemppitoivotuksista ja sydämistä! Ne lämmittivät mieltä.

Tässä viimein matkakertomus:
Ihana Nizzan matka takana. Pystyimme nauttimaan, vaikka tieto miniän rintasyövästä häilyi taustalla. Edellisestä matkastani Etelä-Ranskaan taisi olla yli 30 vuotta. Kaupunki oli yhtä ihana edelleen, ellei peräti vielä ihanampi. Kaikkialla oli siistiä, viheralueita lisätty ja rantakadun autoliikennettä vähennetty lisäämällä leveä kevyen liikenteen kaista pyöräilijöille.

Hotellimme sijaitsi vanhassa kaupungissa ja sieltä oli lyhyt matka satamaan ja liikekeskustaan. Huone oli todella kaunis. Siinä oli iso parvi, jonne johtivat kierreportaat. Parvella oli kaksi sänkyä ja alakerrassa iso parivuode. Tytär ja Emma nukkuivat parvella ja minä sain nukkua yksin parisängyssä.

Saavuimme Nizzaan sunnuntai-aamuna (lento lähti klo 7), joten meillä oli melkein päivä aikaa tutustua kaupunkiin, kun olimme jättäneet matkalaukut hotellin säilytykseen. Huonetta emme heti saaneet. Illan suussa tuli pojan perhe ja lähdimme yhdessä illalliselle pittoreskiin vanhan kaupungin ravintolaan.

Seuraavina päivinä kävelimme Nizzan yläpuolella kohoavalle kukkulalle ihailemaan näkymiä, hämmästelimme satamaan ankkuroituja isoja huvipursia, rantakadulla ajavia upeita autoja. Kävelimme pitkin Promenade des Anglaisia, sieltä poikkikatuja pitkin Place Massenalle ja Avenue Jean Médesinille kauppoja katselemaan. Sieltä löytyi Uniqlo, josta kaikki taisimme löytää jotain sopivaan hintaan.

Monaco ja Monte Carlo oli tietysti nähtävä, joten ei muuta kuin sinne. Junalippujen hankinta oli oma operaationsa, mutta nuoret ovat nykyään niin taitavia netin käyttäjiä, että se onnistui.
Hämmästelimme Monte Carlon ylellistä elämää. Satamassa yhdellä huvipursista syttyi tulipalo. Paikalle tuli useita paloautoja ja vene hinattiin kauemmas satamalaiturista. Katselimme sammutustöitä rannan hampurilaisravintolasta käsin.

Monacon ja Nizzan välillä sijaitsevaan kauneudestaan kuuluisaan Ezen kylässä en ollut ennen käynyt, joten jäimme siellä pois junasta. Asema oli kuitenkin lähellä rantaa ja kylä 2 km:n metsäisen ja kivisen vuoristopolun päässä ylempänä. Emme uskaltaneet silloisissa varusteissamme lähteä moiseen yritykseen, joten ihailtuamme ensin ihanaa hiekkarantaa tilasimme Boltit, jotka kiipesivät serpentiinitietä niin, että tuli melkein huono olo.

Eze oli kivestä rakennettu, lähes linnoitusmainen kaunis kylä, josta oli huikaisevat näkymät. Iltapäivä oli jo pitkällä, joten vuoristokylässä alkoi tulla todella kylmä. Olisi pitänyt aloittaa päivä Ezestä, sillä siellä paljon jäi näkemättä. Matkasimme taas Bolteille hotellille Nizzaan.

Keskiviikkona menimme illalla kauniiseen ravintolaan. Minä aloin tuntea oloni huonoksi, enkä voinut syödä eteeni tuotua pastaa. Perhe olisi halunnut lähettää minut taksilla hotellille, mutta halusin antaa toisten ruokailla rauhassa ja kävelin sitten heidän kanssaan hotellille. Ajattelin kärsiväni nestehukasta ja koetin paikata sitä illan mittaan vettä juomalla. Aamulla olikin parempi olo. Haikeina hyvästelimme pojan perheen ja me jäljelle jääneet suuntasimme kauniiseen taiteilijoiden kylään St. Paul de Venceen. Sää oli kaunis ja kylä aivan ihana! Kapeiden kujien varsilla oli taidegallerioita ja kylän hautausmaalla kävimme Marc Chagallin haudalla (jonne myös Michel Brodsky oli haudattu). Lounaskin maistui taas. Bussipysäkille mennessä sain pienen huimauskohtauksen, mutten kertonut tyttärelle. Illalla huono olo taas hiipi päälle, mutta yritin syödä vähän liha-riisipataa.

