Pieni karhu, oon joskus kattonut samaa sarjaa ihan samoin ajatuksin. En jaksa uskoa, että se tahti jolla pullukoita "vaaditaan" laihduttamaan on terveellinen enkä kyllä usko mitenkään että pysyvä. Noin pikaisesti laskien tuollainen laihdutustahti vaatii yli 1500 kalorin vajauksen päivässä.

emperor, kauheesti onnea! Noin ne unelmat toteutuu. Upeaa!

Joo minäkään en ymmärrä laihdutussarjoja, mutta silti katson niitä. En kyllä yhtään kadehdi kilpailijoita, ennemminkin ajattelen, että juuri tuolla tavalla en halua laihtua. Haluan voida hyvin, vaikka toivon painonpudotusta. En ymmärrä, miten kukaan pystyy pitämään pudotettua painoaan yllä, jos keinot ovat tuollaiset. Tai että kuinka pahalta se tuntuu, jos lihoo sen 30 kiloa takaisin. Hitaan painonpudotuksen etu on kyllä se että kun painonpudotuksessa tulee haasteita niin pystyy opettelemaan siinä ohessa. Eikä niin että laihtuu jollain uskomattomalla superdieetillä, eikä yhtään opi siinä sivussa syistä miksi on lihonut.

Olen myös huomannut tuon uskomattoman parisuhdedynamiikan tuossa pullukan ohjaamisessa. Tuntuu että siinä yritetään vain kostaa toiselle jotain menneitä harmituksia ja tahallaan ärsytetään. Nyt katselen toisella silmällä tätä häädieettiohjelmaa ja tässä tuo mies avoimesti kertoo toivovansa puolison laihtuvan. Jotenkin kamalaa. Tai luulisi että tuo tuntuu ihan kamalalta tuosta laihduttajasta.

Onnea emperor! Kuulostaa aivan tosi hyvältä.

Mahtavaa, emperor! Ihanaa kuulla tollasia hyviä uutisia. (Ja oli se diagnoosi mikä hyvänsä, todennäköisesti sen saaminen vaan tarkottaa että saat jotain apua ja sun olo paranee. Ei siis uhka vaan mahdollisuus.)

Tuli muuten noista superdieeteistä mieleen, että onko teidän vanhemmat laihduttanut kun ootte olleet lapsia? Tai seuranneet jotain trendiruokavalioita? Meillä äiti harrasti aina välillä perinteisiä kaalisoppadieettejä viikon-pari ennen jotain tärkeitä juhlia, jos piti mahtua johonkin vaatteeseen mikä ei ihan istunut. Tietenkään mitään pysyviä tuloksia ei koskaan tullut – tulipa jo lapsena opittua, ettei ihmedieetit toimi Isä laihtui jossain vaiheessa reilustikin (joskaan ei normaalipainoon saakka), kun sillä todettiin diabetes ja ruokavaliosta jäi pakolla pois kaikkein epämääräisin osa. Kun on varoittava esimerkki riittävän lähellä, niin itse voi karsia sen pahimman hötön pois jo ennen diagnoosia

emperor, aivan mahtavaa! Suuret onnittelut!

Mä en oikein kestä katsoa mitään laihdutusohjelmia, kun ne tuntuu niin älyttömiltä ja tavallisesta elämästä vieraantuneilta. Just toi "Rakas, sinusta on tullut pullukka" tuntuu idealtaan aivan karmivalta. Ei varmasti tee hyvää parisuhteelle, jos haluaa ilmoittaa puolisonsa tommoseen!? Mun puolisko on hyvällä tavalla kannustava ja epäilen, että hän on sitä mieltä, että on ihan jees, että hiukan laihdun tai en ainakaan enää liho, mutta hän on aika fiksusti pitänyt suunsa kyllä kiinni, jos on näin ajatellut. Eli ennemmin kannustaa harrastamaan liikuntaa ja sanoo kohteliaisuuksia sitten, kun jotakin on tapahtunut.

Hyvä kysymys muuten tuo, minkä Pieni karhu nostaa esille: millainen laihdutustausta ja ehkä "painotaustakin" omilla vanhemmilla on. Lapsuuden perheen ruokatottumuksista taidettiin jossain vaiheessa jutellakin jotain? Mun äiti on aina ollut pikkuisen pullea ja isä taas aina normaalipainoinen. Äiti kävi mielestäni joskus Painonvartijoissa, kun olin lapsi, mutta taisin olla niin pieni, etten kauheasti muista siitä. Arvelisin siis, että olen hiukan samalla kaavalla pulska kuin äitini. Ylipäätään olen viime aikoina hiukan miettinyt sitä, miten paljon perhe vaikuttaa tässä. Usein tuntuu, että ylipainokin saattaa mennä suvussa/perheessä, mikä sitten kai johtunee ruokailu- ja liikuntatottumuksista. Mun vanhemmat ei ole koskaan olleet liikunnallisia ja se on varmasti vaikuttanut siihen, että itsekin olen löytänyt liikunnan vasta aivan viime vuosina.

