Moikkelis Tampereelta!

Ihan ensiksi vahvistan, että olen laittanut kalenteriin tapaamisen 12.12.!

Tiinuliinu, vielä tuosta koiranruoasta, niin meilläkin Menna kyllä söi nappuloita ja sen suurta herkkua oli Mustin murkina-niminen koiran"makkara". Muuten se sitten söi suunnilleen samaa ruokaa kuin mekin poislukien tietenkin pihvit ja sen sellaiset. Kaikenlaiset pöperöt, kuten me kutsuimme kattilassa tehtyjä kala-riisi-vihannes tai kaali-jauheliha-vihannes yms. ruokia, se söi suurella halulla. Sille otettiin kuppiin annos jäähtymään ennen kuin ruokaan lisättiin suola ja mausteet. Se piti myös kaurapuurosta, muttei sellaisenaan, vaan ripauksella sokeria ja tilkalla maitoa. Tiedä sitten, mahtoiko maitokaan olla sille sopivaa, kun kuulemma kissoillekaan ei enää anneta maitoa saati sitten kermaa! Tosin maitoa ei sille kylläkään muuten annettu.

Kävimme sitten Tampereen Työväenteatterissa katsomassa hirveästi hehkutetun Juha Hurmeen kirjoittaman Väinämöisen eikä se kyllä meihin juurikaan kolahtanut. Kälyni Järvenpäästä oli mukana ja hän yritti hieman puolustella sitä, kun hän tuntee Juha Hurmeen henkilökohtaisesti ja tykkää tämän jutuista, mutta lopulta hänkin tunnusti varsinkin ennen väliaikaa katsoneensa muutaman kerran kelloa, jotta kuinka kauan esitys vielä kestää! Katsojat ovat kertoneet. että esitys on hulvattoman hauska ja kaikki ovat kuulemma nauraneet ihan väärällään. Minä hymähdin kerran! Esityksellisesti se kyllä sujui hyvin, vaikka kokonaisuus olikin jotenkin ylihöösäämistä, mutta hyvät näyttelijät luonnollisesti pelastavat aika paljon. Ideahan oli hyvä, sillä tarkoitus kaiketi oli modernisoida Kalevalaa ja pyyhkiä siitä pölyt, mutta mikäli Kalevala on alunperin ihan tuntematon, niin esityksestä ei välttämättä saanut siitä mitään käsitystä. No, saatiinpahan käynnistetyksi kulttuurisyksy ja toivon mukaan muut esitykset antavat sitten enemmän.

Olemme nyt käyneet kuntosalilla neljä kertaa ja se alkaa tuntua jo ihan kivalta. Porukka on aika saman henkistä ja juttu lentää mukavasti. Ohjaaja on myös mukava. Mitään tuloksia ei vielä osaa sanoa, mutta mikään paikka ei ole tullut myöskään kipeäksi eikä olo muutenkaan tunnu huonontuneen!

Kävimme viimeksi jo toisen kerran syömässä lähellä olevassa La Famiglia-ravintolassa ja tulemme varmaan käymään siellä useamminkin ellei peräti joka kerta. Ennen treeniä ei oikein voi syödä kunnolla ja se olisi meille muutenkin liian aikaista, kun treeni alkaa klo 14. Toisaalta, sitten kun pääsemme kotiin, pitäisi alkaa tehdä jotain ruokaa ellei satu olemaan mitään edellispäivän jämiä, joten siinäkin mielessä ravintola helpottaa. Ja kyllähän siinä vaiheessa jo alkaa olla nälkäkin. Tähän mennessä on kokeiltu kalaa ja pastaa, joten seuraavalla kerralla lienee pizzan vuoro 😋

Pengoin tänään yöpöydän laatikoita ja löysin sieltä useammatkin vanhat silmälasit. Yllättävää kyllä, näin lähes kaikilla suht hyvin ja pystyin jopa lukemaankin, joten aika pieni muutos tekomykiöllä on saatu aikaiseksi, vaikkei lopputulos ollutkaan sellainen, mitä olin toivonut. Taidan jättää viimeisimmät varalaseiksi, mutta muut kyllä vien Silmäasemalle kierrätyslaatikkoon. Mitä niitä turhaan säilyttää laatikossa tilaa viemässä. Ihan kivan näköisiä pokia olen kyllä vuosien mittaan käyttänyt 😎

