Mulla on myös ollut monesti ihan sama homma, kun erehdyn syömään jonkun mitä ei ollut tarkoitus, tulee olo, että sama sitten syödä loputkin. Vaikka todellisuudessahan tietenkin pääsisi paljon vähemmällä, kun siinä vaiheessa lopettaisi...

Minäkin luulin vielä viime kevääseen saakka olevani kutakuinkin normaali ruokaan suhtautumisessa. Nyt täällä oloaikana on kuitnekin käynyt selväksi, että en olekaan. Normaali on ehkä huono sana, mutta oudoksi on tämä syömisenhomma käynyt. Eihän se voi olla normaalia, ettö miettii pitkin päivää, mitä milloinkin saa, voi tai haluaa syödä. En muista, että esimerkiksi koskaan lukioaikana olisin moisia miettinyt. Itselläni on noin kolmen vuoden ajan ollut jonkinlainen laihdutusvaihe kokoajan päällä, joten ei kai voi olettaakaan, että sellaista aikaa selviäisi ilman, että siitä jotain onglemia tulee.

Varsinkin aiemmin harrastin nimenomaan sitä, että aamulla ja päivällä söin mahdollisimman vähän, että sitten illalla saisin syödä ihan mitä huvittaa. Ja sitten kyllä myös huvitti Nykyään olen yrittänyt syödä päivisinkin ihan kunnolla ja yleensä se auttaa. Itselläni suurimpana ongelmana ovat yleensä olleet suolaiset herkut ja hyvä ruoka, mutta tänä syksynä nosti yllättäen päätään kauhea makeanhimo. Tuossa elo-syyskuun aikana söin varmaan enemmän karkkia, kuin koko alkuvuonna yhteensä. Sitten se himo hävisi samoin kuin tulikin. Mikä sitten mahtoi ollakaan Minä selviän ihan hyvin kotona olevien herkkujen kanssa, jos niiden pakkaus on kiinni. Jos joku menee avaamaan sen, tulee sellainen tunne, että se on heti syötävä pois häiritsemästä

Mutta omalla kohdallani olisi nyt tarkoitus päästä johonkin sellaiseen normaalitilaan, että pystyisin rauhassa syömään ihan normaalia ruokaa tavallisia annoksia ja sitten esimerkiksi viikonloppuna vähän herkuttelemaan. En ole ihan varma miten siihen pääsen, mutta on tosi tyhmää ainakin itsestäni se, että sellainen asia kuin ruoka vaivaa päätä kokopäivän. Pitäisi myös oppia jotenkin tunnistamaan se oma kylläisyys ja nälkä, ettei söisi muuta kuin sen minkä tarvitsee...

Ainiin, siksi pisti silmääni tämä, kun itse olen oikeastaan ihan samankokoinen samoilla tavoitteilla ja lähtökohdilla Mulla vaan tuo ongelma alkoi sen jälkeen kun lakkasin imettämästä. Kai minä sen raskauden aikana annoin itelleni luvan syödä liikaa ja siitä se sitten lähti.

Tulipa pitkä juttu, enkä tiedä auttaako ketään, mutta tulipa taas vuodatettua

Hei.
Kannattaa keksiä jokin kevyt, korvaava tuote, jota voi syödä tuntematta huonoa omatuntoa. Mulla sellaisia on kahvi ja tee. Makeutan teen makeutusaineella tai joskus hunajalla. Sillä saa makeanhimon pois. Olen myös opetellut syömään aterioilla hedelmiä, sitten ei tule syötyä niin paljon kaloripitoista ruokaa.
Tällaisia vinkkejä mulle tulee mieleen...

mulla herkkujen kanssa, varsinkin kahvitilaisuuksissa tms toimii (ainaki toisinaan) mielikuvaharjoittelu, jota olen tehnyt etukateen eli mielessani kayn lapi useaan otteeseen miten kayttaydyn kahvitilaisuuksissa missa on herkkuja, miten haen kahvikupin ja yhden pienen palan kakkua ja sitten siirryn sivummalle juttelemaan jne. Siis ihan yksityiskohtaisesti mielessani kuvittelen koko touhun, uudelleen ja uudelleen. Ja yllattavan usein sitten huomaan ihan automaattisesti toimivani niin. Mulla ainakin herkkujen kasaus lautaselle on ollut myos kayttaytymismalli, jota yritan aktiivisesti muuttaa eli yritan nahda itseni sina hoikkana naisena, joka ottaa yhden pienen palan kakkua, enka sita pienena punkerona (joka peilista valilla katsoo), joka keraa lautaselleen joka sorttia. Tsemppia!

