Monia kuukausia on mennyt niin, että olen vain lukenut juttujanne. Pysynyt lähellä, iloinnut iloistanne, surrut surujanne, pahoitellut sairauksianne, läheistenne sairauksia, matkannut reissuilla kanssanne. En ole kirjoittanut, kun on tuntunut, etteivät ajatukset siirry tietokoneen näppäimistölle, näytölle- teidän luettaviksenne.

Juuri nyt ajattelen teitä Kesäheinä ja Karmale. Olen hetken lähellänne ja tiedän, että ymmärrätte mitä haluaisin sanoa. Miehenne taistelevat ja te olette siinä vierellä. Tärkeintä on, ettei menetä uskoa ja toivoa, joka joskus itse Jumalaakin voi hämmästyttää. Toivo, on ihmisen voima kaikkia murheita vastaan.

Läheisen kamppailu sairauksien kanssa on pahempaa kuin kamppailu omien sairauksien kanssa. Läheisen kipu sattuu enemmän kuin oma kipu. En tarkoita, etteivätkö omat sairaudet olisi tuskallisia ja usein vaikeitakin hyväksyä. Kyllä ne ovat ja silti pidän mieluummin omat kipuni, kun katson rakkaani kipuja. Niin se vain on.

Minun tältä foorumilta poissaolo päiviini liittyy paljon menetyksiä. Rakkaiden ihmisten kuolemia, hyvien ystävien vakavavia sairastumisia, oman terveyden kanssa kamppailua. Suru on kuin ikkuna, josta katsoo ulos keskellä päivää, mutta näkee vain harmaat pilvet. Kuin uni, josta herää keskelle hämärää vaikka taivaan aurinko on kirkas ja suuri.

Juuri kun ajattelee, että nyt voi hengähtää, nähdä lumihiutaleiden tanssin- sattuu jotain, joka pudottaa harson kasvojen eteen. Sellaista elämä on. Välillä tuulee ja välillä tuulee vielä enemmän.

Olen 72-vuotias, nainen, äiti ja mummu. - ”Olet sä jo aika vanha”, sanoi 6-vuotias nuorin lapsenlapsistani. Ja jatkoi: ” Onko sulla sen vuoksi paha mieli, kun et enää jaksa juosta etkä kiipeillä puihin?”

Juttelemme vanhenemisesta ja lapsenlapsen lähdettyä kotiin jatkan miettimistä. Ei vanheneminen minua sureta. Ei kömpelyys eivätkä kivut. Ei muistot, jotka milloin sattuvat milloin huvittavat. Mutta se minua surettaa, että ympäriltäni katoaa niitä ihmisiä, joiden kanssa voi asioita muistella. Joille voi sanoa: Muistatko silloin..? Ja tietää, että toinen muistaa.

Onneksi vielä elämässä on monta läheistä ja rakasta ihmistä. Heistä iloitsen ja heihin pidän yhteyttä nyt, kun me vielä olemme siinä kunnossa, että yhteydenpitäminen onnistuu. En siirrä asioita, jotka tänään voin tehdä huomiseen, koska kuka tietää tuleeko huomista.

Rakastan tänään, nauran tänään, leikin lapsenlapseni kanssa tänään, kuuntelen tyttäreni työmurheita tänään, soitan kaukana asuvalle ystävälleni tänään.

Pidän miestäni kädestä kiinni ja kiitän keltaisista ruusuista, jotka häneltä ilman sen kummempia syitä sain ja ajattelen miten hyvin elämä kaiken kaikkiaan on minua kohdellut. Elämä ottaa, mutta myös antaa. Elämä kääntää kasvonsa, mutta katsoo myös suoraan silmiin. Itsestä on kiinni katsooko takaisin vai kääntääkö katseensa pois.

Iloitaan omasta ja toisen ilosta. Itketään silloin kun on itkun aika. Rakastetaan ja välillä suututaan. Kiukutellaan ja pyydetään ja annetaan anteeksi. Uskotaan tähän hetkeen ja eletään se juuri niin kuin se on elettäväksemme annettu.

