Enkeleitä tai siddhoja, täydellistyneitä. Olen yhden kerran elämässäni nähnyt sellaisen näyn, jonka voisi luokitella enkeleiksi, tai siddhoiksi, kuten olen tavannut yleensä luonnehtia tätä näkyä, mutta ehkä näkemiäni hahmoja voisi tässä nimittää enkeleiksi, kun enkeli-sana monella tutumpi.

Enpä maisen vaellukseni aikana ole nähnyt niin kauniita ja autuaita hahmoja, hahmoja oli kaksi, molemmat lievästi tummaihoisia, naishahmoja, toisella oli ymmärtävä ilme, toinen heitti tukkaa taaksepäin, sitä huuhtoen, mielestä aukeni ikäänkuin uusi ikkuna, koin puhdasta onnea. Olen yrittänyt tietoisesti palauttaa tuon kokemuksen, myös joogakeskittymisen avulla, mutta turhaan, tälläiset kokemukset eivät ole käskettävissä.

Enkeleitä ei liiemmälti esiinny, joku edsmennyt sukulainen saattaa ilmetä varoittamaan jostain asiasta, usein unessa, mulla tuo oma kokemus, joka valve kokemusta intensiivisempi, mutta siivellisiksihän nuo enkelit kuvataan, en usko enkeleihin, sikäli kun liikutaan kristinuskon viitekehyksessä. En usko, että niitä oli Jeesuksen haudallakaan, haudanvartijat kyllä olisivat hätistäneet ne pois. Kaunis ajatus, että olisi enkeleitä, mutta piruja nähdään useammin, deliriumi tuo koko saatanoiden pantheonin.

Itse heittäisin enkelikirjat roskikseen, sen sijaan selailisin parapsykologian kirjoja, jotka kertovat aktuaalisista henkimaailman kohtaamisista, itse asiassa sen oppialan hyllyn luin kirjastosta ensimmäisenä, 15-syksyisenä, uskon kyllä rajantakaiseen, mutta spiritismi palvoo käsittääkseni pahoja henkiä. Vaikka mulla on likipitäen kaikki raamatut, Mustan Raamatun olen jättänyt väliin.

Mitä on kuoleman seinän takana, kaikki tiedämme joskus, toivottavasti itse en aivan kohta, kun mulla on ruusu jalassa, mikä valvottaa, se on ilman antibiootteja tappava tauti, mutta mua piikitetty jo kolme päivää, eiköhän tästä selvitä.

Intouduin lukemaan pitkästä aikaa nuortenkirjallisuutta. Nadja Summasen Rambo on vallan hienosti kirjoitettu, vaikkakaan ei kielellisesti erityisen tasokas. Perinteinen fantasiaromaani Eoin Colferin Ylismaan Gregor oli myös ihan viihdyttävä. Nyt testissä on Colferin Adams-tribuutti Vielä yksi juttu eli Adamsin viisiosaisen Linnunradan käsikirja liftareille -trilogian jatko-osa. Muutamia hihityksiä on saanut aikaan. Seuraavana pinossa on Turtschaninoffin Maresi.

Nuortenkirjat on kivoja välipaloja. Näiden jälkeen tartun ehkä viimein Tarttin Tikliin.

Luetteko muut nuortenkirjoja?

Aamulukemiseni näinä parina päivänä vaihdelleet, Rahikaisen 'Metsän poikaa' parina päivänä, kertoo Aleksis Kivestä. Asko Parpolan toimittama 'Intian kulttuuri' on hyvä kirja vaativammallekin, että meillä on suomeksi tämmöinen, on pieni ihme. Lauri Pohjanpään 'Valitut runot' on lukemisen arvoinen kirja, kertailin sitä eilen. Tänään kunkkuna Vulgataa, latinankielistä raamattua, puolet Markuksen evankeliumista.

Aamulla mulla on mukavin lukuhetki, en ota kahvia, vaan keltaisen Edin, näin lämpöäuhoavana vuodenaikana kylmä kofeiinijuoma on mieleen.

Tuli sit luettua Finlandia voittaja Oneiron. Ei huono....Erikonen aihepiiri. Hyvin kirjoitettu.

Akateemikoksi nimitetyltä Hannu Mäkelältä tilasin divarien yhteisvalinnasta kaksi runokoostetta 'Päivä jonka saamme elää' ja 'Että on ikuista valo', Mäkelän runot ovat kyllä kantaaottavia, hänellä on drastisia aiheita, mutta myös perinteisesti lyyrisiä, hänen ajatusmaailmansa ei kuitenkaan ole yksioikoinen, yksittäisessä runossakin on vastakkaisia näkemyksiä. Arki näkyy Mäkelän runoudessa, siten hänen runouttaan on jokamiehenkin helppo lähestyä.

Sipsitär, arveluttiko yhtään tarttua Oneironiin? Itse olen vasta kerännyt rohkeutta tarttua siihen juuri tuon "pelottavan" aiheen takia.

Luin Oneironin muutama viikko sitten. Minuakin hiukan arvelutti kirjaan tarttua ja totta puhuen alkuosassa harkitsin jo jättäväni sen kesken. Mutta kuitenkin tarina vei mukanaan ja alun ahdistavuus helpotti.

Ei mikään kevyt lukukokemus mielestäni ja hyvin omanlaisensa, mutta suosittelen kokeilemaan.

keskiviikkona, 1. kesäkuuta 2016 klo 19:54 Manteli kirjoitti::
Sipsitär, arveluttiko yhtään tarttua Oneironiin? Itse olen vasta kerännyt rohkeutta tarttua siihen juuri tuon "pelottavan" aiheen takia.

Ei siinä mitään pelottavaa ollut hanituinen jo tuossa mainitsikin että alku oli vähän turhankin shokeeraava ja uskon monen jättävän lukemisen alkumetreille... mutta suosittelen jatkamaan lukemista sen alkukohtauksen jälkeen, tapahtumille löytyy selitys.

Palaan loman kunniaksi parinkymmenen vuoden takaiseen Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin. Saa nähdä miltä maistuu nyt, edellisellä kerralla oli superhyvä. Valitettavasti kirjamaku on tainnut muuttua jonkin verran, kirjasiivouksessa lähti useampi nuoruuden the kirja kiertoon...