Kipa osanottoni ja voimia suruusi. 

Kipa, Lämmin osanottoni.

Kipa, lämmin osanotto täältäkin. 

Osanotot Kipa❤️❤️

Lämmin osanottoni Kipa, luopuminen on rankkaa vaikka sitä osasi jo odottaa.

Mustikkaposki, ikävä ja huolestuttava tilanne sinulla ja läheisilläsi.
Toivottavasti Tiinuliinu on jo saanut kinttumsa pois tuolin käsinojalta.

Minulle ei kuulu oikeastaan mitään. Elän jossain sumumaailmassa, mikään ei kiinnosta, mitään en jaksa, nukun huonosti ja väsyttää. Jumpissa olen käynyt mutta sinnekin lähtö on ollut työtä ja tuskaa. Ainostaan haastava kuntosalitreeni jaksaa innostaa ja tietty eläkeläisten päivätanssit.
Nauroin kylläkin IL:n unelle, minun sormeni eivät ole pitkät, hoikat eivätkä nopeat enemmänkin mallia prinssinnakit ja kömpelöt. Voipulla on kyllä minun herkkuani ja jos joskus sellaisiin törmäisin niin ehdottomasti ottaisin heti niitä kumpaankin käteeni enkä piittaisi pätkääkään kenen pullat vein. Unet ovat joskus tosi outoja, minulla nämä säästötalkoot ja leikkaukset menevät ihon alle ja yksi yö näin unta, että hallitus määräsi takapuolista leikattavaksi puolet pois. Syy: housukangasta kuluisi vaateisiin näin huomattavasti vähemmän. Minä kuljetin pois leikattuja kankun palojani käsilaukussa ja toppatakin alla jotta ne pysyisivät lämpöisinä ja voitaisiin istuttaa takaisin jos laki muuttuisi. Jotkut eivät olleet näin huolellisia ja heidän irtopalansa paleltuivat ja niihin tuli kuolio, että sellainen leikkaus.

Tänään sain tehtyä lumityöt ja koko pihan kerralla, rupean olemaan taas kunnossa. Räkatautia on vaivannut ja vaikka minulla ei ole ollut kuumetta on voimat olleet aika vähissä. Piha on pitänyt kolata kahtena päivänä, kun en vaan ole jaksanut. JP olisi mielellään lumityöt tehnyt mutta olen kieltänyt häntä tulemasta tänne, ettei saisi tartuntaa. Minulla ei ole yhtään hoivaviettiä eikä miesflunssan hoitaminen kiinnosta yhtään.

Viime viikolla tapahtui yksi outo ja pelottava juttu. Puhelimeeni kilahti viesti pankista, olet kirjautumassa pankkitililläsi ja tässä turvakoodisi 0000. Mitä ihmettä, olin viimeksi käynyt nettipankissa monta päivää sitten. Kamala paniikki iski, onko joku hakkeroinut tablettini ja jotenkin saanut käyttäjätunnukseni ja salasanani haltuunsa. Viestissä ei ollut mitään linkkiä ja se näytti ihan oikealta. Katsoin netistä pankkini asiakaspalvelun numeron ja soitin sinne varapuhelimellani. Sieltä vastatiinkin heti !?! ja virkailija oli aika ihmeissään ja pyysi minua lukemaan saamani viestin minkä teinkin, myös sen turvakoodin, niin paniikissa olin. Virkailija lupasi keskustella heidän turva-asiantuntijan kanssa ja ilmoitella minulla. Pari soittoa tuntemattomasta numerosta on tullut mutta sellaiseen aikaan etten ole kuullut, kun puhelin on ollut äänettömällä. Rahaa tileiltäni ei ole kadonnut mutta pelko jäi, miten pitäisi suojautua vai patjan alleko pikku säästöni pitää siirtää. Yhtään en pyörittele silmiäni vanhuksille jotka antavat pankkikoodinsa ”poliisille” tai ” pankkineidille” jotka ovat pelastamassa vanhuksen rahat huijareilta ja siirtävät ne ”turvatilille”. Tekniikka kehittyy sellaista vauhtia, että mitä se onkaan 10 vuoden päästä kun meikäläinen on varmasti höperömpi kuin nyt ja paniikin menin oitis.

Eiköhän tässä ollut höpinöitä tarpeeksi, menen lämmittämään sapuskaa. Voikaa kaikki hyvin!

Kipa, lämmin osanotto. ❤️

Kipa, iso halaus sinulle ja siipalle 

Lämmin osanottoni Kipa❤️

Kiitos osanotto viesteistä ❤️

Lämmin osanottoni Kipa. Äidin kuolema koskettaa aina. Ihan sama minkä ikäinen itse on, minkä ikäinen äiti. Jotain ikuiselta tuntuvaa on poissa.