Olenkohan tulossa omituiseksi, kun olen alkanut kaivata kerrostaloon ja pienempään asuntoon! Löysin Huoneistokeskuksen mainoksesta facebookista juuri meille sopivan 78 neliön kolmion, jossa on iso lasitettu parveke. Se näyttää kuvien perusteella olevan hyvässä kunnossa, tontti on taloyhtiön oma ja siellä on pesutupa, talosauna ja asuntokohtaiset kellarivarastot. Kaikki tärkeimmät korjaukset on tehty ja velaton hintakin on vain 208 000 euroa ja yhtiövastikekin on parisataa euroa pienempi kuin meillä on nyt, jossa tosin on vielä vähän lainaosuutta maalämmöstä. Käyttämämme Prisma on kävelymatkan päässä ja bussipysäkillekin vain parisataa metriä ja siinä pysähtyvällä bussilla pääsee ihan keskustaan. Ainoa huono puoli siinä on se, että vessoja on vain yksi, kun olemme täällä tottuneet siihen, että meillä on omat vessat! Asunnossa ei ole ollut avointa näyttöä, joten pitäisi pyytää yksityinen esittely, mutta eihän se mikään ongelma ole. Tosin meirämmiäs ei ole lainkaan kiinnostunut, joten tässähän sitten itsekseni haaveilen 😏

Huvitti viikonloppuna, kun taas keskustelimme kälyni kanssa netin käytöstä ja digipalveluista. Hänhän vastustaa henkeen ja vereen digitaalisia palveluita, mutta nehän ovat kuitenkin vääjäämättä lisääntymässä, joten olen usein kehottanut häntä ottamaan lusikan kauniiseen käteen ja alkavan opetella netin käyttöä. Yksi syy vastustukseen on kuulemma se, kun tietokone voi mennä epäkuntoon ja kun hän toimii nykyään parinkin seuran tiedottajana, niin jos sähköposti häviää, hän on ihan pulassa. Yritin selittää, ettei sähköposti ole konekohtainen, vaan hän voi käyttää sitä ihan millä nettiin yhdistetyllä koneella tahansa, vaikka kirjastossa, mutta hän ei vaikuttanut vakuuttuneelta. Olen kertonut hänelle, mitä kaikkea minä teen digitaalisti eli varaan teatteri- ja matkalippuja, tilaan ruokaa kotiin, ostan Nysse-kortille lisää arvoa, teen valokuvakirjoja, lainaan kirjastosta e-kirjoja, teen sähkösopimuksia etc. etc. Hän kuuntelee kyllä sujuvasti, vaikkakin sangen epäileväisen näköisenä, mutta en siltikään pysty kääntämään hänen päätään. Kyseessä ei kuulemma ole pelko, vaan periaate, sillä hän ei halua olla riippuvainen kasvottomasta netistä ja mikäli kaikki alkavat hoitaa asioita netissä, niin silloinhan ihmisiltä loppuu työt ja kyllähän kasvokkaista palveluakin tarvitaan. No, ei hän tietty täysin väärässäkään ole, mutta siltikin moinen totaalinen vastahanka on erikoista. Esim. kuntosalilla, jossa on jopa yli 80-vuotiaitakin, kaikki tuntuvat käyttävän tietokoneita suvereenisti ja vaikuttavat jopa innostuneilta. Ja onhan se parempi opetella uusia asioita silloin, kun vielä pystyy niitä omaksumaan, sillä nämä digi"palvelut" kuitenkin kaiken aikaa lisääntyvät. No, meitä on moneksi!