No huh, olikohan tuo saarrnaamista. Tämmöistä tekstiä seuraa, kun ei ole aikoihin mitään kirjoittanut. Jääköön kuitenkin poistamatta, koska juuri nyt ajattelen näin.

Mukavaa tätä päivää itse kullekin.

Kiitos kaikille ja varsinkin Jumbojetille taas viisaista sanoista!

Ei meillä mitään hätää ole, meillä kukkii omituinen huumori. Sattui vaan tuo ystävän kuolema, niin tuli surullinen päivä.

Meidän "voimalauseita" on; ei Herra hylkää, se vaan koettelee. Kyllä Herra hulluistansa huolta pitää. Ja Jaska Jokusesta "pahinta masennuksessa on nostaa päänsä pystyyn".

Valitettavasti ruualla on kyllä itseämme lohdutettu. Kahdessa vuodessa on tullut kymmenen kiloa lisää. En tiedä, miten saisi tämän kierteen loppumaan.

Voimia itse kullekin ja erityisesti Karmelalle!

Heippa kaikille

En ole muutamaan päivään käynyt täällä sivuilla ja olipa paljon tullut kirjoituksia sunnuntain jälkeen. Kiitos tsempeistä.

Karmale voimia sinulle ja perheellesi Toivottavasti miehesi kunto on eilisestä kohentunut ja syy sairauteen löytyisi. Äläkä yhtään pahoittele, jos purat sydäntäsi täällä. Aina olemme toinen toisillemme sanoneet, että tämä on hyvä paikka tuntemusten purkauksille. Itse kukin meistä aika ajoin tarvitsee sellaista.

Kesäheinä osanotto ystäväsi poismenon johdosta. Kyllä tuollainen pysäyttää. Voimia teille molemmille miehesi syövän kanssa. Olet aiemminkin tuonnut esiin tuon teidän huumorin ja upean elämänasenteen, että ei sure asioita etukäteen. Tuon etukäteen suremisen kanssa minulla ainakin on paljon parannettavaa.

Muori kerrothan, kun saat tutkimustuloksia. Onneksi kivut ovat sentään helpottaneet.

Mustikkaposki vielä myöhästyneet onnittelut vuosipäivänne johdosta. On se upeaa, kun löytää vierelleen ihmisen, jonka kanssa on hyvä taivaltaa. Ymmärrän hyvin sinun tapaasi saada mielihyvää, siitä, että on oikeasti tehnyt jotain.

Pikseli taas muistelin sitä, kun aloitit tuon kuorohomman. Ihanaa, että se antaa sinulle paljon mielihyvää. Tietty siitä saa mielihyvää, kun voi antaa toisille hyvää mieltä.

Japena en ole tainnut käydä naamakirjassakaan sitten maanantain jälkeen, mutta muistan joulukatunne kuvia aiemmalta vuodelta .

Tiinuliinu ja IL odotamme varmaan kaikki matkakertomuksianne Onneksi pääsitte hyvin matkaan.

Kivikasa toivottavasti selkäsi tokenee. Tuo on niin tuttua minulle, että menee vähän eteenpäin ja sitten taas vähän taaksepäin. Olen kuitenkin kuntouttanut itseni niin moneen kertaan, että eteenpäin on kuitenkin menty enemmän kuin taaksepäin. Teille tulee varmasti upea Japanin reissu.

JJ en melkein uskonut silmiäni, kun pitkästä aikaa näin kirjoituksesi täällä. Oli nimittäin niin, että aamuyöllä unta hakiessani mietin juuri, että mitä sinulle kuuluu. Ajattelin jo laittaa yksityisviestiä naamakirjan kautta. Voi kuinka kauniisti ja osuvasti osasit taas sanasi asettaa. Lisää vaan tuollaista saarnaamista Mietin sitäkin, että mitä "entiselle" teinineidolle mahtaa kuulua nykyään.

