Tiinuliinu, oi miten ihana koiranpentu-uutinen. Se on niin suloisen oloinen fb-kuvissa, että tekisi mieli ottaa se syliin ja antaa monta suukkoa päälaelle.

Tosi kiva uutinen Menna, että miehesi muistitestit sujuivat hyvin ja autolla ajaminenkin voi jatkua.

Kivikasa, oikein antoisaa Norjan matkaa teille. Pohjois-Norja on meille hyvin tuttu paikka, varsinkin Finnmarkin läänin alueet. Tänä kesänä piti lähteä sinne viettämään 75-vuotis päiviäni, mutta toisin kävi.

IL, kerroit, että sinun päiväsi tunnit eivät tahdo tekemiseen riittää.Elät ihanan vaihtelevaa, onnellista, elämisen makuista elämää.

Minun elämäni muuttui pari kuukautta sitten täysin toisenlaiseksi kuin mllaisena olin kuvitellut sen jatkuvan. Aika pysähtyi. Elän kuin jonkun toisen painajaisunessa. Vaikka herään, en pääse sieltä toisen unesta pois.

Miehellänihän todettiin heinäkuun alkupuolella sydämen vajaatoiminta, vaikea munuaisten vajaatoiminta ja pari tukosta, jotka vaativat pallolaajennusta. Terve mies meni laboratorioon ja kun tulokset tulivat, koko elämämme muuttui.

Kahden kuukauden aikana olen kuskannut häntä lukuisia kertoja labroihin, terveyskeskuslääkärin, sydänkirurgin, munuaislääkärin vastaanotoille; kaksi pallolaajennusta on 3 viikon välein tehty, munuaisten ja alavatsan ultraääni on tehty ja sen yhteydessä todettu, ettei virtsarakko tyhjene. Ei muuta kuin päivystykseen, jossa otettiin kokeita ja asennettiin katetri.

Kun se oli aamulla tehty, alkoi iltapäivällä virtsan täyttöpussiin tulla syöksymällä verta. Soitto 112, sieltä eri ohjeiden jälkeen päädyttiin lähettämään ambulanssi. Ensihoitajat tutkivat tilannetta, konsultoivat päivystyksen kirurgia, sain taas uudet ohjeet, joita kuuntelin kyyneliä nieleskellen, asiallinen ilme kasvoillani. Oma lukunsa on katetriin liittyvän pissapussin vaihtaminen yöksi isompaan ja taas päiväksi pienempään. Sosiaalityöntekijän ammattitaito ei oikein tahdo näihin hommiin riittää....huh, huh.

Ja kun rakas ihminen on vaipumassa synkkyyteen ja ajattelee, ettei hänen elämällään ole enää mitään merkitystä ja sanoo vain toivovansa, että tulisi joku joka tappaisi...niin siinä täytyy ottaa käyttöön koko rakkauteni ja ammattiosaamiseni, että osaan puhua hänelle niin kuin aikuiselle puhutaan, lämpimästi mutta samalla hyvin tiukasti,rakastaen, mutta turhat jutut huomiotta jättäen.

Munuaisarvot miehelläni olivat jo niin huonot, että puhuttiin loppuajan munuaistaudista. Nyt kuitenkin, kun todettin, ettei virtsarakko tyhjene, munuaislääkäri sanoi, että kun sitä saadaan tyhjennetyksi, munuaisarvotkin paranevat. Nyt sitten odotamme aikaa urologille, sitten taas munuaislääkärille ja välillä käydään terveyskeskuksessa labroissa ja soitellaan sinne, kun jatkuvasti on jotain hieman outoa ja hälyttävää.

Miehelleni, joka on Hämeen metsien ja järvien keskellä kasvanut, tottunut kulkemaan metsissä ja soilla, milloin marjassa milloin sienessä milloin muuten vain, on hirveän vaikeaa sopeutua siihen, että ei jaksa, ei saa, ei pysty….

