Moi mimmit ja hyvää marraskuun viimeistä iltaa.

Taas ollaan tehty täysi turistipäivä, reilut kahdeksan tuntia, kymmenisentuhatta askelta, kipeät pohkeet, mutta iloinen mieli.

Tiinuliinu oli rientänyt vasta meidän heräillessä hakemaan kuumat sämpylät ”Jokapäiväisestä leivästämme” ja UK kiehautti mutteripannulla makoisat kahvit. Pian reipas joukkomme jo marssi puolentoista kilometrin matkan juna-asemalle ja matkasimme 40 minuuttia Malagaan. Edestakainen matka maksaa alle kahdeksan euroa.

Naapurinmies oli luvattu viedä Kauppahalliin ja miten tyytyväisenä hän siellä vaeltelikaan. UK halusi jäädä lähikahvilaan, Tiinuliinu häipyi johonkin ja minä yritin pysytellä Miehen takana, tungos oli melkoinen. Kotiin ostettiin erilaisia oliiviöljyjä. Monissa kojuissa sai maistella pähkinöitä, oliiveja ja manteleita, joten poimimme niitä hyppysiimme, pieni nälkä kun jo oli. Vaan myyjämies hermostui ja epäkohteliaan äänekkäästi ilmoitti minunkin ymmärtämälläni espanjalla, ettei tämä mikään buffetti ole, ostakaa tai lähtekää. Ups. Siirryimme seuraavaan kojuun, josta sitten ostettiin kohteliaammalta myyjältä.

Tasaannuttaaksemme hermojamme istahdimme originelliin (lue = rähjäiseen) kahvilaan, josta kuitenkin saimme herkulliset kinkkusämpylät ja tulikuumaa, vahvaa kahvia. Olin luvannut itselleni, että tällä reissulla en osta yhtään kenkiä tai käsilaukkuja, mutta niinhän siinä kävi, että ihan melkein vahingossa löytyi ihmeelliset kenkätossut, jotka mukautuvat jalan mukaisiksi, painavat ehkä vajaat sata grammaa. Tiinuliinu osti samanlaiset ja Mies samoilla ominaisuuksilla, mutta laivankokoiset.

Ostelu väsytti sen verran, että matkamme kohti Katedraalia keskeytyi. Aika lähelle kuitenkin päästiin, La Taberna del Obispo l. Piispan tavernaan. UK neuvotteli tilauksesta tyttösen kanssa, joka ei oikein hallinnut viinimerkkejä ja tiesi ilmeisesti vain yhden takuuvarman punkun, Altos Ibericos. Mielenkiinnolla odotettiin, saadaanko kinkkua vai punkkua. Tuli punkkua.

Toriaukea raikui iloisesta musiikista, kun kaksimiehinen orkesteri alkoi soittaa. Viereisessä ravintolassa vietettiin syntymäpäiviä, Cumpleanos Feliz (Paljon onnea vaan) lauloi seurue ja orkesteri myötäili. Kaikista aukion laidalla olevista terassipöydistä taputettiin. Vaan ilo loppui lyhyeen, kun poliisiauto lipui paikalle. Kavereiden soittoluvat olivat ilmeisesti unohtuneet, toinen joutui maijan takapenkille ja toinen alkoi koota soittolaitteita polkupyörän peräkärriin.

Me menimme Katedraaliin ja henkilökohtainen oppaamme kertoi asiantuntevasti kiinnostavia tarinoita ja symbolien merkityksiä. Kiitos Tiinuliinu! Jos käytte Malagassa, käykää Katedraalissa, se vaikuttaa aina.

