IL, miten kurjaa, että elämä niin nopeasti kääntää suuntaa. Toivottavasti justuksen käsikin saadaan pian kuntoon ja toipuminen/kuntoutus pääsee hyvään vauhtiin.
Kaikkea hyvää sulle ja jaksamista❤️

Poika vie isännän tiistaina sairaalaan ja keskiviikkona sitten operoidaan. Tosi kiva kun poika eilen iltasella soitteli ja kertoi että lähtee mukaan.
Mun selkä ei kestä mennä, vaikka haluaisinkin.
Voipi olla aika pitkää kotona miettiä asioita ja jännittää se leikkauskin!
Yleiskuntohan hällä laskenut tuon bakteerin ja lääkityksen myötä.
Mutta, pitää vaan uskoa ja toivoa, että kaikki menee hyvin. 

Kotisairaanhoitaja tulee vielä tänään ja huomenna, kun antibiootti menee leikkaukseen saakka.

Taidan nousta pukemaan vaatteet ennenkuin kukaan astuu ovesta sisään.

Voikaahan hyvin❤️

Heippa ja kiitoksia lukuisista kirjoituksistanne. Olisi niin paljon kommentoitavaa, että jätän tällä kertaa vähemmälle. Muutama kuitenkin:

 IL ,   onpa ikävää, että Justuksen kädessä tuollainen vaiva. Toivottavasti selviää pian, mistä on kyse, että olisi oikeat keinot sen paranemiseen.

Karmale , voimia teille sinne. Toivottavasti miehesi leikkaus sujuu hyvin. Varmasti on kovasti jännitettävää. 

Voimia myös kaikille muille omien sairauksien sekä miestenne sairauksien mukana eläville. Koville joskus ottaa, pakko myöntää. 

Ihania kevennyksiä täällä nuo lastenlapsista kerrotut tapahtumat - olkoon sitten ihan pikkuisia tai vanhojen tanssi-ikäisiä. Zappasta on niin hauskoja juttuja, että välillä nauran ääneen. 

Meillä ei täällä mitään erityistä. Hotellihuoneita Roomasta en ole vielä varannut, kun yritin etsiä perhehuonetta, jossa olisi isälleni erillinen makuuhuone ja meille omamme. Kaipa sitä vielä ehtii... Toisaalta vähän huolettaa oman kuntoni suhteen, että miten pystyn matkustamaan. Kun hamstringvaiva alkoi ensin helpottua ja sitten se hauislihaksen jänteen poikkimenon pahin vaihe, niin olin hetken hyvin toiveikas. Jossain vaiheessa tammikuuta alkoi kuitenkin oikea lonkka (hyvin laajalla alueella) vaivata tosi pahasti. Jotenkin epäilen, että johtuisi ehkä selästä, kun yhdessä vaiheessa "ahnehdin", niin että aloin kokeilla pitkästä aikaa kävelyä sauvojen kanssa, että käsistä ei katoaisi voima kokonaan. Se sauvojen kanssa kävely tuotti mun surkeakuntoiseen selkään ehkä liikaa kiertoa ja nyt kipu sitten on selässä, lonkassa, nivusissa ja alavatsankin puolella.

Tätä "hauslihasvammakättä" ei saisi rasittaa esim kuminauhajumpalla. Voi ortopedin mukaan vaan mennä pahemmaksi. Lisäksi oikea polveni, jossa on ollut kyllä nivelrikkoa jo monta vuotta useiden tapaturmien ja leikkausten seurauksena, on alkanut vaivata kovasti. Pitäisi aina muistaa laittaa polvituki, kun lähtee postilaatikkolenkille. Sen pidempiä lenkkejä en nyt ole pystynyt tekemäänkään ja välillä olen koittanut joko sään/liukkauden tai kovan kivun vuoksi pitää taukoa kävelyssä. Eipä tunnu oikeen mikään auttavan. Vahvoja lääkkeitä minulla on hyvin varastossa täällä, mutta eivät nekään vie kipua pois. Tuntuu vähän tyhmältä edes kirjoittaa noista kivuista, kun tuntuvat niin mitättömiltä monien teidän juttujen rinnalla. Toisaalta, kun vähän mieleen on herännyt pelko, että miten pystyn matkustamaan tyttären häihin, niin ei ihan vähäpätöisiä kipuja ole. 

Yritän tässä vielä jotain kotikonsteja, mutta jos ei ala helpottaa, niin pakkohan se on lääkärin puoleen kääntyä.

Eilen täällä oli upea ilma. Perjantain tooosi kovan myräkän ja vaakasuoraan tulleen lumisateen jälkeen vain heikohkoa tuulta ja paljon aurinkoa. Teimme tulet rantanuotiolle ja paistoimme tämän vuoden ensimmäiset nuotiomakkarat. Nyt on pakkasta vielä sen verran, että ainakin toistaiseksi pysyttelen sisätiloissa.