Olen kyllä tiennyt, että jokainen hetki, jonka saa elää suht´terveenä, kipujenkin kanssa melko normaalia elämää, on elettävä täysillä tässä ja nyt. Olen tiennyt, että jokainen hetki menee ohi eikä koskaan palaa ja on siksi niin valtavan tärkeä. Että jokainen suudelma, jonka saan voikin olla viimeinen ja siksi otan sen ilolla vastaan. Että jokainen kaunis sana, jonka jätän sanomatta voi iäksi jäädäkin sanomatta enkä yhtään ikävää tekoa voi ehkä koskaan pyytää anteeksi.

Elämä jää parhaimmillaankin aina kesken. Ei auta vaikka kuinka pyytäisi lisäaikaa, jos sitä ei ole, niin sitä ei ole. Meiltä menee liian usein liian paljon ohi. Meiltä menee enemmän ohi, jos emme opi pysähtymään, elämään syvemmin, vahvemmin.

Minulla on vielä toivoa. Toivoa siitä, että munuaistauti ei sittenkään olisi loppuvaiheessa. Että sydämen vajaatoiminnan kanssa voi elää vielä joitakin vuosia. Että urologi ei kerro mistään pahoista asioista vaan toteaa, että kaikki voidaan hoitaa…

Niin kauan kuin on elämää, on toivoa ja toivosta minä pidän kiinni. Sellaisesta toivosta, joka itse Jumalaakin voi hämmästyttää. Vaikka näen, miten pari kuukautta sitten niin reippaasti kävellyt mieheni laahustaa kuin vanhus, miten pilke hänen silmäkulmastaan on kadonnut, miten hän yrittää olla niin kuin kaikki olisi hyvin lastenlasten ollessa paikalla, mutta kun kukaan ei huomaa, hänen ryhtinsä katoaa, vaikka kaiken tämän näen, niin pidän kiinni toivosta, että hänen kuntonsa voi vielä parantua ja meillä on vielä elämää yhdessä.

Ja joka tapauksessa meillä on tämä päivä. Siitä iloitsen.

Koska kirjoitukseni alkavat olla liian täynnä surullisia asioita, ajattelen että tämä on, ainakin toistaiseksi, viimeinen kirjoitukseni. Elän sellaista aikaa, etten oikein osaa enkä jaksa kirjoittaa. Varmaan kuitenkin luen teidän juttujanne. Olemme kulkeneet yhdessä monta vuotta. Kiitos siitä.
Mukavaa tätä päivää itse kullekin.

Kiitos jumbojet kirjoituksestasi. Minä ainakin vielä lukisin mielelläni mietteitäsi.
Toivotaan että miehesi tilanne vielä paranee ja saatte elää rakkaudentäyteistä hyvää elämää vielä vuosia.
Kaikkea hyvää teille❤️

Jumbojet, voi kun osaisin sinua jotenkin lohduttaa, että jaksaisit puolestasi rohkaista ja kannustaa miestäsi jaksamaan. Rakkauden määrästä ei ole epäilystäkään, se on käynyt meille selväksi näiden yhteisten foorumivuosien aikana. Olet kuitenkin vahva ihminen ja vaikka huolesi miehesi puolesta on valtava, niin sinä kyllä jaksat ja osaat kaikkea sitä, mitä tarvitseekin, vaikka totesitkin, ettei sosiaalityöntekijän taidot tahdo riittää. Nämä ovat sellaisia asioita, että vasta sitten kun joutuu itse sellaista kokemaan, osaa peilata omia ajatuksiaan toisen huoleen ja suruun. Ymmärrän, mikäli et jaksa kirjoittaa, mutta olemme niin monesti saaneet lukea sinun lämpimiä sanojasi vaikeissa hetkissä, että uskon sinun saavan tämän foorumin porukalta, jos keltään, vilpitöntä henkistä tukea ja kannustusta ja olemme mielet ja sydämet avoinna, kun tarvitset ulkopuolista purkautumistietä. Onneksi meillä on osaavia lääkäreitä, joten toivon niin sinulle kuin miehellesikin voimia ja jaksamista sekä sitä, että miehesi kunto kaikesta huolimatta kohenee 🧡

Moi kaikille

ja erityisesti Jumbojetille jota ajattelen vaikka en oikein löydä sanoja. Lämmin virtuaalihalaus tavoittakoon sinut! Karmalen ja Mennan ja monen muunkin tavoin lukisin mieluusti mietteitäsi, sinä löydät usein ne juuri oikeat sanat. Toivon ja uskon, että miehesi tilanne paranee.