Löysimme viehättävän pienen ravintolan, Mies söi mustekalaa ja me muut paellaa. Odotimme illan pimenemistä, sillä halusimme nähdä eilen sytytetyt Malagan jouluvalot. En ole ennen sellaista satumaailmaa nähnytkään. Tungos oli kamala, varmaankin kymmeniä tuhansia ihmisiä velloi kadulla. Varmistimme kohtaamispaikan, sillä saattaisimme eksyä toisistamme. Varsinkin, kun Tiinuliinu ilman huolenhäivääkään sujahteli sinne tänne kuvaamaan, UK kiipeili pitkin seiniä (no, ainakin penkkejä) kamera kädessään ja minä hädissäni tarrasin Naapurinmieheen. Kastanjakojut höyrysivät, jalokivipuut välkkyivät, ihmisiä joka paikka täynnä.

Juna-asema kuhisi junasta poistuvia ja meitä, jotka halusimme junaan. Täpötäydessä junassa seisottiin pitkä matka, mutta asiassa oli valoisakin puoli, sain muka vahingossa painautua Miehen syliin ja mukavahan niin oli matkustaa.

Ihania matkakertomuksia taas. Katselin jouluvalokuvia facesta ja tulin siihen tulokseen, että taitavat jo hieman mennä överiksi! Tosin minähän en ole tippaakaan jouluihminen. Tampereen vuotuiset Valoviikot, jotka tänä vuonna syttyivät 5.10. jo 54. kerran, ovat mielestäni kauniit, mutta nehän eivät olekaan jouluvalot. Valokuvioita on vuosien varrella uusittu ja muokattu, mutta onneksi ehdottomat suosikkini, takajaloilleen nousseet hevoset, ovat yhä käytössä. Ennen Hämeenkadun ratikkatyömaata ne sijaitsivat Hämeensillalla, mutta nyt kun siltaa rakennetaan uusiksi, hevoset on siirretty keskelle koskimaisemaa Konsulinsaareen, josta ne toivottavasti sillan valmistuttua palaavat sillalle.

Kävimme eilen katsomassa kerrassaan viehättävän ja lämminhenkisen näytelmän nimeltään Elling. Se perustuu norjalaisen kirjailijan Ingvar Ambjørnsenin romaaniin Brodre i Blodet, joka kertoo kahdesta psykiatrisesta potilaasta, jotka pääsevät vuosien jälkeen sairaalasta omaan, yhteiseen kotiin. He joutuvat kohtaamaan arjen haasteet kaupassa käynteineen yms. ja kumpikaan ei ole erityisen hyvä siinä. Puhelimeen vastaaminenkin tuottaa lähes ylitsepääsemättömiä vaikeuksia ja ensimmäinen käynti ravintolassa on kerrassaan liikuttava. Pääosissa ovat Johannes Korpijaakko (Elling) ja Ville Majamaa (Kjell Bjarne), jotka tekevät riemastuttavan aidon oloiset tyypit kerrassaan superupeasti. Näytelmää on esitetty muuallakin, joten suosittelen ehdottomasti, mikäli joskus kohdallenne sattuu.

Esitys oli päivänäytös, joten päätimme mennä pizzalle. Frenckellin aukealla on suht uusi pizzeria nimeltään Luca, jollainen löytynee myös Helsingistä. Jossain äänestyksessä se tuli toiseksi pizzerioiden kategoriassa, mutta tuskin menemme sinne toistamiseen, sillä jouduimme tekemään tavattomasti töitä syömisen suhteen, kun pizzan pohja oli niin sitkeä. Söimme kumpikin savulohipizzan ja maku oli kyllä hyvä ja pizzassa oli jopa tarpeeksi suolaa, mutta kyllä pizzeria Napoli pitää meidänkin mielestämme yhä ykköstilaa. Ratinan Classic Pizzassa on kyllä myös hyvät pizzat, joten se on meidän listallamme toisena.

