Oih, kiitoksia vastauksista ja vinkeistä! Pitääpä perehtyä artikkeleihin ja ottaa tämä ihan projektiksi

En ole tätä koko kylläisyysketjua lukenut lävitse, mutta tulin kommentoimaan, kun tajusin jouluruokien jälkeen erään asian vasta toden teolla itsestäni, liittyen tänne!!

Mulla on siis "hidastunut" kylläisyyden tunteminen, sillä olen luultavammin pienestä pitäen oppinut aistimaan näläntunteen katoamisen vasta, kun maha on pömpsällään.

Noh, äskön tulikin toden teolla herkuteltua, ja vasta kun join vettä syömisieni (mm. suklaa) loppuvaiheilla, yllätti kylläisyys ja tajusin kuinka hertsileijaa täynnä olenkaan.

Muistan että äiti on lapsesta saakka opettanut tavaksi juoda ruokajuomaa (=maito,vesi) vasta ruokalautasen tyhjennettyä, jotta tulisi syötyä enemmän kuin juotua. Tämä on siis vissiin jäänyt korvieni väliin tavaksi, normaaliksi järjestykseksi.

Voisinkohan muuttaa kylläisyyden ennenaikaista aistimista pelkästään sillä, että juon vettä aterian yhteydessä. Ei tietenkään liikaa, mutta sopivasti matkan varrella?

Aika kurja opetus äidiltäni, vaikka toki hän varmaan kasvattaessaan ajatteli parastani (luuli näin), jotta saisin enemmän ravintoaineita tms.

Tuntuu kuin olisin vahingossa yhtäkkisesti hoksannut, mistä kaikki hidas näläntunteen hälveneminen johtunee: en juo samalla kun syön. Onkohan näin? Täytyy varmaan opetella uusi tapa, jos vaan satun yhtään olemaan oikeilla jäljillä. o:

Muilla samaa? Toivottavasti tästä ei oo juuri keskusteltu. Oon lukenu vaan ekoja sivuja kyseisestä topicista.

Hmm..mullekin on tuttua tuo, että vasta juominen runsaan syömisen/herkuttelun jälkeen laukaisee sen kylläisyyden/ liian täyden olon, mutta toisaalta en usko, että viivästynyt kylläisyys kuitenkaan on sinänsä juomisesta kiinni. Aamuisin juon usein teetä aterian aikana, eikä se kuitenkaan juurikaan auta siinä kylläisyyden löytämisessä.

Mutta siis tulin tähän ketjuun kirjoittamaan lähinnä sen takia että olen totaalisen kyllästynyt kyvyttömyyteeni löytää oikeaa kylläisyyttä (tai kylläisyyttä ylipäänsä) normaalilla määrällä ruokaa. Ja toteutan siis jo edellä mainittuja vinkkejä, eli syön kasvikset aina ensimmäisenä, runsaasti proteiinia ja melko paljon rasvaa. Olen kokeillut hiilareiden vähentämistäkin useaan otteeseen, mutta se ei ole tuonut kylläisyttä yhtään paremmin. On rasittavaa, kun edes 500-600 kcal aamiainen ei tunnu riittävän, vaikka se sisältää runsaasti kasviksia ja hedelmiä, maitorahkaa ja manteleita sekä jonkin verran Uotilan ruislimppua tahinilla tai margariinilla ja sama ongelma jatkuu päivän muilla aterioilla. Syön paljon ( +/- 2000 kcal), mutta jos saisin vapaasti syödä, söisin n. kaksinkertaisen määrän. Turhauttaa, kun kaikkialla käsketään syömään itsensä kylläiseksi, mutta kun se ei vaan ole mahdollista, jos en halua lihoa järjettömästi. Tällä hetkellä en yritä edes laihduttaa, vaan tavoitteena on vain pitää nykyinen normaalin ylärajoilla keikkuva paino. En tajua, miten se voi olla näin vaikeaa. Onko mitään vinkkejä, miten kylläisyyden pystyisi löytämään?Yritystä takana koko syksyn verran ja varsinkin viimeiset pari viikkoa olen antanut itselleni todella paljon vapauksia (kalorit välillä pilvissä, ja aina vähintään 1900), mutta mitään viitteitä kylläisyyden löytymisestä ei ole ilmaantunut