Menetykset ovat raskaita. Olemme siinä iässä, että lähipiirissämme varmaankin koko ajan joku sairastuu, jotkut nukkuvat ikiuneen yllättävänkin nuorena. Ei sitä tosiaan etukäteen kukaan tiedä päiviensä määrää. Koko ajan enemmän ja enemmän olen yrittänyt sitä, että osaisi elää hetkessä ja olla kiitollinen jokaisesta päivästä, jokaisesta läheisestä sukulaisesta ja ystävästä. JJ puki tuon sanoiksi niin hyvin.

Maanantaina olimme päivällä vanhempieni luona. Pitänee ostaa sinne toinen dosetti, että saa kerralla annosteltua äidille kahden viikon lääkkeet. Niitä on niin paljon, että en halua isäni enää yksin niitä laittavan. Kotimatkalla tiet olivat aivan jäässä ja osittain liikenne seisoi muutamissa paikoissa kolarien vuoksi. Poikamme oli maanantai-iltana syömässä luonamme. Hänen parisuhteensa on karilla ja uusi tyttö jo katsottuna. Vaistosin aiemmin jo jotain tuollaista, vaikka nyt vasta asiasta kertoi. Eihän sitä voi muuta kuin toivoa, että uusi ihmissuhde toimisi.

Tiistaiaamusta rakas siippani lähti mökille. Kun viime viikolla oli tämä Telian verkon sählinki, niin meiltä meni mökiltä wifi pois. Ei näy kamerat eikä toiminut ilmalämpöpumpun kauko-ohjaus. Nyt ovat kunnossa, kun paikan päällä pääsi buuttaamaan laitteen. Tänään urhea siippani oli räntäsateessa reilut kaksi tuntia kalassa - eipä saatu omaa joululohta eikä lohen mätiä. Minä en lähtenyt mukaan, kun olisi pitänyt mennä "peruslämpöiseen mökkiin" ja enkä varmaan olisi tässä tilanteessa oikein kestänyt pitkää automatkaakaan.

Eilinen menikin sitten siivotessa ja pyykätessä. Tein pienen lenkinkin. Tänään olen sitten pitänyt harvinaisen löhöpäivän. Minulla oli yli 200 ohjelmaa tallennettuna digiboxiin ja tänään olen saanut määrän alle 200:an "Normaalisti" en kyllä katso telkkaria päiväsaikaan (en tiedä mikä luterilainen synnintunto siitä tulee), mutta nyt olin ajatellut jo etukäteen, että tänään on lepopäivä. Iltäpäivästä tytär tuli tänne ja viipyi useamman tunnin. Minulla oli valmiina tehty suppilovahverokeitto, jolla herkuttelimme. (Polvivaivainen isäni oli keränyt minulle sienet.) Ihana oli taas vaihtaa ajatuksia tyttären kanssa. Olen niiiiin kiitollinen siitä, että meillä on niin läheiset välit.

Illalla olin vielä saunassa naapurin kanssa. Hänellä on hiljattain diagnisoitu muistisairaus eikä oikein halua yksinään mennä saunaan.

Toivotan voimia viikon jatkolle itse kullekin. Toivo on kantava voima - samoin usko. Toivoa ei kannata menettää. Olen kiitollinen, että olen kypsässä iässä saanut tällä foorumilla teidät ystäviksi.

Jaksa oikein vieläkään keskittyä mihinkään. Kiitos kuitenkin myötätunnosta.

Tämä päivä meni odotellessa haenko isännän kotiin vai en?
Neljän maissa sitten selvis, että ei tuu tänään kotiin.
Tulehdusarvot oli nousussa. Aloittivat antibiootin.

Olen henkisesti väsynyt.

Pitäkäähän huoli itsestänne ja puolisoistanne

Hola!

Voi miten viisaita ajatuksia Jumbojetilta! Ja mukavaa kun olet täällä foorumilla vaikka et ole aikoihin mitään sanonutkaan. ”Ystävät ovat kuin tähtiä. Et aina näe niitä, mutta tiedät että ne ovat olemassa.”

Karmalelle ja miehelleen voimia toivottelen, ja tietysti kaikille muillekin kipujen ja sairauksien kanssa kamppaileville.