Erikoista siellä oli se, että meille sattui uusiseelantilainen tarjoilija! Katselin jo sisään tullessamme, että hän näytti ei-suomalaiselta ja tietenkin kysyimme, mistä hän on Hän on ollut Suomessa 12 vuotta ja kuulemma aloitti Kuopiossa, jossa hän oppi jo jonkin verran suomea kielikursseilla. Kun hän sitten tuli Tampereelle ja meni täällä kursseille, niin hän sai kuulla puhuvansa suomen sijaan Kuopion murretta No, me juttelimme englanniksi, mikä oli vaihteeksi ihan kivaa, vaikkakin erikoista omassa kotikaupungissamme!

Uudesta-Seelannista puheen ollen, luen parhaillaan Sarah Larkin kirjoittamaa romaania Valkoisen pilven maa, joka on trilogian ensimmäinen osa. Siinä seurataan 1800-luvulla Englannista Uuteen-Seelantiin naimisiin menneiden naisten elämää ja se on todella mielenkiintoinen. Olen jo hankkinut toisenkin osan Maorien laulu, mutta kolmas osa ei ilmeisesti ole vielä ilmestynyt.

Kivikasa, minäkin olin jo suunnitellut jättää tänä vuonna joulukortit lähettämättä, mutta täytyy kai sitä nekin tässä jossain vaiheessa ehtiä kirjoittaa. Minulla ei ole myöskään lahjaa Englantiin, joten sekin pitäisi keksiä, kun en saanut itsestäni irti ehdottaa lahjoista luopumista. Ensi vuonna täytynee ryhdistäytyä!

Meidän piti niin käydä perjantaina lammastilalla ostamassa lihoja ynnä muita herkkuja pakkaseen, mutta keli oli niin kamala, ettei meirämmiäs halunnut lähteä ajamaan. Räntätuisku pimeällä on todella raskasta. Tilamyymälä oli auki myös eilen, mutta kun teatteri oli päivällä, niin aika ei antanut myöten. Sää kyllä oli mitä kaunein. Seuraavan kerran heillä on auki 20.-21.12., joten mikäli mielimme karitsan paistia joulupöytään, niin silloin se on sitten mentävä, satoi tai paistoi!

JJ, oli mukava kuulla sinustakin pitkästä aikaa.

Esitän osanottoni teille, jotka olette menettäneet läheisiänne tai elätte heidän sairauksiaan. Toivon paranemista poteville sekä antoisia seikkailuja matkustaville. Ja kaikille teille, rakkaat ystävät, toivotan mukavaa alkanutta joulukuuta ja leppoista joulunodotusta ilman stressiä

Malagan jouluvalot näyttävät kyllä aika suureellisilta. Valokuva tosin latistaa ja voin uskoa, että paikan päällä ovat upeat ja elämykselliset.
Minä olen kyllä jouluihminen ja kaikki valo on ihanaa pimeydessä.

Olen ollut vaikean pulman edessä. Pieni lapsenlapsemme kastetaan Hongkongissa 14.12 ja tietenkin haluan olla läsnä. Siellä on silloin suomalainen pappi jossain tilaisuudessa ja siksi näin yllättäen.
Mutta kun just tulin sieltä.
Mies ei oikein innostunut, käski lähtemään yksikseni ja siitä kieltäydyin.
Loppujen lopuksi muutaman päivän väsytyksellä taidamme kuitenkin lähteä.
Lapsille kolme hoitajaa, lumenauraaja varalle varattuna ja allakasta menoja siirretty.
Olemme yhden yön koneessa, kaksi pojalla ja kaksi Hongkongissa hotellissa. Palaamme aamulla lähtevälle koneella sieltä jotta ei univelkaa kasva liikaa.
Äitini kutoma kastemekko lähtee mukaamme, lisäksi pakkaamme matkalaukkuun lapsille talvivarusteet kun ovat suomen Lappiin tulossa loppukeväällä.
En ole kyllä vielä mitään varannut, katsonut että lentoja on.

Eilen olin äidilläni ja olipa hän hyvässä kunnossa. Kipupumppu tekee tehtäväänsä.

