Ihana jouluruno, Jumbojet! Tehkääpä teinin (vai onko hän jo entinen teini, nykyinen nuori aikuinen ) näitä lisää, olkaa niin hyvät!

Pakkaan osan eilisistä ja tämänaamuisista leivistä ja pullista reppuun ja lähden viettämään isoäiti-iltapäivää. Saatan samalla ulkoiluttaa spanielin.

Vaihtoehtojoulua (siis hotellijoulua) on meilläkin joskus harkittu, mutta ei ole päästy tuumasta toimeen. Minusta on kuitenkin kiva siivoilla ja koristella kotia silleen pikkuhiljaa. Tonttuja ja pikkukrääsää on vuosi vuodelta vähemmän, kukat ja kynttilät ovat pääosassa. Siihen vähän muita tunnelmavaloja lisäksi niin hyvä tulee!

Pöytään pannaan pääosin kaloja; olen joka vuosi onnistunut bongaamaan jonkin uuden kivan reseptin. Tänä vuonna kokeilussa on parikin; lähisuku saattaa joulunaluspäivinä saada muutaman purkin maistiaisiksi.

Nyt kun aikataulut ovat suurimmaksi osaksi omassa päätäntävallassa, ei tule edes sillai kiirettä kuin silloin joskus töissäkäydessä. Tosin on mulla tänäkin vuonna näitä läppärihommia, mutta hoitelen niitä hiljalleen enkä anna stressin ahdistaa.

Rauhallista ja mukavaa loppuviikkoa - ja vaikkapa viikonlopputoivotuksetkin jo!

Vielä pari sanaa joulunvietosta, kun sekä IL että Tiinuliinu mainitsivat "vaihtoehtojoulun". 1990-luvun alussa vietimme äidin kanssa kahtena vuonna joulun ulkomailla yhdessä tätini ja serkkuni kanssa. Serkku lasketteli vielä tuolloin, joten ensimmäinen matkajoulu suuntautui Itävaltaan Zell am See'hen. Kylä on todella viehättävä ja se oli meille ennestään tuttu kesämatkoilta. Talvisena ja koristeltuna joulua varten se oli kaksin verroin viehättävä.

Matka oli perinteinen seuramatka ja oppaat olivat nuoria ja kanssamatkustajat laskettelijoita. Söpö opaspoika ihastui äitiini ja söi kaikki ateriat meidän pöydässämme. Hän kertoi, miten he olivat kollegansa kanssa etukäteen miettineet, miten paljon matkassa olevia päälle 7-kymppisiä mammoja pitäisi paapoa ja passata, mutta yllätys oli iloinen, kun mammat olivatkin ihan järjissään ja suht hyvässä kunnossakin, vaikkeivät lasketelleetkaan

Serkkulikka kävi joka päivä tekemässä yhden laskun omin nokkinensa, mutta muuten teimme kaikkea kivaa. Piipahdimme mm. junalla Salzburgissa ja bongailimme Sound of Music'in ulkokohtauspaikkoja sekä söimme kerrassaan suussa sulavaa kirsikkasuklaa-kakkua kuuluisassa Mozart-kahvilassa, jossa vanhahkoilla miestarjoilijoilla oli hienot hännystakit ja valkoiset tumput. Jos ette kerro kenellekään, voin tunnustaa, että söimme kukin kaksi suurta palaa kakkua eikä tarjoilijan ilmekään värähtänyt, kun tilasimme lisää!

