Voi Suupaltti, kylläpä elämä nyt koettelee sinua ja perhettäsi! Onneksi suvun uudesta vauvasta on iloa, elämä jatkuu. Olet kyllä oikea supernainen, kun olet selviytynyt noin monien vastoinkäymisten keskellä. Voimia edelleen! 

Jumbojet, oli helpottavaa kuulla miehesi voivan hiukan paremmin, mutta nyt sairastuitkin itse koronaan. Toivon hartaasti, että 5. rokotus suojaa pahemmilta oireita, sillä sinua tarvitaan nyt kotona miehesi apuna ja tukena.

Kivikasa, toivottavasti sydänoireisiisi löytyy selitys ja saat avun. Minullakin on tuota Propralia, mutta olen saanut sitä vasemman käteni vapinaan ja käytän sitä vain tarvittaessa (=ihmisten ilmoilla). Minulla on toisenlainen verenpainelääke jatkuvassa käytössä. Stressatessani yöllä unettomuuttani verenpaineeni nousee joskus yli 180/95, mutta on aamulla taas ihan hyvä. Hyvä tietää, että Propral auttaa siihenkin.

Nasu, liittyisikö masennuksesi ainakin osittain tähän pimeään vuodenaikaan? Minullakin on välillä täysi työ tsempata itseäni. Työssä ollessani käytin aamuisin kirkasvalolamppua, mutta se on kadonnut muutossa jonnekin.

IL, on aina niin hauskaa ja piristävää lukea kirjoituksiasi. Iloitsen puolestasi, että olet saanut elämässäsi uuden ihmissuhteen ja sen myötä laajennetun perheen.

Merelle jaksaa kirjoittaa kiinnostavasti tänne ja muissakin KK:n ketjuissa. Toivottavasti tautisi ei vain olisi koronaa? Ehkä pitkittynyttä? (Korj.: Keuhkokuume se tautisi taisi ollakin?). Tuollainen yskä on kamala.Toipumista sinulle!

Kipa, tsemppiä vatsalaukun tähystykseen. Eihän se mikään mukava toimenpide ole, mutta eipä kestä kauan. Eiköhän terveyskeskuksissa ja lääkäriasemilla vielä käytetä suojaimia, uskoisin.

Japena, sinusta on niin moneksi! Ihmettelen jaksamistasi noiden sijoituslasten ja heidän moninaisten terapioidensa ja harrastustensa kanssa. Lisäksi saat iloita omista lastenlapsistasi ja auttaa nuoria perheitä aina tarvittaessa. Sinulla on hyvä mies, jonka kanssa voit jakaa kasvatustyösi. Mukavaa pikkujoulua pääkaupunkiseudulla ystäviesi kanssa.

Isänpäivä meni. Ostimme miehelleni lahjaksi topatun avohaalarin, jollaista hän tarvitsee maalla monenlaisiin töihinsä. Leivoin omenakääretortun, mieheni lempileivonnaisen. Suurustin liian löysäksi jääneen omenasoseen perunajauhoilla ja hyvä tuli. Pääruoaksi tein Burgundin pataa, bravuuriani. Meitä oli kahdeksan henkeä syömässä, ja lisäksi vävylle, joka ei ollut paikalla, lähetettiin "dogibägi". Pitäisikö sanoa kuin Laihian emäntä, että kaikki meni (kun kesken loppui). Ensi kerralla täytyy ostaa vielä enemmän lihaa.

Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja patistin itseni lenkille, pitkästä aikaa. Tulos 5,9 km.

Kylläpä on monenlaista huolta ja monella palstalaisella. Kaikille voimia ja jaksamista huolien ja kipujen kanssa. 

Vielä olisi pari yksinäistä iltaa ja yötä ennen kuin tuo kumppanini kotiutuu. Onneksi hänellä on ollut onnistunut reissu. En ole hänelle omia huoliani purkanut, ehtiipä kuulla sitten kun on kotona. Perjantaina minulla olisi influenssarokotus,  jos vaan muistan mennä.