Nyt täytyy ensi viikolla tehdä joululaatikoita pakkaseen ja rukata tehtävälistaa.

Ps. Nyt on lennot varattuna, samoin hotelli pariksi yöksi. Siinä ne joulurahat menikin. Oli aika kalliita lennot kun ei tietenkään tarjouksia just tuohon aikaan. Black fridayn tarjoukset oli vasta joulukuun lopusta.

Mihinkäs me jäätiin? Juu siihen tupaten täyteen paikallisjunaan jolla palattiin Malagan jouluvaloja katselemasta, ja istuttiin ”kotona” vielä hetki rupattelemassa (ja taisi siinä sivussa mennä myös pieni iltapala ja viinilasillinen).

Tänä aamuna havaittiin, että oli yksi niistä harvoista sunnuntaipäivistä, jolloin Espanjassa ovat kaupat auki. Täällähän ei ole yleistä söndagsöppettiä, mutta ”näin joulun alla kauppakujat soivat / ja ilmassa on aaton odotusta” kuten Juice Leskinen, eräs suosikkisanoittajistani, runoili. Niinpä päätettiin ajella tavaratalo El Corte Inglesiin, joka tavaratalojen yleisestä tavasta poiketen ei ole Fuengirolan kaupungin keskustassa, vaan enemmänkin vuoristoon vievän tien varressa.

IL ja NM lähtivät kiertämään ensin naisten-, sitten miestenosastoja, joista löysivät tismalleen samanlaiset toppaliivit ym ym. UK meni alakerran kahvioon juomaan cocista (mikään ei takaa etteikö hän ehtinyt käydä myös elektroniikkaosastolla). Mä lähdin katselemaan taloustavaroita ja ostinkin muutaman piparkakkumuotin. Joitakin joulukoristeita täytyi tietysti molempiin talouksiin hankkia, mutta kokonaisuutena ottaen selvittiin melko vähällä. Ainakin koko porukan kassit mahtuivat farmari-Volvon takaluukkuun.

Paikallislehdestä oli luettu, että seurakuntatalolla konsertoi jouluisissa merkeissä laulaja ja lauluntekijä Nina Åström. Alkuviikon vahingosta viisastuneina (jäätiin silloin ilman lippuja vaikka tarjolla olisi ollut Antti Sarpila ja muuta svengaavaa) lähdettiin ajoissa lippuostoksille. Tällä kertaa onnisti: liput saatiin ja ennen konsertin alkua ehdittiin vielä lämmittelemään läheiseen baariin. Se seurakuntatalohan ei ollut vielä varsinaisesti auki, lipunmyyntiä lukuun ottamatta.

Istuttiin pöytään, viitottiin tarjoilijaa. Hän tulikin. IL, NM ja UK halusivat lasit punaviiniä, minä cociksen. Ne tilattiin. Tarjoilija varmisti vielä että pitihän viinin olla tintoa, eikö pitänytkin? Kyllä, sanoimme me (varmuuden vuoksi sekä espanjaksi että englanniksi, jota mies kuulosti puhuvan melko mukavasti). Lisäksi hän kysyi, kävisikö minulle cola ilman cocaa. Kyllähän se kävi.

Kun tilauksemme tuli, tarjottimella oli IL:n viinilasin ja minun cocispulloni lisäksi kolme lasillista olutta. Tarjotinta kantoi hieman hämmentynyt tarjoilija (siis se äskeinen), joka sanoi jo hetken hämmästelleensä, miksi tilaamme viisi juomaa vaikka meitä on vain neljä. (Ja me kaikki neljä vannoimme että sen enempää oluesta kuin viidestä juomasta ei taatusti ollut mitään puhetta.)

Minkä ihmeen takia meille aina sattuu ja tapahtuu?

Miehet kyllä joivat ne oluet. Konsertti ei ollut ihan sitä mitä odotimme, mutta kyllä siellä muutama joululaulukin kuultiin. Paremminkin olisi kuultu, jolleivät mikrofonien säädöt olisi olleet ihan pielessä. Nyt kuultiin lähinnä kitaristia. Onneksi hän soitti melko lailla nuotilleen.

