Luin Fred Vargasin Jalattomat, elottomat. Käsittämättömän monipolvinen juoni. Alussa Highgaten hautausmaan portilta löydetään yhdeksän irtileikattua jalkaparia kenkineen. Pian ranskalaisesta yksityishuvilasta löydetään talon isäntä sananmukaisesti jauhelihana. Sata sivua myöhemmin komisario Adamsberg jahtaa vampyyreitä Serbiassa ja viimeiset murhat tapahtuvat yllättäen Savonlinnassa! Ei järjen häivääkään tässä sekametelisopassa, mutta lisää Fred Vargasia pitää silti saada pukinkonttiin.

Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo lähti kolmantena kirjana lukuun, löytyy siltä BBCn kirjalisalta. Toistaiseksi oikein viihdyttävä. En ole koskaan nähnyt edes siitä tehtyjä leffoja tai sarjoja, joten en tiedä yhtään miten siinä käy, mutta voisin kuvitella että väärinkäsityksiä ja muuta mukavaa kunnes onnellinen loppu.

Mainio kirja, Siia! Romattinen tietysti, mutta myös pirullisen älykäs ja hauska.

Yritin tässä itse lukea Célineä (Linnasta näkyy toinen linna?). Kulmat kurtussa, ähisten ja rankasti hikoillen pääsin sivulle 35, jolloin päätin luovuttaa. Hauskaa tyyliä mutta jää liian käsittämättömäksi, kun alinomaan viittaillaan henkilöihin ja tapahtumiin, joista mulla ei ole tietoa.

Ehkä pitäisi kokeilla Célinen kirjaa Niin kauas kuin pimeää riittää. Jonkin ajan kuluttua.

Voi ei, minäkö täällä koko ajan auon päätäni...

Luin Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis. Romanialainen kerjäläinen Vatanescu pakenee mafiosotyönantajaansa Lappiin citykani kainalossa.

Tuomas Kyrö taitaa fiksun huumorin ja osaa kieputtaa suomen kieltä ("Renkaat silmien alla, renkaat leasing-auton alla, tuli perseen alla, liekki lusikan alla, täällä pohjantähden alla.") Yhteiskuntakritiikki osuu ja upottaa.

Mutta kun en ole oikein innostunut Arto Paasilinnasta en siis oikein innostunut tästäkään. Kokeilenpa Itsensäpahoittajaa.

Märta Tikkasen Emma ja Uno - rakkautta tottakai oli lukupiirin kirjana ja ihan kivasti romaaniksi kirjoitettu Tikkasen isovanhemmista. Mukavaa ajankuvaa 1900 luvun alusta, kirja on tunteita herättävä, vähän surullinnenkin. Kannatti lukea.

Seuraava lukupiirin kirja on Olli Jalosen Poikakirja, mutta sen aloitan vasta kunhan saan loppuun Marko Kilven dekkarin Jäätyneitä ruusuja. Sujata Masseyn dekkarin Rei Shimuran ensimmäinen tapaus luin viimeviikolla ja voisin niitä lukea lisääkin.

Heli Laaksosen runokirja Peippo vei on myös kirjastosta lainassa, samoinkuin Aarne Nevanlinnan Marie, joka on todella hyvä. Miten hyvin osaakaan mies kirjoittaa naisesta joka vanhainkodissa muistelee elämäänsä.

Marie luettu, aivan ihana kirja. Samoin Marko Kilven Jäätyneitä ruusuja luettu.
Olli Jalosen Poikakirja aloitettu, melkeimpä tulee tuosta oma lapsuus mieleen, tosin tuolloin 60 luvulla menin jo naimisiin.

Tarzan ja pikkuväki?! Kuinka monta poliittisesti epäkorrektia aihetta voikaan ympätä yhteen kirjaan?

Totta puhuen rakastin lapsena Tarzaneita yli kaiken. Yhtä Mars-kirjaa yritin aloittaa, mutta ei siinä iässä oikein innostanut. Kuten sanoit, Manta, Mars on nyt kovin ajankohtainen, joten pitäisi toki tutustua marsilaiseen kulttuuriinkin!