Moi siru -89. Minulla ei ikävä kyllä ole mitään vinkkejä, vaan lähinnä viestini on, että olen kanssasi samassa veneessä. Vaikka kuinka on kaikki pallot vihreänä ja proteiinin ja rasvan määrät suhteessa hiilareihin korkeana ja protskua löytyy joka aterialla, on 1800 kaloreilla jatkuva nälkä. Tai vaikka välillä nälkä menisi pois, niin se on varma, että nukkumaan mentäessä on nälkä ja joskus muka jopa heikko ja etova olo. (jos on liikkunut). Ravintolassa saatan vetää muiden mukana kolmen ruokalajin illallisen ja kun muut valittelevat täysinäisyyttään, niin minulla on muka vielä nälkä.

Oletan, että minulla syy kylläisyyden tunteen kadottamiseen, on yli kymmenen vuoden aaltoilevassa bulimiassa ja lapsuudessa opituissa, "vasta kun maha on täysi" -ruokamäärissä.

Enää en ole osannut antaa itselleni muuta keinoa kuin aika. Se kuinka kauan tässä vielä kestää, että voin sanoa tulevani tyydytetyksi samalla tavalla kuin ympärillä olevat normaaleista ruokamääristä, on minulle arvoitus. Syyskuusta lähtien olen antanut itseni syödä melkeinpä miten lystään ja en voi sanoa, että suhteeni ruokaan olisi korjaantunut. Tai on tietenkin sillä tavalla, että ei ole tullut kohtuuttomia ahmimis/oksentamiskohtauksia, mutta edelleen kylläisyys muka vaati päivittäisen kalorimäärän korkeammaksi kuin, mitä kulutan. En tiedä paljonko on tuona aikana tullut painoa, mutta senttejä vyötärölle on kertynyt noin neljä. Toisaalta syyskuun lähtötilanne oli väkisin laihduttaminen, joten kertymää tuli väkisinkin, kun taas aloitti syömisen.

Voin vaan elää toivossa, että vielä joskus tyydytyn siitä, mistä normaalipainoisetkin, mutta välillä kyllä jännittää, että josko tämä onkin tilanne, joka ei tule korjautumaan koskaan, vaan loppuelämä on minulle nälkäisyyttä tai jatkuvaa lihomista.

Nyt minulla ei ole aavistustakaan, mitä seuraavina viikkoina tulee tapahtumaan, koska en kestä enempää lihomista ja väkisinkin on koko ajan mieliala, että otan kyllä nämä tulleet 4 senttiä pois. (Sen jälkeen olisin pari kiloa normaalipainon ylärajoilla). Ja siksi taas pelkään että, jos nyt alan taas tarkemmin kieltämään itseltäni, niin olenko taas kohta ahmimassa ja oksentamassa ja sitten taas aloitan koko homman alusta. Ja sitten kuitenkin pelkään, että jos en tee jotain muutosta niin lihon ja lihon ja kun en oikeastaan siedä edes tätä nykyistä olomuotoani, niin takaraivossa on koko ajan toive laihtumisesta, vaikka kuinka yrittää rakastaa itseään sellaisena kuin on.

En tiedä onko kukaan täällä ehdottanut vielä täkäläistä syöntimallia, eli alkuun pieni pala jotain proteiinia leivän kanssa, sitten pääruoka, sitten pelkkävihersalaatti vinaigretten kanssa ja/jälkeen muutama pala juustoa leivän kanssa, sitten jälkiruoka, voi olla hedelmää tai jotain makeaa.
Itselleni tuo auttoi löytämään kylläisyyden tunteen, joka oli hukassa, tuollaiseen syömiseen kun kuluu aikaa ja sitten viimeiseksi kun vielä teen/kahvin juo, huomaa ettei ole enään nälkäinen, sitten se ajan mittaan muuttuu että alkaa tuntea olevansa täysi. Ehkä tuosta voisi olla apua?
Mutta tsemppiä sen täyden tunteen löytämiseen