Hola Costa del Solilta,

reilu tunti sitten toivottelimme IL:lle ja NM:lle hyvää kotimatkaa ja nyt istun ihmettelemässä, mitä voisin foorumille kirjoittaa. Meille UK:n kanssa kun ei satu ja tapahdu läheskään niin paljoa kun ollaan kaksistaan.

No varsinaisesti tulin kyllä jakamaan kanssanne erään FB-kaverini jouluajatuksen: "Minulla ei ole joulukalenteria, joten availen keittiön kaappien ovia ja syön mitä löydän."

Näissä merkeissä toivotan kaikille lämminhenkistä ja rattoisaa adventinaikaa!

Meilläpä on lakritsajoulukalenteri! Sen jokaisessa luukussa on pieni pussi, jossa kaksi lakritsapalloa. Tänään saimme avata kaksi luukkua!

Viikko Tiinuliinun ja Ukkokullan luona kului liian nopeasti. Koimme ja näimme paljon, juttelimme paljon, ja kaikkea nyt sulatellaan hiljalleen. Saamme ehkä tämän pariskunnan muutamaksi päiväksi luoksemme Alteaan, ostimme nimittäin Black Friday -lennot ja nyt järjestelemme aikatauluja monien ystäviemme vierailuille, hauskaa!

Lento sujui hyvin, kone ihan täynnä. Koneellinen pyykkiä jo pesty, ei sitä paljon olekaan, koskapa pestiin Tiinuliinunkin luona. Purettiin laukut ja pakattiin toiset, huomenna lähdemme mökille loppuviikoksi.

Moi mimmit ja terveisiä mökiltä! Yhden yön maltoimme olla kaupungissa, eilen illalla saavuttiin postikorttimaisemaan mökille. Tänä aamuna lumet olivat poissa, mutta kaunis ilma silti.

Eilen oli mentävä kontollikäynnille, kun hammaslääkärini halusi tarkistaa kruunun istutuksen. Ratikassa oli mainio tunnelma, jota harvoin Hesassa tapahtuu; yksi seurue pohti niin kiivaasti Antti Rinteen asiaa, että toinen seurue puuttui keskusteluun ja pian kaikki lähellä istujat halusivat kertoa mielipiteensä. Ratikkaraati parhaimmillaan, kunnes joku mietti, että kaatuukohan hallitus. Siihen puuttui naisihminen, varsinainen besserwisser nenä-äänellään opettajamaisesti, että tietenkään ei kaadu, Suomessa on hallitus kaatunut vain neljästi ja viides kerta oli keisarivallan aikana. Saatiin sellainen pläjäys tietoa, että kaikki vaikenivat ylivoimaisen tietotädin edessä.

Ehdin etsiskellä Naapurinmiehelle joululahjaa ja löysinkin. Älkää kertoko hänelle, mutta löytyi kylpytakki, tarpeeksi iso kookkaalle miehelle. Entinen on jo rispaantunut, saa nähdä, malttaako luopua siitä. Ja niitä oloasuja hän osti Malagassa vahvan painostukseni alaisena, kun oli ottanut mukaansa vanhan virttyneen, ilmastointireikineen. Tuumi vain, että sinähän osaat ommella, tee näihin uudet resorit hihoihin. No en varmasti tee.

Naapurinmieshän on tehnyt elämäntyönsä gemmologina, ostanut timantteja ja muita jalometalleja. Minulla on aavistus, että saan yhden tietyn kaulakorun joko synttäri- tai joululahjaksi. Niinpä etsiskelin jo siihen koruun sopivaa leninkiä ja löysinkin yhden, jota en raaskinut ostaa. Tuttu myyjä lupasi pitää kolttua maanantaihin asti ja minä kuvittelen harkitsevani järkevästi sen ostamista nämä päivät ja käyn sitten maanantaina lunastamassa. Vaan jos en saakaan sitä kaulakorua?

