Ei kai tässä kukaan sen kummemmin tuohtunut, tai ole syytä poistella mitään Tosi hyviä näkökantoja tuli esille, mie iten kannattaa ehkä vähän rauhoittua itse ja sitten lukea ajatuksella, mistä voisi olla kyse.

Eikös Patrikilta ollut joku kirjoituskin, missä puhuttiin jotain sen suuntaista, että laihduttaja ei tarvitse itsekuria vaan oikeaa tietoa..?

En mä tuohtunut, vaikka punaista näenkin
Näen punaista, koska mielestäni itsekurin kaipaaminen vie väärille jäljille. Itsekuri on mielestäni jotain mystistä, jota joillekin on annettu ja toisille ei. Paljon lohdullisempaa on ajatella, että on ihan itse mahdollista vaikuttaa omaan elämään itsekurista tai sen puuttumisesta riippumatta.

Aloitteesi on erittäin hyvä ja varmasti moni kamppailee samojen ajatusten kanssa. Ethän vaan poista sitä, ethän.
Tutkiskele ja mietiskele saamiasi vastauksia avoimesti. Voi olla, ettet löydä niistä apua, mutta voit myös tehdä oivalluksia, jotka auttavat sinua ratkaisemaan pulmasi.

Huomasin muuten, että aloittaja kertoo jossain toisessa ketjussa että rasvapalloa on vaikea saada vihreäksi. Siinä voisi olla jotain mistä voisi päästä ongelman ytimeen?

Minulle ainakin tulee tuollainen pohjaton nälkä, mihin ei mikään riitä, jos rasvan (ja proteiinin) osuus jää liian pieneksi. Omalla kohdallani pitää olla jopa reilusti alinta suositusrajaa enemmän.. Ja moni muukin on kertonut samantapaisia havaintoja.

Minä lasken itsekurin harjoittamiseksi sen kun tekee mieli jotain, mutta pystyy torjumaan sen mielihalun. Ihmisellä, jolla ei ole ongelmaa syömisen kanssa eli siis esim. tarvetta pyrkiä säätelemään ruoan määrää, koska ei edes mitenkään erityisesti koe tarvetta syödä enempää, ei käsittääkseni ole myöskään tarvetta harjoittaa itsekuria syömisen suhteen. Ei voida siis vertailla kummalla on parempi itsekuri jos toisella on jatkuva ruoanhimo ja toisella ei ole. Eli mielestäni itsekuria voi vertailla vain sellaisten asioiden suhteen, mitä molemmat vertailtavat haluavat yhtä paljon.

Minulla esim. stressi ja väsymys vaikuttaa tarpeeseen syödä. Oikein stressaantuneena syömistä on melko mahdoton hallita, kun taas silloin kun muuten asiat ovat hyvin, syömisen hallitseminenkin on helpompaa. Ymmärrän hyvin mitä ketjun aloittaja tarkoitti. Alkoholisti voi pyrkiä olemaan kokonaan ilman alkoholia, mutta syöpönkin on pakko syödä. Ei ole helppoa.

maanantaina, 11. lokakuuta 2010 klo 14:44 Rijotu kirjoitti::
Ei voida siis vertailla kummalla on parempi itsekuri jos toisella on jatkuva ruoanhimo ja toisella ei ole.

Entäs kun nämä molemmat puolet mahtuvat samaan ihmiseen? Ihan omasta kokemuksesta: jos syön huonosti (laatu, rytmi), niin mikään itsekuri ei enää riitä hallitsemaan syömistä siinä vaiheessa kun himot pääsee liian koviksi. Jos taas syön laadullisesti hyvin ja sopivan tasaisesti, niin itsekuria ei enää edes tarvita, kun ei ole mitään himoja hillittävänä. Näin yksinkertaistettuna.

Lisään nyt vielä, että ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, Rijotu, mutta vielä yhtenä näkökulmana lisää tuo ylläoleva.

Tiedän tarkalleen mitä tarkoitat Motivo.
Minä söin ja söin kunnes olin posahtaa. Tästä pääsin sillä etten syö viljoja lainkaan enkä sokeria. Jonkinajan kuluttua mieliteot katosvat. Nyt syön vain kolme kertaa päivässä ja voin paremmin kuin koskaan ennen.
Tiedän että näinäpäivinä tämä ns. karppaaminen nostattaa tunteita joten en siitä viitsi huudella.
Itse sain syömiseni tasapainoon tälläkeinolla ja olen siitä todella iloinen.

Minähän en mistään mitään tiedä, paitsi että olen laihduttanut enemmän ja vähemmän 20 vuotta, joskus jopa onnistuen. Halutessani homma on oikein hyvin kontrollissa, paikkareilla olen pudottanut 15 kg eli suurimman kertarysäykseni. Mun ongelma ei ehkä ole niinkään toi normiruoka (koska sitä olen oppinut rajoittamaan tässä parinkymmenen vuoden aikana), vaan tästä rajoittamisesta seuraava herkkuhimo, ja sitten syön, syön, syön ja syön, vaikka mahaan sattuis ja järki sanois, että aamulla näistä on "krapula".

Lisäksi olen kuvitellut, että olen varsinainen mielialasyöjä - pms, ilo, suru, tylsyys, flunssa, syksy, talvi, pimeä, kylmä, kuuma - you name it.

