Minäkin olen ajatellut, muutama vuosi sitten ystävän mies meni samaan tautiin vajaassa vuodessa. 
Vaikka äkillinen kuolema on läheisille shokki, on se kuitenkin armollisempi tapa kuin se, miten tuohon tautiin lopulta menehdytään.

Onneksi teille jäi hyvät ja aurinkoiset muistot, ne lohduttavat kyllä myöhemmin.

Suupaltti, hyvä kun jaksat tännekin kirjoittaa. Olet niin minun kuin varmasti monen muunkin mielessä. Ei sinun tarvitse nyt mitään jaksaakaan tehdä. Kunhan muistat syödä ja ehkä vähän ulkoillakin. Anna itsellesi aikaa ja armoa, kaiken ehtii myöhemminkin, paitsi hautajaiset. Kun minun mieheni kuoli, pyysin hänen kolme poikaansa meille ja saivat jakaa niin isänsä vaatteet, kellot kuin kalvosinnapitkin keskenään. Mieheni teetätti ison osan vaatteistaan Hongkongissa ja hyvin kelpasivat pojille.

Me lähdemme kohta vauvelin Nimiäisiin. Matkaa ei ole kuin kaksi kilometriä, mutta asuvat Topeliuksenkadulla eikä siellä ole parkkipaikkoja, täytyy mennä taksilla. 

Mökillä tiskikone alkoi viikko sitten valuttaa vettä alakaappiin (mulla on korotettu kone, ettei selkä rasitu). Kysyin neuvoa Saariston fb-sivulla ja tunnin päästä oli putkimies omalta mökiltään ihmettelemässä. Oli eläkkeellä oleva LVI-alan yrittäjä. Sai vian korjatuksi, vaan perjantaina kone laski sisäänottovedet kaappiin. Kaveri käy huomenna ostamassa tarvittavat liittimet ja käy tiistaina korjaamassa, Justus menee paikalle, kun minä en ehdi. Ja mitä mies halusi palkkioksi? Ei mitään, mutta toivoi lahjoitustani Unicefin Ukrainan lapsille!

Tuleva viikko on niin täynnä ohjelmaa, etten oikein tiedä, mitä ehdin. Toisaalta kiva, kun on tekemistä.

Heippa, 

Ihanaa Suupaltti, että jaksoit tännekin kirjoittaa. Ja taas kirjoitit niin elävästi luonnon ihmeistä. Kyllä ihan nauratti, kun kuvittelin sinut luudan kanssa valkohäntä kauriin perässä. Onneksi sait apujoukkoja. 

Se on ihanaa, että on nuo kaikki rakkaat muistot. <3 Kuten toisessa yhteydessä kirjoitin, en voi edes kuvitella tilannettasi, kun en ole itse tuollaista käynnyt läpi. IL:hän kirjoitti, että edelleen edesmennyt miehensä käy joka päivä mielessä. Kun suurin suru ja ikävä hellittää, voi olla kiitollinen niistä kaikista muistoista. 

IL, hienoa, että teillä apu toimii mökkimaisemissa noin hyvin. Luin siipalleni osuuden viestistäsi ja mua alkoi itkettää, kun kerroit, mitä huoli palkaksi. Siinä on miehellä sydän paikallaan. 

Meillä on täällä kova ruljanssi ja pakkaushommat menossa. Samalla siippani yrittää korjata läppäriäni, mutta huonolta näyttää. Nettiyhteys pätkii koko ajan. Luulen, että edessä on uusi läppärin osto. 

Nyt suihkuun huomista hermoratatutkimusta ajatellen, aamulla ei enää tarvi käydä. Rasvaa ei saa laittaa mihinkään - paitsi nassuun. 

Voikaa hyvin <3 

Moikkelis täältä Tampereeltakin ja terveisiä Virosta!

Matka oli ihan onnistunut siitäkin huolimatta, että ilma oli aika kylmä, tuulinen ja sateinenkin, joskin pahimmat sateet sattuivat silloin, kun emme olleet ulkona. Pari kertaa tuli lyhyesti räntääkin vaakasuoraan 🥶

Olimme Kuressaaressa kaksi yötä ja kolmas nukuttiin Haapsalussa. Kuressaaressa tutustuimme kuuluisaan piispanlinnaan sekä kävimme katsastamassa Kaalin kraaterin, jonka melkoisella varmuudella on synnyttänyt meteoriitti. Katsastimme myös vanhoja tuulimyllyjä sekä piipahdimme erittäin tuulisella Pangan rantatörmällä. Panga pank on Pohjois-Saarenmaalla sijaitseva luonnonmuodostuma, rantatörmä eli klintti. Alueella on siluurikautista kalkkikiveä, jossa näkyy fossiilien jäänteitä. Panga on Pakrin törmän ohella Viron kuuluisimpia rantatörmiä.

