Yllätyin tänään hammaslääkärissä. kun ei yksikään vanha paikka kaivannut korjaamista. Etuhampaideni alareunat tosin ovat alkaneet harsuuntua, joten ne täytyy korjata, ettei kiille ala lohkeilla. Olen jo pitkään kielellä huomannut, että reunat ovat karheat, mutten ole tullut ajatelleeksi syytä siihen. Tänään korjattiin tarkastuksen jälkeen toinen hammas ja seuraavalla kerralla korjataan toinen sekä tehdään puhdistus. Hintaa kyllä taas tulee, sillä tämä kerta maksoi 144 euroa ja toinen käynti on varmaan saman moinen. No, kaipa talous sen kestää kerran vuodessa ja onpahan taas hampaat kunnossa, mikä on tärkeää koko terveyttä silmälläpitäen.

Kävimme samalla reissulla Kauppahallissa, muttemme pettymykseksemme saaneet Kivikylän Tuhtipaistia emmekä Nygrenin aurajuusto-lohipateeta, joita varten sinne menimme. Lohduttauduimme sitten ostamalla graavisiikaa ja pippuroitua savulohta sekä hyviä paikallisia kaalikäärylöitä päivälliseksi 😋

Olemme tänään taas nauttineet puhtaasta huushollista, kun eilen oli siivouspäivä. Tytöt tekivät kyllä jälleen hyvää työtä, mutta olen ihmetellyt, kun pian puolentoista vuoden asiakkuuden jälkeen emme vieläkään ole saaneet edes yhtä vakiosiivoojaa. Luulen, että meillä on kohta käyneet kaikki heidän siivoojansa, joten ehkä kohta alkaa enemmän näkyä tuttuja naamoja 🙄 Eihän siitä sinällään ole mitään haittaa, mutta aina on aluksi esiteltävä kämppä ja näytettävä, mistä löytyy mitäkin, joten varsinaisesta työajasta jää aina kymmenisen minuuttia pois. Asuntomme on iso ja joiltakin osin hieman hidas siivottava, joten 2,5 tunnissa (miinus 10-15 min) he joutuvat työskentelemään melko intensiivisesti, jotta koko ylläpitosiivous ehditään tehdä. Olen ajatellut soittaa firman aspaan ja kysyä, miksei vakiosiivoojaa löydy ja mahtaako meillä olla jotain sellaista, miksi kukaan ei halua tulla toista kertaa. Me kuitenkin annamme heille täydellisen työrauhan ja pysyttelemme huolella poissa jaloista.

Nyt kun on ollut sateisia päiviä, pihanurmi on venähtänyt todella pitkäksi ja seassa on kaikenlaisia rikkakasveja, joita en edes tunnista. Sanoin meirämmiähelle, että mikäli loppuviikosta ei sada, niin hän saa luvan mennä ajamaan nurmikon ennen kuin sinne alkaa pesiä punkkeja, tappajaetanoita ja käärmeitä 😨

IL, naureskelin tuolle Juniorin toiveelle saada suuret rippijuhlat, jotta tulee mahdollisimman paljon massia 😄  Onhan se vähän proosallista antaa lahjaksi rahaa, mutta toisaalta tarvitsevathan nuoret rahaa ja vaikea heille on mitään lahja-lahjaa nykyään ostaakaan. Niin ne lapset kasvavat. Muistan elävästi tarinasi kiljukaulojen toilailuista ja nyt he ovat jo melkein aikuisia. Saattaa tuntua jopa hieman haikealta vai mitä?

Toivottelen teille kaikille mukavaa loppuviikkoa 🙂

Menna, olet ihan oikeassa, haikeaa on, kun kiljukaulat ovat jo lähes aikuisia. Näen facesta muistoja entisiltä ajoilta ja hymysuin muistelen heidän touhujaan. Nyt Juniorikin on jo lähes Heviteinin pituinen (185) ja omat kaverit ovat maailman tärkeimmät. Juniori oli ollut tunnin koulussa, kun lähetti jo viestejä, että "ihan kamalaa", "muutetaan Espanjaan" jne. Siis sama kaveri, joka muutama viikko sitten olisi halunnut lentää Espanjasta etukäteen Suomeen, koska "siellä on ihan kaamean tylsää".

