Tilanteet muuttuvat nopeasti, kuten tuon eilisen viestini jälkeen. Tein koronatestin päivällä ja ilokseni se oli selkeästi negatiivinen. Justuksella vielä näkyi hentoinen toinenkin viiva. Tartuin kännykkään soittaakseni iloisen uutisen tyttärelle, kun hän soittikin minulle, että Ikerin kunto oli romahtanut. Olin surrut sellaista tilannetta etukäteen, koska en koronan takia pääsisi hyvästelemään karvanaamaa, mutta nyt saatoinkin mennä, Justus jäi kotiin.

Jos joku lukija nyt ajattelee, että se itkee koiran takia, kun maailmassa on sota, voi tämän jutun yli mainiosti hypätä.

Iker ei enää pystynyt nousemaan ja pissaa tulee sen edes sitä huomaamatta. Se kuitenkin ilahtui mun näkemisestä, ulvoi iloissaan, vävy sanoo sitä anoppitervehdykseksi, kun ei se kenellekään muulle sillä lailla kilju. Sain monta suukkoa, kun silittelin sitä. Neurologille oli jätetty soittopyyntö ja hän soittikin pitkän puhelun. Sanoi, että olisi halunnut itse laittaa Ikerin viimeiselle matkalle, mutta asia ei voi odottaa maanantaihin, jolloin hän olisi taas töissä. Sanoi viisaasti, että vaikka Iker saattaisi kestää maanantaihin, perhe ei. 

Ikerin selkärangan rappeuma oli todennäköisesti edennyt paljon nopeammin kuin osattiin kuvitella. Sen lihaksistoahan on kuntoutettu akupunktiolla ja fysikaalisella, sille oli tilattu Englannista erikoisvalmisteinen liivi, jossa oli kantokahvat auttamassa takajalkojen kävelyä, sen perhe hieroi sitä monta kertaa päivässä ja sillä oli vahva lääkitys, joka vei kivut pois.

Tytär ei olisi millään luovuttanut, mutta me kaikki muut äänestimme raskaan päätöksen puolesta. Tytär, vävy ja Juniori lähtivät matkaan. Heviteini ei halunnut mukaan, mutta keksin järjestää tekemistä hänen kanssaan. Keräsimme kaikki Ikerin tavarat, lelut ja patjat ja astiat ja Heviteini vei ne vinttiin. Imuroin matoista koirankarvat pois. Vein pipanapussin ja purutikut autooni, koska joku toinen koira saattaa käyttää ne. Kun kaikki oli tehty, me vaan seisoimme Heviteinin kanssa sylikkäin ja itkimme. Heviteini oli vihainen ja sanoin, että vihantunteita on minullakin, on väärin, että niin hieno koira sairastuu ihan liian nuorena.

Perhe sitten aikanaan kotiutui ja kävimme läpi Ikerin viimeiset hetket. Vävy aukaisi kalliin sampanjapullon, jota olivat säästäneet. Joimme maljat koirista parhaimmalle. Ikerin eteen tehtiin kaikki mahdollinen ja välillä mahdotonkin, mutta lopulta oli todettava, että sen oli aika päästä kirmailemaan meidän edellisten saksanpaimenien kanssa jonnekin.

Monta koiraa menettäneenä tiedän, että tulevat päivät ovat kamalia ja pitkään kaikki muistuttaa vielä rakkaasta perheenjäsenestä. Mutta aikanaan suru helpottaa ja sitten muistellaan hymyillen kaikkia Ikerin toilailuja ja touhuja. Se oli koira, jota oli helppo rakastaa ja jolla oli valtava määrä niin ihmisiä kuin koiriakin, jotka siitä pitivät.

Kiitos kaikille teille, jotka olette sitä facebookissa muistaneet.

Kyllä minuakin itketti lukiessani. On vain muutama viikko kun kspassa ollessani tyttö soitti itkien. Ja sama reissu oli edessä. Lähdin samantien lapsenvahdiksi ja nuoripari pääsi saattelemaan ensimmäisen yhteisen koiran.

