Menna, tiedän miten painavia ostoksia on ikävä raahata. Minulla on sama tilanne, jos mieheni on maalla. Meillä Alepa on kilometrin päässä. Olenkin ruvennut käyttämään reppua kauppamatkoilla. Voin myös mennä bussilla Sellon marketteihin (n. 2,5 kilometriä) ja varustautua kahdella kassilla, jotka lastaan tasapainoisiksi.

Lauantaina olin nuorimman tätini hautajaisissa Valkealassa. Hän olisi täyttänyt kesällä 90. Ei syönyt eikä juonut. Keuhkokuume ja sairaalasta saatu sairaalabakteeri olivat liikaa dementoituneen vanhuksen voinnille. Tädillä ei ollut omaa perhettä, eikä meitä sisarusten lapsiakaan ole enää montaa jäljellä. Saattoväkeä oli vain 10 henkeä.

Valkeala-kodin pieni juhlatila oli juuri sopiva pienelle seurueellemme. Toinenkin, vuotta vanhempi tätini elelee siellä hoivakodin puolellla. En ollut pitkään aikaan häntä nähnyt, ja olin yllättynyt siitä, miten fyysisesti hyväkuntoiselta ja iloiselta hän näytti. Hiukset eivät enää olleet kikkaralla mummopermanentilla, vaan kampaus oli kauniisti leikattu ja pitempi kuin ennen. Hän ei muistanut minua, eikä ketään muutakaan sukulaista. Olin yllättynyt, millä nopeudella puhetta tuli koko ajan, vaikkei niissä jutuissa ollut mitään järkeä.

Nämä sisarukset ovat aina olleet läheisiä toisilleen, mutta luonteeltaan niin erilaisia, että he olivat usein riidoissa, vaikkeivat aina muistaneet, mistä asiasta erimielisyys oli syntynyt.

Vasta nyt tajusin, että he olivat vasta 10 ja 11-vuotiaita, kun joutuivat ensimmäisen kerran jättämään Säkkijärven kotinsa 1939. Jatkosodan aikana tuli sitten lopullinen lähtö Karjalasta. Eri vaiheiden jälkeen nämä siirtolaiset saivat uuden kotipaikan Valkealan Keisanmäestä. Isoisäni ja enoni rakensivat sinne uuden kodin, joka oli minullekin kotina 6 vuoden ajan, kun vanhempani olivat töissä Helsingissä omaa kotia tienaamassa.

Me emme enää pussaile juuri muutenkaan, saati sitten julkisesti. Joskus kotona ohimennen saatamme taputtaa toista ja minä voin antaa pienen pusun. Mieheni täyttää kesällä 80 ja minäkin olen jo 73. Kesällä tulemme olleeksi 50 vuotta aviossa. Rakkautta voi osoittaa muutenkin, vaikka ruokaa laittamalla. Eteläpohjalaiseen kulttuuriin ei kuulu tunteiden osoittaminen. Minulta kului 10 vuotta ennen kuin uskalsin halata anoppiani. Mieheni sisaret eivät vieläkään oikein osaa suhtautua luontevasti halauksiini. Me karjalaiset olemme toisen laisia.

Koshkoi, olet onnekas, kun vähän varttuneempana olet löytänyt rinnallesi rakkauden!

Japena, kylläpä perheesi on saanut kokea sairauksia. Toivottavasti miehesi uusiutuva keuhkokuume saadaan kuriin. Voimia teille!

JJ, kirjoitat niin kauniisti. Miten ihanaa, että vanhempi lapsenlapsesi on alkanut voida paremmin. Tuo työ varmaan auttaa saamaan taas elämästä kiinni. Hän on onnekas, kun hänellä on noin viisas mummi.

Muori, en käsitä, miten yhä jaksat olla noin pirteä ja monessa mukana! Koeta löytää aikaa rentoutumiseen.

Kipa, miten silmäsi laita on?

IL, miten Iker voi? Menikö leikkaus hyvin?

Voikaatte kaikki hyvin!