Jatkuu:

Perjantaina kävimme tutustumassa uuteen, lentokentän lähelle rakennettuun ylellisen oloiseen ostoskeskukseen. Minua eivät ostokset kiinnostaneet, joten istuskelin aulan penkeillä väsyneenä ja oloani kuulostellen. Silloin tuli Finnairilta viesti, että lauantain lento oli peruutettu! En jaksanut illalla lähteä syömään, vaan tytär haki marketista valmista ruokaa. Aamulla oli kirjauduttava ulos hotellista. Pyysimme respan virkailijaa varaamaan meille hotellin seuraavaksi yöksi lentokentän läheltä. Novotel Nice Airport ei ollut kummoinen yöpymispaikka edelliseen verrattuna. Tunsin oloni niin huonoksi, että sanoin tyttärelle, etten ehkä jaksa seuraavan päivän lentoa kahdella vaihdolla. Saimme respasta lääkäriaseman osoitteen, mikä oli jälleen Bolt-matkan päässä Cagnes sur Merissä. Paikalla ei ollut ketään ja hetken ihmeteltyämme kirjauduin sisään aulassa olevalla koneella. Se sylkäisi numerolapun ja hetken odotettuamme taululle ilmestyi numeroni. Vastaanottovirkailija/sairaanhoitaja otti tietoni ylös ja pääsin heti lääkärille, joka oli oikea ilo vanhallekin silmälle: hoikka, ruskettunut nelikymppinen mies, jolla oli aurinkolasien jättämät vaaleat alueet silmien ympärillä ja ohimoilla. Jotain vesiurheilua oli siis harrastettu. Minua haastateltiin, tunnusteltiin sieltä täältä, hoitaja otti sydänfilmin, lääkäri määräsi ennakkoon lääkkeet epäilynsä perusteella ja lisäksi sain lähetteen laboratorioon, jonne piti taas matkata Boltilla. Pakko oli käydä ensin syömässä jotain, teinillä oli kova nälkä. Laboratorioon pääsinkin heti, sillä muita asiakkaita ei ollut sillä hetkellä. Laboratoriohoitaja puhui hyvää englantia. Verikokeiden piti valmistua samana päivänä, virtsakokeiden vasta muutaman päivän päästä.

Illemmalla, ennen lääkäriaseman sulkeutumista, oli määrä tavata taas lääkäri. Verikokeet eivät sittenkään ehtineet. Lääkäri kysyi vointiani ja oli melkein vihainen, kun en ollut vielä aloittanut lääkekuuria. Missä välissä olisin tässä rumbassa ne ehtinyt ottaa, kun kesti aikansa löytää edes apteekki, eikä tyhjään mahaan uskaltanut! Jäi kuitenkin hyvä mieli, sillä olin tullut kuulluksi ja nähdyksi potilaana.

En nukkunut yöllä yhtään, sillä klo 5 oli jo oltava lentokentällä. Kaksi ensimmäistä lentoa olivat aika raskaat, kun heikotti. Toisen välilaskun aikana sain alas pari lusikallista tomaattikeittoa ja kolmas lento sujui paremmin. Kotona huono olo kuitenkin jatkui, mutta pikku hiljaa alkoi ruoka maistumaan paremmin. Laboratoriokokeet tulivat sitten kotikoneelle, eikä paljastunut mitään ihmeempää, leukosyytit lievästi kohonneet.

En voi vieläkään kovin hyvin. Heikko ja hiukan etova olo jatkuu ja päässä on 
”aivosumua”. Olenko vain aliravittu monen päivän paaston jälkeen vai stressaanko nyt miniän sairastumista?

Hän on ollut useissa kokeissa - syöpä on valitettavasti levinnyt kainalon imusolmukkeisiin, mutta perjantaina lääkäri kertoo, mihin toimenpiteisiin ryhdytään. Hän itse on käynyt reippaasti työssään opettajana. Poikani potee normaalistikin syysmasennusta ja tämä huoli on vielä lisännyt sitä. Lapset järkyttyivät aluksi, mutta vaikuttavat nyt olevan kunnossa.  Olemme yrittäneet helpottaa perheen arkea laittamalla useina päivinä ruokaa. 

Hieno matka ollut Pikselillä, ellei noita terveysongelmia oteta huomioon. Mutta sentään vähän ehdit nauttia. Nyt vain tsemppiä toipumiseen! Miniälle myös!

Hola Tampereelta!

