merelle, en valitettavasti tule tapaamiseen. Elämä on täynnä vaikeita valintoja ja tämä on yksi niistä.

Hei, 

Kiitoksia monista kirjoituksistanne. 

En osaa vielä sanoa, miten olemme joulukuussa pk-seudulla. Jos siellä olemme, niin ilman muuta tulen tapaamiseen. 

Olen tässä viikon sisällä rampannut 4 kertaa hammaslääkärissä.....

Eipä tällä kertaa muuta. 

Karmale, lämmin osanottoni sinulle suureen suruusi❤️

Moi mimmit, tässä minulle sopivia tapaamisaikoja: 30.11., 7.,8., ja 12.12.

Kävin eilen uudella kampaajalla, ystävä suositteli. Italialainen maestro on nyt puolisen vuotta yrittänyt saada haluamaani harmaata sävyä siinä onnistumatta. Tämä TS-Salongin omistaja Taru Stenberg tajusi heti, mitä haluan. Ja on edullisempi. Mutta miksi minusta tuntuu, kuin pettäisin tuttua kampaajaani?

Hiuksista vielä. Lauantaina istuin kaksi tuntia meikissä ja juhlakampauksessa. Justus tuli hakemaan ja kerjäsin kohteliaisuuksia. Mies katseli tukkaani ja tuumi, että vähän samanlainen töyhtö kuin Mauno Koivistolla. Jopa mun supliikkitaidoilla hiljenin hetkeksi ja sanoin sitten, että voisikohan hän vähän hioa noita kohteliaisuustaitojaan.

Ja sitten asia, mistä kerta kaikkiaan ällistyin eilen. Meillähän oli keväällä naapureille Justuksen 80-vuotisjuhlat. Naapuri, jonka kanssa ei olla sen kummemmin tekemisissä kuin mitä rapussa tavatessa jutellaan, soitti ja kysyi, voisivatko he järjestää Justuksen kotona hänen miehensä 70-vuotisjuhlat! Ehdotin kerhohuonettamme, mutta kun se ei ole kuulemma niin kodikas. Sitten oli pakko sanoa suoraan, että ei kyllä onnistu tuollainen idea. Mielestäni erinomaisen härski oli ehdotus.

Tänään jo tunti kuntosalia ja puoli tuntia allasjumppaa. Kohta puutarhalle hankkimaan tyttären puutarhaan syysistutuksia pojan rippijuhlia varten. Voi että kun tulisi edes yksi päivä, että voisi vaan olla!

Moi, ja kiitokset kuulumisista! 

Noi miesten kohteliaisuudet on kyllä ihan omaa luokkaansa. Mä nimittäin näin sen IL:n kampauksen eikä kyllä tullut Mauno Koivisto mieleen. Mut ehkä tää naisnäkökulma on eri.

Jumbojetille kiitos matkatoivotuksista ja muutenkin – sen kuvailemasi metsämaiseman ja kurkiauran kun näki ihan selvästi ihan vaan lukiessaan.

Kerrassaan eläimellistä on ollut elämä meidän kulmilla parina viime päivänä. 

Tapahtumat alkoivat vyöryä tiistaina illansuussa, jolloin ryntäsin vähän venähtäneestä kokouksesta espoolaiselle parkkipaikalle, jossa oli koiranäyttely. Kysyin reittiohjeita etuajassa paikalle rientäneeltä UK.lta; tämä sanoi hyvien neuvojen lisäksi vähän pahaenteisesti että ”puhutaan lisää kun tulet”. 

Ajattelin että nyt Lyyti on varmaan purrut tuomaria ja saanut elinikäisen kilpailukiellon. Juuri kun soma snautserimme alkoi pärjätä – pari viikkoa sittenhän se tuli sarjassaan kolmanneksi ja sai muhkean palkintokassin; rusettia ja pokaalia ja ruokaa ja taisipa olla namujakin.

Totuus oli toinen: snautseri oli saanut ripuli- ja oksennuskohtauksen eikä tietenkään voinut mennä kehään. Sen sijaan mentiin yliopistolliseen eläinsairaalaan, kun lemmikin vointia oli tarkkailtu pari tuntia eikä se näyttänyt paranevan, päinvastoin. Eivätkä ns. normaalivastaanotot olleet enää auki.

Odotettiin kaikenkarvaisten potilaiden seassa vuoroamme ja noin tunnin kuluttua  tavattiin iloinen eläinlääketieteen opiskelija joka teki esitutkimuksen, ja vähintään yhtä mukava varttuneempi kollegansa joka vahvisti diagnoosin. Koiralle tehtiin ultraäänitutkimus ja se jäi teho-osastolle tarkkailuun. (Juu, kuulostaa kamalalta, ja sitähän se olikin. Akuutti haimatulehdus, jonka syytä ei tiedetä.)

Ajeltiin kotiin öisiä katuja pitkin. Nukuttiin huonosti ja alettiin jo aamusta odottaa eläinlääkärin soittoa. Se tuli puoliltapäivin: tulkaapa hakemaan Lyyti kotiin.

Eläinsairaalassa kohtelu oli todella inhimillistä. Potilastoimistokaan ei meinannut löytää laskua (joka kyllä oli aika muhkea mutta meillä on tietysti vakuutus) kun pöljä esittäydyin omalla nimelläni eikä koiran (jonka nimellä siis kaikki asiapaperit oli aakkostettu).

