Suupaltti: Voimia sinulle surun käsittelyyn. Se vie varmasti aikansa, mutta helpottaa sitten vähitellen. Onneksi sinulla on perhettä tukenasi. ❤️

Kevät hiljensi tahtiaan ja nyt on niin kylmää ja koleaa. Ehdin jo hakea muutamia amppeleita, yrttejä ja kesäkurpitsaa, joita nyt sitten saan vahtia ja kantaa illoin sisään hallaa pakoon. No, hallaa ei vielä ole tullut, mutta en halua sen pääsevän yllättämään. Kylvökset, hyvin pienet sellaiset olen tehnyt, mutta nuo pari kesäkurpitsan tainta vielä odottaa ruukuissaan lämpimämpiä kelejä. 

Viime viikolla ke iltapuolella minulla nousi lievä kuume ja alkoi yskittää. Tein seuraavana päivänä koronatestin kun sattui niitä olemaan kaapissa. Ja hetihän se positiivista näytti. Ihmettlen vaan, että mistähän sen olen saanut kun en paljon missään käy. Uimahallilla kerran viikossa ja kaupoissa. Kaippa niitä sitten pöpöjä lentelee niissäkiin tarpeeksi tartuttamaan. 🤔 Kuumetta ei ollut kuin hiukan yli 37 parina päivänä ja sitten yskää, jota on edelleen etenkin kohta kun menee nukkumaan. Muuten on ihan normaali olo. En tiedä kuinka kauan pitää odottaa ennen ku voi mennä ihmisten ilmoille. En ole oikein seurannut ohjeistusta. Siirsin huomisen labran viikon päähän ja siirrän varmaan ensi torstain hierojankin varmuuden vuoksi, vaikka tunnen itseni ihan normaalikuntoiseksi. 

Eipä tässä sitten ihmeitä ole tapahtunut kun kotosalla vaan pyörin. Olen ommellut vähän itselleni ja pikkuisille. Kankaita kun on jemmassa kasoittain 😄 Eilen opiskelin saumurini kanssa rullapäärmeiden ompeluasetuksia ja onnistuinkin kokeilussa. Nyt etsin kaavoja, että voisin pikkuisille tehdä jotain röyhelösysteemejä. Vähän piristystä perusmekkoihin ja -paitoihin. 

Ulkona sataa, joten ei ole tänään ulkoillakaan viitsinyt. 
Mukavaa pyhän jatkoa jokaiselle. 

Kiitos kirjoituksistanne. Laitan pian, kunhan vaan ehdin, matkakertomusta reissusta. Varmaan tulee kahteen osaan, kun on niin paljon kerrottavaa - enkä ole kovin lyhytsanainen. 

Suupaltti, voimia tätäkin kautta. Ihanaa, että lapset pitävät huolta ja kuskaavat sinua mökille. Eipä oikein mitään osaa sanoa, kun asia tuntuu siltä, että ei voisi olla totta. Kaikki vielä tapahtui niin nopeasti. IL , kun on itse kokenut vastaavaa, osaisi varmasti sanoa oikeat sanat - jos niitä edes onkaan tällaisella hetkellä.

Lähetin tänään niitä kuvia sinulle whatsappilla ja sait sellaistakin materiaalia, jota ei vielä ole "julkaistu" muualla. 

Voikaa hyvin. Katsotaan, jos huomenna ehtisin jotain häistä ja Rooman reissusta kirjoittaa. 

🥰

Voimia Suupaltille raskaassa elämänvaiheessa. Onneksi sinulla on perhettä tukemassa. 💗

Paranemista Kivikasalle. Toivottavasti koronaoireesi pysyvät lievinä. 💚

IL, fb:ssa oli kuvia ihanista juhlahetkistänne. Kyllä olette tyylikäs pari! 🥂🌹

Kipa, upea hääjuhla teillä siellä Italiassa. Kuvat olivat kuin suoraan jostain suuren maailman aikakauslehdestä. Ihanaa, että kaikki järjestyi hyvin ja jaksoit selviytyä matkasta. Tuollainen tilaisuus vie aina jotenkin arjen yläpuolelle. Onnea nuorelle parille! 💞

Kevät tuntuu olevan raskasta aikaa. Tätini (94 v.) ja serkkuni  (75 v.) kuolivat samana päivänä. Tädille lapset eivät halunneet muistotilaisuutta, joten hänet haudattiin hiljaisuudessa. Serkkuni hautajaiset ovat kesäkuun puolivälissä Lapinjärvellä, jonne aiomme mennä. Näiden tapahtumien myötä minusta on tullut äitini puoleisen suvun matriarkka.

Pojan perhe teki  Helatorstain ympärillä lyhyen lomamatkan Kroatiaan lähelle Dubrovnikia. Heillä oli ihania kuvia ja olivat tykänneet kovasti. Olen vieraillut Kroatiassa kahdestikin 30 vuotta sitten, joten muistan kyllä kauniit maisemat ja turkoosin Adrianmeren. Olisi ihanaa päästä sinne taas - tai ihan minne tahansa! Mutta kun ikääntyneet kälyt aiheuttavat huolta. Kummallakaan ei ole muuta perhettä kuin mieheni täällä liki 500 km:n päässä. Nuoremmalla (tällä hankalalla) todettiin juuri melko pitkälle edennyt Alzheimerin tauti, joten kunnan kotihoidosta käydään nyt joka päivä katsomassa, tahtoi täti tai ei: avain on talon seinällä lokerossa, joka aukeaa numerokoodilla.

