Moikkelis!

En muista onnittelinko Mustikkaposkea, mutta vaikka olisinkin, niin eihän sanat kulu eli lämpimät myöhäisonnittelut 🌹

Luin mielenkiinnolla Tiinuliinun Tallinnan kuulumiset, aivan kuten olen lukenut teidän muidenkin. Olen tainnut kertoakin, että ainoat Tallinnan-kokemukseni rajoittuvat meno-paluu läpiajoon Viron kartanokierroksella sekä toinen samanmoinen silloin, kun kävimme Riiassa, joten Tallinnaan en ole lainkaan tutustunut. Oletan sen pääasiassa johtuvan siitä, kun neuvostoaikaan suomalaiset hyppäsivät siellä ryyppäämässä ja vaikka heidän rahansa kyllä kelpasi, niin ihan avoimestikin suomalaisia siellä pilkattiin. Sitten kun Viro sai takaisin itsenäisyytensä, kesti luonnollisesti aika pitkään ennen kuin siellä oli saatu elämä edes jotensakin mallilleen ja suomalaisten viinaralli senkun jatkuu! Olen kuitenkin nyt vähitellen alkanut kiinnostua ajatuksesta lähteä tutustumaan sikäläiseen menoon, kun olen lukenut niin paljon, en ainoastaan teidän kirjoituksianne, vaan muutenkin ja todennut, että siellä(kin) on paljon nähtävää. Shoppailu ei minua kiinnosta (käsilaukkuja on tarpeeksi muutamankin eliniän verran!) eikä viinaakaan ole tarve roudata, mutta museot sekä muut nähtävyydet ja ruoka (tietenkin) kiinnostavat! Saa nähdä jos vaikka joulutorille lähtisi 🙂

IL, kuvat tyttäresi uudesta pennusta olivat aivan hurmaavia 😍  Kun se hieman kasvaa, siitä tulee se sellainen söpöliini, jolla on hieman liian iso korvat ja tassut muuhun kokoonsa nähden, mikä tekee siitä aivan syötävän suloisen! Toivottavasti se tulee olemaan luonteeltaankin yhtä hyvä kuin Iker vaikutti olevan. En tiedä mikä on nimivalinnan taustalla, mutta jos se on Frank Zappa, niin hullumminkin olisi voinut valita 😄

Me olimme viime viikolla tiistaista perjantaihin Helsingissä meirämmiähen keskiviikkoisen opiskelukaveritapaamisen vuoksi. Olimme yötä serkkulikkani asunnossa, jossa oli halvatun kuuma! Hänellä oli pöytätuuletin, jonka laitoimme avonaisen ikkunan eteen, mutta se oli niin kovaääninen, ettei telkkarin ääntä tahtonut kuulla ja yöksi sitä ei melun takia voinut ajatellakaan. Hän oli kyllä siitä etukäteen jo varoitellutkin, muttemme osanneet edes kuvitella moista meteliä! Meillä on sellaisia kaksi ja kumpikin vain hiljaa humisee, joten tulimme siihen tulokseen, että siinä oli jotain vikaa, mutta kun se oli ostettu jo aikaa sitten, niin asialle ei enää mitään voinut. Keskiviikkona meidän ollessamme tapaamisessa Suomenlinnassa, serkkulikka kävi Stokkalla ostamassa kanta-asiakastarjouksessa olleen tornituulettimen ja se pelasti tilanteen.

Söimme Suomenlinnassa Bistro Bastionissa erinomaisen maukkaan aterian, jonka jälkeen meillä oli opastetut kierrokset ensin Suomenlinnan museossa ja sitten Ehrensvärd-museossa sekä lopuksi pieni saarikierros. Sää suosi sikäli, että aterioinnin aikana satoi aika reippaasti, mutta muuten oli kaunista. Tosin minulle oli liian lämmintä ja sade aiheutti melkoisen kosteuden, joten olo oli vähän kuin turkkilaisessa saunassa, mikä tarkoitti sitä, että pääni hikosi, hikeä valui pitkin niskaa ja muutenkin oli sangen nihkeä olo. Muuten kyllä oli hauskaa tavata kavereita pitkästä aikaa, kun koronan takia kahden edellisen vuoden tapaamiset peruuntuivat.

