Vai että Matriarkka, sanoo Menna, kiitos niin sinun kuin muidenkin kauniista sanoista. Minähän en ole koskaan ollut urajohteinen enkä kunnianhimoinen ja olen joskus sanonutkin, että en haluaisi hautakivessäni lukevan, että "hän oli kova tekemään työtä", vaan että "hän oli rakastettu". Kun vaan osaisin olla kaikkien niiden kauniiden sanojen arvoinen, joita nytkin kuulin.

Juhlissa huomasin, että yhden bonuslapsenlapsen avomies ei ollutkaan paikalla ja asiaa kysyessäni näin heti tytön kasvoilta, että jokin on hullusti. Hän kuitenkin piti ohjat käsissään suunnitellusti ja iloitsi muiden mukana. Juhlan jälkeisenä päivänä meillä oli pitkä jutteluhetki, avoliitto oli tullut tiensä päähän. Totesin, että nuori nainen oli analysoinyt tilannetta jo melko pitkälle ja vaikka suru oli melkoinen, hän on tehnyt päätöksensä ja luulen siinä pysyvän. En tiedä, oliko minusta apua, mutta olin ensimmäinen, jolle hän yleensä kertoi asiasta.

Juhlan jälkijännittämiseen on nyt tullut koronapirulainen. Eilen kuulin, että yhdellä vieraista oli maanantaina todettu korona. Laitoin viestin kaikille osallistujille ja ilokseni takaisin sateli vastauksia, että älä meitä sure, jokainen sen saa jossain vaiheessa joka tapauksessa. Lisää sairastuneita ei ainakaan tällä hetkellä ole. Tein juuri kotitestin vain rauhoitellakseni itseäni ja tuossa se on hyvin yksiviivaisena.

Ystäväpariskunta, joka lähti Portugaliin jokiristeilylle, on nyt viettänyt viikon hotellissa Portossa karanteenissa. Laivalla levisi korona. Eivät tiedä, milloin pääsevät kotiin. Varustamo maksaa hotellin, mutta lentojen maksaja ei ole vielä selvillä. Hotellissa puhutaan vain ranskaa ja portugalia, mikä ei tälle parille ole pulma, mutta siellä on muita suomalaisia, jotka osaavat vain suomea. Hankala tilanne.

Me olemme nyt mökillä ja minä alan suunnitella viikonlopun leipomisia. Eilen sattui hauskasti, kun olimme Cittarissa ja minä seisoin valtavan foliopallokasan vieressä. Kassa kuulutti, että ottakaa palloja ilmaiseksi. No minähän ryysäsin sieltä yksisarvisen ja tyttöpallon, Justuksen ilme oli aika mainio, kun hän ilmaantui perunapussin kanssa paikalle. Mutta viikonloppuna tulee 6- ja 8-vuotiaat neitosen Ikerin uurnanlaskuun, saavat juoksennella pallojen kanssa pihalla.

Eilen mökin etunurmikolla lipputangon vieressä neljä isoa peuraa nyhti nurmikkoa minkä ehti. Ja terassin edustalla toisella seinustalla pari samoissa puuhissa. Minä menin terassille. Tuijotus ei auttanut, tuijottivat takaisin. Sanoin, että lähtekääs käveleen täältä. Mulkoilivat vaan. Paukutin terassin kaidetta - ei mitään vaikutusta. Karjuin julmimmalla äänelläni, että nyt äkkiä pois mun pihalta. Peurat lampsivat kuin teini-ikäiset sohvalta; no ehkä mä nyt sitten meen, älä ragee.

 
Oi miten ihanat juhlat IL:llä oli. Juuri sellaiset kuin piti ollakin. En ole ketään teistä koskaan nähnyt livenä enkä ehkä koskaan näekään, mutta jonkinlainen mielikuva minulla on useimmista kuusikymppisistä muodostunut foorumikirjoituksista, yksityisviesteistä ja Facebookin kautta.