Hiidenmaalla kävimme katsomassa Tahkunan majakkaa, jonka Venäjän tsaari osti Pariisin maailmannäyttelystä v. 1871. Se on rakennettu valuraudasta ranskalaisessa tehtaassa esivalmistelluista osista, jotka kuljetettiin Viroon ja koottiin paikan päällä. Tehdas oli muuten sama kuin mistä on lähtöisin Eiffel-torni. Samaisella niemellä Tahkunan majakan kanssa sijaitsee myös Estonian mukana hukkuneiden lasten muistomerkki. Siinä roikkuu laivakello, joka kulemma alkaa kilkattaa, kun tuuli puhaltaa samalla voimakkuudella kuin turmayönä.

Hiidenmaalla tutustuimme myös Suuremõisan kartanoon, Pühalepan kirkkoon, Padisen luostarin raunioihin sekä Haapsalun piispanlinnaan.

Seilasimme melkoisesti eri kokoisilla autolautoilla matkan aikana. Ensin tietenkin Helsingistä Tallinnaan, sitten mantereelta Saarenmaalle, Saarenmaalta Hiidenmaalle, sieltä mantereelle Haapsaluun sekä Tallinnasta takaisin Helsinkiin. Paikalliset pienet lautat olivat hyvin varustettuja ja kun meillä oli oma bussi, niin tavarat kulkivat koko ajan bussissa eikä niitä tarvinnut roudata muualle kuin hotelleihin. Paluumatkalla Suomeen söimme illallisbuffetin, joten vaikka olimme kotona vasta puolen yön jälkeen, niin nälkä ei päässyt yllättämään.

Kaiken kaikkiaan reissu oli ihan onnistunut, mikä on tyypillistä OP;n elohopeakerhon matkoille. Matkaisäntämme Markku pitää meistä aina erinomaisen hyvää huolta ja kaikki järjestelyt sujuvat kin Strömsössä! Vuosien mittaan olemme saaneet paljon tuttuja matkalaisten joukosta, joten sekin tekee matkoista viihtyisempiä. Olemme kerran aikaisemmin, muistaakseni v. 2015, kierrelleet Virossa tutustumassa kartanoihin meirämmiähen opiskelukavereiden kanssa ja kuten silloin, niin nytkin merkillepantavaa siellä on siisti yleisvaikutelma. Vanhoistakin rakennuksista on pidetty huolta, omakotitalot ja niiden pihat ovat siistejä kuten meilläkin ja pienetkin tiet olivat päällystettyjä ja hyvässä kunnossa. Siis kaiken kaikkiaan ihan toisen näköistä kuin itänaapurissa 🙄  Saattaa olla, ettemme enää sen enempää lähde Viroa kiertelemään, mutten yhtään hämmästyisi, vaikka joskus piipahtaisimme Tallinnassa, joka on jäänyt meiltä kokonaan tutustumatta. Toisaalta, ei täältä Tampereelta ihan ex tempore lähdetä viikonlopun viettoon Tallinnaan tyyliin "mitäs me tänään tehtäisiin - no, mennään Tallinnaan"!

Lauantaina seurasimme Charlesin kruunajaisia ja olihan se ihan juhlallinen tapahtuma. Jotkut ovat sanoneet kokeneensa sen vähän koomisena, mutta minä olen kyllä aina ihaillut brittihovin noudattamia traditioita, sillä niihin sisältyy niin paljon historiaa. Olemme katsoneet telkusta sarjaa, jossa kerrotaan siitä karhunnahkalakkisten kaartista ja näytetään, miten nuoret miehet pyrkivät siihen ja miten kaikkia seremonioita hiotaan ja harjoitellaan pitkään ja hartaasti. Eniten olen ihaillut sarjassa sitä, miten nuorukaiset ovat ylpeitä päästessään kaartiin ja saadessaan palvella hallitsijaa sekä kokevat olevansa tärkeitä, vaikkei palvelus aina niin ruusuilla tanssimista olekaan eikä yksikään haastatelluista pidä hommaa koomisena. Britannia on ainoa monarkia, jossa vielä järjestetään hallitsijan kruunajaiset ja voisin kuvitella, että juuri nuo ulkoiset traditiot saavat kansalaiset yhä edelleen kannattamaan monarkiaa. Meillä oli matkalla mukana pariskunta, jossa mies on alkujaan belgialainen ja hän ihmetteli, mihin kuninkaallisia nykypäivänä enää edes tarvitaan ja toi esiin mm. Belgian kuninkaan Leopold I, joka oli varsinainen hirmuhallitsija ja kohteli alusmaitten asukkaita hirviömäisesti. No, kaikkiin porukoihin mahtuu myös mätämunia, mutta ei se tee systeemistä huonoa. Vaikka kuninkuus on enää seremoniallinen, niin hallitsija toimii esim. valtiovierailulla ovien aukojana liike-elämälle ihan kuten meidän presidenttimmekin ja voisin kuvitella kuninkaan olevan houkuttelevamman kuin presidentin, joita mahtuu 13 tusinaan!

