Heipähei!

Täällä aika moni vertaisryhmä elää aika hiljaiseloa. Saapiko hypätä mukaan, vaikka BMI on kyllä aivan törkeän paljon yli 30. Nyt ihan ensimmäinen tavoite (heti 100 kg:n aloittamisen jälkeen) onkin saavuttaa tuo raja. Sen jälkeen voi miettiä, mikä olisi se "lopullinen" tavoite. Tuohon BMI 30:een menee vielä aikaa, mutta onneksi hiljalleen sitä kohti on jo kolmatta kuukautta edetty. Koputan puuta, pitkään, pitkään aikaan ei motivaatio ole näin kauaa kestänyt!

Muskatellin kommenteihin voi yhtyä, tietoa painon pudottamiseen ja sen hallintaankin löytyy kirjan verrran, mutta soveltaminen tökkii. Aika ja jaksaminen ja mikä ikinä kaikki muukaan tulee vastaan.

Mutta nyt olen itsekin lähtenyt liikkeelle pienin askelin ja sallien esim. viikonloppuisin "vapaahko" elämän. Jos arkena saa itsensä pidettyä kurissa ja nuhteessa, kai niitä pysyviä muutoksia tapahtuu? Ja ehkä samalla jaksaa paremmin, kun ei koko ajan tarvitse grammoja laskea, vaan viikonloppuna saa hieman löysätä. Kunhan tosiaan mopo ei täysin karkaa käsistä!

Hah, juu, ei todellakaan tuijoteta tuota 30 bmi-lukemaa, mäkään en mahdu enää tähän ryhmään. Joten "hujakoilla" saa luvan venyä tänne mun 37 bmi asti. Toisaalta tähtään tavoitepainossa huomattavasti ylemmäs kuin keskimäärin ihmiset, joten pudotettavaa on "vain" noin 20 kiloa, tai jos nyt heitellään lottovoittounelmia, niin 30.

Ihanaa, jos joku tänne aktiivisesti kirjoittelisi, kaipaan kuumeisesti vertaistukea. Hidasta ja verkkaista.

Juu, ei taida minullakaan olla ainakaan elle BMI 25:n tavoite. Onhan tuossa tickerissäkin hurjana tavoitteena BMI 28. Muistelen joskus päässeeni pidemmäksikin aikaa tuonne 80 kg:n hujakoille ja silloin olo on jo ihan ok. Ja näihin painolukemiin verrattuna, sitähän on jo ihan hoikka tyttönen silloin

Ja matkaa kun sinne on paaaaljon, on se taatusti hyvä tavoite! Tästä reilu 20 kg pois, kuulostaa kyllä sekin tuskaiselta. Mutta gramma kerrallaan, eikö vain!

Jos rehellinen olen, niin mulla ei ole mitään painotavotteita. Eikä aikatavoitteita. Olen oikein tylsä elämäntapapetraaja. Imetän kuopusta (10 kk), ja seuraava lapsi jo saanut vihreää valoa, jahka hän ottaa tarttuakseen. En pystyisi varsinaiseen rajumpaan laihdutukseen, ja olen lisäksi tullut siihen tulokseen, ettei sellaiseen kannattaisi kenenkään lähteä. Siinä on aina riskinä sekoittaa elimistönsä perusteellisesti.

Mutta ei tässä oikein voi jäädä tuleen makaamaan. Mun on välttämätöntä muokata arki sellaiseksi, että paino alkaa hitaasti pudota. Nyt keinona ovat kananmunien ja pakastevihanneksien valmiiksi jääkaappiin keittäminen, siitä sitten täydennän välipaloja ja aterioita, saa nopean lounaantyngänkin tarvittaessa. Lisäksi yritän vaihtaa elämyshakuisen herkuttelun teenjuontiin, ja ostan sitä varten erilaisia herkullisia makuja kaappiin. Ajatuksena, että kotona olisi oma teelaatuirtokarkkihylly.

Olen tässä laskenut, että onnistuneeseen painonhallintaan viikossa riittäisi, että yksi päivä menee penkin alle ja muut päivät hitusen epätäydellisesti. Mulla vielä vähintään puolet viikosta menee harakoille ateriarytmin ja herkkujen määrän suhteen, ei ihme, että paino on taas noussut. Joten arkea paremmaksi! Juhlan mä jo hyvin osaankin.

Tutka, mikä on sun suurin haasteesi?

Tuossa tilanteessa tosiaan ei mitään suuria tavoitteita oikein voikaan asettaa. Imetys vaatii energiaa. Minulla aikoinaan tosin esikoisen kanssa paino putosi mukavasti, tuli käytyä pitkillä vaunulenkeillä (silloin vielä nuoren ja innokkaan) koiran kanssa. Paino putosi huomaamatta. Toinen raskaus sitten toikin nämä kilot, joita vielä yhdeksän vuoden jälkeen pudotellaan . Esikoinen ei enää malttanut istua vaunuissa, kun kuopuksen kanssa ulkoiltiin ja se oli yhtä taaperrusta. Kulutus putosi huimasti. Ja toki sitten kaikki stressi siihen päälle, kun opiskelin tosi ahkerasti silloin ja heitin välillä työkeikkaakin. Nyt ihan ihmettelen, miten silloin sai aikaan. Mutta paino oli tosiaan haaste silloin ja nytkin.