Olen aina ajatellut, että IL olet ihana sekamelska erilaisia asioita ja tunteita. Olet tehokas organisoija ja saat asiat sujumaan. Välillä temperamenttisi kuohahtaa niin, että itsekin yllätyt, vaikka osaat kyllä käyttäytyä tilanteessa kuin tilanteessa juuri niin kuin pitää. Olet huipputyylikäs, kaunis ja sanavalmis. Osaat nauraa itsellesi ja kommelluksillesi. Syliisi mahtuvat niin omat kuin vieraat lapset.  Kuulet hennonkin kuiskauksen etkä kulje ohi silloin, kun joku sinua tarvitsee. Sinun sydämesi ovi on auki läheistesi, mutta myös vieraiden ihmisten astua siitä sisään.

Minun viime aikainen mielialani on ollut surumielinen. Pari päivää sitten oli hyvän ystävän hautajaiset. Puolessa vuodessa haimasyöpä lopetti hänen elämänsä. Muutaman vuoden sisällä on seitsemän ystävääni kuollut, kaikki johonkin syöpään. Suurimman osan olin tuntenut nuoruusvuosiltani asti. Taidan tuntea jo enemmän kuolleita ihmisiä kuin eläviä.

Tietysti ymmärrän, että minun ikäluokkani ( täytän syksyllä 75) on jo näitä paluumatkan kulkijoita. Silti lopulliset jäähyväiset sattuvat. Panevat miettimään elämän rajallisuutta. Oman elämän kulkua. Kysymään olenko elänyt niin, ettei kauheasti kaduta, kun elämä päättyy, eikä hirveästi jää asioita, joita ei ehtinyt anteeksi pyytää.

Jokainen päivä on vähän kuin uusi ihme. Ihanaa, että heräsin tähän aamuun. Mitä siitä, että joku paikka on kipeänä, askel on lyhentynyt tai että on vaikeaa kumartua nostamaan lattialle pudonnutta esinettä. Mitä siitä, että pihalla on vielä lumikasoja eikä orvokkeja voi istuttaa ruukkuihin.

Odotan innolla sitä, että ensimmäiset kukat tunkeutuvat esiin lumen alta ja koivuun tulevat kevään lehdet. Iloitsen vilpittömästi siitä, että istuin aamulla keittiössä mieheni kanssa syömässä kaurapuuroa ja juttelemassa niitä näitä. Odotan innolla sitä, että tyttäreni ja lapsenlapseni tulevat huomenna ja saan halata heitä. Elämä on täynnä iloa ja odotusta kunhan antaa niille tilaa.
Hyvää tätä päivää itse kullekin.

Voi Jumbojet, kiitos sanoistasi, jotka luin moneen kertaan. Sinä kirjoittaisit varmaan tulitikustakin niin kauniisti, ettei siihen kukaan toinen pysty.

Minä odottelen tyttären perhettä ja "bonustyttären" perhettä. Olen leiponut marjapiirakkaa koko pellillisen, kylmäsavulohipiirakka on uunissa ja jääkaapissa odottaa huomista äitienpäiväbrunssia unelmatorttu, jonka koristelen syötävillä, vaaleanpunaisilla hajuherneen näköisillä kukkasilla. Pöytä on katettu, kynttilät lepattavat ulkolyhdyissä. Ikerin uurnakuoppaa varten on orvokkeja, jotka pikkutytöt saavat halutessaan istuttaa. Tytär tuo pääruoka-aineet. Huomenna miehet valmistavat meille kolmelle äidille brunssin. Ostin sekä omalle että bonustyttärelle pienet äitienpäivälahjat.

Nyt mua mietityttää meidän Joonianmeren risteily, jolle lähdetään aikaisin keskiviikkoaamuna. Mitä jos joku ohjus osuu koneeseen? Mitä jos meidät kidnapataan Venäjälle? Mitä jos joudutaan koronakaranteeniin? Mitä jos... Niin isoa käsilaukkua mulla ei olekaan, mihin mahtuisi kaikki tarvittavat dokumentit: viisumi Kroatiaan, lentoliput, risteilyvarauspaperit, englanninkieliset todistukset kentällä otettavasta antigeenitestistä sekä todistukset vakuutusyhtiöstä. Tarkoitus on vierailla 10 päivässä viidessä eri maassa. Lähdetään Dubrovnikista, päivän purjehdus Maltalle, jossa retkeillään Valletassa. Sieltä Sisiliaan ja Etnalle, sieltä Korfulle, Montenegroon ja lopuksi Covtatiin. Outoja paikkoja monet noista ainakin minulle.

