#Kävin koulua, olin seurakuntanuorissa enkä seurustellut kenenkään kanssa ennen opiskelemaan lähtöä. Eka sussu olikin bi, eikä oikein piitannut tytöistä sitten. Toinen oli Max, eka mieheni. Villimmät ajat olivat tässä puolen vuoden sisällä. Kolme miestä pikaputkeen, joista kolmas jäi. Villi viivästynyt nuoruus. #

Tuli tuosta Tiinuliinun vaatemokasta mieleen omani.

Oli -70 luvun alkuja ikää minulla 13v. Oli kesä ja olin ollut mummolleni viikonlopun. Laitoin kotiin päälleni valkoisen minihameen, alkoi lantiosta ja hyvä kun vesirajan peitti sekä lyhythihaisen kietaisupuseron joka loppui just rintojen alle, varvastossut jalassa. Eli iso osa vartalosta paljaana.
Kävelin Hesan linja-autoasemalta rautatieaseman toiselle puolelle josta kotibussi lähti.
Sain tosi paljon huomiota. Olin aika hämmentynyt, en ollut ymmärtänyt asun seksikkyyttä koska se ei vaan tuossa iässä tullut mieleen. Olin hyvin muodostunut jo tuossa iässä ja oikeastaan jo tässä pituudessani eli 170 cm.

Huomasin Sokoksen ikkunoista että kaksi poliisia käveli takanani, käännyin ja hei hymyilivät minulle eivätkä enää seuranneet.
Asemalla sain ehdotuksen lähteä puistoon

Tuo lyhyt matka oli niin epämielyttävä että koskaan en enää tuolla asulla ulos lähtenyt. Tosin siihen perään tulikin jo muoti että hameet olivatkin jo pohkeeseen.

Ajattelin paljon myöhemmin että seurasivatko poliisit minua ajatellen minusta jotain, mutta kun käännyin näkivät että olen niin nuori, no mene ja tiedä.

No nyt sille voi jo hymyillä. Enhän ollut ainoa minihameinen katukuvassa, luulen vaan että tulin ensikertaa tietoiseksi naisellisuudestani ja se oli hämmentävää.

Minäkin olin seurakuntanuorissa, 16 v tapasin mieheni ja 18 v olin jo naimisissa.

Moi mimmit, nyt olisi mökillä taas retriittiä, tervetuloa. Tosin ensin tehtäisiin lumitöitä pikkaset kuusi tuntia...

Mun sihteerivuosilta muistui mieleen vaatemokaksi ehkä ajateltava: olin amerikkalaisessa it-alan jättifirmassa johdon sihteerinä ja tehtäviini kuului haastatella alemman tason sihteereiksi pyrkiviä. Juuri ennen haastattelun alkua kaadoin kahvikupillisen silkkileningilleni, rinnuksille tietenkin. Varavaatetta ei ollut. (oli sen jälkeen)

Käänsin mekon niin, että selkäpuoli tuli eteen ja lainasin työkaverilta bleiserin, joka peitti ison märän tahran. Haastattelu sujui hyvin, tyttö palkattiin. Myöhemmin kerroin hänelle kommelluksesta ja että pelkäsin koko ajan, että kosteus imeytyy ohuen jakun läpi. Tyttö nauroi, että häntä jännitti niin kamalasti hienon huippusihteerin haastattelu, ettei hän varmaan olisi huomannut, vaikka se läntti olisi ollut etupuolellakin.

Mulle sattui koko ajan kommelluksia, kun en ole ikinä osannut olla "hieno ja hillitty". Tapaamme sihteerikollegoideni kanssa muutaman kerran vuodessa (vaikka lähdin siitä firmasta jo v. 1990) ja joskus nauramme kippurassa muistellessamme menneitä.

Heippa

Onpa ollut ihanaa lukea kirjoituksianne. Kiitoksia vaan kaikille.

Noista liikuntamuistoista tuli itsellenikin vielä paljon vanhoja asioita mieleen. Suupaltti puhui Twist-kuminauhoista - voi kun se oli kivaa. Muistan jotenkin siihen liittyen, että odotin kovasti myös sitä, että olisi tarpeeksi lämmintä, että saisi polvisukat jalkaan. Nykyään ei sellaisia varmaan paljon olekaan.