No, kaipa tässä oli nyt kaikki tällä kertaa, kun täytyy mennä laittamaan sapuskaakin. Lupasin tehdä uunilohta pinaattikermakastikkeella 😋  Resepti on uusi, mutta tuskin pahaa! Toivotan teille kaikille aurinkoisia kevätpäiviä ja kaikkea hyvää 😃

Tervehdys kaikille 🥰

Kiitos Menna matkakertomuksestasi. Minulta ette kyllä kovin tarkkaa selostusta saa. Meillähän on vaan se yksi kokonainen päivä Roomassa, ensi viikon tiistai. Saavumme Roomaan maanantaina illan suussa.

Ainakin toisataiseksi sääennusteet ovat luvanneet surkeita säitä - sekä itse Rooman kaupunkiin että hääjuhlapaikkaan, joka sijaitsee noin 40 - 50 km Roomasta, San Griogorio da Sassolassa. Tänä aamuna sentään itse hääpaikkaan oli lähtöpäiväksi, perjantaille jo luvattu parempaa säätä. Huoneet pitää luovuttaa klo 11 mennessä. Mutta meitä on iso joukko, jotka matkaavat samalla Finskin lennolla takaisin Suomeen ja lento lähtee vasta illan suussa (mietin jo toisen kerran tämän viestin aikana, että onko toi yhdyssana vai ei...), joten saamme matkalaukut jonnekin säilöön ja voimme jäädä hotellin alueelle. Mukavampi siellä kuin tuntitolkulla kentällä odottamassa. Osa lähtee kyllä päiväksi vielä Roomaan. Joka tapauksessa mukavampi norkoilla sitten hotellin alueella ulkotiloissa, jos ei sada. Vielä elän toivossa, että keskiviikoksi ja torstaiksi (jolloin on varsinainen hääjuhla) sääennusteet vielä paranesivat tai siis, että nykyiset eivät pitäisi paikkansa. 

Roomassa on suunnilleilla tiistaille kolme kohdetta. Ja sadetta luvattu aamusta iltaan.... Saa nyt nähdä, miten käy. Poikamme ja avokkinsa tulevat samalla lennolla Roomaan ja poika nyt eilen illalla autosta puheli, kun oli matkalla isäni luota kotiinsa, että vie isäni kyllä Vatikaaniin, koska oli kerran hänelle maininnut, että haluaisi sinne. Ehkä improvisoimme paikan päällä. Sateenvarjot ja paljon lämmintä vaatetta mukaan. Isällähän on ikää melkein 90 v, mutta on hyväkuntoinen. Toki noin kolme vuotta sitten asennettu polven tekonivel asettaa tiettyjä rajoitteita, mutta varmaan pystyy kulkemaan paremmin kuin minä tässä kunnossa. Kaiken lisäksi on yhden varpaan kynnen tyvessä tulehdusta, jota olen yrittänyt parannella Basibactin avulla ja on nyt onneksi parempi - mutta jalkineiden suhteen haasteita. Rakas siippani oli eilen kävelyllä ja sai kantapäähänsä rakon melko uusista kengistä - oli jo laittanut valmiiksi rakkolaastarinkin, kun kengät olivat antaneet aihetta tulevaan rakkoon. Hän varmaan kävelee vesisateessa sandaaleissa, jotka eivät niin paljoa hankaa kantapäätä. Minäkin olin varpaan kynnen vuoksi ajatellut käyttää sandaaleita mahdollisimman paljon, mutta en kyllä sen kustannuksella, että jalat ovat märät sateesta. Muistin jopa ottaa sandaalini mukaan maanpäällisestä paratiisistamme. 

Meillä oli eilen yhtiökokous ja nyt saimme vihdoin tietää ARAn avustuksen ja sen myötä oli voitu laskea jyvitys. Kyllä meillä tulee kalliiksi tämä asuminen... kun asunto on vielä niin paljon tyhjillään. Toisaalta teimme remontit kreivin aikaan, kustannukset noin 10 pinnaa halvemmat, mitä olisivat nyt. Ja kyse on todella suurista summista. Kokouskutsun yhteydessä summaa ei vielä tiedetty, mutta nyt laittavat uudet vastikemaksut eteenpäin. Kukkaron nyörit on pidettävä tiukilla, että selviää. 