Olen vuosikausia kärsinyt ympärivuotisesta nuhasta ja tämä siitepölykausi on vielä pahentanut tilannetta lähes sietämättömäksi. Eivät auta antihistamiinit eikä nenähuuhtelu. On aina vähän kipeä olo, eikä lauluääni kulje. Ääniharjoituksissa kanttori kuvailee, kuinka ääni resonoi otsassa. Minulla se tekee sitä korvissa, joita alkaa kutittaa. Kirkkokuoro jäi kesätauolle. Viihdekuoro kokoontuu vielä muutaman kerran, ja kesällä on 3-4 keikkaa Espoon hoivakoteihin. Olen tehnyt useita koronatestejä, mutta aina ne ovat olleet negatiivisia. Nyt olen saanut tarpeekseni ja varasin huomiseksi ajan erikoislääkärille. Saa nähdä, löytyykö apua.

Uusin voimin taas kohti ensi viikkoa! Voikaa hyvin!

Voi suupaltti❤️ihan eläydyin täydellisesti sun tilanteeseen.
Muistui mieleen kun meillä tuo alkutalvi oli niin kurja ja usein mietin selviääkö tuo isäntä siitä hengissä?
Pelkäsin ihan tosissani ja kun 49 vuotta ollaan kimpassa oltu, niin mietin miten mun elämä jatkuu, jos hänet menetän?
Voin niin kuvitella miten kurjaa sulla on. Enkä tosiaan tiedä auttaako siihen ikävään mikään muu kuin aika. 
Muista kuitenkin puhua aiheesta paljon kaikille halukkaille ja haluttomille. Puhuminen auttaa kuitenkin hiukan.
Ei ole puolison menetyksestä kokemusta, mutta vanhempien, jotka kuolivat vuoden välein. Silloin oli pakko vaan puhua asiasta kaikkien kanssa kunnes alkoi helpottamaan.

Lämpimät halaukset sulle, olet mielessä😘❤️

Heippa, 

kiitoksia kirjoituksistanne. Nyt jätän kommentoimatta, että saan edes aloitettua Rooman reissumatkasta selostusta. Voi olla, että tänään en ehdi ihan häihin asti, kun ensin olimme muutaman päivän Roomassa. Ja ihan aikuisten oikeesti, en ole ehtinyt kirjoittaa vielä enempää, kun on ollut aika kiireistä tämä elo. 

Lähdimme siis matkaan maanantaina 15.5. Isäni ajoi ensin meille ja jätti arvoesineet ja luottokortit ym. kaupunkikotiimme. Niin paljon olemme kuulleet tapahtumista, joissa Roomassa taitavat tai jopa röyhkeät varkaat vievät puhelimet ja lompakot. Siippani oli tilannut taksin hyvissä ajoin - onneksi, sillä kun olimme saapuneet Helsinki-Vantaalle, hän huomasi jättäneensä puhelimensa kotiin.... No eipä muuta kuin taxilla eestaas puhelinta hakemaan. Kentällä odotimme häntä ja sain isälleni istumapaikan. Ei kestänyt kovinkaan kauaa, kun siippani "palasi" kentälle puhelin mukanaan. Sitten alkoi piiiitkä kävelyrumba. Oikeastaan järkytyin, kun huomasin isäni askeleen hidastuneen niin paljon. Vähän väliä muistutin siippaani, että hitaammin.... Isäni on aikanaan matkustanut paljon - Roomassakin käynyt kahdesti ennen tätä reissua. Vuosiin ei ole lentänyt, tehnyt laivamatkoja Tallinnaan ja Tukholmaan. Hän oli kentän järjestelyistä ihan järkyttynyt. Siippani oli tehnyt etukäteen check-in:n etukäteen kaikkien kolmen osalta ja vielä ihmeellisesti piiiitkän tauon jälkeen kaupunkikodin printteri jopa tulosti paperit. Liput olimme tulostaneet jo etukäteen - lähinnä isäni vuoksi. Meillä molemmilla oli muuten kuvakaappauksella lentoliput ym. kännyssä. 

Kun menimme automaatille, olimme kaikki vähän ihmeissään. Siinä oli teksti, että pitäisi tehdä se check-in ja matkatavaroiden "luovutus". Onneksi lähellä oli kaksi avuliasta Finnairin henkilöä, jotka neuvoivat matkatavaroiden ja niitä koskevien tulostettavien lappujen kanssa. Siinäkin oli omat sääntönsä, mihin matkalaukun "tarra" liimataan riippuen matkalaukun mallista. Turvatarkastuksen jono oli pitkä. Isäni joutui tarkkaan kontrolliin ja oli aivan ihmeissään. Jäin siinä kuulolle. Luultavasti polveen asennetun tekonivelen johdosta jossain piippaili, niin että piti riisua kengät pois. Sitten piti asettautua tiettyyn asentoon jotain "kuvausta" varten. Isäni ei kuullut tullivirkailijan ohjeita ja minun piti kertoa hänelle, että pitää puhua lujempaa, että isäni kuulee... Siipallani on nilkassa tekonivel ja toisessa rautaa. Ennen vanhaan kantoi lennolla mukanaan kopioita röntgenkuvista, joissa rauta näkyi. Taas joutui hänkin syyniin. Isäni kohdalla virkailija sitten kysyi, että onko teillä tekonivel, johon minä pikaisesti vastaamaan, että juu - on. Pääsimme lopulta tuosta piinasta ohi. '