Pussailua ja halauksia mekin ollaan harrastettu vuosikymmenet, 48 vuotta täyttyi joulukuussa. Minä olen halaavaa sukua sekä isän että äidin puolelta. Suvun kohtaamiset olivat ja ovat yhä valtavia halaustapahtumia.
Sukuun naidutkin ovat joutuneet siihen alistumaan. Jopa ex-vävyni, jäyhää pohjalaissukua, suostui halattavaksi ensin vastahakoisesti. Nyt tavatessamme halaamme täysin luontevasti. Uusi vävyni on halaavaa sorttia jo valmiiksi.
Rakkaimpien ystäviemme kanssa halaamme aina tavatessa, mikä tapahtuu tämän tästä naapureina kun asumme. Halaaminen antaa voimaa, joten suosittelen sitä lämpimästi.

Tiet ovat olleet kiltävää jäätä täälläkin. Tosin tänä aamuna oli pyörätiet ja miedän pikkukatummekin hiekotettu. Huomiseksi ennustetaan vesisadetta ja sitten pakkasta, joten nastakenkiä tarvitaan.

Lääkärireissu on meilläkin huomenna. Mies on valittanut kipua oikeassa kyljessä sekä vatsan että selän puolella monta päivää. Aamulla koski sen verran, että varattiin tutulle lääkärille aika.

Terveiset ja toipumista Mennan meiränmiähelle! Ja kaikille muillekin sairastaville!
Kipan kuulumisia minäkin odotan.
Ja huhuu Motsku! Mitä sinulle kuuluu? Halauksia sinne!

Huomenta.

Mies kävi viikonloppuna leffassa pienempien kanssa katsomassa tuon Räppääjän, mies ei tykännyt lapset kylläkin.

Me lähdetään ensi viikon talvilomalla pariksi yöksi Imatran kylpylään. Käydään myös nuoremman pojan luona, tosin ehtii just ennen muuttamaan Imatralta Lappeenrantaan.

Me ollaan jo aika vanha aviopari, yli 40 v papin aamenesta. Kyllä me pussaillaan julkisesti ja kävellään käsikkäin. Kotonakin pussaillaan lasten nähden, murkut on että yök ja pienemmät seuraa silmät tapillaan.

Jaaha taas tippuu katolta lunta. Yöllä tulikin paljon ja jysäys olis sen mukainen.
Pitääkin lähteä herättämään pari muksua. Mies lähti viemään teinejä kauemmas bussipysäkille. Toisella on koulukyyti mutta kun toinen pitää viedä niin menee samalla kyydillä.

Mukavaa päivää.

Huomenta


Tänään taidan tarvita toisenkin kupin kahvia, ennen kuin saan itseni liikkeelle. Niskat jumittaa niin, etten ole oikein saanut nukuttuakaan muutamaan yöhön. Onneksi sain huomiseksi hierojan. Oikea käsikin ihan puuduksissa ja sellaisia sähköisiä kipunoita lyö sormiin asti. Pah, vanhaks ei ole himoomista, kuten rakas appeni asian ilmaisee.

Viikonloppuna tulin kuunnelleeksi/lukeneeksi pari novellikokoelmaa. Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja ja Jukka Viikilä Suomalainen Vuosi. Tulin siihen tulokseen, että sai olla viimeiset novellikokoelmat, joita edes yritän kuunnella. Viikilän kirja vielä joten kuten meni, koska nuo jutut olivat liki vitsinomaisia lyhyydessään, eivätkä vaatineet sellaista jälkipohdiskelua, mitä Berlinin ihanat tarinat, mutta kyllä niissäkin minun aivoni kaipasivat taukoa.

Suomalainen vuosi oli ihan jees, pieni, hymähdyttelevän mukava kirja. Siivoojan käsikirja sen sijaan, ohh. Täynnä upeita tunnelmapaloja, kaunista kieltä, taidokasta kerrontaa. Tähän rakastuin.

Esimmäiset pelargonin siemenet ovat itäneet. Siitä se kevät taas lähtee! Lunta on niin kauhean paljon, että olen jarrutellut kannojen tuomista sisälle, ettei niitä joutuisi sitten ihan kauhean pitkään täällä pitämään, mutta kaipa nekin jo kohta pitäisi ottaa kasvamaan. Mies jo viikonloppuna avasi tien kasvihuoneelle, että päästään ainakin kahvittelemaan sitten kun sattuu joku kaunis, aurinkoinen päivä. Siivota siellä tietysti nyt pitäisi, kunhan saisi tuon käden toimimaan.