IL:n kanssa olemme joskus puhuneet tuosta luistelupukuasiasta. Se oli myös minun yksi toteutumattomista haaveistani. Veljiä minulla on kaksi, mutta ei ollut varaa edes yhdelle tytölle luistelupukua ostaa. Ymmärsin sen kyllä, mutta aina haaveilin sinisestä karvareunaisesta puvusta. Olin onnellinen, että minulla oli ne luistimet.

Me myös hiihdimme paljon. Talvella piti saada leima kansanhiihdossa. Talossamme ja viereisissä taloissa asui paljon lapsiperheitä. Pihan tuntumassa oli tilaa pelata nelistä. Kaikkea mahdollista siellä teimmekin. Kesäisin sukulaisten mökin lisäksi uimme paljon leikkikentällä, jossa oli useampi uima-allas. Muistan, kuinka onnellinen olin, kun lopulta sain oman fillarin. Se oli jopo. Kyllä sillä kelpasi polkea urheilutreeneihin.

Karmale, vaikka muu liikuta jäikin mökin hankinnan myötä, niin onhan nuo puutarhatyöt varsinaista liikuntaa - ja vielä monta tuntia päivää kohden.

Ihan nuorena kouluaikoina tykkäsin kyllä käsitöistä, mutta into lopahti. Äitini ei ole koskaan harrastanut käsitöitä - parsinut kyllä villasukkia ja lapasia, joita muut sukulaiset meille tekivät. Tänä päivänäkään en tee käsitöitä kuin pakosta. Ihailen teitä, joilla on se taito hyppysissä.

Täällä oli tosi aurinkoista eilen ja toissapäivänä. Olimme molempina päivinä hetken altaalla ja sitten kävelimme.... ja kävelimme... ja kävelimme. Maanantaina tuli yli 14 km, eilen kymmenisen kilometriä, tänään on jo yli kymmenen, mutta vielä olemme lähdössä syömään jonnekin, joten väkisinkin tulee lisää kilometrejä. Polvi on saanut Voltaren Fortea (onneksi löysin sitä täältä lisää) sekä kylmägeelihoitoa. Yöksi olen myös ottanut sellaisen tulehduskipulääkkeen, joita otetaan vain kerran/vrk. Tänään on ollut pilvistä, mutta hiki tuli kävellessä.

Eilen illalla en enää laittanut silmiini antibioottitippoja. En tiedä, oliko viisas ratkaisu vai ei. Luin netistä, että siihen silmälääkkeeseenkin voi kehittyä antibioottiresistenssi, joten ajattelin testata nyt olla ilman. Kosteustippoja olen laittanut ja silmät taitavat jo oireilla vähän

Kaksi viikkoa täällä on meille varmaankin hyvä aika. Viikko olisi liian lyhyt ja nyt on jo tunne, että mielellään lähtee sunnuntaina kotiin. Kauhulla olen vähän seuraillut sääennusteita ja toivon kovasti, että sää sallii koneemme tulon myöhään sunnuntai-iltana.

Mukavia lumi- ja pakkaspäiviä sinne. Vielä muutaman päivän saamme nauttia auringon (tai varjon) tuomasta lämmöstä. Kivusta huolimatta yritän kävellä - on se sentään toista kuin kuntosalin juoksumatolla. Ja ulkosalla, jos on kylmää (kylmäurtikaria) tai liukasta (polvi ja selkä), en voi kävellä.

Joten vaatteiden vaihtoon ja kävelemään kohti jotain hyvää ruokaravintolaa (ps. hassua, että ei "tarvitse"/voi laittaa ripsiväriä silmätulehduksen vuoksi - vähän alaston olo illalla syömään lähtiessä ) Vaatteet on kuitenkin päällä

Twist oli kyllä kivaa. Muistaako kukaan sellaista kun palloa heitettiin seinään ja tehtiin jotain juttuja ja otettiin se kiinni.
En yhtään muista mikä se oli, enkä oikein edes mitä tehtiin.