Osa kentästähän on vielä remontissa, joten lähdimme suuntaamaan kohti lähtöporttiamme. Matkalla löytyi onneksi joku viinibaari, jossa löysimme syrjäisen nurkan. Siippani ja isäni ottivat oluet ja minä valkkarin. Sieltä oli taas toooosi pitkä matka ja matkalla remonttia, että pääsimme lähtöportillemme. Ja vihdoin istumaan. Isälle tuo pitkä kävely oli varmaan osittain raskasta myös maskin vuoksi. Olen onneksi löytänyt sellaisen mallin FFP2:sta, jonka läpi ei ole yhtä raskasta hengittää kuin näillä suodatinpussimalleilla - toki niitäkin on erilaisia. Minä pidin hengityssuojainta, että isänikin pitäisi. Siippanihan hylkäsi joskun kuukausi sitten maskien käytön. Oli kyllä sanonut, että katsoo, miltä näyttää ja laittaa tarpeen mukaan maskin kentällä. Me olimme tilanneet ruuat etukäteen ja ne tulivat kohtuullisen nopeasti. Sen ajan ja vähän sen jälkeen olimme ilman maskia. 

Kone saapui ajallaan Roomaan. Siellä oli kylmää ja sateista. Tuossa vaiheessa olin oikeastaan kohtalaisen tyytyväinen säähän, kun ylläni oli sellainen takki, jossa oli monta hyvää ja tilavaa sisätaskua, joihin sai yllättävän paljon tavaraa mahtumaan. Löysimme kentältä kohtuuhintaisen taksin, joka vei meidät määränpäähämme. Hotelli oli ihan keskustan tuntumassa. Kello taisi olla lähellä puoli yhdeksää ennen kuin pääsimme hotellihuoneeseen. Hotellissa ei ollut lainkaan respaa, avaimen saamiseen oli omat jekkunsa. Huoneiston oven avaaminen ja sulkeminen sen sijaan tuotti vaikeuksia - kuten myös ulospääsy rapusta. Poikamme (joka tuli samalla koneella avokkinsa kanssa Roomaan) oli nauranut minulle, kun olin pakannut mukaan palovaroittimen. No, oli kyllä tarpeen... 
Isä oli aivan väsynyt ja olimme jo etukäteen katsoneet, että aivan hotellin lähellä oli minimarket, josta saimme vettä ja ruokaa pahimpaan hätään. Isäni oli niin väsynyt, että ei jaksanut lähteä enää syömään, joten ostimme illallista hänelle siitä marketista. 

Olin onneksi ottanut mukaani verenpainemittarin. Lykkäsin sen isälleni ja maanantai sekä tiistai olivat huolestuttavia. Isällä on eteisvärinä - mutta sellainen, joka laskee pulssin alas. Alhainen pulssi on hänellä ollut muutenkin aina, kun on urheillut niin paljon. Noiden kahden päivän aikana (mittaushetkellä) pulssi oli alimmillaan 30 ja verenpaine noin 200/100. Vähän hirvitti ja pelotti, että miten käy ja joudummeko viemään hänet lääkäriin. Lepäsi sen maanantai-illan. Siippani kanssa kävimme pizzalla ihan hotellin vieressä. Pizza oli hyvää ja tarjoilija ei puhunut englantia. Hyvin pärjäsimme, kun minä puhuin espanjaa ja hän italiaa.

Tiistaille - joka oli ainut kokonainen päivämme Roomassa - meillä oli alunperin suunniteltu neljä kohdetta: se suihkulähde, Espanjalaiset portaat Pantheon ja Colosseum. Aamiaispaikan löysimme aivan hotellin läheltä ja saimme hyvän aamiaisen. Siippani lähti sen jälkeen yksinään vähän tutkiskelemaan ympäristöä ja kävi mm. siellä suihkulähteellä. Minä en uskaltanut jättää isää yksin. Aiemmin mainittujen arvojen lisäksi verenpainemittari näytti rytmihäiriöitä koko ajan. Päivällä poikamme ja avokkinsa tulivat luoksemme ja sitten lopulta lähdimme heidän kanssaan kävelemään kohti Colosseumia. Isäni jäi lepäämään. Matkaa kertyi ihan mukavasti. Varsinaiselle kierrokselle emme menneet, mutta katsomamme oli upean näköistä. Piipahdimme jossain kuppilassa oluella ja viinillä ja sitten suuntasimme hotellille. Isäni oli jo pirteämpi ja halusi illalla lähteä ulos syömään kanssamme. Ruoka oli hyvää ja taas sain huomata, kuinka hyvin espanjalla pärjäsi Italiassa.

Keskiviikkona sitten pakkasimme ja suuntasimme aamiaiselle samaan paikkaan, jonka olimme hyväksi todenneet edellisenä aamuna. Sitten kun huoneet luovutettiin lähdimme taksille "kokoontumispaikalle", jossa olivat jo poikamme + avokkinsa sekä kummityttömme miehensä ja pienen vauvansa kanssa. Isältäni tuli itku silmään, kun tapasi ensimmäisen kerran sukumme nuorimman ja otimme valokuvan tästä.  Kahvittelimme siinä ja kävimme kenkäkaupassa, jonka jälkeen saimme ison tilataksin, mihin mahduimme koko porukka ja vielä matkalaukkumme. Taxin suunta oli kohti San Gregoria da Sassolaa. Pääsimme perille upeiden ja vähän pelottavien jyrkkien vuoristoteiden kautta. Nyt tämän tarina osalta seuraava osa jatkuu toivottavasti huomenna. 

