No nyt ehdin kirjoittamaan!

Oma tulokseni reilun kuukauden ajalta on kiloissa aika kummallinen noin laihdutusmielessä , mutta kuitenkin vain +1 kilo viime kuukauden lukemaan nähden. Välipunnituksissa kuukauden ajalta on nähty +3 kilonkin lukemia usein, joten olen oikein tyytyväinen. Etenkin kun mittasin vyötärön, ja sainkin -7 senttiä! Edellinen 120 cm (juu, huh huh) mittaus oli kyllä aika rennosti päiväsaikaan napattu, ja tämä taas hoikimmillaan aamusta, joten ero ei oikeasti ole noin dramaattinen. Senttejä on kuitenkin lähtenyt! Vaatteetkin tuntuvat väljemmiltä, joten olen kutistunut joka puolelta. Eli tiivistynyt!

Ainakin omalla kohdallani heittämällä pienin luku tuli kuukautisten loputtua, vaikka eron huomasin jo pari päivää vuodon alettuakin. Jatkossa pidän siis vaa'an komerossa, kunnes menkat ovat ohitse. En myöskään aio merkitä tuonne sivuun tätä plussaa, en koe sitä motivoivaksi. Riittää, kun itse tiedän, että oikealla tiellä olen. Eiköhän se painossakin ala joskus näkymään.

Jatkan ateriarytmin kanssa painimista, ja yritän taas napata kananmunat päivittäiseksi tavaksi, olen vähän laiskistunut niiden keittämisessä. Aina, kun olen viitsinyt niitä laittaa, ovat syömiset olleet esimerkillisiä. Vaan kun sitä on välillä sekä laiska että tyhmä...

Niin joo, piti lisätä, että nyt otan tavoitteekseni käydä kävelemässä neljä kertaa viikossa, joogat ovat sen verran satunnaisia vielä, että niistä ei ole arjen pelastajaksi. En anna niidenkään suhteen periksi. Vietän kyllä päivän jaloillani, mutta uskon metsäkävelyiden tekevän hyvää sekä keholle että mielelle.

Huh, Muskatelli, tuo vyötärön pienentyminen on ihan hurja! Aivan mahtavaa. Ja varmasti tosiaan vaatteet tuntuu mukavilta päällä, tuollainen pienenminen jo tuntuu ja näkyy. Ihan käy kateeksi, minulla ei ole nyt vyötärö ollenkaan tuntunut kuukauden aikana pienentyneen, vaikka kiloja on lähtenytkin. Mittaaminen on jotenkin vaikeaa, en tunnut ikinä muistavan mistä kohti se pitää tehdä. Mutta pitää aina välillä koittaa mittailla. Se on kyllä tosiaan hienoa, kun sentit lähtee.

Ja kävely on hyvää liikuntaa. Neljä kertaa viikossa on varmasti aivan erinomainen tahti. Ja kuten sanoit, tekee hyvää myös mielelle

Vielä tuosta kananmunasta. Se on kyllä tosi hyvää ja monipuolista ruokaa, meillä syödään sitä kans paljon.

Minulla meni eilen ruokailut noiden synttäreiden takia ihan penkin alle. Sorruin varmaan pahiten koko loppukesän/syksyn aikana mässäilyyn. Ja siis meni tyyliin karkkia ja sipsiä. Illalla olikin sitten tosi turpea ja huono olo. Ihan kuin krapula

Ja tänään isänpäivän herkut... No, onneksi meillä panostetaan enemmän siihen ruokaan kun herkkuihin. Meillä mies ei ole herkkujen ystävä. Mutta toki lasten vuoksi jotain makeaakin on. Mutta tänään syödään kotona pitkän kaavan mukaan, eikä sekään nyt ihan kevyintä ole. Mutta sentään oikeaa, ravintorikasta ruokaa toisin kuin eilen.

Nyt on paikatkin aivan jumissa, niskat ja selkä. Tänään ajattelin kaivaa netin syövereistä jonkun kehonhuolto-ohjelman ja venytellä sellaisella. Pitäisi ottaa muutenkin sitä enemmän kyllä ohjelmaan. Miten on, venyttelettekö te? Oisko vinkkejä, miten sen saisi arkeen mukaan? Televeision ääressä illalla? Aloitus ainkin on tässäkin niin vaikeaa.