Tiistaina näin vilaukselta IL:n, kun veimme hänelle muutaman vaatteen, jotka olisi lainannut minulle Rooman matkaa varten. Sain häneltä upean juhlapuvun, joka oli kyllä liian iso. Kylille oli tullut uusi ompelimo- ja käsityöliike, joten viime viikolla kävin siellä sovituksessa ja jätin puvun pienennettäväksi. Se ei nyt tullut näihin häihin käyttöön, mutta toivottavasti on sitten tulossa jotain muita juhlia, joissa voin sitä käyttää. Sain vielä pari muutakin vaatetta. IL:llä on kultainen sydän <3

Oloni on ollut itkuinen, kun on surettanut ihan älyttömän paljon, että emme päässeetkään äitiä katsomaan. Odottaessani maanantaina hermoratatutkimukseen pääsyä, sain hoivakodista viestin, että osastolla on taas koronaa.  Ainakaan eiliseen mennessä äiti ei ollut vielä sairastunut. Ja isäni, joka kävi siellä sunnuntaina, sai eilen puhtaan testituloksen, joten ei nyt varmaan ole korona vielä tarttunut häneen. Jos ei olisi näitä häitä olisi tulossa, niin suojaituisin toooosi hyvin ja olisin mennyt äitiä katsomaan. Ohjelmassa oli tällä viikolla alunperin kaksi käyntiä äidin luona. Isäni on nytkin käynyt joka päivä osaston ovella viemässä äidilleni mansikoita, joita hän normaalisti itse käy päivittäin äidille syöttämässä. Nyt vaan toivon sydämeni pohjasta, että koronatartuntoja ei siellä tulisi enempää ja pääsisimme äitiä katsomaan heti Roomasta tultuamme. Kun lentomme tulee yöllä Helsinki-Vantaalle, lähdemme heti seuraavana päivänä taikaisin "maalaiskotiimme". Haemme vaan hauvavauvan ensin hoidosta mukaamme ja tarkoitus oli sitten ajaa äidin kautta ennen kuin auton nokka suuntaa kohti Mikkeliä. Olen kuullut monelta suunnalta, kuinka koronatartunnat ovat taas lisääntyneet. Minähän olin ajatellut, että matkan jälkeen jätän FFP kakkoset pois käytöstä, mutta nyt on ainakin se seuraava viikko vielä suojainta pidettävä, että en saisi tartuntaa ennen PET-tutkimusta, joka on perjantaina. Hermoratatutkimuksen tulokset sain jo, kun lääkäri, fysiatri, soitti heti tiiistaina. Olen melkoisen rämä... jotain oireita se kyllä selvitti. Saa nähdä millaisen tuomion saan sitten tuon seuraavan tutkimuksen jälkeen. Sitten minut on syynätty niin tarkkaan, että luulisi kaikkiin kipuihin syyn löytyvän. 

Rakas siippani lähti aamulla isäni luokse motskun kanssa. Kaataa siellä puita ja hoitaa homman varmaan loppuun asti. Illalla saunovat ja jää todennäköisesti sinne yöksi. Mulla on tehtävää vaikka kuinka paljon, mutta kävelylle kyllä aion tänään mennä, kun en ole tällä viikolla ehtinyt. Eilen siivosimme lasitetun parvekkeemme. En olisi ikinä ennen uskonut, että multa voi löytyä noin likainen ja pölyinen ja sotkuinen parveke. Eipä ole siivottu sitä 6.3.2020 jälkeen, kun lähdimme koronaa karkuun Mikkelin suuntaan. Viime kesänä oli vielä se putkiremppa ja pihalla porattiin maalämpöpumpuille kaivoja ja tehtiin muitakin töitä, joista pölyt vielä lensivät parvekkeelle entisten lisäksi. 

Nyt lopetan, että pääsen hommiin. Valokuvia pitää etsiä vielä lisää kaasokansiota varten ja äidille vietäväksi, kun toimitamme osaston ovelle äitienpäivä tervehdyksen. "omaa" äitienpäivää vietämme tyttären luona lauantaina. Ilma on varmasti niin lämmin, että voimma syödä ulkona.

Oikein ihanaa viikon jatkoa, iloa ja terveyttä itsellenne ja läheisillenne. PS. Nasu, laitoit mulle jonkin aikaa sitten yv:n. Oon nyt vastannut siihen - yritin jo aiemmin, mutta viesti katosi bittiavaruuteen. 

<3 <3 <3 

Moi,
ja Mennalle kiitokset matkakuulumisista ja Kipalle hyvää matkaa! Mukavaa lukea myös palstalaisten vappumuistoja. Suupaltille voimia jatkossakin!