Tiinuliinu, kun hyvä ystävä kuolee mielen valtaa surun lisäksi monet yhteisten hetkien muistot. Hetket oman elämän arjesta ja juhlasta, iloista ja suruista. Vaikka ystävä asuisi kaukana eikä yhteyttä tulisi pidetyksi niin tiiviisti kuin joskus, ei ystävyys mihinkään katoa. 

IL, sinäkin elät luopumisen aikaa. Sinulla on ollut ihana suhde keinoemoosi, se kantaa surun ja kyynelten yli.

Mustikkaposti, toivottavasti etämiehen tilanne on jo parempi. Onneksi olit paikalla, kun hän sai kohtauksen ja pystyit heti hälyttämään apua. Jaksamista sinulle.

Meillä kaikki on niin hyvin kuin tässä iässä ( mies 81, minä 78 ) ja monien sairauksien kanssa, voi olla. Joka päivä iloitsen siitä, että heräsimme yhdessä tähänkin aamuun.  

Juttelimme eilen 12 vuotiaan lapsenlapseni kanssa sodasta. Hän kertoi miten he kavereitten kesken ( kaikki saman ikäisiä poikia) ovat miettineet sitä joutuvatko he joskus sotaan, tappamaan ihmisiä. Ja vaikka kuinka menisi jonnekin piiloon, juoksuhautoihin tai kellareihin, voisi silti kuolla itsekin.

Yritin jotenkin pysyä rauhallisena vaikka olin hyvin järkyttynyt siitä, että tämä ihana lapsenlapseni ja hänen ystävänsä tuon ikäisinä miettivät sotaa eikä vain sotaa yleensä vaan sitä miten heille sodassa voisi käydä.

Istuimme vastakkain. Katselin lapsenlapseni vakavaa ilmettä enkä millään tahtonut löytää oikeita sanoja millä lohduttaa niin, etten kuitenkaan valehtelisi tai vähättelisi hänen kysymyksiään.

- ”Sota on aina kaikkein huonoin vaihtoehto. Sodassa tosiaan kuolee paljon ihmisiä,myös niitä jotka eivät ikinä olisi halunneet sotaa. Sen vuoksi on valtavan tärkeää aina yrittää selvittää pienetkin riidat puhumalla, ei lyömällä eikä potkimalla”.
- Mutta jos sota tulee niin miten sitten käy?
- Minä en tiedä sitä, mutta nyt meillä on Suomessa rauha. Meillä on hyvät, viisaat ihmiset pitämässä huolta siitä, ettei tänne tulisikaan sotaa. He neuvottelevat asioista joka päivä muiden maiden päättäjien kanssa ja tekevät kaikkensa että rauha säilyisi. Juuri nyt sinun ei tarvitse pelätä sotaa, ei tappamista eikä kuolemista. Sinä voit huoletta käydä kaveriesi kanssa luistelemassa, lukea hissan kokeisiin ja välillä käydä halaamassa mummua ja auttamassa pappaa lumitöissä. Sinun elämässäsi kulta, on valtavasti ihmisiä, joille sinä olet rakas ja jotka aina auttavat sinua, jos apua tarvitset.  Oli sitten sota tai rauha, sinä et koskaan jää yksin.

Halasimme toisiamme. Valtteri hymyili: - ”Mummu, sait sitten vihjatuksi huomisista hissan kokeista.” Pörrötin hänen tukkaansa ja totean: Sellaisia me mummut olemme.

Myöhemmin ajattelen niitä lapsia, jotka juuri nyt elävät sodan keskellä, joille kuoleman pelko on liiankin konkreettista ja elämän murskaantuminen arkipäivää ja historian kokeisiin lukeminen vähäistäkin vähäisempi asia. Niin surullista ja niin epäoikeudenmukaista.

Vähitellen ajatukset kuin kevyet linnut lentävät sinne tänne. Koskettavat niitä rakkaita ihmisiä, joita ei enää ole ja niitä, jotka yhä elävät. Huolten ja maailman murheiden keskellä sydämen täyttää ilo, kun ajattelen näitä ihmisiä. Heidän kanssaan olen löytänyt hymyn ja kyyneleet, mielipiteeni, heikkouteni ja rohkeuteni, elämäni suunnan.
Olen näistä ihmisistä, läheisistäni ja ystävistä, elämälle valtavan kiitollinen.

Mukavaa tätä päivää itse kullekin.