Mutta toivottavasti edes jotakuta edes hiukan ilahduttaa seuramme = matkakertomuksemme Etelä-Espanjasta. Eilisestähän IL jo raportoi, ja tänään siis toteutettiin uusia suunnitelmia.

Suunnitelmissa oli Malagan auto- ja pukumuseo. Sinne lähdettiin paikallisjunalla, koska kaupungissa on täysin mahdotonta löytää parkkipaikkaa. Koska asemalta on 7 km kävelymatka museolle, mentiin metrolla. Malagassa on samanlainen metro kuin Helsingissä eli sillä on keskustasta katsottuna kaksi vaihtoehtoista reittiä. Onnistuttiin löytämään oikea heti sen jälkeen kun oli ostettu liput. Ystävällinen asemaneuvoja (niitä metroasemilla riittää koska systeemi on upouusi eikä sitä hallitse edes paikalliset, toljailevista turisteista puhumattakaan) juoksi automaatille sanomaan että ei kannata ostaa neljälle hengelle lippuja koska kuuden hengen liput ovat edullisempia. No ostettiin kuuden hengen lippu ja ajettiin vahingossa parin pysäkin ohi, mutta ei hätää koska metro kulkee kumpaankin suuntaan ja vuorovälit ovat kohtuulliset.

Automuseoonkin osattiin. UK ja mä oltiin käyty siellä puolisentoista vuotta sitten mutta koska näyttelyt vaihtuvat, uuttakin nähtävää oli. Ensikertalaiset IL ja NM (=Naapurinmies) olisivat varmaan viipyneet viikon ellei nälkä ja jano olisi yllättänyt.

Kaikkialla kiilsi kromi, muodot ja materiaalit olivat mitä mielikuvituksellisimpia (esimerkkinä englantilainen 1920-luvun auto jossa kuski ja kumppaninsa istuvat katetussa ohjaamossa, anopille on paikka taaempana taivasalla. Tai se saman aikakauden piknik-kulkuneuvo jossa takalokasuojan päällä rottinkikori neljälle viinipullolle. Eräässä autossa taas etupenkin selkänojaan liittyi baarikaappi tai oikeastaan -hylly, missä oli portviinikarahvi ja kristallilasit. Jne jne. Jos Malagassa matkailette, kannattaa katsastaa kyseinen museo. Pukuja ja hattuja on joka lähtöön, nekin pääosin 1920–1960-luvuilta.)

Malagan vanhassakaupungissa ruokapaikkoja riittää. Puolentoista vuoden takainen yhden katkaravun viiksikarvan paella oli kirkkaana mielessä, mutta tällä kerralla tehtiin parempi paellavalinta ja siitähän löytyi simpukkaa ja muuta merenelävää ihan mukavasti.

Lyhyt ruoansulatuskävely vei pikku konditoriaan, jossa kahvi oli maukasta ja sacherkakunpalat kohtuullisen kokoisia. IL ja hänen ”oma pikku nöpönenänsä” (Naapurinmiehellä on komea klyyvari joten lempinimi herättää seurueessamme aina yhtä suurta hilpeyttä) jakoivat annoksen, UK ja mä toisen.

Vyöryttiin paikallisjunalle, noustiin vaunuun ja istahdettiin, jolloin käytävän toisella puolella istuvat espanjalaisrouvat kävivät hätistelemään: ”Ei, ei tähän junaan! Tämä ei ole Fuengirolan juna!” (Malagasta lähtee kaksi paikallisjunaa. Mistähän rouvat arvasivat mihin me meinattiin mennä, kun emme sanaakaan sanoneet?)

Kotiin päästiin kuitenkin, ja nyt iloitaan postilakon loppumisesta ja siitä, että huomiseksi on taas luvassa uusia seikkailuja.

Pysykää kanavalla! Ja jakselkaa!

