Heippa,

Tulirumpu , siinä varmaan tulee jotenkin niin voimakkaasti tunne, että ei ole elämänhallinta kunnossa, kun on "toisten armoilla" tekemistensä ja menemisiensä suhteen. On isä tässä muutaman kerran nyt sanonut, että hautaan tässä jo joutaisi... Kuulostaa kauhealta, kun on tosiaan ollut niin pirteä ja hyväkuntoinen. Kun oli viimeisellä geriatrilla julkisella puolella (sinne pääsy olisi varmasti venyt vähintään puolella vuodella, jos ei olisi ensin käynyt yksityisesti neurologilla, muistitestissä ja pään magneettikuvassa) , niin geriatri sanoi, että ei voi vielä antaa muistisairaus diagnosia ja muuten sanoi isän kunnon olevan lähellä 70 vuotiasta. Reaktiohitaus ja kellotaulu testi olivat ymmärtääkseni pääsyyt kortin menetykseen. Ja kyllä me läheiset olemme sitä mieltä, että ehdottomasti piti kortti laittaa hyllylle. 

Mutta tosiaan, nyt tuntuu menevän alas päin isän vointi kuin lehmän häntä😔. 

Minun isäni aikoinaan ajeli vielä vaikka kortti oli hyllytetty. Oli sitten kerran itsekin säikähtänyt kun oli meinannut ajaa jonkun päälle. Soitti onneksi hädissään minulle. Seuraavana päivänä kävimme siskoni kanssa hakemassa auton pois. Luovutti sen silloin mielellään siskon pojalle. Mutta sitten alkoikin valitus "kun ei ole sitä autoa". Aina sama vastaus minulta " sinulla ei ole enää ajolupaakaan, käytä taksia". 

Kyllä näiden rakkaitren vanhempien kanssa tuli usein haasteellisia tilanteita. Minun sekä isä että äiti ovat jo vuosia sitten kuolleet. Toivon isällesi hyvää vointia.

Kiitos Mummana kauniista sanoistasi. Olen onnekas, kun minulla on vielä molemmat vanhemmat elossa. Toki äidin kunto on niin huono, että jos pystyisi puhumaan, niin varmasti sanoisi olevansa valmis ikiuneen. Silmät vielä liikkuvat ja suu aukeaa, kun syötetään. Välillä sanoo joitakin sanoja ja viimeksi, kun olimme niin aikaisin katsomassa, sanoi kokonaisen lauseen pitkästä aikaa. Äiti on isää noin 5 vuotta nuorempi. Mutta tuo isä nyt huolettaa kovasti ja niin nopea alamäki....  

Onneksi ei nyt ole sitä mahdollisuutta, että lähtisi kortitta ajamaan, kun auto on pojallamme. Toki poika oli siellä perjantai-illasta, kun lähti festareille, jotka olivat lähellä ja auto oli pihassa, jos isä olisi sen halunut ottaa. Pääsi onneksi aamupäivällä naapurin kyydissä äitiä katsomaan ja kauppaan. Poikakin oli vielä iltapäivällä äidin luona ja nyt illalla jää saunomaan isäni kanssa. 🥰

