Laivan ruoka oli erinomaista eikä laatu huonontunut, vaikka varastoja ei päästykään Azoreilla täydentämään. Valittavana oli yli 10 erityyppistä ravintolaa, joista viisi oli maksullisia. Alle 15 dollaria maksavat drinkit kaikkialla olivat ilmaisia eli maksettu risteilyn hinnassa. Yleensä nautimme aamiaisen ja lounaan buffetissa, josta löytyi varmasti jokaiselle jotain. Paitsi ei graavilohta, mutta sitä Justus graavasi meille jo eilen.
Kattausmaksullisista kävimme ystäviemme kanssa italialaisessa ja ranskalaisessa (etanoita, hummeria), kaksistaan pihvipaikassa ja japanilaisessa. Se japanilainen oli hauska elämys, kokki piti melkoista showta ja laittoi ruoan silmiemme edessä. Kuullessaan meidän olevan Suomesta, hän otti minut silmätikukseen ja pelleili monin tavoin, tajusi, että minulle voi pilailla.

Tutustuimme pinnallisesti muihin suomalaisiin jokailtaisilla aperitiiveilla, sitten kukin lähti haluamaansa ravintolaan. Ekana ja viimeisenä iltana oli yhtenen illallinen. Aamupäivisin oppaamme piti esitelmiä matkaan liittyvistä aiheista ja ne olivat tosi hyviä. Tiedättekö, mikä on ainoa meri, jolla ei ole maarajoja ollenkaan? No en minäkään tiennyt, mutta se on Atlantissa oleva Sargasso-meri.

Päivällisen jälkeen mentiin teatteriin katsomaan showta, vaihtuivat joka ilta ja olivat todella korkeatasoisia. Showta seuratessa siemailtiin drinkkejä, minun lempparikseni tuli Peach bellini.

En ehtinyt yhtään kyllästyä korkeiden aaltojen seuraamiseen, kun kuuden vuorokauden jälkeen oltiin Bermudalla. Koko matkan aikana nähtiin kaukaa vain yksi alus, joten iso ja hijainen oli meri. Ensimmäisen päivän Bermudalla kuljeskelimme itseksemme, tutustuimme linnoitukseen ja oppaan ohjeiden mukaan nautimme paikallisen "must"-juoman, Stormy mama'n, jossa oli rommia ja ginger alea. Mitään ostettavaa en löytänyt, kaikkialla oli vain jääkaappimagneetteja ja muuta matkamuistoroinaa.

Toisena päivänä osallistuimme varustamon järjestämälle retkelle, jolla saari käytiin kokonaan läpi. Kävelimme pääkaupungissa, Hamiltonissa, jossa kaikki paikat, kahvilatkin, olivat kiinni paikallisen lomapäivän takia. Uimarannat olivat upeita ja autioita, koska paikallisten mielestä oli talvi ja silloin ei uida. Meidän mielestä oli ihanan lämmintä, joskin tuulista.

Seuraavassa osassa lisää.

Meripäivän aikana pakattiin, koska matkalaukut haettiin yöllä ja vietiin myöhemmin terminaaliin. Aamuyöllä heräsimme neljältä, puimme kaikki mahdolliset lämpimät vaatteet ylle ja riensimme yläkannelle. Olimme saapumassa New Yorkiin ja kohta lipuisimme Lady Libertyn ohi. Lämpötila nollassa. Valaistu yökaupunki hätkähtyttää aina pilvenpiirtäjillään. Olen ollut aikaisemminkin Nykissä ja nähnyt ko. Ladyn, mutta laivalla sen ohi meno oli erilaista.

Tulo Amerikkaan vaati taas paljon muodollisuuksia, otettiin sormenjäljet ja kuvattiin kasvot, etukäteen oli täytetty Esta-kaavake, johon oli ptänyt laittaa vanhempienkin nimet  ja omat työpaikat. Minä olen ollut monta vuotta amerikkalaisessa firmassa töissä ja pääsin aika nopeasti läpi, Justuksen sormenjäljet olivat hänen edelliseltä reissultaan tallessa.