Flunssa viihtyy meissä. Tänään yritettiin tehdä vähän pihatöitä, mutta hengitys ei tahdo kulkea ja kurkkuun sattuu. Eilisen jättipalsamikitkemisen takia takareidet valittaa ja sormet ovat kipeinä puutarhasaksien käytöstä. Luin jostain, että sellaisia saksia saisi akkukäyttöisinäkin, täytyy tutkia.

Onko kenellekään tuttu Lucinda Raileyn Seitsemän sisarusta -kirjasarja? Siihen kuuluu seitsemän kirjaa, joista luen nyt viidettä. Kertoo adoptoiduista sisaruksista, jotka lähtevät etsimään alkuperäänsä. Olen ihan koukussa ja lukisin vaan koko ajan. Tytär neuvoi, kun oli itse ihan lumoutunut ja yhdessä jutellaan puhelimessa kirjojen tapahtumia.

Nyt on leivottava vielä yksi kuivakakku pakkaseen Juniorin rippijuhlia varten. Siinä voi seista paikallaan, ei käy henkeen. Justus valmistelee täytettyjä paprikoita. Meistä on hauskaa työskennellä keittiössä yhtäaikaa, tönitään toisiamme ja jutellaan samalla.

Mutta voi tätä hitsin väsymystä. Täytyy puolipakolla saada itsensä tekemään jotain ennen päikkäreitä.

Minä olen lukenut ko sarjan, paitsi nyt sen viimeisen papa Saltin tarinan. Pidin sarjasta ja yleensäkin Rileyn kirjoista. 
Tuntuu vaan nyt hassulta kun kirjailija kuoli ja uusia kirjoja tulee siltikin. 

Maanantaina minulla verisuonikirurgille aika suonikohjuista, siitä viikon päästä Ortonissa ortopedin polven tekonivelleikkauksen tiimoilta. Saas nähdä mitä ensin leikataan vaiko mitään. 

Kiitos IL kirjavinkistä.  Maanantaina siis kirjastoon!

  Menna, onnea vielä tätäkin kautta synttäriesi johdosta.

Teki jo aikaisemmin mieleni sanoa jotain tuosta miehesi juomisesta, mutta en sitten oikein tiennyt mitä sanoa. Kun läheinen ihminen juo on aika vaikea sanoa miten siinä pitäisi toimia.

Mielestäni olet tehnyt juuri niin kuin on tarkoituksenmukaista. Et voi kontrolloida miehesi juomista. Et voi kaataa juomia pois etkä piilotella pulloja. On kysymys nimenomaan hänen ongelmastaan vaikka se tietysti vaikuttaa myös sinuun. Hänen on tilanne ratkaistava. Voit tukea häntä heti, jos hän sitä pyytää. Voit kertoa suoraan miltä hänen juomisensa sinusta tuntuu ja miten se vaikuttaa teidän yhteiseen elämäänne. Voit palauttaa hänen mieleensä mitä lääkäri hänen juomisestaan on sanonut. ( niin kuin olet tehnykin) Voit kysyä miten hän itse arvioi juomisen vaikuttavan omaan terveyteensä. Voit kysyä mitä hän tekisi sinun paikallasi, kun näkisi miten tahallisesti tuhoaisit terveyttäsi. Voit kysyä miltä elämä ilman alkoholia hänestä tuntuisi, mikä auttaisi häntä jättämään juomisen, mitkä asiat saavat häntä jatkamaan juomista...Kaikenlaista voi kysyä, mutta siinäpä melkein onkin kaikki mitä voi tehdä. Tärkeintä on, ettei millään lailla helpota hänen mahdollisuuksiaan hankkia juomia, ja sitähän sinä et ole tehnyt. Mutta vastuu on hänen. Hänen elämänsä, hänen juomisensa, hänen ratkaisunsa.

IL, minä olen lukenut kaikki Seitsemän sisarta- sarjan kirjat. Myös tämän viimeisen Papa Saltin tarinan, jonka Lucinda Rileyn poika viimeisteli äitinsä kuoleman jälkeen. Olen lukenut myös useita muita Rileyn kirjoja ja pitänyt kaikista.

Meille kuuluu juuri nyt hyvää. En olisi muutama kuukausi sitten uskonut, että elämämme voisi vielä joskus olla näin hyvää. Mieheni ei ole ollut sairaalassa toukokuussa tapahtuneen eturauhasen ”höyläyksen” jälkeen. Eiväthän perussairaudet (munuaisten paha vajaatoiminta ja sydämen vajaatoiminta) ole mihinkään kadonneet, mutta olemme saaneet aikaa hengähtää, aikaa nauttia elämän pienistä ja isoista asioista.