Minun molemmat vanhempani ovat ylipainoisia, isäni paino on tosin huomattavasti maltillisempi kuin äitini. Äitini on ollut koko elinikäni ja jo ennen sitä varsin ylipainoinen ja häneltä löytyy mm. korkea kolesteroli ja verenpaine. Elämäni aikana äitini on tiputtanut painoaan huomattavasti, lähinnä pienentämällä ruoka-annoksiaan. Sellaista perusajatusta terveellisistä elintavoista (esim. paljon kasviksia ja liikuntaa) meillä ei ole koskaan tullut eivätkä vanhempani harrasta mitään liikuntaa. Sen sijaan mitään ihmedieettejä meillä ei ole harrastettu ja muutenkin ylipainoon on suhtauduttu varsin rauhallisesti terveysnäkökulmasta käsin. Luulen että sen vuoksi olen varsinkin aikuisena suhtautunut omaan kehooni ja ylipainoisuuteeni varsin rauhallisesti enkä ole ikinä mitään pikakuureja kokeillut.

Oma avokkini on ehkä vähän ristiriitaisesti suhtautunut tähän painonpudotukseeni. Sinällään hän kyllä kannustaa ja kehuu ym., mutta toiminnassa ei välttämättä kannustaminen aina näy. Tai että hän syö käytännössä päivittäin pitsaa, sipsejä ym. Hyvä puoli on se että olen tottunut siihen että sohvalla vieressä toinen mussuttaa sipsejä eikä se nykyään edes herätä mitään himoja jos olen itse syönyt kunnolla ruokaa. Mutta ehkä jotain terveysherätystä toivoisin hänellekin. Hän on himppasen ehkä ylipainon puolella ja se minua yhtään haittaa, mutta minä olen huolissani hänen terveydestään tuon ruokavalion vuoksi. Yhdessä kyllä liikutaan jonkin verran ja sen on huippukivaa. Nyt ollaan pystytty käymään hölkällä yhdessä kun oma kuntoni on parantunut aika paljon ja sen on ehkä kivointa pariskuntapuuhaa .

Tänään on ollut mättöpäivä minulla: Arnoldsissa bagel ja donitsi ja illalla vielä sohvalla napaan meni pieni kipollinen sipsejä. Ihanaa oli .

Mä tykkään katella kaikkia laihdutusohjelmia, ne motivoi muutokseen, kunhan muistan, ettei tappotahti ole hyvästä. Eniten mua koukuttaa niissä onnistumisen kokemukset ja muut tunteet. Tunteita kyllä näytetään etenkin ulkomaisissa ohjelmissa vähemmän muuten kuin viihdemielessä. Mielestäni viime kesänä (?) pyörinyt suurin pudottaja Suomi oli poikkeus. Tykkäsin siitä kaikista eniten, tuntui, että valmentajatkin oikeasti halusivat opettaa niille pudottajille siellä, mitä ohjelman jälkeen tapahtuu ja voisi tapahtua, niin hyvässä kuin pahassa.

Mun mieheni kannustaa mua parhaansa mukaan. Hänellä on itselläänkin muutama kilo pudotettavana, mutta tosiaan vain muutama, kun minulla on kymmeniä. Yhdessä on kiva liikkua ja harrastaa, ne on meidän laatuaikaa. Silti hänet on aivan liian helppo houkutella pahoille teille. Toimii myös toisinkin päin. Olemme pohtineet, että yksin laihduttaminen olisi molemmille helpompaa. Yhdessä olemme liian mukavuudenhaluisia: pidämme hyvästä ruoasta ja on turhan helppoa ehdottaa leipomista tai ulkoruokintaa. Me ollaan yritetty ryhdistäytyä asiassa, eniten tietenki auttaa, kun tunnistetaan meidän tavat.

Heh, pikainen välikommentti. Piti muokata tekstiä hieman puhekielisemmäksi, meinasi mennä turhan tieteelliseks. Huomaa, mitä sitä on kirjottanu viime aikoina... ''Olemme yrittäneet ryhdistäytyä..'' HRRR.