Torstaina ajoimme ratikalla ensin Etelärantaan ja huomasimme, että siellä oli Itämeri-päivän kunniaksi mahdollisuus päästä tutustumaan merentutkimusalus Arandaan, mikä oli erittäin mielenkiintoista. Satama-alueella oli myös monenmoista esittelytelttaa kierrätyksestä, ravintotietoudesta, metsänhoidosta ja monesta muusta asiasta. Väittelin innokkaasti mm. siitä, kumpi on parempaa, liha- vai kasvisproteiini ja heitin sekaan myös muita lihansyönnin etuja varsinkin ikäihmisille!

Satamasta kävelimme Kaupunginmuseon Katariinankadulla sijaitsevaan osaan ja kävimme tutustumassa 1970-luvun mummolaan, kouluosastoon, jossa oli pulpetteja eri ajoilta ja vanhanajan ruokabaariin. Siellä olisi syönyt ja juonut melko edullisesti, kun viskipaukkukin maksoi alle 3 markkaa! Sen jälkeen kävelimme (taas!) rautatieasemalle ja kävimme syömässä saksalais-italialaisessa ravintola Hausmanissa, joka oli tullut tutuksi Hans Välimäen Kuppilat kuntoon-ohjelmasta. Söimme alkupaloiksi etanat (tietenkin!) ja pääruoaksi meirämmiäs otti paistettua kuhaa, minä valitsin vasikanmaksaa, kun sitä ei juuri mistään saa ja serkkuni söi kampasimpukkapastaa. Kaikki vakuuttivat ruoan maistuvan erinomaisen hyvälle, minkä jälkeen olikin kiva ottaa jälkkäriksi Heisse Liebe-annokset, jossa oli vaniljajäätelöä ja lämmintä vadelmakastiketta 😋  Meirämmiäs ei jaksanut jälkkäriä, vaan otti kahvin ja konjakin. Jäi sellainen tunne, että vaikka käynti oli ensimmäinen, niin se ei suinkaan ollut viimeinen, vaikkakin Helsingissä kyllä ruokapaikkoja riittää.

Ravintolaa vastapäätä oli Oodi-kirjasto, joten olihan sekin pakko käydä katsastamassa. Kirjojen lisäksi siellä oli vaikka mitä aktiviteettia aina ompelukoneista 3D-tulostimiin eli juurikin niin hieno, minkä käsityksen on puheista ja kirjoituksista saanutkin. Kaiken tämän jälkeen olimme ihan sippejä, joten ajoimme ratikalla "kotiin", minä riisuin itseni yöpaitasilleni ja heitin pitkäkseni. Meirämmiäs nukahti nojatuoliin ja kuorsasi antaumuksella ja minäkin torkahdin, vaikka tarkoitukseni oli vain hieman levätä ja lukea. Perjantaina lähdimme sitten kolmen kieppeissä kotiin ja oli pakko todeta perille tullessamme, että oli ollut todella kiva reissu.