Nyt Lyyti on vuorokauden verran torkkunut vuoroin lukutuolini takana omassa sopessaan, jonne se vetäytyy halutessaan lepoa ja rauhaa, vuoroin sohvalla tyynykasan päällä, josta näkee hyvin joka suuntaan eikä tarvitse avata kuin toinen silmä. Välillä se käy hakemassa hyväilyjä ja rapsutuksia (”antakaa vettä ja keitettyä riisiä ja kovasti kainalohoitoa”, neuvoi eilinen eläinlääkärikin).

Olen usein aikaisemmin kehunut meidän ihmisten julkista terveydenhoitoa. Mutta kyllä eläinten terveydenhoito on ihan yhtä hyvää. Ellei jopa parempaa. Milloin viimeksi tapasitte päätänne paijaavan ja selkäänne silittävän lääkärin?

Hyvää loppuviikkoa ja viikonloppua! Nyt rästihommien kimppuun (eilen jäi kaikki tekemättä)

Eläinten hoito maksetaankin itse eikä verovaroilla
Eihän Lyyti ole päässyt haukkaamaan myrkkysientä? 
Tyttären kaksi koiraa saivat pari vuotta sitten myrkytyksen, meni sekä maksa-,että haima-arvot tosi huonoiksi. 
Sieniä osattiin epäillä, kun toinen oli oksentanut osan sienistä. 

Tulirumpu, tuo sienten syöminen on tietysti mahdollista vaikka Lyyti oikeastaan onkin kaupunkikoira. Tässä aivan naapurissa on metsikkö, jossa usein käyskennellään vailla varsinaista päämäärää. Ja kun ahnaaseen pikku kitaan katosivat kesällä mustikat ja vadelmat, niin miksipä sinne eivät menisi myös kielonmarjat? Ei voi tietää.
Mutta pääasia, että toipuminen näyttää lähteneen käyntiin. Tiistaina on taas nuorten koirien näyttely, sitä kohti kuljemme.

No hui Tiinuliinu on teillä ollut sydän syrjällään. Onneksi toipui ja hoito hyvää. 

Minulla ollut taas hoppu kaikkien muksujen menojen vuoksi. Mies joutui eilen sairaalaan, minkäs muun kuin keuhkokuumeen takia.
Nyt näyttää tiputettava antibiootti toimivan, että ehkä pääsee huomenna kotiin. Jos niin, niin toivottavasti kotisairaanhoidon piiriin tiputusta jatkaen. Pillerit ei oikein tehoa. Tänään oli useampi lääkäri ollut sängyn vieressä ongelmaa pohtien. 

Alkaa kyllä olemaan aika laittaa pillit pussiin. Aika vaan ei ole hyvä myydä isoa kiinteistöä, mutta mutta…

Tiinuliinu, onneksi Lyyti selvisi! Lemmikin sairastuminen on aina kova paikka.

Japena, ikävää, että miehesi sairastui taas! Hän on kyllä harvinaisen altis saamaan keuhkokuumeen. 

IL, saitpa varsinaisen kohteliaisuuden! Niin sain minäkin, kun näytin miehelle uuden henkilökorttini kuvaa, jossa ei tietenkään saanut olla silmälaseja ja naama piti olla peruslukemilla, mikä näillä vuosikymmenillä tarkoittaa, että kapeat huulet kääntyvät suupielistä alas ja silmien alapuolella on mustat renkaat. "Niinhän se on kuin Trumpin vangitsemiskuva!"

Ja sitten kokoontumiseen. Koshkoille ei sovi 7.-8.12. (eikä 21. ja 22.).
Kesäheinä ei vielä osannut sanoa joulukuun menoista mitään, asiaan palataan.
Tähänastisten tietojen perusteella näyttäisi, että tiistai 12.12. sopisi useimmille. Voimmeko toistaiseksi pitää siitä kiinni?

Kurkku kipeä edelleen samalla tavalla kuin touko-kesäkuussa, jolloin kävin kahdella eri spesialistilla. 

Hesarin tiede-osiossa oli 4.9. artikkeli, jossa kerrottiin fruktoosin lihottavan ja aiheuttavan rasvamaksaa. (Prosessi ei ollut ihan noin yksinkertainen, sillä virtsahapoillakin oli osuutensa). Ilmankos kesällä kertyi kaksi kiloa lisää, kun ahmin surutta nektariineja. No, oli Lidlin mini-jätskipuikoillakin osuutta. Ne olivat niin pieniä, että aina ei yksi riittänyt. Kyllä tämä tästä, kun taas pääsisi liikkumaan kurkkukivun pahentumatta.

Mukavaa viikonloppua kaikille. Luvattua Afrikan lämpöaaltoa odotellessa...

Se Hesarin juttu hedelmäsokerista tiede palstalla oli kyllä mielenkiintoinen ja avartava. Muistan kun hedelmäsokeria niin suositeltiin ja varsinkin diabeetikoille. No sehän on torpattu jo aikaa sitten, mutta vaikutus lihoamiseen tuossa mittakaavassa oli kyllä yllätys. 

Nukuin kyllä niin huonosti viime yönä. Heräsin jo heti neljän jälkeen viiden tunnin yöunien jälkeen. Ei edes mikään asia pyörinyt mielessä vaan uni kertakaikkiaan kiersi minut.