Täälläkin ihan ähkynä tämän viikonlopun jäljiltä. Kaksi päivää peräkkäin tuhteja päivällisiä, joissa jälkiruoaksi kakkua. Ei sentään karkkia eikä sipsejä. Eilen oltiin naapurin luona ja tuli juotua myös useamman lasin alkoholia. Sen seurauksena uni ei tullut ja palautuminen erittäin heikkoa. Rytmi taas sekaisin.

Tänään alkoholi jäi sentään yhteen pieneen lasilliseen punaviinia.

Yhteistä molemmille päiville oli se, että tuli aika paha olo makean kakun jälkeen. Makea ei nähtävästi enää niin hyvin maistu, kun on ollut useamman viikon vieroituksessa. Olin kuitenkin pettynyt itseeni, etten kumpanakaan päivänä osannut lopettaa ennen kuin oli jo syönyt liikaa. Tietoista syömistä olisi kyllä syytä harjoitella. Nyt yksi ongelma oli se, että oli aivan liian nälkä ennen päivällistä.

Venyttelystä; telkkarin äärellä on hyvä vaihtoehto. Itsellenikin venyttely jää liian vähälle. Toki rankemman jumpan jälkeen yleensä venyttelen.

Muksuliina, lohduttavaa että on kohtalotovereita. Nyt vain pitää kääntää tilanne taas voitoksi.

Mutta huomaan, että itsehillintä on vielä pahasti opettelussa. Viikonlopun herkuista meni loput nyt lounaalla, apua!! Tällä menolla se satanen ylittyy nyt perjantaina taas. Ihan hirveä morkkis iski nyt. Ja vielä ihan kamala työviikko luvassa, sekin on aina riskihommaan syömisten ja liikkumisten kanssa. Mutta ei auta kuin pinnistellä!!

Tutka, vielä ehdit saada rytmistä kiinni, ei hätää. Muista syödä hyvä aamupala, tai joku, mikä on sulle erityisen tärkeää rytmin pysymisen kannalta. Mutta jos nyt hetkellisesti heilahtaisi takaisin satasen väärälle puolelle, ei se maata kaada. Kyllä tähän matkaan on mahduttava huonompiakin viikkoja.

Muksuliina, mahtavasti on tuollainen luontainen kohtuus löytynyt makeaan.

Mähän en siis ollut mitenkään ähkynä viikonlopusta, mutta en siksi, ettenkö olisi syönyt sekä sipsejä että karkkia (no sentään tummaa suklaata), että vielä kakkua ja hyvää ruokaakin, vaan koska mun maha vetää taas turhan paljon. Tosin sipseissä onneksi tuli raja vastaan, söin niin paljon kuin menee, enkä kyennyt ollenkaan samalla lailla niitä ahmimaan kuin nuorempana. Eli puoli pussia koko pussin sijaan. Seuraavana päivänä mittasin kuun alimmat lukemat.

Olen jo useamman aterian jälkeen merkannut seurantaan "söin sopivasti", ja heräsin pohtimaan, että hetkinen, kyllähän annokset ovat aika isoja. Huomaamattani olen taas alkanut syömään liikaa kerralla. Eivät ne tietävät turhaan varoitelleet, että vaikka onnistuisi mahalaukkinsa kutistamaan, se venyy helposti takaisin. Tällä viikolla siis jälleen haasteena annoskokojen kutistus liikunnan lisäksi.

Mulle nuo joogat ovat venyttelyitä, niitä saan tehdyksi vaihtelevasti. Harvoin koko pakettia, eli 4x15 min (sain pari joulua sitten lahjaksi kirjan), mutta se onkin aavistuksen kova tavoite. Nyt liikuntapalettiin viikossa kuuluu arkipuuhastelun lisäksi siis 4xkävelylenkki (15 min - 2h kestoltaan, tosin alkuun en noita kahden tunnin rykäisyjä yritä), päivittäin 4x15 min jooga ja jokapäiväinen hulailu. Olin jo laittamassa vannettani myyntiin, mutta sisuunnuin, ja päätin vielä yrittää. Hulavanteen pyöritys ei vielä suju, opettelen vasta.

Ainoat kerrat kun olen elämässäni onnistunut pitämään mitään säännöllistä venyttelyä yllä, on rutiini ollut päivittäistä. Tai sitten jonkin harrastuksen yhteydessä, jos ajattelee teinivuosia. En tiedä, onko muilla näin, mutta minä venyttelisin aina samaan aikaan, ja vaihtelisin vain kertoa ja haastavuutta tarpeen mukaan. Jotain sellaista noissa joogissanikin yritän.