Käsittääkseni tuollaiset tyypit (olkoot sitten miehiä tai naisia, ja erityisesti jos ovat hämäläisiä tai pohjalaisia) jotka ovat aina jaksaneet, saaneet, pystyneet tehdä juuri mitä haluavat, ottavat terveydentilan ja/tai muiden vastoinkäymisten asettamat rajoitukset rankemmin. Eivät he osaa entisen karjalaisemännän tavoin todeta et nyt myö männään näin, toiste sitte taas toisinpäin.
 
Haluaisin vakuuttaa, että parannusta on luvassa, mutta jätän sen lääkärien tehtäväksi, ammatti-ihmisiä kun ovat.

Kirjoitit Jumbojet taas niin kauniisti. Toivottavasti jaksat jatkaa – sinun sanasi tuovat ja ovat vuosien varrella tuoneet voimia ja lohtua monelle. Kunpa voisimme nyt tarjota samaa sinulle! Voit toki olla ihan varma, että me kaikki myötäelämme teidän tilannettanne.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että elämä on tässä ja nyt, ympärillä, päivittäin. On elettävä rohkeasti ja rakastaen. Itse yritän vinkaista joka ilta miehelleni ja jokseenkin joka puhelussa/tapaamisessa tyttärelle ja lapsenlapsille, että rakastan heitä.

(Oho, tässä välissä piti irrottaa varpaista yks rakkauspurenta. Kyseessä siis koiramme Lyyti, jonka nimen kuultuaan tutut ja sukulaiset kysyvät että onkos tuo se Lyyti joka rupeaa kirjoittamaan, kahden sana-ammattilaisen taloudessa kun kasvaa.)

Sen verran kuulumisia oman ja koiranpennun navan ympäriltä, että mukavaa meillä on. Ynnä syvä symbioosi: koira loikoilee miltei jatkuvasti jommankumman, siis joko UK:n tai mun,  jaloissa. Siis silloin, kun ei hyppele ympäriinsä, retuuta lelujaan, kisko sanomalehtiä korista lattialle (en olisi uskonut, kuinka paljon tuollaisella kahvipaketin kokoisella eläimellä on voimia!) tai mieti, miten pääsisi loikkaamaan miltei kolme kertaa itsensä korkuiselle sohvalle tai pystyisi puremaan poikki kaikki ne piuhat, jotka on jemmattu olohuoneen kirjahyllyn eteen, verkkoaidan taakse. Kotimme sisustukseen on nimittäin snautserin mukana ilmaantunut ihan uusia yksityiskohtia. Ehkä ei kuitenkaan kannata odottaa yhteydenottoa Avotakasta tai Glorian Koti -lehdestä?

Syksyn tulo merkitsee sitäkin, että erilaiset velvollisuudet lisääntyvät ja kasautuvat. Useimmat hommat ovat toki hauskoja, mutta ei niistä eroon pääse muuta kuin tekemällä. Oppisipa Lyyti pian kirjoittamaan!

Kauniita kuulaita syyspäiviä kaikille!

Aijuu,
IL kyseli tuossa viimeisimmässä viestissään, riittävätkö muilla eläkeläisillä vuorokauden tunnit. Mulla ne eivät kyllä meinaa riittää, mutta parastani yritän! Tosin en ole ihan sataprosenttisen eläkeläinen, vaan jotain ns. työhommaa on aina meneillään. Tuloa noista askareista ei juuri kerry, mutta hauska on puuhailla. Lisäksi meillä molemmilla, UK:lla ja mulla, on muutama ns. luottamustehtävä. Luotamme siihen, että niistäkin selviydymme.