Teimme neljän tunnin kaupunkiretken, paikallisoppaana siellä jo 30 vuotta asunut suomalaisnainen. Vaikuttavin minulle oli New Yorkin korkein rakennus, Vapauden torni, joka on rakennettu kaksoitornien paikalle. Sen juurella on puisto, jossa kaksi valtavaa vesiallasta, ne ovat pinta-alaltaan tuhoutuneiden tornien kokoiset. Edellisen kerran ollessani kaupungissa seisoin valtavan montun äärellä, jossa ennen kaksoistornit olivat.

Retkibussi jätti meidät Brodwaylle ja suunnistimme Macy's tavarataloon, joka oli koko korttelin kokoinen. Kyselin myyjältä, mistä löytäisin pipoja, joissa on NY-kuvio edessä. Hän vastasi mahdollisimman tahdikkaasti, että heillä ei matkamuistokamaa myydä, mutta että hattuosastolta löytyy hyviä Black Friday etkojen tarjouksia. No löysinkin tyttärelle Ralf Laurenin tupsupipon, pojille ja vävylle Timeberlandin pipot, kaikki puoleen hintaan. Itselleni en ehtinyt katsoa mitään, mutta en minä mitään tarvitsekaan.

Koko porukalla menimme ikoniseen Hard Rock Cafeeseen syömään hampurilaiset, siellä sisustusrekvisiitta on aitoa ja alkuperäistä, esim. George Harrisonin vanha akustinen kitara jne. Videoin pätkän heviteiniä varten, hän olisi nauttinut siitä paikasta.

Myöhään illalla kentälle, kahdeksan tuntia koneessa ja vihdoin kotona.

Reissusta jäi hyvä mieli, saatiin uusia elämyksiä ja kokemuksia. Juttelin paljon amerkikkalaisten ja kanadalaisten kanssa, ahvenanmaalaisparin kanssa ruotsiksi (olivat eka risteilyllään ja kyselivät miljoona asiaa).

Eilen saimme sekä korona-  että influenssarokotukset, joihin olin varannut ajan etukäteen. Maksoimme ParkManilla Kivelän sairaalan edessä ja unohdimme lopettaa parkin. Huomattiin vasta mökillä, joten siitä unohduksesta saadaan nyt pikkuisen maksaa. 

On hauskaa lähteä matkalle, koska sitten on niin ihanaa palata kotiin/mökille!

Hola! 
Olipas mielenkiintoista lukea IL:n risteilystä. Nuo valtameriristeilyt ovat ilmeisesti ihan omaa luokkaansa – kun joskusmuinoin (olisko ollut 2010?) risteilimme itäisellä Välimerellä, ei ohjelmassa ollut kuin päivittäisiä retkiä (kiintoisia kyllä koska käytiin mm Albaniassa jonne meikämatkailija harvemmin älyää itsenäisesti lähteä) ja luentoja alueen historiasta ja nykypolitiikasta. Juu ja tietysti sitä syömistä mikä sekin IL:n ja Justuksen matkalla kuulostaa kohonneen aivan omiin sfääreihinsä.

Täällä on viety viime viikon vieraat eilen lentokentälle ja uutta tulokasta odotellaan. Muuan ystävä on tulossa muutamaksi päiväksi katsastamaan täkäläisiä taajamia, koska perheensä harkitsee loma-asunnon hankintaa näiltä kulmilta. Huomisesta lähtien sitten taas muutama päivä melkoista menoa, viikonloppuna syttyvät jouluvalot ja sittenhän pitää jo miettiä kotiinlähtöä.

Mutta nyt nautitaan vielä vähän aikaa auringosta ja lämmöstä. Täällä on tosiaan ollut harvinaisen helteinen marraskuu – tosin paikallisten suosikkiasuste näyttää olevan topakka toppaliivi. Omaani en ole käyttänyt kertaakaan.