Moi mimmit ja terveisiä Savosta. Meillä riitti juttua niin paljon serkkujen kanssa, ettei paljon nukkua ehditty. Niinpä mä vetelin viime yönä 10,5 tuntia!
Ajelimme torstaina Hankasalmelle Revontuli Resort -nimiseen paikkaan. Siellä suurin piirtein kaikki meni pieleen. Respassa annettiin avaimet rivitalohuoneistoon. Vaan ovi oli teipattu papereilla umpeen. Huoltomies tuli repimään niitä pois ja neuvoi olemaan koskematta mihinkään, kun on just maalattu. Siivooja ei ollut käynyt ja vuoteet sijaamatta. Mentiin respaan, joka ohjeisti menemään vaikka kahville. Mentiin ainoaan auki olevaan paikkaan, jossa nuori nainen tuijotti niin tiiviisti kassakonetta, ettei edes vilkaissut meihin päin. Aikani odoteltuani kysyin, että missähän täällä saisi palvelua. Tyttö vilkaisi sekunnin ja tokaisi, että joo tässä, mutta mulla on nyt tärkeitä asioita kesken. Saimme vihdoin drinkkimme, minun GT:ssäni oli niin vanha limenpalanen, että reunatkin olivat jo ruskeita. En valittanut.
Pääsimme huoneeseen, riisuttiin alusvaatteisillemme ja painuimme päikkäreille. Ovelle koputettiin ja samalla sekunnilla joku nainen tuli huoneeseen. Ei puhunut suomea ja englantikin oli melko ontuvaa. Hän tuli tarkastamaan, onko huoneessa asiakkaita. Minä olin kiukkuinen, kun jouduin heräämään ja sanoin, että on täällä ja nukuimme. Nainen puhkesi vuolaisiin anteeksipyyntöihin, joista ei tullut loppua, ennen kuin aika yksinkertaisella englannilla sanoin, että voitko poistua, me nukumme.
Respa oli kehottanut varaamaan pöydän. Menimme ravintolaan, jossa oli koko iltana yksi pariskunta meidän lisäksi. Tilasimme kuhaa, johon piti kuulua uudet perunat, joku kastike, vihanneksia ja jokirapuja. Justus kysyi viinilistaa, johon tarjoilija, että ei meillä oo, löytyy talon viiniä laseissa ja yksi pullollinen. Justus, että mitähän rypälettä se on, en mie tiijä, käyn kysymässä. (eikä ollut kesäapulainen, vaan kertoi olleensa vuosikausia töissä samassa paikassa). Ruoka tuli, mutta siinä ei ollut jokirapuja, tietenkin kysyin missä ne ovat. En mie tiijä, käyn kysymässä kokilta. Oli kuulemma jauhettu kastikkeeseen?
Tässä vaiheessa henkilökunta oli kai luokitellut meidät hankaliksi asiakkaiksi, kun joku tuli kysymään, häiritsikö viereisen salin meteli meitä, kun siellä oli dartz-kisat menossa. No ei häirinnyt, sanoin, että kivahan se vaan on, kun on elämää. Tilasin pannacotan raparperisoseella. Se olikin tosi hyvää, mutta olin niin täysi, että söin hitaasti. Säikähtänyt tarjoilija tuli kysymään, että onko siinä jotain vikaa. Myöhemmin, kun olin syönyt annokseni, hän tuli hakemaan sen pois ja sanoi, että nyt hän uskaltaa tulla, kun näköjään tykkäsin siitä. Jäikin sitten juttelemaan ja kertoi saman tien osan elämäntarinaansa.
Kaikenlaista muutakin pientä säätöä tähän kuului, mutta ikinä ei kyllä mennä paikkaan uudestaan. Eivät edes kahvikupillista tarjonneet, vaikka jouduimme odottelemaan lähes tunnin sitä huonettakin.
Kirjoitan varsinaisesta serkkutapaamisesta eri tekstin, ettei tule ihan liian pitkää.

Nilsiässä kokoonnuimme aluksi vanhaan mummolaani, joka oli serkkuni omistuksessa muuttunut ihan toiseksi, oli tosi kauniisti laajennettu ja remontoitu. Piha oli täynnä kukkia ja kaunis kuin postikortti. Mummon muistoa näkyi siellä täällä vanhoissa tavaroissa ja valokuvissa. Tuli hyvä mieli. Serkku oli järjestänyt risteilyn Syvärillä ja kuljettajaksi sattui venetaksien omistaja. Oli maksettu tunnista, vaan venyi kahteen ja puoleen, kun kipparille selvisi, että matkassa oli yksi nilsiäläinen ja kaksi lapsuutensa siellä viettänyttä. Käytiin läpi vanhat ja uudet asiat ja muutamia hyviä juorujakin naapurimaamme ökyhuviloita ohittaessamme. Pysähdyimme Aholansaaressa, jossa yksi serkku oli käynyt rippikoulun 60-luvulla.