Krääh, nyt ei mene hyvin ei. Ei pidä antaa pirulle pikkusormea, lopettamaan ei näköjään pysty. Mulla on nyt siis lauantaista asti ollut syömiset ihan hukassa. Kaikki lähti niistä herkuista. Nyt on ihan olo taas, että tästä ei tule mitään. Mutta ei auta luovuttaa!

Tsemppiä Tutka, sullahan oli tiedossa etukäteen, että on tulossa hankala viikko, älä lannistu. Nyt vaan kitkuttelet mitenkuten selvemmille vesille, ja luotat, että pian saat taas rytmistä kiinni. Ehkä söit hiukan liian vähän viime viikolla? Jos liian pitkään tulee liian suuria vajeita, melkein kenellä tahansa lähtee lapasesta. Omalla kohdallani vielä kesti kauhean kauan, ennen kuin loputon nälkä oli selätetty. Kuukausitolkulla halusin vaan syödä ja syödä. Mutta mulla oli taustalla useita liian vähäisen syömisen kausia, en vaan sitä sillon tajunnut. Olin perusteellisesti sekoittanut nälkä- ja kylläisyysviestini.

Mulla on haasteita arjessa myös, pääsin lenkille, mutta siitä tulee uusia ongelmia. Inhottavaa olla huonokuntoinen ja lihava. No, lohduttaudun, että olisi monella hoikallakin vähän puhaltamista vauva selässä tehdyn lenkin jälkeen.

Kiitos tsempistä Muskatelli. Ei auta kuin sinnitellä. Eilen oli jo vähän parempi päivä, muttei vielä hyvä. Huominen kyllä pelottaa. En kestä, jos on yli sen satasen. Mutta koitan asennoitua, että kyllä niitä takapakkeja tulee.

Hienoa, että pääsit lenkille! Se on polku parempaan oloon, näinhän se on. Mutta mie ymmärrän hyvin tuon fiiliksesi. Varsinkin ekat viikot salilla oli ihan kammottavia, kun nyt syksyllä aloitin (n. viidentoista vuoden jälkeen ) taas jonkinasteisen treenaamisen. Mutta se liikunnan riemu vie mennessään, ja ajatus menee ajan kanssa ohi. Ja jos tosiaan vauvan kanssa olet lenkillä, niin siinhän on melko kova paino lisäksi oman päälle. Eli hyvähyvä!!

Mulla on kaatunut kunnollisen liikunnan aloitus ennenkin tähän samaan. Pitäisi käydä vain 15 minuutin lyhyitä lenkkejä, että kunto nousisi vähitellen tasolle, jossa voisin sekä lenkkeillä että tehdä kotihommia. Eilenkin vietin illalla kaksi tuntia siivoillen ja pyykkiä ripustaen lapsi selässä. Tyttö ei usein öisin nuku kuin kainalossa, niin jos ei halua maata vieressä, on kannettava. Kuitenkaan pelkkä jaloillaan oleminen ei ole niin tehokasta, että kunto nousisi, ainakaan enää tässä vaiheessa. Vauvan ollessa puolivuotias viime kesänä eron kyllä huomasi. Joten olisi pakko kotitreenata tai lenkkeillä päälle, ja silloin aina väsytän itseni. Nyt päätin vain sitkeästi jatkaa. Ei kai se kovin monta viikkoa voi ottaa, että jaksaa sekä lenkkeillä että raataa? Eniten harmittaa, kun iltaisin olen kaksinkertaisen uupunut, niin tulee ärhenneltyä lapsille. Lisäksi koen jotenkin valtavan noloksi, ettei jaksa touhuta, koska kävi kävelemässä tunnin.

Sitten aina ajattelen, että aloitan maltillisemmin, pidän nyt lepopäivän, ja sitten toisen, ja lopulta en saa lähdetyksi ollenkaan. Kun mietin elämäni onnistumisia, niin helposti en ole koskaan saanut mitään tehtyä, vaan jään ennemmin sohvalle makaamaan. Vissiin masokistiluonne. Joten nyt taon päätä seinään, kunnes se menee läpi. (Terveyden ehdoilla toki.)