Paljon lapsena oltiin pihalla kun asunnot oli pieniä, eikä lapset saanut pahemmin sisälle kavereita tuoda paitsi sadepäivinä ja silloin pelattiin korttia.

Itse kun kasvoin lähiössä kavereita piisasi ja erilaiset piiloleikit oli in, samoin keinupersis.

Tuntuu että nykyään muksut ei pahemmin leikkejä yhdessä leiki.

Sitä jaksan ihmetellä, että mekin kesällä pyöräiltiin monta kilometriä meren rantaan uimaan ja oltiin siellä koko päivä, kai eväitäkin oli mukana. Olen uimassa käynyt kahdeksan vuotiaasta alkaen kavereiden kanssa.
Omia en ole siinä iässä päästänyt ilman aikuista

Hauskoja nuoruusmuistoja! Minä asuin kaukana luistinradoista enkä saanut luistelukipinää koskaan. Lukiovuosien poikaystävän kanssa luisteltiin joskus järven jäällä, kun se oli alkutalvesta paljas ja sileä. Ja hiihdettiin paljon. Suksilla oli kätevä lähteä latumajalle pussailemaan.
Koirahiihtoakin harrastin. Meillä oli collie, joka innostui asiasta. Mentiin peltojen poikki ja pikkujärven yli niin, että lumi pöllysi.

Hiihdon lisäksi uiminen on aina ollut minun juttuni. Asuimme minun lapsuusvuosinani järvien rannoilla, joten opin varhain uimaan. Serkkujen kanssa oltiin kesäisin kuin kalat tai hylkeet vedessä. Sukelleltiin. Uitiin pitkiäkin matkoja. Edelleen rakastan vedessä olemista, se on elementtini. Pikkuprinsessa on siinäkin tullut mimmiinsä.

Hiihdon ja uimisen lisäksi olen aina rakastanut tanssimista. Lukioajan poikakaveri jäi, kun lavakipinä iski. Kesäisin kierrettiin lavoilla ainakin kolmesti viikossa. Joillakin kylän pojista oli ajokortti ja auto käytettävissä, joten päästiin pitemmällekin. Liikuttiin porukassa enemmäkseen. Oli silloinkin jokunen poikakaveri ja saattelija, mutta halusin tanssia lavareissuilla mahdollisimman monen kanssa.
Lauantaisin ja sunnuntaisin mentiin hameessa ja piikkikoroissa. Keskiviikkoisin ja torstaisin oli levytansseja, joihin lähdettiin pitkiksissä ja tennareissa. Vientiä oli. Humalaisia ei juuri näkynyt.

Tanssi-innostus säilyi. Vielä kypsässä keski-iässä kävin viikottain harrastusryhmässä. Ja silti tulin 26-vuotiaana ottaneeksi miehen, joka ei tanssi. Kahdesti olen vuosien varrella vienyt hänet kurssille ihan turhaan. No, muita tanssittajia on löytynyt tarvittaessa. Lämpimin ajatuksin muistan heistä parhaita.

Seurakuntanuorissakin kävin kaiken muun lisäksi lukiovuosina. Kesäiltaisin pelattiin lentopalloa ja tehtiin pyöräretkiä. Jonakin kesänä toimintaa oli vetämässä komea ja hauska teologian opiskellija, joka sai nuoret mukaan monenlaiseen toimintaan. Meillä oli sinä kesänä lauluporukkakin, joka esiintyi kesän iltatilaisuuksissa. Miten mukava näitä on muistella!

Tämän viikon olemme viettäneen kotipuuhissa. Viikonvaihteen pakkasissa sulatimme pakastimen ja käytimme matot ulkona lumessa.
Uimassa kävimme eilen ja tänään. Ja minä käväisin lääkärissäkin. Ajokortti on tulossa viideksi vuodeksi ilman terveysrajoituksia.