Kyynelsilmässä kirjoitellaan täälläkin. Minähän näin Ikerin muutaman kerran ihan livenä, ja pikku spanielikin pääsi nauttimaan seurastaan. Siis tosiaan nauttimaan: iso koira suhtautui pieneen, huomiotaan kerjäävään karvakerään vähän kuin teinipoika vahdittavakseen annettuun parivuotiaaseen serkkutyttöön. Siis että onhan toi hiukan kiusallinen mut muuten ihan mukava, kyllä mä sitä tämän päivää kestän ja jaksan olla ystävällinenkin.

Enkä ikinä unohda sitä pääsiäisaamua, kun spanieli, joka luulee olevansa suuri metsästyskoira, vilahti kävelytien viereiseen metsikköön, ilmeisesti peuranjälkiä nuuskien, ja hävisi sinne. Iker karjaisi pari kertaa römeästi, ja ennen pitkää spanieli liittyi seurueeseen hieman nolon näköisenä. Iker sanoi sille vielä jotain koirien kielellä. Tulkitsin lauseen olleen jotain sen tapaista kuin että "etkö tiedä, että kun lähdetään kävelylle yhdessä niin sitten myös kävellään yhdessä eikä hypitä yksinään mihinkään ojantakaispusikoihin".

Että sellaisia mukavia muistoja. Osanottoni ja jaksamista, IL. On olemassa sanonta "Muistoista aika rakentaa lohdutuksen". Niin se on koirienkin kohdalla. Nyt ei aika ole vielä ehtinyt tehdä tehtäväänsä, joten surra saa ja pitääkin.

Ja mitä taas siihen tulee, että koiran kuolema on maailmassa käytävien sotien rinnalla jotenkin pikkujuttu, niin ei ole. Maailmassa käydään jossakinpäin jokseenkin aina sotaa, mutta koirat ja kissat (ja hevosetkin jos jollakulla sellainen on) ovat perheenjäseniä ja sellaisina ainutkertaisina yksilöinä heitä/niitä tulee kohdella. Isojenkin kriisien aikana lähipiiri, siis omat ihmiset ja eläimet, pitää ihmisen järjissään ja hyvällä tuulella.

Päätänkin sunnuntaisaarnani tähän. Kevättä kohti!

Olipas surullista Ikerin menetys. Ei voinut kyyneleitä välttää tuota lukiessani. Olen vakuuttunut, että Ikerin eteen tehtiin kaikki voitava ja nyt oli aika. Olen Ikeristä usein hymyssäsuin  lukenut. 

Itselleäni oli kouluikäisenä aivan ihana sekarotuinen. Siltä oli emä kuollut ja leimautui minuun tosi vahvasti. Oli odottamassa tien päässä, kun tulin koulusta.
Vielä silloinkin, kun jouduttiin halvauksen vuoksi lopettamaan, olisi tullut minua lohduttamaan, kun nyyhkäisin. Aivan ihana ja paljon rakkautta antanut koira😍

Ihana koira on nytkin😍. Kääpiösnautseri. Enemmän itsenäinen mutta varsinainen sylikoira hänkin.
Tykkään rodusta kovasti. Tuttavalla oli ja päädyin tähän rotuun mihin ei ehkä muuten kun en rotua tuntenut.
Jotkut snautserit ovat vähän räksyttäviä mutta tämä ei, tai aika sopivasti. Täytyyhän koiran tehdä tehtävänsä😉

Välissä oli labbis. Tosi sosiaalinen ja energinen. Otin kun oli hyvä sukutaulu. Molemmat vanhemmat monikertaisia käyttövalioita. En ymmärtänyt, että sellainen koira tarvitsee paljon liikuntaa ja toimintaa. Tai tiesin mutta luulin vähemmän riittävän. Ei riittänyt, energiaa oli niin paljon. 
Varsinkin kun vanhemmat "työkoiria".
Silloin ei työn vuoksi ollut aikaa tarpeeksi ja luovuttiin koirasta. Etsin kodin jossa harrastettiin metsästystä, niin sai varmaankin toteuttaa itseään. Toivottavasti. Heillä ennestään kaksi koiraa niin sai kavereita ja olla sisäkoirana ja linnustamassa.