Kun palataan Suomeen, on lähdettävä melkein samantien uudelle risteilylle. Meillä oli varattuna kaksi vuotta sitten Justuksen tyttären perheen kanssa luxus-risteily Pietariin, josta ei koronan takia tullut mitään. Otimme matkan lahjakortteina, jotka umpeutuvat toukokuussa, joten "pakkoristeily" odottaa, kun ei haluta rahojamme menettääkään. Mä oikeastaan odotan, että kaikki tämä olisi ohi ja päästäisiin Justuksen saareen levähtämään kaikista näistä touhuista, niin hauskoja kuin ne ovatkin.

Kerronpa vielä koira-asiaa. Tyttären perhe odotti saksanpaimenpentueen syntymistä kuun vaihteessa, heille oli lupailtu sieltä yhtä pentua. Vaan emo joutuikin keisarinleikkaukseen, kaksi pentua, joista toinen kuolleena. Emolla ei sektion takia syntynyt tunteita pientä rääpälettä kohtaan ja kennelin pitäjä joutui ruokkimaan pentua 45 minuutin välein puolitoista vuorokautta. Onneksi löytyi labbisemo neljän vastasyntyneen kanssa, se otti rääpäleen omakseen ja siellä se nyt vahvistuu. Vaan kennelmies sanoi, ettei raaski luopua pennusta, kun sai sen pysymään hengissä ja tuntee erityisen siteen syntyneen pennun ja itsensä välille. Toinen emo on astutettu 3.5. ja nyt odotellaan, onnistuiko ja tulisiko sieltä pentu perheelle.

Mutta tänään kaivamme Ikerin uurnan kotikuusten suojaan, Kustavin huvilalta tulee luonnonkivi, johon porataan nimilaatta. Sitten otetaan maljat ja itketään. Olen laittanut takan reunalle kuvan Ikeristä kynttilöiden keskelle. Vaan lopulta istutaan pitkän pöydän ääressä syömässä hyvää ruokaa ja muistellaan Ikerin tempauksia.

Mä mietin, jos peittäisin nukkekotini lakanalla, etteivät pikkutytöt työntelisi heiluvia kätösiään sinne ja rikkoisi jotain. Minäkin käytän pitkiä pinsettejä. Olen keräillyt ulkomailta ihania tavaroita nukkekotiin, joka on siis aikuisille tarkoitettu. Ehken mä kuitenkaan raaski, jospa he tyytyivivät katselemaan vaan? Etsin vintistä bonuslastenlasten roolivaatematkalaukun, siellä on peruukkeja ja prinsessapukuja, tytöt varmaan tykkäävät.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja isoäideille ja hyvää viikonloppua myös kaikille muille!

Mielialaosastolta, moi!

Arkiviikko on sujahtanut ohi lähes huomaamatta. Odotan innokkaasti, että pääsiäisen edellä hankitut pikkunarsissit kuihtuisivat parvekalaatikoissa, jolloin saisin istuttaa tilalle punaiset pelargoniat. Ne odottavat nyt vuoroaan parvekkeella pesuvadeissa – UK, jonka viherpeukalo on aikaisempinakin keväinä hämmästyttänyt minut, halusi hankkia pelargonit heti kun niitä tulee kauppaan, jotta ei vain jäädä ilman. No sillä samalla reissulla mulle tarttui mukaan muutama purkillinen yrttien taimia, joten eiköhän tässä ihan kunnon parvekeviljelmä aikaan saada.

Hengenviljelyä olen harrastanut sen verran, että olen istunut viikon aikana parissakin informaatiovaikuttamista käsitelleessä seminaarissa. Lisäksi jaan päivittäin parin turvallisuuspolitiikkaan erikoistuneen toimittajan Ukrainan sotaa koskevat katsaukset omalle sivulleni Facebookiin ja seuraan muutamaa asiantuntijaa Twitterissä.