Palasimme eilen Saariselältä, jonne teimme vajaan viikon reissun. Pelkäsin etukäteen miten mieheni jaksaa reissun tehdä, mutta lähdimme rohkeasti matkaan. Miehenihän ei aja, joten minä ajoin näiden kuuden päivän aikana lähes 2000 km. Ei hirveän paljon, mutta ihan riittävästi minulle.

Saariselältä ajelimme Norjaan ( lintuinfluenssakaan ei meitä pelottanut, varovaisia toki olimme). Finnmarkin alue on meille hyvin rakasta ja tuttua seutua. Ajelimme pitkin rannikkoa, jätimme hyvästit tutuille paikoille, yövyimme Vesisaaressa, mennen tullen joimme pullakahvit Utsjoen kirkkotuvilla ja palasimme vielä kahdeksi yöksi takaisin Saariselälle.

Kun emme enää jaksa tuntureille kavuta ajoimme autolla Kiilopäälle ja Kaunispäälle, ihailimme upeita maisemia ja jätimme niillekin hyvästit. Tiedän, ettemme enää ensi kesänä jaksa sinne asti lähteä. Mutta voi miten ihanaa oli vielä kerran siellä käydä.

Katsellessani tuntureita ajattelin omaa elämääni, joka on ollut ja on täynnä monia hyviä asioita. Ajattelin vanhempiani ja veljiäni, jotka ovat kuolleet, mutta joiden läsnäolon yhä vahvasti tunnen. Ajattelin tytärtäni, lapsenlapsiani, miestäni, ystäviäni ja kiitin elämää siitä, että he ovat olemassa.

Seisoimme käsi kädessä Kaunispään laella. Lämmin tuuli vei murheet mennessään. Mieheni kietoi kätensä hartioitteni ympärille. Emme puhuneet. Seisoimme vain siinä ja meillä oli hyvä olla. Juuri nyt olemme kumpikin aika väsyneitä, mutta edelleen meillä on tosi hyvä olla.

Mukavaa viikonloppua itse kullekin.

Voi miten ihanaa, että Jumbojet ja miehensä jaksoivat tehdä yhdessä matkan rakkaille seuduille. ❤️ Niin kauniisti kuvailitkin taas matkaa, että ihan silmissään näki maisemat ja tunsi tunnelmat. 

Tervehdys piiitkästä aikaa.

Kiitoksia kirjoituksistanne. Olen niitä lukenut, mutta edellisestä omasta "päivityksestäni" taitaa olla reilusti yli kuukausi, niin en tässä sen kummemmin kommentoi. 

Mennan viestiin on pakko jotain laittaa. Kyllä on kurja tilanne sinulla teirän miehen kanssa. Mielestäni JJ kirjoitti asiasta hyvin. Niin pitkään kuin muistan ja olen aiheesta lukenut, niin aina ovat asiantuntijat sanoneet, että juomisen lopettamista ei onnistu kukaan toinen tekemään toisen puolesta. Se halu pitäisi lähteä siltä, joka juo. Tuo kyllä kuulostaa ikävältä, että vaikuttaa niin paljon jo jokapäiväiseen elämään ja matkojenkin suunnitteluun. Voimia sinulle ja tahtoa miehellesi juomisen lopettamiseen. 

Olen ollut vähän allapäin, mikä ei kyllä ole minulle mikään tyypillinen olotila. Mutta suurin osa kesästä on mennyt sellaisen kipuhelvetin keskellä, että toivo meinaa välillä loppua. Huolettaa, kun syön lääkkeitäkin niin paljon, että pelkään jo sisuskalujen kestävyyden vuoksi. Juuri tällä hetkellä tilanne on vähän valoisampi, kun lisäsin kortisoniannosta, jonka pienentämisen kanssa olen taistellut viime talvesta asti. Suo siellä, vetelä täällä... Vähän sellainen tilanne. 

Olemme käyneet muutaman kerran ystävien mökillä, meillä on käynyt muutamia ystäviä täällä ja juuri viime viikonloppuna tytär, vävy ja hauvavauva olivat täällä. Kaupungissa olemme käväisseet pikaisesti ja vanhempiani samalla tapaamassa. 

