Paljon puhutaan kerrytetystä nälästä. Tiedä hänestä, tosin tunnistan kyllä itsessäni psykologisen efektin: jos olen ollut monta päivää niukalla syömisellä, tulee fiilis että kärsii syödä nyt sitten enemmän. Eli kynnys on matalammalla.

Mutta syöpöttelyn lähtemiseen lapasesta minulla tarvitaan oikeastaan kaksi laukaisevaa tekijää: v**utus ja liikkumattomuus. Yhtä aikaa.

Esimerkiksi eilen oli tympeä päivä töissä, ja muutenkin ketutti koko maanantai, ja tieto siitä että tällä viikolla on normaalia enemmän ikäviä velvollisuuksia odottamassa. Tympeä viikko siis tiedossa.

Lisäksi alamaha oli kipeänä sen verran (normielämään kuuluva naistenvaiva, ei vakavampaa) etten voinut oikein kävellä suorassa. Enkä siis voinut urheilla vaan köllöttelin enimmäkseen sohvalla.

Nämä kaksi asiaa yhdistettynä johtivat siihen että koko illan oli hällä väliä -meininki. Söin juustoa suoraan paketista, kolusin keksit ja pähkinät ja hapankorput, sen lisäksi että hain kunnon satsin noutoruokaa thaimaalaisesta jne. Paino nousi sivumennen sanoen tasan kilon eilisen aikana, tietysti se on "biomassaa" ja turvotusta, mutta ei se silti ilahduttanut aamulla, jos nyt ei yllättänytkään.

Mutta JOS maha ei olisi ollut kipeänä, olisin lähtenyt hiihtämään, mieliala olisi kohentunut, illalla olisi ollut reipas ja urheilullinen olo, olisin syönyt jotain kevyttä ja terveellistä jne.

Olen monta vuotta yrittänyt laihduttaa. On ollut karppausta, Jutan superdieettiä, personal trainerin neuvoja sun muuta ja olen yhä samassa ylipainoisessa tilanteessa.

Eniten huollettaa jo vuosia jatkunut herkkuriippuvuus. Mun on siis pakko saada joka päivä jotain herkkua, koska en vaan yksinkertaisesti pärjää ilman! Syön päivittäin vähintään kaksi suklaapatukkaa ja usein haen illalla vielä pienen suklaalevynkin. Syöpöttelen salaa mieheltäni. Jos mies lähtee kotoa pois, niin silloin vasta käsistä lähteekin ja syön yleensä kaupan uunipitsan, pienen juustonaksupussin, pienen karkkipussin, pienen cokiksen ja ahmin suklaamuroja (yhden päivän/illan aikana).

Tiedän ja osaan syödä myös terveellisesti. Mutta vaikka söisin terveellisesti, niin herkkuhimo nousee silti sen verran, että haen vähintäänkin sen pienen suklaalevyn terveellisen ruoan kylkeen. En vaan saa millään katki herkkukierrettä! Siihenkin olen kokeillut jo vaikka ja mitä (mm. ruokapäiväkirjaa, pankkikortin jättämistä kotiin, hedelmiä, pähkinöitä, proteiinivanukkaita...)

Kaikista pahin viholliseni on suklaa ja sitä on saatava joka päivä...

Mihinkään terapiaan ei tällä hetkellä voimavarani riitä.

Viestini saattaa kuullostaa todella epätoivoiselta, mutta mitä ihmettä tekisitte tilanteessani? Mulla on myös jo melkein 30kg ylipainoa ja terveys reistailee.

Laihdutin 35 kiloa kahdessa kuukaudessa, mulla oli samoja vaikeuksia, kohtalo puuttui peliin, sain erittäin vakavan keuhkokuumeen, vielä DNR-päätöksen, do not recover, eli Ei elvytetä-päätös. Ole onnellinen kiloinesi, kukaan ei vie henkeäsi, voisin kertoa seikkoja pitkän noin neliviikkoisen hengityskonejaksoni varrelta, mitkä veisivät sinulta suklaanhimon vähäksi aikaa. Ryhdy toimiin, ennen kuin on liian myöhäistä! Onko se suklaa niin tärkeätä? Eikö elämässäsi ole muuta tärkeää, ihmissuhteet, some, harrastukset, työ ja toimeentulo?

Miksi voimavarasi eivät riitä terapiaan? Minusta kuulostaa siltä, että ainakin ravitsemusterapeutille olisi tässä tilanteessa tarvetta. Pitkä laihdutteluhistoria yhdistettynä herkkuhimoon on usein aika varma merkki vinksallaan olevasta ateriarytmistä ja ruokasuhteesta.

Ja kyllä joka päivä voi syödä vähän herkkuja. Syötkö nuo suklaat ja muut nauttien vai syyllisyyttä tuntien? Olisiko hyvä ajatus ensin varmistaa, että saat kunnon ruokaa tarpeeksi päivittäin ja lisäksi sallia se pieni herkku joka päivä vaikkapa jälkkäriksi? Käytätkö Kiloklubin ruokapäiväkirjaa? Mitä se sanoo sinulle kaloreista ja ruuan laadusta?