IL, Zappa tuntuu olevan sangen omapäinen yksilö. Toki sekin varmaan ennen pitkää sisäistää saamansa opit, mutta ymmärrän sen kuitenkin aiheuttavan jonkin asteista turhautumista. Toisaalta, näin etänä on todella viihdyttävää lueskella tarinoitasi Zappan edesottamuksista 😄

Mitä tulee Justuksen valuviin housuihin, niin kuten sanoit se johtunee lantion kaventumisesta, mikä puolestaan todennäköisesti on seurausta lihasten pienentymisestä. Meirämmiähellä on sama juttu ja esim. jotkut aiemmin hyvin pepusta istuneet housut näyttävät lähes tyhjiltä. Mahakupu ei kuitenkaan ole juurikaan pienentynyt ja hänen on pakko pitää vyötärökohtaa mahan alla, mikä luonnollisesti lisää huonoa istuvuutta. Olen yrittänyt saada häntä kauppaan housuostoksille, mutten ole vielä onnistunut. Vapaa-ajan housuissa ongelma ei ole yhtä suuri, mutta sellaiset housut, joilla pitäisi mennä teatteriin yms. vaatisivat kyllä päivitystä!

Täytyypä lähteä katsastelemaan kaappeja sillä silmällä, josko saisin aikaiseksi jotain päivällistä. Toivottelen teille mukavaa syyskuun viimeistä viikkoa ja jouluunhan on enää 89 yötä 🎄

Menna, krjoitin epäselvästi. Se on minun peppuni, joka on kaventunut kahden housunumeron verran!
No lempikauppani meilasi, että nyt on housupäivät, yksi pari 80,- ja kolmet kahdellasadalla. Sinne siis eilen. Ja totta se oli, myyjä kantoi koppiin pienempiä kokoja ja lopulta valitsin mustat prässihousut, siniset ohutta, hyvin laskeutuvaa kangasta ja yhdet hassut farkut, joissa on entistä leveämmät lahkeet. Normihinta kaikille olisi ollut 628, nyt siis kahdella sataa.

Treffasin Justuksen Senaatintorilla, jossa hän oli kierrellyt Kansainvälisillä Markkinoilla ja halusi esitellä minulle tekemiään löytöjä. Jotain lähti sitten mukaankin.

Kotiin, vaatteiden vaihto ja Hanasaareen pankkini tilaisuuteen. Saimme tutustua myös näyttelyyn ja mielenkiintoisten esitysten (paitsi ne kaaviokäppyrät) jälkeen nautittiin illallista ja tutustuttiin pöydässä mukavaan pariskuntaan. En ollut aikaisemmin Hanasaaressa käynytkään ja nyt tuli sekin asia korjattua, kävihän siellä äsken kruununprinsessa Victoriakin!

Kohta kuntosalille, vesijumppaan ja päivän paras tapaaminen iltapäivällä hyvän ystäväpariskunnan ja varsinkin kahden käppänäneidon kanssa!

Tassunjälki tänne, viikot ovat vierähtäneet käsittämättömän äkkiä. Etenkin tämä viimeisin, jonka aikana olen
- tavannut kolme ystäväpariskuntaa
- leiponut kaksi juustokakkua ja neljä hapanjuurileipää
- istuttanut ainakin 30 narsissinsipulia tyttären pihalle
- hoitanut kahta kääpiösnautseria
- nukkunut keskimäärin 8,5 tuntia joka yö
joten olo on mitä mainioin. Etenkin kun tulin juuri reippaalta koiralenkiltä, jonka teimme teekkarineitosen kanssa selvitellen siinä samalla kaikki kuulumiset. Tehtävää on vielä ensi viikoksikin (ihan kiusallisen paljon, joten en käännä vielä kalenterin aukeamaa esiin), ja seuraavana maanantaina sitten siirrymme seitsemäksi viikoksi Andalusian auringon alle.

FB-kaverin seinältä kopioitu runo ilahduttakoon teitäkin. Se kuvastaa tämänhetkistä tunnelmaani paremmin kuin osaisin itse kuvailla: 

Kun huomaa ohimennen
olevansa pikkuisen onnellinen
ihan vähän ilahtunut
muuten vain mielissään

Silloin pitää äkkiä
napata hetkestä kiinni
tehdä siitä oikein suuri numero
alleviivata ja korostaa keltaisella
päällystää Post-Iteilla

että sitten elämää selatessaan
löytäisi helposti ne kohdat
ja muistaisi kuinka

monella tapaa
onni oli.
(Elina Salminen: Kesken)

Tiinuliinu, aivan ihana runo. Kiitos, että jaoit sen kanssamme.