Pakko vastata heti sinulle Merelle. Futista seuraamme--eilenkin yli 3 tuntia yhteen menoon hyviä Mestarien Liigan matseja. Kun en juuri kunnolla tällä hetkellä kävelemään pääse ( lonkka aivan sökö, leikkausjonossa) ovat futis telkkarista (ja muukin urheilu), hyvät kirjat, kitaran rämpyttely, Duolingon kautta ranskan ja espanjan opiskelu ja tietysti lastenlasten ja ystävien käynnit ja miehen hellä huolenpito niitä asioita, jotka pitävät mielialani hyvänä.

Kipa, entinen teini lapsenlapseni, nykyinen nuori aikuinen- on juuri nyt, oli ainakin vielä pari päivää sitten, aikuislukiossa. Hänen elämänsä on hieman up and down- elämää. Aikuislukiokin keskeytyi tuossa yli vuosi sitten, mutta nyt hän taas jatkaa sitä. Pidämme tiiviisti yhteyttä, tuemme häntä kaikin tavoin ja haluan uskoa, että jonain päivänä hänen elämänsä kantaa. Hän on kaunis, viisas, lämmin ihminen, mutta aina vain eivät voimat oikein riitä.

Ihanaa, että muori sinun päänsärkysi on alkanut helpottaa ja että olet nyt hyvässä hoidossa. Olet uskomattoman sisukas nainen!

Espanjan tarinat ovat aivan ihania. Kiitos niistä.

Voi kunpa elämä hymyilisi tänään itse kullekin. Antaisi pieniä ilon aiheita, lievittäisi kipuja, jakelisi mukavia yllätyksiä matkan varrelle. Joulun odotus on salaisuuksia täynnä. Tonttuja, jotka vilahtavat ikkunan takana. Lasten malttamattomia kysymyksiä: Milloin joulupukki tulee? Tähtiä yön taivaalla, kuiskauksia, halauksia, suukkoja....Tiinuliinu minäkin taidan olla jouluihminen .

Mukavaa adventin aikaa itse kullekin.

Moi mimmit,

tässä tulee torstaipäivitys. Me neljähän luulemme olevamme vielä keski-iässä - no, ehkä myöhäiskeski-iässä mutta niin vain aamulla kerrattiin yölliset pissakäynnit ja mitattiin verenpaineet, ennen kuin lähdettiin ajelemaan kohti Antequeran vuoristokaupunkia. Ukkokulta oli käynyt siellä etukäteen tutkailemassa ja toimi hienosti oppaana koko päivän, kuskina myös.

Ensin käytiin maakumpareiden sisältä löytyneillä hautaholveilla, joiden suuaukot ovat kohti vuorta. Vuori on makaavan intiaanin pään muotoinen. Siihen liitty traaginen tarina rakastavaisista, joiden vanhemmat olivat nuorten yhteenmenoa vastaan, joten nämä heittäytyivät käsi kädessä vuorenhuipulta kuolemaan.

Auto parkkiin ja kävelemään. 1500-luvulta oleva pikkukaupunki oli täynnä kirkkoja ja luostareita, yhdessä kirkossa kävimmekin, ennen kuin kapusimme yli 500 metrin korkeudessa olevalle Neitsyt Marian Isommalle kirkolle. Mieleenpainuva paikka, menkää ihmeessä, jos ikinä vierailette pidempään Malagan seudulla.

Tiinuliinu oli lukenut paikallislehdestä Gutzmanin puutarhasta, jossa olisi varsinainen joulumaa, siis sinne. Huolimatta siitä, että navi neuvoi ja opasteitakin nähtiin, paikkaa ei löytynyt. Kujat kaupungin keskustassa vaan kapenivat. Äkkäsin vihreän Gutzmanin auton ja kiljaisin Ukkokullalle, että ”seuraa”. Sen hän tekikin, kunnes tajusimme kiertävämme samaa korttelia ja auto etsi parkkipaikkaa. Minä sain hysteerisen naurukohtauksen, UK parkkasi johonkin ja totesi lakonisesti, että taidettiin ajaa vähän väärin.

Tiinuliinu oli ollut kartanlukijana ja hieman epäilin hänen taitojaan kuunneltuani kommentteja, että ”tuonne käännytään……. ei kun odotas vähän” tai että hups, nyt tähän puhelimeen tulikin kartan tilalle Ukkokullan terveystiedot.