Iloista mieltä ja hyvää uutta viikkoa kaikille!

Olipa tosiaan kiva lukea IL:n Atlantin risteilystä! On se aivan toisenlaista luksusta kuin vuonna 1966, jolloin matkustin isosetäni  ja vaimonsa luo Montrealiin venäläisellä "loistolaivalla" Alexander Pushkinilla. Lienen kertonut matkasta joskus aiempina vuosina, mutta tuo IL:n laivamatka palautti muistot elävästi mieleen.

Matka Helsingistä Montrealiin kesti kaksi viikkoa, eikä silloinkaan aika käynyt yhtään pitkäksi. Minulla oli oma hytti, mutta valitsin yläpetin, koska ajattelin, että Kööpenhaminasta tai Lontoosta tulee kuitenkin joku mummeli, joka ei sinne pysty könyämään. WC ja suihku olivat käytävän varrella, hytissä oli vain pesuallas. Aluksi seurustelin kanadalaisten ja amerikkalaisten mummojen ja pappojen kanssa, jotka luulivat minua 16-vuotiaaksi. Eräänä iltana suomalainen "Auervaara" haki minut vanhusten luota, tarjosi minulle elämäni ensimmäisen drinkin ja kohta jo tanssin charlestonia seurueeseen kuuluvan suomalaisen pojan kanssa. Myöhemmin poika yritti pyrkiä hyttiini, mutta tein selväksi, etten ole sellainen tyttö. Niinpä hän siirtyi amerikkalaistyttöjen seuraan.

Kööpenhaminassa käväisin amerikkalaisten eläkeläisten kanssa ja minua nolotti heidän sähläämisensä. Lontoo jäi tällä matkalla näkemättä. Minun piti mennä sinne naapurihytin ikäneidon seurueen kanssa, mutta joku oli kertonut nähneensä minun jo lähteneen. Olisin mennyt yksinkin, mutta laiva oli siirtynyt pois laiturista. Maalasin hytissäni akvarelleja sataman taloista, kunnes laiva kiinnittyi takaisin laituriin ja pääsin hetkeksi kävelemään Tilburyyn. Ihmettelin minulle uusia kasvilajeja.

Lontoon jälkeen tutustuin muihin suomalaisiin ja loppumatkan vietin heidän seurassaan. Eräs heistä oli kurikkalainen pappi, joka oli vaimonsa kanssa menossa suomalaisen seurakunnan papiksi Port Arthuriin. Meillä oli yhteinen tuttukin, uskonnonopettajani dosentti Eero Repo. Heidän ja kahden ystävän kanssa tutustuimme ihanan ranskalaiseen Quebec Cityyn St. Lawrence joen varrella. 

Jos oli IL:n matkalla gourmé-aterioita, niin enpä voi sanoa samaa. Rasva lillui keittojen pinnalla. ja muu ruoka ei ole jäänyt edes mieleen. Lisäksi tarjoilija veti kotiin päin, eikä aina tuonut kaikkia herkkuja, mitä muihin pöytiin kannettiin. Pöytämme muut suomalaiset olivat aivan ummikkoja, joten jouduin koko ajan tulkkaamaan tarjoilijalle ja muulle pöytäseurueelle puolin ja toisin. Myös rajamuodollisuuksissa (rajavirkailijat tulivat laivalle jo ennen Montrealia) jouduin toimimaan tulkkina. (Olen vieläkin katkera englannin opettajalle, joka ällästä huolimatta ei antanut minulle ysiä todistukseen.)

Kerran hytistä lähtiessäni viereisen hytin (ei sen ikäneidon) ovi raottui ja tukeva käsi tempaisi minut sisään. Pelästyin aluksi, sillä hytin asukas oli hyvin erikoinen iso   nainen, jolla oli koukkunenä, partakarvoja ja pari kulta- ja hopeahammasta. Minun piti kiristää hänen kureliivinsä! Helpotus!