Kun ei kummempia kuulumisia ole – mehän ei ole käyty missään, venerantaa ja koirapuistoa lukuunottamatta – niin kerronpa koiranäyttelystä, johon kasvattaja oli ilmoittanut Tyynen tyttäret eli kymmenkuiset snautserisisarukset Lyytin ja Alman.

Koska en ymmärrä näyttelykäyttäytymisestä yhtään mitään, kasvattaja oli luvannut tulla esittämään koirat. Pahaksi onneksi hän sairastui koronaan ja värväsi tilalleen terrieriharrastajan, jota kumpikaan pentu ei ollut ikinä nähnyt.

No niinhän siinä kävi, että jo kehäkäyttäytymisen harjoituksissa Lyyti (kuten omalla vuorollaan Almakin) pisti nelitassujarrutuksen ja me koiranomistajat jouduimme suojautumaan nurkan taakse, josta sitten varovasti kurkistelimme. Terrierityyppi oli kyllä sen verran valveutunut, että ymmärsi motivaation merkityksen: hänellä oli taskut täynnä nameja ja niiden voimalla pennut sitten ravasivat reippaasti ympäri kehää. Trimmaus- ja rokotuskäyntien aikana tutkimuspöydät ovat tulleet niin tutuiksi, ettei Lyyti yhtään jännittänyt kun tuomari tutki ja kopeloi kylkiä ja käpäliä, lopuksi katsoi hampaatkin. (Olin pelännyt, että viimeistään siinä vaiheessahan se puree mutta eipäs.)

Koska kyseessä oli osin leikkimielinen pentujen match show, kehässä kilpailtiin koira koiraa vastaan eikä rodulla ollut väliä. Lyyti päihitti parinaan olleen isonvillakoiran tipahtaen sitten semifinaalissa jossa oli useita erivärisiä, -kokoisia ja -rotuisia osanottajia.

Niin jännä tuo kokemus koiran mielestä oli, että se nukkui koko loppuillan – ruhtinaallisen aterian ja pari herkkupalaa ynnä laajamittaiset rapsutukset saatuaan. Ukkokulta joutui milteipä kantamaan otuksen iltapissalle, ja hyvin näyttää uni maistuvan nytkin, aamulenkin jälkeen.

Mulle puolestaan iski näyttelykärpänen: vaikka olen vannonut, että Lyytiä ei näyttelyyn viedä kun kumpikin tiedämme sen olevan maailman paras koira eikä muiden ihmisten mielipiteillä ole väliä, ilmoitin kasvattajalle että haluan treeneihin. Ja mielellään myös teoriatunnille, jotta ymmärtäisin mitä ne eriväriset nauhat ja kummalliset kirjainyhdistelmät tarkoittavat. Oppia ikä kaikki, eikös?

Taidan herätellä eilisen päivänsankarin ja mennä metsälenkille. Ihanaa kun joka paikka vihertää ja tuomikin kohta kukkii. Kevät ♥️

Hyvää loppuviikkoa ja viikonloppua!

Kipa, toivotaan Roomaan aurinkoisia, ainakin sateettomia päiviä ja teille kaikille unohtumattomia, ihania muistoja.
Tiinuliinu, Lyyti on niin söpö, että selkeästi tuomarivirhe, ettei se voittanut koko näyttelyä.

Olin keskiviikkona lääkärissä, käytiin taas perinpohjaisesti mun terveystilanteeni läpi.
Kyllä oli hyvä mieli, kun viidestä kroonisesta sairaudestani huolimatta kaikki mahdolliset arvot olivat hyviä. Mua joskua mietityttää munuaiseni, kun on diabetes ja muuta ja joudun syömään kamalat kasat pillereitä päivittäin. Minulla on ollut sama lääkäri reilut 15 vuotta ja häntä en vaihda, vaikka yksityisellä laskut ovatkin melkoisia. Mutta hän tuntee koko historiani ja keskittyy minuun eikä hänellä ole koskaan kiire.

Eilen juhlittiin vihdoin viimein naapuriystäviemme kanssa Justuksen 8-kymppisiä. Tilasimme kaikki tarjottavat kadun toiselta puolelta pitopalvelusta. Se olikin mainio ratkaisu, sillä niin kakut kuin suolaisetkin olivat tosi hyviä ja vieraat söivät itsensä lähes ähkyyn. 10 hengen vierasporukka saapui laulaen jo  rappukäytävässä, hauskaa. Ja tuntuivat viihtyvän, koskapa iltapäivästä pitkälle iltaan istuttiin ja juteltiin, nauru raikui ja sankari oli tyytyväinen. Olemme kaikki muuttaneet yhtäaikaa taloon sen valmistuttua ja meillä on ollut vuosien varrella vaikka mitä kivaa, talkoita, pikkujouluja, konsertteja kerhohuoneellamme, synttäreitä. Meillähän on kerhotilassa myös kirpparipöytä ja kirjasto, johon voi tuoda ja ottaa. Vaan me kaikki vanhemme ja silloin tällöin joukostamme poistuu joku yläkerroksiin, monet muistelutilaisuudetkin on jouduttu pitämään.