En ole saanut mitään mainittavaa aikaan, vaikka nyt olisi ollut aikaa. Selkä ei ole kunnossa vielä ja muutenkin on saamaton olo. Huomen aamulla yritän mennä rauhalliseen vesikävelyyn, etten ihan jämähdä. Pilatekseen en vielä uskalla. Ja kohtahan ne kansalaisopiston piirit taas jää joulutauolle. Lyhenevät joka vuosi ja hinta vaan kasvaa

Ulkona on harmaata ja sumuista. Pimeä tulee aikaisin, mutta olen viritellyt pikkuhiljaa lisää kausivaloja. Ledejä ja ajastimien kanssa. Led-tuikuista ja -pöytäkynttilöistä tykkään myös, ei tarvitse pelätä tulipaloja niiden kanssa. Ovat niin aidon näköisiä, että usein huomaan varovani, etten polta kättä kun touhaan jotain lähellä kynttilää 😄

Leppoisaa viikkoa ja terveyttä!

Hola Espanjasta!

Voi että – kylläpä täällä oli monet murheelliset kuulumiset! Suupaltti, Jumbojet, Kivikasa, Nasu, Menna, Kipa – olikos vielä muita joilla oli murheita joko oman tai läheisen/läheisten terveyden takia? Voimia teille kaikille, muuta en osaa kuin toivoa että tulevat päivät olisivat parempia kuin nämä nykyiset.

Meidät uutisfriikit pysäytti eilen illalla tieto puolalaiseen rajakylään osuneista ohjuksista. Miltei tuli mieleen viime maaliskuun alku, jolloin oltiin täällä ja vaihdeltiin televisiokanavia ja luettiin Twitteriä ja iltapäivälehtien sivuja. Kirjoitinkin noista fiiliksistä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran muistitietokeräykseen – joku sosiologi tai muu tutkija sitten joskus tekee gradua tai ehkä peräti väikkäriä aiheesta ”kuinka suomalaiset kokivat 2020-luvulla Euroopassa riehuvan sodan”.

No eipä siinä eilen muuta kuin jäitä hattuun ja nukkumaan. Väsyttikin, kun oli puolitoista viikkoa isännöity emännöity UK:n sisarta ja miestään, joille tämä loma oli ensimmäinen kosketus Manner-Espanjaan. Kanarialla olivat toki käyneet useastikin. Me esiteltiin lähiseutuja: pieniä viehättäviä andalusialaiskyliä ja hiekkarantoja joissa Välimeren aallot vaahtosivat sekä vuoristossa milteipä keskellä ei-mitään sijaitsevaa mutta loistavaa safkaa tarjoilevaa ravintolaa, joka mainosti jatkavansa yli 350 vuotta sitten perustetun maalaistalon työtä. Osa rakennuksistakin periytyi siltä ajalta. (Hiukan huimasi kun siinä seinänvieressä istui ja ajatteli että Suomessa kuten muuallakin pohjoisessa Euroopassa oli tuolloin toivuttu 30-vuotisesta sodasta, Ruotsin kuningatar Kristiina hipsinyt vähin äänin Roomaan ja Rembrandt peseskeli pensseleitään jossain Hollannissa).

Mutta kivaa meillä vieraiden kanssa oli, ja lisää mukavia kokemuksia on luvassa: pienessä vuoristokaupungissa 50 kilometrin päässä viettää talviaan entinen työkaverini, jonka kanssa on jo kahdesti käyty koiralenkeillä vuorilla ja laaksoissa. Kolmannet koira- ja ruokatreffit on sovittu sunnuntaiksi. Tänään kahvittelin kuorokaverini kanssa; ensi viikolla otetaan miehetkin menoon mukaan. Kolmas ystäväpariskunta lienee jo laskeutunut Malagaan kun aamupäivällä sanoivat Suomesta starttaavansa.

