ILOINEN LESKI

Minä vinguin vihreän saippuan perään! Ainoa hyväksyttävä syy tuomattomuuteen, olisi ollut, ettei laukkuusi mahdu.

Hyvää viikonalkua klubilaisille.
Moottorisahalle tervetuloa syksyiseen Suomeen ja Iloiselle leskelle iloisia päiviä auringossa.

Minun viikonloppuni meni vähillä ja pätkittäisillä unilla. Olin lauantaina iltapäivällä hautajaisissa. Ilta meni muistellessa vainajaa ja muistotilaisuutta, yhteiset jutut tulivat vielä uniinkin.
Nämä olivat jo kolmannet hautajaiset kahden kuukauden sisällä.
Eilen suunittelin lähteväni heti aamusta kuntosalille, mutta sekin jäi suunittelun asteelle. Kävin sentään lenkkeilemässä reilun tunnin ajan.
Aamupäivällä pistäytyi yksi ystävä kylässä ja illansuussa kävivät tytär ja vävy pitkästä aikaa.
Ilta ja viime yö menivät jännittäessä etämiehen puolesta ja jännitys jatkuu.
Hän on tällä hetkellä vaativassa leikkauksessa, vaarana on halvaantuminen, mutta ilman leikkausta halvaantuminen olisi todennäköinen.

Nyt päätin lähteä tallustelemaan kohti kuntosalia, matkaa on vain puolisen kilometriä. Maaseututaajamassa asumisessa on se hyvä puoli että palvelut ovat lähellä kotia. Kuntoradalle minulla on matkaa vain 100 metriä. Talven hiihtämättömyyteen pitää etsiä joku muu syy kuin pitkä matka ladulle.

Täällä on kaunis aurinkoinen päivä pakkasyön jälkeen, tällä hetkellä pakkasta on 4 astetta.

Hei huomenta,

ja kiitokset kuulumisista!

IL ja Motsku ystävineen nauttivat auringosta, ja kohta tästä sinne minäkin: torstaiaamuna on lähtö Malagaan ja siitä sitten vaikkapa kaupunkijunalla Costa del Solille. Yksi retkikin on tilattu; mennään bussilla suomalaisseurueessa Sevillaan. Tämänkertaiseen kämppäämme ei kuulu autoa, eikä ehkä vuokratakaan, paitsi jos Granada ja Alhambran linnoitus osoittautuvat tavoittamattomiksi julkisilla kulkuneuvoilla.

Mustikkaposkelle ja muillekin sellaiset terveiset, että meillä Stadissa alkoi just äsken sataa lunta. Ukkokulta lähti ajamaan kohti renkaanvaihtofirmaa viisi minuuttia sitten, eli ilmeisesti ei hetkeäkään liian aikaisin.

Lopettelen tässä syystöitäni: viime viikolla valmistui tyttären villatakki jota olen värkkäillyt aina uutisia ja A-studiota ja Avaraa luontoa katsellessa (minähän en juuri muuta katso mikä aiheuttaa maailmankuvan kaventumista kun en pysty keskustelemaan erilaisten tv-sarjojen erilaisista käänteistä ).

Kirjamessuilla olen istunut neljä päivää kirjailijahaastatteluja kuuntelemassa; ukkokulta on ollut soveltuvin osin seuranani. Lauantaina oli myös nuorehkoa naisseuraa: teinineitonen eli tyttärentyttäreni ja hänen vaihto-oppilaskaverinsa. Arvoitukseksi jäi, mitä Italian tyttö sai messuista irti, kun englanninkielisiä haastatteluja oli yksi ainoa. Sen hän kuunteli, ja selaili keittokirjoja ym. hyvin innostuneesti.

Riemukkain kirjamessukohtaaminen oli, kun istuin odottamassa yhden esiintyjän lavalle nousua, vieressä oli yksi tyhjä paikka ja sivustalta kuului hento ääni: "Onkohan tämä vapaa?" Olihan se, etenkin kun kysyjä oli 40 vuoden takainen esinaiseni. Paras pomo, mikä mulla on ikinä ollut! Rouva sanoi olevansa nyt jo 87-vuotias, mitä ei mistään huomannut. Melko samalta hän yksinkertaisessa mutta tyylikkäässä paitapuserossa, villatakissa ja helminauhassa näytti kuin vajaa viiskymppisenä, paitsi että silloiset piikkikorot olivat vaihtuneet citylenkkareihin "kun nää nyt niin trendikkäät". Ehdittiin vaihtaa pikaiset kuulumiset, puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet, ja sopia kahvitreffit jonnekin joulukuulle.