Tänään rakennamme joulukuusen valmiiksi. Viime uutenavuotena Iker syöksyi kuusen alle kauhuissaan ensimmäisestä rakettipamauksesta ja nyt on tutkittava, miten paljon tuhoja oikein syntyi. Ainakin latvatähti meni rikki, Mies katsoo, saako siihen enää valoa. Aion myös leipoa taatelikakkuja lahjoiksi läheisille.

Ystäväni, toivon kaikille levollisia päiviä ja itsenäisyysjuhlaa. Nyt minulla on Mies, joka nauttii linnanujuhlien seuraamisesta ja varmaankin kertoo kaikkien laatukorujen nimet ja suunnittelijat!

IL, mielenkiintoinen tuo Naapurinmiehen ammatti. Sellaista ei minun tuttavapiiriini kuulukaan. Olen aina tykännyt koruista ja siinä mielessä minulle on ollut helppo ostaa lahjoja, vaikka toki olen avoin kaikelle , mutta toistaiseksi en vielä ole sortunut valitsemaan pukua ja asusteita mahdollisesti saamaani koruun Onneksi et kallista pukua heti ostanut, jos vaikka ehtisit hieman jäähtyä maanantaihin mennessä!

Joskus miehet ovat hieman hankalia vaatteiden hävittämisen/hankkimisen suhteen. Olen hissuksiin heittänyt pois sellaisia meirämmiähen vaatteita, jotka aikoinaan yhteen muuttaessamme muuttivat hänen mukanaan, mutta joita en ole koskaan nähnyt hänen käyttävän (eihän 23 vuotta ole liian lyhyt aika?). Toisaalta, häntä on todella vaikea saada vaateostoksille, joten esim. sellaiset kulutustavarat kuten pukupaidat minun on melkein mentävä ostamaan hänen puolestaan, sillä muuten en piankaan kehtaisi lähteä hänen kanssaan teatteriin yms.!

Meirämmiähestä puhuttaessa olen varmaan useinkin ihmetellyt, miten vaikea hänen on laittaa kaappeja ja laatikoita kiinni. Hän ei osaa myöskään napsauttaa hammastahnatuubia kiinni, mutta onneksi emme siinä asiassa asioi samassa kylppärissä, joten joudun kärsimään siitä vain matkoilla. Uusin aluevaltaus ilmeni eilen, kun keittiöstä kuului kolahdus ja kun menin katsomaan, hän ihmetteli, kun ruokaöljypullo oli tippunut lattialle ilman korkkia! Hän siis ei ollut sulkenut korkkia, vaan laittanut sen vain pullon päälle (hän kyllä vakuutteli kiertäneensä korkkia, uskokoon ken tahtoo!) ja kun hän tarttui korkkiin, pullo putosi. Onneksi se oli melkein tyhjä, joten lattialle ei paljoa öljyä pulpahtanut, mutta arvannette silti, että hän sai kuulla asiasta jälleen kerran pienoisen puhuttelun! Tähän asti pahin odottamani pudotus on ollut punajuuripurkki, sillä siitä sotkusta ei kovin helposti selvittäisi ja senpä vuoksi aina kiristän punajuuripurkin kantta, kun sellainen on jossain näkyvillä