Nyt juhlan jäljet on siivottu, sekaisin menneet astiat palautettu sekä mun että Justuksen kaappeihin ja vain toinen toistaan kauniimmat kukkakimput ilahduttavat pöydillä. Lähdemme kohta kaupungille, annoin Justukselle synttärilahjaksi lahjakortin räätälinliikkeeseen ja mennään otattamaan mitat pukua varten. Hänen ei ole helppoa löytää valmisvaatteita, kun on pitkät raajat ja muhkea massu.

Huomenna pitäisi etsiskellä mökille uusi tiskikone, kun se vanha haluaa eläkkeelle. Hyvin se on palvellutkin, 21 vuotta. Mietiskelen, alkavatko pesukone, jääkaappi, pakastin ja muut koneet kohta haluta samoin, koska ovat yhtä vanhoja.

Toivottelen jo nyt kaikille hyvää Äitienpäivää. Me menemme tyttären luo syömään.

IL eihän Justuksen massu nyt niin kovin muhkea ole! Meirämmiäs pitää housujaan mahan alla, vaikka hän on vähän laihtunutkin. Mahakummussa ei juuri lihaksia ole, jotka voisivat kadota muiden lihasten tavoin vähäisen liikkumisen takia, joten vaikka mies alkaa näyttää rimppakintulta, ei massu häviä mihinkään. Tekeekö räätäli puvun housut niin, että vyötärö laitetaan oikealle paikalleen ja muuten housut istuvat hyvin? Sellaisiahan ei valmiina saa 😒

Kuulostivat hauskoilta nuo Justuksen syntymäpäivät. Tuollainen taloyhteisö on ihailtava. Silloin kun meidän yhtiö valmistui, kaikki muuttivat yhtäaikaa ja porukka oli yhtä lukuunottamatta aika homogeninen. Siitä on nyt 21 vuotta ja vain kahdessa asunnossa kahdeksasta on enää samat asukkaat, joista me olemme se toinen. Ja siitä tuli mieleen, että meillä on myös kaikki kodinkoneet alkuperäiset, joten vaikka yleensä valitetaan, että laitteet eivät enää kestä mitään, niin hyvinpä ovat kestäneet. Tosin tiskikonetta käytämme normaaliarjessa korkeintaan kerran viikossa, joten ei se pahemmin ole päässyt kulumaan! Sama koskee pyykkikonetta, joka käy vieläkin harvemmin. Jääkaappi ja pakastinkaappi luonnollisesti käyvät koko ajan ja tiedän, että uudet asukkaat ovat vaihtaneet niitä uusiksi, vaikka syy lienee ollut pääsääntöisesti halu laskea energiankulutusta. Meidän sähkölaskumme eivät kovin korkeat ole ja kun kaapit muuten toimivat moitteitta, niin emme ole suunnitelleet niiden vaihtamista. No, toivottavasti pakastin ei nyt tämän kehupuheen myötä simahda ja tuhoa pakasteitamme 🙄

Saimme juuri kuulla, että Tampereen Teatterin teatteriklubi palaa normaaliin päiväjärjestykseen ja tekee totuttuun tapaan marraskuun alussa kulttuuripitoisen ulkomaanmatkan, jonne välittömästi ilmoittauduimme. Kohteena on tällä kertaa Wien, jossa pääsemme seuraamaan Raimund-teatterissa jo mainetta saanutta Rebecca-musikaalia, joka perustuu Daphne du Maurierin samannimiseen romaaniin sekä Valtionoopperassa hurmaavaa musikaalia La Cage aux Follies eli Lainahöyhenissä. Olen nähnyt siitä tehdyn elokuvan, joka on kerrassaan hulvaton ja on kiinnostavaa nähdä se alkuperäismuodossaan teatterissa.