Mä oon miettiny tosi pitkään sitä, et mikä merkitys makeutusaineilla ja etenkin light-limuilla on painonpudotuksessa. Tällä viikolla mä oon vihdoin testannu tätä. Olin kuus päivää herkuttomalla ja sit herkkupäivä. En juonut herkuttomuuden aikana mitään makeutusaineilla makeutettuja juomia, toisin kuin yleensä. Herkuton meni mukavasti ja herkkupäivänä huomasin, että yleensä normilta maistuneet herkut ovatkin todella makeita.

Aloin pohtia, et kun sitä makeutusainetta on tungettu niin älyttömiä määriä siihen kalorittomaan juomaan, ni onks se saanu mun makuaistin tms sekaisin niin, ettei sokeri/voi/suklaa-herkut maistu makeilta. Mä oikeesti uskon, että näin on. En tiedä onko kaikilla, mutta mulla. Mä oon ollu tosi riippuvainen herkuttomuuksien aikana light-juomista. Oon saattanu juoda litran helposti päivään. Ei kaloreita, maksimaalinen nautinto. Sit mä maistoin toissa päivänä coca-colaa, ihan sokeroitua. En saanut räjähtävää makunautintoa, en ollenkaan!

Mä oon tosi hämmentynyt. Onko muilla vastaavia kokemuksia? Mä luulen, että mä oon nyt jännän äärellä ja löytämässä syitä mun pohjattomalle makeenhimolle. Mä kirjotin tästä enemmän mun päikkyyn, sieltä voi käydä lukemassa mun ajatukset ja johtopäätökset aiheeseen liittyen.

MUOK: Uskon siis kyllä, että makeenhimolle ja etenkin sen loppumiselle on muitaki syitä ku makeutusaineet (esim. kaks lämmintä ruokaa, ruoka ennen herkkuja, herkkujen vähentäminen yms.), mutta uskon sen olevan yksi osatekijä. Tämmöstä, et mä en ahtais itteeni täyteen herkkuja vaan kieltäydyn, heitän pois yms. ni ei oo tapahtunut varmaan koskaan.

Pahvinaamari toi sun pohdinta makeutusaineista voi hyvinkin pitää ainakin osittain paikkaansa.. kyllähän se makeanhimoa pitää yllä vaikkei sokerista oliskaan. Itsellä pahin moka taitaa olla se herkkujen pimitys iltaan. Ostanpa ILLAKSI karkkia, sit kun on niitä koko päivän kuolannut niin illalla meneekin koko pussi.. tänään söin äitienpäivän kunniaksi jäätelöä. Söin ensin lämpimän ruuan ja jälkkäriksi otin n.desin jätskiä, eikä tullu semmoista "pakko saada lisää"-fiilistä. luin patrik borgin rentoa painonhallintaa kirjan tossa pari viikkoa sitten ja monia hyviä pointteja siinä oli. Kunhan pääsen tavoitteeseeni niin alan opetella sitä rentoutta, koska en tahdo loppuelämääni miettiä joka suupalaa.

Tänään aamupaino oli 59,9kg! vielä 4,9kg tavoitteeseen, tosin voi olla et jatkan vielä muutaman kilon pidemmälle, tuota mahaa kun vielä on.. mut sen näkee sitten!

Pahvinaamari, hyvää pohdintaa. Oon kans viime aikoina miettinyt makeutusaineita. Kun vuosi sitten jätin lisätyn sokerin pois ruuasta, en moneen kuukauteen juonut myöskään keinomakeutettuja juomia. Mun ruokavaliossa oli makeaa oikeastaan vaan marjat ja hedelmät. Makuaisti tottui, ja välillä kun maistoin jotain karkkia tai suklaata niin se ei enää ollut hyvää, vaan liian makeaa. Makeat "herkut" ei ollut mikään kiusaus, lakkasin tykkäämästä niistä.

Jossain vaiheessa rupesin silloin tällöin juomaan hiukan Pepsi Maxia tai vastaavaa. Aluksi se oli musta pahaa, mutta äkkiä siihen tottuu ja se alkaa maistua. Ja 0 kcal, on se niin helppoa ottaa kolmaskin lasillinen Määrät on tasaisesti vaan kasvanut ja limsapäiviä on useammin. Välillä siihen on ihan hirveä himo ja menee varmaan litra päivässä. Ja hupsista, eipä sitten ne karkitkaan tunnu enää ylimakeilta, vaan välillä on pitkän tauon jälkeen alkanut niitäkin tehdä mieli, itse asiassa viime viikolla söin karkkia varmaan kolmena päivänä – enemmän kuin moneen kuukauteen yhteensä Nukkuva peto on herätetty...