Laivalla oli joka päivä kaikenlaista ohjelmaa. Hki-Kööpenhamina -välillä viihdytti Tanskan kuninkaallinen orkesteri. Sitten venäläinen (tai virolainen?) kapellimestari Boris Kantat orkestereineen. (Olin vähän ihastunut nuoreen pianistiin).   Oli laivan henkilökunnan esittämää viihdettä ja yhtenä iltana matkustajat saivat esittää omaa ohjelmaa. Oli naamiaiset, jossa voitin 3. palkinnon, äänilevyn Kremlin kellot. Loppumatkasta innostuin ystäväni kanssa pelaamaan iltapäivisin bingoa ja kerran otimme iltapäiväteen sijasta Martinit (emme pitäneet mausta). Joka päivä kävelimme ympäri laivan kantta eri seurueissa. Uni maittoi niin, että joskus jäi aamiainen väliin.

Ja voi, miten haikeaa oli viimeisenä iltana! Kävin hakemassa eri ikäisten ystävieni (ja myös sen ihanan pianistin) muistokirjoituksia illan ohjelmalehtiseen, joka on minulla vieläkin tallella, vaikka yritin myydä sen ja muut ohjelmalehtiset divariin. Ei ollut kuulema tarpeeksi vanha.

Ensimmäinen Kanadan matkani kesti 6 kk, mutta vuonna 1971 matkustin sinne jälleen  perheeni kanssa, sillä mieheni oli saanut vuodeksi jatko-opiskelustipendin Quelphin (Ont.) yliopistoon. Tyttäremme täytti siellä vuoden.

Ai niin: Kävin neurologilla 2-vuotistarkastuksessa. En ole vielä dementoitunut, vaikka viimeksi aivokuvassa näkyi yhdessä kohdin pienen pieni haituva. Rupesin silloin syömään kolesterolilääkettä. Nyt kun yritin uusia reseptin ja vapinaan tarkoitetun betasalpaajan, OmaKanta ilmoitti, ettei niitä voi uusia. Ajattelin syyksi, ettei yksityislääkärin määräämiä lääkkeitä uusita. Tänä aamuna kuitenkin tuli viesti, että terveyskeskus oli uusinut reseptit??

Ihastellen olen seurannut Tiinuliinun, Ukkokullan ja Lyylin seikkailuja Aurinkorannikolla. Ne ovat minullekin tuttuja maisemia vuosien takaa.

Eikö sinun, Mustikkaposki, pitänyt jo vuosi sitten vähentää noita luottamustehtäviäsi? Kiirettä näkyy yhä pitävän, mutta olet varmasti oikea henkilö noihin hommiin - ja taidat nauttia niistä itsekin, kunhan työn määrä pysyy kohtuullisena.

Japenan toipuminen edistyy hyvää vauhtia. Olet sitkeä, kun jaksat treenata polveasi.   Tapaamiseen mennessä olet varmaan jo hyvässä iskussa!

Last but not least, Kipa, kunpa olosi helpottuisi! Ihmeesti jaksat kuitenkin touhuta kivuista huolimatta. Jospa olisit niin hyvässä kunnossa, että pääsisit tapaamiseemme!

Suupaltille ja Nasulle terveisiä, ja tietysti muillekin 60+-foorumilaisille!

Heipsan!

Hienoja matkakertomuksia. Kiva lukea kun itse ei enään mihinkään matkustella.
Vain kodin ja mökin väliä kuljetaan😮😁ja matkaa on noin 30 km suuntaansa.

Isäntä vähän kipuilee. Piti mennä piikillekin tänään, mutta ripulin vuoksi peruutti ajan.