Muistin tänä aamuna, että meillä on tässä kuussa vuotuinen lääkärintarkastus ja sitä ennen on käytävä labrakokeissa. Tietenkään lähilabrassamme ei enää ollut vapaita aikoja, joten jouduin varaamaan ne keskikaupungilla olevaan labraan. Tällä kertaa lääkäri oli merkinnyt minulle myös kilpirauhaskokeet, joten aika pitää olla jostain syystä ennen klo 14:ää. Onneksi löytyi sopivat ajat puoliltapäivin ensi keskiviikoksi, joten ehdimme sitten lääkäriinkin vielä tämän kuun aikana. IL, meilläkin on oma yksityislääkäri. Hän oli meidän työterveyslääkärimme täällä Tampereella vuodesta 1996 alkaen ja koska hän tunsi meidät (ja pahat tapamme!) reilun kymmenen vuoden ajalta ja meillä synkkasi muutoinkin hyvin, päätimme eläköidyttyämme jäädä hänelle yksityispotilaiksi. Ratkaisu oli erittäin onnistunut ja tulemme jatkamaan hänellä niin kauan kuin mahdollista. Meirämmiähen muistisairaus saattaa osaltaan muuttaa hieman systeemiä siinä vaiheessa, kun hänen tilansa seuranta siirretään geriatriapoliklinikalta terveyskeskuksen puolelle, mutta se on sitten sen ajan murhe.

Kävin toissapäivänä kaihileikkauksen esimittauksissa ja tapasin myös leikkaavan lääkärin. Tulin maininneeksi hänelle, että minulla on edellisenä päivänä suht rankka retki Saariston rengastielle (klo 6.10 - 00.00) ja olen varmaan melko väsynyt kahden huonosti nukutun yön jäljiltä. Hyvä kun mainitsin, sillä hän sanoi, että voimme siirtää leikkausta eteenpäin ja niinpä se on nyt alkuperäisestä viikon päästä 31.5.  Kelloaikakin siirtyi tunnilla eteenpäin, joka helpottaa huomattavasti minun aamutoimiani 😏  Aina kannattaa avata suunsa oikeaan aikaan!

Otin tänä aamuna naudanmaksapaketin sulamaan ja teen huomenna maksalaatikkoa 😋  Edellisestä kerrasta, joka siis oli elämäni ensimmäinen itse tehty maksalaatikko, jäi kirjaimellisesti hyvä maku suuhun ja nyt kokeilen ylämaankarjan maksaa, josko se olisi maukkaampaa kuin tavallisen naudan maksa. Ainoa ongelma on se, että minulla ei ole ihan sopivaa vuokaa. Se missä tein ensimmäisen on sen verran nafti, että se tuli melkein piripintaan ja kun alkuvaiheessa sörsseli on suht löysää, se saattaa kiehua yli. Laitoin uunin pohjalle uunipellin, jottei uuni likaannu eikä siinä näkynyt roiskeita, mutta tällä kertaa maksaa on enemmän, joten saa nähdä. Isompi vuokani, jossa teen mm. lasagnen ja kaalilaatikon, on niin paljon isompi, että laatikkoa tulisi aika ohut kerros, mikä saattaa vaikuttaa laatikon koostumukseen. Täytyy nyt vähän miettiä asiaa.

Huomenna sitten jännitetään euroviisuja. Vaikka meidän kappaleemme onkin ihan onnistunut, niin varma ei voi olla mistään, etenkin kun osa äänistä tulee ammattilaisraadeilta. Käärijä on hyvä esiintyjä, muttei kovin hyvä laulaja ja se saattaa vaikuttaa lopputulokseen. Ruotsin kappale lienee vahvoilla, vaikka ainakin minusta se on mahtipontisen paatoksellista vääntelehtimistä ja melodia muistuttaa liian paljon Loreenin edellista voittokappaletta Euforiaa. Saa nähdä kuinka käy!

Mukavaa viikonloppua kaikille ja Kipalle hyvää matkaa, ellen satu ennen sitä kirjoittamaan 😃

Ai että Euroviisut? 

Jouduttuani muinoin kolme (3) kertaa kertaa pakon edessä osallistumaan eli viettämään viikon viisukaupungissa työtehtävissä, arvelen saaneeni ikuisen immuniteetin kyseistä musiikkitapahtumaa kohtaan. Aikaaniseuraavana akkana olen toki perillä siitä, että nyt kuuluu sanoa cha cha cha niinku, ja että vihreät hihat ovat nyt suurta muotia. Niihin oli Kotilieden nettisivuilla oikein teko-ohjeetkin. (En kyllä tehnyt.)

Ja hyvät meemit ja muut jipot naurattavat aina. Tänä aamuna eteen osui Ulkoministeriön twiitti ”Kävi viisuissa miten tahansa, pidämme kaksin käsin kiinni Ruotsin Nato-jäsenyydestä niinku”. Ja kuvana pallo, jossa alaosa vihreä ja yläosassa musta kulhokampaus (siis tiedättehän, pannaan kulho päähän ylösalaisin ja leikataan tukka tasaiseksi. Semmoinen on sillä euroviisuedustaja Pöyhöselläkin.)