Olen ollut havaitsevinani saman, että ei se yhden päivän hunningolle meno haittaa. Tai vaikka viikonloppuna sitten toinenkin päivä menee tyyliin nollavajeille tai jopa hitusen yli. Ainakin nämä muutamat kuukaudet ovat olleet kivasti laskusuuntaa, kun on arkeen panostanut. Puolet viikosta hunningolla voi olla tosiaan aika paljon kokonaisuuden kannalta.

Mulla on ehdottomasti suurin haaste painon suhteen LEIPÄ! Rakastan leipää: ruisleipää, kauraleipää, mitä vain leipää. Ja kun siihen repsahtaa, se on menoa. Mutta en halua siitä kokonaan luopua, joten pakko opetella vain elämään sen kanssa. Päälliset olen jo vaihtanut kevyempiin: ennen meni Oivariini 60 % ja 30% juusto, vaihdoin sen Polar 9%:een sulatejuustoon (arkena ). Kyllähän se jo laskee kaloreita. Ja koitan kasata päälle kinkkua, kurkkua ja paprikaa. Näin koitan saada määrää vähemmäksi. Mutta tunnustan, siinä sattuu pahoja repsahduksia. Ja siihen otetaan vinkkejä vastaan! Olen nyt koittanut esim. rahkaa ottaa välipalaksi tai kahvin kanssa leivän sijaan, mutta kun ei se vaan oo niin hyvää

Ihmeellinen olo! Kello on 22 suunnilleen, eikä mun tee mieli syödä yhtään mitään, eikä ole nälkä! Söin silti melko kevyen iltapalan (en tiedä, ovatko minun kevyet ateriani kenenkään muun mielestä niukkoja), ettei pääse liikaa energiavajausta tulemaan, iskee niin helposti ahmimisolo. Uskon sekoittaneeni elimistössä jotain, olen hyvin herkkä kalorivajeelle, se tuo nopeasti "loputtoman nälän". Siksipä olenkin viime vuosina lihonut aina, kun yritän vähänkin kevennellä.

Saan ainakin osaksi kiittää tästä kerrankin oikeaan aikaan osunutta lounasta. Jospa jotenkin onnistuisi näin syömään joka ikinen päivä, niin varmasti paino putoaisi.

Tutka, nämä nyt ovat vain minun omia ajatuksiani (tosin jonkun verran vaikka Patrik Borgin teksteistä löytyy vahvistusta), mutta väittäisin, että lähes kaiken repsahtamisen takana on liian suuri energiavaje, tai sitten huonot ravintoarvot, kuten liian vähän rasvaa tai proteiinia. Tosin kyllä mä juuri tuota leipää syödä mussutan joskus ihan hajamielisyyttäni, kun ei anna kylläisyydelle mahdollisuutta. Jos usein tuntuu leipä maistuvan liikaa, voi taustalla olla kertakaikkiaan liian suuri kalorivaje, joka pistää ahmimaan. Sitä vastaan voi taistella vain tietyn aikaa.

Sinänsä en näe leivässä mitään pahaa, jos siitä kerran tykkää. Toki, jos ei vatsa kestä, tai syö vain todella vaaleaa tai todella suolaista leipää, mutta onhan niissäkin niin valtava valinnanvara. Luulisi löytyvän mieluista makua terveellisemmistä vaihtoehdoista. Hoikka ystäväni syö usein aamupalaksi sekä tumman että vaalean leivän.

Leivän syönnissä oma ongelmani on liikaa kerralla, mutta jos selkeästi suunnittelisi sekä aamu-, väli-, että iltapalalle parin palan kerta-annoksen, päällyksinä aina välillä vihreiden lisäksi kananmunaa joko keitettynä tai paistettuna, ja tosiaan rasvan laatu kuntoon, eikä aina sitä suolaisinta leikkelettä tai juustoa, ei voi mennä pieleen. Ehkä olisi helppoa syödä vain kaksi viipaletta, kun tietää seuraavalla palalla saavansa taas kaksi? Voihan sitä välipalalla syödä vaan yhden viipaleen, ja laittaa oikein paksulti tomaattia päälle, jos haluaa keventää.

Mulle leipä on helposti sellainen mussutuspäivän pahe, kun muutenkin ovat kaikki ateriat pielessä. Ns. hyvinä päivinä se ei oikein edes maistu. Näin ainakin paperille luonnosteltuna voisin hyvin kuvitella sen osaksi toimivaa ruokavaliota, vastoin nykytrendiä.