Voimia ja iloa päiviinne. 🥰

Karmalelle voimia jännittävään alkuviikkoon.

Ja lisätodisteita siihen, että Zappa luulee olevansa ihminen. Tänä aamuna tytär jätti läppärinsä muutamaksi hetkeksi pöydälle. Kun tuli takaisin, koira istuu läppärin edessä, neljä näppäintä todennäköisesti masussa ja yksi pöydällä. Luulen sen yrittäneen ottaa selville, mikä niissä koneissa on niin kivaa, että kaikki viettää aikaa niiden äärellä. Onneksi näppäimet on pieniä ja tulevat varmaan luonnollista tietä ulos. Taitaa tulla taas mielenkiintoinen perustelu koira- tai kotivakuutukseen, miksi on hankittava uusi läppäri.

Zappan kanssa tehdään neljä kunnon lenkkiä päivittäin, leikitään ja koulutetaan ja se saa aivan tarpeeksi huomiota osakseen. Mutta ne hetket, kun perhe tekee omiaan, Zappan mielikuvitus on täysin ilman rajoja.

Rakastan koiria, mutta lainakoirat riittävät, vaikka mieli tekisi omaakin pikkupuudelia!

Hei IL
Mulla oli aikoinaan ratsastusonnettomuus, jossa en saanut oikeaa käsivartta nostettua. Hermo oli saanut putoamisesta tällin. Siinä se roikkui. Mutta hermotälli paranee itsestään. Jos Justuksella on hermotälli hermoon, se alkaa hitaasti kyllä parantua. Toivotaan parasta. Kaikkea hyvää. Muistan Justusta iltarukouksessa tänään.

Hyvää ystävänpäivää, KK-60+ -ystävät!

Kevättä kohti ollaan menossa, oikeassa olet Merelle. Tikat nakuttavat Keskuspuistossa reviiriensä rajoja ja snautseriparka ihmeissään kun ääni kuuluu mutta mitään ei näy.

Eipä mulla muuta. Paitsi voimia kaikille omien ja läheisten kipujen ja sairauksien kanssa kamppaileville!

Oho, onpas täällä hiljaista! No sallinette että virkistän mieliänne kertomalla kirjasta jonka olen juuri lukenut (olen mä lukenut muutaman muunkin kirjan mutta osa on omituisia tai muuten sillälailla spesiaaleja ettei niitä oikein osaa edes muille suositella). 

No tää tarkoittamani teos (Venla Jyrkinen: Kumppanina koira) on tarkoitettu koiranomistajille, koirasta haaveileville tai muutoin piskimielisille. Venla on eläinlääketieteen opiskelija, joka hankkii itselleen sekarotuisen koiran joka saa nimekseen Humu. Siitä kasvaa moninaisten kommellusten jälkeen kunnon kaveri, joka seuraa mukana kesätöihin ja lopulta ensimmäiseen varsinaiseen virkapaikkaan Pohjolan perukoille (Venla J. on Inarin kunnaneläinlääkäri).

Itse asiassa lukija saa kaksi kirjaa yhdessä, sillä välillä kirjoittaja kuvailee Humun elämää tai kaksikon (joka paisuu pohjoisessa kolmikoksi sillä moottorikelkkamessuilta mukaan tarttuu muuan mukava mies) yhteiselämää, välillä taas valistaa lukijaa letkeään mutta asiantuntevaan tyyliin siitä, mitä koiranomistaminen on. Lähtien siis siitä kun pennusta haaveillaan ja se tulee kotiin osoittautuen täysin toisenlaiseksi kuin unelmat. Ja päättyen siihen kun lemmikistä on luovuttava (kahden viimeisen luvun aikana itkin).

Vahva suositus, kuten on tapana sanoa. Samat sanat myös Helsingin Kaupunginteatterin kantaesitysnäytelmästä Ei kertonut katuvansa. Se perustuu Tommi Kinnusen samannimiseen romaaniin ja kuvaa väkevällä tavalla saksalaisten sotilaiden mukaan lähteneen mutta Narvikista takaisin kääntyneen naisjoukon matkaa halki hävitetyn Lapin ja samalla läpi omien elämäntarinoidensa, menneiden kokemusten ja tuntemattoman tulevaisuuden.

Kulttuuripläjäyksen vastapainoksi lähden nyt kävelylle läheisiin lumimaisemiin. Koiramme Lyytin kanssa, luonnollisesti!

Tarjotkoon elämä teillekin parasta mahdollista seuraa ja kivoja kokemuksia! Jaksellaan!