Kävimme eilen pitkästä aikaa salilla jumpassa. Yritimme kyllä viikko sitten, mutta silloin ei löytynyt parkkipaikkaa. Nyt tilaa oli ruhtinaalisesti, emme vain tienneet, että joulukuun ajan ko. tunti alkaa varttia myöhemmin, joten jouduimme "lämmittelemään" puolituntia. Itsenäisyyspäivän takia huomenna ei ole ohjattuja tunteja, joten maanantaina pitänee mennä ominpäin kolisuttelemaan rautaa, sillä circuit-tunti on loppuvuoden tauolla. Eilinen tunti oli todella hengästyttävä. Sen ohjasi sijainen ja muuten se oli kyllä ihan hyvä tunti, mutta nk. alkulämmittely (n. 15 min) mentiin humpan ja rokin tahdissa Tietenkin jätin pahimmat hyppelyt vähemmälle, mutta huohotin vieressäni jumpanneelle kaimalleni, että tyttö on tainnut unohtaa, että me olemme vanhoja

11. päivä pitäisi viimeistään laittaa postiin jolukortit, mikäli mielii saada ne hieman halvemmalla postimaksulla. Australiaan ja Kanadaan olisi kortit pitänyt lähettää jo aikapäiviä sitten, mutta muistin ne vasta siinä vaiheessa, kun postilakon aikana pohdittiin, ehtivätkö joulukortit yleensä ollenkaan perille jouluksi. No, laitan kortit kuitenkin menemään ja vaikka soitan sitten jouluna.

Englantiin ostin joulutorilta lahjaksi käsin kudotut kaksinkertaiset lapaset, joissa on kissoja, vastaanottaja kun on kissaihmisiä sekä kauniit puiset salaattiottimet, joissa on varsissa laserilla tehtyjä sydämiä. Ja nyt pitäisi sitten vihdoinkin ensi vuoden kuluessa saada otetuksi käsittelyyn lahjojen lähettämisen lopetus. Saa nähdä miten käy

Sen verran otan puheeksi politiikankin, että luulen koko porukan tulleen sekopäisiksi ja mielestäni uudet vaalit olisivat paikallaan! Siihenhän ei kuitenkaan mennä, kun siinä sitten vaihtuisi koko poppoo eivätkä ne sitä tietenkään halua. En kuitenkaan ymmärrä, miten ihan vakavissaan ehdotetaan, että Rinne alkaisi vetää hallitustunnusteluja Sen kyllä käsitän, etteivät sen kummemmin Marin kuin Lindtmankaan oikein voi siihen ruveta, kun he vasta PM:n paikkaa tavoittelevat, mutta kun kaikki hallituspuolueet vakuuttavat yksimielisesti olevansa tyytyväisi sekä hallituspohjaan että hallitusohjelmaan, niin kuka tahansa hallituspuolueistahan olisi voinut alkaa tunnustelijaksi. Vaikkapa oikeusministeri! Enkä muuten ole lainkaan innostunut Marinin mahdollisesta pestistä pääministerinä, sillä hän on melko vahvasti Rinteen opetuslapsi ja sitä paitsi huomattavasti enemmän vasemmalla kuin yksikään muista mahdollisista demareista. Itse voisin kannattaa Urpilaista, mutta kun hän vasta aloitti komissaarina, niin se ei taida oikein onnistua. Ja mitä tulee Haavistoon, niin en tiedä mitä ajatella. En kannata vihreitä, kun he yleensä ovat niin vasemmallakin, mutta Haavistoa olen pitänyt jopa kohtuullisen tolkunihmisenä. Viime päivien tapahtumat eivät oikein häntäkään kaikkein puhtaimmassa valossa ole näyttäneet. Niinhän se on, että valta turmelee hyvätkin ihmiset!

Kaikesta huolimatta toivotan teille kaikille hyvää itsenäisyyspäivää. Nautitaan kauniista puvuista ja mahdollisesti jostain hyvästä juomastakin

Halitulijallaa,
kotona ollaan!

Tosin ei ilman pientä kommellusta.

Eilen käytiin sanomassa pikaisesti näkemiin kimaltavalle Välimerelle ja luvattiin tulla taas tuijottamaan aaltoja huhtikuussa ”jos eletään ja tervennä ollaan” kuten savolaismummollani oli tapana sanoa lupaustensa loppukaneetiksi.