Söimme myös kylän parhaimmassa ravintolassa illallisen tooooosi pitkän kaavan mukaan ja huomasimme kahviin ja konjakkiin päästyämme olevamme paikan ainoat asiakkaat. Ravintola oli mennyt kiinni melkein tuntia aiemmin, mutta emmehän me sellaista olleet tienneet/huomanneet. Kysyimme hieman noloina, ovatko he jo sulkeneet ja tarjoilija kumarsi melkein kaksin kerroin ja vastasi heidän olevan auki niin pitkään kuin me haluaisimme! Lasku meiltä neljältä oli tuskin edes niin paljon, mitä Suomessa olisi joutunut maksamaan normi-illallisesta kahdelle, mutta ilmeisesti paikallisen mittapuun mukaan olimme hyviä asiakkaita Meillä oli ollut myös erittäin hauskaa ja huomasimme muiden asiakkaiden seuraavan touhujamme kiinnostuneina. Te, joille olen henkilökohtaisesti tuttu, voitte kertoa minut kolmella (serkkulikka on hiljaisempi), niin pääsette jyvälle hauskuuden tasosta! Lähtiessämme pois koko henkilökunta seisoi kunniakujassa eteisessä ja viime hetkellä keittiöstä ryntäsi vanha mamma, joka kumarteli moneen kertaan ja hoki "Grüss Gott"

Viikon kohokohta oli illallinen viehättävässä alppiravintolassa, jossa oli hyvää ruokaa, paljon juomaa ja sen verran uskallettuja seuraleikkejä, että loppuviimein paikalle oli kutsuttu poliisi ja jouduimme lopettamaan illan hieman suunniteltua aikaisemmin. Syy oli kuulemma se, että paikka ei ollut heidän vakiopaikkansa, jossa seuraleikkeihin oli totuttu sekä se, ettei tilaisuus ollut yksityinen, vaan ravintolassa oli muitakin asiakkaita ja paheksunta tuli heidän taholtaan. Aika lyhytnokkaista, sanoisin!

Ravintolasta oli tarkoitus palata kylään kelkoilla laskien, mutta me olimme jo etukäteen ilmoittaneet, että haluamme autokyydin. Opaspoika lähti meitä kuskin kanssa kyyditsemään ja hänellä oli mukanaan pullo Obstleria, joka siis on paikallinen snapsi (hyvää ja vahvaa!) sekä pieni snapsilasi, johon hän yritti keikkuvassa autossa juomaa kaataa ja tarjota meille. No, äiti tokaisi, että älä pelleile sen lasin kanssa, vaan laita pullo kiertämään ja niin me sitten kukin vuorollamme (ties kuinka monta kertaa) otimme pullosta huikat. Serkkulikka yritti vähän toppuutella äitiään, kun tällä oli lievä sydänvika, mutta täti kulautti aina vuorollaan niin, että minkkihattu heilahti Kylän torilla ilmoitimme oppaalle, että hänen velvollisuutensa on halata meidät kaikki erojaisiksi ja poika teki työtä käskettyä kiitettävällä innolla! Olimme jokainen niin hiprakassa, että hotellin käytävä ei tahtonut riittää ja kikatimme kuin teinitytöt Aamulla olimme kaikki silmät kirkkaina aamupalalla, jossa molemmat oppaamme ja iso osa kanssamatkustajista olivat tavallista hiljaisempaa porukkaa