Mulla on edelleen käytössä vanhanaikainen paperikalenteri, johon rakentelen to do -listoja työvuosina totuttuun tyyliin. Työvuosina tutuksi tulleeseen tapaan osa tiistain tehtävistä siirtyy aina keskiviikolle, siitä torstaille ja perjantaille, mutta viimeistään seuraavalla viikolla ne tulevat hoidetuiksi. Tai vaihtoehtoisesti totean, että ei toi nyt niin tärkeetä ollutkaan, unohdetaan koko juttu.

Olen vähän harkinnut, että siirtyisin sen verran suureen kalenteriin että siihen mahtuisivat myös päiväkirjamerkinnät. Mutta minusta on kivaa kirjoitella ihan erillistä päiväkirjaa; se että tilaa päivää kohti on vain viisi kuusi riviä, takaa sen että kovin pitkiä vuodatuksia ei tule tehtyä. Toisaalta tämä foorumikin taitaa toimia jonkinlaisena päiväkirjana, ajatusten ja sattumusten taltioijana.

Mutta onhan se aika hauskaa silloin tällöin vilkaista, mitä on tapahtunut vuosi tai kaksi tai peräti 10 vuotta sitten. Mä nimittäin aloitin sen päikkärini silloin, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi. Ajatuksella, että hän ehkä haluaa aikuistuttuaan lukea isoäitinsä elämästä. Tytär pyysi ja sai syntymäpäivälahjakseen kansion, johon olin kirjoittanut muistoja ajalta ennen hänen syntymäänsä ja niiltä varhaisilta vuosilta, joita hän ei itse muista. Tommonen omatekonen lahja on ihan kiva. Ja edullinen 😁

Päivänjatkoja!

Voi rakas Jumbojet, mitä sellaista voisin sanoa, mistä saisit voimaa ja lohtua. Rukoilin illalla teille molemmille voimia. Sydämestäni toivon, että munuaistauti on hallittavissa ja että saisitte vielä yhteistä, hyvää aikaa. Edellisten kirjoittajien tavoin pyydän, älä lopeta tänne kirjoittamista. Uskon puhuvani monen suulla, että haluamme kuulla kuulumisianne, vaikka ne olisivat surullisiakin. Eihän elämä koskaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja ehkä saisit meistä jotakin lohtua.

Näen edessäni sinun kauniit simäsi face-kuvassasi ja miehesi siinä takanasi. Silmäsi ovat nyt kyynelissä. Kuinka toivonkaan, että ne pian pystyvät hymyilemään; selvisimme tästä koettelemuksesta.

Olet ajatuksissani.

Minäkin tässä vielä kiittelen JJ sinua kaikista viisaista sanoista, joita olet tänne meille laittanut. Yksityisviesteistämme tiedätkin, että olette rukouksissani. Enpä osaa oikein muuta lisätä. Voimia ja parempia päiviä tulevaan toivottelen <3 

Voi Jumbojet, miten haluaisinkaan rohkaista ja lohduttaa sinua. Tuntuu kuin kaikki foorumiystävät olisivat jo löytäneet ne kaikkein kauneimmat sanat. Lämmin virtuaalihalaus täältäkin! ❤️
Olette rukouksissani.

Ehkä miehesi tilanne tuosta paranee. Sinä jos kuka osaat rohkaista häntä ja osoittaa rakkauttasi myös vaikeina hetkinä, kunhan vain koetat jaksaa pitää huolta myös itsestäsi. Olethan usein auttanut ja  rohkaissut meitä viisailla kirjoituksillasi. Siksi toivonkin, että vielä jaksaisit kirjoitella.

Mieheni on tänään E-Pohjanmaalla vastaanottamassa 92-vuotiasta sisartaan kahden viikon sairaalareissusta. Oli vikaa munuaisissa ja muuallakin, mutta kuin ihmeen kautta toipui ja pääsi kotihoitoon, eii kuitenkaan aivan yhtä vireänä ja eloisana kuin ennen sairastumista.

Isälläni oli n. 80-vuotiaana myös noita katetrointi-ongelmia. Katetri oli puhkaissut virtsaputken ja verta tuli runsaasti. Toipui hänkin siitä, mutta menehtyi äkillisesti muutamia vuosi myöhemmin, kun sydän ei kestänyt sappileikkausta.