Se on jo lokakuu. Kyllä kuukaudet kuluu nopsaan. 

Me käytiin miehen kanssa viettämässä 45 v hääpäivää Tampereella hotelli Tornissa. Olipa mukava rentouttava viikonloppu. 
Tuli nautittua hyvää ruokaa ja juomaa, seurakin oli hyvää, käveltyä ympäri keskustaa ja tietty ajeltiin ratikalla. 
Mies oli hotelliin tilannut kauniin ruusukimpun ja kuohuvaa. Lisäksi paremman huoneen 23. kerroksesta. Oli hulppeat näkymät kahteen suuntaan. 

Tampere on minun mummolan lapsuudenkaupunki. Tosin ei mummoni siellä asunut, mutta sen kautta junalla mentiin jos ei autolla. Enoni kyllä asui Tampereella. 
Kävimme heidän haudalla viemässä kanervat.
Olen siis aina pitänyt ko kaupungista ja se tuntuu niin kotoisalta. Edelleen.

Nyt pitäisi aloittaa pihan laittaminen talviteloille. Vielä tosin kasvihuoneessa on tomaatteja kypsynyt. Viikonloppuun tosin luvattiin yöpakkasia.
Ehkäpä viikonloppuna terassin tyhjennys. Uima-allas on jo osittain tyhjennetty.

Sisälläkin pitäisi siivota, koko kesä menty pakollisilla siivoilla ja nyt tuntuu että tavarat on levittäytyneet sinne sun tänne. Joka tasolla on jotain ylimääräistä.

Minulla on 2,5 viikkoa aikaa sitten olen vähäksi aikaa poissa pelistä. Alkaa jo jännittämään leikkaus. Polvi tosin on niin oikutellut, että leikkausaika ei voi tulla liian pian. Toivottavasti sitten kanssa saan helpotusta. Se vähän jännittää. Leikkauksen jälkeistä kipua en pelkää, se kuuluu asiaan ja sitä varten on lääkkeet.

Mukavaa alkavaa viikkoa. 

Hei taas! Kyllä eläkeläisen aika on kiireistä, kun ei tahdo ehtiä kirjoitella tänne. Lukea olen kyllä ehtinyt. Kiitos kirjoituksistanne! 

Kaksi viikkoa sitten tapasin taas koulu- ja nuoruusaikaisen parhaan ystäväni. Toisenkin ystävän piti tulla, mutta häntä ei kuulunut. Hänellä ei ole kännykkää eikä hän vastannut lankapuhelimeenkaan. Ystäväni kertoi epäilevänsä muistisairautta ja siitä ilmeisesti on nyt kysymys, koska kuulimme samaa toiseltakin taholta. Olemme huolissamme ja hieman järkyttyneitä.

Viikko sitten meillä oli pieni luokkatapaaminen lounaan merkeissä. 2025 tulee 60 vuotta siitä, kun pääsimme ylioppilaiksi! Kaikki paikalle tulleet olivat hyvin tunnistettavissa ja meillä oli oikein hauskaa muisteloissamme. Mielenkiintoinen ilmiö oli, että nyt olimme tasavertaisia ja kaikki tuntuivat entistä läheisemmiltä. Kouluaikoina oli eri ryhmittymiä (suositut tytöt vs. harmaat hiirulaiset). Nyt tällaisesta jaosta ei ollut jälkeäkään. Yhteinen nuoruus yhdistää! Teimme vielä nostalgisen tutustumismatkan vanhaan kouluumme, jonne vahtimestari päästi meidät sisään. Vanha rakennus oli saanut runsaasti väliseiniä ja uusia luokkia (koulu on nykyisin Helsingin Aikuisoppilaitos), mutta juhlasali oli lähes ennallaan ja tuttu fresco takaseinässä.