Touhukasta tiistaita muruset

Kiitos kyselyistä, Ikerin leikkaus meni eilen hyvin, mutta sen jälkeen alkoivat ongelmat. Se ei ollut herätä nukutuksesta lainkaan. Lääkäri haki minut heräämöön juttelemaan sille, mutta koira oli ihan tajuton, kieli roikkui suusta. Lääkäri ruiskutteli vettä sen kielelle, että olisi reagoinut jotenkin, turhaan. Se ei herännyt mitenkään tajuihinsa ja lääkäri päätti antaa sille toisen heräämisruiskeen.

Sitten olikin kauhunhetkiä, kun Ikerin sydän löi vimmatusti, syke kohosi taivaisiin, kuumetta 39 astetta, koira läähätti eikä herännyt. Lääkäri oli polvillaan sen päällä ja antoi sydänhierontaa. Tunti sitä elvytettiin, kunnes se vihdoin vähän nosti päätään. Se sai happea vielä jonkin aikaa ja kannettiin sitten pihalle, kun kokeiltiin, auttaisiko raitis ilma. Vähitellen hoiperteli, lääkäri oli koko ajan kanssani ja tarkkaili, sanoi ettei laske meitä kotiin, ennen kuin tilanne tasoittuu.

Nostimme sitten koiran autoon ja lähdimme ajamaan. Saaren tiellä oli peurakolari puolen metrin päässä. Mökkibestiksen mies odotti pihalla, jouduimme kantamaan peiton avulla Ikerin sisälle. Valvoin koko yön tarkkaillen sitä ja vein sen pari kertaa pihalle, mutta se ei pissannut. Vasta tänään, 21 tunnin jälkeen, se sai pissan tulemaan. Se on ollut koko päivän ihan apaattinen eikä syö mitään.

Lääkäri soitti illalla, halusi kuulla, miten Iker voi. Sanoi olleensa kovin huolissaan eilen ja kun kerroin Ikerin olotilan, oli vielä enemmän huolissaan. Kyse voi olla siitä, että nukutusaine ei sopinut Ikerille ja poistuu tavallista hitaammin, jolloin sen pitäisi olla huomenaamulla jo normaali. Ja pissaamattomuus voi johtua siitä, että kun leikkauksessa koiraa koko ajan nesteytetään, sen rakko ylitäyttyy ja menee ikään kuin lukkoon.

Jos se on aamulla edelleen apaattinen, minun on vietävä se klinikalle tarkempiin tutkimuksiin. Arvatkaa olenko huolissani?

Voi ei, IL. Ja pitikin tuon sattua kun olet yksin koiran kanssa.
Toivotaan, että huomenna on paremmin.
Se pissaamattomuus taitaa olla yleisempi ongelma leikkauksen jälkeen. Olen kuullut että piti viedä katetroitavaksi.

Voi IL miten iso huoli sinulla.

Voi IL, ymmärrän että olet tosi huolissasi. Toivotaan että Iker siitä piristyy aamuksi!

Oi ei IL, toivottavasti kaikki siellä jo hyvin ja Iker kunnossa!

Kiitos rakkaat ystävät! Iker on parantumassa ja täällä riemuitsee yksi mamma ihan valtavasti. Heräilin yöllä kuuntelemaan, kun se läähätyksen sijaan hengitti ihan hiljaa ja rauhallisesti. Aamulla sain kunnon pusut ja aamu-ulinat. Mentiin aamupissalle ja Iker karjui riemuissaan herätykset koko kylälle. Minua joskus ärsyttää, kun sen täytyy haukkua niin raikuvasti, mutta voi miten ihanalta se nyt kuulosti.

Sitten se vetäisi maksalaatikon ja ison osan lääkkeistä huomaamatta ja vaati purutikun jälkiruoaksi. Peitin antibioottipillerit voilla ja tungin sen kurkkuun, se sai makkaraa palkinnoksi.

Soitin lääkäriasemalle, että ei me nyt tullakaan, potilas määräilee ja on selvästi paranemassa. Lääkärillä oli vapaapäivä, mutta hoitaja kertoi heidän juuri puhuneen puhelimessa Ikeristä. Sanoi soittavansa heti lääkärille, kun tämä oli ollut kovin huolissaan myös.

Siinä nukutusaineessa on todennäköisesti ollut jotain, mikä ei sovi Ikerille. Tiedot on nyt kirjattu heidän systeemiin ja näkyvät eläinlääkäriketjun kaikissa paikoissa.

Taidan lähteä itsekin karjumaan pihalle riemuani ja helpotustani!