Maanantaina Mustikkaposki ja etämies olivat täällä käymässä ja toivat ostamiani marjoja. Ne eivät nyt olleet mustikoita vaan puolukoita. Vietimme mukavan iltapäivän heidän kanssaan. 

Eilinen sitten alkoi puolukkasurvoksen teolla. Sen jälkeen rakas siippani sai päähänsä, että kun aurinko meni pilveen eikä näyttänyt houkutavalta kanootti-ilmalta, hän alkaisi tekemään nuohous hommia. Sinänsä kun tämä on virallisesti vapaa-ajan asunto, nuohous pitäisi tehdä vain joka kolmas vuosi. Siippani on ostanut välineet ja tekee sen joka vuosi - ja paljon huolellisemmin ja tarkemmin kuin virallinen nuohooja. Luultavasti ammatinvalinnallakin on osasyynsä tähän. Eilinen menikin sitten siivoushommissa nuohouksen jäljiltä - paljon ehdin tehdä sillä aikaa kun siippani jatkoi samoilla vermeillä saunaan. Konttasin lattiaa kolmeen kertaan ja harmaat kollarini olivat aivan mustat polvien kohdalta. Siippani otti lattiat vielä kerran pesuaineella ja kuivasi sitten.  Minä vielä imuroin sen jälkeen. Kyllä sauna "maistui" illalla. Tänään olimme sitten kylillä, kun oli autolle tilattu öljyn vaihto. Vähän taas tuli ostettua kesäkukkia ja onnittelukortteja. 

Nyt murkinaa pöytään. Yritän saada huomenna hääpaikan tapahtumia kerrottua. Pihalla on paljon hommia, joten en lupaa mitään. 

Mukavaa viikon jatketta kaikille <3 

Nyt on jo melkein päästy häihin Kipan kanssa. Kuvia ja videoita olen ihastellut kyllä.

Meillä on ollut hauska ja hieman kiireinenkin viikko. Todettiin, että nyt kun Justus onnuskelee jo ilman kyynärsauvaa, alkavat kaikenlaiset menotkin lisääntyä. 

Viikko sitten tapasin entisen pomoni 39 vuoden takaa jokavuotisella lounaallamme. Tapaamme kerran vuodessa keväällä, muina aikoina ei paljon edes sähköposteja lähetellä. Mutta juttu jatkuu aina niin sujuvana ja virkistyin valtavasti. Minähän kerroin tästä systeemistä Justukselle jo neljä vuotta sitten ja kysyin, häiritseekö se häntä. "Jos te ette ole 30 vuoden aikana saaneet mitään kummempaa aikaiseksi, niin jatkakaa vaan lounasteluanne!"

Viime perjantai se vasta hauska päivä oli. Käytimme lahjakortteja, joten eipä kulunut paljonkaan rahaa. Aamulla menin juhlameikkiin ja -kampaukseen. Olin niin tyytyväinen ripsitupsuihini ja koko meikkiin, että varasin ajan syyskuun alkuun seuraaviin isoihin juhliin. Sitten valokuvausstudioon. Olin kerännyt kaikki Justuksen tarvitsemat tavarat pöydälle: kalvosinnapit, juhlarannekellon, solmion jne. Ja istumakuvaa otettaessa näen, että miehellä on siniset sukat mustan puvun kanssa! Hän oli pukenut ne kylppärin valossa ja luullut mustiksi. Iloinen kuvaaja lohdutti osaavansa kyllä sävyttää sukkien värin. Kuvauslahjakortti saatiin tyttären perheeltä, haluavat kunnon muiston. Pitäisikö teetättää iso taulu ja ilmoittaa, että se on pantava olohuoneeseen!

Illalla tapasimme tyttären ja vävyn Savoyn yläkerrassa, olin pyytänyt pöydän katetulta terassilta, joka on kerrassaan viehättävä. Nautimme viiden lajin maistelumenun, mutta niihin kuuluvat viinit pyysimme puolitettuina. Voi miten mä nautin erinomaisesta palvelusta, herkullisesta ja erikoisestakin ruoasta ja varsinkin tunnelmasta. Justus oli saanut tämän lahjakortin tyttären perheeltä 80-vuotislahjaksi ja minä puolestani lahjoitin vävyn syömiset, koska hänellä sattui olemaan syntymäpäivä. Justus tarjosi kaikille samppanjaa.

Lauantaina peilistä katseli rupsahtanut mummo ja lavuaarissa ripsitupsuja muistutti edellisen illan meikinpoistosta. Lähdettiin mökille, verkkarit jalkaan ja sormet multaan. Ihanaa, kun elämässä on vaihtelua. Justus rakensi lipputangon ympärille kukkapenkin suojusta entisen lahonneen tilalle.

Tiistaina veljeni haki astioita tyttärensä ylppäreihin. Meidän serkulla on keramiikkatehdas ja ostimme samanlaiset astiastot juuri sitä ajatellen, että voimme lainata juhliin. Juhliin on tietenkin tulossa ex-vaimo, joka oli kysynyt, voiko kutsua muutaman sukulaisensakin. Selvisi, että heitä tulee kokonaiset 25. Veljeni ei ollut ihan hirveän innostunut, varsinkin kun exällä ei ole aikomustakaan osallistua kustannuksiin.