Pakattiin matkalaukut. Minähän olen vuosi sitten ostanut reilunkokoisen nelipyöräisen, semmoisen poninkokoisen. Kassikaupassa nimittäin silloin muistin elävästi ne Rooman parmesaaninpalat ja panettonet, Kanarian mantelikarkit sekä monenmonta muuta ostosta, jotka jäivät joko tekemättä tai Rooman tapauksessa syötettiin kämppiksille.

Mitattiin laukkujen paino. Finnairilla on reilut painorajat, joten totesin suurisydämisesti Ukkokullalle, että minulle kyllä mahtuu. Eikä ne rajat siinä vaiheessa olleet lähelläkään. Tai no, vaihdoin mä varmuuden vuoksi yhden kilon viikunapussin muutamaan lyhythihaiseen paitaan ja niin edelleen.

Koska Espanjassa myydään erinomaista joulusuklaata eikä hintakaan hirvitä, kävin lähikaupassa täydentämässä vielä hieman varastoja. Etäkaupassa oli käyty jo tätä ennen.

Aamulla suljettiin matkalaukut, pistettiin remmit ympärille ja vilkaistiin vaakaa. UK:n laukku jäi hivenen alle rajan, mun näytti puolen kilon verran ylipainoa. Mentiin Malagan kentälle, seistiin drop-in-jonossa. Lähtöselvitys oli tehty jo eilisiltana ja tarkastuskortitkin printattu, joten tarvitsi vain paiskata kassit hihnalle.

Kun vuoroni tuli, virkailija ilmoitti: ”Madame, teillä on ylipainoa!”

Meinasin sanoa että kyllä mä olen sitkeästi siitä eroon pyrkinyt ja kuulun Kiloklubiinkin, mutta älysin hänen tarkoittavan laukkuani. Se painoi puolitoista kiloa yli sallitun rajan.

Voiko matkalaukku lihoa kilon kahdenkymmenen kilometrin matkalla? Nähtävästi Malagan seudulla voi.

En ryhtynyt purkamaan pakkausta (ja lentokenttävirkailijako ne suklaat olisi syönyt?) vaan suostuin ehdotukseen: ”Madame, ei ongelmaa, voitte maksaa siitä tässä nyt!” Ojensin luottokorttini, reipas rouva teki 55 euron veloituksen ja alkoi pahoitella että kun sitä ylipainoa ei kuitenkaan ollut tuon enempää. Samaan hintaan olisi saanut useammankin ylikilon.

En ryhtynyt ostamaan lisää suklaata, vaan hörppäsin maitokahvin ja kömmin koneeseen UK:n viereen lukemaan e-kirjaa.

Iloista itsenäisyyspäivää!

Hyvinkin voi matkalaukku lihoa matkalla, vähän niinkuin me ihmisetkin Meillä kolmen kilon koira menetti Tsekin lentokentällä puolitoista kiloa ihan tuosta vaan, joten jos niillä siinä turvatarkastuslaitteiden lähellä on vaikka erilainen magneettikenttä. Koira oli ennen ollut yli kolmikiloinen ja siitä oli jo koiranäyttelyssäki tullut sanomista, mutta lähtöhötäkässä tilanne korjautui. KOira ei tarvinnut omaa lippua, se meni käsimatkatavaran hinnalla ja punnittiin ja maksettiin lähtöselvityksessä. Halusin maksaa jäljelle jääneillä tsekin rahoilla ja loput kortilla, jos ei riitä. Virkailija yritti ja yritti kirjata maksua, ei osannut käyttää käteinen ja kortti maksutapaa, sai laitteen täysyn sekaisin ja yritti soittaa apua...lähtö lähestyi ja aika kului. Lopulta hän sieppasi käteiset, jotka riittivät kahteen kiloon, työnsi kortin takaisin, ja antoi kuitin ja karjui että Teidän koira painaa kaksi kiloa, seuraava asiakas!!!!