Kerroin kesällä, että keittiömme jääkaapin sulatusveden poistoaukko oli tukkeutunut ja vesi päässyt huomaamatta valumaan jääkaapin alle. Viereisen kalustekaapin molemmat päätyseinät ja sokkeli olivat kärsineet kosteudesta, joten ne piti vaihtaa. Torstaina keittiöliikkeen asentaja tuli viimein paikalle. Mieheni stressasi kovasti remontista ja pelkäsi sen venyvän. Vielä mitä! Nuorehko mies (ja oikea silmänilo 😉), aksentista päätellen virolaista syntyperää, tuli paikalle ja vaihtoi kaikki osat puolessatoista tunnissa! Oli kuulema tehnyt näitä hommia jo 10 vuotta. Ihmetteli vielä, että kuinka liki 10 vuotta vanha keittiö on näin siisti, kun hän on joutunut purkamaan  parin vuoden ikäisiä keittiöitä hanskat kädessä, koska ne ovat olleet niin likaisia. Ai että oli mannaa meikäläisen sielulle!

Mieheni lähti sitten lauantaina maalle laittamaan taloa talvikuntoon. Syöpää ja Alzhheimerin tautia sairastava sisar on nyt hoivakodissa, mutta hän ei ollut oikein voimissaan. Olisiko syöpä edennyt? Toinen sisar (93 v.) naapurikunnasta kaatui viime yönä kotonaan, löi päänsä eikä päässyt lattialta ylös. Oli onnistunut ryömimään puhelimen ääreen ja soitti aamulla miehelleni. Ambulanssi tilattiin paikalle, mutta kun ambulanssimiehet kysyivät potilaalta itseltään vointia, niin käly väitti tapansa mukaan, että kaikki on ihan hyvin. Niin potilas jäi kotiin tarkkailtavaksi. Kuka tarkkailee, kun ketään ei ole? Taitaisi olla hoivakoti hänellekin sopivampi paikka kuin koti.

Tänään täytin 78 vuotta. Olo on ollut jotenkin apea ja kälyjen kohtalo muistuttaa omasta ikääntymisestä. Olen vielä suhteellisen terve ja liikkuvainen ikäisekseni, ja siitä olen onnellinen! Juhlimme jo lauantaina perheen naisten kesken käymällä syömässä ja sen jälkeen Kaupunginteatterissa katsomassa musikaalia Rakas Evan Hansen. Nuoret musiikkiteatterinäyttelijät suoriutuivat hyvin. Aihe oli melko raskas ja ajankohtainen: nuorten pahoinvointi ja syrjäytyminen, mutta erinäisistä väärinkäsityksistä syntyi myös komiikkaa. Musikaalia voi suositella erityisesti yläaste- ja lukioikäisille, jotka varmaan löytäisivät siitä samaistumiskohtia ja hyviä biisejä. Aikuisen sydän hieman särkyi myötätunnosta, mutta toiveikas loppu sai hyvälle mielelle. Kaikesta selviää sittenkin.

Käväisin Sellossa leivoskahveilla. Sinne mennessäni kauppakeskuksessa oli hälytys ja kaikki ihmiset olivat siirtyneet ulos. Mietin jo hetken, että hyppäänkö junaan ja ajan keskustaan, mutta onneksi hätätila (mikä lie ollut?) ei kestänyt kauaa ja pääsin asioilleni. Kotiin tultuani pojan perhe kävi vielä onnittelemassa ja toivat kukkia ja suklaata.

Ai niin, minun pitääkin varata se joulukuun tapaaminen Belgestä. Päiväksi tuli siis käsittääkseni tiistai 12.12. klo 13 - .

Onnittelut Pikseli🥂

Pikseli, onnea!

Onnittelut Pikselille!

Kiitos onnitteluista, ystävät! ❤️

Tänään jo parempi mieli. Kävin kevyemmän musiikin kuoroharkoissa (Aamu Airistolla, Kevät Karjalassa, Nuoruusmuistoja, jne.). Tätä ohjelmistoa on tarkoitus esittää hoivakodeissa. On jo muutama keikka varattuna syksyksi.

Kävin vielä marketissa, siivosin ja laitoin ison Gruusialaisen kaalilaatikon uuniin. En ole ennen tehnyt, mutta muistan, että yliopiston Viikin ruokalassa sitä oli ja tykkäsin. Mies ajaa huomenna väsyneenä maalta kotiin, niin saa jotain mieluista ruokaa.