Tässä lomailun ohessa on tutustuttu myös paikalliseen terveydenhoitoon. Molemmille iski nimittäin bronkiitti, ja hurmaava harmaantunut erinomaista englantia puhuva espanjalainen yksityislääkäri vahvisti kummankin diagnoosit kirjoittaen samalla antibioottireseptit. Koira puolestaan on saanut tehosterokotuksen jotain EU:n kammoamaa eläintautia vastaan ja tavannut ensirakkautensa. (Asioilla ei sinänsä ole yhteyttä keskenään, sattuivat vaan samalla seudulla. Tuossa parin korttelin päässä, lähellä eläinlääkäriasemaa ja sopivasti iltalenkkimme varrella, asuu näet muuan soma beagle jota snautserimme haluaa tervehtiä päivittäin. On jokseenkin hupaisaa mutta samalla sangen liikuttavaa nähdä, miten koirat nuolevat toistensa kuonoja aidanraosta. Beagle ilmeisesti päivystää illat pitkät kauniin takorautaisen portin takana ja raot ovat juuri sen kokoisia, että kuono mahtuu muuta ei.)

Näissä romanttisissa mietteissä toivotan mukavaa marraskuun jatkoa ja pikaista toipumista poteville!

Ai niin,
jäi tuossa eilisessä päivityksessä kertomatta, että Espanjassa (ainakin täällä Costa del Solilla) on ollut tosi lämmintä. Päivisin semmoinen 25-28 C, varjossa siis. Pilvisiä päiviä on ollut vain muutama, mikä miltei harmittaa kun rankemmat vaellukset olisi parempi tehdä silloin kun ei ole niin tolkuttoman kuumaa. Toisaalta näissä bronkiitin jälkitiloissa ei ehkä ole kovin viisasta kovin rankoille reissuille lähteäkään, ja kun toi koirakin on vielä pentu...

Enemmän kuitenkin harmittaa se, että vettä ei sada. Andaluciassa joudutaan paikallisuutisten mukaan ensi talvena säännöstelemään vettä, jollei sitä kohta ala tulla taivaalta. Semmoiset vuorilta tulevat barrancot (rotkot), joissa yleensä on näin syksyllä ollut ainakin jonkinasteinen puro pohjalla, ovat nyt rutikuivia.

No, talvi on vasta aluillaan joten sää ehtii vielä muuttua ja toivottavasti muuttuukin. Hilpeänhaikeana muistona mielessä on muinainen (=muutamien vuosien takainen) helmikuu, jolloin IL oli täällä vieraanamme ja joka päivä kastuttiin.

Leppoisaa loppuviikkoa! 

Tiinuliinu, mun mielestä ainakin Costa Bravalle lupailtiin nyt sateita ja lämpötilan alenemista.
Toivottavasti Jumbojet jo parantuilee koronastaan ja kaikilla muillakin olo ja tilanteet helpottavat.

Me tulimme illan suussa Tallinnasta. Tiistaina asetuttiin remontoituun Tallink City -hotelliin, jossa meillä oli ihana de luxe -huone. Niin hyvä peti, että nukuin makeasti kaksi yötä, vai liekö syynä iso, yhteinen peitto? Tiistaina taaperrettiin Nautilukseen, olin odottanut hummeria ja Justus ostereita. Ruoka oli hyvää, tarjoilijapoika ei hallinnut yhtään hommaansa ja inhottavana ihmisenä valitinkin hänen käytöksestään, joka lähes latisti tunnelman. Minähän en helposti natise, mutta kun jouduin pyytämään lautasliinoja ja kosteuspyyhkeitä (niitä menee noiden syötävien kanssa) ja sytyttämään liekin meidänkin pöydän kynttilään ja juoksemaan perään, kun hän sanaakaan sanomatta koppasi meidän vain puoliksi juodut alkudrinkit pois. Ei katso silmiin, ei hymyile, ei kysy miltä ruoka maistuu ja poistuessamme ei mitään reaktiota. Ja se hummeri oli kallis!

Keskiviikkona tuli askeleita yli 11000 ja nyt lonkat valittaa! Mutta Balti Jaama tori oli mainio uusi tuttavuus. Justus vaelteli kala- ja lihapuolella, minä tarkistin yläkerran antiikkiliikkeet. Sieltä etsiydyttiin Fotografiskaan. Neljä ensimmäistä vastaantulijaa ei ollut paikasta koskaan kuullutkaan, mutta viides näytti, että tuossa se jo onkin. Siellä oli Andy Warholin ym. näyttely. Justus ilmoitti tietävänsä suoran tien hotelliin, joten käveltiin ja käveltiin, kunnes totesin, ettei hän tunne Tallinnasta kuin Raatihuoneen torin ympärillä olevat ravintolat. Vihdoin näkyi Viru-hotellin torni ja sen lähellä oli meidänkin hotellimme.