---

Sannni, onnea uudesta kymmenluvusta! Hienosti menee

Voi, täälläkin on yksi lightlimsakoukussa oleva! Minä olen juonut Pepsi Maxia jo vuosia reilusti. Tosin määrän olen pystynyt vähentämään, nykyisin juon ehkä 2l viikossa kun ennen meni ehkä 8l... Tuota on todella vaikeaa lopettaa! Itselläni huomaan selvästi yhteyden makeanhimon ja tuon limsan juomisen välillä. En tosin tiedä onko se biologista vai ennemminkin opeteltua niin että aina herkkujen kanssa juon sitä niin sitten käy niin että kun on limsaa niin alkaa miettiä herkkuja. Pitäisi kyllä taas vähentää vähän.

Minusta tuntuu kanssa että on jäänyt nyt vähän herkkuvaihde päälle, kun joka päivä pitäisi olla jotakin. Varmaankin vapun jälkeen on mennyt vähän huonommin. Ja nyt olen ollut kohta viikon verran kipeänä, joka on minulle ehkä vaikeinta ikinä. Tuntuu hankalalta kun ei saa liikkua tai tehdä muutakaan kivaa ja sitten en muista syödäkään kun ei nälkä tule samanlaisena. Näiden seurauksena tulee syötyä vähän mitä sattuu. On tämä kohtuullisen hyvin mennyt kuitenkin, pääsääntöisesti on tullut syötyä ihan normaalisti. Pari kertaa aiemmin olen ollut muutaman viikon syömättä mitään herkkuja ja itselleni se on auttanut makeanhimon vähenemiseen.

Onnea Sannni hurjasta painonpudotuksesta! Minulle Patrik Borg on sellainen tyyppi, jonka laihdutusmetodit tuntuvat järkevimmiltä. Tai lähinnä se, että hitaamminkin pääsee perille ja laihduttamisen ei pitäisi tuntua miltään erilliseltä projektilta. Tuota samaa ajattelua olen soveltanut nyt tai että yritän ennemminkin syödä kuin sen painoinen henkilö kun mitä itse haluaisin olla, eikä kovaa laihduttamista ja vasta sitten opettelua. Katsoin joskus kalorilaskurista, että minun tarvitsisi syödä noin 200kcal vähemmän päivässä kun olisin kymmenen kiloa hoikempi. Tuo ei ole kovin paljon. Sinä taas etenet toista tietä eli ensin pudotus ja sitten rentoutta ja sekin on varmaan ihan ok. Ja jos olet aiemmin elämässäsi ollutkin hoikka niin se saavutetussa painossa pysyminen ei varmaan ole niin vaikeaa. Itselläni aiemmasta elämästäni tiedän että tuo laihdutus ensin ajattelu ei toimi, koska kun olen laihtunut niin olen pikkuhiljaa lipsunut takaisin aiempiin tapoihini ja kilot ovat palanneet. Eikä se sinällään ole ollut mikään ihme, koska en ole oikeasti ajatellut että minun pitäisi pystyä jollain tasolla ylläpitämään niitä elämäntapoja mitä olen laihduttaessani tehnyt.

Nyt olen punninnut kerran viikossa (perjantaisin) ja se on vapauttavaa! Ennenhän punnitsin joka päivä. Tuntuu ihanalta että nytkin kun on menkkaturvotus parhaimmillaan niin ei tarvitse järkyttyä siitä painonnoususta vaan voi rauhassa odotella perjantaihin. Ja ehkä tämä kerran viikossa valmistaa parhaiten painonpudotuksen jälkeiseen elämään, enhän minä silloinkaan aio joka päivä itseäni punnita tai ajatella painoani.

Kiitos Pieni karhu ja Stam1na!

No mulla nää liikakilot on lähinnä raskauskiloja ja tupakoinnin lopettamisen jälkeen tulleita kiloja ja sillon kun herkuttelun saa pidettyä kurissa, niin painokaan ei nouse. Joten lähinnä tuohon herkuttelun kanssa pitäis se rentous löytää, toki kun oon viimeiset reilu 7v lähestulkoon kokoajan ollut joko raskaana, imettänyt tai laihduttanut, niin se kropan luonnollinen nälänsäätelykin on ihan hukassa, joten sekin pitäisi saada heräämään ettei jokaista suupalaa tarvitsisi miettiä.

Jatkuva syömisten miettiminen on alkanut taas ahdistaa, joten oon vähän jo höllännytkin ja vähän herkutellut myös. Tunnen itteni sen verran hyvin, että tiedän jos en höllää välillä niin lopulta naksahtaa ja homma menee överimässäämiseksi.