Seuraavana vuonna vietimme joulun Lontoossa ja vaikka matka sinänsä oli onnistunut, silloinen matkanjärjestäjä Fritidsresor oikein kunnostautui mokailemalla. Mennen tullen odotimme kentällä viisi tuntia. Yksi retkistä peruuntui vähäisen osallistujamäärän vuoksi, mutta kukaan ei vaivautunut ilmoittamaan siitä meille, vaan kuulimme sen vasta kokoontumispaikalla, joka oli puolen tunnin kävelymatkan päässä hotellistamme. Yhdellä retkellä meidän oli tarkoitus tutustua Lontoon erikoisimpiin pubeihin, mutta kenellekään ei ollut tullut mieleen tarkistaa, olivatko ne jouluna auki. No, valtaosa ei ollut, joten kävimme sitten muutamassa suht tavallisessa ja joimme parit halfpintit! Jouluaattoiltana menimme katsomaan Annie-musikaalia, jonka piti alkaa klo 19. Kuljetus siis lähti hotellilta hyvissä ajoin ja olimme teatterissa n. puolituntia ennen esitystä - joka sitten alkoikin vasta klo 20! Heillä oli ollut jouluaaton kunniaksi myös päivänäytös, joten iltanäytöstä oli siirretty tunnilla eteenpäin. Oppaille ei ollut taaskaan tullut mieleenkään tarkistaa alkamisaikaa, vaikka se luki selvästi lipuissakin. Me sitten kulutimme puolitoista tuntia teatterissa, joka oli aika hankalaa, kun siellä oli minimaallisen vähän istumapaikkoja. Edes kahvioon emme mahtuneet kaikki istumaan. Kotiin tultuamme kirjoitin kirjeen matkatoimiston johtajalle ja kerroin kaikki tapahtuneet, mutta en vaatinut mitään korvauksia. Johtaja vastasi lyhyellä kirjeellä tyyliin "tekevälle sattuu" eikä edes pahoitellut, joten se oli sitten ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun käytimme ko. matkanjärjestäjää, joka oli muuten Ruotsin vanhimpia ja menestyneimpiä ja levitimme ahkerasti sanaa laajemminkin!

Joulupäivänä meinasimme kuolla nälkään, kun Lontoossa ei ollut mikään ruokapaikka auki. Eivät edes pubit, joista olisi saanut maukasta lounasruokaa. Osa ravintoloista avasi illansuussa, mutta valtaosa oli kiinni koko päivän. Löysimme sitten Burger King'in, joka oli auki jo klo 14 ja saimme vatsat täyteen. Se oli muuten ensimmäinen kerta hampurilaisravintolassa niin äidilleni kuin tädillenikin ja kumpikin ihastui siihen niin, että me kävimme aina silloin tällöin Carrollsilla tai Mäkkärissä verestämässä muistoja

Enää en välttämättä haluaisi ulkomaille jouluna (jos se edes olisi mahdollista), mutta voisin aivan hyvin mennä viettämään jotain kartanojoulua kotimaassa. Kristina Cruises on nyt korona-aikaan innovoinut kotimaanmatkailua ja heillä olisi ollut joulunviettomatka (2 yötä) siihen kartanoon, jossa on kuvattu Vain elämää-sarjaa. Hetken sitä kyllä pohdiskelimmekin, mutta päätimme sitten viettää joulua perinteiseen tapaan kaksin.

Menna, olipa kiva kertomus, kiitos!

Juu, silakkareseptejä tännekin Ostin tänään peräti kaksi kiloa silakoita Merellen Rymättylän kalapadan innoittamana ja ensimmäinen sortti on jo syöty. Koska en omista rautapataa, menivät uunivuokassa uuniin ja perunat ja sipulitkin olivat laiskan emännän keittiössä pakastealtaan peruna-sipulisekoitus. Vähän kermaa perään ja tilliä ja hyviä olivat, jäi huomisellekin. Samalla uuninlämmityksellä tuli toisella kipolla silakkarullia etikassa, ja niitä aion syödä lähipäivät ruisleivän päällä.

Minusta tuo Mennan Zell am See joulu kuulostaisi niin ihanalta! Olemme olleet siellä vain kesällä ja voisin kyllä helposti kuvitella talvellakin juovani siellä rommikaakaota ja käveleskeleväni rantabulevardilla edestakaisin. Sitä en kyllä osaa arvata, kuinka monta vuotta menee, ennenkuin tämän koronahässäkän jälkeen uskaltaa nenäänsä alppikylässä näyttää, mutta kai sekin aika joskus koittaa.

Meidän hupiamme siellä oli tirkistely ja salakatselu, kun seurasimme muita päiväkävelijöitä ja etenkin seurueita, joissa etummaisena patsasteli pulska herra, takana ensin kaksi vanhempaa vaimoansa taluttaen pikkulapsia ja perässä kaksi ilmeisesti nuorempaa vaimoa tirskuen ja puhelinta pläräten. Tällaisia eri seurueita oli paljon ja he kaikki asuivat rannan hienossa hotellissa.