Itse täytin torstaina 70 v. Apua mihin se aika menee? Justiinhan olin 20 v kun ruvettiin seurusteleen tuon isännän kanssa. 
Juhlia en nyt pitänyt eikä kukaan käynyt edes kahvilla. Koronaa täälläpäin niin paljon etten halunnut että kukaan sairastuu. Pojankin porukka oli kipeenä.
Enkä halunnut juhlia senkään takia kun veljen kuolemasta niin vähän aikaa.
Suru on kovaa edelleen ja tuskin mun elinaikana ehtii hälventyäkään?
Haudalla käytiin torstaina iltasella. Laitoin veljen vaimolle viestin että kävin veljeä tervehtimässä.
Hän suri sitä aiemmin, että veli ehti täyttää 70 v, mutta ei ollut näkemässä kun minä täytin. Meillä oli kolme vuotta ikäeroa.

Elämä on muuttunut niin ikäväksi. Yritän olla surematta, mutta välillä on huonoja ja välillä parempia päiviä. Mutta kurjaa tämä kyllä on.

Kipalle parempaa vointia ja muillekin kaikkea hyvää💕

Tervehdys!
Katsoin videon, joka oli tehty 60-vuotispäivilläni. Voi mitä nuoruutta silloin elinkään!
Juuri olin jäänyt eläkkeelle ja vaikka mitä hienoa oli olevinaan edessä. No, se ainakin, että olen vielä elossa ja oma napani pyörii ympärilläni suht kivasti, kun pahoja töyssyjä ei ole päässyt sen tielle osumaan. Aina vaan sileämpi m aasto ja rasvakin tuoretta. Inspiroiduin Mustikkaposken tekstistä koskien vapaaehtoistyötä. Jos olisin silloin kuusikymppisenä aavistanut moni(naisiin) tehtäviin sotkeutuvani, olisin paremmin kuunnellut erään ystäväni neuvoa..
Nyt jos koskaan loppuu kohdaltani vastuun kantaminen. Siitä huolimatta, että ketään ei ole tulossa jatkamaan pestiä, joka on ollut määrällisesti ja laadullisesti vaihteleva jatkumo järjestötyötä. Eipä ole tunkua näkyvissä. Enää ei silmäni näe kaikkea eivätkä korvat kuule kuin valikoidusti ja kalenterin viikonpäivätkin vaihtavat paikkaa lupaa kysymättä.
Neuvon antanut ystäväkin on perimmäisen huonossa kunnossa. Saan olla hänelle vielä ystävänä. Ajan laatu on muuttunut rauhaa tuottavaksi, vaikka maailma kuohuu ja haastaa hätäilemään.
”Päivä vain ja hetki kerrallansa” Edelmanin rytmillä ja nuotilla tarkoittaa tänään kahden maltankoiran kanssa seurustelua. Molemmat rakastavat toisiaan ja kilpailevat sylistä. Olivat aikoinaan yhteisen emon nisillä. Siitä sitten eläimellistä huutoa ja huumoria, kun nämä kaksi kuusivuotiasta tapaavat toisensa ja muuttuvat pennuiksi!

Moi mimmit! Mun naamasta kuorittiin Atlantilla tullut rusketus pois, kun käytiin sunnuntai-iltana halaamassa tyttären perhe. Zappan riemusta ei ollut tulla loppua, se puski vuorotellen Justusta ja minua ja kaatoi minut sohvalle, hyppäsi päälle ja nuoli isolla, karhealla kielellään koko kasvoni sekä korvatkin. Kahvipöydässä istuessamme se vähän väliä työnsi päänsä takaa päin kainalooni ja tuijotti vaativasti, että suukota vielä kirsuani ja rapsuta vähän. Vävy näytti videon, joka oli otettu Zapasta sen suojelukoulutuksessa, miten taitava se jo onkaan! Irrottaa heti käskystä maalimiehen käsivarresta ja seisoo vävyn vierellä, kunnes tämä käskee ottamaan roiston (maalimiehen) kiinni. Vaan vapaalla pentu vielä tempoilee lenkillä ja uhittelee tyttärelleni, kaipaa siis lisäkoulutusta, ennen kuin otamme sen hoitoon.