Ai niin, piti vielä kertoa, kun tulopäivänä tiistaina lähdimme iltakävelylle Kaivopuistoon ja päätimme syödä jäätelöt. Siellä on lähellä Cafe Carusellea Helsingin Jäätelötehtaan kioski ja otimme kaikki yhden pallon annoksen eri makuja pikariin. Yllätys vain oli se, että "yhden pallon" annokseen myyjäneitokainen raapi ainakin 6 kauhallista jäätelöä 😲 ja se olisi ollut käytännössä mahdoton syödä vohvelista, jollaiseen sen olisi kyllä saanutkin. Nytkin serkkulikkani onnistui sottaamaan hameensa, vaikka hän oli syönyt sellaisen annoksen aiemminkin. Me meirämmiähen kanssa saimme pidettyä itsemme puhtaina, vaikka meirämmiähen naama olikin välillä sottainen kuin pienillä lapsille 😂  Meikäläiselläkin melkein (!) meinasi tulla jäätelökiintiö täyteen! Kioskilla oli jatkuvasti jono ja kuulemma kesän ensimmäisinä aukiolopäivinä jono on todella pitkä, kun kaikki tulevat nauttimaan lämmöstä jäätelön merkeissä.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille ja vaikka jotkut ovatkin pahoillaan kesän loppumisesta, niin toivotan silti nautinnollista syksyn alkua viileydestä huolimatta. Minä ainakin nautin, kun jaksaa olla ulkonakin ja makuuhuoneen lämpötila on jo laskenut 20 asteeseen 🙂

Kiitos onnitteluista ystävät.

En arvannut etukäteen että juhlat jatkuvat ainakin neljä päivää. 
Jälkeenpäin mietin että olisinko selvinnyt helpommalla jos olisin kutsunut kaikki kerralla johonkin juhlatilaan ja tilannut pitopalvelulta tarjoilun, sen sijaan että väkersin kakkuja ja muita leivonnaisia useana päivänä. Minulla ei ole kyllä IL:n taitoja juhlien suunnittelussa joten siinä hommassa olisi varmaan tullut lisää harmaata hiuksiin.
Maanantaina oli onneksi aikaa toipua reissusta ja hoitaa järjestöjuttuja. Tiistaina tuli jälkikasvu juhlimaan. Kaikki muut pääsivät paikalle mutta yksi vävy oli töissä ja varusmies oli niin "tärkeä" henkilö puolustusvoimissa että hänelle ei päivän lomaa myönnetty. Olisi saanut reilun kahden tunnin iltaloman mutta ei olisi ehtinyt olla perillä kuin kymmenisen minuuttia. 
Eilen kävi vielä kaksi ystävää tuomassa yhden järjestön tervehdyksen.

Kiersimme lauantain aikana monta museota ja muuta kohdetta Hankoniemen ja Porkkalan alueelta jotka olivat olleet Neuvostoliiton vuokra-alueina joko välirauhan aikaan tai jatkosodan jälkeen. Kirkkonummella saimme kuulla paikallisilta ja seurakunnan papilta miten koville rakennukset mm. kirkko joutuivat neuvostoliittolaisten sotilastukikohtana. Illalla juhlimme Lohjalla syöden, juoden kokkoa katsellen ja tanssien aina aamuyöhön asti. Vielä jaksaa vanhakin tanssia. Aamulla suuntasimme kohti Helsinkiä ja Suomenlinnaa jossa oli myös opastettu sotamuseossa käynti ja kävimme myös katsomassa kuninkaanlaiturin viereistä meidän kyliltä siirrettyä tykkiä. Kaikki kohteet olivat minulle ennestään kokematta joten on siinä reissussa nyt muistelemista pitkäksi aikaa.

Nyt ei tarvitse enää helteestä valittaa. Sunnuntaina oli kyllä semmoinen paahde Suomenlinnassa että sitä muistellessa ei nämä kelit harmita yhtään. Saarella kulkeminen vei mehut vanhuksesta, tuskin edellisen illan juhlinnalla oli mitään osuutta asiaan. 🤔 Onneksi ehdimme lähteä kotiin päin ennen raesadetta.
Meillä ei ollut satanut yhtään sunnuntaina, mutta viikolla on tullut vettä useaan otteeseen. Kova tuuli kuitenkin kuivattaa nopeasti joten sienisaalista jouduttaneen vielä odottamaan.
Annoin periksi mukavuudenhalulle ja laitoin ilmalämpöpumpun lämmittämään. 
En muista olenko aikaisemmin aloittanut lämmittämistä syyskuun alussa, tuskin.

