Hei pikkumanaatti! Minä uskon, että olet laihtunut juuri sitä rasvaa!!
Vitsi kun nää sivut on toiminu huonosti... Pienenenkelin päikkyyn kävin kommentoimassa ja tännekin piti jotain älyllistä laittaa, mut en päässy. Nyt alkaa kohta kokous ja sitten illalla toinen eli puuduttavaa istumista vaan tiedossa! Plääh.

Tsemppiä kaikille alkuviikkoon!!

Hei vaan!

Vihdoinkin, vihdoinkin vaa'an lukemat rytkähtivät alaspäin, ja kokonaista kaksi kiloa! Olen uusaloittanut täällä noin kuukausi sitten, mutta oikeasti pääsin kasvisten määrän ja kalorien suhteen kunnolla alkuun vasta viikko sitten. Olen niin iloinen, että tein aamupäivällä kaiken maailman inhottavat rästihommatkin pois.

Olen lukenut Noora Schinglerin kirjaa Marjoja ja Maskaraa, ja silmäni ovat avautuneet aika monen ruokaan liittyvän asian suhteen. Kaikki mitä mainostetaan terveellisenä, ei oikeasti olekaan! Maskarapuolelle saakka en ole vielä ehtinyt. Suosittelen kaikille, mutta varokaa, sillä voi tapahtua ankara hurahdus! Tänäänkin kaupassa kummasti sitä vaan rupesin tarkastelemaan ruokien tuoteselosteita, ja tuoretavara tuli otettua luomupuolelta.

Ja pikkumanaatti: On se rasvaa. Sitä ihteänsä.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Tuossa lenkillä jäin taas miettimään Gourmandin kirjoitusta rennosta painonhallinnasta.

Minä jaksan vielä uskoa siihen, että tietty rentous on mahdollista laihduttajallekin. Jos nyt ajattelemme KK:n idean mukaisesti, että ylipainon perimmäisenä syynä on ollut pitkälti tiedon puute ja väärät tottumukset, eikä välttämättä "liikaa syöminen" (vaan liika syöminen on ollut tiedon puutteen ja huonojen tottumusten seuraus), ei vähemmän syöminen ole välttämättä se olennaisin juttu.

Ajatellaan vaikka meikäläistä. Olen aikaisemmin syönyt päivässä n.150-200g liian vähän kasviksia ja hedelmiä. Varmasti olen sitten syönyt nälkääni saman määrän jotain muuta joka on ollut energiapitoisempaa.
Olen myös syönyt arkiruuassa liian vähän rasvaa. Siispä minulle on tullut rasvanälkä ja herkkuhimo, ja sitten olenkin jo ahminut liikaa rasvaa plus sokeria tai suolaa= paljon huonompi tilanne kuin jos olisin syönyt aterioillani harkitusti enemmän rasvaa.
Lisäksi olen syönyt väärässä rytmissä, eli päivän alkupuolella liian vähän ja liian harvoin. Siispä illaksi on tullut nälkävelkaa ja himotuksia, ja lopulta päivän kokonaiskalorimäärä on noussut isommaksi kuin mitä se olisi ollut jos olisin noudattanut tasapainoista ateriarytmiä. Ja niin mysteeri "ei se nyt niin paljoa syö mutta on silti lihava!" alkaa olla pitkälti selvillä.

Onhan tämä hidasta menoa, mutta ensimmäistä kertaa minusta tuntuu että olen pureutumassa niihin syihin jotka ovat ylipainoni taustalla. Se on se ajatus joka auttaa jaksamaan, vaikka paino putoaa tuskastuttavan hitaasti. Jos ottaisin kovat otteet käyttöön, laihtuisin varmasti tehokkaammin, mutta en oppisi mitään painonhallinnasta. En oppinut ennenkään. Painonhallinan oppiminen taas vie aikaa, yritystä ja erehdyksiä!

Tietysti laihduttaessa joutuu miettimään annoskokoja, ruuan energiapitoisuutta ja pitämään huolen siitä että kalorivajetta on, mutta KK:n menetelmässä nälkää ei tarvitse eikä pidä kärsiä. Kehoa voi kuunnella siinä, syökö iltapalaksi hiilaria vaiko proteiinia- vain määrää ja energiapitoisuutta pitää tarkkailla siinä vaiheessa päivää. Minulla keho tuntuisi herjaavan ensisijassa ateriarytmistä ja proteiini/hiilari/rasva-asiasta. Jos nämä asiat ovat tasapainossa, ei ole vaikeaa pysyä päivän kaloritavoitteessa (kun mistään kitukaloreista ei ole kyse).