Että mä nautin päästyäni mökille! Laitoin löylyn puolelle vain kynttilöitä ja istuskelimme lauteilla ananaslonkeroa siemaillen. Päivät kuljeskeltiin pihalla ja asensin talvivaloja, Justus niihin ajastuksia. 

Eilinen päivä oli mulle henkisesti aika vaativa. Eräs ystävä purki puhelimessa mieltään, avioliitto kriisissä ja käyvät psykologilla lukkoja avaamassa. Ei siinä oikein voinut kuin kuunnella ja sanoa, että hienoa, kun ovat ymmärtäneet hakea apua, ei kohta 60 vuoden avioliitoa haluta purkaakaan.

Soitin toiselle ystävälle, joka on menossa huomenna rintasyöpäleikkaukseen. Hän ei ollut halunnut viestitellä minulle lomalle, mutta isoja ongelmia oli löytynyt lisää. Hän on yksinäinen ihminen ja saa öisin paniikkikohtauksia. Tiedän tilanteen olevan paha, koska hän on normaalisti täysin järkevä ja rationaalinen insinöörinainen. En voi mennä hänen luokseenkaan, ettei häneen tartu minusta tämä flunssa.

Jätin vesijumpan eilen väliin, kun pienikin kävely hengästyttää ja saa yskimään. Vielä mietitään, mennäänkö tänään Johanneksen kirkkoon pankkini kutsumaan joulukonserttiin. Päästäisiin kotiovelta ratikalla ihan kirkon viereen.

Kirjoitelkaahan kuulumisianne joulukiireitten välillä!

Moi Nasu,
ja moi myös muille. Mutta tuohon Nasun kysymykseen sanoisin että eiköhän se riitä, että tulet tiistaina 12,12. klo 13 ravintola Belgeen (Kluuvikatu 5, Helsinki). Pikseli on hoitanut pöytävarauksen mutta jos oikein ymmärrän niin tilaa on meille kaikille mukaantulijoille ihan riittävästi. Belgessä saa lounasta jonka hinta käsittääkseni on alle kakskymppiä eikä listankaan hinnat ole pahoja.

Meidän pöytä on se josta kuuluu kova pulina. Tai ehkä Pikseli kertoo onko se varattu jollakin nimellä?

Osa meistä tuntee toisensa entuudestaan, mutta tosi kiva saada uusiakin joukkoon. Foorumilaiset on mukavan mutkatonta porukkaa, varmasti sulla on kiva iltapäivä.

Jos haluat vielä kysyä jotain niin pistä jollekulle, vaikka mulle, yksityisviesti!

Hola vaan täältä Aurinkorannikolta aina vaan,

tuossa Nasulle vastasin kun ei kukaan muu ollut ehtinyt. Joulukiireet eivät ole toistaiseksi suuremmin häirinneet, mutta muuten on kiireitä piisannut. 

Viime viikolla meillä kyläili Ukkokullan veli vaimonsa kanssa, ja kiertelimme lähiseutuja (n 100 km säteellä) oikein kiitettävästi. Lyytikin sai kyytiä; kääpiösnautseri on siitä kiitollinen matkakoira että takapenkin turvavöihin köytettynä torkahtaa, etenkin jos puolella ja toisella on rapsuttava käsi (joka reissulla oli). Määränpäähän päästyä lähtee iloisesti häntää heiluttaen tutustumaan uusiin näkymiin ja mielellään myös paikallisiin karvakuonoihin. 

Tällä viikolla tulla tupsahti yllätyskylään ystävä, jonka perhe on hankkimassa loma-asuntoa näiltä nurkilta. Hänet oli lähetetty tekemään etukäteistiedusteluja ja me kerroimme parhaamme mukaan mitä tiesimme ja ajelimme näyttämässä seutuja. (No, ammattiapuakin hän sai - kiersi yhden iltapäivän kiinteistönvälittäjän kanssa.)