Kiitos Tiinuliinulle Tallinan ruokapaikkojen vinkeistä. Usein menee aikaa pähkäillessä missä kannattaisi syödä kun ei ole kertynyt hyviä kokemuksia. Joitakin paikkoja vuosien takaa kyllä tiedän mihin ei kannata mennä.

Nyt en ole suunnitellut mitään erikoista tälle ja huomiselle päivälle. Järjestöhommissa meni kyllä tämäkin aamupäivä ja jos pouta jatkuu niin voisin käydä vähän reippailemassa metsässä katsellen samalla joko sienet alkavat nousta. 
Lauantaina on lapsenlapsen ammattikorkeasta valmistujaiset, joten etämiehen luo en ehdi ainakaan ennen sunnuntaita jos silloinkaan. Miten ihmeessä eläkeläisellä voi olla näin täysi kalenteri.

Kipalle ja muille vaivaisille toivon kivuttomampia päiviä.

Hyvää syksyn alkua koko jengille. 

Onnea ja kaikenlaista mukavaa elämääsi Mustikkaposki.

Moi,
kiiruhdin tänne kertomaan että meillä on uusi perheenjäsen. Pieni ja musta ja karvainen.

Kuten varmaan arvasitte, kysymys on koirasta. Rodultaan kääpiösnautseri, tottelee (toivottavasti joskus tulevaisuudessa, nyt ei ihan vielä – ei ainakaan joka kerran) nimeä Lyyti. On sillä kennelnimikin, mutta muutettiin napakammaksi. Kahdeksanviikkoinen; kävimme juuri tänään noutamassa.

Näin ihmisen haaveet toteutuvat: kun olin lapsi, olisin halunnut koiran. Se luvattiin minulle heti, kun naapurin pystykorva saisi pentuja. Odottelin jokusen vuoden, mutta pentuja ei vain kuulunut. Sitten menin kirkonkylälle kouluun ja sain eläinopin oppikirjan. Siitä selvisi, että poikakoirat eivät saa pentuja. Se naapurin pystykorva oli nimittäin poikakoira.

Noh, onhan meillä ollut setterikin mutta sen sain ikään kuin Ukkokullan myötäjäisinä. Ja tyttären pikkuspanieli vierailee säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta tämä on ensimmäinen oma, sillä koiran kauppakirjassa (jossa sivumennen sanottuna on pykäliä kuin Tarton rauhansopimuksessa) on mun nimeni. Jo muutaman viikon ajan olen opiskellut koiranhoitoa parin kirjan ja yhden webinaarin välityksellä.

Joten koettakaa kestää, koirakuulumisia on tulossa jatkossakin.

Hyvää loppuviikkoa ja viikonloppua – eikös se jo kohta ala?

Voi pikkukoiran ihanuutta! Lyytin ja Zappan täytyy kyllä parin viikon päästä tavata, jos ja kun ollaan mökillä kaikki yhdessä joskus. Mä odotan tänne foorumille kaikkia kommelluksia pennun kanssa! Zappa opettelee istumaan auton takakontissa, mutta toistaiseksi kiljuu kuin syötävä, haluaisi syliin. Toisaalta osaa mennä terassin oven eteen ja marssii kakalle pihalle, edistystä sekin kahdeksanviikkoiselta. Onnea ja iloa elämäänne pennun kanssa!

Onnea pienille koiruuksille ja omistajille Tiinuliinu ja IL😍🐾🦴.

Täällä 5 vuotias kääpiösnautserinarttu elää jo vakiintunutta elämää. Ja emäntänsä kaiholla muistelee sitä pentuaikaa  mutta tosin myös helpotuksella katsahtaa lattialla auringonläikässä loikoilevaa koiraansa. 