Heinäkuusta olen nyt keikkunut Kiloklubissa tunnollisesti, merkkaan vaikka söisin liikaa (paitsi jos olen viikonlopun reissussa enkä jaksa muistella, mitä söin), merkkaan herkut ja liikunnat. Mun mieliteot ja etenkin toi tolkuton syöminen ovat kadonneet! Mutta ne palaa helposti, jos ruokapalloista liian moni punertaa. Itsehillintää joudun kyllä harrastamaan, jos nappaan jonkun herkun - kakkua, karkkia tms. koska niistä meinaa edelleen lähteä mopo käsistä. En määrittelisi sitä itse itsekuriksi, vaan tietoiseksi ajatteluksi.

Paino on pudonnut maaliskuusta 5,5 kg, mutta heinäkuusta vasta 3,2 kg. Tuskaisen hidasta, tosin viimeaikaiseen jumiin on syynä yhdet(!) alkoholipitoiset juhlat. Joudun toki psyykkaamaan itseäni, että uskon tähän ja mun pitää nimenomaan oppia oikeanlaista syömistä - ei laihduttamista, sen hommanhan mä osaan, ja sitten kaikki tulee takaisin, kun en ole oppinut syömään oikein. Nälän tunne on enimmäkseen pois, syön välipaloja (hedelmiä) töissä jne. Ja paljon on opettelemista edelleen, mutta onhan mulla loppuelämä aikaa.

Tsemppiä siis *--*! Opettelua ja tiedostamista ja toki motivaatiota, mutta mikäs kiire tässä on...

Mä pohdein taas kerran syömisvauhtia, kun hotkin kaiken minuutissa alas. Mä varmaan nimittäin oikeasti saisin tän lievän ylipainon pois syömällä hitaasti. Ainoa ongelma on vain siinä, että tietoisesti pystyn ehkä pari viikkoa syömään hitaasti ja sitten se karkaa taas hotkimiseksi. Kun hotkin, niin aterian jälkeen on useimmiten ainakin tunti vielä sellainen olo, että ei olisi edes syönyt mitään ja nälkä vaivaa. Parin tunnin päästä tulee sellainen ihan hyvä olo, että ei nälkää, ja sitten kolmen tunnin päästä alkaa yleensä nälkä jo taas kaivella.

Ja sitten vasta kamala olo onkin, jos olen aterialla syönyt nopeita tai mulle sopimattomia hiilareita. Mä luulen, että nopeasti syöminen aiheuttaa mulle nopean verensokeripiikin jos oon jotenkin herkkä hiilareille? En kuitenkaan pysty karppaamaankaan ruveta, vaan tarvitsen tietyn määrän hiilareita päivässä.

Ongelmana on siis se, että miten opin syömään hitaasti? Pystyn syömään hitaasti vain, jos teen jotain muuta samalla, esim luen jotakin mielenkiintoista tai on hyvää juttuseuraa. Jos ei ole oheistekemistä niin hotkimisen hillitseminen vaatii kauheaa työtä..

Luinpa minäkin tämän ketjun uudelleen aivan alusta loppuun. Täyttä asiaa. Ilokseni olen päässyt siitä mahan täyteydestä kylläisyyden ilmoittajana. Nyt tiedän, miten kylläisyys lähtee aivoista. Kylläisyyskeskukseni toimii ja kun se ilmoittaa, että nyt riitti, tulee olo, ettei oikeastaan tarvi enää suupalastakaan. Olkoot vaikka lautasella mikä määrä ruokaa tahansa, jätän sen ja pistän kompostiin. Saapahan ainakin hyvää multaa.

Aikoinani juuri tuolla lautasen tyhjentämisellä menetin kykyni kokea kylläisyyden kylläisyyskeskuksesta käsin. Aivoista tulevan kylläisyyden opin ikään kuin vahingossa silloin, kun aloin jättää verensokeria nopeasti kohottavia ruoka-aineita vähemmälle ja osan lähes kokonaan pois. Sen seurauksena tuli lisättyä rasvaa ja proteiinin saannissakin pääsin suositusmääriin. Nämä kaksi elementtiä yhdessä säännöllisen syömisen kanssa teki sen, ettei ole juuri enää tarvinnut ähkymahasta kärsiä.

Kuten Patrik sanoi syömisen hidastamisesta, ei minullekaan nuo hitaastisyömisen keinot auttaneet, vaikka niitäkin yritin. Silti vedin mahan aivan piukalleen.

Pitkän ajan se vei, mutta tiedänpähän nyt erot noilla kahdella kylläisyyden tuntemistavalla. Enkä usko enää palaavani tuohon maha pinkeäksi syömiseen, kun tiedostan asian aivan uudella tavalla.

Kyllä mä noilla puikoilla oon aina välillä syönytkin, mutta lopuksi joko lappaan niillä ruokaa suuhuni, niin kuin lusikalla, sii laitan puikot vierekkäin ja "lusikoin" tai menetän malttini ja otan haarukan.

Luulen että se myös vaikuttaa epä-kylläisyyteeni, että en pureskele ruokaa kunnolla, kun ilmeisesti pureskelukin vaikuttaa kylläisyyteen, vaan nielen sen isoina paloina. Ehkä pitäis tähänkin paneutua, mutta ärsyttää vaan jauhaa ruokaa suussa niinkuin purkkaa! Kai mä oon aina ollut sellainen, että saan nautintoni siitä hotkimisesta ja kun tunnen kuinka ruoka oikein valuu kurkusta. Ehkä tästäkin pääsis eroon, jos vain kunnolla pakottais ittensä syömään hitaasti..