Mulla on ollut pitkästä aikaa aikaa lukea kirjoja. Kaverin hyllystä lainasin Patricia Cornwellin Kay Scrpetta-sarjan osia, kolmas menossa viikon sisään.

Näissä kirjoissa yhdeksänkymmentäluku näkyy aika kauheasti, vähän vanhentunutta CSI-meininkiä kansissa ja vähän jotkut jutut kirjoittajan tyylissä tökkii. Ei niin paljon, että jättäisin kesken, mutta en varmaan ihan koko sarjaa jaksa kyllä hankkia käsiini.
Kirjoittaja painottaa joitain juonelle ihan merkityksettömiä sivuasioita uupumukseen asti joka kirjassaan (yhden poliisin terveysongelmista ainakin), tekee päähenkilöstä yli-ihmisen (lääkäri ja juristi ja opettaja ja melkein agenttikin samassa pakkauksessa), käyttää kuvaillessaan tuotteiden nimiä (Mersu 260, vaatemerkkejä, alkoholijuomien kauppanimiä..)

Mutta eniten huvittaa tuo melko kömpelö käännös. Joitain asioita ei ole osattu kääntää sujuvasti niin, ettei niistä paistaisi amerikka läpi. Tiedän, ettei englannista ole helppo kääntää kaikkia lausahduksia tai kuvailuja suomeksi, mutta noissa kirjoissa on paljon sellaisia kohtia, että huomaan kääntäjän unohtaneen kielen, jolle kääntää ja se aiheuttaa välillä naurunpyrskähdyksiä kirjan takaa. (melkein tyyliin "kiva kun olet selkä")

Sattuuko joku tietämään, onko tällä kirjoittajalla, Cornwellillä ehkä tekemistä jonkut tv-sarjan tai elokuvan kanssa? Kun nimi oli tuttu, mutta en tiennyt hänen olevan kirjailija ennenkö kaveri sanoi sen. Netistä en löytänyt hänestä kovinkaan paljoa faktaa.

Ainakin hän on kirjoittanut tv-sarjan Vaarassa ja sen jatko-osan Silminnäkijä.

Kiitos tiedosta! Mä yritin itse onnettomilla taidoillani etsiä tietoa, mutta en oikein löytänyt mitään järkevää.

Manta, olet aivan oikeassa!
Mä kiikun itse aina kielen ja sisällön kiikkulaudalla: jos on oikein hyvä sisältö, en piittaa kielestä, mutta surkea kieli voi joskus pilata sisällönkin. Mutta nimenomaan tietokirjoissa. Jos dekkarissa on huono juoni mutta hyvä kieli, en vaivaudu pelkästään kielen takia.

Tuossa viimeisimpänä lukemassani sarjan kirjassa käytetään typeristä miehistä tai gangstereista sanaa ruuna ainakin kolmatta kertaa jo. En tiedä, mistä se oikein tulee?
Vaatehuone oli suomennettu "huone, jossa hän säilyttää vaatteitaan", ruumishuoneen kylmiö oli "kylmennetty huone".
Jos noita tulisi joskus, niin ei haittaisi, mutta paljon yhdessä kirjallisessa on jo aaargh....

Mun veljenvaimo ja serkku on kielenkääntäjiä. Niillä on joskus hyviä tarinoita työstään.

Mä olen lukenut meidän kaupunginkirjaston elämäkerrat varmaan pian kaikki. Yhdessä vaiheessa luin pelkkiä elämäkertoja ja suurin osa niistä oli ihmisistä, jotka oli selviytyneet keskitysleiriltä, toisen maailmansodan ydinpommi-iskusta, tzernobylistä tai vietnamin sodasta. Sitten tuli mitta täyteen ja siirryin lukemaan kirjoja "tiedä kaikki kahvista/siidereistä/pihavessoista/puurakentamisesta/jne".
Ennen luin nopeastikin kirjoja, mutta nyt olen tullut aika hitaaksi siinäkin.

sunnuntaina, 28. heinäkuuta 2013 klo 20:30 musta2 kirjoitti::
Raamattua luen kuitenkin nykyään alkukielillä, latinaksi mieluiten, evankeliumeja, tuntuu aidolta, sanonnat lentäviä lauseita.

Mitäs ne olivatkaan ne Raamatun alkukielet? Latinaksi kai enemmän väännöksiä kuin käännöksiä

"Adrian Mole: Cappucinovuodet", kirj.Sue Wornsend.

Nuorena tuli luettua noita Adrianin edesottamuksia, kun hänkin oli nuori. Ja taisihan se silloin tulla tellustakin... No, ei ihan samalla tasolla naurattanut/miellyttänyt tämä kirja, missä Adrian on jo 30+ (tai oisko aika kullannut muistot), mutta kyllä sen nyt kuitenkin kokonaan viitsi lukea. Jotenkin nykyään jää kirja kesken, jos vähänkin tuntuu, että ei ole vaivan arvoinen. Maailma on täynnä kirjoja - miksi haaskata aikaa huonoihin kirjoihin??

Joensuun kirjat on helppoa luettavaa, viihdyttävääkin. Tosin tässä kesällä tuli luettua niitä hieman liian tiuhaan tahtiin kolme kappaletta: Rakkauden nälkä, Rautahuone ja Rakkauden lait. Alkoi tulla jo viimeisen kohdalla pieni vastareaktio. Yksittäisinä silloin tällöin varmaan ihan ok (aivotonta iltalukemista).

Tänä kesänä olen lukenut myös Hemingwayn ja Irvingin teoksia. Kirjava satama olisi vaatinut vielä toisen lukukerran, jotta sen olisi saanut paremmin otteeseen. Vanhus ja meri -kirja meni yhdellä kertaa rantakalliolla maatessa maanantaiaamuna. Neljäs käsi oli koukuttava, mutta Minä olen monta on hieman hidassytytteinen, tai sitten en ole antanut sille tarpeeksi aikaa.

Vadelmavenepakolaista yritin myös alkukesästä, mutta se ei napannut yhtään. Ehkä suon sille vielä joskus mahdollisuuden.

En oo työelämässä eikä mulla oo lapsia (kaksi pientä koiraa kylläkin) joten aikani kulutan lukemalla, surffaamalla netissä (esim. täällä kiloklubissa) ja töllöttämällä telkkarista (lähinnä) leffoja.

John Irvingin uusimmasta romaanista, "In One Person" pidin paljon. Lukenut myös "The Ciderhouse Rules" ja "The World According to Garp", samalta kirjailijalta.


Lisäisin vielä että oon tänään varannut loput englanninkieliset teokset Irvingiltä (siis ne jotka vielä on lukematta).

Luen etupäässä kauhua ja jännäreitä. Mm. King, Koonz, Chelsea Cain, Karin Slaughter sekä Lincoln ja Lee Child.

Taloudellinen tilanne on nykyään se, että lukemiset täytyy hakea kirjastosta. Kiukuttaa vaan miten ihmiset kohtelevat kirjoja . Sivujen välissä on ties mitä p*skaa. Välillä ei pysty kirjaa edes lukemaan loppuun, kun sivut ovat niin törkyiset, ettei paljon ilman kumihanskoja viitsi kirjaan koskea. Kohteleeko ihmiset omiaankin näin vai eikö kirjaston kirjoilla vaan ole väliä?

Täällä yksi chick litin kuluttaja, kotimaisetkin kirjoittajat taitavat lajin.
Kesälomalla luin Pian Heikkilän Operaatio Lipstickin ja Sari Luhtasen Murusia; kepeän kivaa luettavaa kummatkin.