Nyt olen käynyt sentään kolme kertaa kanttarellijahdissa. Jotain normaalia kesään kuuluvaa toimintaa. Rakas siippani on kerännyt ja siivonnut mustikoita ja ollut kanssani kanttarellimetsässä. Sienet olen vielä pystynyt siivoamaan - urakka on useimmiten jakautunut kahdelle päivälle. Olen liian tarkka niiden kanssa, mutta vaikea päästä tavasta irti. 

Oikea polvi (joka on tekonivelleikkausjonossa) on ajoittain aivan mahdoton saada kivuttomaksi. Odotan yhteydenottoa sairaalasta, johon olen itse ollut yhteydessä, että kiireellisyysluokkaani muutettaisiin. Vielä en ole saanut vastausta. 

Yritän vähän opetella päivä kerrallaan menoa, mikä ei ole minulle helppoa, kun aina suunnittelen etukäteen asioita. Oppia ikä kaikki.

IL:n kanssa päivitämme tilanteita puhelimitse. Muuten olen soitellutkin tavallista vähemmän, kun ei viitsisi puhelimessa valittaa. Ja kun kuulumisia kysytään, niin en viitsi valehdellakaan.... Kyllä tämä tästä vielä ajan kanssa iloksi muuttuu. 

Toivotan kaikille mukavaa kesän jatkoa. 🥰

Moikkelis Tampereelta!

JJ, kiitos kirjoituksestasi. Luettelit kaikki ne asiat, jotka olen käynyt läpi meirämmiähen kanssa kerta toisensa jälkeen. Olen kuin rikkinäinen äänilevy, joka on jumittunut yhteen kohtaan. Sehän on totta, ettei juominen lopu ennen kuin hän itse niin päättää tehdä, mutta kun kysyn, miksi ihmessä hänen pitää juoda niin paljon, saan vastaukseksi "juotavaksihan ne on ostettukin" ja "se maistuu hyvältä", joten siitä voi päätellä, että lopettaminen on viimeinen asia maailmassa mitä hän suunnittelee! No, se siitä.

Näin sieluni silmin teidät miehesi kanssa Kaunispään laella lähellä toisianne katsomassa kauniita maisemia, jotka varmaan ovat hitsautuneet sydämiinne vuosien saatossa. Ihanaa, että jaksoitte tehdä ikään kuin jäähyväiskierroksen noille tutuille paikoille.

IL, minäkin olen lukenut Rileyn sisarsarjaa. Luin niitä peräperään ja sain pienoisen ähkyn, joten nyt minulla on jo toista vuotta kesken se Norjasta lähtöisin olevan sisaren tarina. Auringon sisarta en ole vielä hankkinutkaan enkä Papa Saltin tarinaa enkä ole ihan varma, vaikka jokin muukin vielä puuttuisi. Ne ovat kyllä sujuvasti kirjoitettuja ja mielenkiintoisia käänteiltään, joten en yhtään ihmettele, että ne ovat olleet niin suosittuja kautta maailman.

Me olimme kolme päivää Kotkassa ja reissu oli ihan kiva. Keskiviikkona ajelimme kaikessa rauhassa sinne ja majoituimme hotelli Merikotkaan. Se oli aika jännä hotelliksi, sillä se sijaitsi yli satavuotiaan rakennuksen toisessa kerroksessa. Katutasossa oli muutama liikehuoneisto, joista yhdessä kuuluisa Kotkan Ruusu piti aikoinaan parturiliikettään ja ylempänä oli normaaleja asuinhuoneistoja. Kirjoittauduimme sisään hotellin baarissa, sillä varsinainen respa oli auki vain aamuisin klo 10 saakka. Huone oli melko pieni, mutta kyllä me siihen hyvin mahduimme ja kun yleensä meidän hotellihuoneemme sijaitsee kaikkein kauimmaisessa nurkassa hissiin nähden, niin nyt olimme aivan sisäänkäynnin vieressä (hissiä ei ollut) ja huoneemme ovelta oli viisi askelta aamiaiselle 😄