En malta olla vastaamatta Japenan kyselyyn. Niitä seinäpalloleikkejä harrastettiin lapsena tosi paljon. Olen niistä kertonut lapsenlapsellemme. Mutta ei ole semmoisia seiniä, mihin palloa heittäisi.
Palloleikkien lisäksi oli laululeikkejä. Ja muita porukkaleikkejä vaikka kuinka paljon. Rosvoa ja poliisia, kymmentä tikkia ja vinkkiä. Erilaisia ruutuhyppelyitä, niitä lapset harrastaa vieläkin.
Meidän pikkuprinsessa on kova leikkimään ja innostuu monenlaisista jutuista. Leikkikavereita löytyy onneksi ihan lähinaapurista. Ja minäkin menen mukaan, jos huolitaan. En ole lakannut koskaan leikkimästä.

Voi, minäkin muistan, kuinka leikittiin pihan kavereiden kanssa noita Malliksen mainitsemia leikkejä. Minä olin vähän sellainen poikatyttö. Asuimme tasakattoisessa pienkerrostalossa siinä vaiheessa, kun aloitin kansakoulun. Kerran kiipesin poikien kanssa pelaamaan korttia katolle. Emme huolineet yhtä tyttöä jostain syystä mukaan, joten hän meni kielimään äidilleni.

Minä jouduin kotiarestiin. Asuimme ensimmäisessä kerroksessa ja heti, kun olin yksin kotona, karkasin ikkunasta leikkikentälle kavereiden luo. Taisi tulla lisää kotiarestia.

Ne talot olivat Alvar Aallon suunnittelemia Sunilassa, Kotkassa. Sunilan selluloosatehdas oli suuri työllistäjä ja lapsistakin huolehdittiin mm. niin, että kesällä kuorma-auto vei meidät Äijänniemen uimarantaan. Lavan reunoja oli jotenkin korotettu, pohjalla oli pahveja ja siellä me kaikki kakarat istuttiin. Rannalla kukaan ei valvonut meitä, kuski karjui kun oli kotiinlähdön aika. Oli se aika erilaista kuin nykyään!

Nykyhetkestä sitten tänään tapahtunutta: heviteini pyysi äidiltään, että voisiko tämä nyppiä pojan kulmakarvoja, kun joku tyttö oli sanonut, että ne ovat liian tuuheat! Ja äitihän nyppi, eikä poika eleelläkään osoittanut, että vähän nipisteli! Tytär nauroi puhelimessa olevansa liian nuori anopiksi!

Voi miten ihania muisteloja kaikilla

Vastaan heti tuohon Japenan kysymykseen, että meillä se oli "kymppiksii". En enää oikein edes hahmota mikä se perusmuoto nimestä oli, aina vaan sanottiin "Ollaanks kymppiksii" Siinä palloa heitettiin seinään ensin kymmenen kertaa suoraan seinään ja otettiin koppi. Sitten yhdeksän kertaa seinään ja maan kautta koppi, sitten kahdeksan kertaa maan kautta seinään ja koppi jne. Temppu aina vaikeutui ja määrä väheni. Se voitti, joka pääsi pisimmälle ja temppuja keksittiin erilaisia eri kerroille.

Hiihtämisestä en tykännyt ikinä, mutta luistelemassa oltiin aina, kun keli vähänkin salli. Hajumuistona noilta ajoilta pukukoppien kamiinat, jotka hehkuivat kuumina parakkikopeissa. Nykyään sellaisia ei varmaan uskallettaisi turvallisuussyistä pitääkään, silloin se oli ihan tavallista. Luistelupukuja en muista kenelläkään olleen. Kaikilla oli toppahaalari. Se oli silloin kauhean muodikasta jopa teini-ikää lähentelevillä. Itse niitä jopa ommeltiin, vaihtelevalla menestyksellä.

Ala-asteen välitunneilla ehdoton leikkisuosikki oli kuitenkin hevosleikki. Koulu rajoittui pieneen metsikköön, ja siellä meillä oli talli ja pilttuut, hyppynarut tietysti ohjaksina. Pienemmät oppilaat saivat luvan olla hevosia, joita me isommat sitte hoidettiin ja "ratsastettiin". Kerran jäätiin jälki-istuntoonkin, kun hevosleikki jatkui luokassakin.

