Riippuu kyllä ihan päivästä. Toisinaan vaan iskee pieni "possu", joka syö aivan kaikki herkut mitä vaan silmiin osuu, kun taas sitten toisinaan oikeen oksettaa ajatus herkuista.

Meillä on iso perhe ja jokaisella omat herkkunsa ja tapansa syödä ne. Minä syön omani usein heti, mies säilöö omaa osuuttaan esim. suklaasta kuukausikaupalla. Lapset saavat kaupassa käydessä ostaa karkkipäiväkarkit itse ja ne odottavat kaapissa sitä karkkipäivää.

Meidän perheessä ei toimisi sellainen, että minun painonhallintaprojektini vuoksi pitäisi muidenkin muuttaa tapojaan. Siis miehen syödä oma osuutensa heti, eikä meillä toisaalta yleensä käydä karkkipäivänä kaupassa eli niiden lasten karkkien on vaan säilyttävä siellä kaapissa.

Kyllä tämä alkaa pikkuhiljaa sujumaan paremmin. Ei se silti helppoa ole. Silloin kun muutenkin söin mitä sattuu, tuli joskus sanomistakin miehen kanssa kun olin syönyt hänenkin osuuksiaan jostain. Luulin, että hän ei niistä enää välitä kun ei ollut kuukauteen, pariin koskenut.

Mutta siis itsekurin on yllettävä siihen, etten syö kaikkea mitä kaapissa on, ei ole muuta mahdollisuutta. Ei niinkään siksi, että omassa painonhallinnassa olisin jotenkin pitkällä vaan siksi, että huomaavaisuudesta muita perheenjäseniä kohtaan on pystyttävä siihen.

Omat osuudet herkuista häipyvät kyllä nopeasti edelleen, eikä kohtuudessa ole helppo pysyä. On noita herkkukaapintyhjennyspäiviä joskus eli siis sitä, että ahmin vierasvarat, lasten namipäivästä yli jääneet jne. Ne päivät tosin ovat nyt Kiloklubin myötä vähentyneet huomattavasti. Varmaan ihan siksi, että nyt syön tarpeeksi muuta, enkä yritäkään pikavoittoa kitudietillä.

Tasaisen ja järkevän syömisen sekä sallivamman asenteen myötä herkut ovat alkaneet pysyä kaapissa huomattavasti paremmin kuin aikaisemmin. Kun ei joudu koko ajan kieltämään itseltään niitä ts. käyttämään itsekuria (joka toimii tuskin kenelläkään pitkällä tähtäimellä), vaan ne ovat sallittuja, nepä unohtuvatkin osaksi aikaa. En väitä, että ne saisivat olla täysin rauhassa, mutta keksipaketti tai suklaalevy kestävät kaapissa huomattavasti aiempaa pidempään. Jos vaikkapa jokin kesti ennen päivän, nyt se kestää kolme. Kaikki tällainen on edistystä.

Turha niitä kaappeja on kuitenkaan herkuilla täyttää. Jo näköärsykekin saattaa saada haluamaan niitä - ja ärsykkeitä on koko maailma täynnä (kaupat, mainokset, tv), miksi siis tuoda niitä enää liikaa kotiin!

Tahtoisin tuoda tähän keskusteluun sellaisen aspektin, ettei meistä tarvitse tulla heti täydellisiä. Jos pitää makeasta hirveästi, on itsensä rääkkäämistä yrittää tulla sellaiseksi ihmiseksi, joka muistaisi herkut ehkäpä kerran kahdessa viikossa, söisi sitten vähän - ja olisi tyytyväinen seuraavat kaksi viikkoa. Oma, ehkä kaikkein oleellisin oivallukseni painonhallinnan saralla ikinä tapahtui jo monta vuotta ennen Kiloklubia, ja se oli juuri tuo: Herkut ovat ok, kunhan niitä osaa syödä kohtuudella. Minä en ole ihmisenä yhtään huonompi kuin sellainen, jonka tekee mieli harvakseltaan. Olen vain erilainen.

Meillä on aina herkkuja, ne on mun miehelle tärkeitä ja sillä ei paino-ongelmia ole koskaan ollut. Terveellisyys on asia erikseen, mutta isomies päättää itse. myöskään karkkipäiviä meillä ei ole. En halua, että lasten luontainen "säätely" menee rikki tai herkuista tulisi se "kielletty hedelmä". Pojan kaapista siivottiin joululahjasuklaita roskiin viikolla, sille ei oo koskaan ollu herkut mitenkään tärkeitä, ottaa yhden tai kaks ja siihen jää. Ainoastaan sisarensa kiusalla haluaa joskus tapella herkuista. Keskimmäinen on selvästi persompi makealle, mutta syö myös muuta ruokaa huomattavasti vanhempaa monipuolisemmin. Nuorin vaikuttaisi keskimmäisen kaltaiselta. Mulla siis on perheen ainoa paino-ongelma, muut on normaalivartaloisia ja minä olen se joka käy kaupassa ja tekee ruuat, joten oma vika kuka käski olla sika...