Olimme varanneet pöydän illaksi ravintola 38:sta, mutta Justuksen maha alkoikin reistailla. Apteekista lääkettä ja varmuuden vuoksi Underbergiakin. Mies veteli kahden tunnin päikkärit, pomppasi ylös ja totesi olevansa terve. Ja kai olikin, koskapa mentiin hotellin ravintolaan ja hän söi aluksi maksaa ja sitten lampaankaretta, eikä ollut moksiskaan. Minä tyydyin pieneen burgeriin.

Ai niin, ekana päivänä houkuttelin Justuksen ammeeseen kanssani. Se amme näytti isolta ja kiva siellä oli lilluakin, mutta se pois pääseminen! Justus-parka ähelsi ja puhelsi ja valitti polviaan ja minä kikatin vieressä kannustamassa. Laskettiin vesi pois ja vihdoin viimein mies onnistui kapuamaan pois, vannoi, että siihen loppui meidän ammeleikit.

Tänä aamuna vielä Kaubamajasta muutamat ostokset ja sitten taksilla lumisateessa satamaan, jossa Justus halusi vielä ostoskeskukseen Rimiin. Minä löysin Justuksen vävylle kirkkaanpunaisen paljettisolmion, kun hänen firmansa pikkujouluihin on pukeuduttava glitteriin. Laivalla kulutettiin aikaa syömällä vielä a'la cartessa nieriää ja päätettiin pysytellä makkarasopassa viikonloppuna!

Ehkei sentään, koskapa huomenna haemme pojat ja Zappan mökille!

keskiviikkona, 16. marraskuuta 2022 klo 21:00 Tiinuliinu kirjoitti:
Hola Espanjasta!

 Koira puolestaan on saanut tehosterokotuksen jotain EU:n kammoamaa eläintautia vastaan ja tavannut ensirakkautensa. (Asioilla ei sinänsä ole yhteyttä keskenään, sattuivat vaan samalla seudulla. Tuossa parin korttelin päässä, lähellä eläinlääkäriasemaa ja sopivasti iltalenkkimme varrella, asuu näet muuan soma beagle jota snautserimme haluaa tervehtiä päivittäin. On jokseenkin hupaisaa mutta samalla sangen liikuttavaa nähdä, miten koirat nuolevat toistensa kuonoja aidanraosta. Beagle ilmeisesti päivystää illat pitkät kauniin takorautaisen portin takana ja raot ovat juuri sen kokoisia, että kuono mahtuu muuta ei.)

Näissä romanttisissa mietteissä toivotan mukavaa marraskuun jatkoa ja pikaista toipumista poteville!

Lomarakkautta😍 Meillä tapahtui myös lomapaikkakunnalla vähän vastaava tapaus. Olimme kävelemässä  snautserimme kanssa 5v.

Mäkeä alas juoksi kovalla vauhdilla vaalea koira, Maltan koira luulisin. Molemmat päätäpahkaa toistensa luo ja se oli kyllä rakkautta ensi silmäyksellä. Koirallamme ei ollut edes juoksuaika mutta näki kyllä, että sulhanen olisi hyvin kelvannut. Tervehtivät kuin kauan kadoksissa ollutta ystävää.

Sulhanen oli vähän sellainen renttu, johon naiset miesten mielestä aina rakastuu.
Tosi ystävällinen ja pirteä, ruokkoamaton ja ei ihan hetkeen pesty. Ihana luonne kyllä.
Toista kertaa emme ole törmänneet. 
Tänään olikin snautserimme trimmissä ja nyt on taas niin pienen sylikoiran näköinen, kun turkki otettiin alas.

Tänään satoi ensi lumen mutta saman tien taisi sulaa pois. Aika kylmä kyllä, sai talvitakit kellarista kaivaa esiin.