Koululiikunnasta ei ole jäänyt isompia ikäviä muistoja. Olin se kasin tyttö, joka oli tasaisen hyvä kaikissa lajeissa, mutta ei loistava missään. Pitkä, hoikka ja notkea, niillä pääsee jo aika pitkälle liikuntalajeissa vaikka ei mitään varsinaisesti osaisikaan. Kaikki muut toki ymmärrän, mutta mihin se pituuskin on kadonnut?? Tuolla kai se jossain kurvien alla piileskelee

Kiitos Menna tuosta linkistä! Ainakin löysin sieltä sen hierojan, jonka luo olen ajatellut mennä. Onhan siinä nyt joku todistus siitä, että osaa asiansa, kun on virallinen hoitaja.

Migreenipanta on osoittautunut melkoiseksi kidutusvälineeksi Pitää nyt yrittää pikkuhiljaa sitä käytellä, että jos vaikka tottuisi, mutta tähän mennessä kipu on ollut niin valtava, että ei puhettakaan 20 minuutin ohjelman läpikäynnistä edes hienovaraisimmalla ohjelmalla. Onneksi laina-aikaa on kaksi kuukautta, niin saa rauhassa sitä testailla. Mutta niin niissä ohjeissakin sanottiin, että joillakin migreenipotilailla sen aiheuttama kipu on niin suurta, ettei sitä vaan voi käyttää. Se joku hermo, jonka nimeä en nyt muista, on niin ylivirittyneessä tilassa, että kokee pienenkin stimulaation kovana kipuna. Hienoa kyllä, että tuollaista saa kokeilla, kun sen hankintahinta on noin 400 euroa. Vähänkö harmittaisi jos sellaisen ostaisi, eikä sitten edes pystyisi käyttämään.

Kuten varmaan kaikilla muillakin, meillä on jo lunta ihan riittämiin. Nättiä on, mutta mihin himputtiin tuon kaiken nättiyden laitat!

Kiitos, meilläkin jo lumi riittäisi! Kohta ei tiedetä mihin sen ylimäärisen tunkisi, kun lumivallit ovat niin korkeat, ettei jaksa yli työntää.

Luistelu oli mun juttu talvilajeista, meillä oli joen jää ja aurattu kauppalan luistinrata lähellä. Alueella oli paljon lapsia, joten olimme usein jäällä "kuka pelkää mustaa miestä" (nyk. joku korrektimpi nimi). Oli aina jännää kenen pojan syliin päätyi. Mun suosikki oli yksi Jukka, veljeni kaveri, 5 vuotta minua vanhempi. Hän usein saattoi minut kotiin, koska tiemme loppuosa oli pimeä. Itse hän asui kentän laidalla. Viimeisen kerran olen luistellut kaksi vuotta takaperin, sitä ennen oli kyllä pitkä, pitkä tauko.

Kyllä me hiihdimmekin paljon, meillä oli myös käytössä ne kortit (olisko ollut kansanhiihtokortti), mihin suoritukset merkattiin. Ympäristössä oli paljon merkattuja latuja ja muutamia hiihtomajoja. Majalla oli useimmiten kahvila ja sieltä ostimme ainakin kuumaa mehua ja jos rahaa oli enemmän, myös pumpernikkelin tai munkin.

Uinti oli pääharrastus kesällä. Asuimme Kyminjoen rannassa ja siellä vietimme laiturilla aikaa joka päivä. Syvyyttä oli laiturilta pohjaan 3 m, virtaus oli aika maltillinen meidän kohdalla. Meitä oli toistakymmentä lasta ja minä oli nuorin. Ennen kuin opin uimaan, minulla oli, isäni ulkomailta tuoma, puhallettava kuminen (ei muovi) uimavyö. Samanlainen kuin nykyisin käytetään vesijuoksussa, mutta puhallettava. Muistan vieläkin sen hajun, kun sitä puhalsi, silli! Ennen kuin opin uimaan, hyppäsin laiturilta ja pinnalle tullessa tarrasin laituriin ja taas uudestaan hyppäämään. Opin uimaan viiden vanhana ja olin kova sukeltamaan. Isommat pojat opettivat pienempiä poikia uimaa, pistämällä veneeseen, sitten keskelle jokeaa ja vene ympäri. Ihme, ettei kukaan meistä hukkunut! Äitini oli jälkeen päin usein kauhuissaan, että kuinka hän luotti, että siinä sirkuksessa, joku ehti katsoa perääni. Isäni ja äitini olivat myös kovia uimareita ja harrastivat sitä vielä tosi vanhoina.