Sitä ennen vein tämän kokeeksi Kenneliin, jossa luvattiin, että saa olla sisäkoirana eikä aitauksessa ym. kaunista.. Oli asioita jotka jäivät mietityttämään kun kävin paikan päällä. En ollut tyytyväinen näkemääni ja menin hakemaan koiran pois. Siellä oli kesäkuumalla lyhyessä narussa kiinni parveketuolissa. Lähdin pois koira mukanani. 


Sellaista koiratarinaa. Tulipas taas tekstiä. 
Lämmin ajatus IL ja Ikerin muisto 🐕

Mun taidemaalariystävä kysyi, haudataanko vai tuhkataanko Iker. Kertoi, että koska hän on ortodoksi, hänen rakas kissansakin oli ortodoksi, joten ei tuhkattu. Kissalla oli diabetes, emäntä pisti sitä kaksi kertaa päivässä. Sitten emännän piti lähteä työmatkalle ulkomaille ja palkkasi kissanhoitajan asumaan heille. Mutta hoitaja ei uskaltanut pistää, joten eläinlääkäriasemalta kävi hoitaja kahdesti päivässä. Emäntä tuli kotiin ja totesi, että kissanhoitaja oli nautiskellut parhaimmat viinit yksiksensä. 

Juteltiin äsken pitkään tyttären kanssa. Siellä perheessä ollaan ihan surun murtamia, Juniori itkeskelee ja Heviteini sulkeutuu huoneeseensa. Silti miettivät, että jossain vaiheessa alkavat katsella uutta pentua, heidän mielestään perheeseen kuuluu koira. Ihan oikein. Kiittivät muuten eilen minua siitä, ettei heiltä jäänyt ikinä yksikään matka tekemättä, koska Ikerillä oli aina hyvä hoitopaikka mun luona.

Voi IL, miten kovin surullista. Ihana, voimakas ystävä on poissa. Ikävänne on varmasti rannaton. Vasta joskus tulevat kaikki hyvät, iloiset muistot, jotka kantavat kaipauksen yli.

Ihanasti jaksoit huomioda tyttäresi perheen tilanteen, kun Heviteinin kanssa veitte Ikerin tavarat vintille ja osan otit mukaasi. Olet ollut vahvasti mukana Ikerin elämässä ja Iker sinun elämässäsi. Joku on joskus sanonut, että voi oikeastaan olla onnellinen siitä, että näin kovasti ikävöi pois mennyttä. Sehän tarkoittaa, että on saanut tämän kanssa, tämän lähellä, elää monia hyviä, tärkeitä, onnellisia hetkiä. Sellaista ei kaipaa, joka on ollut merkityksetön. Vain hyvin rakasta, tärkeää, kaipaa niin, että sattuu.

Jaksamista sinulle, teille kaikille, joille Iker oli rakas.

Eipä täälläkään silmät kuivana pysynyt. Inkeristä juttuja lukenut, joten sitä kautta tutuksi tullut. 
Koira on todellakin perheenjäsen ja iso suru ja tyhjä tila kotiin jää. 

Meillähän sillä vanhemmalla jätillä oli myös selkärangan rappeuma ja siitä tuli vieraille aggressiivinen kun kipuilu. Jättikokoinen koira oli pakko päästää pos vain kuusi vuotiaana. Koira jäi kuitenkin sydämeeni ikuisesti. 
Elämässäni on ollut 7 koiraa joista aika jättänyt ja kaksi vielä jäljellä. Jättimme on nyt jo 9 vuotias, joten ei kauaa ole keskuudessamme. Vahdin kuin haukka sitä ja sen vointia. Välillä ei tahdo saada 85 kiloaan nostettua lattialta. Takajalat vähän heikot kun ei jaksa liikkua tarpeeksi. 
Suren jo välillä miten tyhjä talo on kuin aika siitä jättää. 