Karkkia siis ostetaan hyvin harvoin itse, karkkia saa kylässä tai juhlissa tai jos saa lahjaksi. karkit, jätskit ja suklaat kotona ei ole myöskään mun ongelmani. Mutta pullat ja muut paagelit pöydässä on. Kun niitä on siinä melkein aina, keksiä ainakin, niin kahvilla on joskus ylitsepääsemättömän vaikeaa olla ottamatta. Mulle ei toimi ainakkan vielä toi, että voisin ajatella niitä sallittuna, kohtuuden ja liiallisuuden ero on niin hiuksenhieno.

Mä olenkin pyrkinyt nyt siihen, että jos otan, otan sen tietoisesti, esim. vain siivu pullaa ja kun sille on antanut luvan siitä voi nauttia. Mulla on siinä n. 1500 kalorissa joka päivä noin 200 kloria "pelivaraa", jottei yhdestä herkusta tule tunnetta repsahduksesta. viimeaikoina on valitettavasti ollut niin että yksi herkku päivässä ei ole riittänyt vaan olen hotassut myös jonkun jätskin tai muun joka pilaa pallojen värin ja sitä ei enää tuossa itselleni asettamassa kalorimäärässä pysty korjamaan.

Hyvä keskustelunavaus, että tulee tätäkin haastetta pohdittua.

Hienoa Siiri-Ilona,

ja sitten loputkin sallimista kokeilemaan

Meillä on lähes aina suklaata kaapissa ja jäätelöä pakastimessa. Ne ovat mieheni (ei paino-ongelmia) herkkuja ja ne ei tuota mulle ongelmia, onneksi
Nytkin huomasin että "herkkukaapissa" on iso tobleronepötkö jäänyt laivareissulta. Se on siis koskematon ja olin laivalla maaliskuussa.
Samassa kaapissa oli avattu pantteripussi, unohtuneena. (sille voi kyllä käydä joku päivä köpelösti...)

Löysin työpöytäni laatikosta Fasun konvehteja ison läjän. Joskus olen ne sinne lykännyt. Aina muistaessani sallin itselleni siitä kaksi tai kolme kahvin kanssa. Ja se riittää ihan oikeasti. En ole koskaan voinut syödä esim koko levyllistä suklaata! Siitä tulisi niin paha olo että pelkkä ajatuskin oksettaa.
Jäätelöstä saan mahani niin kipeäksi että syön sitä todella harvoin.

Keksejä saattaisi mennä, ehkä joskus kauheassa "hädässä", mutta niitä ei meillä kukaan syö tai kaipaa, joten turha niitä on ostaa. Vierasvaraksi en sellaisia hanki. Niissä on niin paljon kaikkea epäterveellistä. Mieluummin pidän itseleivottua pullaa pakkasessa. Ja oikeastaan ne harvat yllärivieraat ovat ottaneet teetä ja leipää

Tuo Martin pointti on hyvä, kun syö niin sitten syö hyvällä omatunnolla nauttien eikä syyllisyyttä tuntien.

Tosi hyviä pohdintoja ja kantoja olette esittäneet aiheeseen.

Itselläni oli semmoinen tapa, siis totutin itseni koko kevään syömään iltaisin suklaavohveleita, joka viikko pakastepizzaa, joka toinen viikko sipsejä ja melko usein ravintolaruokaakin. Nyt kun olen aloittanut kiloklubeilun muutama viikko sitten, ei enää ole mikään pakko niitä saada. Sitten jos niitä jostain syystä on kotona vain näkösällä, niin niitä on vähän liian helppo heittää kitaansa, vaikkei nyt mitään suuria määriä ottaisikaan. Pointtini oli se, että jos niitä herkkuja ei edes tekisi mieli silloin kun niitä ei kotona valmiiksi ole, niin niitä ei tule silloin syötyäkään. Ja sitten kun niitä on kotona, tulee liian herkästi vain napattua suuhunsa... No juhlat on nyt juhlittu eikä suurempia herkkumääriä enää ole mitä napsia. Mitä nyt kaapissa suklaapähkinälevitettä (jäi kakun päällisestä) ja pakastimessa vielä 2 herkkujäätelöpuikkoa. Antaa niiden olla siellä vaan...!

Kaikki mitkä on pakkasessa säilyy....

Jos ovat silmistä pois niin säilyy,esim pakkasessa,kaapssakin joskus riippuu mitä se on

Kyllä nuo karkit ja keksit kaapissa säilyy. Tikkareita olen jemmannut, jos makeannälkä yllättää, yksi tikkari usein auttaa siihen, eikä tule hurjasti kaloreita Jätskiäkin ja muita herkkuja on pakastimessa ja harvoin tulee niitä syötyä. Tytöille annan puikot tai eskimot välillä, mutta itse otan harvoin.

Välillä tekisi mieli syödä kaikki mitä kaapeista löytyy, mutta onneksi ei löydy paljoa