Vähän tuntuu, että liian kauan seisoin ulkona juttelemassa ja nyt ei meinaa lämmetä ollenkaan. 
Vaatisi melkein jotain lämmittävää juomista. Mustikkamehua taitaa olla, sitä voisi kokeilla.

Älkäähän liukastelko🙂

Moi mimmit, nyt tulee pentupuhetta. Zappa ja pojat ovat mökillä ja rauhallisia hetkiä ei ole paljon ollut. Pentu on ihana ja kiltti ja tottelevainen - silloin tällöin. Mutta se on myös rasittava, koska on täynnä energiaa ja vaatii leikkimistä ja touhua kanssaan, muutoin keksii sitä itse puremalla esim. mattoa tai lipaston kulmaa. Nukkuu yöt hyvin, mutta päivisin lirauttelee matolle, ellei saa huomiota tarpeekseen. Viemme sitä vuorotellen puolen tunnin välein pihalle. Tänä aamuna terassilla oli lunta, ihmeellistä pienen pennun elämässä ja se kulki kita auki ahmien valkoista herkkua.

En jaksaisi enää kokoaikaisesti ainakaan saksanpaimenen kanssa. Kuvittelen, kuinka Tiinuliinun Lyyti ei tee ikinä pahojaan, loikoo suloisena emäntänsä sylissä eikä koskaan enää pissaa sisälle. Mökillä yläkertaan vievät avoportaat ja Zappan mielestä yläkerta on mielenkiintoisin paikka maailmassa. Laitoin kaksi Aallon jakkaraa kumoon portaille estämään kulkua. Vaan pian kuului melkoinen rysähdys, kun pentu oli loikannut jakkaroiden yli ja onnistunut pysymään portailla ja jo vilisti innoissaan vintissä purtavia tavaroita etsimässä. Portaikkoon lisättiin ruokatuoli kellalleen jalat törröttämään, mutta ne jalat olivat pennulle vain pieni haitta, jonka sai poistettua puremalla ja vetämällä.

Mutta on se suloinenkin, kun suukkoja satelee ja tuo lelujaan näytille ja istua napottaa keittiössä ruoanlaiton ajan. Se on myös notkea ja ja aika iso ja ylettyy hyvin nousemaan etutassuillaan keittiön tasoille, joten kaikki ruoat on pidettävä tarkan valvonnan alaisena.

Eilen meidän oli mentävä jo ajat sitten varaamaamme tilaisuuteen Seurantalolle, siellä oli Peurapäivälliset. Metsästysseura oli lahjoittanut peuran, jotkut sieniä, omenatarha omenoita jne. Maineikas kokki, jolla on mökki saaressa, valmisti ateriat. Alkuun suppilovahverokeittoa pinnallaan sienipölyä, sitten se peura herkullisen kastikkeen ja uunijuuresten kera ja lopuksi jälkiruoka kuin taideteos. Tupa oli ihan täynnä ja oli hauskaa vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa. Juttelimme alustavasti kokin kanssa, jos hän tulisi tiimeineen valmistamaan päivällisen helmikuussa, kun juhlimme Justuksen 8-kymppisiä hänen tyttärensä talossa. Tämä sama Ykä-kokki teki paellaa valtavassa pannussa mun 60-vuotisjuhlissa, jotka pidettiin mökilläni puutarhajuhlina.

Pojat vahtivat pentua poissaolomme ajan ja Heviteini oli lämmittänyt saunan. Myöhemmin paistettiin makkaraa takassa, se tuntuu olevan aina pojista niin hauskaa, vaikka heillä on kotonaan kaksi takkaa! Ja juteltiin taas syntyjä syviä. Nyt Juniori taitaa heräillä, pistänpä uuden pannullisen kahvia valumaan. Juniori tarvitsee aamuisin ainakin kolme isoa mukillista kahvia, veljensä taas on teenjuoja.

Kerroinko, että pojat eivät halunneet lähteä vanhempiensa mukana Tallinnaan, vaan mieluummin mökille? No, meillä kaikilla on ollut kiva viikonloppu.