Hei!
Olen 32v , painan tällä hetkellä 63,5 kg ja pituuttä on168cm.
En ole koskaan painanut näin paljon ja jotenkin tämä kauhistuttaa.
Mitä jos paino vaan nousee? Olen jo uusinut melkein kokonaan vaatekaappini, kun mikään vanhoista vaatteista ei enää mahdu päälle. Pienet "nukenvaatteet" kokoa 36 on heivattu UFFelle jo aikoja sitten pienissä erissä sen mukaan mistä raaski luopua.

Kesällä kiloklubin ruoka- ja liikuntapalloista oli paljon hyötyä ja vielä kuukausi sitten hehkutin täällä jollain palstalla miten ihanalta tuntuu kun vaatteet taas mahtuu päälle kiristämättä ja olo on kiinteämpi joka puolelta.

Huomasin kuitenkin taas pari päivää sitten, että kesällä saavutetut ihanat tulokset ja 2-3 sentin hävikki vyötärössä ja vatsanseudulla ovat tulleet takaisin. Taas sukkahousut kiristää ja olo on keskivartalosta kuin tynnyrillä. Syksy huutaa tullessaan "kasvata rasvakerrosta!!" ja makeat herkut maistuu. Onneksi kuitenkin kuntosaliharjoittelu on tuonut kaivattua muotoa hoikkiin reisiin ja peppukin näyttäisi olevan hieman muodokkaampi kuin koskaan ennen. Rinnanympärys on kasvanut melkein 10cm ja vyötärö on taas lähellä 80cm. Ei ihme että rintsikat kiristää ja pursuilee...Olen vuosien varrella huomannut että vatsan koko on suoraan verrannollinen rintoihin =)
Pieni maha, pienempi kuppikoko, iso maha, iso rintamus...

En kuitenkaan enää haikaile todella hoikan nuoremman minän perään, ja laitoinkin eilen tavoitepainoksi 60kg entisen 55kg sijaan. Toivottavasti osa nousseesta painosta on salilla kasvanutta lihasmassaa, edes 1kg?? =D

Eräs painonhallintaryhmiä vetävä psykologi sanoi, että meillä on vaan kaikilla tietty geeniperimä ja siten rasva sijoittuu tiettyihin paikkoihin eri henkilöillä, ja että naisen keho vaan muuttuu iän myötä. Ei siis voida valita mihin rasvan haluaisi itse sijoittaa.
Totta tietysti, mutta jos sitä voisi kuitenkin vähentää hiukan joka puolelta, niin ei olo olisi niin tukala, kun varsinkin talvella sukkahousut puristaa farkkujen alla ja masumakkarat painostaa ja hävettää.

Puhuisinko kenellekään muulle yhtä rumasti kuin itselleni?
Peilin edessä tyyliin: "Vitsi toi maha on kauheen näköinen, näytän ihan norsulta...kamala löysä maha ja isot käsivarret..."
Eikä itselleen voisi myös puhua rakastavasti ja hyväksyen?

Pitäisi kuulemma alkaa miettiä "mistä pidän kehossani" sen sijaan että "mikä naytttää kamalalta", ja keskittyä hyviin ja kauniisiin kohtiin ja alkaa OIKEASTI HYVÄKSYÄ ITSENSÄ.
Hyviä kohtia löysin itsestäni huomattavasti enemmän kuin huonoja =)
Mutta kummasti se ei lohduta mieltä, ainakaan tarpeeksi.

Omaa sisäistä kehonkuvaa pitäisi siis jotenkin saada muutettua reaalisemmaksi ja sen sijaan että olen aina kokenut itseni pieneksi ja pulleaksi, pitäisi pystyä itse näkemään että olen oikeasti aika pitkä ja hoikka =)
Jos saisi edes 3kg pois, tuntisin itseni huomattavasti sutjakammaksi.

Tiedän että täällä sanotaan, että normaalipainoisen pitäisi keskittyä terveiden elämäntapojen opetteluun ja unohtaa kilojen tuijottelu, mutta se on tosi vaikeaa.
Mielestäni syön nyt terveellisesti ja monipuolisesti, liikun ja elän muutenkin terveellisesti. Ruuan vahtaaminen ja tarkkailu käy pitkän päälle rasittavaksi ja jos muutenkin on väsyttävässä elämänvaiheessa (opiskelu tuntuu ylivoimaiselta ja voimavarat on vähissä), tuntuu välillä ylivoimaiselta syödä joka päivä terveellisesti ja liikkua paljon jne.

