Kuori ja viipaloi bataatit sekä perunat. Esikeitä viipaleita vedessä 10-15 minuuttia. Ruskista sillä aikaa hyvin kevyesti broilerisuikaleet.
Lado vuokan pohjalle ensin kerros bataatti- ja perunaviipaleita. Ripottele päälle hieman suolaa ja pippuria. Ripottele sen jälkeen puolet broilerisuikaleista ja puolet vuohenjuustosta murusteltuna.
Tee toinen kerros samalla tavalla. Lado vielä päällimmäiseksi vuokaan ohut kerros bataatti- ja/tai perunaviipaleita. Kaada päälle purkillinen (2,5 dl) ruokakermaa ja paista ensin 175 asteessa puoli tuntia. Nosta lämpötila 200 asteeseen ja jatka paistamista 15-30 minuuttia, kunnes perunat ovat pehmeitä, pinta on saanut väriä ja ylimääräinen neste on haihtunut.
Kasvisversion saat, kun jätät broilerisuikaleet pois.