Mitä sanotte Finlandia-ehdokkaista? En ole lukenut yhtäkään näistä kirjoista, mutta soisin palkinnon Rosa Liksomille.

Ehkä pitäisi lukea ne kaksi nuorten esikoiskirjailijoiden kirjaa, muuttuisikohan voittajasuosikki? Upeaa, että Suomessa on niin vahvoja nuoria kirjailijoita, kirjatoukkien tulevaisuus on siis turvattu.

Mielensäpahoittajahan on parhaimmillaan äänikirjana. Sen lukee Antti Litja. Minä kyllä pidin siitä. Vaikka teos on "muka" vanhan miehen ajatelmia, mutta ihan tämän päivän aiheisiinhan Kyrö tuo näkökulmansa.

Minulla on nyt kesken Ron Currie Jr:n Juniorin erikoinen elämä. Tarina kulkee ihan sujuvasti...

Jonkin aikaa sitten luin Jonas Jonassonin Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi. Se oli viihdyttävä veijaritarina.
Douglas Prestonin Rienaus-teoksesta ei puuttunut yllätyksellisyyttä eikä vauhtia.

Työni puolesta luen tosi paljon lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Lähestulkoon kaiken uuden sitä mukaa kuin ne ilmestyvät.
Sieltä löytyy toisinaan sellaisia helmiä, että miettii, miksei joistakin teoksista voisi hankkia nidettä myös aikuistenaineistoon. Ally Condien Tarkoitettu oli sellainen kuin myös Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen Routasisarukset, tyylipuhdas kotimainen dystopiaromaani. Pidin paljon myös Anneli Kannon ja Terhi Rannelan Tähystäjäneito-kirjasta, vaikka tunnistin sen saaneen vaikutteita lähihistoriasta. Kaikki nämä teokset ovat sarjojen aloitusosia.

Aikuistenkin kannattaisi lukea viime vuoden Finlandia Junior-palkinnon saanut Me Rosvolat.. Se on riemastuttava, hauska ja oivaltava kirja ja ettei sen jatko-osa Me Rosvolat ja konnakaraoke, olisi ollut vielä ekaa osaakin parempi.

edit. Finlandia-ehdokkaista en ole vielä ehtinyt lukea ainuttakaan, mutta junioreista kaikki. Suosikkini niistä tuo jo mainitsemani Routasisarukset.

Kyllä mielentila vaikuttaa siihenkin, onko kirja kiinnostava, tiedän sen omalta kohdaltani. Minä olen hykerrellyt Mielensäpahoittajan kanssa sekä radion ääressä että vielä kirjanakin. Minulla on vanha isä, joka olisi voinut olla ihan esimerkkinä ja innoittajana Tuomas Kyröllä, eivätkä omatkaan luutumat aina kovin kauas Kyrön kuvamista jää.
Mielentilan mukaan lukemisiani valitsen, nyt on menossa dekkariaika,Matti Rönkää yöpöydällä, mutta ei oikein ole imaissut mukaansa.Ruotsalaisista naisdekkarikirjailijoista pidän.

Juurikin nuo Nopoloitten "Se on myähästä ny" ym. sarjan kirjat olen pariin otteeseen kuunnellut äänikirjana, parhautta. Jukka Parkkisen (lastenkirjat) Karhukirjeitä-sarja on aivan hulvaton äänikirjana myös. Rovaniemeläinen kollegani sanoi, että jos huono päivä ja pahalla tuulella, niin Parkkista kuunneltuaan ei yksinkertaisesti kykene enää murjottamaan. Allekirjoitan tuon.