Kirjoittelinpa nyt pitkät pätkät kun tuntui siltä että oli pakko saada vuodattaa tämän hetkistä voimatonta oloa jonnekin.
Koittakaahan muutkin jaksaa jatkaa painonhallintaa kun illat pimenee ja ulkona on harmaata!

Hei,
Kun aloitin kk:n vuoden alussa niin painoin 62 kg nyt paino on 64 kg.
Aikaisemmassa elämässäni laihdutin aina kesän tuomat kilot painonvartijoiden menetelmällä ja näin ollen painoni oli aina n 61kg lukuunottamatta kesää ja joulua.
Nyt tuntuu, että laihtuminen on niin hidasta, etten kerkeä ennen joulua saada normaalipainoani takaisin ja jokainen perheen tai ystävien luona syöty illallinen jää jumittamaan ainakin pariksi viikoksi ja hidastaa laihtumista.
Minusta tuntuu, että tätä menoa päädyn aika livahaksi, vaikka olenkin jo alkuperäistä tavoitettani 58 kg muuttanut 61 kg:ksi. Alimmillani koko kk aikana olen painanut 62 kg, vaikka olen jo vuoden klubbaillut.
Huolestuttaa

Ihan samanlaisia aatoksi kun M*Bo:lla. Minäkin kun mielestäni elän melko terveellisesti verrattuna vaikka moniin lähipiirissä niin siltikin on liian plösö. No, nyt päätinkin, että en jaksa nyt vähään aikaan edes yrittää laihduttaa. Olkoonkin sitten, että minustaa tulee oikeasti lihava.

Yrityksenä olis jotenki normalisoida tämä syöminen, ettei koko elämä menis suupalojen vahtaamiseen. Liikkuakin aion vain sillälailla miten itestä tuntuu hyvältä, vaikka kuinka olis kuntosali hyvä tähän kiinteytymseen etc.. Ja opetella sitä itsensä hyväksymistä. Enhän minäkään kenestäkään ajattele niin rumasti mitä itsestäni ajattelen.

Toivottavasti tästä ei nyt seuraa holtiton lihominen, mitä kyllä edelleenkin pelkään.

Ihan uskomatonta: Vähän aikaa sitten angstasin täälläkin siitä, miten paino ei vain ota tippuakseen. Nyt aivan yhtäkkiä on alkanut tulla tuloksia siten, että melkein joka aamu vaaka näyttää edellistä päivää 100g (tai enemmänkin) vähemmän! Ihan uskomattoman hyvä ja huippu fiilis! Käyn potkunyrkkeilemässä ja kuntonyrkkeilemässä yhteensä kolmisen kertaa viikossa, olen jättänyt valkoisen vehnän mutta syödä mussutan suklaata melkein joka päivä. Eli periaatteessa tuntuu kuin ei mitään erityistä tekisi, ja silti tänä aamuna painoin vähemmän kuin varmaan kolmeen vuoteen.

Nyt huuudetaaan!

Nyt on vaa pakko todeta, että on tämä ”normaalipainoisen” laihdutus vaan niin rankkaa! Voi kun mahtuisikin niihin vanhoihin vaatteisiin! Ei siitä ole kuin pari vuotta... Viime syksyllä heräsin siihen, että olin lihonut huomaamatta 8 kg. Tuokaan kilomäärä ei ole tarkka, koska en ennen edes tiennyt kovin tarkkaan paljonko painoin, olin vaan niin tyytyväinen itseeni, ettei ollut kilomäärällä mitään väliä. Peili kertoi kaiken, vieläkin se kertoo, muttei mitään hyvää.

Vuosi sitten siis aloin tätä Kiloklubia käyttämään (todella epäsäännöllisesti kylläkin). Olen niin hemmetin laiska kirjoittamaan ylös syömisiäni.. Kyllä tämä on silti auttanut paljon, ja on muutama kilo lähtenytkin vuoden aikana. Painoin siis viime syksyllä n. 65 kg ja olen 163cm pitkä. Nyt painan 61,5 kg. Tavoitteeni on 56 kg. Eli yks koko pienempänä olisin niiiiiiiin tyytyväinen itseeni! Mutta miten sen saavuttaa? Tuntuu, ettei kärsivällisyys riitä.