Menna, mainio joulunviettojuttu Zell am Seessä, danke schön! Just jotain tuollaista mäkin vielä joskus teen!

Ollaan taas mökillä ja nyt on niin paljon ruokaa, ettei viikkoon tarvitse kaupoille mennä. Justus on suunnitellut eri päivien ruoat, eikä minulla ole mitään sitä vastaan.

Täällä on puhuttu makeanhimosta. Sama vika paitsi että suolaisen himot myös. Mä ajattelen lähes koko ajan, mitä olisi kiva napostella. Ja jottei mun kädet mättäisi suuhun mitä milloinkin, pidän ne tiukasti kutimissa kiinni. Valmiina on jo kymmenisen sukkaparia ja lisää tulee. Tapasimme tänään Justuksen pojan hänen kotinsa parkkipaikalla, vietiin pojanpojan synttärilahjat. Ja saatiin suklaajoulukalenteri! Saa nähdä, herätäänkö aamulla siihen, että joku vinttitonttu on käynyt hieman availemassa.

Jumbojet, joulurunosi oli liikuttava ja tarina sen ympärillä. Tässä ryhmässä on upeita naisia, ihanaa kun olette olemassa. Ai niin, kiva kun Islawislastakin kuultiin, laitapa faceen kuva koirastasi, minkäslainen hän on nykyään.

Heh, hauskoja joulusattumuksia Mennalla ja muulla suvullaan! Ja kiva kuulla Islawislasta! Jollei jotakin palstalaista näy vähään aikaan, sitä alkaa miettiä, onko kaikki kohdallaan. Muorin aamunavauksia minäkin kaipailen.

Merellelle ja Asics Gelille silakkareseptejä? No niitähän nyt löytyy vaikka mistä, mutta syksyisen Utön-matkan innoittamana meillä on syöty tätä kahdestakin luontotoimittaja Juha Laaksosen kirjasta löytyvää Utön silakat -evästä.

Näin se menee: ”Pienet tuoreet silakat perataan ja pää poistetaan (alkuperäisohjeesta poiketen mä otan pois myös selkäruodon, ja jos olen oikein viitseliäs, niin nyljen kalat samantien. Silakkahan on tosi helposti käsiteltävä.) Kalat/fileet asetellaan väljästi voipaperin päälle pellille ja pannaan 220-230-asteiseen uuniin. Kalojen päälle voi laittaa ripauksen merisuolaa. Kaloja pidetään uunissa vain runsas puoli minuuttia, ja sen jälkeen ne asetellaan lasivuokaan niin, että marinadi peittää ne. Marinadi kymmenelle kalalle on seuraava: yksi limetti tai sitruuna puristetaan ja sekoitetaan puoleen desilitraan oliiviöljyä. Sitten lisätään hiukan merisuolaa ja sokeria ja rouhitaan valkopippuria kokonaisista pippureista. Sekaan ripotellaan teelusikallinen silputtua lehtipersiljaa, tilliä tai ruohosipulia. Lisäksi voi vielä rouhia punaisia chilipippureita. Kalat säilyvät marinadissa viikonkin, mutta syömään voi alkaa heti, kun tulee nälkä.” (muutaman kerran on kyllä tätä tehdessä käynyt niin, että silakat ovat olleet uunissa useamman minuutin mutta ei niille mitenkään huonosti käy, pehmenevät vain.)

Vähän samansukuinen on Välimeren silakoiden ohje, mutta siinä kalat eivät käy uunissa. Espanjassa tää tehdään pienistä sardiineista/sardelleista ja nimi taisi olla boquerones en vinagre tai jotain siihen suuntaan (olen unohtanut nimen kun ei päästy tänä syksynä tarkistamaan).