Veljeni oli varannut meille kaksi mökkiä, jotka olivatkin yksi paritalo, joten oli helppoa kulkea mökistä toiseen ja istuskella terasseilla. Ruokavuorot oli jaettu, veljeni ja vaimonsa valmistivat makoisan illallisen. Minulle (keittotaitoni tuntien) annettiin lauantain aamiainen. Istuskelimme myöhään yöhön jutellen, lämmin tunnelma ja nauru raikui. Meillä vanhemmilla on jo jos jonkinlaista vaivaa, monilta lonkat tai polvet leikattu. Vanhimmalla serkulla on keuhkoahtaumatauti sekä syöpä keuhkossa sellaisessa paikassa, ettei sitä voi leikata. Rauhallisena hän sanoi, että on elänyt hyvän elämän ja jokaisenhan meistä on joskus lähdettävä.

Lauantaina tilausbussi haki meidät jo kymmeneltä. Tahkon kierroksesta oli maksettu tunti, mutta lähes kolme tuntia kierreltiin. Kuski oli taksifirman omistaja ja hän innostui kuullessaan kyydissä olevan nykyinen ja entisiä paikkakuntalaisia. Niinpä hän poikkesi ohjelmasta ja ajoi kahden serkkuni entiselle kotitilalle ja haastatteli heitä menneistä ajoista. Tahkovuoren laella ihmeteltiin upeita näkymiä, kuuluisa Pehkubaari oli kiinni, joten ajettiin toiselle laelle ja siellä Panoraama-baari oli avoinna. Kaksi serkkua lähti hiihtohissillä alas (siinä jossa istutaan ja heilutellaan jalkoja), kolme serkkua nuorimmasta päästä käveli alas ja me jalkavaivaiset menimme bussilla.

Sitten serkkuni talolle, jossa nautittiin lihasoppaa, sellaista vanhanaikaista, jossa liemikin maistuu taivaalliselle. Seuraavana hautausmaakierros, jätettiin mummon haudalle kynttilä, tervehdittiin myös kahta tätiäni, jotka siellä lepäävät. Ja sitten mökeille, jossa toiset serkut valmistivat jälleen herkullisen illallisen. Viiniä kului vähän, mutta puhetta piisasi silti. Justus yritti sanoa jotain väliin, mutta ei saanut suunvuoroa, kun kaikki puhuivat ristiin toistensa yli ja kukin yritti saada huomiota omalle asialleen. Minä karjumaan, että suut suppuun, Justuksella on asiaa!

Olen niin iloinen, kun meillä on aidosti lämpimät välit serkkujeni ja heidän puolisoidensa kanssa. Kenenkään ei tarvitse esittää mitään, jaetaan ilot ja murheet, kehutaan lapsiamme ja lastenlapsiamme ja muistellaan lapsuutemme kolttosia. Tänä vuonna kierros tuli täyteen ja ensi kesänä on minun vuoroni järjestää tapaaminen. Kun puolisoita on tullut lisää, emme mitenkään mahdu minun mökilleni, mutta kaikki riemastuivat kertoessani, että olin saanut tyttäreltäni luvan käyttää hänen perheensä isoa taloa, jossa makuuhuoneita riittäisi kaikille, olisi pihaa ja grillausmahdollisuus. Tytär oli sanonut, että jos eivät olekaan silloin Espanjassa, voivat mennä silloin minun mökilleni.

Sunnuntaina puolilta päivin hajaannuimme jokainen omiin suuntiinsa. Me pysähdyimme Tertin Kartanoon Mikkelin lähelle lounaalle, joka oli erinomainen. Koko viikonloppuna aurinko oli paistanut, vasta Lahden kohdalla alkoi sataa. Jäi hyvät muistot ja mieli serkkuviikonlopusta.

On kiva kuulla teidän kesän vietosta. IL:llä varsinkin on ollut niin tiivis ohjelma, että tällaista introverttiä hirvittää. Myös Kipalla on riittänyt vieraita. Ihanaa, että alat voida paremmin!