Nyt on tuokin vieras viety lentokentälle, ja viikonloppuna on vuorossa parin täällä pitempään asustelevan tuttavan tapaaminen. Tänään syttyvät seudun jouluvalot (Malagan maankuulut ja Fuengirolan ikiomat joilla niilläkin on kokoa ja näköä vähintään riittävästi). Valoja ja kaikkea muuta jouluun liittyvää hulinaa kuten täkäläisiä täpötäysiä joulutoreja ehdimme hieman vilkaista, sillä kotimatka on keskiviikkona. Itse asiassa palaan oikein mielelläni - IL taisi tuolla vähän aiemmin todeta että on hauska matkustaa, koska on kiva tulla kotiin. Sitä mieltä minäkin.

Hyvää viikonloppua, hyvää vointia ja ennen kaikkea hyvää mieltä kaikille!

Hola Costalta,
vieläkö tänne mahtuu eläinjuttuja?

Kyse on tietysti snautseristamme Lyytistä, joka meidän laillamme valmistautuu keskiviikon kotimatkaan. Pakkaamisesta piskin ei tarvitse huolehtia, koska emäntä hoitaa sen (en suostu nimittämään itseäni koiran henkilö- saati sitten palveluskunnaksi kuten moni koiranomistaja rotukohtaisilla foorumeilla tekee). Koira matkustaa muutenkin suht kevein kantamuksin, kun se lentää kanssamme matkustamossa. Finnairilla kabiinikoiran painoraja kantokassi mukaan lukien on 8 kg, minkä Lyyti juuri mukavasti alittaa.

Tärkein toimenpide ennen matkaa on ekinokokkoosilääkitys (ekinokokki on mikroskooppisen pieni loiseläin, kai samanlainen kuin se giardia jonka Lyyti loppukesällä nuuski jostakin kotinurkilta ja joka torpedoi koiranäyttelyn ja aiheutti iltaöisen retken eläinsairaalaan). Suomen viranomaiset edellyttävät ekinokokkoosilääkitystä 1–5 vrk ennen koiran Suomeen saapumista. Maanantain aamupäivä oli siis otollinen aika.

Mentiin lähistöllä sijaitsevalle eläinlääkäriasemalle, jonne olin tilannut ajan. Vastaanottotiskilla, vaaleanpunaisen pyyhkeen päällä, makasi iso musta kissa. Ilmeisesti se oli toipumassa nukutuksesta, ja vastaanottoapulainen saattoi kätevästi pitää eläintä silmällä. (Henkilökohtaisesti – en kyllä yhtään haluaisi herätä Meilahden sairaalan ala-aulassa jos sattuisin joutumaan leikkaukseen.)

Toivotin hyvät päivät. Espanjaksi, koska olen taas kolmen viikon ajan opiskellut kiihkeästi kieltä. – Puhukaa, sanoi iloinen vastaanottoapulainen. (Digame-ilmauksen voi kääntää myös sanoilla Onkos asiaa tai Miten voin olla avuksi.) – Sitäpä ekinokokkoosia jonka perjantaina varasin...

Eläinlääkärineiti (vai rouvako lienee ollut) tuli, silitti koiraa ja tarkisti lukulaitteella, että niskasiru oli sama kuin passissa mainittu. Talutin snautserin vaa’alle jotta voitiin todeta oikea annostus.

Espanjassa asiat etenevät ripeästi. Kolmessa minuutissa homma oli hoidettu, ja sain pienen kanta-asiakasalennuksenkin (huomasivat että kaksi edellistä ekinokokkoosileimaa olivat heidän lyömiään).

Kissa jäi nukkumaan.

Mukavaa viikkoa! Torstaina se onkin jo joulukuu (ja mä pääsen aloittamaan digitaalisen joulukalenterini jota olen täällä iltojen iloksi värkkäillyt).