Välimeren silakat (tai sardellit, savolaisalueilla ehkä muikutkin) tehdään seuraavista aineista: 300 g fileoitua tuoretta silakkaa, 5 dl valkoviinietikkaa, 5 dl oliiviöljyä, 3 valkosipulinkynttä, persiljaa, suolaa, mustapippuria. Ja valmistus: ekana päivänä kalafileet huuhdotaan ja nahka poistetaan. Lado laakeaan astiaan, ripottele hiukan suolaa ja kaada päälle valkoviinietikka. Jätä jääkaappiin. Toisena päivänä valuta etikka pois, asettele kalat tarjoiluastialle kerroksittain. Väliin valkosipuli- ja persiljasilppua, pippuria ja suolaa. Kaada öljy päälle ja jätä jääkaappiin. Kolmantena päivänä ei sitten tarvi tehdä muuta kuin syödä.

Ja jos kirjolohi käy, niin tässä vielä yksi helppo resepti eli Kirjolohirullat. Siihen tarvitaan 500 g kirjolohta fileenä, 2 tl suolaa, kourallinen tilliä ja yksi pieni punasipuli renkaina. Mausteliemeen pannaan 1.5 dl Rajamäen Mausteista Etikkaa, 1.5 dl vettä, 1 tl suolaa, 1 tl kokonaisia rosepippureita ja toinen kourallinen tilliä. Kalat leikataan ohuiksi viipaleiksi, maustetaan suolalla ja tillillä ja kääritään rulliksi. Ladotaan uunivuokaan ja ripotellaan päälle punasipulirenkaat. Mausteliemi sekoitetaan ja kaadetaan rullille. Paistetaan 200 asteessa noin 10 minuuttia ja annetaan jäähtyä liemessä.

(Tuota mausteista etikkaa ei enää tehdä, sen tilalle on tullut Rajamäen Säilöntäliemi jonka koostumus lienee ihan sama. Ainakin kalat näkyvät kelpaavan mun lähipiirille edelleen.)

Nyt tunnen itseni milteipä ruokatoimittajaksi. Ja hivenen nälkäiseksi.
Viikonloppuja!

Merelle, ei toki vietetty hiljaista hetkeä Maradonan kuoleman johdosta. Monta hienoa hetkeä kyllä koettiin, kun katsottiin telkkarista hänen pelejään. Meille jalkapallo kuitenkin on vain jalkapalloa (pientä intohimoa siihen kyllä varsinkin minun kohdallani liittyy ), mutta sankaripalvontaa ei siihen niin kuin ei muutenkaan elämässä liity. Hyvien pelaajien ja joukueiden suorituksia, ei muuta.

Olipa mukavaa lukea Mennan porukan jouluseikkailuista. Osaat välittää tapahtumat ihanan värikkäästi.

Meillä on paljon lunta. Muutaman päivän aikana sitä on satanut parikymmentä senttiä. Mies on huhkinut lumitöissä, minä IL:n tavoin kutonut sukkia. Kutominen on rentouttavaa ja joululahjaksi niitä on mukava antaa niille, jotka eivät itse kudo, mutta kylläkin tykkäävät villasukista.

Me joudumme oikeastaan lähes joka päivä ottamaan tietoisen riskin koronan suhteen vaikka kaikella tavoin kuulumme riskiryhmään. Kummallakin ikää on yli 70 vuotta ja minulla vielä kaikenlaisia hengitysvaikeuksia.

Tytär on yksinhuoltaja. Hän on myymäläpäällikkönä isossa liikkeessa, joten hän lähtee aamuisin töihin n. klo 7 ja nytkin Black Fridayn aikoihin joutuu olemaan töissä myös viikonloppuisin.

Lapsenlapsi, tämä pikku kaveri, täytti marraskuussa seitsemän vuotta ja on ekaluokkalainen. Koulu alkaa usein yhdeksältä tai kymmeneltä. Kotona häntä pelottaa olla yksin. Isä asuu yli 70 km:n päässä eikä muutenkaan pidä poikaa luonaan kuin joka toinen viikonloppu, ei edes silloin kun hänellä olisi vapaata ja tytär on töissä.