Ehdimme jo yli puoli vuotta elää vailla isompia huolia. Nyt toinen kälyni, 94 v., kaatui kotonaan viikko sitten. Hän asuu yksin ja oli jo menossa nukkumaan, mutta päätti vielä katsoa myöhäisuutiset kun tuo tapahtui. Avun saaminen kesti kauan, koska hän ei päässyt itse ylös, vaan joutui ryömimään turvarannekkeen luo, jonka hän oli ottanut yöksi pois. Avustaja tuli  ja käly vietiin ambulanssilla sairaalaan. Käsi oli murtunut, mutta käly ei halunnut leikkausta, vaikka lääkäri ehdotti. Onneksi ei ollut satuttanut päätään kaatuessaan. Nyt näyttää siltä, ettei hän enää fyysisesti pärjää kotonaan, vaikka pää toimii vielä melko hyvin.

Lastemme perheet olivat juuri menneet viikon lomalle entiseen mummolaansa ja ehtineet vierailla naapuripitäjässä tätinsä luona päivällä. Nyt vierailut jatkuivat sairaalassa.
Mieheni lähtee junalla maalle huomenna. Minä tarjouduin mukaan, mutta silloin pitäisi mennä autolla, ja pitkä ajomatka alkaa käydä miehelle liian raskaaksi. Eivätkä viinimarjatkaan vielä ole kypsiä, joten menenkin vasta elokuussa, jolloin pojanpoika pääsee kesähommistaan lomalle ja voi ajaa osan matkaa.

Minua vähän harmittaa, kun emme enää käy missään yhdessä. Itse saan keksiä omat huvitukseni. Perjantaina lähdin kaupungille ilmalämpöpumpun asennusta pakoon aikomuksena katsastaa pari museota, mutta kaupunkiin päästyäni lonkkaa ja alaselkää jomotti ikävästi kävellessäni. Oliko syynä asfalttialusta vai kenties matalapaine - oli pilvistä, muttei ihan satanut. Niinpä suunnistin tavarataloon kahville ja kiertelin hiukan siinä lähistöllä. Pari päivää laiskottelin kotona, mutta eilen lähdin taas pitkälle hikikävelylle tuntemattomiin naapurilähiöihin peltojen reunoja ja metsäpolkuja kierrellen. Kilometrejä kertyi 10. Eikä nyt vaivannut mistään, vaan olisin voinut kävellä pitempäänkin.

Tänään ohjelmassani oli vaihteeksi kauppakeskuskävelyä. Ajoin bussilla Isoon omenaan. Että voi olla sekava kauppakeskus! Eksyin siellä moneen kertaan enkä millään meinannut löytää etsimiäni kauppoja. Aikaa meni kolme tuntia ja kaloreita kului 487, eli enemmän kuin kuntosalilla ja maastokävelyllä. Syke vaihteli välillä 74-144. Mikähän ostoskeskuksessa niin sykettä nosti? Ehkä turhautuminen, kun ei löydä etsimäänsä.

Nyt on kotona ihanan viileää - ja pölyistä asennustöiden jäljiltä. En voi enää käyttää siivouksesta laistamisen tekosyynä liian lämmintä sisäilmaa, joten huomenna täytyy ryhtyä toimeen, kun mies lähtee maalle.

Nyt kokeilin Merellen neuvoa ja kirjoitin sähköpostin puolelle ja kopioin sieltä. Hyvin onnistui, joten kiitos vinkistä!

Keskiviikko iltaa kaikille. 
Voi miksi tää kesä tuntuu menevän niin joutuisasti! Heinäkuu jo yli puolen välin. Onneksi on ihanan lämmintä, vaikka onkin vaihtelevaa. Minusta tämä kuitenkin on parempi kuin kuiva ja kuuma sää. Hyttyset vaan on ulkona kiusana. Laitan tosin Thermacellin pyörimään kun terassilla haluan istuskella. Toivottavasti siinä ei paljon tule hengitettyä myrkkyjä? Se ajatus aina välillä tulee päähän. Päivällä sitä ei tarvitse, jos aurinko paistaa. Silloin hyttyset pakenevat muutenkin  jonnekin. Ehkä eivät tykkää ottaa aurinkoa.