Eipä aikaakaan kun joku Facekaveri pisti paremmaksi: oli saksinut verohallinnon OmaVerosta viestin ”- - haluut saada palautust ja olla vapaa huolista niinku? - -” Twitterissä totesimme joukolla että sen Yleisradion kannustusvideon, jossa kyynärpäitään heiluttavat mm. toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila ja uutisankkuri Matti Rönkä (ei tosin vihreätä boleroa kummallakaan), lisäksi myös Mikkelin kaupunki ottaa kantaa. Se jakaa kuvaa, jossa paikalliselle Marskin patsaalle (Mikkelissähän Mannerheim kävelee ryhdikkäästi ilman hevosta) on copypastattu vihreät hihat ja kuvateksti kuuluu ”Cha cha cha, en oo arkena tää mies laisinkaan”. Ainakin Porin yliopistokeskus ja Jouluradio näyttävät myös olevan meemimenossa mukana, muista mahdollisista ja mahdottomista toimijoista puhumattakaan.

Mutta varsinaisesti tulin hauskuttamaan teitä tällä Kuunkuiskaajien videolla (linkki YouTubeen) Se on just hyvä alku viisuviikonlopulle. Käy myös tänään Snellmaninpäivänä ja sunnuntaina äitienpäivänä.

https://www.youtube.com/watch?v=-9xRCF_8IL8

Ei kun juhlimaan!

Kiitos Menna matkakuulumisista. Kippa hyvää matkaa teille! Suupaltti, sinulle ja lapsille jäi ihania muistoja miehestäsi. Niihin on hyvä palata aika ajoin. Välillä ne sattuvat lujaa eikä ymmärrä miten tästä jaksaa eteenpäin. Välillä ne vain tuovat mieleen kaiken sen hyvän mitä yhdessä saatiin jakaa, tuovat hymyn sydämeen, sinne kyynelten joukkoon. Jaksamista sinulle.

Äitienpäivä. Niin monia rakkaita muistoja tulvii mieleen. Sunnuntai aamut Helsingin Toukolassa, kun juoksin aamuvarhaisella Annalan metsään poimimaan äidille valkovuokkoja. Isä keitti sillä välin kahvit ja veljeni kirjoitti äitienpäivä korttiin omat onnittelunsa.

Ja sitten jotenkin elämän kuviot vain toistuivat. Asuimme Herttoniemessä. Talon edessä oli muutamia puita ja nurmikenttä, joka keväisin oli täynnä valkovuokkoja. Niitä kävi nyt oma lapseni poimimassa minulle äitienpäivä aamuna.

Vuodet vierivät. Minä muutin tänne kauas valkovuokoista. Äitini kuoli. Suruni oli rannaton. Varsinkin äitienpäivänä kaipasin häntä ja valkovuokkoja. Elämä jatkui. Kerran mieheni toi minulle Espoossa käydessään tuliaisiksi valkovuokon juuria. Hän istutti ne pihallemme. Meni muutama vuosi eikä yhtään kukkaa tullut näkyviin. Ja sitten yhtenä keväänä ilmestyi muutama valkovuokko. Joka vuosi aina muutama enemmän. Ja nyt niitä on jo paljon (ei tosin vielä, kun lumet vasta pihalta sulivat).

Jotenkin nuo valkovuokot ovat minulle merkki elämän voimasta. Vaikka tuntuisi, että mitään ei tapahdu, että pienintäkään kasvua ei missään näy, voi yht´äkkiä pihalle ilmestyä valkovuokkoja merkiksi siitä, että elämä aina voittaa ja mullan alta voi yllättäen tulla esiin jotain hyvin kaunista.

Kun vanhin lapsenlapsistani oli alle kouluikäinen, hän lausui minulle äitienpäivänä keksimänsä runon, jonka hänen äitinsä, tyttäreni, oli kirjoittanut äitienpäiväkorttiin: ”Kun sä oot täällä, maan päällä, niin maailma parantuu ja mieleni parantuu, kun näen sun nauravan suun."

Äidiltäni opin mitä on pyyteetön rakkaus. Sellainen joka yhä kantaa monen elämän kuopan yli. Minä en läheskään aina ole ollut satujen pullantuoksuinen äiti, mutta sydämeni on aina ollut ja on rakkautta tulvillaan lastani ja lapsenlapsiani kohtaan. He opettavat minulle rakkaudesta joka päivä jotain lisää - anteeksi pyytämisen ja anteeksi antamisen tärkeydestä, lähellä olemisen ja sylissä pitämisen tärkeydestä. Se riittää ja siinä on yllin kyllin.

Näissä tunnelmissa tänään. Hyvää äitienpäivää.

PS. Mieheni pääsi taas kotiin sairaalasta muutama päivä sitten. Juuri nyt kaiki on hyvin.