Vaikuttaa siltä että sun syömiseen on tullut ahmintahäiriöön liittyviä piirteitä kuten syömisten salailua. Se todennäköisesti johtuu niistä tiukoista kuureista joita olet käynyt läpi viime vuosina.

Herkkuriippuvuus syntyy yleensä siksi, että a) syö liian vähän, huonolaatuista ja epäsäännöllisesti (ehkä siksi että toivoo laihtuvansa) ja b) tiukasti kietää itseltään herkut.

Mun ehdotus on syödä säännöllisiä aterioita nollavajeella ja niin, että tavoittelet vihreitä palloja.

Mulla itselläni herkkuhimot helpottuvat yleensä sillä, että syön kunnolla ja säännöllisiä aterioita.

Patrik Borgilla on aiheesta kirjoitus:
https://patrikborg.blogspot.com/2013/01/kun-herkulle-antaa-pikkusormen-se-vie.html

Kun kerrot tuosta makeanhimosta, juuri se on yleensä merkki liian vähäisestä
syömisestä vaikka tuntuisikin muulta. 1500 kcal on Kiloklubin minimisuositus myös
normaalipainon sisällä laihduttaville, jopa täydellisen vuodelevon aikanakin. Ja sitä
tilannetta ei tule keneellekään muuten kuin pitkäkestoisen sairauden aikana. Lyhyttä
flunssaa tai vastaavaa ei lasketa näihin.

Kohtuus voisi löytyä siitä, että
lisäät terveellistä syömistä Kiloklubin suosituksen mukaisiin kaloreihin asti
joka päivä, vaikka se vaikealta tuntuisikin. Rasvan lisääminen on helpoin tapa
siihen, ja sen voi tehdä myös niin ettet ruoan maussa tai koostumuksessa sitä
huomaa.

Aikaisen hampaidenpesun sijaan kokeilisin sinuna esimerkiksi reilun, terrveellisen
iltapalan syömistä siihen aikaan, kun illalla alkaa tehdä mieli napostella. Lisää
rasvaa ja proteiinia reilusti Kiloklubin minimisuositusten yli, kaikille
aterioille ja välipaloille aamupalasta alkaen. Hampaidenpesu, reilu vedenjuonti ennen
ateriaa ym. ovat usein suositeltuja tapoja vähäkalorisissa ohjelmissa, mutta
pysyvään muutokseen niistä ei yleensä ole apua. Vedenjuonti on tärkeää silloin kun
janottaa, mutta ei vatsantäyttämistarkoituksessa.

Myös huonon omantunnon
vähentäminen herkkujen jälkeen alkaa tuosta. Vähän ajan päästä huomaat, että reilummin
kaloreilla aterioilla syötyäsi herkkuja ei ehkä teekään niin paljon mieli. Tähän voi
mennä viikko tai kaksi ja alussa syöt herkkuja entiseen malliin, mutta uskalla
jatkaa niin huomaat eron.

Oma painoni on erilainen kuin sinulla, mutta
makeanhimon olen kokenut täysin samalla tavalla. Siihen auttoi ja samalla painon sai
putoamaan vasta kalorien, rasvan ja proteiinin sekä samalla kasvisten reilu
lisääminen. Kasvisten merkitys on isompi kuin voisi kuvitellakaan, sekin auttaa
osaltaan makean vähentämisessä. Makeilla hedelmillä voi korvata oikeasti
maistuvalla tavalla herkkujakin, eikä niiden hiilihydraattejakaan tarvitse pelätä. Ei,
vaikka vähähiilihydraattisuus monessa paikassa nykyisin "pinnalla" onkin.


Tutustu myös näihin ketjuihin, asiantuntijavastauksiin niissä ja
artikkeleihin:

Makeannälkä ja herkkujen kohtuus href="/foorumi/Ravinto-9/USEIN-KYSYTYT-KYSYMYKSET-ravinnosta-1381/0/#link-23808">
Miten pääsen eroon makeanhimosta ja makeisten syömisestä?

Ketjuja ja
perusteluja tästä aiheesta on foorumilla paljon lisääkin, tässä vain muutamia joista
tutustumisen voi aloittaa.

Lainaan tähän alle Patrikin vuosien takaisen
vastauksen tuosta esnsimmäisestä linkistä, se liittyy asiaan niin vahvasti. Asia
pitää paikkansa edelleen:

datetime=2006-11-16 10:56:23">torstaina, 16. marraskuuta 2006 klo 10:56 Patrik
Borg kirjoitti::


Eli taas kerran muistuttelen, että
mieletön herkunhimo ei ole kenenkään luontainen ominaisuus tai heikkous vaikka se
niin usein omassa päässä mielletään. Se on vuosien ja eritoten laihdutusten
aikana opittu tapa ja siitä voi oppia eroon. Ja siksi ensin syömisrytmit kuntoon
ja sitten sitä rentouden opettelua. Kohtuuttakin pitää opetella, ei se
kenellekään tule itsestään jos syömiset ovat menneet pieleen. Ja sen opetteluun menee
kuukausia ja siihen kuuluvat överiksi menneet herkuttelut - mutta mitäpä siitä,
niitähän tulisi ennemmin tai myöhemmin vaikka sitä ei opeteltaisi.