Ettette ihmettelisi tervehdystä, niin voin kertoa, että olemme meirämmiähen kanssa vallan kolahtaneet La Promesaan, josta katsomme vähintään yhden jakson päivittäin, mutta on välillä mennyt kolmekin. Tällä hetkellä olemme kauden 2 jaksossa 97 ja täytyy kyllä sanoa, että markiisitar Cruz on aivan kauhea ihminen! Aikoinaan Kauniissa ja rohkeissa pidettiin Stephanie Forresteria pahiksena, mutta hän oli kyllä pyhimys Cruziin verrattuna! Korva alkaa tottua espanjan kieleen, mikä on vienyt suhteellisen kauan, kun emme juuri espanjaa ole missään kuulleet. Mielestäni italian kieli on kyllä yhä mieluisampaa kuultavaa ja espanja häviää ranskallekin, mutta ehkä se johtuu siitä, että italiassa ja ranskassa on enemmän tuttuja sanoja. Espanjasta olen alkanut vasta oppia sellaisia sanoja kuin "mutta" sekä sukulaisuutta tarkoittavia sanoja (sisko, veli, serkku jne.). Se minua vähän ihmetyttää, että kun joku mainitsee puhuessaan puhekumppaninsa nimen, mitä tapahtuu aika useinkin, niin nimi sanotaan lauseen perään ja se vaikuttaa jotenkin päälleliimatulta. Ikään kuin sanoja ei olisi ensin muistanut sitä sanoa ja heittää sen sitten loppuun siten, että sanan intonaatiokaan ei oikein liitä sitä varsinaiseen lauseeseen. Meillähän ei nimeä käytetä keskusteltaessa juuri lainkaan, sitä vastoin esim. englantilaiset käyttävät sitä vuolaasti, mutta se sijoittuu yleensä lauseen keskelle eikä se varsinaisesti erotu lauseesta. Pitäisiköhän ottaa käyttöön Duolingo 😆

Pikseli, ikäviä uutisia miniästäsi, mutta kuten täällä niin moni on todennut, Suomessa syöpähoidon taso on korkea. Toivottavasti itse olet jo paremmassa kunnossa. Olisiko ollut koronaa tai influenssaa. Stressikin aiheuttaa monenlaisia oireita ja kun et ollut syönytkään vähään aikaan mitään, niin johan sekin panee heikottamaan. Otat nyt sitten ihan iisisti! Teidän Nizzan matkanne kuulosti kyllä aivan ihanalta.

Olin näköjään edellisen kerran kirjoittanut 4.10., mutta vaikka aikaa onkin kulunut, ei mitään sen kummempia ole tapahtunut. Saimme loppujen lopuksi kaikki vakuutukset minun nimiini ja sitten jouduin vielä lisäämään itseni meirämmiähen omistaman auton haltijaksi. Sen lähempänä auton omistajuutta en ole koskaan ollutkaan 😄

Rokotukset kävimme ottamassa jo 14.10. ja viime keskiviikkona kävimme katsomassa Tampereen Työväenteatterissa Kaunotar ja hirviö-musikaalin. Se oli oikein hyvä, mutta miksei olisi ollut, kun tämän hetken paras musikaaliohjaaja  Samuel Harjanne oli sen ohjannut! Tosin naispääosassa Bellenä olevan Yasmine Yamajakon terävä ääni hieman särähti korvaani. Hänen puheäänensäkin oli terävä, mikä luonnollisesti korostui mikrofonien käytössä. Loppupuolella oli yksi laulu, joka ei ollut yhtä korkea kuin muut ja sen hän lauloi oikein kauniisti. Muuten hän kyllä selvisi roolista erittäin hyvin. Puvustus oli erinomainen ja lavastuskin oli toimiva ja jälleen kerran tuli todistetuksi, miten hyviä laulajia ja etenkin tanssijoita Työväenteatterilla on!

Meillä on tänään 21. hääpäivä ja menemme illalla syömään ravintola Coussiccaan. Odotan vesi kielellä heidän maailman parhaita etanoitaan, mutta muuten en vielä ole päättänyt mitä syön, vaan eipä sieltä ole tarvinnut koskaan pettyneenä tai nälkäisenä poistua 😋

Toivotan teille kaikille mitä parhainta alkanutta marraskuuta, tervehtymistä potijoille ja voimia läheistenne tukemiseen ❤️

Moi mimmit! Pikselin Nizzan matkasta oli kiva lukea, muistelin samalla omia reissujani siellä. Tosin ne olivat työmatkoja. Uskon, että huoli miniästäsi painaa sydäntäsi, toivotaan parasta.