Vanhin lapsenlapsi asuu ihan eri puolella Oulua ja auttaa kyllä usein silloin, kun ehtii. Mutta aamuisin pikku kaveri tulee yleensä meille (asumme parin km: n säteellä toisistamme ja koulu on ihan tässä meidän vieressämme, muutaman sadan metrin päässä). Hän syö aamupalan tässä, leikkii, askartelee, katsoo lastenohjelmia. Ja koulun jälkeen hän tulee tänne tekemään läksynsä, jos äiti on iltaan töissä.

Ei ole sydäntä jättää lasta yksin kotiin pelkäämään. Ei millään. Meillä on iso talo ja yritämme pitää toisistamme välimatkaa (myös syödessä) Pidämme mieheni kanssa maskeja, pesemme kaikki kilvan käsiämme, pyyhimme pintoja, mutta tiedämme hyvin että riski on koko ajan olemassa. Illalla laitan kädet ristiin, huokaisin ja totean:" rakas Taivaan isä, katsothan vähän meidän perään, jooko."

Elämässä on tilanteita, joissa huonoista vaihtoehdoista on valittava se, joka tuntuu oikealta. Tyttärellä on koko ajan kauhean huono omatunto siitä, että me joudumme vaaralle alttiiksi, samoin vanhimmalla lapsenlapsella, joka nytkin tuli viikonlopuksi pikku veljeä hoitamaan kun äiti on töissä ja lapsen isä totesi, että hänellä on muita hommia, ei ehdi poikaa ottaa. Tämä on meidän elämäämme, meidän valintamme enkä oikeastaan voi muuta kuin toivoa, että kaikki säästyisimme taudilta.

Ulkona on ihana pakkassää. Aurinko hiipii kätköistään esiin. Lumi kimaltelee. Sydän on hyviä asioita tulvillaan. Juuri nyt olemme terveinä ja huomisestahan ei kukaan voi tietää. Huomiseen kuitenkin uskon enkä oikeastaan pelkää, sillä rakkaudessa ei pelkoa ole.

Hyvää tätä päivää itse kullekin.

JJ, ymmärrän valintasi pikkumiehen suhteen, niin minäkin toimisin. Ja iltarukouksessani minäkin kiitän päivästä ja toivon kaikille läheisilleni siunausta ja varjelusta koronankin suhteen.

Vävy pohtii työasioitaan. On hankalaa, kun hallitukselta ei tule selkeitä määräyksiä. Kun on vain suositus yksityisten liikuntapaikkojen sulkemisesta, ei vuokranantaja alenna yhtään vuokria, eikä mistään saa apua, kun työntekijöitä pitää lomauttaa. Ja liikekeskuksissa on kamalan korkeat vuokrat. Huoli on myös työntekijöistä, nuorilla ei ole säästöjä takataskussa.

Sain ystävältä Rodokselta viestiä. Viettää siellä talvikuukaudet. Maskipakko, ravintolat suljettu (takeawayt auki), ulkonaliikkumiskielto ilta yhdeksän jälkeen. Mutta aurinko paistaa, on lämmintä ja kävelyillä voi päiväsaikaan käydä. Tuli ikävä Espanjaan. Tosin kuulin, että Alteassakin ravintoloita on mennyt konkurssiin ja loput on suljettu eikä missään saa liikkua.

Kyllähän tämä korona-aika vaatii ihmisiltä melkoisen paljon. Uudellamaalla maskeja käyttävät lähes kaikki, mutta vävy, joka on nyt käynyt sekä Porissa että Raisiossa kiipeilykeskuksissaan, kertoi, että ostoskeskuksissa ei maskeja juuri näe. En tajua.