Mun ei kyllä kannattaisi naureskella kenenkään taitoja sen jälkeen, kun eilen metroasemalla hihkuin innoissani, että täällä on robotti, jolla voi mitata pulssin ja hetkeäkään epäröimättä painoin jotain nappulaa. Kyseessä oli laite, jolta voipi kysellä apua, joten pian siitä kuului naisihmisen kysyvä ääni, mikä on hätänä.

No se Joulumaa löytyi, mutta me häkellyimme niin kaikesta kimalluksesta ja valoista, että ostokset jäivät aika vähiin. Nukkekotiini ostin kaksi lyhtypylvästä, joissa on piikkapaatsamaseppeleet ja valot toimivat pattereilla, Tiinuliinu löysi kuusenpallon, jossa oli melkein Murua muistuttava spanieli.

Nyt lähdemme syömään ravintolaan, jossa edellisen kerran täällä ollessani ruokalista herätti hilpeyttä. Siinä nimittäin luki ensin espanjaksi Dorada, sitten englanniksi Gold fish back ja suomeksi ei suinkaan kalan selys, vaan KULTAKALA TAKAISIN.

Saa nähdä mitä tänään syödään?

Jumbojet, ihana kuulla sinusta! Olet ollut mielessäni. Kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi!

Hola!

Mihinkäs me jäätiinkään? Siihen kun eilen syötiin kalaa, ei kultakalaa kuitenkaan, ja taidettiinpa ottaa jälkiruokaakin.

Tänään on sitten ollut ylikansallinen Black Friday - tiedättehän tämän jenkkilästä levinneen villityksen jolloin kauppiaat ensin nostavat hintoja laskeakseen niitä sitten pahaa-aavistamattomien asiakkaiden iloksi.

Luonnollisesti osallistuimme kyseiseen kulutusjuhlaan. Ensin paikkakunnan isoimpaan ostoskeskukseen, missä nelikkomme poukkoili puodista toiseen ja välillä soitteli toisilleen: ”Missä oot? Tuu tänne! Ei kun mä tulenkin sinne!”

Ostoskeskus oli tungokseen asti täynnä ihmisiä: Andalusian kansa hankki tavaraa hartaudella ja runsain mitoin. Otimme opiksemme: UK osti urheilupaitoja, NM oloasuja ja ties mitä muuta. Myös IL näytti kantavan paria paperikassia, enkä osattomaksi jäänyt minäkään. Ajattelen jouluna kietoutua reilunkokoiseen punaiseen huiviin, sytyttää tähdenmuotoisen valoketjun ja syödä hieman suklaata.

Käytiin me toisessakin tavaratalossa ja löytöjä tehtiin myös siellä.

Nyt mennään kaupungille katsomaan joulunavausta. Espanjassahan jouluseimi on joka kodissa kunniapaikalla, lisäksi niitä näkee kauppojen ikkunoissa ym. Fuengirolassa on näiden lisäksi kaupungin rakennuttama virallinen jouluseimi (joo, sen 5 x 5 m rakennelman yläpuolella on kyltti jossa lukee Belen Municipal eli siis Virallinen Jouluseimi.)

Huomenna vuorossa Malagan jouluvalot, ne maankuulut katulamput. joita puoli Espanjaa käy ällistelemässä. Saa nähdä sovitaanko sekaan!

Moi mimmit ja hyvää marraskuun viimeistä iltaa.

Taas ollaan tehty täysi turistipäivä, reilut kahdeksan tuntia, kymmenisentuhatta askelta, kipeät pohkeet, mutta iloinen mieli.

Tiinuliinu oli rientänyt vasta meidän heräillessä hakemaan kuumat sämpylät ”Jokapäiväisestä leivästämme” ja UK kiehautti mutteripannulla makoisat kahvit. Pian reipas joukkomme jo marssi puolentoista kilometrin matkan juna-asemalle ja matkasimme 40 minuuttia Malagaan. Edestakainen matka maksaa alle kahdeksan euroa.