Toivon kaikille kk-kavereille kivuttomia ja muutenkin terveitä aikoja! 🌻

Jumbojet voimia sinulle ja miehellesi. 

Onko täällä kaikki mimmit syystouhuissa niin, etteivät kirjoitella ehdi?

Me kävimme tervehtimässä Tiinuliinun ja Ukkokullan Lyytiä, joka on aivan valloittava pieni karvakerä. Pari kiloa täyttä koiraa! Minä luuhasin vierailun ajan lattialla ja vietin laatuaikaa Lyytin kanssa.

Zappaa käyn katsomassa vähän väliä. Se kasvaa hurjaa vauhtia, toinen korva jököttää jo pystyssä ja toisen korvan huippu heiluu vielä sinne tänne. Se on rohkea ja villi ja tarvitsee tosi paljon treeniä, leikkiä ja lenkkeilyä. Vävyllä on se usein töissä mukana muutaman tunnin, se rakastaa juoksennella Laserareenan tunneleissa ja onkaloissa, ehkä sillä on taipumuksia rauniokoiraksi? Vävy treenaa myös jäljestystä, tosin vasta hyvin pienen neliön kanssa, mutta Zappa on sinnikäs ja etsii nurmikon neliöstä kaikki pipanat. Ehkä siitä tuleekin jäljestyskoira? Kerran eräs mies tuli ovesta ja alkoi kävellä käytävää pitkin keittiöön, missä tytär oli. Zappa asettui tanaan tyttären eteen, karvat pystyssä hiljaista murinaa tytärtä suojellen. Ehkä siitä tuleekin suojelukoira? Zapan sisaruksistahan yksi meni Sallaan rajakoiraksi, yksi metsänvartijan apulaiseksi, yhdestä tulee ruumiskoira ja loput poliisin virkakoiriksi. Vävy on vienyt sen jo rautatieasemalle, kun pojat tulivat Tampereelta junalla. Voi miten hienosti pentu kulki sivulla ja rohkeasti  ja uteliaasti tarkasteli ympäristöä. Ja mikä meteli, kun rakkaat pojat ilmestyivät!

Minä olen käynyt nyt kolmesti viikossa vesijumpassa. Sehän on seniorijumppaa ja ohjaaja motivoi kertomalla, mitä varten mitäkin liikettä tehdään. Ihan tuntuu, että venytyksistä ja muusta olisi jotain hyötyäkin jo nähtävissä.

Kävimme Habitaressa. Ihanaa kuljeskella sellaisen miehen kanssa, joka on kiinnostunut muotoilusta ja muusta. Antiikkipuolelta löysin Iittalan samppanjalasit, jollaisista olen haaveillut vuosikaudet, niiden valmistus kun on lopetettu. Heikki Orvolan suunnittelemat Aurora-sarjaa, pitkät ja trumpetinmalliset. Vaan mökillä huomasin, etteivät mahdu vitriiniin. Se tarkoittaa, että pitää tyhjentää koko vitriini ja muutta lasihyllyjen korkeutta, pestä samalla hyllyt ja niillä olleet tavarat. Saa odottaa sadepäivää tai jopa talvea.

Nyt ollaan Justuksen saaressa, vaati eilen taas optimistiluonnetta roudata tavaroita sateessa veneeseen, lisätä pipoa ja käsineitä ja veneillä tuulessa ja myrskyssä saareen. Tällä kertaa päästiin laituriin suuremmitta kommelluksitta, isossa aallokossahan ollaan joskus oltu tosi vaikeuksissa, kun vene on ajautunut kallioihin. Justus lähti hakemaan nuohoojaa ja minä aion pysytella lämpimissä sisätiloissa tämän päivän. Kuun vaihteessa Justuksen lapset tulevat perheineen auttamaan lopuissa syyshommissa, kasaavat laiturin pois, putsaavat rännit ja kantavat ulkokalusteet suojaan. Mun pitäisi alkaa tyhjentämään kukka- ja yrttiruukkuja.

Hei, kaikille hyvää viikonloppua, eikös sitä voi jo torstaina toivottaa!