Lämmin halaus IL!❤️ Lemmikin hyvästely on surullista. Tietysti nyt muistelen kun muutama vuosi sitten piti meidän ihana kissa viedä piikille. Se muutti tänne miehen mukana ja minä kyllä olin ominut sen jo aikaisemmin omakseni myös. Kissa oli vanha ja sille tuli munuaisvaivoja ym. joten eläinlääkärin suosituksesta päästettiin kissa kärsimästä. Mies halusi mennä yksin kissan kanssa ja kun hän tuli kotiin itkimme yhdessä pitkän aikaa. Kissa haudattiin meidän tontille ja istutin haudalle syreenihortensian. Joten pensas muistuttaa meitä aina Vallusta. 🙂

Me ei uutta kissaa otettu kun oli aina niin hankala saada hyvää hoitajaa matkojen ajaksi. Nyt olisi tietysti ollut jo kaksi vuotta hyvää aikaa olla lemmikin kanssa kun ei olla missään juuri käyty, mutta silti päätöksemme on vielä pitänyt.
Ehkä joskun vanhempana....

Tervehdys <3 

Kyllä jokaisella on lupa surra lemmikin poismenoa eikä mielestäni kenelläkään ole oikeutta vähätellä toisen surua ja ikävää - oli sitten sota Euroopassa tai ei. Meitä on täällä suuri joukko, joilla on ollut omakohtaisia kokemuksia lemmikin poismenosta ja varmasti ymmärrystä suruusi ja ikävääsi IL riittää. Kyllä minäkin itkin eilen ja viellä yöllä, kun heräsin sohvalta ja sähköt olivat palautuneet. Rakas siippani aloitti jo työstämään Ikeristä lähettämääsi kuvaa. Eipä voi kuvitella kiltimpää sakemannia. 

Meillä oli eilen täällä melkoinen myräkkä. Alkuillasta siippani lähti jaloittelemaan tuonne tuulen keskelle ja tuli saman tien takaisin ovelle ja pyysi kännykkäänsä, että saa kuvan kaatuneesta puusta. Kohtalaisen kokoinen mänty oli kaatunut aivan autokatoksen viereen parkkiksella. Eipä sille eilen mitään voinut tehdä. Tänään aamupäivällä ei kyllä kulunut kauaakaan, kun mänty oli sahattu. Joku päivä sitten laittaa klapeiksi. Vielä ei ole harkinnut klapikoneen hommaamista. 