Suurin ongelma tässä on se, että olen tunnesyöjä ja laiska. Syön suruun, iloon, yksinäisyyteen ja stressiin. Kun muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, elämä tavallaan alkoi alusta. Muutin ensimmäistä kertaa yksin asumaan. Vuoden aikana tapahtui hyvää ja huonoa, ja se näkyi mun syömisissä aika paljon. Liikkua tykkään kyllä, mutta motivaatio tuppaa katoamaan herkästi. Lenkkeilystä en jaksa innostua, koska mielestäni on tylsää lenkkeillä yksin, enkä saa ketään lenkkikaveriksi. Jumpasta ja tanssista tykkään, mutta niitäkin tunteja on niin helppo perua, jos on muka vähän kiirettä tai muuten vaan laiska olo... Kyllähän vuoden aikana olen oppinut paljon ja muuttanut tapojani, mutta tuntuu ettei se riitä.. Olen tämmönen herkkusuu, ja on pakko viikottain saada vetää suklaata tai muuta namia. En mielestäni silti syö liikaa, enkä liian vähän, mutta paino ei vaan tipu.

Jees, nyt minäkin sain vähän ulos näitä mun ajatuksia. 5 kiloa kun lähtee niin tämä tyttö kyllä hyppii kattoon! Tahdon vain olla tyytyväinen itseeni ja käyttää niitä ihania vanhoja vaatteita, jotka minua kaapissa odottelevat.

perjantaina, 6. marraskuuta 2009 klo 20:14 Silvy kirjoitti::

Suurin ongelma tässä on se, että olen tunnesyöjä ja laiska. Syön suruun, iloon, yksinäisyyteen ja stressiin. Olen tämmönen herkkusuu, ja on pakko viikottain saada vetää suklaata tai muuta namia. En mielestäni silti syö liikaa, enkä liian vähän, mutta paino ei vaan tipu.

Jees, nyt minäkin sain vähän ulos näitä mun ajatuksia.

Hei, sulla on paljon hyviä juttuja tossa! Olet ollut jo pitkään täällä mukana. Tiedät miten tulisi syödä ja että se ei vaadi kitumista!

Ehkä tuo ajatus pitäis heittää nurkkaan että "olet tunnesyöjä"! Koska siitä voi opetella pois. Täällä meitä on monia entisiä tunnesyöjiä ja syömishäiriöisiä jotka olemme Kiloklubin avulla saaneet järjen mukaan syömisiin. Tunnejuttuihin kannattaa miettiä jotain muita purkukanavia. Mulla yksi parhaista purkukanavista on raskas liikunta: nyrkkeilyjumppa tai tanssijumppa tai mikä vaan raskas urheilu! Monelle tuo liikunta auttaa. Oletko kokeillut jumpata kotona?

Tunnesyömisestä on täällä oma ketjunsakin, ja todella moni (!) on kokenut löytävänsä apuja sieltä. Siihen voi myös kirjoitella omia tuntemuksia. Silvy, voit olla varma ettet ole yksin tämän asian kanssa. Siihen kannattaa kuitenkin puuttua jo nyt kun olet nuori ja normaalipainoinen eikä odotella hamaan tulevaan.

Kannattaa käydä lukemassa myös "syyllisyysketju".

Molemmissa linkittämissäni ketjuissa on useita asiantuntijakommentteja mukana.

Ei ole helppoja kiloja näemmä nämä mistä pitäis eroon päästä, senteistä nyt puhumattakaan, vaikkei nyt kamalan monesta kysymys olekaan. Mulla näköjään ongelmat syömisen kanssa alkaa heti jos nukun huonosti eli olen päivällä väsynyt. Talviaikaan siirtyminen + yhet juhlat sekoitti nukkumiset melkein viikoksi ja paino nousi vähäsen. Otin sit itseäni niskasta kiinni ja pidin tän viikon syömiset suurinpiirtein kurissa enkä lintsaillut liikkumisissa, niin kiitokseksi mittasin yhden sentin taas kadonneeksi, vaikkei paino yhtään pudonnutkaan. Mulla olisi tavoitteena saada vyötärö 80 cm:iin, nyt se on 85, elokuun lopussa, kun aloitin täällä se oli 88 cm. Paino on 69.2 kg ja olen vähän alkanut epäillä että riittääkö tavoitteeksi laittamani 67 kg tuohon vyötärön kaventamiseen, voi olla että on jatkettava 65 kgon jos musta nyt on siihen. Pituutta mulla on 168 cm eli BMI on just normaalin puolella 24.8.