Tällä kokemuksella sanoisin, että IL:n epäilykset koneen kaappaamisesta ja/tai ohjusiskuista ovat kyllä ihan turhia. Ukrainan sota ei näytä laajenevan, joten pakatkaa vain rauhassa risteilyvarusteet. Ja jonkinasteisesta koronakaranteenistahan teillä taitaa olla jo kokemusta keväältä 2020 Alteasta?

Tänään kävin hoitelemassa omaa mielialaani tuossa korttelin päässä olevassa elokuvateatterissa. Iltapäiväleffana siellä pyöri Downton Abbey, jota on sanottu silmäkarkiksi ja aikuisten saduksi. En minäkään parempaa luonnehdintaa siitä keksi, paitsi että elokuvan alkaessa tunne oli vähän kuin olisi kotiin tullut. Siellä hyörivät linnassaan kaikki ne roolihahmot, joihin olin vuosien kuluessa ehtinyt jo telkkaria tuijottaessani kiintyä. Jossakin vaiheessahan näet epäilin, että maailmankuvani vääristyy pahemman kerran, kun en katso telkkarista muuta kuin uutiset ja A-studion, Avaran luonnon ja Downton Abbeyn. Mutta filmi oli siis ihana, täynnä onnellisia loppuja, upeita pukuja ja mahtavia miljöitä maailmasta, jota ei koskaan ole kai edes ollut.

Hyvää huomista äitienpäivää kaikille äideille ja isoäideille! Ja tietysti myös lapsille – siihen muottiinhan me kaikki kuusikymppisetkin sujuvasti solahdamme!

Aijuu,
pieni peurajuttu tähän IL:n ja Merellen kokemusten jatkoksi.

Vietiin kesällä komea ruukkuruusu Espoon vanhalle hautausmaalle. Mentiin parin päivän päästä kastelemaan kun sopivasti ohiajettiin. Ei jälkeäkään kukkasista joita sentään oli ollut varsin paljon. Varret vain törröttivät piikkisinä pystyssä.

Pääsiäisen alla oli aseteltu samaiselle haudalle isokokoinen saviruukku täynnä helmililjoja (tiedättehän, niitä pieniä sinisiä). Parin päivän päästä käytiin kirkkoon mennessä tarkistamassa kukkien kunto. Niitä ei ollut, ei liioin lehtiä. Pelkät sipuolit saviruukussaan.

Kyselin netissä neuvoa Nörttimartoilta (mitäpä he eivät tietäisi?) Kertoivat että siniset ja punaiset kukat kelpaavat peuroille erinomaisen hyvin. Sen sijaan esimerkiksi mininarsissi (tete-a-tete) ja muut keltaiset kukat eivät kelpaa. Sen huomaa erityisen selvästi Espoon hautausmailla näin keväisin.

Jutun opetus: keltaisia kukkia kannattaa suosia. Tämän muistan nyttemmin.

Nyt on äitienpäivä vietetty ja Ikerin tuhkat saatettu kotikuusten alle. Miehet kaivoivat pikkutyttöjen avustamina kuopan, johon tytär laski uurnan. Mullan päälle kivi, jossa laatta. Pikkutytöt istuttivat orvokkeja ja lyhtykynttilä viereen. Vävy piti niin kauniin puheen, ettei kyyneliltä vältytty. Iker oli hänen ensimmäinen, hänen elämänsä koira. 

Osa saunoi ja pulahteli järveen. Vieraat laittoivat mahtavan päivällisen ja pian meitä istui kymmenen pitkän pöydän ympärillä. Mikä siinä onkin, että on niin valtavan kivaa istua läheisten kanssa ruoan äärellä? Hain tytöille vintistä roolivaatelaukun ja pian lattia oli peruukkeja ja prinsessamekkoja täynnä. Vanhat helyt lähtivät tyttöjen mukaan, "kun mä en ole IKINÄ nähnyt näin ihania pöllökorviksia". Mun 50 vuotta vanha yo-juhlapukunikin oli laukussa, vaaleanpunainen, pitkä, ompelijan tekemä ihanuus. Ei siitä voi luopua.