Meillä oli eilen useita sähkökatkoksia. Päivällä ja alkuillasta olivat kohtalaisen lyhytkestoisia, mutta illasta sitten alkoi useita tunteja kestänyt katkos. Emme saaneet uutisiakaan katsottua. Siippani painui hyvissä ajoin nukkumaan ja minä jäin hybridikynttiläasetelman pariin lukemaan kännykästä uutisia. Meillä on lähellä masto, josta yleensä sähkökatkon tullessa riittää jonkin aikaa varavirtaa. Aikomus oli odottaa, että oikeat tuikut palavat loppuun ja sitten painun pehkuihin. Heräsin kuitenkin kahden jälkeen sohvalta - telkkari oli päällä ja muutama tunnelmallinen pikkulamppu myös. Painuin sitten pehkuihin, mutta eihän se uni ollut tullakseen, kun olin varmasti yli kolme tuntia jo nukkunut... Jossain vaiheessa kyllä nukahdin. Aamulla siippani tutki vielä sähkökatkosten laajuutta ja edelleen oli lähitienoilla yli 3000 kotitaloutta ilman sähköä. Onneksi meidän ei tarvinnut ottaa varavirtaa käyttöön kylmäkoneita varten ja oli tuuriakin siinä mielessä, että lyhyet katkokset sattuivat juuri oikeaan aikaan (jos nyt sähkökatkoille oikeaa aikaa voi olla). Saimme sekä lounaan että illallisen syötyä ja rakas siippani sai vielä perunamuusikattilan pestyä, just ennen pitkäaikaista sähkökatkosta. Sellainen kattila, jota en astianpesukoneeseen laita. Iltapäivälläkin kävi tuuri, kun kävimme suihkussa. Olin ajatellut peseväni hiukset, mutta sanoin, että jätän seuraavaan päivään hiusten pesun, että ei jää shampoot tai hoitoaineet päähän. Siippani meni heti minun perääni suihkuun ja juuri ehti peseytyä ennen kuin sähköt katkesivat. Otin kyllä pari ämpärillistä vettä ensimmäisen katkoksen jälkeen, että ei avannosta tarvitse lähteä hakemaan eikä meillä muutenkaan mitään hätää ollut, kun Nunna lämmitti tuvan ja pääsiäisnarsissitkin säilyivät hengissä, kun tajusin vielä yöllä sohvalta herättyäni nostaa ne eteiseen. 

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille. IL kovasti voimia koko teidän poppoolle. Kuten aiemmin jo sanoin, niin oli se siunaus, että testisi oli eilen sitten negatiivinen, kun jo aiemmin olit huolissasi siitä, jos et pääse Ikeriä hyvästelemään. Ja se vielä, että olit Heviteinin seurana ja saitte yhdessä tehdä jotain tärkeää. Puuhaus auttaa ikäviin tunteisiin.

Toivotan myös hyvää huomenna alkavaa uutta viikkoa kaikille. Toivottavasti Euroopan tilanne pikkuhiljaa rauhoittuisi ja rauhanneuvottelut pääsisivät tositoimiin. Voimia kaikille ja läheisillenne. 😇🥰

Kiitos teille kaikille myötäelämisestä, se lämmittää.

Eilisen olin ihan toistaitoinen. Ajatukset jossain sumussa ja järki tyhjäkäynnillä. Puheluita tyttären kanssa, kertoi Heviteinin alkaneenkin kertoa omasta surustaan. Hienosti oli poika osannut sanoittaa tuntemuksiaan, kuinka joka kerta jysähtää omasta huoneesta tullessa, kun Ikeriä ei ole missään.

Ystävä soitti, puolivuotias kääpiösnautserin pentu oli saanut veriripulin jostain ja oli yön sairaalassa tiputuksessa. Oli soitettu yöllä, että saako elvyttää. Ystävä oli parkaissut, että se on vasta pentu, tietenkin elvytätte. Nyt Caro on paranemassa, joskin aika heikkona. Sitä veriripulibakteeria on kuulemma Helsingissä paljon, joten kellä on koira tällä alueella, olkaa varovaisia.

Ajamme tänään mökille. Edessä vaikeita hetkiä, koska Ikerin tavarat on siellä kaikki näkyvillä, lähdimmehän viimeksi hiihtolomalta sieltä sen kanssa. Alakerta on sekalaisia mattoja täynnä, että koiran oli helpompi kävellä, lelut levällään. Iker ei sietänyt lelujen olevan korissa, se kuljetti ne heti sinne sun tänne. Justuksen pojan perhe ottaa mieluusti pipanat, jotka ovat laadukasta hypersuperallergiaruokaa sekä purutikut. Pyysin eilen, että lähtisivät jonnekin parin päivän reissulle, että saisimme heidän Sysinsä lohtukoiraksi. Sysi on Suomen lapinkoira, ihan tytteli.

Justuksen koronatesti oli vielä eilen positiivinen, vaikka mies on ihan kunnossa. Mulla taas hengittäminen reistailee heti, kun vähänkään liikun. Ymmärrän kyllä olla varovainen ja laiskotella vielä.