Meillä oli viime yönä ranskalainen pyöräilijäpoika yöpymässä. Ollaan sellaisessa yhteisössä, joka tarjoaa telttapaikkaa puutarhassaan ja suihku- yms mahdollisuutta. No me majoitettiin hänet kyllä ihan sisätiloihin kun telttansa oli märkä edellisyön sateiden takia. Tarjottiin myös illallinen ja aamiainen. Teltta laitettiin kuivumaan saunaan ja pesimme myös hänen pyykkinsä, vaikka hän yritti sanoa, että pärjää. Tiedämme kuitenkin omista vanhoista kokemuksista, että on kiva välillä saada puhtaita vaatteita 😃 Oli oikein hauska poika ja ranskalaiseksi puhui hyvin englantia. Oli lähtenyt tammikuussa Bretagnesta pyöräilemään Istanbuliin ja sieltä sitten pohjoista kohti ja eilen oli meillä. Jouluksi aikoo kotiinsa takaisin. Nyt menee Nordcapiin ja sieltä pitkin Norjaa etelään. 

Nyt ompelen muutamia tilausjuttuja valmiiksi ja ensi viikolla ehkä vielä pikku Murusille jotain. Sitten onkin ensi viikon perästä lähtö sinne Päijänteen mökille. Voi että odotan sitä. Kumpa vaan kaikki pysyisivät terveenä. Itse kävin maanantaina hammaslääkäripäivystyksessä kun ennen juhannusta aloitettu juurihoidettava hammas alkoi oireilla. Siihen vaihdettin lääke ja taas alkoi nenän kautta tulla veristä nestettä ennen ku ehdin lähteä kotiin lääkäristä. Menin koputtelemaan ovelle ja lääkäri konsultoi jotain toista lääkäriä ja niin taas tuli antibioottikuuri viikoksi. Saa nähdä mitä tuosta tulee. Saadaanko kuntoon ollenkaan. Juuressa on siis joku kysta, joka vuotaa nestettä poskiontelon puolelle. Siellä on siis ilmeisesti edelleen joku reikä. 

Sunnuntaina tuli tieto, että vanhin serkuistani oli kuollut. Hautajaiset ovat 10. elokuuta Järvenpäässä, joten kun 5. päivä tullaan Päijänteeltä kotiin, lähdetään perjantaina uudestaan etelä-Suomeen. No, meillä on aikaa ajella ja haluan kyllä mennä saattamaan serkkua viimeiselle matkalleen. ❤️

Mies jo suunnittelee syksyksi vaikka mitä reissuja. Minä vähän ahdistun. En haluaisi miettiä uusia reissuja kun entisiä on vielä käymättä. Ei tässä pääse jämähtämään ainakaan paikalleen

Nyt alkaa väsyttää, joten kellahdan kirjan kanssa petiin. 
Mukavaa viikon jatkoa. 

Kivikasa, hauska tuo pyöräilijäpoikajuttu. Hänelle jäi varmasti tosi hyvä kuva suomalaisesta vieraanvaraisuudesta.

Me tapasimme toisen veljeni (meillä on sama isä, eikä hän näin ollen kuulu äidinpuoleisiin serkkuihin), hänen poikansa, vaimonsa ja heidän tyttärensä kanssa maanantai-iltana Gastro Hub -nimisessä gruusialaisessa ravintolassa Unioninkadulla. Ravintola on aika uusi, tosi kivasti sisustettu talojen väliseen, lasikattoiseen korkeaan tilaan. Tytär opiskelee Dublinin yliopistossa ja oli toivonut, että mekin tulisimme. Paikan päällä selvisi, että juhlimme hänen syyskuussa olevia syntymäpäiviään. Vanhempansa tarjosivat aterian, jota voin suositella kenelle vain. Meillä oli niin rattoisaa, että huomaamattamme aikaa kului yli neljä tuntia!