Tiistai-iltana menimme pankkini sjoitusiltaan, jonne Justus lähtee aina mieluusti, koska puheiden jälkeen on iltapala. Käyrät ja grafiikka ei miestä liiemmin innostanut ja pariin kertaan jouduin nipistämään, että avaa silmät. Iltapalaa nautimme mukavan pariskunnan kanssa. Selvisi, että he säilyttävät purjevenettään Alicantessa ja Alteakin oli heille tuttu. Jännää, miten joskus ihan tuntemattomien ihmisten kanssa syntyy juttelua ja naurua. Rouvan isä oli ollut kultaseppä ja rouva ja Justus innostuivat puhumaan jalometalleista, arvaatte että Justus oli mielissään. Varainhoitajani tuli porukkaan ja tahtoi kysellä Justukselta kihlasormusasioista, kun eron jälkeen on löytynyt uusi morsian.

Sitten kerron sellaisen asian, että vävyn vanhempien Alteassa olevaa taloa aletaan vuokrata lyhytaikaiseen käyttöön. Siinä on kuusi makuuhuonetta, biljardisali, kuntosali, kotiteatteri, monia kylpyhuoneita, uima-allas, sauna, puutarha ja suihkulähteitä. Neliöitä jotain 500. Upea näköala Välimerelle. Vävyn ja tyttären talo (se mitä me käytämme) on vuorenrinteessä kilometriä alempana. Jos joku on kiinnostunut, voi kysyä yv:llä lisätietoja, niin lähetän esittelysivut. Ystäväpariskunta varasi jo huhtikuussa kahden viikon pätkän ja toiset miettivät. Saan kuulemma samppanjaa provikoina, kun hankin asiakkaita!

Huomenna saadaan Justuksen puku räätäliltä, sovituksessa housut olivat liian isot. Lauantain yo-juhlien jälkeen Heviteini tulee Zappa-koiran kanssa mökille kesätöihin pariksi päiväksi. Siellä on paljon sellaista hommaa, jota me ei tässä vaiheessa pystytä tekemään. Alametsästä siirretään pöllejä ajoleikkurin peräkärrillä yläpihalle klapikoneen viereen ja ehkä tehdään klapeiksikin. Juniori ei ehdi, kun pitää tavata kavereita ennen viikon päästä alkavaa rippileiriä.

Tässä vaiheessa voin varmaankin jo toivotella kaikille hauskaa viikonloppua ja menen tutkimaan, mitä Justus on ostanut parturireissullaan ruokakaupasta.

Moikkelis!

Kipa, Helsinki-Vantaa on vielä pientä verrattuna esim. Frankfurtiin, joka on kerrassaan kamala! Olen nähnyt ihmisten käyttävän sellaisia golfauton tapaisia kulkupelejä ja niitä ajamassa on ollut kenttähenkilökuntaa. Meinaan, että isäsi kohdalla sellainen olisi ollut aivan paikallaan. Käytännössä kaikki toiminnot kentällä ovat itsepalvelua, mutta onneksi lähettyvillä yleensä on aina henkilökuntaa avustamassa. Aina kun mahdollista teen lähtöselvityksen jo valmiiksi netissä, joten ei tarvitse kuin tulostaa kentällä tarrat laukkuun. Sitten laukut voi viedä bag drop-tiskille, jossa ei tavallisesti ole niin pitkää jonoa kuin perinteiselle lähtöselvitystiskille. No, te kuitenkin selvisitte siitä, kun pääsitte Roomaan ja takaisinkin 😉

Olin eilen kaihileikkauksessa ja nyt sitten täytyy kuukausi tiputella erilaisia tippoja silmiin sekä käyttää kaksi viikkoa suojalaseja yöllä. Normaalisti he antavat kaihipotilaille vain sellaiset teipattavat suojakilvet, jotka ovat tosi hankalat. Meirämmiähellä oli sellaisaet syksyllä tehdyn leikkauksen jälkeen, joten minä sitten lirkuttelin kunnolliset suojalasit, joita annetaan kuulema vain laserilla tehtävien näönkorjausleikkausten yhteydessä. Selitin, että kilpien teippaamisessa tarvitaan useampaa kättä ja mies on tavattoman toistaitoinen kaikessa sellaisessa ja ilmeisesti se sitten auttoi 😄

Itse leikkaus kesti n. 20 min per silmä ja sain siinä ohessa kuulla minkälaisia kesäkukkia lääkäri ja välinehoitaja pihoillensa tänä kesänä hankkivat sekä lääkärin tyttären huonosta tuurista kesätyöpaikan suhteen 😏 Kaikki sujui erinomaisen tehokkaasti ja nyt sitten vain odottelen, milloin alan nähdä oikeasti kunnolla. Illalla vasen silmä vetisti aikalailla sekä tuntui roskaiselta, mutta kostutustipat auttoivat vähän. Tänään näen jo kauas ihan hyvin, mutta lukeminen on vielä hankalaa ja vasen silmä tuntuu selkeästi huonommalta ja se on melko punainenkin. Kokeilin vanhoja syväteräviä lukulasejani ja ne auttavat sen verran, että näen näppäimistön ja näytöllekin ihan tarpeeksi. Kuulemma kirkastumiseen saattaa mennä muutama päivä, mutta ihmettelen vähän, kun meirämmiäs ei missään vaiheessa valittanut mitään ongelmia. Olisiko sitten vain ollut "miehekästä kestämistä"!