Tyttöjen nukahdettua istuttiin juttelemassa, kunnes aamu alkoi sarastaa. Ja sunnuntaina miehet valmistivat meille kolmelle äidille brunssin, oli munakokkelia, pekonia, salaattia, Justuksen graavaamaa lohta, hedelmiä ja minun tekemäni unelmatorttu, jossa oli syötäviä kukkia päällä.

Ilma oli kaunis, Juniori haki ajoleikkurin tallista ja esitteli tytöille taitojaan. Tytöt ihailevat häntä siinä määrin, että kirjaimellisesti roikkuvat vyötärössä kiinni, Juniori suhtautuu rauhallisesti runsaisiin hellyydenosoituksiin. Minä sain aurinkovoidetta (30 suojakerroin) ja after sun -voidetta, niitä en ollut vielä ostanutkaan.

Kun jäimme kahden, menin kastelemaan orvokit Ikerin haudalle ja silloin se itku tuli. Ehkä olin väsynyt kaikesta juhlinnasta ja järjestelyistä ja koko viikonlopun sydäntä raastoi, kun se karvanaama ei ilmestynytkään minkään pensaan takaa pyytämään palloleikkiin. Olo on valtavan haikea edelleenkin. Vaan nyt on alettava keräilemään matkatavaroita ja silitettävä muutama Justuksen paita. Pitää vaihtaa rahaakin, kun Kroatiassa ei käy eurot.

Se pariskunta, joka jäi koronan takia Portugalin hotelliin karanteeniin, on nyt Suomessa. Mies suoraan sairaalaan, keuhkokuume. Ei ollut ihan sellainen risteily, kuin luultiin.

Tervehdys <3 

Kiitoksia kirjoituksistanne. IL, olitte ajatuksissa Ikerin kanssa lauantaina. 

Me teimme pikapyrähdyksen pk-seudulle. Ajoimme lauantaina täältä suoraan tyttären luokse. Eivät olleet tulleet vielä ristiäisistä, mutta hauvavauva otti meidät innoissaan vastaan. Kun tulivat, niin pikainen vaatteiden vaihto ja matkaan. Vävy lähti omaa äitiään onnittelemaan toisaalle Savoon ja tytär ja hauvavauva tulivat meidän kyydissä ja ajoimme suoraan äidin hoivakotiin. Äidille oli taas noussut kuume puolitoista viikkoa ennen äitienpäivää, joten kyllä olin onnellinen, että saimme äidin livenä nähdä. Voimat on vähissä ja sanat hukassa. Kun näki hauvavauvan ja sai syliinsä sänkyyn, kädestä löytyi voimia sen verran, että sai koirulia paijata ja rapsuttaa. Jotenkin se puhekin alkoi luistaa koiran myötä. Viivyimme noin tunnin verran - isäni ja poikamme olivat jo käyneet aiemmin ja veljeni perhe oli menossa sunnuntaina. Haikeaa oli lähteä, kun aina vähän pelottaa, että onko viimeinen kerta... Siitä olen onnellinen, että vaikka äiti on niin heikossa kunnossa, niin jostain kumman syystä kipuja ei ole. 

Hoivakodista ajoimme vanhempieni kotiin ja siippani jäi sinne. Heillä oli vähän hommia poikani kanssa isän auttamiseksi ja sitten olivat viettäneet hauskaa miesten saunailtaa. Me ajoimme tyttären luo ja vietimme ihanan illan kahdestaan, hauvavauva tietysti mukana. Söimme herkullisen illallisen ja paransimme maailmaa. 

Seuraavana päivänä kahden aikoihin isäni, poikamme ja siippani liittyivät seuraan ja söimme todella herkullisen tyttären valmistaman äitienpäiväaterian. Sieltä matka jatkui kaupunkikotimme kautta (putkiremppa vaiheessa - näin painajaisia seuraavana aamuyönä) kohti tätä maanpäällistä paratiisiamme. Perillä olimme yhdeksän aikoihin ja ihanasti käki toivotti meidät tervetulleiksi. 