Mun ongelma taas on päinvastainen: syön liikaa ja on koko ajan ähky ja paha olo. Silloin kaikki kylläisyysviestit menee ihan sekaisin.

perjantaina, 24. joulukuuta 2010 klo 22:39 Jekkunekku kirjoitti::
En ole tätä koko kylläisyysketjua lukenut lävitse, mutta tulin kommentoimaan, kun tajusin jouluruokien jälkeen erään asian vasta toden teolla itsestäni, liittyen tänne!!
.

kannattaa kyllä lukea koko ketju läpi, ajan kanssa ja ajatellen. Siellä on paljon aivan keskeisiä pointteja kylläisyydestä.

Hei Siru ja Joliee.

Tiedän miltä teistä tuntuu, olen ollut samassa tilanteessa. Vuosia kontrolloin painoa ja syömisiä ja laskin kaloreita. Laatu oli kunnossa, proteiinia ja vihanneksia tuli enemmän kuin tarpeeksi. Vaikka olisin syönyt vatsani niin täyteen ettei enempää mahtunut, en silti koskaan tullut kylläiseksi. Olin normaalipainoinen, mutta ruoka hallitsi ajatuksiani. Sitten luin Patrikin kirjan "Rentoa painonhallintaa" ja se avasi silmäni. Ymmärsin viimein missä oli vika. Juuri siinä jatkuvassa kontrolloimisessa.

Kun olin kerännyt tarpeeksi rohkeutta ja ymmärtänyt, että muutos on välttämätön, päätin lopettaa kontrolloimisen ja alkaa syödä vapaasti. Tiesin, että alussa paino tulisi nousemaan, mutta se täytyisi vain hyväksyä. Niin se nousikin. Ruokahaluni tuntui pohjattomalta. Vaatteet kiristivät ja tunsin oloni epämukavaksi. Monta kertaa teki mieli kiristää ohjia ja pudottaa painoa väkisin, mutta tiesin mihin se johtaisi. Patrikin kirjassa oli niin paljon järkeä ja hän perusteli asian niin hyvin, etten voinut olla uskomatta siihen. Joten jatkoin sitkeästi luottaen, että paino tulisi vielä putoamaan takaisin, laihduttamatta.

Painoni nousi yhteensä noin 9 kiloa parissa kolmessa kuukaudessa, suurin osa ensimmäisen kuukauden aikana. Hiljalleen nousu hidastui, ja sitten pysähtyi. Minusta tuntui että söin ihan valtavasti. Kylläisyys oli kuitenkin löytynyt, eli se outo tunne, kun ei tehnyt enää mieli syödä enempää. Kroppa pyysi kuitenkin edelleen paljon ruokaa. Mutta paino ei enää noussut, vaan pysyi tasaisena.

Sitten jossain vaiheessa tapahtui muutos, ja ruokahaluni väheni dramaattisesti. Ihan kuin elimistö olisi yhtäkkiä ymmärtänyt, ettei enää ole hätää, ruokaa saa aina kun tarvitsee. Tämä muutos tapahtui noin puolen vuoden kuluttua siitä, kun olin lopettanut ruokamäärien kontrolloimisen. Yhtäkkiä vatsa tuntui tulevan hyvin vähästä täyteen. Työpaikan kahvipöydällä oli suklaakonvehteja tarjolla jatkuvasti joulukuussa, mutta ei tehnyt mieli. Tai joskus teki ja silloin otin, mutta paria palaa enempää ei maistunut. Tuli joulu, ensimmäinen joulu vuosiin, jolloin painoni ei noussut. Vaikka söin koko ajan ihan mitä halusin ja niin paljon kuin halusin. Olen vieläkin vähän ihmeissäni, en olisi voinut kuvitella tämän toimivan näin hyvin. Nyt painoni on laskenut 6 kiloa parissa kuukaudessa, ihan itsestään.