Menna, minäkin olen ihan innostunut La Promesaan. Katselen usein maanantaisin  usemman jakson, kun viikolla ei ole aina aikaa. Ystävän kanssa pähkäillään sarjan tapahtumia. Ja hieman hymyilen itseäni, joka vinoili äidilleni, kun tämä tohkeissaan aikanaan selosti Peyton Placen tms. tapahtumia. Mina Settembren kaikki kaudet on jo katsottu ja monta italiansanaa opeteltu, olemme kesäkuussa lähdössä Toscanaan.

Viikko mennyt tasaisesti, Justus hammashygienistillä, minulla sama tulevalla viikolla. Hoideltu kaupungissa asioita, käyty kuntosalilla ja vesijumpassa. Torstaina tultiin Tammisaareen, jossa ollaan yksiksemme, kun naapurit ovat Fuerteventuralla ja rakentajat Virossa.

Olen leiponut jo kolme taatelikakkua (kiitos Kesäheinän reseptin), yksi menee Abin 20-vuotissynttäreille, yksi meidän suvun puurojuhliin ja yksi omiin glögijuhliimme. Myöhemmin leivon vielä lisää ja kuvittelen ystävieni ilahtuvan, kun saavat sellaisen?

Eilen käveltiin kaksi tuntia taas uusia paikkoja katsellen ja pihojen halloween-koristeita ihastellen. Vietiin hautausmaalle kynttilä meidän famon haudalle, edesmenneen mieheni sukuhan on täältä kotoisin ja heillä sukuhauta uudella hautausmaalla. Tytär oli käynyt Juniorin kanssa mieheni haudalla. Juniorhan lähtee mihin tahansa, jos saa ajaa. Ja saa ajaa, jos äiti tai isä istuu vieressä. Hän suoritti jo teoriakokeen ja parin viikon päästä on inssiajo. Arvatkaapa, käykö puhelin kuumana, kun hän soittelee autoliikkeisiin ja tekee vertailuja autojen välillä! Ei vaan pääse koeajamaan ennen inssiajoa.

Tuleva viikko täynnä hauskaa ohjelmaa; teatteri, Abin synttärit, isänpäiväristeily ym.

Justus porailee parhaillaan eteiseen naulakoita. Hän on hyvin tarkka ja kaikki pitää mennä millilleen oikein. Eilen hän valmisti pihvien kanssa herkullisen kantarellikastikkeen, jota jäi yli sen verran, että aion tehdä piirakkapohjan ja läntätä sen soosin päällysteeksi.

Miksi mimmit on niin hiljaa? 
Me ajelimme eilen Kotkaan tervehtimään Keinoemoani. Häntä on siirrelty paikasta toiseen, oli  jo Haminassakin, kun hoitopaikkaa ei oikein löytynyt. Nyt on toivottavasti pysyvä. Veljeni oli tuonut hänen huoneeseensa rakkaimpia tavaroita kotoa, oli keinutuoli ja pikkupöydällä kehystettyjä valokuvia läheisimmistä.

Niitä katseltiin moneen kertaan, joskin hän tunnistaa enää vain poikansa ja minut. Silittelin ohutta kättä ja valahtanutta poskea ja rupattelin kaikenlaista. Hän on ollut äitipuoleni siitä asti, kun olin viisivuotias. Lempinimensä on vain minulle se Keinoemo. Hän ei enää aloita itse puhua, mutta vastailee kyllä, joskin niihin vastauksiin ei tule suhtautua ihan vakavasti. Kuten esim. sanoin, että kohta saat kahvia, oli vastaus, että ei täällä ikinä mitään kahvia saa. Hänellä ei onneksi ole kipuja, saa pienen määrän morfiinia päivittäin, että olo pysyisi tasaisena. Täyttää tammikuussa 95.

Kävimme hautausmaalla vaihtamassa patterit led-kynttilöihin. Äitini ja isäpuoleni haudalle ja sitten mummoni ja vaijani haudalle. Minullahan on ollut sellainen lapsuus, että parivuotiaana vanhempani erosivat ja sain sekä isä- että äitipuolen, jotka molemmat olivat minulle hyvin rakkaita. Asuin teini-ikään asti äidin ja isäpuolen luona ja sitten muutin isäni ja äitipuolen luo, joskin ihan lähelle. Ja kun isäni kuoli jo 46 vuotiaana, jäi silti vielä yksi isä! Isovanhempiakin oli vaikka muille jakaa ja kaikki rakkaita. Isäni vanhemmat tulivat Karjalasta evakkoina, me kutsuimme isänisää aina vaijaksi.