Odotellaan mielenkiinnollla pentupäivityksiä. 

Kaikille hyvää viikonloppua🌻 Nyt näyttää tulevan aurinkoinen päivä. Varsinainen marjankeruu sää.

Mä niin riemuitsen Tiinuliinun ja Ukkokullan pikkupennusta! En enää voi ottaa itselleni koiraa, mutta onneksi on Zappa ja nyt tämä käppänäkin, joita voi käydä katsomassa ja silloin tällöin ehkä hoitaakin. Zappa tarvitsee meitä parin viikon päästä, kun tytär ja vävy menevät Tampereelle johonkin tilaisuuteen. Vävy laittoi videon, jossa Zappa osaa jo kiertää hänen jalkojensa takaa vasemmalle puolelle istua napottamaan ja odottamaan herkkunaksua. Zappahan on käyttölinjainen ja sen huomaa jo monista asioista, esim. se on tosi nopea hoksaamaan, mitä pitää tehdä.

Mulla ei tahdo vuorokauden tunnit riittää. Onko teillä toisilla eläkeläisillä sama tunne? Päivä on täynnä hauskaa tekemistä, ei edes päikkäreille olla ehditty moneen aikaan. Eilen löydettiin vielä kantarelleja, tein piirakan ja loput pakkaseen. Kuivuri hurisee koko ajan ja omenaviipaleita valmistuu. Omenapiirakkaa on loputtomiin ja paistoin jo pakkaseenkin syystalkoita varten. Ja muina aikoina jatkan saunan ikkunarimojen maalausta laituripöydän päällä ja ihastelen samalla joutsenia.

Päivät ovat viileitä, mutta upean aurinkoisia. Yöt kylmiä ja ainoa haittapuoli onkin yölliset pissareissut, kolmen asteen lämmössä virkistyy melkein kokonaan. Valmistelemme myös saaren sulkemista ja mieli on hieman haikeana. Ensi viikolla ehkä puolukat ovat jo kypsiä, silloin soudamme läheiseen saareen, joka on myös Justuksen ja poimimme talven puolukat. Voi kun olisi kylmäkellari! Tosin mun kaupunkijääkaappiin mahtuu jokunen hillopurkki, kun siellä ei ole muuta kuin avaamattomia kasvovoiteita, skumppapulloja ja diabeteslääkkeitä.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Tervehdys 🥰

Ihania koirauutisia täällä. Näin kyllä naamakirjassa Tiinuliinun koirakuvia (oiskohan ollut pari päivää sitten), mutta en tajunnut, että kyseessä oli ihan aikuisten oikeesti teidän/sinun koirasi. Kuvittelin sen olevan taas hoidossa teillä. Ihanaa koira-arkea 🥰 Kyllä haikeana mekin välillä vielä keskustelemme koiran hankinnasta, mutta emme tosissamme. Lainaamme aina silloin tällöin hauvavauvaa ja kaikella todennäköisyydellä tytär joskus tulevaisuudessa hankkii toisenkin koiran. Juurikaan suurempaa koiraa ei tällä kropalla oikein hoidella.... Esim. tassujen pesu kaupunkioloissa (jos joskus siellä tulemme enemmän olemaan 🤣)

Ihania koirajuttuja myös IL :ltä. Mukavaa kuulla Zappan edistymisestä. 

Mustikkaposki on juhlinut oikein kunnolla. Oli mukava jutella pitkästä aikaa puhelimessakin.

Suupalttikin on kestinnyt vieraita. Meidän muutama vierailu siirtyi silloin flunssan aikaan. Saa nyt nähdä toteutuuko lainkaan. Ehkä ensi tai seuraavalla viikolla.