Naapurinmies oli luvattu viedä Kauppahalliin ja miten tyytyväisenä hän siellä vaeltelikaan. UK halusi jäädä lähikahvilaan, Tiinuliinu häipyi johonkin ja minä yritin pysytellä Miehen takana, tungos oli melkoinen. Kotiin ostettiin erilaisia oliiviöljyjä. Monissa kojuissa sai maistella pähkinöitä, oliiveja ja manteleita, joten poimimme niitä hyppysiimme, pieni nälkä kun jo oli. Vaan myyjämies hermostui ja epäkohteliaan äänekkäästi ilmoitti minunkin ymmärtämälläni espanjalla, ettei tämä mikään buffetti ole, ostakaa tai lähtekää. Ups. Siirryimme seuraavaan kojuun, josta sitten ostettiin kohteliaammalta myyjältä.

Tasaannuttaaksemme hermojamme istahdimme originelliin (lue = rähjäiseen) kahvilaan, josta kuitenkin saimme herkulliset kinkkusämpylät ja tulikuumaa, vahvaa kahvia. Olin luvannut itselleni, että tällä reissulla en osta yhtään kenkiä tai käsilaukkuja, mutta niinhän siinä kävi, että ihan melkein vahingossa löytyi ihmeelliset kenkätossut, jotka mukautuvat jalan mukaisiksi, painavat ehkä vajaat sata grammaa. Tiinuliinu osti samanlaiset ja Mies samoilla ominaisuuksilla, mutta laivankokoiset.

Ostelu väsytti sen verran, että matkamme kohti Katedraalia keskeytyi. Aika lähelle kuitenkin päästiin, La Taberna del Obispo l. Piispan tavernaan. UK neuvotteli tilauksesta tyttösen kanssa, joka ei oikein hallinnut viinimerkkejä ja tiesi ilmeisesti vain yhden takuuvarman punkun, Altos Ibericos. Mielenkiinnolla odotettiin, saadaanko kinkkua vai punkkua. Tuli punkkua.

Toriaukea raikui iloisesta musiikista, kun kaksimiehinen orkesteri alkoi soittaa. Viereisessä ravintolassa vietettiin syntymäpäiviä, Cumpleanos Feliz (Paljon onnea vaan) lauloi seurue ja orkesteri myötäili. Kaikista aukion laidalla olevista terassipöydistä taputettiin. Vaan ilo loppui lyhyeen, kun poliisiauto lipui paikalle. Kavereiden soittoluvat olivat ilmeisesti unohtuneet, toinen joutui maijan takapenkille ja toinen alkoi koota soittolaitteita polkupyörän peräkärriin.

Me menimme Katedraaliin ja henkilökohtainen oppaamme kertoi asiantuntevasti kiinnostavia tarinoita ja symbolien merkityksiä. Kiitos Tiinuliinu! Jos käytte Malagassa, käykää Katedraalissa, se vaikuttaa aina.

Löysimme viehättävän pienen ravintolan, Mies söi mustekalaa ja me muut paellaa. Odotimme illan pimenemistä, sillä halusimme nähdä eilen sytytetyt Malagan jouluvalot. En ole ennen sellaista satumaailmaa nähnytkään. Tungos oli kamala, varmaankin kymmeniä tuhansia ihmisiä velloi kadulla. Varmistimme kohtaamispaikan, sillä saattaisimme eksyä toisistamme. Varsinkin, kun Tiinuliinu ilman huolenhäivääkään sujahteli sinne tänne kuvaamaan, UK kiipeili pitkin seiniä (no, ainakin penkkejä) kamera kädessään ja minä hädissäni tarrasin Naapurinmieheen. Kastanjakojut höyrysivät, jalokivipuut välkkyivät, ihmisiä joka paikka täynnä.

Juna-asema kuhisi junasta poistuvia ja meitä, jotka halusimme junaan. Täpötäydessä junassa seisottiin pitkä matka, mutta asiassa oli valoisakin puoli, sain muka vahingossa painautua Miehen syliin ja mukavahan niin oli matkustaa.