Eilinen päivä oli henkisesti hieman rankka. Juttelin illalla vielä veljeni kanssa Keinoemon tilanteesta, hän ei takuulla olisi itselleen halunnut tuollaista loppuelämää. Mutta eihän meistä kukaan kohtaloaan tiedä.

Minä olen pääosin tuonne omaan päikkyyn kirjoittanut. Pää kun on täynnä myymistä, muuttoa ja ostoa sekä kierrätysasemaa. 

Tänään käytiin vielä matkailuauto vaihtamassa modernimpaan. Saadaan vasta viikon päästä. 
Huushollin raivaus ei oikein ole edistynyt tällä viikolla toivottuun tahtiin. Poika nyt ehkä sunnuntaina tulee ja laittaa vipinää näihin vanhoihin kinttuihin. 

Uuteen asuntoon pitäisi ehtiä siivoamaan. Siisti se on mutta kyllä kaapit, hyllyt, kylppäri sun muut pinnat pitää itse omilla aineilla pyyhkiä. 

On tämä elämä jännää, menoa ja meininkiä. 

Taas on viikko kulunut enkä ole saanut aikaiseksi kirjoitella tänne. Viikko sitten me perheen naiset olimme Kansallisteatterissa katsomassa Täällä Pohjantähden alla -näytelmää. Ei käynyt aika yhtään pitkäksi, vaikka esitys kesti tavallista kauemmmin - oli kaksi väliaikaakin. Me kaikki ikähaarukalla 16-80 pidimme kovasti esityksestä. Lavastuskin oli yksinkertaisuudessaan oikein vaikuttava. Ainoa, mikä ihan vähän häiritsi, olivat joihinkin kohtauksiin ympätyt modernit tanssi-osuudet, jotka tuntuivat istuvan huonosti tarinaan ja olivat mielestämme tarpeettomia. Musiikkia olisi voinut olla enemmän. Suosittelen esitystä muillekin.

Mieheni oli viime viikolla ti-la jälleen E-Pohjanmaalla laittamassa paikkoja talvikuntoon. Tuntui, että sain kerrankin levättyä omassa rauhassani. Tällä kertaa en edes siivonnut, sillä olin ehtinyt tehdä sen ennen miehen lähtöä. Maanantaina tunsin olevani taas kunnossa ja kävin salilla. Tiistaina oli viihdekuoro ja torstaina kirkkokuoro. Torstai-iltana kirkossa olisi ollut Murtosoinnun kuoroesitys ja muuta musiikkia, jonne aioin myös mennä, mutta väsymys alkoi painaa niin, että en jaksanut lähteä.

Tänään kävin abitytön kanssa kuntosalilla. Mies oli luvannut valmistaa pojan perheelle maksapihvejä, mutta juuri silloin tuli puhelu, että hänen 95-vuotias sisarensa oli joutunut sairaalaan. Mieheltä menivät konseptit niin sekaisin, että minähän sen ruoan jouduin laittamaan, ja vielä kiireessä, sillä miniällä oli aika syöpälääkärille. Olin ostanut varmuuden vuoksi myös porsaan ohutleikkeitä, sillä abityttö on hyvin nirso eikä ole koskaan syönyt maksaa. En ole kovin kätevä keittiöhommissa, varsinkaan kun neljällä levyllä ja vielä mikrossa kypsyy ruokaa samaan aikaan (perunamuusi + maidon kuumennus, leikkeet, maksapihvit ja sipulin haudutus) - ja vielä kiireessä. Salaatin laitoin vasta, kun ruokailijat olivat paikalla ja mies tokeni sen verran, että laittoi  unohtuneet maissintähkät mikroon. Poika ja miniä kehuivat maksaa, oli kuulema parempaa kuin Sea Horsessa! No, en ihan tuota usko.

Olen huolestunut, koska miniän syöpähoidot eivät ole vieläkään alkaneet. Hän on käynyt HYKSissä eri alojen lääkäreillä ja kokeita on otettu eri aikoina ja eri paikoissa. Kukaan ei myöskään kertonut, että hampaiden pitää olla kunnossa ennen hoitoja ja leikkausta. Miniältä vedettiin eilen yksi poskihammas. Viivästyttääkö se nyt hoitojen aloittamista. Nykyään on käytäntö, että hoito aloitetaan sytostaateilla ja syöpäpesäkkeisiin (kaksi löytyi myös kainalosta) laitetaan jonkinlaiset radioaktiiviset sirut tms. Leikkaus tehdään hoitojen jälkeen ja jos käy ilmi, että miniältä löytyy syövälle altistava geeni, poistetaan molemmat rinnat ja asetetaan samalla kertaa tilalle implantit. HYKSissä on bulgarialainen plastiikkakirurgi. Eikö heitä Suomesta enää löydy?