Eli minun vinkkini on, että lopettakaa kalorien laskeminen. Älkää pyrkikö syömään mitään tiettyä määrää. Syökää rohkeasti ihan niin paljon kun elimistö pyytää. Luottakaa siihen. Kiinnittäkää huomiota vain ruuan laatuun ja ateriarytmiin. Paino nousee aluksi, mutta tasaantuu kyllä. Ajatelkaa asiaa pitkällä aikavälillä. Muutama kuukausi epämukavaa oloa on aika vähän, kun ajattelee vuosia eteenpäin. Olen niin onnellinen siitä, että uskalsin viedä tämän projektin läpi. Vapautunut. Luottamus ja kunnioitus omaa viisasta kroppaani kohtaan on kova. Ja jos Patrik satut tätä lukemaan, niin en osaa sanoin tarpeeksi kiittää kirjoistasi. Elämänlaatuni on ihan eri tasolla kuin vuosi sitten. Voin vihdoin keskittyä elämiseen syömisistä stressaamisen sijaan.

Rohkeutta ja tsemppiä asian kanssa painiskeleville!

Moi,

MUlle on joskus joku viisaampi neuvonut, että ennen ruokailua kannattaa nauttia lasillinen vettä rauhalliseen tahtiin. LIenee kokeilemisen arvoinen juttu tämäkin..huom. en lukenut koko ketjua minäkään läpi ja vinkki on jo saatettu antaa mutta kertaus vinkkien suhteen ei liene pahasta.

Nilla787 loistavaa rohkaisua ja puhetta ylipäänsä. Yritän tässä minäkin "parantaa itseäni", mutta tuota lukiessa tuli taas mieleen, että pitäis varmaan antaa "parannuksien" olla ja antaa vaa mennä, juuri tuohon tyyliin kuin kerroit. Ongelma vaan on juuri tuo lihominen, se pelottaa ja karmii ajatuksena niiiiin paljon. Olen saanut itseni mallin mittoihin, ja olen siitä ylpeä. Toisaalta hulluilla menneillä teoillani (joita edelleen tapahtuu, mutta ei enään niin kriittisesti) olen sekoittanut oman pääni ja kehoni sekä sitä kautta elämäni. Olenko siitä sitten ylpeä, vastaus lienee selvä....

Minun elämässäni kukaan muu ei tiedä ongelmistani. Kukaan ei tiedä kuinka olen suoraan sanoen pimahtanut, sillä kaikki on piilossa niin hyvin.

Ehkä vasta, jos itse lukisin tuon Patrikin kirjan, saisin itseeni jonkin sävähteen, mikä oikeasti muuttaisi ajatusmaailmaani ja toimintojani. Takanani on hetki, jolloin söin vapaammin, lihosin 1-2 kiloa, säikähdin ja aloin taas kurittaa itseäni. Nytkin lasken kaloreita, vaikka tiedän että sen tulis loppua. Kaipaan niin aikoja, jolloin söin energiakseni, nautintoon, mielitekoihin... Tälläkin hetkellä kadehdin siskoani (hoikka), joka päivällä söi ranskalaisia ja nugetteja ja jätti lautaselle, kun ei enään uponnut enempää. Nyt hän vetelee suklaata ihan rennoin mielin, vaikkakin paljon, ja minä vaa lasken: en pysty syödä mitään, vaikka nälättää edelleen.

Tekisi mieli ryhtyä tuumasta toimeen: syödä. Mutta miksi en tee niin, oi miksi. Edistynyt olen, sillä olen taas pystynyt nostamaan kitukaloreistani korkeammalle, mutta silti niitä lasken ja ns. pidän rajoissa. Karhunpalvelusta tää oma soopani on, mutta miksi hemmetissä en tee niin kuin tiedän, että täytyisi

P.s.Voikohan tuollainen hetkellinen parin kilon painon nousu syömisen lisäämisen tuloksena johtua säästöliekistä, ja juuri sitten "elimistön korjaantuessa" tasaantuu? Sytty joku lamppu päässä ja rupesin miettimään. Esim. Itse olen palellut yms. edelleen, vaikka olen lisännyt syömisiäni (urheilen paljon).