Kysyimme tapaamisen järjestäjältä kuuluiko merikeskus Vellamossa opastettuun kierrokseen myös Pako Pompeijista-näyttely, muttemme saaneet vastausta. Niinpä kävelimme viiden minuutin matkan hotellista Vellamoon ja kävimme katsomassa näyttelyn. Kaiken lisäksi keskiviikkoisin klo 17-20 kaikkiin näyttelyihin pääsi ilmaiseksi! Tapaamisen järjestäjä soitti sitten torstaina aamulla, kun heillä oli ollut  edellisen illan ja yön kestävä sähkökatko ja hän oli nähnyt viestimme vasta aamulla. Meirämmiäs selitti asiaa vähän epämääräisesti ja järjestäjä sai sen käsityksen, että me haluamme Pompeiji-näyttelyyn, joten hän oli ollut yhteydessä museon oppaaseen ja pyytänyt jakamaan tunnin kierroksen alunperin sovitun Ruotsinsalmen taistelusta kertovan näyttelyn ja Pompeijin kesken. No, kävihän se niinkin ja asiaa tuli ihan tarpeeksi. Olimme meirämmiähen kanssa kuitenkin tyytyväisiä, että olimme käyneet katsomassa näyttelyn ajan kanssa, sillä siellä oli paljon kiinnostavia tekstitauluja sekä muutama erilainen videoesityskin, joita ei luonnollisestikaan ehditty puolessa tunnissa kunnolla katsella.

Ennen merikeskusta meillä oli lounas lähellä Sapokkaa sijaitsevassa ravintola Meriniemessä. Rakennus oli viehättävä ja kauniilla paikalla ja henkilökunta oli miellyttävää. Ruoka oli kyllä vähän pettymys. Lista oli hyvin suppea, mutta eihän sen tarvitse kovin laaja ollakaan, jos se on tarpeeksi monipuolinen. Alkuruokina oli skagenleipä, jonka aika moni oli valinnut ja se oli kuulemma todella hyvä. Minä olin valinnut cesar-salaatin ilman kalaa tai lihaa ja kuvittelin sen olevan suht pienen kuten alkusalaatti yleensä on. Se oli kyllä hyvän makuinen, mutta todella iso, joten siihen meni sitten pahin nälkä. Olimme valinneet pääruoaksi pippuripihvin, joka sitten oli pettymys. Se oli tehty ulkofileestä eikä meiltä kysytty paistoastetta. Minun pihvini oli liian raaka ja kun ulkofileepihvi on raaka, se on yleensä myös sitkeä. Sisäfilee antaa paljon anteeksi, koska se on lähtökohtaisesti mureampaa, joten paistoasteen pienillä eroilla ei ole niin suurta merkitystä. En sitten jaksanut järsiä koko pihviä ja jätin vihanneksetkin, jotka olivat ihan raakoja. Perunat kyllä olivat hyviä 🙄  Kuulin muiltakin pihvin syöneiltä saman suuntaista palautetta. Jollekin se oli ollut myös liian pippurinen, kun taas minun mielestäni se oli liian mieto. Aika moni oli ottanut lohikeiton, joka oli siinä mielessä erikoinen, että lohi oli fileepalana ja varsinainen keitto, jossa ei ollut perunaa eikä mitään kasviksia, vaan jonkinlaista leipää, oli palan alla. Maku oli kuulemma kuitenkin hyvä. Kolmas pääruokavaihtoehto oli jonkinlainen kana-annos, mutten kuullut siitä minkäänlaisia kommentteja, joten en tiedä, söikö sitä edes kukaan. Jälkiruoaksi oli vain kahvia, joten kun sitten näyttelykierroksen jälkeen menimme museon kahvioon kahville, minä söin vain hyvän jäätelön.

Muuten reissu oli ihan mukava ja oli kiva taas vuoden tauon jälkeen tavata tuttuja. Siellä oli yksi pariskunta, joka ei ole osallistunut kovinkaan montaa kertaa viimeisinä kymmenenä vuotena, mutta kun he asuvat Pyhtäällä Kotkan naapurissa, niin nyt he päättivät tulla mukaan. He istuivat meidän kanssamme samassa pöydässä syömässä, joten saimme oikein kunnolla käytyä läpi monen vuoden kuulumiset. Opiskelukavereista on kymmenkunta jo siirtynyt tekemään taivaallisia kytkentöjä, mutta kaksi leskeä on jatkanut osallistumista, mikä on hieno juttu, sillä kyllähän he kuuluvat porukkaan, kun ovat osallistuneet miestensä rinnalla aina näiden valmistumisesta saakka!