Hyvä mieli hyrisi vielä illallakin, osittain ehkä siksi että ko. rouva sanoi että kylläpä häntä harmitti kun mä vuonna 1977 päätin vaihtaa työpaikkaa ihan liian lyhyen yhteistyön jälkeen.Mutta kuten molemmat nauraen totesimme, nyt on myöhäistä enää katua! En minäkään enää samanlaista pomoa saanut, vaikka ehdinkin taistella monilla työtantereilla (en ole viihtynyt melkein missään viittä vuotta kauempaa.)

Ostoksia onnistuin välttelemään melko tehokkaasti, hiljattain tehty puolentoista metrin kirjahyllysiivous oli aikamoinen rokotus. Joulupukin kontin ehtii täyttää vielä matkoilta tultua. Jos alan ostella niitä nyt, käy kuin Linnan kanssa eli tulee luetuksi liian aikaisin. Mä nimittäin yleensä ostan omatkin lahjakirjat itse, ukkokulta paketoi, piilottaa ja muistelee sitten jouluaattona, mihin koloon tulikaan työntäneeksi kirjapaketin. Tytär ja vävy, teinineitonen ja pikkuveli saavat jokainen esittää kolmen kirjan listan, ja yleensä kaikkien toiveet täyttyvät. Sitten on vielä muutama hyvä ystävä, joille yritän löytää mukavaa luettavaa ilman erityisempiä ennakkotilauksia.

Jotain pientä työntynkää lähtee mukaan myös Espanjaan (enhän mä koko päivää jaksa patikoidakaan, vaikka neljässä viikossa saisi tietysti kasaan melkoisen kilometrimäärän jos täyspäiväisesti sitä tekisi). Katselin Fuengirolan kansalaisopiston ohjelmaa ja totesin, että espanjan alkeiskurssilla käydään läpi ihan samat asiat, jotka olivat keväällä esillä. Jäin miettimään, olisiko kertaus opintojen äiti vai pitäisikö vain katsella telkkaria ja lukea lehtiä ja yrittää ymmärtää.

Motskun simpukkaresepti kuulosti oivalliselta. Noita valmiiksi keitettyjä riisejä näkyy saavan nyt myös suomalaisista ruokakaupoista - viime keväänä ihastuin Espanjassa niiden vaivattomuuteen ja harmittelin ettei meillä ole mitään vastaavaa. Vaan nytpähän on!

IL:ltä ja Kesäheinältä pitää kysyä, mitä se vihreä saippua on? Jotain oliiviöljypohjaistako? Ja miten se eroaa kaikista muista maailman saippuoista?

No nyt lakkasi satamasta. Mukavaa viikkoa - sehän on vasta alussa!

Tiinuliinu, ei aavistustakaan. Ostin pienestä puodista, se on aloe vera -saippuaa ja valitsin kaikkein vihreimmän!

Tänään on kovin tuulista. Ystävä menee kynsihoitoon ja minä halloween-hierontaan, ai mitään selkeämpää tietoa siitäkään. Ehkä möröt ja muut mönkiäiset tulevat ruoskimaan selkääni?

Hola, gracias, Merelle! (en löydä sitä nurinpäin olevaa huutomerkkiä koneeltani enkä tässä kiireessä oikein ennätä etsiäkään)

Syksyyn jäämisessä on puolensa: ei tartte pakata. Eikä purkaakaan. Ja omalla sohvallakin on ehkä enemmän tilaa kuin lentokoneen istuimilla.

Ja nyt on taas mitä tulisin kiire. Missä on määrätty, että maailman pitää valmistua ennen syyslomaa/joulua/pääsiäistä/vappua/juhannusta? Luulen että siitä on olemassa jokin direktiivi, sillä muistan samanlaisen touhun vakitöissäolovuosiltani.