Nyt täytyy mennä laittamaan päivän toiset silmätipat ja alkaa olla jo päivällisaikakin, joten mukavaa torstaipäivän jatkoa teille kaikille 🙂

Kiitoksia kirjoitukistanne. Niin paljon kuin mieli tekisikin, niin jätän kommentit vähille tällä kertaa,
jos nyt päästäisi häihin asti, vaikka ihan loppuun en vielä varmaan kaikkea ehdi kertoa. 

Sitäpaitsi IL , sinähän olet nyt kuullut varsin yksityiskohtaisesti jo häistä.

Tilataksimme saapuessa linnan ulkopuolella olevalle parkkialueelle, oli hääpari meitä vastassa. Olivat jo tulleet päivää aiemmin juhlapaikalle. Ohjasivat meitä respan luo - sinne mennessämme ajattelin, että en kyllä löydä täällä minnekään, kun oli käytäviä ja portaita ja sokkeloita joka puolella. Alunperin meidän piti saada huoneet klo 16.00 (muistaakseni), mutta emme viitsineet siellä Roomassakaan enää aikaa viettää, kun huoneet oli pitänyt luovuttaa. Linnahotellin henkilökunta laittoi tohinaksi ja pian saimmekin huoneet käyttöömme. 

Kyllä vaikuttivat hienoilta verrattuna Rooman keskustassa olevaan hotelliin. Kaikki olivat remontin jäljiltä ja olimme ensimmäisiä asiakkaita. Itse olin aluksi siellä respan lähellä huolissani laukuistamme, että emme jätä niitä vaan yksin, ettei mitään vohkita. Sitten kuulinkin, että koko linna oli vaan meidän seurueen käytössä, joten ei tarvinnut huolehtia ja pelätä enää varkaita. Huoneiden ovet avautuivat numerokoodeilla ja sain luvan "keksiä" itse sen numerokoodin. Keksin sellaisen, että ei tarvitse lapusta katsoa, vaan tiesin meidän molempien muistavan sen. Meidän huonettamme vastapäätä oli poikamme ja avokkinsa sekä isäni, joka nukkui heidän huoneensa yhteydessä olevassa alkovissa. 

Ennen muun ohjelman alkua tyhjensin matkalaukkumme ja oli helpotus, kun sai tavarat "paikoilleen". Kylppäri oli vielä sen verran keskeneräinen, että siellä oli liian vähän laskutilaa. Kaikki oli puhdasta ja uutta. Suihku oli niin moderni, että siippani käytyään siellä ennen minua, varoitti kuuman veden tulevan tosi nopeasti, että en polttaisi itseäni ja jotain muuta selitti ennen kuin lähti tutkimaan paikkoja. Kun menin sitten suihkuun, niin olin siellä ihan idiootti, kun en saanut käsisuihkua "toimimaan". Siinä oli vaikka mitä hierovaa suihkua ja muuta, mutta sain veden lorumaan vaan ylhäältä. Olipa vähän hankalaa käydä suihkussa tuolla tavoin, kun yritin välttää kastelemasta hiuksiani. Olin käynyt kampaajalla maanantaiaamuna - siis lähtöpäivänämme. Siitä kerron joskus myöhemmin - ihan oma tarinansa. 

Vähän käyskenneltiin sitten ympäriinsä ja sitten tuli kummityttömme (lähisukulainen ja toinen kaasoista) laittamaan mulle tekoripsiä. Olin ostanut sellaista erikoishellävaraista liimaa niitä varten ja kerran kokeillut niiden laittamista itsekin. Onnistuin aivan hyvin ja silmäni kestivät sen. Minullahan on harvinaislaatuinen alopecia. Hiukseni lähtevät pois edestä taaksepäin. Ihan ensin lähtivät kulmakarvat ja hiuskuontaloa on kohduudella vielä jäljellä. Vuonna 2019 tammikuussa sain sitten sellaisen luomireunan tulehduksen juuri ennen lähtöämme Teneriffalle. Tauti tuli jäädäkseen ja siitä tuli krooninen. Olen myöhemmin lukenut, että sillä saattaisi olla yhteyttä sairastamaani reumaan. Joka tapauksessa pikkuhiljaa ripset sitten lähtivät pois ja on pelkät nysät jäljellä. Minulla oli pitkät ripset ja ainoa meikki, jota oikeastaan käytin, oli ripsiväri ja myöhemmin myös huulipuna. Olin ajatellut, että en voi käyttää tekoripsiä, kun luomireunat eivät varmaan kestäisi sitä ja kuulin magneettiripsistä. Kokeilin viime talvena jopa yhtä uutta lääkettä, jos ois auttanut luomireunan tulehdukseen, mutta ei siitä ollut apua. Toiveena silloin oli,että olisin voinut tyttären häissä käyttää niitä magneettiripsiä. No, onneksi löysin hyvän liiman, jota näköjään pystyn käyttämään ja sellaiset ripset, jotka eivät ole luonnottomat - suunnilleen samanpituiset kuin entiset omani. Hiukset laitoin itse. 

Sillä välin kun minä ja muut naiset laittautuivat, poikamme ehti käydä isäni ja joidenkin muiden kanssa kaljalla. Isä oli tosi pirteä ja iloisella tuulella. Keskiviikkoillan aloitimme yhdessä linnan baareista. Siellä oli piikki auki ja ihmiset tilasivat mitä ihmeellisempiä ja upean näköisiä drinkkejä. Minä en uskaltanut ottaa kuin valkkaria, että vatsa ei mene sekaisin ja on tuntuma, miten varovasti ottaa, että ei tule humalaan. Siellä myös tarjoiltiin erilaisia alkupaloja. 