Heippa vain ja huomenta

Kiitos kommenteista Muskatelli! Uskon kyllä, että olet oikeassa tuon vajeen suhteen. Leipää tulee etenkin illalla syötyä, jos on ollut "liian kevyt" päivä. Toki joskus ihan vaan mielihalujenkin vuoksi, mutta iltaisin se saattaa lähteä nälän tunteesta. Sitten vaan syömistä ei voi lopettaa. Pakko tunnustaa, että eilen kävi sitten niin. Repsahdin Mutta tänään on uusi päivä ja eilinnen on jätettävä taakse. Lasketaan pitkäksi viikonlopuksi

Ja onnea onnistumisen tunteesta illalla! Se on hieno fiilis, kun voi todeta päivän menneen pulkkaan hienosti! Tsemppiä siis tällekin päivälle

Ja Tessulle ainakin minun puolestani tervetuloa . Vastahan tänne itsekin hyppäsin, mutta kivahan se on saada porinakavereita. Ja näköjään pudotettava kilomäärätavoitekin on samoilla linjoilla. Aikamoinen autossa istuminen sinulla, voi paikkoja puuduttaa... Venytteletkö iltaisin? Voisi kuvitella, että tuossa olisi tarvetta moiseen? Ei niin, etteikö varmasti koske ihan itse kutakin, että kannattaisi moista harrastaa

Uutta intoa uuteen päivään! Tiistaissa mennään.

Kirjoittelen huomenna enemmän, nyt vain toivotan pikaisesti Therezzan tervetulleeksi ja tunnustam samaan hengevetoon mussuttaneeni eilen vielä illalla ruisleipää neljä siivua, vaikka ei pitänyt enää olla nälkä.

Tänään jäi sitten lounas kokonaan välistä. Kävin myös pari tuntia metsässä kävelemässä. Saas nähdä, saanko huomenna maksaa.

Hyvä unirytymi ja säännöllinen syöminen -siinä kai on aika hyvä suunnitelma hoikistumiselle. Ongelma vaan on, miten niistä pidetään kiinni Tosin minä olen aika hyvä nukkumaan, mutta syömisen rytmi on haastavampi. Taitaa olla monella sama juttu.

Muskatelli -I feel you! Ruisleipä

Olen tässä itse nyt työreissulla ja on tää aika paha juttu. Kahvit tarjoiluineen, hotellin aamupala -tiedätte kyllä. Ja illalla päivällinen ravintolassa, kun ei muuta vaihtoehtoa ole. Ei se ole kaikkein kevyintä. Mutta tämä viikko menee nyt näin ja nekin vain ovat osa arkea. Minulla on tosi vähän työreissuja ihan normiaikanakin, että ei se kilojen karistaminen pitkässä juoksussa tähän kaadu. Mutta nyt ei olisi ollut paras tilanne lähteä näin painonpudotuksen kannalta. Eipä kuitenkaan sitä kysytty

Tutka, silloin mennään ylläpidolla, ja ajattelet, että eipähän pääse vajeet liian suuriksi. Mukavaahan se on päästä valmiille.

Älysin muuten, että tuo otsikkohan määrittelee, että kaikki yli 30 bmi tänne, ja "niillä hujakoilla" tarkoittaa, ettei haittaa, vaikka olis vähän allekin. Ajatuksena silloin aikanaan varmaan, että kaikilla kirjoittelevilla olisi ennemmin enemmän kuin vähemmän pudotettavaa.

Olen viime aikoina todella konkreettisesti tajunnut, miksi isomman ihmisen painonpudotus on vielä haastavampaa kuin vaikka noin kymmenen kiloa ylipainoisen. Tai siis toki saattaa olla yksilöllisiä hankaluuksia, mutta tältä yhdeltä saralta. Kunnon ruokaa syödessä saa suunnitella kunnolla, että saa tarpeeksi kaloreita pitämään koneiston liikkeellä. Mä aina "järkeistäessä" sorrun syömään liian vhän, koska muistelen, miten söin silloin 85-kiloisena. Ensin mättää kaksin käsin kaikkea, ja sitten kertaheitolla vähentää noin kolmasosaan aikaisemmasta, niin eipä ihme, jos ahmituttaa.

Kyllä mulla on varmaan ollut proteiinivajausta. Nyt kun sitä on ruokavaliossa enemmän, ei satunnaiset aterianvälin heittämisetkään tunnu aiheuttavan ahmimista, ainakaan ihan hirveitä ylilyöntejä. Neljä siivua ruisleipää on valitettavasti mulle vielä aika kohtuullista.

Mä en enää muista, selitinkö jo kananmunavälipalojen ajatuksen (imetysaivot), joten selitän vielä. En halua "pitää" mahalaukkua isona, mutta tavalliset annokset eivät vielä riitä energialtaan (varmasti siis niihin saisi tarpeeksi kaloreita, jos lisäisi vaikka rasvaa, mutta haluan mennä sieltä, mistä aita on matalin, ja syödä samaa ruokaa muiden kanssa). Joten syön kananmunan aina, kun tekee mieli jotain aterioiden välissä, ja välillä sitten lounaaksi tai aterian jatkeeksi, jos jäi "nälkä".

Paino oli lopultakin laskusuunnassa! Mahtavaa! Viimeisen kuukauden se on koko ajan vaan pysynyt samana tai noussut.