Jaaha, taidanpa lähteä taas pihalle kuljeskelemaan. Olen passissa, jos Justus tarvitsee apua telttaa kootessaan. Runko on koottu ja kiinnitetty lujasti paikoilleen. Tänään päästään pukemaan sille telttaa päälle. Päässäni surisee koko ajan talviasetelmat. Minulla on vanhoja työkaluja liiterin seinällä, eilen kieputtelin puiseen haravaan tuikkuketjun. Tein havuista, isoista kävyistä ja pellavanauhasta koristeen porttiin. Mitähän tänään syntyy

IL, nyt Poriinkin tuli virallinen maskisuositus.

Kiitoksia runsaista jutuistanne. Ja Jumbojetille erityiskiitos ihanasta joulurunosta.

Huomasin tuossa, että profiiliin voi laittaa kuvan. No, omaa naamaani en viitsi laittaa, mutta kuvatkoon tuo lumipallokasa vähän nimimerkkiäni

Tänään oli kaunis talvipäivä ja luonto näytti niin jouluiselta kun puut olivat lumessa. Kävin tunnin sauvakävelyllä ja jokirannassa oli NIIN kaunista kun laskevan auringon värjäämä taivas kuvastui sulasta joen pinnasta. Yksinäinen joutsen ui joella ja huuteli. Surullisena ajattelin, että onko se raukka jäänyt parvesta eksyksiin. Mutta mieli parani kun hetken päästä joelle kaartoi ainakin viisi-kuusi muuta joutsenta kaveriksi.

Illalla oli pitkästä aikaa lasten kanssa videoneuvottelu eli pari tuntia porukalla rupateltiin. Oli ihanaa! Vauvakin on vielä piilossa eli saamme jännittää edelleen. Joulustakin keskusteltiin ja olemme siltäkin osin odottavalla kannalla. Meidän maakunta julistautui leviämisalueeksi ja meidän kuntakin on joutunut nyt listoille. Eli olemme nyt kaikki samassa veneessä lasten kanssa kun maakuntamme ovat tuossa pahimmassa kategoriassa Ja kaiken kukkuraksi lähes riidellään miehen kanssa kun hän vaan kuvittelee lähtevänsä jouluksi Englantiin. Sanoinkin tänään, että mihis minä lähden sitten pakoon kun hän tulee takaisin karanteenia viettämään? Luulen ja toivon, että hänen matkastaan ei tulisi mitään. Pääsis edes ensi kesänä vaikka epäilen jopa sitä.

Huomenna on adventti ja pikkusen kerrallaan virittelen joulujuttuja. Tänään ostin amarylliksen ja laitoin lisää valoja sisällekin. Adventtikynttilät tietysti keittiön pöydälle. Kohta tekisi mieli alkaa joululeipomuksiakin tekemään, mutta pelkään, että syömme liikaa jo etukäteen niitä ja joudun alkamaan alusta Piparkakkujen kanssa varsinkin tahtoo käydä niin... Aion kuitenkin leipoa ainakin paria sorttia pojan perheeseen vietäväksi heti kun saan luvan tulla pienoista katsomaan. Miniä ei varmaan ole jaksanut juurikaan ajatella leipomuksia kun juuri heillä oli muutto.

Päätimme porukalla, että emme laita joululahjoja ollenkaan tänä vuonna. Ei tarvitse kenenkään alkaa stressaamaan kauppareissuilla tai muutenkaan. Olimme aikaisemmin päättäneet jo supistaa lahjat yhteen per pää ja nekin arvottiin, että kuka kenellekin jotain pientä hommaa. Nyt on kuitenkin nuoremmalla tyttärelläkin ollut kova syksy ja kukaan ei ole innostunut asiasta, joten näin meillä sitten ei lahjota. Ehkä sitten vuoden päästä taas Jos pääsemme edes viettämään yhdessä joulua, keskitymme vain mukavaan yhdessäoloon. Mutta katotaan nyt miten tässä käy.

Nyt lähden nukkumaan, ettei ehdi mennä jo adventin puolelle tämä päivä.
Hyvät yöt ja lämmintä adventin aikaa kaikille.