Me nukuimme vielä toisenkin yön Merikotkassa ja lähdimme sitten ajelemaan kotiinpäin heti huoneen luovutuksen jälkeen. Menomatkan ajoimme Lahden ja Kouvolan kautta, mutta takaisin tulimme Porvoon ja Hyvinkään kautta, joista jälkimmäisessä kävimme nauttimassa hyvät leivoskahvit. Kukin opiskelukaveri järjestää tapaamisen vuorollaan ja nyt me sitten saimme järjestääksemme tapaamisen täällä Tampereella ensi vuonna. Olemme  järjestäneet aiemmin kaksi tapaamista, joista ensimmäinen oli v. 1995. Tapana on ollut, että aina kun täyttyy 10 vuotta valmistumisesta, lähdetään ulkomaille ja tuo oli nyt kaksikymmentä vuotta valmistumisesta ja me järjestimme Viking Linella Päivä Tukholmassa-risteilyn. Se oli minulle ihka ensimmäinen tapaaminen ja hyvin minut otettiin porukkaan mukaan. Toinen meidän järjestämämme tapaaminen oli täällä Tampereella 13.-14.1.2007. Kävimme katsomassa musikaalin Vuonna 85 ja sen jälkeen oli mahtavan maukas illallinen ravintola Tiiliholvissa. Porukka yöpyi Cumuluksessa ja seuraavana päivänä olimme järjestäneet opastetun kierroksen Villa Urpossa, joka on Hymy-lehden perustajan Urpo Lahtisen kotitalo ja jossa on hänen keräämänsä mittava taidekokoelma. Meillä oli sikäli hyvä tuuri, kun pääsimme sen näkemään, sillä ei mennyt kauaakaan, kun se suljettiin yleisöltä. Se oli kyllä todella mielenkiintoinen paikka.

Meillä on nyt sitten vuosi aikaa miettiä ohjelmaa. Varmaan me jotain keksimme, mutta sikäli kuin vanhat merkit pitävät paikkansa, väki ei halua yöpyä, joten kaikki pitää saada mahdutettua yhteen päivään!

Japena, kurjaa kun kipuilet polvesi kanssa. Toivottavasti pääset pian leikkaukseen. Kyllähän siitäkin toipuminen vie oman aikansa, mutta ainakin kivut jäävät pois.

Kipa, samaa toivon sinulle, jotta ainakin polven osalta pääsisit kivuistasi ja saisit mahdollisesti vähennettyä lääkkeitäkin.

Leppoisaa sunnuntain jatkoa ja mukavaa alkavaa uutta viikkoa kaikille 😃

P.S. Piti vielä kertoa, huom! Tiinuliinu, että pelkään pahoin alkavani muuttua jonkinasteiseksi jouluihmiseksi, kun olen kohta viikon hyräillyt yhtä ulkomaalaista joululaulua ja mikä pahinta, en muista sen nimeä! Siinä on sellainen pitkä kohta, jossa lauletaan vain tra-la-la-la-laa-lal-lal-lal-laa. Ärsyttävää!

Voi että harmittaa, kun Elisa ei päästä lukemaan ennen ylihuomista ja kaksi Rileyn sisarussarjan kirjaa vielä lukematta. Olenko mukamas lukenut kuukaudessa 100 tuntia?

Tapasimme Japenan kanssa maanantaina Ortonilla ja ehdimme päivittää puolitoista tuntia. Sitten hän meni lääkäriin ja minä allasjumppaan. Mitä mieltä olette, pitäisikö syksymmällä järjestää iloklubilaisten tapaaminen johonkin ravinteliin?

Eilen tapasin eka kertaa Personal Trainerini, jonka kanssa vierähti aikaa kuntosalilla. Hän teki minulle ohjelman, jossa nivelrikkoni otetaan huomioon. Kävimme kaikki laitteet läpi ja opin säätämään niitä itse. Tuntui ihan mielenkiintoiselta. Tänään Justus tapasi oman PT:nsä, hänen ohjelmansa on aika lailla erilainen, koska kohdistuu lonkkaan ja jalan heikkouteen ym. Minä kävin polskimassa sillä aikaa ja sitten käveltiin kotiin. Ortonilla on niin vaikea saada parkkipaikkaa, että olen alkanut kävellä sinne, joten siitäkin tulee liikuntaa ja tunnen itseni kunnon ihmiseksi.