Laiturilla tapasin myös 11 vuotiaana, syksyllä täytin 12, mieheni, jolla oli 14 v
syntymäpäivä sinä päivänä.

Meillä oli myös uimaranta puolen kilometrin päässä ja sielläkin vietimme paljon aikaa. Varsinkin he, jotka tykkäsivät hypätä kerroksista. Minä hyppäsin vaan alimmalta, olisiko ollut 1,5 vai kolme metriä?

Lisäksi harrastimme nelkin peluuta, kymmenen tikkua laudalla, vinkkiä, kirkonrottaa, kinkkausta (ruutuhyppäystä) ym. ja tietysti naruhyppyä. Mekin pelasimme palloa seinään ja olen kysellyt serkuiltani, miten ne heitot menivät? Jotain vinkkejä sainkin ja naulasin levyn seinää. Yritin sitten opettaa tätä vanhimmalle lapsenlapselle, mutta hän ei innostunut.

Pitää käydä vielä lisäämässä pyöräily. Silloin keväästä syksyyn liikuttiin aina pyörällä. Pyöräily on minusta vieläkin tosi kivaa.

Olen aina tykännyt askastelusta ja käsitöistä. Tätini aina muisteli, kuinka vaatimattomasti aloitin vaatteiden ompelun 14 v; vuorillinen takki. Serkulleni oli tämä tätini ommellut sellaisen ja halusin samanlaisen. Ostin Marimekosta Villikaali-nimistä kangasta ja menin tätini luokse leikkaamaan sen, koska hänellä oli kaavat. Sitten kotiin ompelemaan, vähän äitini joutui neuvomaan. Upotetut taskut takissa oli, mutta nepparikiinnitys, koska napinlävet olisivat vaatineet liikaa taitoa ja aikaa. Meillä oli silloin vaan poljettava kone. Sitten sain rippilahjaksi sähköompelukoneen, joka ompeli mielestäni niin nopeasti, ettei perässä pysynyt. Lasten ollessa pieniä, meillä ostettiin vaan sukkahousut ja kengät, kaiken muun ompelin.

Olimme koko perheen voimalla kahteen kertaan jopa Husqvarnan mainoksessa 70-luvulla.

Kerran olin sitten lähdössä messumatkalle Tukholmaan ja olin ommellut itselleni vekkihameen ja puseron. Sovitin sitten luomuksiani, silloin teini-ikäinen poikani kysyi: "kirkkokuoronharjoituksiinko olet menossa? Tuo näyttää juuri siltä." Enpä ottanut niitä vaatteita mukaan. Sen jälkeen siirryinkin sitten valmiisiin vaatteisiin tai kävin ainakin sovittamassa kaupassa, ennen kuin ryhdyin ompelemaan.

Olen ommellut myös talvitakkeja. Tyttärellä oli ompelemani päällä, kun hän joutui pahaan auto-onnettomuuteen. Ambulanssissa sitten leikkasivat takin saksilla päältä, tyttäreni sitten "että voi, oli äidin ompelema". Hoitaja "jos olisin tiennyt olisin leikannut varovasti".

Vuosien varrella olen ommellut kymmeniä ja kymmeniä verhoja, tyynynpäällisiä ja päiväpeittoja. Useamman tilkkupeiton ym.
Nyt sitten taas lastenvaatteita. Olen kyllä vähän jo kurkkinut aikuisillekin sopivia trikookankaita, kun tuli ostettua tuo tasokonekin.

Meillä on edessä matka lämpöön kahden viikon kuluttua. Lennämme Panamaan ja siellä siirrymme risteilyalukseen (max 400 matkustajaa).
Risteilemme Costa Rican, Kolombian, Hondurasin, Guatemalan, Belizen ja Meksikon kautta Kuubaan.

Huomenna kuitenkin vielä pikkutyttöjä hoitamaan viikonlopuksi.

ps. saa kelvata virheineen päivineen, koska en pysty jostain syystä oikolukemaan.