Tervehdys täältäkin pitkästä aikaa.

Kiitos Tiinuliinu toivotuksista. Parhaasta seurasta olen saanut nauttia niin työssä kuin vapaa-aikana.
Uusia kokemuksia on myös mahtunut päiviini niin paljon että en ole ehtinyt täälläkään pistäytyä kuulumisia kertomassa.

Jos hyvin käy, niin saan keskiviikkona urakan loppuun työtöissä. Tekemisen puutteesta ei tarvitse senkään jälkeen kärsiä sillä vapaaehtistyöt ovat jääneet vähän rästiin kun illalla ei aina jaksa töiden jälkeen touhuta entiseen malliin.

Sunnuntaina juhlittiin eläkeyhdistyksen 50-vuotisjuhlia. Olin vastaanottamassa juhlavieraita ja tunsin nuortuneeni itsekkin kun kuuntelin onnittelupuheita viisikymppiselle.😂

Jalkavaivakaan ei haitannut juhlan tanssiesityksessä ja ehdin jo ajatella selättäneeni sen. Palasin ikäisekseni kun lähdimme sunnuntai-iltana tarpomaan kauppaan lumisohjossa ja polvesta nilkkaan valahtanut kipu hankaloitti paluumatkaa.

Nyt täytyy jättää kuulumiset tähän ja joutua aamupalalle jonka jälkeen suunnistan kuntosalille ohjattuun kuntopiiriin.

Hyviä vointeja kaikille. Sairaille toipumista ja läheisille voimia myötäelämiseen.

Olen elänyt vahvasti myötä lukiessani IL:n, Karmalen ja Kesäheinän kirjoituksia miestenne elämäntilanteista. Onneksi hyviä hetkiä on ollut ja on, kuntoutus etenee ja elämä jatkuu. Jaksamista teille. On ollut mukava lukea siitä, miten rakkaita Kivikasalle ovat nämä pikkuiset Murunen ja vauva. Murunen kuulostaa tosi valloittavalta ja hän on ottanut vauvan hyvin vastaan. Ja miten nopeasti vauvat kasvavat ja sitten saa elää isovanhempana mukana ihan erilaisissa asioissa niin kuin Pikseli ja Tiinuliinu nyt tekevät. Kiva myös kuulla sinusta Likka 47 tälläkin foorumilla. Mennan, Tiinuliinun ja ILn teatterireissut tuovat aina pienen siivun kulttuuria näihin meidän juttuihimme. Ja Lyytin ja Zappan ihmeellisistä seikkailuista luen aina tosi mielelläni niin kuin kaikkien teidän muidenkin elämästä.

Billy Holiday laulaa ” Muistojen bulevardissa”. Ajatukset karkaavat jonnekin kauas. Sinne missä sydän itki, kun erosin ensimmäisestä poikaystävästäni. Missä kirjoitin nuoruuden intohimolla runon elämän epäoikeudenmukaisuudesta ja seuraavana päivänä runon siitä miten ihanaa elämä onkaan. Aikaan, jolloin ruusut kukkivat tammikuussa, kun näki poikaystävän hymyn. Missä tuuli vei aina synkät pilvet ja toi ne takaisin myrskyn nopeudella. Aikaan tuhansia päiviä sitten.

Tänään olen epävarman onnellinen. Mies pääsi sairaalasta kolme viikkoa sitten. Oli monta ihanaa päivää ja sitten eilen tulehdukset taas uusiutuivat. Nyt kokeillaan menisivätkö antibioottikuurilla ohi. Minun elämäni on nyt tällaista. Vähän niin kuin nuorena. Päivien ilo muuttuu hetkessä kyyneliksi, joita itken silloin kun kukaan ei näe. Kädet menevät ristiin vaikkei sanoja oikeastaan ole.

Tulee mieleen iltahartaus, jonka joskus kuulin. Istuimme nuotion ympärillä, joukko nuoria. Elokuun täysikuu heijastui mereen. Ilta oli lämmin. Nuorisopappi alkoi kertoa Jaskasta, joka tosissaan yritti rukoilla vaikkei oikein tiennyt miten pitäisi rukoilla. Hän aloitti reippaasti: Rakas Jeesus, minä olen Jaska….Sitten hiljaisuus. Yhtään pidemmälle hän ei koskaan päässyt, sanoi vain: Rakas Jeesus minä olen Jaska...Sitten hän melkein jo menetti toivonsa, kun ei yksinkertaisesti osannut rukoilla vaikka olisi niin kovasti halunnut. Ja kun hän taas yritti: Rakas Jeesus, minä olen Jaska...Hän kuuli lempeän vastauksen:- ” Rakas Jaska, minä olen Jeesus”. Niin yksinkertaista. Ei tarvitse osata, voi vain luottaa siihen, että sanoittakin tulee ymmärretyksi.