Eikä nälkä tai ahmimiskohtaus ole "repsahtamista" vaan tilanne joka on yleensä looginen seuraus jostain mitä tapahtui aikaisemmin. Esimerkiksi sinun ahmimisesi, Gourmand, oli tälläkin kertaa seurausta siitä että aikataulusi kosahti pahasti, ei siitä että olet ongelmatapaus jolla on huono itsekuri. Haaste on siis tehdä elämästä sellainen että suurimman osan ajasta (kun täydellisyyteen emme pääse) pystyt syömään järkevää ruokaa järkevin väliajoin niin ettei ahmimisen tarvetta tule. Ahmiminen on ikävä juttu, mutta seei ole paino-ongelman alkusyy vaan seurausta toisista asioista joihin on luultavasti helpompi vaikuttaa kuin pakkomielteiseen ahmimiseen.

Minulla on keskiviikkona taas kokouspäivä jolloin aamun- iltapäivän syömiset tulevat menemään pieleen: aamiainen epätavallisen aikaisin, lounas on kokoustamisen ohessa nautittu voileipä (muuta ei ole tarjolla) eikä aamupäivän välipalan syömiseen ole aikaa. Kokeilen ottaa aamupäivän välipalaksi mukaan pähkinöitä ja kuivattuja marjoja/rusinoita "lennossa nautittavaksi" ja katsoa, auttaisiko se sen verran ettei tie kotiin kulkisi Mäkkärin kautta vaan vähän kevyempi päivällinen riittäisi. Jos ei riitä, merkitään muistiin ja kokeillaan seuraavalla kerralla jotain muuta.

pikkumanaatti hyvin sanottu! Simppeleitä asioita, mutta osaavat silti olla vaikeita, kun niihin ei ole rutiinia..

pikkumanaatti hyvin kirjoitit! Olen suurimmaksi osaksi kanssasi samaa mieltä, mutta yksi asia jäi kaivertamaan...

Sanoit että jollakin ylipaino johtuu tiedon puutteesta... Kaikki tuntemani ylipainoiset (itseni luen mukaan tähän porukkaan myös) tietävät tasan tarkkaan ateriarytmin, lautasmallin, hyötyliikunnan, hiilari-rasva-proteiini-systeemin... Entiset Painonvartijat laskevat pisteet annoksesta huomaamattaan ja kerran karpannut pohtii herkästi ateriansa proteiinit...

Eli olen sitä mieltä, että ennemminkin kyse on siitä, miksi ei osata siirtää tietoa ja osaamista omaan käyttäytymiseen... Ainakin itsellä tämän kanssa edelleen opettelua joka päivä! Niinkin yksinkertainen asia kuin ateriarytmi: sen lisäksi, että tiedostaa iltapäivän välipalan merkityksen loppupäivän kylläisyyden ylläpitäjänä, pitää muistaa varata sovelias välipala töihin = viimeistään edellisenä iltana miettiä mitä söisi, ja sitten syödä se välipala = syödä riittävän kevyt lounas, että välipala on ajatuksena mieluinen ja mahakin toivoo jo jotakin ja sitten vielä järjestää työpäivä niin, että on oikeasti mahdollisuus keskeyttää työnteko syömisen ajaksi... Aika monta liikkuvaa osaa, vai mitä?!

Tämän vuoksi esim. kuntoremonteissa ja laihdutusryhmissä pitäisi aiempaa enemmän keskittyä syömisen hallinnan, omien voimavarojen ja uhkatekijöiden sekä elämänhallinnan pohtimiseen. Eikä vaan teettää kuntotestit ja lyödä tiskiin dieettiohjeet...

Tällaista tukea omaan muutokseeni olen hakenut ( ja saanutkin ) täältä Kiloklubista!

Moi ihmiset. Voisinko mie kans liittyy tähän juttuun, luulisin että siitä ois oikeesti hyötyä miulle.
En tiedä mistä alottaisin; viime vuoden toukokuussa hankin salikortin, ja kävin hyvinki usein aina ku innostuin. Sit tuli talvi ja jaksaminen lopahti.

Oon ollu ylipainonen 4-luokasta kun erinäisistä syistä iski masennus ja sitä myötä kaikki muukin romahti. Ennen tuota olin siis tosi hoikka. Geeneistäkin osittain johtuu, vanhemmat myös lihavia niin kuin minä nyt. Mutta kuten todettu, olin siro lapsi.

Nyt on lähteny syöminen sillei lapasesta että jotain vertaistukee ois iha jees saaha et paino lähtis laskee. Aattelin sen sillei, et nyt ku oon vasta sen 20, kesällä 21 nyt on vielä helppoa tehdä se muutos verrattuna että 50-vuotiaana havahtuisin asiaan. Myös äitini terveydentila on saanut minut kiinnittämään huomiota omaan tulevaisuuteeni. Neuvoa ja tukea odotellen.