Siinä oli mukava jutella ihmisten kanssa ja tutustua sellaisiin, joita en ollut vielä aiemmin tavannut. Sulhasella on kaksi veljeä, jotka olivat siellä. Toinen vaimonsa kanssa ja toinen on sinkku. Heitäkään en ollut tavannut aiemmin. Ja varsinkin sulhasen puolelta oli joitakin ystäviä, joita en ennen ollut tavannut. Oli rento meininki ja kaikilla näytti olevan hauskaa. 

Sitten siirryimme jossain vaiheessa ruokasaliin. Ihmettelin reittiä ja sitä, että ensin ohitimme suuren ruokasalin, johon oli jo osittain katettu pöytiä. Kysyinkin tyttäreltämme, että onko täällä sittenkin tänään joku toinenkin tapahtuma. Ei kuulemma ollut. Siinä oli jo seuraavan - hääpäivän - kattaus osittain valmiina. Sali taisi olla nimeltään Aurora-sali. Sen läpi kuitenkin menimme seuraavaan saliin. Pöydät oli nimikoitu ja nuoret olivat suunnitelleet sen "harjoitusillallinen italialaiseen tapaan" siten, että naiset olivat omissa pöydissään ja miehet omissaan. Vähän kuin "polttaritunnelmaa". Molemmille porukoille oli kaksi pöytää ja kyllähän siinä ihmiset vaihtoivat pöytiä ja seuraa sitten illan mittaan. Ruoka oli hyvää ja sitä tuotiin jotenkin koko ajan lisää. Otin jotain kuviakin, mutta en tiedä ruokien nimiä. Hyvää oli joka tapauksessa. Tuon ruokailun alussa toinen kaasoista, tyttären läheisin ystävä, piti puheen ja toivotti kaikki tervetulleiksi. Häävieraiden määrä oli paljon pienempi kuin mitä olisi ollut, jos häät olisivat olleet Suomessa. Meitä oli 33 aikuista ja kolme vauvaa. 

Siinä ilta kului mukavasti syöden ja jutellen. Hauskaa oli kaikilla. Häätarina jatkuu lähipäivinä....

Tulimme tänään kaupunkikotiin. Nyt ei onneksi tarvinnut pakata paljoa. Eväät että saamme tämän päivän illallisen ja vähän välipalaa ja huomisen aamiaistarvikkeet. Imuroinutkin olen jo ehtinyt ja pari koneellista pyykkiä pessyt - tai toinen on kesken. Nythän meillä on onneksi jo pesukone käytössä toisessa kodissamme, mutta siellä joudun aina pyytämään siippani apua johtojen ja letkujen laittamisesta, joten tällainen pikkupyykki oli kätevää ottaa nyt tänne mukaan. Matkalla ostimme vain kukan tädilleni ja matkaeväitä. Kukan jo veimmekin heti tullessamme - tätini täyttää maanantaina 70 v. ja on minulle kuin isosisko, vaikka onkin äitini pikkusisko. He asuvat tässä ihan lähellä ja on vietetty paljon aikaa yhdessä. 

Huomenna aamusta jo lähdemme isän ja äidin kotiin. Siellä juhlitaan vanhempieni 65-vuotishääpäivää ja tätini 70-vuotis synttäreitä. Äiti tulee kotilomalle ja odottaa sitä kovasti. Eilen sovimme isäni kanssa, että nyt emme pidä maskeja, että äiti saa nähdä meidän kasvomme kokonaan. Kuuleminenkin (kun on niin vaikeaa) sujuu varmasti paremmin, kun maski ei ole edessä ja suun liikkeistä ja kasvojen ilmeistä pystyy varmasti lukemaan jotakin paremmin kuin jos maski olisi edessä. Meitä tulee sinne koko lähi suku, paitsi toinen veljistäni perheineen. He olivat siellä juuri, kun hoitivat talonvahtina hommia, kun isä oli Italiassa. Isäni on tänään hakenut kaksi jätti-
voileipäkakkua ja tätini tuo juustokakkuja. Me menemme hyvissä ajoin, kun siippani vähän vielä tekee siellä puuhommia. Minä alan kattaushommista ja jopa muistin ottaa mukaani kakkulapioita, joita olemme useaan kertaan etsineet kissojen ja koirien kanssa, mutta emme ole löytäneet, kun äiti ei ole kyennyt näyttämään niiden paikkaa. Mulla ois myös tarkoitus yrittää laittaa taas ne tekoripset - saa nähdä onnistuuko. Valokuvissa oon mielestäni kauhean näköinen, kun joka kuvassa näyttää, että mulla ois silmät kiinni, vaikka ei olekaan, kun ei niitä ripsiä ole.... Sieltä pitää myös ottaa ovia pois, että äiti mahtuu "uudella" pyörätuolillaan - ns G-tuoli. Tavallinen tuoli mahtuisi muuten, mutta äiti ei enää siinä pysty istumaan, kun ei pysy mitenkään enää suorassa. Odotan kovasti huomista. 