Pakkasta on 15 astetta. Lunta sopivasti. On hieman liian kylmä minun keuhkoilleni lähteä kävelemään. Muistojen bulevardi päättyi. Nuoruuden muistot häipyvät mielestä. Juuri nyt kaikki on meidän elämässämme hyvin. Serkkuni tyttö, joka kuoli syöpään, kirjoitti muutama päivä ennen kuolemaansa omalle Facebook sivulleen: ” Nauttikaa kaikista niistä hetkistä mitä teillä on. Ne voivat joskus tuntua vaikeilta mutta ovat elämisen arvoisia”!

Niinpä. Iloinemme ja suruinemme me joka tapauksessa elämme ja niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa. Näissä tunnelmissa tänään. Hyvää tätä päivää itse kullekin.

Kiitos❤️

Voimia kaikille niin miestenne sairauksissa kuin omissannekin❤️

Meillä isäntä leikattiin viime keskiviikkona.. leikkaus meni hyvin. 
Sai perjantai aamuna jonkin kohtauksen ja oli jo luullut lähdön hetken koittavan. Ei tiennyt edes nimeään kun olivat kyselleet, muistaa vain ettei kuullut mitä ihmiset vierellä puhuivat. 
Pelottavaa ja oli pelottanut itseäänkin.
Muistaa että sängyllä lykkivät käytävää pitkin?
Poika soitti hoitsulle ja olivat ensin luulleet aivoinfarktiksi? Jotain aivoperäistä se oli ollut?
Verenkiertohäiriö?

No nyt kuitenkin voi paremmin. Kovat lääkitykset ja antibioottia monta kertaa päivässä.
Toivon niin, että kuntoutuu…

Eilen oli siirretty tänne omaan sairaalaan ja nyt pääsen itsekin katsomaan. Tuonne kauemmas en voinut lähteä. Poika siellä kävi monta kertaa.
Vaikutti aamulla pirteältä. Menen päivällä katsomaan ja poikakin lupas ajella tänne.

Nyt aurinko pilkistää pilven takaa, tuntuu että antaa voimaa itsellekin!

Oikein hyvää vointia kaikille💕

Voi Jumbojet!❤️ Sinä osaat niin sanoa viisaasti. Silmät kyyneltyivät tuosta Jaskastakin. En tiedä itsekään, osaanko rukoilla, en ole niin kovin uskonnollinenkaan. Usein kuitenkin huomaan ristiväni käteni ja iltarukous on ollut mukana lapsesta asti. 
Toivon kaikille voimia sairauksien ja muiden murheiden kanssa. Jostain olen lukenut joskus, että ei ihmiselle anneta suurempaa taakkaa kuin jaksaa kantaa. Joskus se vaan tuntuu kuitenkin ylivoimaiselta. Siis voimia❤️

Mies lähtee tyttären tyttärensä kanssa Englantiin ja minä valmistaudun täällä vauvan viikonloppuiseen juhlaan leipomalla vähän suolaista ja makeaa. Eilen tein kinkkupiirakoita pakkaseen ja tänään feta-pinaattipiirakoita. Perjantaina sitten geishasuklaa-browniepiirakkaa ja punaherukka-valkosuklaajuustokakkuja. Miniä hoitaa itse muut tarjottavat. Odotan niin näkeväni taas pikkuiset. Eilen tuli pojalta video, jossa Murunen iloisena hiihti umpihangessa heidän pihallaan. Sauva putosi ja siitä vasta iloa irtos 😄 Hän on kyllä niin iloinen ja touhukas. Jään vielä tiistaihin asti sitten Ouluun ja saan leikkiä Murusen kanssa. Eikä sitten mene kauan kun taas nähdään kun mennään koko porukalla (myös tyttäret miehineen) Iso-Syötteelle viikoksi. Voi että odotan niin sitäkin reissua. 

Tänään hain hammaslääkäriltä viimein sen uniapneakiskon. Harjoittelin sen laittamista suuhun ja poisottamista. Kumpikin oli aika haasteellista, varsinkin poisto. Se vekotin jotenkin imaisee kiinni hampaisiin ja sain todella käyttää voimaa, että sain sen irti. Sanoinkin, että tuun sitten aamulla takaisin, jos en saa sitä irti suustani😄Tuntui, että hampaatkin lähtee mukana ja oli hankala saada siitä otetta. Huh sentään, mitenhän pärjään sen kanssa. 

Täällä oli -12 pakkasta aamulla. Ajattelin mennä hiihtämään, mutta en viitsi noin kylmällä. Alan siis leipomaan.
Mukavaa viikon jatkoa.