Lähdimme täältä viime keskiviikkona kaupunkikotiin. Keskiviikkona ja torstaina siippani asensi uutta nettiyhteyttä, kun sellainen nyt toteutui tuon ison rempan myötä. Harmitti vaan kauheasti, että kohtalaisen uusi TV olkkarissa ei enää toiminut. Taloyhtiössä oli siirrytty antenniverkosta kaapeliverkkoon. Ei myöskään toiminen kotona oleva digiboxi... Täällä on sellainen digiboxi (samaa merkkiä kuin kotona, mutta uudempi), joka toimii sekä antenni- että kaapeliverkossa. Tallentaa useaa kanavaa samanaikaisesti. Sen kauttahan voisi sitten katsoa TV:täkin, niin että ei vieläl tässä vaiheessa tarvitsisi ostaa uutta. Lisäkustannuksia varmasti myös seinätelineestä tulossa, koska tuskin uusi tv sopisi vanhaan seinätelineeseen..... TV:ssä on nettiyhteys, mutta sen käyttö on aivan kamalan hankalaa - jopa siipalleni. Niinpä katsoimme uutiset ja a-studion ja -talkin läppärin kautta tv:stä. Minulle huono ratkaisu. En tiedä, kuinka kauan kestää, kun lähetys on loppunut ja tulee areenaan, mutta aiemmista kokeiluista muistelen, että ei ihan heti. Eli jos ei ehdi reaaliajassa katsomaan, niin sitten ei tiedä milloin. Muutenkin pidän vapaudesta katsoa tallennetut ohjelmat silloin, kun itselleni parhaiten sopii. Tiedän, että digiboxi on vanhanaikainen, mutta mulle se on niin helppokäyttöinen, että pidän siitä sen vuoksi. 

Perjantaina olimme vanhempieni luona. Menimme jo aamusta ja siippani kaatoi, sahasi ja pilkkoikin osan kaatamistaan puista. Äiti tuli invataxilla kotikäynnille. Ihanaa oli nähdä livenä äitiä, vaikka toisaalta on vaikeaa aina katsella, miten vointi heikkenee. 

Eilen piipahdimme vielä kummitytön luona pikavisiitillä "valmistujaisjuhlissa" etuajassa ja sitten tulimme takaisin tänne maanpäälliseen paratiisiimme. Illalla saunoimme ja vihdoimme isäni tekemällä vihdalla. Automatkat olivat tosi tuskallisia tuon hamstring-repeämän vuoksi. Pakko varmaan soittaa lääkärille ensi viikolla, kun ei ole mitään edistymistä tapahtunut - päin vastoin. Olisi ollut kipuja riittämiin ilman tuotakin.

Siippani laski verkot veteen. Veden lämpötila oli laskenut usealla asteella noiden kolmen päivän aikana. Täällä oli ollut kovat tuulet. Sateita ei paljoa ole ollut enkä tämän päivän kävelylenkillä nähnyt mitään sieniä. Kävelin sellaisen kohdan ohi, josta näkee hyvin metsään. Normikesinä niillä paikoin kasvaa herkkutatteja, mutta tämän kesän aikana ei ole näkynyt ainuttakaan. Toivon kovasti, että saamme vielä kanttarelleja. 

Mukavaa sunnuntai-iltaa ja tulevaa viikkoa kaikille 🥰

Oi, tuota pentuihanuutta mitä Tiinuliinulla on. Pennut ovat niin ihanan suloisia. 

Me ollaan päätetty, että viimeiset koirat on nyt. Tosin se päätös aina välillä rakoilee. Vanhin koira täyttää joulukuussa 10v ja nuorin huomenna 7v. Vanhempi elää viimeisiä aikoja kun on jätti rodultaan ja ne eivät ole kovin pitkäikäisiä. Nyt huomaa miten on ihan muutamassa kuukaudessa liikkuminen vaikeutunut. Ei enää jaksa/viitsi lenkkeillä. Vapaana kulkee pihalla mitä kulkee.
Nuoremman pitäisi vielä ainakin viisi vuotta porskuttaa ja jos terveenä pysyy kauemminkin. 
Voi olla että kun vanhemmasta aika jättää niin nuoremmalla kovat ajat kun on koirakaveriin tottunut. No murehditaan sitä sitten. 
Toisaalta labradorinnoutajan vielä haluaisin. 