Hola!
virkistävää lukea IL:n päivityksestä Zappan puuhista kun luulee, että meillä asuu maailman ainoa pikku riiviö. Snautserit ovat yleensäkin itsenäisiä ja itsepäisiä, mutta tämä on ehkä perinyt sukunsa kaikki sensuuntaiset geenit.

Toki Lyyti loikoo sylissäkin ja rakastaa rapsuttelua (kukapa ei?) mutta löytää myös erehtymättömällä varmuudella kaiken, mitä voi purra ja/tai riepottaa. JÄTÄ-käsky toimii keskimäärin noin joka viidennellä toistokerralla, ja jos siihen yhdistää koirankarkin, niin voi joskus päästä parempiinkin tuloksiin.

Sisäpissaustakin sattuu; matot on poistettu niin täällä Espanjan-asunnossa kuin kotona Helsingissä. Mutta siitä selvitään talouspaperilla ja hajunpoistosuihkeella. Joskus kun pentu oikein riehuu, UK ja mä katselemme toisiamme. Toinen lausahtaa että "kyllä siitä kelpo koira tulee", johon toinen: "No ihan varmasti tulee".

Sen lisäksi, että kotona käytiin puolenkymmentä kertaa pentukoulussa (yksi kerta jäi kouluttajan flunssan takia käyttämättä, mutta sen korvikkeeksi saamme joulukuussa yksityistunnin), olemme hankkineet koirankasvatuksen videokurssin, jota on jo katseltu ja yritetty soveltaa oppeja käytäntöön. On selvinnyt, että kertaus on opintojen äiti, ja kertausta snautserinpennun kohdalla tosiaan tarvitaan.

Mutta onhan se ihana.

Tänään meille tulee ent. työkaverini. Kävimme hänen luonaan tuossa vuorten takana, ja nyt on vastavierailun aika. Rouvalla on kolme (3!) rescuekoiraa. Ihailen hänen rauhallisuuttaan.

Hih, Karpalolle ja snautserilleen lämpimiä terveisiä. Täällä beagleromanssi jatkuu viikon vielä.

Moikkelis!

Olipa taas ihania pentujuttuja. Muistan joskus vuosia sitten seuranneeni koirankoulutusohjelmaa, jossa kuvankaunis ja kuulemma globaalisti arvostettu naiskouluttaja kävi auttamassa perheissä, joissa koira oli pomo ja koko elämä ihan kamalaa. Aika hyvin hän sai vanhatkin koirat oppimaan uusia asioita ja riiviöistä tuli mallikoiruleita. Erityisesti mieleen jäi se, miten koira koulutettiin pois kiskomisesta kävelyllä. Heti kun koira alkoi kiskoa, käännyttiin takaisin tulosuuntaan ja näin jatkettiin, kunnes koira oppi, ettei vetämällä pääse sinne minne haluaisi. Toinen oli se, kun hän sai pienen pennunkin istumaan tuosta vain. Hän otti herkkupalan sormenpäiden väliin, asetti kätensä kuonon eteen kämmenselkä alaspäin ja kun koira oli haistanut makupalan, hän käänsi kätensä ranteesta ylöspäin ja vot! koira istui, vaikkei ollut sellaista temppua koskaan tehnytkään. Tietenkin todella vaikeat käyttäytymisongelmat vaativat kärsivällisyyttä ja ammattitaitoa, mutta kyllähän "sirkustemputkin" ovat kivoja aina välillä. Noista sirkustempuista tuli mieleen kälyni skottiterrieri, joka ei osannut tehdä mitään käskystä ja jos sille tiputti ilmasta sokeripalan, niin se vain toljotti typerän näköisenä, kun sokeri kopsahti sen kuonon päälle 🙄 Kälyni selitys temppujen puutteeseen oli se, että "Mörkö ei ole mikään sirkuskoira"!