Lunta on ehkä sentin verran; liukastelin kaupalle ja takaisin lenkkarit jalassa. Nastakenkiä ei kaiveta kellarista ennen Epsanjaan lähtöä. Punaiset pelargonit röyhyävät lasitetulla parvekkeella täydessä kukassa. Niitä ei ihan helpolla hengiltä saa!

Muuanna vuonna mun oli pakko leikata parvekeistutukset matalaksi itsenäisyyspäivänä, sillä eihän punainenkaan pelargoni sentään mikään joulukukka ole, eihän vaan? En oo ainakaan nähnyt niitä jouluvalmisteluja käsittelevissä artikkeleissa, joita alkaa taas piakkoin ilmestyä.

Ja juu nytpä muistinkin mitä se vihreä ihmeaine on. Aloe vera tietysti, josta siellä kasvin kotikonnuilla valmistetaan miltei mitä tahansa. Kuten esimerkiksi limonadia. Maistoin kerran ja oli pahaa.

Hei Ihanaiset,
mä olen nainen jolle ei koskaan tapahdu mitään .... joten on aivan ihanaa lukea teidän muiden tapahtumia.

Viime viikolla käytiin isännän kanssa joka arkipäivä jumpissa eka kerta tänä syksynä. Pohkeet kipeytyvät stepissä, ylä- ja alavatsa ryhtiä rankaan jumpassa ja toinen peukalo kuminauhajumpassa. Perjantaina käytiin pika pikaa mökillä hakemassa keittiön kaapinovet, on tarkoitusmaalata ne talven aikana. Siellä oli sitten tuulista, märkää ja kylmää olin niiiiin tyytyväinen, kun pääsin takaisin kotiin .

Huusholli alkaa pikkuhiljaa näyttämään kodilta, kesävaatteet on pakattu laatikoihin ja mitä ei kaappeihin mahdu on raijattu vintille, sinne on viety muutakin rompetta ja sinne ne uhkaavat myös unohtua vaikka ollaan kirjoitettu sisällysluetteloita laatikon kylkiin. Pois silmistä pois mielestä .

Tiinuliinu, punaiset pelagoniat sopisivat ainakin minusta yhtä hyvin jouluun niinkuin rusinat glögiin. Minä en millään raaskinut heittää mökillä kukkivia pelargonioita kompostiin vaan pakotin isännän lastaamaan ne ruukkuineen päivineen peräkärryyn . Saa nähdä säilyvätkö ne hengissä kevääseen, ovat huushollissa missä on n. +17 astetta lämmintä, siis vähän liian paljon. Mökillä olisi viileämpää mutta ei me raaskita niitä siellä asti käydä kastelemassa.

Nyt pitäisi aktivoituna ja nostaa peffa sohvalta jos vaikka saisi jotain askareita tehdyksi . Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille niin kotimaassa kuin ulkomaailmassa oleville. Kohta se on jo marraskuu.

Heippa,

vihreä saippua on aloe verasta tehtyä, niin kuin IL jo kirjoitti. Ihaistuin aikoina, kun kuuliaisena, oppaan suosituksesta, sitä ostin. Eroaa muista saippuoista siinä, että pysyy ryhdissään vaikka olisi kuinka pieni pala jäljellä. Ei halkeile eikä tule "limaiseksi". Nykyään sitä löytää myös muilta Kanarian saarilta, koska tyttäreni on sitä minulle useamman kerran tuonut tuliaisiksi ja itsekin löysin sitä Teneriffalta.

Merelle UM:n matkustustiedotukset ovat monen paikan suhteen ylivarovaisia. Luulen, että olen matkustanut samalla passilla sekä Iranissa että Jordaniassa. Sitä paitsi on mahdollista saada uusi passi, ns.kaksoispassi, vaikka passisi on voimassa. Kaksoispassin voi saada, jos "alkuperäisessä" passissa on merkintöjä vaikka esim. Libanonista ja olet menossa esim. Israeliin. Molemmat passit eivät ole yht'aikaa käytössäsi vaan yksi kerrallaan, toinen on aina viranomaisten hallussa. Näin meillä ainakin työpaikalla toimittiin.

Jordanian Petra on todella vierailemisen arvoinen paikka, aivan upea kokemus.