Mies lähti tyttärenpojan vilperin 9v. kanssa lauantaina viikoksi Mallorcalle. Minä tässä huushollia pyöritän yksin. Tytär lupasi jeesata tarvittaessa. Olisi tullut tänään, mutta sanoin vasta huomenna tarvitsevani kun on terapia muksulla. Toisella tämän päivän terapia peruuntui. Hyvä niin. 

Viikonlopun oli vain kaksi muksua tässä, ja kun poissa olija oli diabetes lapsi niin oli helpompaa. Ehkä kurjin asia on koirien ilta- ja aamupissatukset, ne kun mies yleensä hoitaa. En yhtään tykkää illalla pimeässä mennä. En kyllä ole kun pihapiirissä ja pihavalot päällä, otsalamppukin valaisee. Olen aina ollut pimeän pelkoinen, mutta pärjään kyllä. 
Aamulla taas niin laiskottaa ettei huvittaisi. 

Nyt on aamuhommat tehty. Juon kahvia ja pitäisi kauppalista tehdä ja lähteä sitten kaupoille. 

Mukavaa alkanutta viikkoa. 

Tiinuliinu, oi miten ihana koiranpentu-uutinen. Se on niin suloisen oloinen fb-kuvissa, että tekisi mieli ottaa se syliin ja antaa monta suukkoa päälaelle.

Tosi kiva uutinen Menna, että miehesi muistitestit sujuivat hyvin ja autolla ajaminenkin voi jatkua.

Kivikasa, oikein antoisaa Norjan matkaa teille. Pohjois-Norja on meille hyvin tuttu paikka, varsinkin Finnmarkin läänin alueet. Tänä kesänä piti lähteä sinne viettämään 75-vuotis päiviäni, mutta toisin kävi.

IL, kerroit, että sinun päiväsi tunnit eivät tahdo tekemiseen riittää.Elät ihanan vaihtelevaa, onnellista, elämisen makuista elämää.

Minun elämäni muuttui pari kuukautta sitten täysin toisenlaiseksi kuin mllaisena olin kuvitellut sen jatkuvan. Aika pysähtyi. Elän kuin jonkun toisen painajaisunessa. Vaikka herään, en pääse sieltä toisen unesta pois.

Miehellänihän todettiin heinäkuun alkupuolella sydämen vajaatoiminta, vaikea munuaisten vajaatoiminta ja pari tukosta, jotka vaativat pallolaajennusta. Terve mies meni laboratorioon ja kun tulokset tulivat, koko elämämme muuttui.

Kahden kuukauden aikana olen kuskannut häntä lukuisia kertoja labroihin, terveyskeskuslääkärin, sydänkirurgin, munuaislääkärin vastaanotoille; kaksi pallolaajennusta on 3 viikon välein tehty, munuaisten ja alavatsan ultraääni on tehty ja sen yhteydessä todettu, ettei virtsarakko tyhjene. Ei muuta kuin päivystykseen, jossa otettiin kokeita ja asennettiin katetri.

Kun se oli aamulla tehty, alkoi iltapäivällä virtsan täyttöpussiin tulla syöksymällä verta. Soitto 112, sieltä eri ohjeiden jälkeen päädyttiin lähettämään ambulanssi. Ensihoitajat tutkivat tilannetta, konsultoivat päivystyksen kirurgia, sain taas uudet ohjeet, joita kuuntelin kyyneliä nieleskellen, asiallinen ilme kasvoillani. Oma lukunsa on katetriin liittyvän pissapussin vaihtaminen yöksi isompaan ja taas päiväksi pienempään. Sosiaalityöntekijän ammattitaito ei oikein tahdo näihin hommiin riittää....huh, huh.