Ennakoimme aika hyvin alkaneet pikkupakkaset, kun kävimme vaihdattamassa nastat alle viime keskiviikkona. Olemme jo monta vuotta käyneet Linnainmaan Prisman parkkihallin autopesulassa, jossa vaihdetaan myös renkaita. Firmaa pitää syyrialainen nuorimies kaverinsa kanssa. Olemme jutelleet hänen kanssaan paljon vuosien mittaan ja todenneet hänellä olevan hyvät periaatteet maahanmuutosta ja yrittäjyydestä. Hän on myös erittäin ystävällinen ja hymyilevä. Yleensä me pakkaamme renkaat auton perään ja ajamme kysymään, josko hänellä olisi aikaa vaihtaa renkaat ja aina se on onnistunut. Tällä kertaa hän katseli varauslistaansa ja sanoi, että tunnin kuluttua on valmista. No, me menimme tekemään kauppaostokset ja kävimme vielä pullakahvillakin ja mennessämme parkkihalliin homma oli rengaspaineiden tarkistusta vaille valmista. Maksaessani laskua totesin hieman anteeksipyytävään sävyyn, että me tulimme taas näin yllättäen, vaikka tiedänkin hänellä olevan kovasti kiirettä. Hän katsoi minua silmiin ja sanoi, että "sinut minä aina lykkään johonkin väliin"! Aatelkaapa, olen jollain tavalla tehnyt häneen hyvän vaikutuksen 😎

Kävimme katsomassa Stalin kuolee-nimisen komedian tai oikeammin farssin Tampereen Teatterissa. Se oli kyllä ihan hauska huolimatta oudon sattuvasta ajankohdasta ja saimme nauraa paljon. Tosin olin hieman pettynyt loppuun, jossa meno yltyi farssiakin farssimmaksi. Ihan varauksetta en näytelmää kaikille suosittele, mutta jos kestää kornia huumoria, niin mikä ettei.

Helmikuussa menemme Teatteriklubin kanssa Helsingin kaupunginteatteriin katsomaan Priscillaa. Olen kauan sitten nähnyt sen elokuvana ja kun näin ensimmäiset mainokset, päätin heti, että haluan nähdä sen näyttämöllä. Kyselin Teatteriklubilta, ovatko he suunnitelleet sinne retkeä ja elleivät, niin alkaisivat suunnitella. No, olivathan he suunnitelleet, he vain odottivat HKT:n kevätkauden ohjelma-aikataulua ja nyt meillä on sitten varaus tehtynä. Siinä on samoja esiintyjiä kuin Kinky Bootsissakin eli hyvää on odotettavissa 😏

Mukavaa alkanutta viikkoa ja hyviä vointeja kaikille. Älkää liukastuko 😃

Koirajutut on kivoja. Minäkin seuraan aina välillä noita koirakoulutusohjelmia.
Millä kun on noita jättirotuja ollut pari niin tuota hihnakäyttäytymistä piti opetella. 
Itse tein niin kun hihna kiristyi pysähdyin, kun koira palasi ihmettelemään ja hihna löystyi niin jatkettiin. Tosin nuo isot opetettiin myös siihen että ei saa ohittaa taluttajaa vaan vierellä kuljettava, tuolla samalla tavalla ja namupalalla. Pakko olla 80 kiloisen kanssa tarkka kun se lähtee yllättäen niin sitä ei pahemmin pitele. 
Meillä tämä jätti ei huoli namupalaa vieraassa ympäristössä joten silleen haastavampaa ollut mutta toisaalta niin lepponen. Se kun ei ota namupalaa niin sen sijaan on katsekontaktissa ja varmistaa toimintaansa, 
Tuo bostoni on sitten ihan pellossa kasvatettu hihnan kanssa. Temppuja se osaa mutta flexissä  menee monta metriä edellä. Näin maalla ei niin väliä. Tosin siitä varmaan tulee vähäksi aikaa kaupunkikoira ja me ollaan sit varmaan pulassa tai ehkä sillä kuitenkin on jotain päässä. Ollaan me näyttelyissäkin käyty ja osasi se hihnassa olla. 

Lunta sataa ja pakkasta jokunen aste. Talvi ei ole mitenkään minun juttuni. Minulle sopisi paremmin sateiset kosteat päivät kuin lumi. 

Lauantaina kävin Heslingissä hotelliyöpymisessä ja tapailin muutamaa klubiystävää. Kiva vuorokausi. Juttelua, naurua ja hyvää ruokaa.