Satavuotias, joka... lähti jotenkin hitaasti liikkeelle ja ensimmäiset tapahtumat, juonenkäänteet siinä kirjassa olivat vähän mitäänsanomattomia ja jäykänoloisia, mutta sitten - ihan kuin kirjailija jotenkin olisi uskaltanut irrottaa otteensa tavanomaisuudesta ja sukeltaa juonen kehittelyssä tajunnanvirran mukaan, antaa hulvattomienkin ideoitten ryöpsähtää ja oli poiminut sitten toimivimmat mukaan kirjaan.
En nyt muista, miltä sivulta alkaen tarina vei minut mennessään, mutta jo sujuvasti lukeville lapsiasiakkaille yritän aina painottaa, että pitäisi jaksaa sinnitellä ekat 40 sivua ja sitten jos edelleen tuntuu siltä, että kirja on tylsä tai ei muuten kiinnosta, niin sitten vaihtaa kirjaa.
Useimmat luetuimmat lasten- ja nuorten kirjat on nykyisin kirjoitettu siten, että ne nappaavat lukijan mielenkiinnon pihteihinsä, niissä joko tapahtumat koukuttavat lukijan heti alkusivuilla tai ne kirjoitustyylillisesti kiehtovat lukijaa jatkamaan.

Minäkin huomaan oman mielentilani vaikuttavan siihen, millaisesta kirjallisuudesta jaksan milloinkin innostua. Joskus pitää saada uppoutua kirjan fiktiiviseen maailmaan ja unohtaa mitä ympärillä tapahtuu, ihan totaalisesti. Joskus taas fiktio ei pidä otteessaan vaan ahmin itseäni kiinnostavan useamman aihealueen tietokirjallisuutta, luen montaa opusta rinnakkain.

Kiitokset vinkistä, tuo Gaddafin kunnailla vaikuttaa mielenkiintoiselta uutuuskirjalta, täytyypä panna nimi korvan taakse.
Myös Oliver Sacks'n kirja Volframin hehku : muistoja kemiallisesta lapsuudestani voisi olla antoisa lukukokemus.

Guy Delislen Merkintöjä Burmasta on erilainen matkakertomus ja yhteiskuntakuvaus, sillä se on sarjakuvaa. Guyn vaimo on töissä ja Guy on koti-isänä esikoisen kanssa, tutustuu paikalliseen elämään ja samalla piirtää siitä. Toissa vuonna lukaisin sen ja ihastuin ikihyviksi. Hän on myös piirtänyt Kiinan työkomennusajalta Shenzhen-nimisen kirjan.

Mulla on nyt luettavana P.G. Wodehousen Hyvää joulua, Jeeves. Jostain syystä löysin koko Jeevesin vasta nyt tänä vuonna, en ole aikaisemmin edes katsonut niitä sarjoja, saati että olisin lukenut kirjoja. Mitä olenkaan menettänyt, Jeeveshän on hurmaava! Ja just sopivan höttöä luettavaksi illalla sängyssä.

Lukuvuoroaan odottaa Johanna Sinisalon Enkelten verta. Sinisalo on Päivänlaskusta asti ollut mun lempikirjailijoitani, mutta toisaalta sen suhteen mulla on sitten odotuksetkin ihan hirvittävän korkealla, ja mun mielestä S. on viime aikoina ollut terävämpi novelleissaan kuin täyspitkissä romaaneissa. Aihe on kuitenkin jännä.

Jeffrey Eugenideksen Marriage plot on myös yöpöydällä. Rakastin Virgin suicidesia, tykkäsin hirveästi Middlesexistä, mutta tähän en ole vielä oikein päässyt vauhtiin, lähinnä siksi että olen ollut enemmän suomeksilukemistuulella.

Ehkä vähän sellainen "se lueskelisi iltaisin muttei koskaan lukisi" -fiilis ollut jo pitempään, ei oikein tunnu olevan aikaa sille että voisin kunnolla paneutua mihinkään. Lähes tuhatsivuisen Lasten kirjan (A.S. Byatt) sain sentään porskutettua läpi melkoista vauhtia kun tarina imaisi mukaansa, vaikka mun mielestä sitä kerrontaa olisi saanut tiivistää ihan reippaastikin paikoitellen. Teki mieli huutaa Monty Python -tyyliin "get on with it" kun välillä unohduttiin jaarittelemaan sivupoluille jotka eivät johtaneet mihinkään.