Ja kun rakas ihminen on vaipumassa synkkyyteen ja ajattelee, ettei hänen elämällään ole enää mitään merkitystä ja sanoo vain toivovansa, että tulisi joku joka tappaisi...niin siinä täytyy ottaa käyttöön koko rakkauteni ja ammattiosaamiseni, että osaan puhua hänelle niin kuin aikuiselle puhutaan, lämpimästi mutta samalla hyvin tiukasti,rakastaen, mutta turhat jutut huomiotta jättäen.

Munuaisarvot miehelläni olivat jo niin huonot, että puhuttiin loppuajan munuaistaudista. Nyt kuitenkin, kun todettin, ettei virtsarakko tyhjene, munuaislääkäri sanoi, että kun sitä saadaan tyhjennetyksi, munuaisarvotkin paranevat. Nyt sitten odotamme aikaa urologille, sitten taas munuaislääkärille ja välillä käydään terveyskeskuksessa labroissa ja soitellaan sinne, kun jatkuvasti on jotain hieman outoa ja hälyttävää.

Miehelleni, joka on Hämeen metsien ja järvien keskellä kasvanut, tottunut kulkemaan metsissä ja soilla, milloin marjassa milloin sienessä milloin muuten vain, on hirveän vaikeaa sopeutua siihen, että ei jaksa, ei saa, ei pysty….

Olen kyllä tiennyt, että jokainen hetki, jonka saa elää suht´terveenä, kipujenkin kanssa melko normaalia elämää, on elettävä täysillä tässä ja nyt. Olen tiennyt, että jokainen hetki menee ohi eikä koskaan palaa ja on siksi niin valtavan tärkeä. Että jokainen suudelma, jonka saan voikin olla viimeinen ja siksi otan sen ilolla vastaan. Että jokainen kaunis sana, jonka jätän sanomatta voi iäksi jäädäkin sanomatta enkä yhtään ikävää tekoa voi ehkä koskaan pyytää anteeksi.

Elämä jää parhaimmillaankin aina kesken. Ei auta vaikka kuinka pyytäisi lisäaikaa, jos sitä ei ole, niin sitä ei ole. Meiltä menee liian usein liian paljon ohi. Meiltä menee enemmän ohi, jos emme opi pysähtymään, elämään syvemmin, vahvemmin.

Minulla on vielä toivoa. Toivoa siitä, että munuaistauti ei sittenkään olisi loppuvaiheessa. Että sydämen vajaatoiminnan kanssa voi elää vielä joitakin vuosia. Että urologi ei kerro mistään pahoista asioista vaan toteaa, että kaikki voidaan hoitaa…

Niin kauan kuin on elämää, on toivoa ja toivosta minä pidän kiinni. Sellaisesta toivosta, joka itse Jumalaakin voi hämmästyttää. Vaikka näen, miten pari kuukautta sitten niin reippaasti kävellyt mieheni laahustaa kuin vanhus, miten pilke hänen silmäkulmastaan on kadonnut, miten hän yrittää olla niin kuin kaikki olisi hyvin lastenlasten ollessa paikalla, mutta kun kukaan ei huomaa, hänen ryhtinsä katoaa, vaikka kaiken tämän näen, niin pidän kiinni toivosta, että hänen kuntonsa voi vielä parantua ja meillä on vielä elämää yhdessä.

Ja joka tapauksessa meillä on tämä päivä. Siitä iloitsen.

Koska kirjoitukseni alkavat olla liian täynnä surullisia asioita, ajattelen että tämä on, ainakin toistaiseksi, viimeinen kirjoitukseni. Elän sellaista aikaa, etten oikein osaa enkä jaksa kirjoittaa. Varmaan kuitenkin luen teidän juttujanne. Olemme kulkeneet yhdessä monta vuotta. Kiitos siitä.
Mukavaa tätä päivää itse kullekin.