Heippa
Vieraileva tähtönen Piba täällä taas. Pikkumanaatin kirjoitus oli kyllä niin osuva että peukut sille. Samalla komppaan myös herrkupeetä, mitä tulee tietämiseen. Vaikeeta uskoo, että suomessa ihmiset ei tietäis mitä syödä, päinvastoin kun vaikka jenkkilässä, missä perunan perusmuoto on öljyssä lillunut ranslalainen ja brittien kuvitelma siitä että että kala on kuorrutettu ja öljyssä paistettu. Jos näin on tilanne suomessakin tänä päivänä, niin apuva. Itse olen koko ikäni laihduttanut ja tiedosta ei ole koskaan jäänyt kiinni, mutta minkäs teet, kun suklaalevy uppoaa niin paljon paremmin kuin porkkana
Tsempit kaikille, itsellä karkasi taas mopo käsistä ja iltapala huitelee 2000 kalorissa ja kaikki höttökaloreista

Piba, kuinka paljon yleensä syöt kaloreita päivässä?

Mirriäinen silloin kun diettasin niin söin 1500-1600. ja liikuntaa 6 x vko joka toinen päivä salia ja joka toinen uimista tai melontaa. lisäksi epämääräinen määrä kävelyä yms. Nyt syön noin 2ooo per pv paitsi kun sorryn ryyppäämään ja siinä sivussa mussuttamaan, suklaa, shipsit yms. Ikää mulla on tuplat suhun verrattuna, ja pudotettuja kiloja on vuosien varrella varmaan ainakin sata. Painon pudotus on helppoa tai ainakin helpompaa kun painon hallinta. Yleensä pudotetut kilot pysyneet poissa vuoden tai kaks ja sitten hiipineet taas takasin.

Tarkennan nyt vielä sen verran tuota tietojuttua, että kyllähän laihdutustemppuja maailmaan mahtuu, mutta sellaista tietoa josta on oikeasti hyötyä kestävälle painonhallinnalle, on vaikeampi löytää. Kyllähän kiloja alas saa vaikka minkälaisilla temppudieeteillä ja kitukuureilla, mutta temput ja kuurit eivät opeta mitään kestävästä painonhallinnasta.

Joo, kyllähän jokainen tietää että ranskikset on rasvaisia ja että laihduttaessa pitää syödä vähemmän kaloreita kun kuluttaa...En minä sitä. En kai ole maailman pöntöin laihduttajanalku, kun en oikeasti ole aikaisemmin tiennyt että laihduttaessa ei pidä vain laskea kaloreita vaan rytmittää päivän syömiset aivan tietyllä tavalla eli niin ettei nälkävelkaa kerry ?
Enkä ole missään muualla kuin täällä Kiloklubilla myöskään törmännyt alikaloreiden käsitteeseen, tai siihen ajatukseen ettei herkkujen mättäminen ole perimmäinen ongelma vaan seuraus esim. siitä ettei nälkävelka ole hallinnassa. Ja koko ikäni olen kuullut vain energiansaannin vähentämisestä ja siitä että laihduttajan ruuan pitää olla mahdollisimman rasvatonta ja kevyttä. Vasta täällä olen alkanut tajuta, että rasva ei ole vain jotain johon sorrutaan vaan ruoka-aine johon ei tule hillittömiä himoja jos sitä saa kohtuullisesti normaaleilta aterioilta.

Minulle nämä olivat ihan uusia juttuja, varsinaisia valaistumiskokemuksia. Vaikka niiden sisäistämisessä ja käytäntöönpanossa on (ja on ollut) paljon työtä, näillä ideoilla on ollut valtava vaikutus hyvinvointiini ja sitä kautta siihen että jaksan hivutella painoa hitaasti alas. Ai ettei laihduttaessa tarvitsekaan nähdä nälkää vaan pikemminkin opetella välttämään sitä että on niin nälkä että järki lähtee. Kyllä minullekin suklaa yhä kelpaa, mutta se ei enää ole jokaviikkoinen himo. Vielä en osaa napata kotiin kannetusta suklaalevystä vain riviä ja säästää loppuja seuraavaan päivään...mutta minulla ei ole enää ollut tarvetta kantaa sitä suklaalevyä kotiin joka viikko. Ns. herkkupäivätkään eivät enää herätä suuria intohimoja. Olen selvästi lähestymässä sitä kuuluisaa "ehkä otan, ehkä en"-mielentilaa...

Mutta ilmankos minulla on tässä opettelemissa kestänytkin jos olen alun pitäen ollut kaikesta vielä enemmän ulkona kuin useimmat

*muoks* Piba, tosi kivaa että olet innostunut kirjoittelemaan täällä! Ja tervetuloa uusille. Alkaa olla niin väsy että hyvät tavat unohtuu.