Etämies selvisi hengissä ja halvaantumatta leikkauksesta. Vaikutti äsken puhelimessa toiveikkaalta toipumisen suhteen.
Minulta meni tämäkin päivä jännittäessä, ehkä ensi yönä saan viimein nukuttua.
Joko Kipa on kotiutunut savon mökille, tai huvilahan se kuvista päätellen on?

Kun lueskelee juttujanne alkaa tehdä mieli lämpimään. Minulla on kuitenkin madollisuus matkustaa aikaisintaan maaliskuussa. Tosin mietimme että voisiko joulun viettää jossain muualla kuin kotona. En ole ollut tähään ikään mennessä ollut ikinä jouluna pois kotoa.

Loma tekisi niin hyvää, lämpimästä tosin en tiedä. On niin muistissa se kauhea helle kreikassa kun oltiin siellä

Lomareissua ensi kesälle suunniteltu kolmen pienemmän kanssa Tanskaan. Teinilikalla koulu muutti lomia niin että on vain heinäkuu lomakuukausi ja kesäkuussa on työssäoppimisessa, joten ei lomaa. Teinipojallakin muita suunnitelmia.

Nyt pitäisi jostain saada hieman lomaa tähän syksyyn, mutta nyt haastavaa moinen. Se on aina toisen selkänahasta kun toinen on poissa.

Äitini on nyt haasteellinen, kunto kohtalainen mutta mieliala kauhea. On ilkeä, kärttyinen ja vaativa. Velvollisuus on auttaa häntä ja soittaa joka päivä ja kysyä mitä tarvitsee. Hänen ei mielestään tarvitse pyytää apua vaan se pitää antaa ja laittaa oma elämä syrjään.
No se nyt ei vaan onnistu joten sitten kuulee itsesäälivää valitusta miten hän on yksinäinen ja hylätty vanhus.
Kaipa se taas tästä.

Taas on päivä hurahtanut. Kesäheinä, saippua mahtuu kyllä laukkuun. Merelle, minä olen ollut Petrassa ja se on kyllä käymisen arvoinen paikka. Jos nyt lähtisin uudelleen, haluaisin yöpymisen aavikolla, jurtassa, tähtitaivaan alla. Viimeksi käytiin päiväsaikaan.

Ystäväni meni aamulla kynsihoitoon ja minä halloween-hierontaan. Kurpitsaöljyllä siveltiin koko kroppa, varpaatkin hierottiin ja päänahka ja kaikki siltä väliltä. Melkein nukahdin hoitopöydälle.

Virkistyneinä hypättiin pikkuiseen autoomme ja huristettiin kohti Tahichea ja Cesar Manriquen toista museota. Melkoinen paikka oli sekin. Sieltä jatkoimme luoteeseen, Caleta de Famaran pieneen merenrantakaupunkiin. Siellä oli valtavia hiekkadyynejä ja varoituskylttejä "hiekkaa tiellä". Ystävät olivat neuvoneet, ettei pidä pysähtyä ensimmäisiin ravintoloihin, vaan ajaa kauimmaiseen ja niin teimme.

Lauantai-iltana olimme illastaneet hotellimme superfiinissä italialaisessa, jossa eri mies neuvotteli viineistä ja eri mies ruuista ja jossa se viinimies melkein hermostui, kun ystäväni kyseli lanzarotelaisia viinejä. "Tämähän on italialainen ravintola, rouva hyvä", kuului närkästynyt vastaus.

No tätä peräkylän perimmäisintä pikkuravintolaa hoiti vilkkuvasilmäinen nuori mies yksinään vain kokin kanssa. Aurinkovarjot repsottivat mikä mihinkin päin, rappusten sementti lohkeili ja vessassa oli antiikkinen posliininen vedin narun päässä. Mutta ravintola oli täynnä paikallisia ja tunnelma oli iloinen. Ystäväni sai ensin pelkkää kastiketta, johon poika hurmaavasti hymyillen: "Oho, riisit unohtu." Minun nasi coreng -annokseni maksoi viisi euroa ja oli ihan järjettömän hyvää.

Arvatkaa, kumpaan menisin uudelleen?

Illan suussa teimme pitkän kävelyretken rannalla, kuuntelimme aaltojen loisketta ja kaivelimme varpaitamme valkoiseen hiekkaan. Huomiseksi suunnittelimme ajomatkaa uuteen suuntaan, vielä on paljon näkemättä.