Minullahan ei ollut lahjaa, mutta tyttö totesi reippaasti, että rahalle on kyllä käyttöä, joten MobilePaylla asia järjestettiin.

Tiistaina ajettiin minun mökilleni, jonne Powerin asentaja toi uuden pesukoneeni. Voi miten ihanan äänetön se on, tosin ohjelmat ovat tosi pitkiä. Myöhemmin totesin, että pitäisi olla vähintään IT-alan yliopistotutkinto tehty, jotta osaisi rekisteröityä saadakseen varaosille 10 vuoden takuun. No jotenkin siitä selvisin, en ilman voimasanoja, mutta sitten loppui osaamiseni, kun kuitti olisi pitänyt skannata ja lähettää heille talteen.

Sadetta on piisannut ja tyytyväisenä olen katsellut ikkunasta sadepisaroita ja kuunnellut ukkosen jyrinää ja palannut takaisin kirjani kimppuun. Olemme nukkuneet pitkiä päiväunia ja ladanneet akkuja menneiden viikkojen rytinästä selviydyttyämme.

Vaan mitä kalenterilleni tapahtuu? Se alkaa täyttyä vierailuista, serkun luo Ruovedelle, ystävän luo rapujuhliin, Kipa ja siippansa Justuksen mökille jne. Ja viikon päästä tyttären perhe palaa Espanjasta, heidät (ja varsinkin Zappan) haluan heti nähdä. Tai ehkä sentään vasta seuraavana päivänä. Juniorin tyttöystävä oli Alteassa maanantaista torstaihin, mahduttivat päiviin Valencian, Alicanten, Calpen uimarannan, Algarin vesiputouksilla uimisen ja shoppailut siellä täällä. Tytär kertoi, että ovat niin lutusia ja rakastuneita. Tyttöystävä lähti jo tänään Puolaan ratsastusleirille.

Voi kun sataisi huomennakin, niin voisin unohtaa kitkemiset ja muut tylsät pihahommat. Yksi saarelainen kävi hakemassa kaksi astiastoa lastenleiriä varten. Olin tosi iloinen, kun nyt minun ei tarvitse viedä niitä kierrätyskeskukseen. Minun serkkuni omistaa Kultakeramiikan ja ostan siellä serkkuhinnalla aina uusimman astiaston, joten turha niitä on säilöä. Hän katseli pihaani ja sanoi, että voi miten ihanan vihreää ja kaunista. Joten mitä turhia kitkemään!

Olipas puistattava kokemus: Iltapäivällä menin kastelemaan terassin pöydällä olevaa verenpisaraa kun sivusilmällä huomasin oikealla puolella lattialla jotakin. Siinä oli kyykäärme noin metrin päässä minun jaloistani ja mulla varvastossut jalassa! Koputin siitä ikkunaan miehelle, että tuu nyt äkkiä tänne. Minä olin perääntynyt kyllä äkkiä. Kyy ikäänkuin katseli meitä ja kohotti päätäänkin. Kuvattiin sitä nyt sitten siinä. Kohta se lähti luikertelemaan pihalle ja siitä kasvimaan poikki kohti metsää. Minä en sitten yhtään tykkää käärmeistä enkä varsinkaan, että tulevat pihalle. 
Ikinä ennen en näinä yli lähes neljänä vuosikymmenenä ole nähnyt käärmeitä näillä nurkilla enkä varsinkaan pihalla. Naapuri oli kyllä tuossa alkukesällä nähnyt käärmeen meidän kadulla.