Tytär perheineen tulee tietysti myös sinne, mutta tytär lähtee sitten hauvavauvan kanssa hakemaan lähintä ystävätärtään töistä - suuntaavat sitten sinne meidän maanpäälliseen paratiisimme. Vävy oli ensin aikonut ajaa tytöt sinne ja sitten painua omien vanhempiensa luo, mutta kun on niin surkeat säät, niin hän jääkin kotiin. Me viemme sitten hänet, kun ei poikkea niin paljoa reitiltämme. Ja saamme samalla vietyä tyttären hääpuvun, joka on roikkunut eteisen henkarissa ja lisäksi sellaisen puisen laatikon, jonka toimme tänne heidän puolestaan. Laatikosta kuulette lisää myöhemmin. Tyttöjen on tarkoitus olla maanantai-iltaan asti kanssamme. Ystävätär on toinen hääliikkeen omistajista, eikä voi oikeastaan ikinä pitää lauantaina vapaata (paitsi kesäloman aikana) ja pitää sen sijaan maanantait yleensä vapaata. Meidän tytär tekee sitten etätöitä. Sääli, että on luvattu aika surkeita kelejä... mutta ei se tahtia haittaa. Viime yönä laitoin muuten lasitetun terassin kesäkukkien ja yrttien päälle vielä hallaharsoa. Niin kylmää oli ja oli ennustettu vain plus yhtä astetta. Alin lämpötila oli kuitenkin siippani virallisen mittauspisteen mukaan, + 2,jotakin....

Nyt ruuan laittoon. 

Voikaa hyvin, pitäkää huolta rakkaistanne, "worry less, live more" - kuten IL :n viime kesänä tuomissa serveteissä lukee. Ps. on ikävä kielon tuoksua. Mustikkaposki toi ihanan kielokimpun, joka edelleen tänä aamuna tuoksui ihanasti. 

Nyt edelleen ruuan laittoon, että ei tule nälkäkiukkua. 🥰

Hei tyypit!

Moi kaikki! Pitkästä aikaa kuulumisia täältä. Anteeksi, kun en ole ehtinyt pitää yhteyttä, mutta tässä on ollut ihan älyttömästi hommia. Mutta älkää huoliko, homma on hallinnassa!

Täällä on ollut todella kiireistä, mutta kaikesta huolimatta olen saanut pidettyä veneen vedessä. Älkää pelästykö, en ole hukkumassa työkiireiden alle!

Olen osallistunut tosi mielenkiintoiseen seminaariin viime aikoina. Siellä olen päässyt upottamaan itseni uusiin ideoihin ja oppimaan uutta. Olen niin innoissani siitä!

Olen myös käynyt sukulaispoikani ylioppilasjuhlissa. Ne olivat mahtavat juhlat, täynnä riemua ja ylpeyttä. Hänestä on kasvanut komea nuorimies, ja oli hienoa olla mukana juhlistamassa hänen saavutustaan.

Koiramme voi muuten aivan mahtavasti. Se on täynnä energiaa ja iloa, ja saa minut aina hymyilemään. Koiranelämä on hyvä elämä!

Antakaa anteeksi, että olen ollut vähän poissaoleva. Mutta tiedätte, että te olette aina mielessäni. Toivon, että teilläkin on mennyt hyvin ja että olette nauttineet elämästä.

Pysytään yhteyksissä ja jutellaan pian! Ottakaa rennosti ja pitäkää hauskaa.

Paljon rakkautta ja halauksia teille kaikille!

PS. Jos ylläoleva teksti vaikutti siltä, ettei se ole Tiinuliinun tekemä niin ei ollutkaan. Olen tässä tutustunut tekoälyn käyttöön, ja pyysin ChatGPTtä kirjoittamaan kirjeen ystävilleni suomeksi ja puhekieliseen tyyliin aiheista kiirettä on, vene vedessä, kiinnostava seminaari, sukulaispojan yo-juhlat, koira voi hyvin.

Aina hauskaa olla pittää! Ehkä mä kuitenkin palaan jatkossa ihan omatekoisiin päivityksiin. 🤣

Yllättävän hyvin kirjoitettu. Kaikkea sitä oppii. Ei nyt ehkä ihan Tiinuliinun tyylinen mutta täydestä kävi kuin väärä raha. 

Minä kun en ole viihdyttävä kirjoittaja niin tuollainen tekoäly voisi minulla toimia.

Lasten kesäloma alkanut ja minusta tuntuu, että elämä on pelkkää ruokaa kolmen tunnin välein. Näin kesällä pitää tarjota viisi ateriaa kun lapset melskaavat pihalla ja ovat kovin nälkäisiä. Talvella käy neljä ateriaa.

Muutenkin ei näy lomaa jotta saisi hieman palauduttua. Pitää vain ottaa omaa aikaa mistä saa. 

Keskiviikkona minulla 1v leikkauksesta labrat Tallinnassa. Lähden ystävättäreni kanssa ja menen sitten heille yöksi kun kotoa lähden jo aamu kuudelta ja laiva on satamassa illalla yksin jälkeen. En uskalla enää ajaa yksin kotiin asti. 
Tosin to aamuna pitää heti lähteä kotiin kun yhden muksun kesän vika terapia ja kotona pitää olla toinen aikuinen. 
En ole tätä ystävää nähnyt kolmeen vuoteen ja silloinkin 60v yllätys synttäreilläni.
Kun lapset oli pieniä oltiin paljon yhdessä. Hän on herttaisin ihminen mitä tunnen. 

Meidän uima-allas hajosi. Tehtiin se virhe, että tyhjättiin kokonaan ja muovi liikkui ja täyttäessä hajosi. Mies luuli korjanneensa se  ja alkoi täyttämään uudelleen ja se rikkoi jo peltikehyksenkin. Nyt sit mietitään mitä tehdään. Uusiminen maksaa monta tonnia. Huoh. 

No jospa ilmat lämpeni ja pääsisi järveen. Eipä se kaukana ole.