Jäät olivat lähteneet äitienpäivänä. Kuikkia ui jo järvessämme (ääntä en ole vielä kuullut) ja kesä tekee hiljalleen tuloaan. 

Mun läppäri temppuilee niin paljon, että pidempään en nyt kirjoita. 

Terveyttä ja hyvää mieltä kaikille <3 

Heipsan. Tänne ei ole tullut kirjoiteltua vähään aikaan. Omaan päikkyyni jotain sentään. 
Olen kyllä lukenut teidän kuulumisenne. 

Minä tulin sieltä Mallorcalta viikko sitten jäätävässä flunssassa. Se alkoi sitä edellisenä keskiviikkona. Alun perin piti tulla jo lauantaina, mutta paluu oli siirrettävä tiistaihin. Silloinkin olin niin tukossa, että laskeutuminen oli epämiellyttävää. Poski-että keuhkoputkentulehdus oli matkamuistona. Lääkekuuri koppui tänään.
Kävin kyllä sielläkin lääkärissä, mutta se oli yhtä tyhjän kanssa. Verenpaineet olivat jäätävät jalääkäri panikoi niitä. Minulla on hieman liian korkeat, mutta kipeänä olo nosti niitä kun nyt ovat normi. 

Kivaa kyllä oli lastenlasten kanssa. 

Meidän teinilikka joka ei enää ole teini tuli mallorcalle toukokuuksi jeesaan pojan perhettä. Hieno mahdollisuus nuorelle. 

Äitienpäivänä meitä oli 19 kahvipöydässä. 3/4 biologisesta tuli yöksi ja yksi bonustytär perheineen äitienpäivänä. 

Nuorempi poika on rajavartija venäjän rajalla. Sanoivat saaneensa kaikenlaista uutta rajalle. Hän lähtee ensi viikolla kuukaudeksi Latviaan venäjän rajalle. On kuukauden suomessa ja lähtee sitten  kuukaudeksi Kroatiasn Serbian rajalle . Tämä on jotain kansainvälistä yhteistoimintaa. Tarkoitus oppia ja opettaa yhtenäistä rajavalvontaa. Itse joutuu asunnon, matkat  sun muut asiat hoitaa. Ne kyllä sitten maksetaan. Siinä pääsee pois normikuvioista kun juuri pitkä avoliitto purkautui. Se on meillekin kova pala, tykkäsimme niin tytöstä. 

Kirjoitin kyllä tämän päikyssänikin mutta jaanpa täälläkin.
Pojanpoika 5 v oli äitienpäivänä sanonut monta kertaa, että mumma tykkäsi olla lapsi.
Sitten hän kysyi, miten tullaan mummaksi. Oli kyllä tyytyväinen siihen että hänestä tulee kuitenkin ensin isä sitten ukki/ pappa. Tosin pohti miten voi tulla isäksi kun ei ole partaa. 
Sitten hän ihanasti sanoi että nyt on iloinen lapsena kun kerta mummakin tykkäsi olla. 
En edes muista keskustelua tarkemmin mutta hän ei halunut kouluun ja varmaan jossain sivulauseessa olen sanonut jotain tuollaista. Miten lapseen voikin olla suuri vaikutus jollain ohimennen sanotulla. Sen kun aina muistaisi.

Minä olen nyt ollut viikon ja vielä kaksi seuraavaa viikkoa enellä. Lihavuusleikkaus Virossa on edessä kolmen viikon päästä. Odotan innolla, vaikka tietenkin jännittää itse toimenpide, että elämänmuutos sen jälkeen.siitä kirjoittelen enemmän omassa päikyssä.

Negatiivinen testi kentällä saatu. Turvatarkastus tehty.  Nyt kahvilla. Tästä se lähtee. 

Mahtavaa ja antoisaa reissua  reissua IL. 

Minua jäi mietityttämään miksi Kroatiasn tarvitsee viisumin ?