Mitenkähän voisi vaikuttaa, etteivät nyt noin röyhkeiksi tulisi? Hirvittää kun pikkuisetkin tulevat mummulaan ja joutuu varmaan kiertää ensin pihaa tömistellen, että uskaltaa heidät päästää pihalla😥 Viimeksi kun  olivat täällä, kastelivat innolla kukkia pitkin pihaa ja isompi puhalteli saippuakuplia. 
Sisko soitti juuri eilen, että poikansa tyttären pieni 2-vuotias oli ollut mustikkametsässä äitinsä kanssa ja pojalla oli huomattu jalan turpoaminen ja sinistyminen. Epäilivät, että olisko käärme pistänyt. Ambulanssikin oli käynyt, mutta kun eivät olleet löytäneet mitään pistojälkeä, eivät vieneet mihinkään. Äitinsä oli sitten itse vienyt pojan päivystykseen ja hänet oli otettu vuorokaudeksi tarkkailuun. Mitään ei kuitenkaan kummempaa ilmennyt, joten poika on nyt kotiutettu. Olisko sitten ollut joku muu hyönteinen tai muurahainen tms. Poika ei ollut kuitenkaan kaatunut tai muuten kompuroinut, ettei nyrjähdyksestäkään ollut kyse. Onneksi selvisivät sitten säikähdyksellä. 

Että tällainen päivä täällä. 

Moi!
 
Kivaa lukea kesäkiireistänne – ilmeisesti osalla forumin porukasta on niin paljon puuhaa, että ette edes ehdi kirjoittaa, sillä hiljaistahan täällä näyttää viime päivinä olleen. Minähän hengästyin jo pelkästään nähdessäni IL:n viikko-ohjelman, ja kiirettäpä tuo näyttää pitäneen Kivikasalla ja Kipallakin. 

Pikseli se jaksaa reippailla, mutta missäs Menna ja Japena? (Viimeksi mainittuun kyllä törmäsin muutama viikko sitten läheisen ostoskeskuksen ruuhkaisella käytävällä. Harmi kun juttutuokio jäi lyhyeksi - olin menossa ostamaan ruusuja syntymäpäiväsankarille jonka olin huijannut katselemaan Marimekon näyteikkunaa jotta hän ei huomaisi aikeitani.) 

Taitaa täältä puuttua pari muutakin tuttua - lienevät lomalla, ehkäpä tulevat takaisin.  

Mutta koska kesä on jo pitkällä, sallinette satokatsauksen?
 
Taisin aiemmin mainita että parveketomaattini on osoittautunut varsin hedelmälliseksi. Nyt tuo puutarhakaupasta toukokuussa kotiin kannettu amppelikasvi on saanut kilpailijan toisesta, ihan omin käsin siemenestä asti kasvatetusta. Sen kylvin pikkuruukkuihin huhtikuun alussa Espanjasta palattua; kymmenestä siemenestä iti kolme. Istutin ne amppeliin joskus vapun jälkeen.
 
(En uskalla edes kuvitella, mitä olisi tapahtunut, jos kaikki siemenet olisivat itäneet. Ne kolme tomaatinvartta ovat riehaantuneet kasvamaan ja kukkimaan niin, että meinaavat peittää paitsi näköalamme, myös rakkaudella alkukesän aikana vaalitut parvekepelargonit, jotka yrittävät kurkotella ruukuistaan kohti auringonvaloa. Sitä riittää kukkasille niukasti – tomaatit ovat tiellä. Lisään vielä, että parissa laatikkomaisessa ruukussa kasvaa kymmenkunta kirsikkatomaattia jotka niin ikään on kasvatettu siemenistä ja jotka parhaillaan kukkivat runsaasti.)
 
Satoa siis korjataan harva se päivä. Toki parvekeviljely, kuten muukin maataloustuotanto, vaatii harjoittajaltaan vaivannäköä. Koska asumme viidennessä kerroksessa, eivät mitkään pörriäiset lennä näin ylhäällä (onkohan niillä korkeanpaikankammo? 🤔). 

Joudun siis aina uusien kukkien auetessa hoitamaan pölytystä vanhalla vesiväripensselillä. Enkä kyllä yhtään vaivaudu ajattelemaan, mitä naapurit mahtavat ajatella nähdessään minut tupsutuspuuhissa.
 
Valitettavasti basilikani menehtyi ennen kuin ehdin saada sitä tomaatti-mozzarellasalaattia. (Enkä muuten hankkinut sitä vuohtakaan, josta vielä alkukesällä haaveilin.)
 
Iloista kesänjatkoa kaikille!