Eli
herkkusiedätys ja ne monesti aiemmin mainitut neljä syömisen pääasiaa (määrä, rytmit,
laatu ja lupa syödä) kuntoon.

keskiviikkona, 15. maaliskuuta 2017 klo 17:53 Joumaha kirjoitti::


Jännä kun miettii syömistä ylipäänsä, minähän ne ruuat sinne suuhun työnnän omalla kädelläni. Eikö sen liikkeen saa ajatuksenvoimalla pysäytettyä?

Jos yrittää syödä liian vähän, eli pitää kovin suurta kalorivajetta (vaikka se sitten nollautuisikin makean syömisellä), mikään itsekuri tai ajatuksenvoima ei pysäytä tuota liikettä kovin kauaa. Eikä pidäkään pysäyttää, jos tarkoituksena on pudottaa painoa terveellisesti eikä pelkästään nopeasti.

300 kcal iltapala ei ole ollenkaan huono asia, kunhan et ennen sitä syö päivän aikana liian vähän. Tuollaisen iltapalan voi hyvin syödä ilman kalorien säästämistä päivällä. Kiloklubin ohjeen "vähintään puolet kaloreista välipalaan mennessä" tarkoitus on vain se, että illalla ei olisi kiljuva nälkä. Illallakin saa ja pitää syödä, iltasyöntikielto joka joskus aiemmin oli kovin suosittu (ei Kiloklubissa vaan muualla), on todettu perusteettomaksi jo kauan sitten.

Oli kiinnostava otsikko, oli pakko tulla kurkkimaan.

Tuo kunnon ruuan syöminen on auttanut ainakin mua tällä laihdutuskerralla. Ei tee mieli makeaa, kun syön kunnolla. Eikä ole nälkä, sitä en kestä!

Viimeiset neljä kuukautta olen laihduttanut syömällä ihan tavallista ruokaa, samaa kuin muukin perhe. Useimmiten syön kevyehkön lounaan ja tuhdimman päivällisen, Kiloklubin suosittelemat määrät siis väärinpäin, mutta pallot vihreinä. Se sopii mulle parhaiten, Kun syön iltapäivällä viiden aikaan mahan täyteen, ei tule illalla nälkä eikä napostelunälkä. Iltapalaksi vielä pari näkkäriä, niin yökin menee hienosti.

Luin Patrik Borgin kirjoituksen, jossa hän kehotti totuttelemaan syömään myös hiukan "herkkuja", koska voi tulla ahmimiskohtaus, jos kieltäytyy niistä kokonaan. Harjoittelin tänään. Söin kaksi kaurakeksiä. Ne olivat makeampia kuin muistin, enkä kaivannut enempää. Tämä oli mulle uusi kokemus, aikaisemmin olisin syönyt koko paketin. Itse asiassa niistä tuli ällö olo, enkä tiedä haluanko syödä niitä enää.

Toivottavasti tämä on pysyvää. Olen toiveikas.

keskiviikkona, 15. maaliskuuta 2017 klo 22:56 Hopeapeili kirjoitti::
Söin kaksi kaurakeksiä. Ne olivat makeampia kuin muistin, enkä kaivannut enempää. Tämä oli mulle uusi kokemus, aikaisemmin olisin syönyt koko paketin. Itse asiassa niistä tuli ällö olo, enkä tiedä haluanko syödä niitä enää.

Muistan saman tunteen kokeneeni aikoinaan kun Painonvartijoissa laihdutin (ja sivumennen sanoen onnistuinkin. Kunnes...mutta se on toinen juttu se ) ja vieroitin itseäni suklaasta. Jonkun ajan kuluttua maistoin "maailman parasta" Fazerin sinistä -ja ihmettelin mitä erinomaista siinä oikein mukamas on, eihän se edes maistunut hyvältä. Ja niin on mun himoni Fazeri siniseen kadonnut! Nykyään, 10 vuoden kuluttua kokemuksestani, saatan syödä palasen suklaata, mutta mitään mielitekoa siihen ei ole.

Nykyiset kilot on kerätty aivan muista aineksista

Hyvä, Joumaha, ettei maistunut salmiakki kummoiselle! Olisipa ihana päästä semmoisen ihmisen maineeseen, jolle ei makea maistu. Tunnen muutaman ja olen heille aidosti kateellinen. Onnittelut Memmilälle suklaanhimon hiipumisesta!

Mitenkäs itsekurittomalla on muuten mennyt?