Eilen riemuitsin, kun Justuksen poika kävi hakemassa Cross Trainerin heille. Makuuhuone avartui mukavasti. Vaan nyt Justus ei tiedä, mihin kasaisi puolikäyttöisiä vaatteitaan!

Juniori sai jo rippilahjansa, moposkootterin. Vaan mopokortin saa vasta, kun täyttää 15 ja silloin ovat Espanjassa syyslomalla. Tytär miettii, millaisen lukon laittavat skootteriin, ettei poika lähtisi "koeajeluille" vanhempien töissä ollessa. Juniorin pyörä varastettiin viikonloppuna heidän autokatoksestaan. Heillä on valvontakamerat, mutta voro on osannut karttaa alueita ja napannut vain lukitun pyörän. Olisipa Zappa ollut kotona!

Zappa käy maanantaisin tottiksessa ja tiistaisin suojelukoulutuksessa. Tosin suojelu on tässä vaiheessa enempi leikkimistä ja tottelevaisuuden opettelua. Tähän asti koira on vaan kahlaillut vedessä, mutta viikonloppuna älysi uimisen ihanuuden, eikä sitä helpolla saatu vedestä pois. Alkoi myös vaistomaisesti "pelastaa" ihmisiään, jos sen mielestä uivat liian kauas. Ehkä pientä rauhoittumista penturötöstelyistä huomattavissa.

Minä valmistelen Jussin 80-vuotisjuhlia, jotka ovat reilun viikon päästä. Vielä on paikkakortit raapustettava ja tilattava kukka-asetelmat. Nakitin pojanpojalle paperijoutsenten teon, hän harrastaa origameja. Olen suunnitellut pöytäkoristeeksi Justuksen elämästä kertovia asioita ja joutsenet symboloivat hänen rakasta saartaan. Viime viikonloppuna muuten haikara viihtyi rantakalliolla, näin sen nyt eka kertaa, aikaisemmin olen vain kuullut sen ääntelevän.

Kirjoitelkaapa kuulumisia, ettei foorumi kuihdu kokonaan!

Oli kiva tavata IL, aika meni nopsaan. 
Olisi kyllä kiva tavata muutkin. Aikaa on jo vierähtänyt edellisestä. 
Tosin oma osallistumiseni riippuu milloin se on jos on. 

Sain ajan polventekonivelleikkaukseen 20.10. Tosin pitää saada maksusitoumus vakuutusyhtiöltä. Toivottavasti sen saan. Jännää. 

Koulut alkaneet lapsilla ja onpa taas kaikkea sen tiimoilta. Itselle hieman omaa aikaa enemmän, eikä tarvitse koko aikaa olla ruokaa laittamasta. Tosin tietää terapioita, neuvotteluja ja harrastuksia. 

Ollaan miehen kanssa paljon pyöräilty. Nyt kun molemmilla sähköpyörät niin se on mielekästä. Me kun asutaan Salpausselän harjujen välissä niin mäkiä piisaa, jos välillä suoraakin. 
Viime viikolla pyöräilin 72 km, tällä viikolla ei vielä yhtään. Johtuen menoista ja huonosta keleistä. 
Huomennakaan en ehdi kun ensin hammaslääkäri, sieltä äkkiä hakemaan yksi muksu jolla alkaa psykologiset tutkimukset. Ekalla kerralla aikuinen mukana. Tosin seuraavina kertoina pitää kuitenkin viedä ja jossain sitten tunnin verran aikaa kuluttaa. Olikohan niitä kuusi kaiken kaikkiaan. 

Tänään kävin ottamassa uudet geelilakat kynsiin. Kävin myös vanhemmalla tyttärellä. Pienin aloitti kuun alussa päiväkodin. Hyvin sopeutunut vaikka vielä monesti jää toviksi itkemään kun vanhempi poistuu. Muuten menee hyvin, kovin on innokas siellä lelut siivoamaan. Ulos kun mennään niin kiikuttaa toisille muksuille kengät ja tietää jo mikä on kenenkin. Ikää 1v4kk. On touhukas kaveri. Nyt on onneksi ollut terveenä. 
Isoveljensä kanssa lähden syyskuulla Mallorcalle viikoksi. 

Touhua riittää, mutta jospa sitten ei tämä vierivä kivi sammaloidu.