Vaihtoehtona pohdimme myös Doctares klinikkaa, joka on erikoistunut syöpähoitoihin, mutta miniän gynekologi piti sitä tarpeettomana, sillä Suomessa syövän hoito on julkisellakin puolella korkealuokkaista.

Abityttö ei nyt saa isoja lakkiaisia (eikä hän niitä ehkä haluaisikaan), koska miniän hoidot ovat todennäköisesti silloin alkaneet, eikä hänen sen aikaisesta (5.12.) kunnostaan vielä tiedä. Juhlimme siis vain lähisukulaisten kesken.

Hola Aurinkorannikolta! 

Se on taas ihan nimensä veroinen, mitä nyt yhtenä iltana saatiin Lyytin kanssa niskaamme oikein kunnon sadekuuro vaikkei ulos lähtiessä näkynyt pilven häivää. Ilma on tosin hivenen viileämpi, mistä iloitsemme sekä me ihmislomailijat että mustaturkkinen koiramme.
 
La Promesasta näytätte tykkäävän. Mä en ole sarjaa katsonut, vaikka se kielenoppimisen kannalta voisi olla hyvä. Mutta yleensäkin katson telkkaria tosi vähän: uutiset, A-studion ja Avaran luonnon. Niinpä epäilen hetkittäin että maailmankuvani on ehkä hivenen poikkeava. 🤣

Mitä siihen poikkeamiseen tulee, niin tällä viikolla on piipahdeltu kulttuuri- ym. tilaisuuksissa milteipä päivittäin. Täällähän on erilaisia yhdistyksiä ja muita paikallistoimijoita, jotka järjestävät runsaasti ohjelmaa. Maanantai-iltana kuuntelin kirjailija Raija Orasta, joka kertoi uusimmasta romaanistaan ja työstään muutenkin. Keskiviikkona viihdyttiin klarinetisti Antti Sarpilan seurassa: taituri orkestereineen esiintyy myös huomenna paikallisessa ohjelmaravintolassa, jonne meillä UK:n kanssa on pöytävaraus. Tämänpäiväisen luennon piti turkulainen tietokirjailijatuttu, ja tiistai-iltapäivä vierähti mukavasti parin kolmen tunnin webinaarissa. Hassua – eihän mulla kotimaassa ole yleensä ihan näin paljon ohjelmaa! 

Liikkuakin pitää, siksipä hankin harjanvarren ja liityin lähipuistossa kokoontuvaan keppijumppaporukkaan. Kolme varttia kahdesti viikossa on ihan hyvä alku. Ei sitä tiedä vaikka mua alkaisi kiinnostaa muukin liikunta kuin päivittäinen koirakävely. Jota sitäkin tulee täällä tosi reilusti, tänään aikalailla tasan 10 km. Eilinen tosin tuotti pienen pettymyksen: ajettiin Ardalesin tekojärville jonne on noin tunnin automatka. Vain huomataksemme, että rantapolut, joita olimme etukäteen kaavailleet tallailevamme, oli – ilmeisesti kiihkeimmän turistisesongin päättyessä – aidattu tukevalla metalliverkolla jossa oli muutama kävelyn kieltävä kyltti. Caminito del Reylle (vuorten välisessä kanjonissa kulkeva kävelyreitti) olisi kyllä päässyt mutta kun se kulkee rotkon reunaa osin vuorenseinämään koverrettuna ja alla on kymmenien ellei satojen metrien pudotus, en korkeanpaikankammoisena halunnut edes keskustella asiasta. 

Lukemista löytyy, neulelankojakin on pussissa vielä hieman. Ja lomaa jäljellä kolmisen viikkoa. Mitähän tässä vielä ehtiikään?

Hyvää viikonloppua!

PS. Pikselille ja lähipiirilleen reipasta mieltä ja rohkeutta. Samoin muille joilla mahdollisesti on huolta läheisistään. Hienoa jos jaksatte kirjoitella tänne: sekin että mieltä painavat asiat sanoo ääneen (tai kirjoittaa ne) saattaa hyvinkin helpottaa.